Elekrooninen parkkikiekko

Vähän-tyhmä

11

146

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksinytvasta

      Jo vuoden käyttänyt. Hyvä laite. Jo tottunut, enkä edes tarkista lähtiessä.

    • Meillä mies sai toissaisänpäivänä lahjaksi ja mainio laite. Ainakaan Helsingissä eivät ole parkkipirkot huomautelleet.

    • Lievästi_yhä_hymyillen

      Erottaako laitetta sellaisesta vanhemmasta versiosta jossa aika "kiersi" koko ajan karkuun. Joskus ennenvanhaan huvitti kun pysäköinninvalvoja vinkui ulkomailta ostetusta kiekosta koska siinä luki saapumisaika vieraalla kielellä. Joskus taas kuulin että kiekko oli ollut väärän värinen eikä sitä hyväksytty sen takia.

    • diippaadai

      Paras keksintö ja paras myönnytys autoilijoille pitkään aikaan.

    • KäytäIhmeessä

      Nykytekniikalla koko homma olisi hoidettavissa niin, ettei kaikenmaailman vekottimilla edes pystyisi kikkailemaan. Mutta koska pelleilyn halutaan jatkuvan, niin silloin näitä sääntöjen kiertämistä varten viriteltyjä vehkeitä voi käyttää, kunnes kiinni jää. Koko parkkikiekko on ajatuksena ihan perseestä.

      • eitarvimuistella

        Ei sillä sääntöjä kierrellä. On vain automaattinen. Laittaa tuloajan.


    • free.parking

      Koko pysäköinninvalvonta on ajatuksena ihan perseestä, ihmisten pitäisi saada pysäköidä ihan tarpeitaan vastaavasti ja parkkipaikkoja pitäisi olla riittävästi saatavilla jolloin niitä ei tarvitsisi nykytyyliin keinotekoisesti rajoittaa, valvoa ja rangaista "väärin" pysäköinnistä.
      Ja raha ei ole mikään peruste, se on vain ihmisten itsensä keksimä mielivallan käytön väline jolla varakkaat alistavat köyhempiä. Se ei ole oikein!!

      suomikieltolassa vaan on aina tykätty kieltää, rajoittaa, estää ja hankaloittaa ihmisten arkielämää kaikin mahdollisin keinoin kuin jossain helvetin ddr:ssä tai neuvostoliitossa :/

      Ihmiset kuten luonnon eläimetkin ovat syntyneet vapaiksi, miksi yhteiskunta yrittää kahlita, vangita ja rajoittaa ihmisten elämää epäluonnollisen mielivaltaiseen liekaan kaikin keinoin, ei tällainen ole millään tavalla mielekästä!!

    • OnkoEtua

      Itse käytän easyparkkia. Sehän ei vaadi mitään erillisiä vekottimia ja parkkeja on ainakin täällä pk-seudulla ja Tamperella riittävästi. Siinä maksan vain toteutuneesta parkkiajasta.
      Mitä etua elektroninen parkkikiekko tuo tuohon verrattuna?

      • diippaadai

        No sehän on aivan eri asia. Useilla näkyy olevan sekä easypark tarra että e-kiekko. Myös itselläni. Ei huolen häivää, käyttääpä kumpaa vaan.
        Käytät siis ep,tä siellä missä voi ja kiekkopaikoilla kiekkoa.


      • eivätmaksullisia

        Puolentunnin- kahdentunin aikapaikoila pitää olla kiekko!


      • helppo.pieru

        itse käytän easyfarttia, kun vetää hernekeittoa, ruisleipää, piimää ja kaalisoppaa niin kyllä helposti pierettää ainakin muutaman päivän ajan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      995
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      940
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      748
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      547
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      481
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      463
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      417
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      391
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      156
      368
    Aihe