Villenkellon sivuilla oli ohjetta, että kysyä sähköpostilla, jos kysyttävää.
No minä kysyin, jo hyvän aikaa ennen joulua, erään tietyn tavaran saatavuutta, mutta meneekö kauankin vastaamiseen, vai vastaavatko ensinkään, kun ei vastausta ei ole kuulunut?
No minä kysyin, jo hyvän aikaa ennen joulua, erään tietyn tavaran saatavuutta, mutta meneekö kauankin vastaamiseen, vai vastaavatko ensinkään, kun ei vastausta ei ole kuulunut?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Avaruus.fi sivuilla on ollut jo pitkään juttua, että eivät vastaa. Siellä eivät suosittele paikkaa.
Itse katselin eilen hintoja euroopassa ja brexit on tiputtanut punnan kurssin niin alas, että taidan tilata briteistä itse.
1.00 GBP = 1.113283 EUR
Thaimaan bahti melkein samaa luokka ja tavaran toimitus sikanopee!
Ei vastaa, mutta täällä vastataan ja taitaa olla samaa firmaa www.kiikari.fi
Itselle tuli tuote päivässä, kun tuolta tilasin lapselle mikroskoopin.
Kyselin jotain vajaat kolme vuotta sitten. En ole vielä saanut vastausta mutta ehkä jo ensivuoden puolella alkaa jotain kuulumaan...
Saattaa tietysti osaksi johtua pyhistäkin, mutta vieläkään ei ole kuulunut mitään villenkellosta.
jotakin eivätkä vastanneet useisiin kyselyihin toimitusajasta kun alkoi viipyä. Kun sitten peruutin tilauksen, tuli vastaus heti. Jäi vaikutelma että "hyllyssä" ei ole mitään mutta voin olla väärässä. Ei jatkoon.
Lapsikin pystyisi nykyään pystyttämään nettikaupan missä varastotilanne näkyy ostajalle, ja päivittyy tilausten mukaan. Helppoja ilmaisia nettikauppaohjelmia kyllä on.
Kumma ettei vuosia nettikauppaa harrastanut yritys sellaiseen kykene. Tuo ei ole edes kivikautista toimintaa.
Konkurssikypsä yritys. Ei ole vuosiin tuottanut mitään. Olisiko tulossa maukas loppuunmyynti ja pesänselvitys.
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/villen-kello-oy/23357037/taloustiedot