Jotkut hengelliset järjestöt ovat julkaisseet eritoten nuorille tarkoitetun rakkauteen liittyvän kirjan.
Joku on kokenut tuon oppaan tunkkaiseksi; mutta niinpä Raamatussa todetaankin: "Me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. ; sekä: "Haureus ja viini ja rypälemehu vievät järjen"; ja saattaahan tämä siltäkin osin pitää paikkansa, jos ahkerasti harrastaa alkoholipitoisten aineksien viininmaistajaisnaukkajaisiin osallistumista.
Ja näyttäisi olevan niin, että palkkapaimenet juoksevat karkuun, kun näkevät suden tulevan, ne kun ovat vain palkkapaimenia. Ehkä he pyrkivät myös toimimaan niin kuin erään poliitikon vitsailtiin sanoneen, että 'koska olen heidän johtajansa, niin seuraan heitä'. Ja niin kuin Jeesuksen puhe oli liian kovaa eivätkä monet enää vaeltaneet Jeesuksen kanssa, niin palkkapaimenet soveltavat enemmän Aaronin mallia ja tekevät kansalle (kimaltelevasta katin)kullasta valettuja vasikoita.
Ja onhan niinkin, että Jeesuksen omat tuntevat hänet ja hänen äänensä: "Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut" ja "mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan PAKENEVAT häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä."
Ja niinpä sitten sokeiden harhaanjohtavien palkkapaimenten laumoissa "he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat".
Ja tuon tervehenkisyyteen pyrkivän oppaan voi nyt lukea myös netissä:
https://s3.eu-west-2.amazonaws.com/ksr-kirja/KSR_netti_sivut.pdf
Ja jos tuntuu, että tuossa Kutsuvat sitä rakkaudeksi -kirjassa on ehkä alettu lipsua Jumalan täyden läpivalaisun kestävästä pyhyydestä, niin kannattanee lukea kirja Janatuinen Mailis: Ihmisen käyttöohjeet.
Tunkkaistako - kutsuvat rakkaudeksi
5
153
Vastaukset
"Ja tuon tervehenkisyyteen pyrkivän oppaan voi nyt lukea myös netissä: "
Ikävä kyllä sitä ei juuri tervehenkisenä voi pitää, mutta varmaan se ahdasmielisimpien korvissa kuulostaa kivalta...- ovesta_vai_muualta
"Ikävä kyllä":
Taisi se rikas nuorukainenkin lähteä pois Jeesuksen luota murheellisena.
"ahdasmielisimpien":
Tuossa on varmaan päästy jo asian ytimen suuntaan, sanoohan Jeesus:
Matt. 7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
Matt. 7:14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Joh. 10:1 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri."
Sekä Paavali ja Barnabas sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan" (Ap. t. 14:22).
Valitettavasti on niitä, jotka ovat mieltyneet korvasyyhykirkolliseen toimintaan. Huokaus....... Kumpa joskus palstalle ilmestyisi mielekäs keskusteluketju "Älä tapa". Kuin nämä alvariinsa toistuvat topikit seksuaalisuus- sitä - sun tätä.
Tämä oli toivomusaloite.- hyvääopetustaon
En näe tässä mitään epätervettä:
"Sinäkin olet Jumalan rakas luomus. Sinutkin on Jumala
nähnyt jo ennen syntymääsi, ja hänellä on ollut elämällesi
suunnitelma ja hyvä tahto jo silloin, kun olit vain solun
kokoinen. Koskaan ei tule olemaan ketään samanlaista kuin
sinä. Olet äärettömän arvokas, eikä sitä voi muuttaa mikään,
et edes sinä itse. Se ei riipu kokemuksistasi, elämäntilanteestasi,
ominaisuuksistasi, menestyksestäsi, terveydestäsi tai
muista ihmisistä. Sinussa näkyy rakastavan Jumalan kädenjälki.
Tästä kertoo muun muassa Psalmi 139."
"Ihminen on luotu, langennut ja lunastettu. Mitä se tarkoittaa?
Jeesus syntyi kaksituhatta vuotta sitten Betlehemissä neitsyt Mariasta.
Silloin Jumala syntyi ihmiseksi pelastaakseen langenneen
ihmiskunnan. Miten paljon Jumala rakastaakaan ihmisiä, kun hän
tahtoi syntyä yhdeksi meistä!
Koska rangaistus synnistä on kuolema, Jeesus kuoli ristillä koko
ihmiskunnan puolesta. Näin hän kärsi meille kuuluvan rangaistuksen,
sovitti syntimme ja avasi tien ikuiseen elämään. Hän nousi
kuolleista ja voitti kuoleman vallan.
Kun Jeesus kuoli ristillä, hän lunasti meidät itselleen. Hän ikään
kuin osti meidät synnin orjuudesta, johon olimme syntiinlankeemuksen
seurauksena joutuneet. Voimme luottaa siihen, että saamme
Jumalalta kaikki syntimme anteeksi, kun turvaudumme Jeesuksen
ristinkuolemaan.""Olet äärettömän arvokas, eikä sitä voi muuttaa mikään,
et edes sinä itse. Se ei riipu kokemuksistasi, elämäntilanteestasi,
ominaisuuksistasi, menestyksestäsi, terveydestäsi tai
muista ihmisistä."
Hiukan ristiriitaista, sillä toisaalla taas painotetaan, miten terapian avulla voisi muuttua samanlaiseksi kuinmuutkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6812593Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311296- 1091168
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki121125Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e243978- 93965
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105939Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101883Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64751