Eliitti haluaa rahaa ja totuutta ei sallita

Alle viiden minuutin poistui ketju jossa ilmaston kylmenemisen totuus oli esillä. Eliitti haluaa kaikkien laulavan lammaslaumana lämpenemisestä, koska se tuo eliitille rahaa. Kylmeneminen joka olisi se oikea totuus, mutta ei tuo eliitille rahaa taskuihin, joten kaikki sellaiset viestit poistetaan heti.
Yritin kommentoida täällä hiljattain olevaan ketjuun, mutta se olikin poistettu samantien.
Omasta mielestäni ilmasto nimenomaan kylmenee, ja siinä kaikki.
Poistakaa tämäkin, eli ei tässä muuta. Elämme valheiden maailmassa jossa johto suoltaa valheita ja lammaslauma määkii perässä.
54887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Mikäli Golf virta pysähtyy tai muuttuu siten ettei enää lämmitä pohjoista pallonpuoliskoa, tulee ikitalvi. Lieneekö päästöt ehkäistä ikitalven tulemista kyseisessä tapauksessa. Tuossa tapauksessa ennaltaehkäisevästi kannattaisi jo alkaa käyttää runsaspäästöisiä laitoksia ja ottaa laivat käyttöön pohjoisilla pallonpuoliskoilla rahtiliikenteessä enenevässä määrin. Puhumattakaan että henkilöautoissa tulee suosia mahdollisimman suuria ja tehokkaita moottoreita, jotta saadaan lämpöä Golf virtaa korvaamaan.

Äänestä

Jos sinulla on tiedossasi vertaisarvioidussa tiedelehdessä julkaistu artikkeli jossa artikkelissa itsessään ennustetaan ilmaston olevan viilenemässä lähitulevaisuudessa niin laita se näkyviin keskusteluun, jonka otsikko on "Tiede ja väitteet ilmaston viilenemisestä". Lue keskustelun aloitusviesti niin tiedät millaisia todisteita ollaan etsimässä.

Tallennan kaikki kyseiseen viestiketjuun tulevat uudet viestit 24/7 aina hieman tasatunnin jälkeen. Vaikka viestisi jostakin syystä johtuen häviäisi niin saan sen talteen ja laitan tarvittaessa näkyviin muualle nettiin.

Parhaiten saat tiedon esille laittamalla kyseiseen keskusteluun artikkelin doi koodin ensimmäisen rivin alkuun. Myös linkki tai tekijöiden nimet ja artikkelin julkaisuvuosi riittävät.

Äänestä
  • En siis ole kiinnostunut aloittajan tai hänen lukemansa bloggaajan mielipiteestä vaan nimenomaan siinä aloitusviestissä kerrotun kaltaisista todisteista viilenemisestä. Meillä jokaisella on mielipide mutta varsinkin anonyymipalstalla sillä itsessään ei ole juurikaan arvoa.

    Äänestä

  • ilmastostasäähän.jne kirjoitti:

    En siis ole kiinnostunut aloittajan tai hänen lukemansa bloggaajan mielipiteestä vaan nimenomaan siinä aloitusviestissä kerrotun kaltaisista todisteista viilenemisestä. Meillä jokaisella on mielipide mutta varsinkin anonyymipalstalla sillä itsessään ei ole juurikaan arvoa.

    Samanlaista kyselyä käytiin palstalla aiemmin, silloin kyseltiin tieteellistä näyttöä lämpenemisväitteelle !
    Yhtään todistetta tai varmennettua tutkimustulosta ei löytynyt, eikä löydy vieläkään, eli ennusteet olivat ja ovat spekulaatioiden ja erilaisten (tuntemattomien) mallinnusten varassa.

    Edelleen ihmetyttää intosi kaivata olemattomia tieteellisiä faktoja ilmaston kylmenemiseen, ei niitä ole, sen enempää kuin lämpenemisellekään, joten sinun n tyydyttävä vain itse arvioimaan, mitä tietoa tai asiasta tarkoituksella kirjoitettuja artikkeleita haluat uskoa, oma osaamisesi ei kirjoituksistasi päätellen riitä objektiiviseen faktoihin ja fysiikkaan perustuvaan arviointiin.

    Joten, antaisit jo olla.

    Äänestä

  • ilmastostasäähän.jne kirjoitti:

    En siis ole kiinnostunut aloittajan tai hänen lukemansa bloggaajan mielipiteestä vaan nimenomaan siinä aloitusviestissä kerrotun kaltaisista todisteista viilenemisestä. Meillä jokaisella on mielipide mutta varsinkin anonyymipalstalla sillä itsessään ei ole juurikaan arvoa.

    Tuossa yksi malliksi.
    https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1364682612000417

    Äänestä

  • ilmastostasäähän.jne kirjoitti:

    En siis ole kiinnostunut aloittajan tai hänen lukemansa bloggaajan mielipiteestä vaan nimenomaan siinä aloitusviestissä kerrotun kaltaisista todisteista viilenemisestä. Meillä jokaisella on mielipide mutta varsinkin anonyymipalstalla sillä itsessään ei ole juurikaan arvoa.

    Olet+sinä+sitkeä+tai+hidasoppinen.+Kauanko+opettelit+tietokonetta.+Minä+kävin+kyllä+4+kk+ATK+kurssin+1990-luvulla,+mutta+vähintään+95%+siitä+oli++pasianssinpeluuta.+koska+opetus+meni+huono-oppisimpien+mukaan.+Silloin+oli+opettajillakin+homma+vielä+vähän+hakusessa.+ja+kodeissa+ei+juurikaan+ollut+nettiä.+Sen+jälkeen+sitten+opettelin+järjestelmän+toisensa+perään.+Aikaa+meni+muutamasta+tunnista+pariin+päivään.Usko+nyt+jo,+ettei+niitä+vertaisarvioituja+tutkimuksia+tule,+koska+niitä+ei+ole.+Kyllä+sinä+joudut+tyytymään+pelkkiin+valistuneisiin+ja+valistumattomiin+mielipitieisiin.+Sinä+olet+tuota+vaatimustasi+esittänyt+useassa+keskustelussa,+ja+tulos+on+nolla+ja+tulee+pysymään+nollana.Tiedän+kluitenkin,+että+on+tiedemiehiä,+jotka+on+sitä+mieltä,+että+kylmempi+kausi+on+edessä.+He+on+kuitenkin+vain+esittäneet+mielipiteensä+ei+tutkimusta.+He+perustaa+näkemyksensä+tietoon+menneisyyden+lämpötilavaihtelusta.+Sen+kummempaa+tietoa+ei+olle+olemassa.Ilömastotiedehä+ei+ota+kylmenemisvaihtoehtoa+huomioon+ollenkaan,+kun+he+pitää+sitä+hiiliodioksidia+niin+kauhean+olennaisena.+Kylmenemisvaihtoehdon+ottaa+huomioon+ne,+jotka+tietää+totuuden+kaasusta.+Niitä+on+tässä+maailmassa+aika+monta+miljoonaa,+mutta+kuitenkin+ne+on+pieni+vähemistö+joka+on+kyllästynyt+tappelemaan+totuuden+puolesta.+Soitin+keväällä+yhdelle+sellaiselle+ja+häm+ilmoitti+ettei+hän+enään+viitsi.+Hänellä+on+kyllä+kotisivut+joilla+on+monenlaista+mielenkiintoista+tietoa.Hän+on+Suomalainen+tutkija+teollisuudessa.+Hän+ei+usko+ilmastonmuutosoppiin.+Tämän+kummempaa+sinä+et+saa,+vaikka+jankuttaisit+kymmenen+vuotta.+Jos+kokeneen+tutkijan+henkilökohtainen+näkemys+ei+sinulle+riitä,+niin+ei+voi+mitään.+Minulle+se+riitti,+koska+minäkin+tiedän+niistä+asioista+aika+paljon.

    Äänestä

  • sunspotcycle24cooling kirjoitti:

    Laitetaan näkyviin tuohon toiseen keskusteluun että tulee käsiteltyä.

    Vastasin viestiin tuossa toisessa keskustelussa.

    Äänestä

  • antidenialisti kirjoitti:

    Typpihappikaasuinsinööri vauhdissa.Vähän kuin dementiaan sairastunut isosetäni,sydän toimi mutta pää ei.Suvun ensimmäinen perussuomalainen..:)

    Äänestä

  • höpöhöpöteollisuutta kirjoitti:

    Typpihappikaasuinsinööri vauhdissa.Vähän kuin dementiaan sairastunut isosetäni,sydän toimi mutta pää ei.Suvun ensimmäinen perussuomalainen..:)

    Sinä siis edelleen sitkeäasti uskot, että maailman teollisuus ja lääketiede elää valheessa. Kova on usko omiin harhoihin. Onneksi lääketiede ja teollisuus ei usko niihin harhoihin. Mikä olisi hapen ja typen lämpötila, jos ne ei absorboisi lämpöä eli sitä infrapunaa lainkan, niinkuin ilmastotiede väittää.

    Niiden lämpötila olisi miinus 273.15 celsiusastetta. Sinulla olisi yöllä ympärilläsi happi ja typpijäätä. On se kumma, ettei yksinkertainenkaan totuus mene korvien väliin millään. Kyllä avaruustiede tietää tämän, mutta ilmastotiede ei tiedä vieläkään.

    Äänestä

Keskustelun aloittaja ei taida käsittää eilistä huomisesta. Pitäisi aikahaarukkaa kasvattaa menneisyyten ja tulevaisuuteen päin.

Äänestä

Tuhannet sukeltavat mittarit ovat osoittaneet, että valtamerien lämpösisältö on kasvanut tasaisesti viidenkymmenen vuoden ajan vauhdilla 0,8 wattia/neliömetri. Auringon aktiivisuuden vaihtelut eivät ole vaikuttaneet lineaarisuuteen. Nyt auringon aktiivisuus on minimissä, mutta maapallo vain lämpiää. Samalla merien keskimääräinen pintalämpötila nousee.

Ilmakehä pystyy sitomaan vain vähän lämpöä ja ilmakehä on hyvin liikkuvainen. Tämä vuoksi ilman lämpötila heittelehtii, mutta kyllä nyt lämpötila lähellä maan ja meren pintaa näyttää keskimäärin nousevan jatkuvasti.

Äänestä
  • Juuri tänään oli aiheesta YLEn uutinen otsikolla 1.11.2018 klo 11:24 päivitetty 1.11.2018 klo 12:44 "Uusi tutkimus paljastaa: Valtameriin on kertynyt paljon enemmän lämpöä kuin aiemmin on tiedetty – Maapallon lämpeneminen on selvästi luultua pidemmällä"

    Äänestä

  • Jos sinulla nyt on joku ajantasainen käyrä tuosta lämpenemisestä jodisteeksi, niin linkitä se tänne. Muuten oletan, että pelaat vanhentuneella tiedolla niinkuin jöns.

    Tänne on linkitetty lukuisia kertoja käyrä, jossa on mitatut globaalit lämpötilat kuukausittain syyskuulle asti. Nyt se linkki ei enään toimi. Se käyrä osoitti laskevaa trendiä.

    Muutenkin ne jotka vouhkasee noususta, ei tunne ilmakehän rakennetta ja toimintaa. Jollakin lainatiedolla yritetään loistaa. Minä tiedän ilmakehän toiminnasta ja laialaisuuksista enemmän kuin ilmastotiede, koska minä turvauduin 1900-luvulla tehtyyn perustutkimukseen, jonka kokemuksesta tiedän varmaksi faktaksi.

    Jos avaruustutkimus olisi luottanut ilmastotieteen tietoon ilmakehän kaasuista, kaikki miehitetyt lennot olisi surkeasti epäonnistuneet. Miehistöltä olisi loppunut happi. Köntiksi jäätynyttä happea on mahdotonta hengittää.

    Täälä voi mussuttaa mitä tykkää, mutta kyllä siellä kansainvälsellä avaruusasemalla tiedetään kaasuista totuus. Minä tiedän aivan saman totuuden ammattieni takia. Sitä ei vaan täällä kaikki totuudeksi tunnusta.

    Jos ilmastotieteen näkemys kaasuista olisi totta, niin meillä ei olisi happea, jota hengitämme. Se virhe joka 1800-luvulla tehtiin on niin suuri. Sen teorian mukaan kaikki typpi ja happi olisi nimittäin jäässä. ja ilmakehässä olisi vain ns. kasvihuonekaasuja.

    Apollo 13 lento epäonnistui sen, takia kun happitankki räjähti, kun sitä sekoitettiin, jotta se ei jäätyisi.

    Äänestä

  • YLE:n uutisessa tänään mainittu valtamerien lämpenemiseen liittyvä tutkimus löytyy doi - koodilla 10.1038/s41586-018-0651-8

    Artikkelin kirjoittajaksi kerrottu R. Resplandy et al, julkaisupäivä 31.10.2018.

    Äänestä

  • Eipä niitä tuhansia sukeltavia mittareita ole edes ollut 50 vuotta. Argopoiju on vasta reilut 20 vuotta vanha keksintö. Et siis voi väittää meren lämpösisällön kasvaneen tasaisesti 50 vuotta koska sellaisia mittaustuloksia ei ole olemassa.

    Äänestä

  • tutkimusartikkeli.toi kirjoitti:

    YLE:n uutisessa tänään mainittu valtamerien lämpenemiseen liittyvä tutkimus löytyy doi - koodilla 10.1038/s41586-018-0651-8

    Artikkelin kirjoittajaksi kerrottu R. Resplandy et al, julkaisupäivä 31.10.2018.

    Tuosta uutisesta poimittua:
    "Tieto merien itseensä imemästä lämmöstä on kuitenkin ollut puutteellista, sillä sitä on kerätty vasta vuodesta 2007 lähtien luotettavalla tavalla. Tätä aikaisemmat tiedot merten fysiologiasta ovat olleet hajanaisia ja puutteellisia."

    "Uudessa tutkimuksessa ei kuitenkaan otettu suoraan huomioon meren lämpötilaa. Tutkijat hyödynsivät fysikaalista perustietoa merivedestä vapautuneen hapen ja hiilidioksidin määristä. "

    Eli tuo tutkimus ja siitä uutisointi on ihan silkkaa sontaa. Ei ole mitattu eikä tiedetä, mutta arvaillaan, että ehkä näin on tapahtunut.

    Äänestä

Niin se on eliitti haluaa nyt rahaa. Kuu menee jatkuvasti maapallosta kauemaksi mikä myös aiheuttaa luonnonilmiöitä. minulla lehtileike jossa kynnettiin hevosella peltoa tammikuussa 21.1.1930 ei ollut lunta. tiesivätköhän jo ilmastonlämpenemisestä

Äänestä
  • Noinhan se on.- Kuu tosiaan etääntyy maasta muutaman sentin vuodessa, mutta tuskin se nyt muutamaan miljoonaan vuoteen aiheuttaa mitään luonnonilmiöitä. Tiedemiehet on kuitenki laskeneet, että noin 2 miljardin vuoden päästä kuu on niin kaukana maasta, että maan asento muuttuu epävakaaksi.

    Maasta voi silloin tulla asuinkelvoton, mutta onkohan ihmiskuntaa silloin enään olemassa.

    Äänestä

  • antidenialisti kirjoitti:

    Noinhan se on.- Kuu tosiaan etääntyy maasta muutaman sentin vuodessa, mutta tuskin se nyt muutamaan miljoonaan vuoteen aiheuttaa mitään luonnonilmiöitä. Tiedemiehet on kuitenki laskeneet, että noin 2 miljardin vuoden päästä kuu on niin kaukana maasta, että maan asento muuttuu epävakaaksi.

    Maasta voi silloin tulla asuinkelvoton, mutta onkohan ihmiskuntaa silloin enään olemassa.

    Isojen asteroiditörmäysten väli on ~ 60 000 000 vuotta. Kahden miljardin vuoden aikana ehtii pyyhkiytyä pois pauttia 33 kertaa kaikki hiirtä isommat lajit. Jos asteroidi on yli 500 kilometrin läpimittainen, pyyhkii laavatsunami yli koko pallon ja siitä selviää (ehkä) vain mikrobit syvällä peruskalliossa.

    Ihminen katoaa lajina siinä missä muutkin lajit, se on täysin luonnollista.

    Auringon pitkät syklit ovat merkittävin ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Hiipuvan auringon aiheuttaman kosmisen taustasäteilyn vahvistumisen vaikutuksista Gaian ilmastoon tiedetään vasta vähän.

    Äänestä

Sukeltavia mittareita oli 50 vuotta sitten vähemmän kuin nykyisin ja usein hinattavia. Sukeltavia lisätään vieläkin kattamaan mahdollisimman hyvin valtameret. Tarkentunut mittaus ei ole mitenkään muuttanut nousevaa viivaa, joka kuvaa valtamerien lämmön ottoa ja tuskin on odotettavissa lähivuosina oleellista muutosta. Auringon intensiteetin vaihtelut ei ole vaikuttaneet trendiin.

Valtamerien tilavuuden muutoksesta voidaan myös laskea valtamerien lämmön otto, kun jäätiköiden yhteenlasketun tilavuuden muutos otetaan huomioon. Siis toinen tapa todeta energiasisällön muutos.

Denialisti ovat konkreettisesti heikoilla jäillä, kun on kaksi toisistaan riippumatonta tapaa todeta lämmön otto. Heillä täytyy olla vahva usko ideologiaan, kun heidän mielestään miljoonilla mittauksia kahdella toisistaan riippumattomalla tavalla ei ole merkitystä.

Äänestä
  • Denialisteiksi kutsutuilla on lähtökohtana se ajatus että jos ja kun havainnot sekä tutkimukset eivät tue oman ajatusmallin mukaista maailmankuvaa niin sitten havainnot ja tutkimukset ovat väärässä. Ajatusmallia ei korjata vaan kiistetään havainnot ja niiden pohjalta tehty tutkimustyö.

    Kun tieteellistä menetelmää noudattamalla syntyy heidän kannaltaan katsottuna vääriä johtopäätöksiä niin vika on tietenkin tieteellisessä menetelmässä. Kun vertaisarvioinnissa karsiutuu pois heidän kannaltaan mieluisia väitteitä niiden virheiden vuoksi niin vertaisarviointi on kelvotonta jne.

    Vikaa ei koskaan ole omassa ajatusmallissa vaan aina jossakin muualla.

    Äänestä

  • Minuakin on täällä haukuttu denialistiksi, vaikka kyllä minä olen tieteen ja sen soveltamisen parissa työskennellyt lähen koko työurani. Nimenomaan sen takia minä näen ilmastotieteen virheet. Minä tiedän, mitä on todellinen tieteellinen tieto.

    Humanistit ei sitä välttämättä tiedä. Ei tiedä myölskään toimittajat ja pöliitikot yleensä. Minä pystyn myös seulomaan oleellista ja epäoleellista tietoa useaankin kategoriaan

    Muistaakseni noita sukeltavia mittareita on ollut vasta viime vuosisadan lopulla ja niitä on sitten lisätty. Seurantaaika on siis aika lyhyt ja tulokset voi ymmärtää ja tulkita mnolnella tavalla. Minulla kun on hyvä kyky ymmärtää syy-seurauusuhteita tulkitsen yhdellä tavalla ja sellainen jolla se kyky on huono tulkitsee toisella tavalla.

    Minulla se kyky ilmeni testeissä ja on kuulemma harvinanen. Minuilla on muitakin massasta poikkeavia ominaisuuksia jotka ilmeni testeissä

    Aiemmin jo kirjoitin että tottakait meri on lämmennyt. Meri tasaa omalta osaltaan auringon toiminnan vaihteluita. Ei se lämpeneminen kuitenkaan todista, että ilmasto olisi koko ajan lämmennyt , Siitähän on mittaustulokset olemassa.

    Minullakin on tuossa pöydällä käyrä välille 1998-2017. Otin ne tiedot yhdestä alarmistin kirjoittamasta jutusta. Ei se merien jatkuva lämpeneminen johdu siitä, että ilmakehän lämpötila olisi jatkuvasti noussut. Se johtuu siitä että 2000-luvulla on olleet mittaushistorian lämpimimmät vuodet.

    Lämpeneminen siis johtuu siitä ETTÄ ON OLLUT LÄMMINTÄ. Tulevaisuudesta se ei ennusta mitään muuta kuin, että jos lämmin kausi jatkuu merien lämpötila nousee edelleen. Se jatkuu vaikka lämpötila pysyisi niissä rajoissa, mitä se on ollut 2000-luvulla.

    Se lämpeneminen jatkuu kunnes tasapainotila saavutetaan, mutta nykyisellä vauhdilla siihen voi mennä tuhansia vuosia. Tuskin sitä koskan tulee tapahtumaan. Valtamerien vesimassa on niin valtava. Minä kun ymmärrän tästä asiasta hirveän paljon enemmän kuin nuo meren lämpötilat.

    Täytyy ymmärtää sekä mervirtalärjestelmä että tuulijärjestelmä kolmiulotteisena kokonaisuuten, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tiedekin yleensä tutkii osatekijöitä.

    Merivirtajärjestelä siirtää lämpöä napoja kohti. Samoin tekee tuulijärjestelmä. Sitten kun lämpötila nousee riittävästi käynnistyy hurrikaanit ja taifuunit ja alkaa jäähdyttää maapallon ilmakehää. Kaikki toimii aivan automaattisesti. Valtaosa lämmöstä poistuu avaruuteen.

    Pidemmä'ksi aokaa maahan jää vain se mikä on sitoutunut veteen, mutta kun tulee kylmempi kausi, sitäkin alkaa popistua avaruuteen. Maa on kuin valtava termostaatti. Kyllä tämä pallo hoitaa itse itsensä.

    Jos nyt jostakin haluaa olla huolissaan, niin jääkautta se järjestelmä ei pysty torjumaan niin kuin tutkimustulokse menneisyydestä todistaa. Nyt olisi todellisuudessa seuraavan jääkauden vuoro.

    Äänestä

  • antidenialisti kirjoitti:

    Minuakin on täällä haukuttu denialistiksi, vaikka kyllä minä olen tieteen ja sen soveltamisen parissa työskennellyt lähen koko työurani. Nimenomaan sen takia minä näen ilmastotieteen virheet. Minä tiedän, mitä on todellinen tieteellinen tieto.

    Humanistit ei sitä välttämättä tiedä. Ei tiedä myölskään toimittajat ja pöliitikot yleensä. Minä pystyn myös seulomaan oleellista ja epäoleellista tietoa useaankin kategoriaan

    Muistaakseni noita sukeltavia mittareita on ollut vasta viime vuosisadan lopulla ja niitä on sitten lisätty. Seurantaaika on siis aika lyhyt ja tulokset voi ymmärtää ja tulkita mnolnella tavalla. Minulla kun on hyvä kyky ymmärtää syy-seurauusuhteita tulkitsen yhdellä tavalla ja sellainen jolla se kyky on huono tulkitsee toisella tavalla.

    Minulla se kyky ilmeni testeissä ja on kuulemma harvinanen. Minuilla on muitakin massasta poikkeavia ominaisuuksia jotka ilmeni testeissä

    Aiemmin jo kirjoitin että tottakait meri on lämmennyt. Meri tasaa omalta osaltaan auringon toiminnan vaihteluita. Ei se lämpeneminen kuitenkaan todista, että ilmasto olisi koko ajan lämmennyt , Siitähän on mittaustulokset olemassa.

    Minullakin on tuossa pöydällä käyrä välille 1998-2017. Otin ne tiedot yhdestä alarmistin kirjoittamasta jutusta. Ei se merien jatkuva lämpeneminen johdu siitä, että ilmakehän lämpötila olisi jatkuvasti noussut. Se johtuu siitä että 2000-luvulla on olleet mittaushistorian lämpimimmät vuodet.

    Lämpeneminen siis johtuu siitä ETTÄ ON OLLUT LÄMMINTÄ. Tulevaisuudesta se ei ennusta mitään muuta kuin, että jos lämmin kausi jatkuu merien lämpötila nousee edelleen. Se jatkuu vaikka lämpötila pysyisi niissä rajoissa, mitä se on ollut 2000-luvulla.

    Se lämpeneminen jatkuu kunnes tasapainotila saavutetaan, mutta nykyisellä vauhdilla siihen voi mennä tuhansia vuosia. Tuskin sitä koskan tulee tapahtumaan. Valtamerien vesimassa on niin valtava. Minä kun ymmärrän tästä asiasta hirveän paljon enemmän kuin nuo meren lämpötilat.

    Täytyy ymmärtää sekä mervirtalärjestelmä että tuulijärjestelmä kolmiulotteisena kokonaisuuten, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tiedekin yleensä tutkii osatekijöitä.

    Merivirtajärjestelä siirtää lämpöä napoja kohti. Samoin tekee tuulijärjestelmä. Sitten kun lämpötila nousee riittävästi käynnistyy hurrikaanit ja taifuunit ja alkaa jäähdyttää maapallon ilmakehää. Kaikki toimii aivan automaattisesti. Valtaosa lämmöstä poistuu avaruuteen.

    Pidemmä'ksi aokaa maahan jää vain se mikä on sitoutunut veteen, mutta kun tulee kylmempi kausi, sitäkin alkaa popistua avaruuteen. Maa on kuin valtava termostaatti. Kyllä tämä pallo hoitaa itse itsensä.

    Jos nyt jostakin haluaa olla huolissaan, niin jääkautta se järjestelmä ei pysty torjumaan niin kuin tutkimustulokse menneisyydestä todistaa. Nyt olisi todellisuudessa seuraavan jääkauden vuoro.

    Antidenialisti "Minulla on hyvä kyky ymmärtää syy-seuraussuhteita: lämpeneminen johtuu siitä, että on ollut lämmintä"

    Äänestä

  • Miksi nimimerki Malli1942 valehtelet? Ne argopoijut keksittiin vasta 1990-luvulla ja otettiin käyttöön n. 20 vuotta sitten. Vasta reilut 10 vuotta niitä on ollut laajasti käytössä, mutta edelleenkin niitä on hyvin harvassa. Kuvaavaa on että esimerkiksi Itämeren alueella taitaa olla yksi mittauspoiju. Sinä tuolla ylempänä väitit, että lämpenemisvauhti on 0,8 wattia neliömetri. On sillä yhdellä mittarilla aika vaikea tehtävä kun pitää mitata lämpötila 377 000 km² alueelta. Siihen mahtuu noita nelimömetrejä aika paljon ja myös kuutiometrejä.

    Äänestä

  • jäätävääkeliä kirjoitti:

    Miksi nimimerki Malli1942 valehtelet? Ne argopoijut keksittiin vasta 1990-luvulla ja otettiin käyttöön n. 20 vuotta sitten. Vasta reilut 10 vuotta niitä on ollut laajasti käytössä, mutta edelleenkin niitä on hyvin harvassa. Kuvaavaa on että esimerkiksi Itämeren alueella taitaa olla yksi mittauspoiju. Sinä tuolla ylempänä väitit, että lämpenemisvauhti on 0,8 wattia neliömetri. On sillä yhdellä mittarilla aika vaikea tehtävä kun pitää mitata lämpötila 377 000 km² alueelta. Siihen mahtuu noita nelimömetrejä aika paljon ja myös kuutiometrejä.

    Jo kauan on laivoihin kytketty hinattavia sukeltavia mittareita. Tasainen merien kattavuus oli tietenkin vaillinainen. NOAA on koostanut pitkään eri tutkimuksia mm merien lämpösisällöstä. Trendi on sama vieläkin kuin yli 20 vuotta sitten, vaikka mittauksen edustavuus on parantunut.

    Merien lämmön otto voidaan laskea myös valtamerien tilavuuden muutoksesta ottaen huomioon jäiden sulaminen. Kukin voi tehdä tämän likimääräisesti kotonaan lämpöopin perusoppimäärän avulla.

    Äänestä

Aloittajan MIELESTÄ ilmasto siis kylmenee. Asia selvä. Eihän se mikään mielipideasia ole, faktat ovat löydettävissä sekä tilastoista että luonnonmerkeistä että lämpenee. Joittenkin MIELESTÄ toki maa on litteä....

Äänestä
  • Edellisen jääkauden alkamisesta on aikaa yli 100 000 vuotta, ja viimesen 400 000 vuoden aikana ne on toistuneet noin 100 000 vupoden välein. Tuo sinun kommenttisi nyt oli sitä tyypillistä alarmistien rienaa. Mitä tuo maan litteys tähän asiaan kuuluu. Siihen uskoo vain joku pieni uskonlahko.

    Tuo alarmistien tapa niputtaa asioita on järjetön. Jos on yhdessä asiassa eri mieltä,
    niin on muka tietämäötön tollo kaikissa asiuissa. Täällä on monilla keskustelijoilla valtavan paljon enemmän tieteellistä tietoa kuin teillä, ja sitä tietoa on hyvin monelta tieteenalalta

    Tietävät on kriittisiä ilmastotieteen suhteen ja tietämättömät on ilmastouskovaisia. Esimerkiksi geologiassa on sewllaista tietoa, joka kumoaa ilmastotieteen näkemykset. Hiiltä on sitoutuneena korallien tuottamaan kalkkikiveen noin 70 000 000 gigatonnia.

    Fossiilisissa polttoaineissa on noin 20 000 gigatonnia. Ilmassa hiiltä on vain 780 gigatonnia. Nyt sitten muka pieni CO2 lisäys on vaarallinen luonnolle. Hirveää tyhmyyttä ja tietämättömyyttä.

    Äänestä

  • "Aloittajan MIELESTÄ ilmasto siis kylmenee. "

    Mielipidettään tukevia vertaisarvioituja artikkeleita ei aloittaja ole pyydettäessä esittänyt. Kyseessä on siis pelkkä mielipide vailla tieteen kannalta kelvollisia perusteluita. Tiedepalsta on väärä paikka pelkille mielipiteille.

    Energiapolitiikkaa ei pitäisi tehdä pelkkien mielipiteiden perusteella vaan sen pitäisi perustua tieteelliseen tutkimukseen. Siksi päätöksiä tehtäessä nämä henkilökohtaiset mielipiteet eivät ole juurikaan merkityksellisiä, elleivät sitten satu olemaan jonkun suurta taloudellista tai poliittista valtaa käyttävän henkilön mielipiteitä. Silloin tieteen avulla saatavalla tiedolla ei ole merkitystä vaan oma henkilökohtainen hyöty ratkaisee.

    Äänestä

  • totuudenlöytäjä kirjoitti:

    Edellisen jääkauden alkamisesta on aikaa yli 100 000 vuotta, ja viimesen 400 000 vuoden aikana ne on toistuneet noin 100 000 vupoden välein. Tuo sinun kommenttisi nyt oli sitä tyypillistä alarmistien rienaa. Mitä tuo maan litteys tähän asiaan kuuluu. Siihen uskoo vain joku pieni uskonlahko.

    Tuo alarmistien tapa niputtaa asioita on järjetön. Jos on yhdessä asiassa eri mieltä,
    niin on muka tietämäötön tollo kaikissa asiuissa. Täällä on monilla keskustelijoilla valtavan paljon enemmän tieteellistä tietoa kuin teillä, ja sitä tietoa on hyvin monelta tieteenalalta

    Tietävät on kriittisiä ilmastotieteen suhteen ja tietämättömät on ilmastouskovaisia. Esimerkiksi geologiassa on sewllaista tietoa, joka kumoaa ilmastotieteen näkemykset. Hiiltä on sitoutuneena korallien tuottamaan kalkkikiveen noin 70 000 000 gigatonnia.

    Fossiilisissa polttoaineissa on noin 20 000 gigatonnia. Ilmassa hiiltä on vain 780 gigatonnia. Nyt sitten muka pieni CO2 lisäys on vaarallinen luonnolle. Hirveää tyhmyyttä ja tietämättömyyttä.

    Äärettömän hyvin sanottu "totuudenlöytäjä". ja nimimerkille "niinpä.niin", sanot:

    "Siksi päätöksiä tehtäessä nämä henkilökohtaiset mielipiteet eivät ole juurikaan merkityksellisiä, elleivät sitten satu olemaan jonkun suurta taloudellista tai poliittista valtaa käyttävän henkilön mielipiteitä. Silloin tieteen avulla saatavalla tiedolla ei ole merkitystä vaan oma henkilökohtainen hyöty ratkaisee."

    Kuten itsekin huomasit, eliitin henkilökohtainen hyöty on juuri paasata että ilmasto olisi lämpenemässä. Sen kautta saavat pakkotuotantoa ja myyntiä monella alalla, ja itselleen rahaa.

    Jos suhtautuisivat tieteen näyttöihin vakavissaan, ei vastaavat rahasummat liikkuisi, joten ei ole mediaseksikästä eikä heidän omien etujensa mukaista myöntää totuutta (kylmenemistä).

    Äänestä

  • lkjgdfgsljs kirjoitti:

    Kylmenemiselle ei ole tieteellistä näyttöä. Jos olisi niin olisit vastannut tuohon toiseen keskusteluun ja laittanut tiedossasi olevan näytön esille...

    Äänestä

  • tyhjästävaikeanyhjästä kirjoitti:

    Kylmenemiselle ei ole tieteellistä näyttöä. Jos olisi niin olisit vastannut tuohon toiseen keskusteluun ja laittanut tiedossasi olevan näytön esille...

    Ja lämpenemiselle ei ole sitäkään vähää näyttöä

    Äänestä

  • tyhjästävaikeanyhjästä kirjoitti:

    Kylmenemiselle ei ole tieteellistä näyttöä. Jos olisi niin olisit vastannut tuohon toiseen keskusteluun ja laittanut tiedossasi olevan näytön esille...

    Eikö mittusdata ole mielestäsi tieteellistä näyttöä?
    Muuttuuko mittusdata mielestäsi tieteelliseksi näytöksi, kun sitä väärennetään riittävästi, että saadaan haluttu "lämpeneminen" näkymään?

    Äänestä

  • totuudenlöytäjä kirjoitti:

    Edellisen jääkauden alkamisesta on aikaa yli 100 000 vuotta, ja viimesen 400 000 vuoden aikana ne on toistuneet noin 100 000 vupoden välein. Tuo sinun kommenttisi nyt oli sitä tyypillistä alarmistien rienaa. Mitä tuo maan litteys tähän asiaan kuuluu. Siihen uskoo vain joku pieni uskonlahko.

    Tuo alarmistien tapa niputtaa asioita on järjetön. Jos on yhdessä asiassa eri mieltä,
    niin on muka tietämäötön tollo kaikissa asiuissa. Täällä on monilla keskustelijoilla valtavan paljon enemmän tieteellistä tietoa kuin teillä, ja sitä tietoa on hyvin monelta tieteenalalta

    Tietävät on kriittisiä ilmastotieteen suhteen ja tietämättömät on ilmastouskovaisia. Esimerkiksi geologiassa on sewllaista tietoa, joka kumoaa ilmastotieteen näkemykset. Hiiltä on sitoutuneena korallien tuottamaan kalkkikiveen noin 70 000 000 gigatonnia.

    Fossiilisissa polttoaineissa on noin 20 000 gigatonnia. Ilmassa hiiltä on vain 780 gigatonnia. Nyt sitten muka pieni CO2 lisäys on vaarallinen luonnolle. Hirveää tyhmyyttä ja tietämättömyyttä.

    lähdeviitteen tuohon: Hiiltä on sitoutuneena korallien tuottamaan kalkkikiveen noin 70 000 000 gigatonnia.

    Äänestä

  • Buahahaha kirjoitti:

    Ja lämpenemiselle ei ole sitäkään vähää näyttöä

    Denialistit kuten palstan typpihappimieskin ovat todenneet ettei "lämpenemistä kiistä kukaan". Olet siis melko yksin mielipiteinesi. Miten edes kehtaat väittää tuollaista mitä väität? Kaikki tilastot osoittaa selvän lämpenemisen. Juurikin on mitattu mittaushistorian globaalisti kuumimmat vuodet. Ym ym...

    Äänestä

  • saisinko kirjoitti:

    lähdeviitteen tuohon: Hiiltä on sitoutuneena korallien tuottamaan kalkkikiveen noin 70 000 000 gigatonnia.

    Lähde+on+Suomalaisen+tekniikan+tohtoiri+Antti+Roineen+kotsivut,+joissa+on+muutakin+mielenkiintoista+asiaa+maailman+menosta.+Muutama+viikko+sitten+sinne+pääsi+vielä+suoraan,+mutta+nyt+on+väliin+ilmestynyt+joku+DNA:n+uusi+systeemi,+joka+vaatii+kirjautumisen.Sieltä+kotisivuilta+löytyy+karkea+arvio,+mihin+kaikkeen+hiiltä+on+sitoutunut,+mutta+kyllähän+sen+nyt+kaikki+sivistyneet+ihmiset+teitää,+että+korallien+tuottamaa+kalkkikiveä+on+kallioperässä+todella+paljon.+Siihen+ne+useimmat+luolatkin+on+syntyneet.Kun+on+poiminut+vuosiklymmeniä+erilaisista+luonto+ohjelmista+tietoa.+tajuaa,+että+kyllä+suuruusluokka+täytyy+olla+oikea.+Samassa+lähteessä+on+arvio+myöskin+siitä,+kuinka+paljon+mistäkin+tulee+hiilipäästöjä,+ja+kuinka+paljon+mihinkin+menee.Ihmiskunnan+osuus+siinä+on+noin+2%.+Lopun+tuottaa+luonto.+CO2+lisäykseksi+siinä+taulukossa+ilmoiteteaan+1,5+ppm+vuodessa.+Nykyään+se+lienee+jonkin+verran+suurempi.+En+siis+voi+antaa+mitään+linkkiä,+koska+en+ole+vielä+itsekään+selvittänyt,+miten+sinne+nykyään+pääsee.Siihen+verrattuna+miten+paljon+ilmakehässä+on+hiilidioksidia+ihmiskunna+päästöt+on+valtavat,+Mutta+taso+nousee+varsin+hitaasti,koska+luonto+ahmii+sitä+yhä+enemmän.+Kierto+toimii+ja+vain+nettolisäys+näkyy+mittauksissa.Ilmakehäsä+hiiltä+on+hiilidioksidissa+noin+780+gigatonnia,+ja+oma+arvioni+on+että+ihmiskunta+tuottaa+ehkä+15000+gigatonnia+hiilidioksiodia+vuodessa.+Luonto+hoitelee+siitä+yhteyttämisessä+suurimman+osan,+ja+kasvullisuus+voi+yhä+paremmin.+Se+lisää+myös+ruuan+tuotantoa.Kun+tohtori+laittoi+pari+vuotta+sitten+lehteen+kirjoitukses+hiilidioksidin+hyödyistä+oli+pakko+vaihtaa+puhelinnum,erot+salaisiksi.+Niin+hulliksi+tämä+maailma+on+mennyt.+Kun+tänne+joku+oli+yhteen+keskusteluun+linkittänyt+kaksi+kuvaa+kasveista,+jotka+oli+kasvaneet+erilaisissa+CO2+pitoisuuksissa,+iski+poistatus+hetiKauhukuviin+uskovat+ei+siedä+todellisuutta.+Ihminen+jolla+on+fobia,+ei+siedä+sitä,+että+hänelle+sanotaan+että+se+on+fobia+eikä+todellisuutta.+Vielä+pahemaa+on+jos+ihminen+on+psykoosissa.+Ammattini+takia+molemmista+on+kokemusta.

    Äänestä

"Totuutta ei sallita" on yksi denialistien pääväitteistä.

Mitä "totuutta" ei sallita? Ja kuka sitä ei salli?

Saisiko tästä edes vähäisenkin näytön?

Äänestä
  • Ne ei salli joille eniten tulee rahaa veroparatiiseihin lämpenemismantraa jauhamalla

    Äänestä

  • Ilmastotiedemiehet,jotka eivät pelaa tieteen pelisäännöillä,iso osa IPCC tiedemiehistä suhmuroi,pimittää tutkimusaineistoa.
    Ei altisteta vertaisarvointiin,ei haluta keskustella asiasta,tutkimusmenetelmistä.
    Muutetaan aikajaksoja aina siihen suuntaa että saadaan lämpeneminen näyttämään suuremmalta.
    Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy satapäin huipputiedemiesten lausuntoja virheistä,epäilyksistä ja mahdollisista virhetulkinnoista.
    Tiedepiirit eivät ole ollenkaan yksimielisiä ja isoin joukko luultavasti on rehellisesti sitä mieltä etteivät tiedä ,globaalin ilmastonmuutosta ihmisen aiheuttamaksi.
    Kun ynnätään sen porukan taustat ja osoitetut pyrkimykset, jotka hallitsevat yleistä mielipidettä niin eittämättä se ei ole uskottava.
    Ei tieteellisesti ja taloudelliset intressit ovat voimakkaammat jos ilmasto lämpenee kuin kylmenee.
    Luottamuspula on ilmeinen ja median kiihkopoliittinen asenne ilman epäilystä tai pienintäkään kyseenalaistamista kertoo asian luonteen.
    Luonnonsuojelu on hyvä asia mutta väärä arvio ihmisen aiheuttamasta ilmastomuutoksesta on kohtalokasta kehitysmaille ja euroopan talous kärsii ja maksajia ovat veronmaksajat.
    Poliitikkojen vastuu ihmetyttää ,kerätään raskaat verokuormat,yritystoimintaa vaikeutetaan .
    Jos haluaa perehtyä asiaan niin aluksi voi YouTubesta katsoa "ilmastogate"

    Äänestä

  • Sitä totuuta on jönssillekin monesti esitetty, mutta kovin kiireesti hakkaat poistonappia, kun se tuntuu sinusta niin pelottavalta.

    Äänestä

Ei saatu taaskaan mitään näyttöä.

Pelkkää lässynlässyä vain.

Äänestä
  • No lakkaa lässyttämästä, muuta et kyllä tunnu osaavankaan.

    Äänestä

  • Jöns valtakunnan lässyttäjä usealla nimimerkillä. Selitäppä nyt vihdoinkin miten voimme olla hengissä, jos ilmastotieteen ja siis myös sinun väittämäsi pitävät paikkansa. Ilmastotieteen väittämän mukaan happi ei pysty absorboimaan lainkaan lämpöä.

    Kuitenkin kaasumaista happea voi olla vain siinä tapauksessa, että happi absorboi lämpöä. Kyllä avaruuslentäjät ja alusten suunnittelijat tämän tietää, ja ottaa huomioon Ilmastotieteen opeilla ei olisi ikinä päästy avaruuteen. Siellä se avaruusasema kuitenkin kiertää ja kuulennotkin on tehty.

    Ne lennot on tehty pilkkaamasi kaasuinsinöörin opeilla. Avaruudessa on varsin vähän hyötyä hapesta, joka on jäässä. Maassa käytetään hiilidioksidijäätä jäähdytykseen, mutta avaruudesssa happi ja typpikin jäätyy, jos ne ei absorboi lämpöä. Niitä täytyy lämmittää ja sekoittaa.

    On käsittämätönta, kuinka joku on niin pöljä, ettei tajua tällaisia asioita. Helsinkiläiset kuitenkin pöljäilee telkkarissa joka päivä, eikä sitä saa millään loppumaan. Kyllä tässä on viime kuukausina muodostunut ihmiskunnan järjenlahjoista todella ala-arvoinen kuva.

    Äänestä

  • Kun sinä nyt et mistään mitään ymmärrä niin lopettaisita jo. Menee muuten vireiden kannatus aivan pohjalukemiin, kun ihmiset tajuaa, että tullaisia ne vihreät on. YLE:n toimittajatkin ajaa vain vihreides agendää nykyään. Vain vihreiden kannattajat pääsee ääneen kleskusteluissa.

    Yhä useampi tajuaa, että jatkuva ilmastomuuyoksesta paasaaminen todistaakin, että aisiassa on jotain mätää. Samoja fraaseja toistetaan ja itse asiasta ei tiedetgä yhtään mitään

    Äänestä

  • Tämä on tiedepalsta, lakkaa paasaamasta!

    Äänestä

  • Malli1942 kirjoitti:

    Tämä on tiedepalsta, lakkaa paasaamasta!

    Se aloitti paasaamisen kesäkuussa 2018 ja tähän mennessä kirjoittamansa perusteella sille vastailemisesta on hyötyä vain niille, jotka haluavat keskusteluiden täyttyvän aiheeseen liittymättömällä soopalla. Älä siis ruoki trollia.

    Äänestä

Onko vieläkään saatu vähäisintäkään näyttöä siitä, että "totuutta ei sallita"?

Sori, että pilaan denialistien juhlat.

Äänestä
  • Kun lähettelee sähköpostia, selviää hyvin pian että totuus ei koskaan tule julki miltään uutiskanavalta. Ei ole tullut enään pariin vuoteen. Viimeisin totuus tuli YLE:n ykköseltä vissiin viime vuonna. Se oli dokumentti syistä, miksi jotku rannikkokaupungit hukkuu.

    Syy ei olekaan meren pinnan nousu vaan maan valoaminen.

    Äänestä

  • totuudenlöytäjä kirjoitti:

    Kun lähettelee sähköpostia, selviää hyvin pian että totuus ei koskaan tule julki miltään uutiskanavalta. Ei ole tullut enään pariin vuoteen. Viimeisin totuus tuli YLE:n ykköseltä vissiin viime vuonna. Se oli dokumentti syistä, miksi jotku rannikkokaupungit hukkuu.

    Syy ei olekaan meren pinnan nousu vaan maan valoaminen.

    Kannattaa etsiä totuutta laitoksilta, jotka tekevät suuren työn kerätessä valtavaa mittausaineistoa. Nyt pinnan korkeutta mitataan satelliiteilla kiinteitten asemien lisäksi. Kiinteiden asemien korkeuden geodeetikot kiinnittävät sellaiseen peruskallioon, jonka korkeus muuttuu erittäin hitaasti. Hyvä tietolähde mittausten kerääjänä on esimerkiksi:

    https://www.climate.gov/news-features/understanding-climate/climate-change-global-sea-level

    Äänestä

  • malli1943 kirjoitti:

    "Kiinteiden asemien korkeuden geodeetikot kiinnittävät sellaiseen peruskallioon, jonka korkeus muuttuu erittäin hitaasti. Hyvä tietolähde mittausten kerääjänä on esimerkiksi:"

    Lyhytlinkkiä käyttäen tuonne löytää urly piste fi kauttaviiva 15hh

    Pinnankorkeutta ja se muutoksia tutkitaan koko ajan.

    Äänestä

Kaupungit pitäisi lopetaa koska tuhoavat maapallon. Lomailut thaimaahan kieltolistalle heti tai voi mennä polkupyörällä.

Äänestä

Mitä tästä opimme. Suomi24 valehtelee: "Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta."

Äänestä
  • ÖÖÖ...???? Kyllähän keskustelu sinänsä kai on ollut aika vapaata tässäkin ketjussa. Sai minutkin kyseenalaistamaan median hehkuttamisen "ilmaston lämpenemisestä".
    Hämärästi muistaisin Donald Trumpinkin tuoneen esille että ilmastonmuutos -asiassa valehdellaan. (=Lämpenemisestä vain puhutaan)
    Koska ilmastonmuutosasiassa puhutaan aina vain lämpenemisestä, ja Trump sanoo valehdeltavan, tarkoittanee tuo että haaste on heitetty.
    Jotka väittävät lämpenemistä tai kylmenemistä todistakoot ja perustelkoot asiansa.
    Nyt kyllä lämpenemiseen liittyvät hälytyskellojen huudattajat joutuivat jokatapauksessa epäilyttävään valoon.
    Eniten rahaa tahkotaan lämpenemishuutamisen puolella. Se kuitenkin on selvä.

    Äänestä

  • TrumpsisTrömpsis kirjoitti:

    ÖÖÖ...???? Kyllähän keskustelu sinänsä kai on ollut aika vapaata tässäkin ketjussa. Sai minutkin kyseenalaistamaan median hehkuttamisen "ilmaston lämpenemisestä".
    Hämärästi muistaisin Donald Trumpinkin tuoneen esille että ilmastonmuutos -asiassa valehdellaan. (=Lämpenemisestä vain puhutaan)
    Koska ilmastonmuutosasiassa puhutaan aina vain lämpenemisestä, ja Trump sanoo valehdeltavan, tarkoittanee tuo että haaste on heitetty.
    Jotka väittävät lämpenemistä tai kylmenemistä todistakoot ja perustelkoot asiansa.
    Nyt kyllä lämpenemiseen liittyvät hälytyskellojen huudattajat joutuivat jokatapauksessa epäilyttävään valoon.
    Eniten rahaa tahkotaan lämpenemishuutamisen puolella. Se kuitenkin on selvä.

    Kylmenemiselle ei vielä ole esitetty näyttöä vaikka sen perään on kyselty jo pitkään. Keskustelu otsikolla "Tiede ja väitteet ilmaston viilenemisestä"

    Ilmaston lämpenemiselle on esitetty jo paljonkin näyttöä. Keskustelu otsikolla "Tiede ja väitteet ilmaston lämpenemisestä".

    AIkasarjoista esitetyt mielipiteet eivät ole vieläkään muuttuneet tieteellisiksi tutkimuksiksi eli niistä ei ole näytöksi suuntaan eikä toiseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rhiojhoieohoeh kirjoitti:

Alle viiden minuutin poistui ketju jossa ilmaston kylmenemisen totuus oli esillä. Eliitti haluaa kaikkien laulavan lammaslaumana lämpenemisestä, koska se tuo eliitille rahaa. Kylmeneminen joka olisi se oikea totuus, mutta ei tuo eliitille rahaa taskuihin, joten kaikki sellaiset viestit poistetaan heti.
Yritin kommentoida täällä hiljattain olevaan ketjuun, mutta se olikin poistettu samantien.
Omasta mielestäni ilmasto nimenomaan kylmenee, ja siinä kaikki.
Poistakaa tämäkin, eli ei tässä muuta. Elämme valheiden maailmassa jossa johto suoltaa valheita ja lammaslauma määkii perässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu