Esimerkiksi jos laittaisi Koskenkorvan sekaan sitä sellaista pullossa olevaa savuaromia. Luulenpa, että se toimisikin varsin hyvin - pohjaksi valitsee oman lempiviinansa ja maustaa sen savulla mieleisensä voimakkuuksiseksi.
Onnistuuko single malt-viskin valmistus itse?
Mauko
2
122
Vastaukset
- muutamanselväpäivä
Taidat olla nauttinut hieman liikaa.
Maustettua viinaa siitä tulee, ei viskiä eikä single malt viskiä. - maltti.mielessä
Kossussa ei käytetä idätettyä ohraa eli mallasta. Lähemmäksi pääsee kun jatkaa jotain 80-vol% viinaa vaikka kotikaljalla ja heittää sekaan kourallisen turvetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.683198Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91851- 1111740
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241249- 1291048
- 99992
- 60944
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67926- 84869
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6865