Marsiin vietävä ensin rakennustarvikkeita

ykityujrt

Marsiin on vietävä miehittämättömillä lennoilla ensin rakennustarvikkeita, työkaluja, lääkkeitä, lääketieteellisiä instrumentteja jne.

Eihän sinne ihmisten kannata mennä kuolemaan tyhjin käsin.

51

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • t77777777777777777

      Ja ruokaa on myös vietävä monen vuoden elämiseen Marsissa. Marsissa kyllä voidaan tuottaa juomavettä ja kasvattaa ruokaa kunhan asuintilat on ensin saatu rakennettua.

    • t77r6ter

      Jos vaikka umpisuoli puhkeaa Marsissa eikä ole leikkaustarvikkeita eikä lääkkeitä se on surkea loppu.

    • HuolestunutKansalainen

      Täysin käsin kuoleminen voisi tosiaan olla kivampaa kuin tyhjin käsin kuoleminen, että olisi pikkasen muutakin ajattelemista siinä touhussa. Hieno aloitus! Kannatan lämpimästi.

      (oisko tuosta jo kansalaisaloitetta tai vastaavaa?)

    • käytännön.realiteetit

      Alkuinnostuksen laantumisen jälkeen rahoituksen saaminen käy yhä vaikeammaksi. Jos planeetta haluttaisiin asuttaa niin kysymyksessä olisi satoja vuosia kestävä vaativa hanke, oikeastaan loputon projekti joka saattaa päättyä epäonnistumiseenkin.

      • planeetta_ei.kirj

        Tiedän vain yhden tavan epäonnistua 100% varmasti, ja se on yrittämättäjättäminen.


      • salkkaritonluusereita
        planeetta_ei.kirj kirjoitti:

        Tiedän vain yhden tavan epäonnistua 100% varmasti, ja se on yrittämättäjättäminen.

        Tuo oli hyvä kommentti.Ihminen joka ei tee virheitä ei tee mitään muutakaan!Salkkariluuserit on ihmisryhmä joka huutelee ohjeita peräkammarista äidin selän takaa mutta ei itse yritä yhtään mitään..


      • kaatuu

        Ei kyllä kansalaisten valitus hallituksilleen käy Maapallolla ylivoimaiseksi jos Marsia rakennetaan äärimmäisen hitaasti ja määrärahat menee sinne vuosisatoja ilman että mitään hyötyä tai tietoa onnistumisestakaan samaan aikaan kun niin moneeen muuhun asiaan ei riitä verorahoja


      • ihmettelevä

        Ymmärtääkseni raha on marsissa arvotonta? Vai mitä tekisit jos olisit marsissa ja saisit miljoona taalaa? Ostaisit palan autiomaata? Lähtökohtana ajatus, että raha pitää kuluttaa marsissa, sitä ei saa tuoda maahan kulutettavaksi


      • planeetta_ei.kirj
        ihmettelevä kirjoitti:

        Ymmärtääkseni raha on marsissa arvotonta? Vai mitä tekisit jos olisit marsissa ja saisit miljoona taalaa? Ostaisit palan autiomaata? Lähtökohtana ajatus, että raha pitää kuluttaa marsissa, sitä ei saa tuoda maahan kulutettavaksi

        Toimisiko Neuvostoliitto- ajan vaihtotalous? Mars vaihtaa hyödykkeitä Maan hyödykkeisiin- kuvio siis.


    • heheheeeee

      Onko imisillä paljonkin kokemuksia siitä mikä olisi paras paikka meille? Että paljon on kokeiltu ja testattu ja tultu siihen tulokseen että tämä on paras paikka.

      • Ulkoilmassa

        Elämämme maapallolla on on evoluution mukana muotoutunut olosuhteisiin sopivaksi, siksi se on meille hyvä ja sopiva paikka olla. Maapallo on myös harvinainen paikka avaruudessa joka muuten on meille elinkelvoton.


      • jhgjtutuguhfjfugcjhchx

        Maapallon evoluutio on ollut tietysti myös koevoluutiota, eli lajit ovat kehittyneet rinnakkain ja yhdessä. Ensin kehittyivät tuottajat ja (vasta) sen jälkeen sekä kuluttajat että hajottajat.

        Esimerkki mainittu blogissa:

        http://arojouni.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261846-ihmisen-kekseliaisyys

        "Tämä vain siksi, että luonnonoikkuna 300 miljoonaa vuotta sitten kehittyi sanikkainen, joka kasvoi kymmenien metrien pituiseksi, imien runsaasti hiilidioksidia ilmakehästä. Mutta luonto ei ollut vielä kehittänyt hajottajasieniä, millä sanikkaisten ligniiniin varastoitunut hiili olisi saatu takaisin ilmakehään."


    • Sairaala sinne on ensin vietävä ja hulluinhuone, missä osataan hoitaa klaustrofobiaa.

      • hulluuden_raja

        Hulluinhuone onkin monelle tämän palstan kirjoittelijoille oikea paikka, mutta ei se mitään jos ei sitä itse tiedosta, että on hullu eikä nero.


      • Kollibannaan

        Jaa että sinä sörsse sinne voi mennenä?


      • kauhee_kohtalo
        Kollibannaan kirjoitti:

        Jaa että sinä sörsse sinne voi mennenä?

        Vajakin kohtalon jo tiedämme, mutta sitä sanaa ei voi tänne kirjoittaa.


        "Jaa että sinä sörsse sinne voi mennenä?"

        Yrittäisit nyt edes?


    • Hfjghk

      Yrittänyttä ei laiteta... Rohkea rokan syö... Maasta se pienikin ponnistaa... Kyllä sopu sijaa antaa... Näillä mennään...

    • toivoryynänen

      Tottahan sinne on ensiksi saatava infrakstuttuuri kuntoon. Ei siellä muuten nössöt tiedemiesnörtit mitään tutkimuksiansa saa tehdyiksi.

      Siellä tarvitaan useampia konepajoja valmistamaan konetuotoksia, ei kai nyt niitä maasta asti sinne kannata lähetellä ( kuka tuon kustantaisi ). Rakennusmestareita valvomaan rakennustöiden edistymistä, jottei nyt mitään hometaloja rakenneta. Poliiseja pamputtamaan liikaa rähinöiviä hamppareita. Palkanmaksusta huolehtivia nuhteettomia virkamiehiä. Teknistä henkilökuntaa huolehtimaan nettiyhteyksien maksatuksesta ( riittääkö elisan kiinteä maksu ). Las Vegas tyyppinen kasino vapaa-ajan viettopaikaksi. Kolmeuloitteisin hologrammiteattereineen.

      Sen jälkeen kun sinne on saatu vaikkapa tuollaiset 50 pikku kylää joissa kussakin on asukkaita noin 10 000 voivat nörtti tiedemiesnössöt tulla piipittämään sinne kuinka ihmisen elämä Marsissa on mahdotonta. Jokaisen siirtolaisen joka päättää lähteä Marsiin on hyväksyttävä, jotta kyseessä on vain menolippu sekä eliniän lyheneminen. Huonoon kuntoon mennyttä ihmistä ei voi palauttaa Maahan, ei kestä matkan rasituksia.

      Tästä tullaan Juha Sipilän sote palveluihin. Kuka kustantaa ja millainen on maakuntamalli ? Ei perkule nehän ovat kiinalaiset jotka Marsin valloittavat. Ei nuita tuollaiset pikkujutut vaivaa. Populaa on muutenkin aivan liiaksi.

    • sirkkelisahuri

      Hyvä että sahatyömiehet saavat taas töitä!

      • MaaarsInfoo

        Ehkä ei kovin pian, Kiinalla uusi idea laskeutua sukkulalle jossa voi asua tutkimuksen ajan ja otta hatkat kiertoradan risteilijään.
        Tavoitteena viikon tai kahden marssissa tukimus perioidi.
        Matkaan noin 20 henkeä ja marsin pinnalle noin 5 henkeä, ehkä 2x
        Koska aluksessa olisi kolme sukkulaa, joista yksi olisi ainakin vara/pelastus sukkula.


    • Bulu-Bulu

      Siitähän on monia suuniteelmia, kyse rahasta, paljonko roinaa sinne on vara kuljettaa.
      Ja olisiko kyse pysyvästä asumuksesta vai tutkimus operatiosta.
      Mars One ohjelma toteutumiseen tuskin kukaan uskoo.
      Mutta Kiina, USA , Venäjä, Intia näiden maiden tieteellinen lento ja tutkimusasema on hyvinkin lähellä varmaan. Mahdollinen alien tekniikka saa valtavan rahoituksen ja sen metsästys.

    • TV:ssä kerrottiin että joillakin oli jo vakavasti kamikaze-tyylinen Mars-lento harkinnassa.

      • sytytin

        Meilläkin on raketti jo melkein valmiina.


    • byjm

      Todellakin typerää puolen vuoden matkan päässä olevaan kuolleeseen planeettaan mitään asumista suunnitella, meillähän on ihan tässä lähelläkin vastaava, eli kuu. Paljon halvempaa rakentaa sinne ja huoltokin pelaisi hyvin lyhyen matkan takia.

      • toivoryynänen

        Typerää oli myös Cristoffer Colonin matkan rahoittaminen, jotta löydettäisiin uusi meritie Aasiaan, typerää oli myös rahoittaa Kuu lentoja, typerää oli myös suunnitella kännykkä joka painaisi alle 127 g ,typerää oli myös uskotella suomen voittavan joskus neuvostoliiton jääkiekossa, typerää oli edes päiväunissa haaveilla ilmaa raskaammista lentokoneista, typerää oli myös polttomoottoriautojen valmistus siihen tarvittaisiin tiheä bensiiniasemien verkosto- siis aivan järjetöntä.

        Kaikki uusi on aina typerää ja mahdotonta sanoohan sen jo Juha Sipilän järkikin. Mainitsemattakaan Juhana Vartiaista. Takaisin vaan merkantilismin aikaan, jossa toisen raha on minun kukkarosta pois.


      • byjm
        toivoryynänen kirjoitti:

        Typerää oli myös Cristoffer Colonin matkan rahoittaminen, jotta löydettäisiin uusi meritie Aasiaan, typerää oli myös rahoittaa Kuu lentoja, typerää oli myös suunnitella kännykkä joka painaisi alle 127 g ,typerää oli myös uskotella suomen voittavan joskus neuvostoliiton jääkiekossa, typerää oli edes päiväunissa haaveilla ilmaa raskaammista lentokoneista, typerää oli myös polttomoottoriautojen valmistus siihen tarvittaisiin tiheä bensiiniasemien verkosto- siis aivan järjetöntä.

        Kaikki uusi on aina typerää ja mahdotonta sanoohan sen jo Juha Sipilän järkikin. Mainitsemattakaan Juhana Vartiaista. Takaisin vaan merkantilismin aikaan, jossa toisen raha on minun kukkarosta pois.

        Yritys hyvä, mut typerää on myös ontuvat vertaukset.


      • toivoryynänen
        byjm kirjoitti:

        Yritys hyvä, mut typerää on myös ontuvat vertaukset.

        Tuohon näkemykseen pystyn täysin yhtymään.


    • MattiVanhanen

      Mulla olis Marsiin vietäväksi lautakasa, jossa on tuppeen sahattua lautaa. Tulkaa hakemaan!

      • dcfrttgvyuhji

        Minä voin tulla tekemään niistä linnunpönttöjä Marssiin!


      • Taisimennätuppeensa

        Se kasa on vielä lahdessa lähellä konserttitaloa..


    • asiantuntija-

      Ensimmäisellä miehitetyllä lennolla sinne pitää viedä pornolehtiä.

    • Kenties_mukaan

      Ne lehdet eivät kauan aukea, ainakaan keskiaukeamalta.

      Pienenä vihjeenä, vessapaperia kannattaa käyttää taittamalla kaksi kertaa.
      Saattaa sekin loppua kesken, kuten usein talouksissa käy.

      Muuta ongelmaa marsin asuttamiseen, en muuten näe.

    • jikhhgu

      Marsin ja avaruuden käyttämisestä ihmiskunnan hyväksi on monenlaisia ideoita. Freeman Dyson esitti idean tähden, esimerkiksi Auringon, kaiken energian talteen ottamisesta Dysonin pallon menetelmällä. Aiheesta on äskettäin tehty helppotajuinen video:

      https://www.youtube.com/watch?v=pP44EPBMb8A

      Video on saanut melko nopeasti katselukertoja.

      • teeliikkeentrolli

        Voi vadelma.

        Tuollaista se on tämä amerikan tieteentaso. Näytetään jotakin 30-vuotta vanhaa kännykkäpeliä, jonka perusteella selitetään sitten jotakin sellaista mitä ei edes Harvardin käynnyt kauppatieteilijä olisi ymmärtänyt ilman psykologisesti oikein tuotettua mainospläjäystä.

        Ilmankos amerikassa nämä uskomukset Kuulentojen mahdottomuudesta ovat totisinta totta.


    • puuinssi

      Matille vihjeeksi, että tuppeen sahatut laudat tuskin hyödyllisiä marsissa. Saattaa jopa homehtua ja lahota matkalla. Parempi kun tarjoot kunnon kakkosnelosta. Sillä on aina tarvetta ympäri universumin.

      • ihmettelenpä.vain

        Onko tyrkyllä tuppeensahattua kakkosnelosta?


      • toivoryynänen

        Jaa mutta, eikös nämä Matin tuppeensahatut laudat silloin aikoinaan Arctic Sea aluksen lastina kulkiessa kaapattu Itämeren matkalla.

        Lasti piti mennä edelleen Puolaan - pois lehdistön silmistä - mutta perkuleen merirosvot kaappasivat laivan suuntaen kulkunsa Marokkoon. Venäjän laivasto seurasi perässä, jolloin merirosvot jatkoivatkin matkaansa Välimerelle, jossa Venäjä valtasi aluksen ja merirosvot selkämyyryssä kulkien vietiin oikeuslaitoksen tuomittaviksi.

        Eikös ne uutiskuvat jotenkin noin menneet.


      • Pannuttaeilaiteta
        toivoryynänen kirjoitti:

        Jaa mutta, eikös nämä Matin tuppeensahatut laudat silloin aikoinaan Arctic Sea aluksen lastina kulkiessa kaapattu Itämeren matkalla.

        Lasti piti mennä edelleen Puolaan - pois lehdistön silmistä - mutta perkuleen merirosvot kaappasivat laivan suuntaen kulkunsa Marokkoon. Venäjän laivasto seurasi perässä, jolloin merirosvot jatkoivatkin matkaansa Välimerelle, jossa Venäjä valtasi aluksen ja merirosvot selkämyyryssä kulkien vietiin oikeuslaitoksen tuomittaviksi.

        Eikös ne uutiskuvat jotenkin noin menneet.

        Kyllä muistan ne selkämyyrykuvat. Tutunnäköisiä kyyristelijöitä oli.


      • Voithämmästyä
        toivoryynänen kirjoitti:

        Jaa mutta, eikös nämä Matin tuppeensahatut laudat silloin aikoinaan Arctic Sea aluksen lastina kulkiessa kaapattu Itämeren matkalla.

        Lasti piti mennä edelleen Puolaan - pois lehdistön silmistä - mutta perkuleen merirosvot kaappasivat laivan suuntaen kulkunsa Marokkoon. Venäjän laivasto seurasi perässä, jolloin merirosvot jatkoivatkin matkaansa Välimerelle, jossa Venäjä valtasi aluksen ja merirosvot selkämyyryssä kulkien vietiin oikeuslaitoksen tuomittaviksi.

        Eikös ne uutiskuvat jotenkin noin menneet.

        Suosittelisin etsimmaan "Kuun Porrti" , Marsin Portti" nimisiä projekteja....
        Tietysti enkuksi :)


      • toivoryynänen
        Voithämmästyä kirjoitti:

        Suosittelisin etsimmaan "Kuun Porrti" , Marsin Portti" nimisiä projekteja....
        Tietysti enkuksi :)

        En ole aivan hetimiltään perillä nuista enkkujutuista. Englanninkielentaitoni on passiivinen. Kielitaitoni rajoittuu: suomeen, ruotsiin, tanskaan, flaamiin, puolaan, ranskaan, espanjaan. Voi kuinka sivistymätön raukka olen kun en taida "amerikan"-kieltä. Voi Trumppipeijjooni vieköön.

        Niin tämä; Marsin portti oli Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjoissa esiintynyt erään yksittäisen romaanin nimi ! Osuuko kuinkako likelle ounailuni ?


    • arvelenpa.vain

      Baarijakkaroita ja kaljatynnyreitä tuonne pitää lähettää etukäteen.

      • hyvää.politiikkaa

        Ja geelitukka matuja suomen kela voi maksaa marsissa juhlivien kulut niin saadaan tulevien marssilaisten talous nousemaan.


    • Marsilaistenjäänne
      • on.on

        vain ufouutisissa


    • Scifi-kirjailija Philip K. Dick on muistaakseni ainakin yhdessä romaanissaan esittänyt juonen millä houkuteltiin "väkeä Marsiin" mutta joka olikin aivan muuta, maapallon liikaväestön hallintaa.

      Mitä mahdollisuuksia olisi tällaisen juonen toteuttamiseen nykytodellisuudessa?

    • yhiu7y7uihy7ui8

      Mutta aatelkaa oikeasti.

      Kun marssissa olisi tosiaan rakennettu asuintilat ja sinne voisi sitten mennä.
      Olisi se aikamoista, askel vaan pitää ottaa koska aloitetaan, nyt siellä ei ole yhtään mitään vielä että aikamoinen on askel. Matkaan menevä aika kaikkein ikävin puoli, voiko siihen keksiä mitään keinoa koska matka olisi aika pitkä vieläkin vaikka sitä ajallisesti saisi puolitettuakin.

      Mutta aina se kehitys vaan kehittyy.

    • velivenäläinen

      Mä voin tuoda sirpin ja vasaran.

    • ihmisenmielikuvitus

      Älä ole huolissasi siitä mars tapauksesta, se on vain ihmisen mielikuvitusta ns. sifiä!
      Maapallolla elämä muuttuu kiihtyvällä tahdila halitsemattomammaksi eli ylikansoitus sekä jatkuvat sodat tuo vain lisää kuluja jolloin mikään ei riitä kehittää järjetöntä ideaa loppuun.

      Eivät tee testejä jossain autioomaassa miten siellä selviäisi vaikka apu olisi heti saatavilla jos tiukkapaikka tulisi? No ei teatterissa tarvita mitään todellista, se on vain teatteria!

      Olisihan se järjetöntä satsata miljardit poikineen siihen että ne jotka suunilleen sinne suuntaan lähti on kuolleet samantien tai heti ensimmäisten kuukausien aikana tai vaikka vuodessa jne..... Hentoinen on valloituksen lanka ja vainmuutaman ihmisen varassa ihmiskunnan tulevaisuus, haloo!!!

      Mars on kuulemma myrsyinen alue eli hiekkamyrskyjä hallitsemaan sinne missä niitä täällä maapallolakin on! Aikamoinen paratiisi jonne ei kaikki pääse eikä halua! miski eivät saa täällä maapallolla aavikkoja vehreäksi, mutta siellä sen kuvitellaan saavan ilman todellisia välineitä?...

      On muistettava eräs totuus ja se on että koko nyt oleva ihmiskunta on 100v. aikana kuollut ja on uusi sukupolvi tekemässä omia harhojaan!...

      Ihminen ei kerkiä kehittyä riitävästi jotta pääsisi yhteiskuntana toisaalle vaikka sitä havittelee!
      Ihminen tuhoutuu huomattavasti aiemmin kuin yleisesti uskotaan. Sodatkin mahdollisesti aloitetaan suurimmilla latauksilla ja jos vastustaja vieläkin pystyy kivittämään niin ammutaan lisää... Vuosien sotimen on jopa tylsää säätämistä eli toimitaan nopeasti täysillä shokki-iskulla kohde kartalta pois ja savun hälvettyä tarviten lisätään ohjusten määrää ilmatilassa.

      Ylikansoitus tulee laukaisemaan suuren sodan kun ne alkavat vyörymään rajojen yli!

    • tellus-mars

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2048
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1952
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      148
      1558
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe