Ilman aurinkoa.
Täysin mahdollista. Maalämpö, keinoaurinkoja valaisemaan. Ilman aurinkoa happikin riittäisi 1000 vuodeksi.
100-200 vuotta kehitystä niin aurinko ei enää ole välttämäön maapallolle. nÄIN SE ON.
Omavarainen maapallo
5
151
Vastaukset
- airfoiljokaeikirj
Maalampö. Se on auringon aikaan saapaa. Vasta noin puolessa kilometrissä alkaa maapallon ytimen lämpö tuntua. Mutta esim ikirouta aluiellakin voi olla liki puolikilsaa routaa. Joten pinnan lämpö tuntuu jopa kilometrinkin jos aikaa on siihen riittävästi. Mutta nykyiset maalampöjärjestelmät jotka ottavat maanpinnasta lämmön menettävät muutamassa kuukeudessa tehonsa jos sannikka sammuu.
Syvemmät kaivotyypin maalämpö kaivot jäähtyvät vuosissa, etenkin kun lämmitystarve kasvaa kuimiin lukuihin. - vaikea.projekti
Jostakin pitäisi löytyä 10000 (kymmenentuhatta) kertaa nykyinen ihmiskunnan energiantuotanto jos Maapallo olisi tarkoitus pitää nykyisessä lämpötilassa ilman Aurinkoa.
Ensimmäisen päivän kuluessa pitäisi siis polttaa tavallisesti 27 vuoden kuluessa käytetyt öljyt, kaasut ja ydinpolttoaineet. Muutaman päivän kuluessa olisi kaikki fossiiliset polttoaineet käytetty ja uraanivarastot tyhjennetty. Jos olisi mahdollisuus varautua etukäteen niin uraanilla ja toriumilla Maapallo pysyisi lämpimänä ainakin muutaman viikon ajan.
Jos D-D - fuusiovoima saataisiin toimimaan niin sitten lämpöä riittäisi käytännössä rajattomasti. Joo. Töpseli vaan seinään niin aivan ilman hyvin aurinkoa ja pahaa ydinvoimalaakin pärjättäisiin. Se on se todella Vihreä Ajatus.
Postapokalyptinen elämä Maapallolla on toki mahdollista, mutta hyvin harvalla siitä kirjoittavalla siihen olisi mahdollisuuksia.
Maanalaiset bunkkerit omine virtalähteineen ja ruokavarastoineen ovat olemassa, mutta eivät ne ole sinulle tai minulle, vaan yhteiskunnan "eliitille": poliitikoille, kenraaleille ja miljardööreille sekä muutamalle onnekkaalle näiden perheestä, palvelijalle ja mekaanikolle.
Maapallon tuhon jälkeen elämäänsä jatkaa kahdeksan miljardin ihmisen sijasta ehkä miljoona.
Jonkin aikaa...- bigbadaboom
Sellaista tilannetta ei tule koskaan, että ihmiskunta joutuisi elämään ilman aurinkoa. Kun auringon elinaika päättyy, se polttaa Maan tuhkaksi, joten jätämme lämpimät jäähyväiset elämälle. Ehkä siihen mennessä on kuitenkin keksitty tavat matkustaa nopeasti muihin aurikonkuntiin, joten ihmiskunta saanee jatkoaikaa. Sattuneesta syystä kuitenkin epäilen, ettei ihmiskunta tule koskaan näkemään auringon sammumista. On se sen verran itsetuhoinen laji.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit285393Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3073796TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362910Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372879- 1602353
- 552056
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221940Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91624Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51566Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi271528