Huippukylmää on tulossa

IL: Arktinen ilmamassa vyöryy Suomeen: Toistuvatko 20 vuotta sitten riehuneet 50 asteen pakkaset? arvuuttelee iltapäiväaviisi.
Että semmoinen lämpeneminen on meillä päällänsä.
Ilmoita

47 Vastausta

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Vähän ennenaikaista vielä ennusta mitä Suomeen tulee, mutta eteläiseen eurooppaan tuntuisi olevan tie auki siperian pakkasille, Suohkluvietauksessa on ihmeellinen mutka etelään. Suomen yli suihkuvirtaus sensijaan vielä kulkee ja alatuulet tulee Norjan ja Ruotsin yli. Pohjoissuomeen voi kyllä tulla kovaakin pakkasta, ja eteläänkin myöhemmin, jos suihkuvirtaus siirtyy etelämmäksi.
Ilmoita
No ei todellakaan toistu! Ei lähellekään! Realistisempi vertailukohta tulee olemaan -30 astetta tai tämän talven tämänhetkinen pakkasennätys.

Siinäpä olikin päivän valeuutinen tälle päivälle. Mistä tuollaista keksittiin lähteä edes uumoilemaan?
Ilmoita
Ei tuommoisen ennustaminen ole ollenkaan ennenaikaista. James Hansen ennusti jo 30 vuotta sitten että kolmenkymmenen vuoden kuluttua Pohjoisnapa on jäätön. Niinhän siinä sitten kävikin.
1 VASTAUS:
Se nyt on pohjoisnapa ollut jäätön ennenkin, kun tämä ns. Grönlannin pumppu toimii siten. Kyllä se taas vuosituhansien aikana jäätyy uudelleen ja tännekin tulee uusi jääkausi...

Ja kunhan nyt odotellaan nuo viimeaikaiset Indonesian tulivuorenpurkauksen vaikutukset, voi olla ettei kesää tule, kuten kävi 1800-luvulla.
+Lisää kommentti
Huippukylmää......röhönaurua. Katsoin Forecan, näytti tänne 10 seuraavan päivän minimiksi -11 astetta, Sodankylään -22 astetta.

Mikähän siinä on että nykypäivinä vielä 70- ja 80-luvun normaalit 20-30 pakkaset on niin harvinaisia. Ei ole huopaskelejä, ei. Ai niin, ilmastohan on lämmennyt.....
1 VASTAUS:
No ei tämä ankara pakkanen nyt niin harvinaista ole.
Nytkin liki -30 eteläsuomea myöten.
+Lisää kommentti
Iltalehdykäisen otsikossa revitetään 50 asteen pakkasista. Kun ottaa esille itse artikkelin lehden sivulta siinä sanotaan että erittäin epätodennäköistä että tulisi 50 astetta pakkasta. Ei totuutta mainoksessa siis.
8 VASTAUSTA:
Vähän sama kuin agw:ssa.
ei.totuuden.häivää kirjoitti:
Vähän sama kuin agw:ssa.
Mikä siinä on samaa? AGW on tieteen toteama fakta. Ja tämä ilmastollinen fakta näkyy lämpötiloissa, jotka ovat säätä, siten että lämpimät ovat keskimäärin entistä lämpimämpiä ja kylmät taas ei enää niin kylmiä kuin ennen. Eihän ole vaikeaa?
Joo. Ilmastoteologiakin on tiedettä.
IlmastoTiedotus777 kirjoitti:
Mikä siinä on samaa? AGW on tieteen toteama fakta. Ja tämä ilmastollinen fakta näkyy lämpötiloissa, jotka ovat säätä, siten että lämpimät ovat keskimäärin entistä lämpimämpiä ja kylmät taas ei enää niin kylmiä kuin ennen. Eihän ole vaikeaa?
Sitä faktaa vaan ei kukaan pysty todeksi osoittamaan, useista pyynnöistä huolimatta.
outo.fakta kirjoitti:
Sitä faktaa vaan ei kukaan pysty todeksi osoittamaan, useista pyynnöistä huolimatta.
Johan se on osoitettu! On lämmennyt! Todisteita kylmenemisestä pyydettiin täällä kymmeniä kertoja - yhtään ei saatu. Lämpeneminen taas näkyy tilastoissa!
IlmastoTiedotus888 kirjoitti:
Johan se on osoitettu! On lämmennyt! Todisteita kylmenemisestä pyydettiin täällä kymmeniä kertoja - yhtään ei saatu. Lämpeneminen taas näkyy tilastoissa!
Lämpenemisen todisteita varten joku perusti oman keskustelunsa "Tiede ja väitteet ilmaston lämpenemisestä" kopioiden tuon ilmaston viilenemistä käsitelleen aloituksen. Siinä keskustelussa on jo esitetty useita ilmaston lämpenemistä osoittavia tieteellisiä tutkimuksia.
löytyypä.hyvinkin kirjoitti:
Lämpenemisen todisteita varten joku perusti oman keskustelunsa "Tiede ja väitteet ilmaston lämpenemisestä" kopioiden tuon ilmaston viilenemistä käsitelleen aloituksen. Siinä keskustelussa on jo esitetty useita ilmaston lämpenemistä osoittavia tieteellisiä tutkimuksia.
Eikä mikään niistä ole totta.
Eikö olekin hassua?
hassua.tiedettä kirjoitti:
Eikä mikään niistä ole totta.
Eikö olekin hassua?
En ole nähnyt kyseisessä keskustelussa niitä kumottavan. Omassa mielessään saa tietenkin pitää rokotteitakin haitallisina.
+Lisää kommentti
Hirviöpakkaset tulossa!!! varokaa lapin kasvatit. Tällä etelässä vain -20 Castetta.
Antarktiksen ennätys -98C astetta. tappokylmää!! mikään ei elä noin kylmässä.
Ilmoita
"ajankohtaan nähden tavallista kylmempi jakso kestää useita viikkoja eli aina tammi-helmikuun vaihteeseen saakka" retostaa aviisit. Mites tää kauhia lämpeneminen nyt tällaseks meni?
2 VASTAUSTA:
Kylmeneminen on ääreistymisilmiö joka todistaa lämpenemisestä.
Oli luonnonilmiö mikä tahansa ja sää mitä tahansa, niin se todistaa uskovaiselle jumalan läsnäolosta ja ilmastonlämpenemisestä.
+Lisää kommentti
Ennenvanhaan kun talvella ilmavirtaus tuli pohjoisesta niin täällä etelä-suomessa oli pakkasta hiukkasen päälle kolmekymmentäastetta. Nykyään kun talvella ilmavirtaus tulee pohjoisesta niin ei päästä edes kahdenkymmenen pakkasasteen yli.

Se siitä huippukylmistä. Kasvihuone odottaa.
6 VASTAUSTA:
Joo ennenvanhaan oli kaikki paremmin. Kouluunkin mentiin hiihtämällä jopa kesällä.
jäätävääkeliä kirjoitti:

Joo. Vappuna satoi vielä etelä-suomessakin lunta. Nykyään ei, se on nykyään jo kesää, eli ennenvanhaan kesälläkin mentiin hiihtäen kouluun ( kansakouluun ).
voitavailla kirjoitti:

Joo mutku edesmennyt mummoni tokaisi lämpimistä kesistä:" 30-luvulla vasta lämmintä oli ja 40-luvulla kylmät talvet. Näinhän se on tilastojenkin mukaan. 30-luvun lämpimyyttä ei vaan uskota kun brobakanda väittää muuta. Kaikista hurjinta on se , että ei edes keskiajan lämpimään globaaliin kauteen. Ennen siitä luki jopa koulukirjoissa. Senjälkeen alkoi kylmä kausi josta toivutaan edelleenkin hitaasti, vaikka väitetään sitä nopeaksi.
plplpllplplplp kirjoitti:

Mummosi oli oikeassa. Tilastoissa on sama kehitys nähtävillä selkeästi.
plplpllplplplp kirjoitti:
Joo mutku edesmennyt mummoni tokaisi lämpimistä kesistä:" 30-luvulla vasta lämmintä oli ja 40-luvulla kylmät talvet. Näinhän se on tilastojenkin mukaan. 30-luvun lämpimyyttä ei vaan uskota kun brobakanda väittää muuta. Kaikista hurjinta on se , että ei edes keskiajan lämpimään globaaliin kauteen. Ennen siitä luki jopa koulukirjoissa. Senjälkeen alkoi kylmä kausi josta toivutaan edelleenkin hitaasti, vaikka väitetään sitä nopeaksi.
Joo ja nythän tuo vasta lämpeneekin enemmän kuin silloin 1930-luvun wanhaan hyvään aikaan.

Kyllä tuo 1930-luvun lämpeneminen on aina uskottu, mutta tämän päivän kasvihuoneilmiöta väitetään probagandaksi.

Mitä ihmeen kasvihuoneilmiötä?
Ei sellaista ole olemassakaan.
+Lisää kommentti
Tampereella seuraavan 15 päivän alin lämpötila tulee ennusteen mukaan olemaan -17 astetta, Rovaniemellä -23 astetta. On se hurjaa! Helvetti jäätyy! Talvisodan veteraanitkin kauhistelevat näitä ennätyksellisiä tulipalopakkasia!
18 VASTAUSTA:
Juurikin näin. BUAHAHAHAHAHAAAAAA! Kauhistuttavaa, kerta kaikkiaan. Talven kylmimpiä hetkiä (tilastollisesti) lähestytään.....
Mutta on se sanottava, että vanhoina kylminä aikoina nuo lukemat kaksinkertaistuivat ja sitten alettiin puhua hirmupakkasista. Ei nykyisin tarvita kun näitä pikkupakkasia niin otsikot kirkuu.....
Vähän jo lupailee viileämpää. Vihdissä nyt juuri -24.
Öömies__Jäz_ kirjoitti:
Juurikin näin. BUAHAHAHAHAHAAAAAA! Kauhistuttavaa, kerta kaikkiaan. Talven kylmimpiä hetkiä (tilastollisesti) lähestytään.....
Mutta on se sanottava, että vanhoina kylminä aikoina nuo lukemat kaksinkertaistuivat ja sitten alettiin puhua hirmupakkasista. Ei nykyisin tarvita kun näitä pikkupakkasia niin otsikot kirkuu.....
Mutta miksi et koita mainostaa vaikka järvien jäidenpaksuutta tai lämpötiloja?
Onko liian paksua?
Öömies__Jäz_ kirjoitti:
Juurikin näin. BUAHAHAHAHAHAAAAAA! Kauhistuttavaa, kerta kaikkiaan. Talven kylmimpiä hetkiä (tilastollisesti) lähestytään.....
Mutta on se sanottava, että vanhoina kylminä aikoina nuo lukemat kaksinkertaistuivat ja sitten alettiin puhua hirmupakkasista. Ei nykyisin tarvita kun näitä pikkupakkasia niin otsikot kirkuu.....
Ja silloinko on sitten hyvä kun laitokset varavoimaloita myöten polttaa hiiltä putket punaisina että saadaan pakkanen pidettyä pois pirteistä? Sinisilmäiset suomalaiset ei taaskaan ymmärrä omaa parastaan.
Ollaanmetyhmiä kirjoitti:
Ja silloinko on sitten hyvä kun laitokset varavoimaloita myöten polttaa hiiltä putket punaisina että saadaan pakkanen pidettyä pois pirteistä? Sinisilmäiset suomalaiset ei taaskaan ymmärrä omaa parastaan.
Joo ja hiilivoimalat ovat ainoita jotka toimii varmasti näillä pakkasilla. Kaikenlainen poltto toimii varmasti. Hyrrät ja aurinko ei toimi pakkasilla ja pimeällä.
Puuta ei saa polttaa eikä hiiltä. Turvekkin kielletään EUn toimesta. Ne uhraavat Suomen ilmastonmuutoksen nimissä.

Mitä sitten kun naapurimaissakin on kylmää ja sahkönsiirto niistä ei onnistu???? Kaikki kylmenee.

Suomi uhrataan brobakandan alttarille!
Ei tuolla mitään varavoimaloita tarvita. Tuulivoimalat viuhtoo niinkuin viimeistä päivää ja aurinkovoimaloita joudutaan jäähdyttämään ettei kennot sula liian virran takia.
suomi.uhrataan kirjoitti:
Joo ja hiilivoimalat ovat ainoita jotka toimii varmasti näillä pakkasilla. Kaikenlainen poltto toimii varmasti. Hyrrät ja aurinko ei toimi pakkasilla ja pimeällä.
Puuta ei saa polttaa eikä hiiltä. Turvekkin kielletään EUn toimesta. Ne uhraavat Suomen ilmastonmuutoksen nimissä.

Mitä sitten kun naapurimaissakin on kylmää ja sahkönsiirto niistä ei onnistu???? Kaikki kylmenee.

Suomi uhrataan brobakandan alttarille!
Ehkä niihin tuuliropeleihin voisi lisätä veivin jota kansalaiset voisivat lämpimikseen pyörittää. Mutta vakavasti, niinhän se on että mitä kylmempää pitelee sen enemmän Suomi fossiilisia polttaa, maksaa niistä kallista rahaa ulkomaille ja pulittaa päästöoikeusmaksuja. Onnistumme tässäkin asiassa maalaamaan itsemme nurkkaan, käy miten käy niin suomalainen häviää tälläkin kertaa. Meidän poliitikkojemme pitää opetella Euroopan tavoille; puhua paljon ja imeliä vailla aiettakaan toteuttaa puheita. Niin ne muutkin tekee ja omiensa puolta pitää joka käänteessä, tyhmän yksinkertaisille suomalaisille nauretaan.
Öömies__Jäz_ kirjoitti:
Juurikin näin. BUAHAHAHAHAHAAAAAA! Kauhistuttavaa, kerta kaikkiaan. Talven kylmimpiä hetkiä (tilastollisesti) lähestytään.....
Mutta on se sanottava, että vanhoina kylminä aikoina nuo lukemat kaksinkertaistuivat ja sitten alettiin puhua hirmupakkasista. Ei nykyisin tarvita kun näitä pikkupakkasia niin otsikot kirkuu.....
#30-luvulla ei ollut näitä hirviöpakkasia, eikä keskiajan lämpimällä kaudella, eikä Rooman vallan aikana.
Näin se ilmasto muuttuu ÖÖmies.. Etkö ole sitä vielä käsittänyt?

Meille tolkun ihmisille se on täysin selvää-
OlemmeAlamaisia kirjoitti:
Ehkä niihin tuuliropeleihin voisi lisätä veivin jota kansalaiset voisivat lämpimikseen pyörittää. Mutta vakavasti, niinhän se on että mitä kylmempää pitelee sen enemmän Suomi fossiilisia polttaa, maksaa niistä kallista rahaa ulkomaille ja pulittaa päästöoikeusmaksuja. Onnistumme tässäkin asiassa maalaamaan itsemme nurkkaan, käy miten käy niin suomalainen häviää tälläkin kertaa. Meidän poliitikkojemme pitää opetella Euroopan tavoille; puhua paljon ja imeliä vailla aiettakaan toteuttaa puheita. Niin ne muutkin tekee ja omiensa puolta pitää joka käänteessä, tyhmän yksinkertaisille suomalaisille nauretaan.
Samaa mieltä. Olemme alamaisia mutta kun oltiin alamaisia Ruotsin ja Venäjän vallan aikana niin vanhoja tapoja on vaikea lopettaa. Nyt ollaan EUn mielivallan alla.
fransjoosppi kirjoitti:
#30-luvulla ei ollut näitä hirviöpakkasia, eikä keskiajan lämpimällä kaudella, eikä Rooman vallan aikana.
Näin se ilmasto muuttuu ÖÖmies.. Etkö ole sitä vielä käsittänyt?

Meille tolkun ihmisille se on täysin selvää-
Mitä "hirviöpakkasia"? Odottelen, että josko edes kahteenkymppiin menisi ensi yönä. Lapsena muistan että kolmekymppisetkin oli ihan jokatalvisia.
ÖÖmies__Jäz__ kirjoitti:

Johan se on käynyt yli kahdenkympin pakkasilla etelässäkin. Vihdissäkin mitattu jo 25,8 pakkasta. Kahdenkympin raja on alitettu myös ainakin Lahdessa, Kouvolassa ja Hämeenlinnassa.
jäätävääkeliä kirjoitti:
Johan se on käynyt yli kahdenkympin pakkasilla etelässäkin. Vihdissäkin mitattu jo 25,8 pakkasta. Kahdenkympin raja on alitettu myös ainakin Lahdessa, Kouvolassa ja Hämeenlinnassa.
Niinpä, kovin kaukaisilta vaikuttaa ne vanhat, kylmät, ajat kun Vihdissäkin oli liki -45 astetta pakkasta....
ÖÖmies__Jäz__ kirjoitti:
Niinpä, kovin kaukaisilta vaikuttaa ne vanhat, kylmät, ajat kun Vihdissäkin oli liki -45 astetta pakkasta....
Vihdin pakkasennätys on 41,7 joten ei ollut liki 45.
jäätävääkeliä kirjoitti:
Vihdin pakkasennätys on 41,7 joten ei ollut liki 45.
Miksi valehtelet? "Uudenmaan eräänlaiseksi kylmyyspisteeksi on osoittautunut Vihdin Maasoja, jossa on kirjattu muistiin maakunnan alin lämpötila -43,1 °C. Tämä arvo saavutettiin sekä 17.1.1940 että 3.2.1966. " Lähde: Kersalo, Pirinen Suomen maakuntien ilmasto (ITL:n raportteja).

On ne olleet kylmiä aikoja ne.

Wikipedia kertoo 41,7 mitatun ennätykseksi vuonna 1988. Tänään muuten Vihdissä -33 joten kyllä ne eeliksen haluamat kolmenkympin pakkaset ovat nykyäänkin.
jäätävääkeliä kirjoitti:
Wikipedia kertoo 41,7 mitatun ennätykseksi vuonna 1988. Tänään muuten Vihdissä -33 joten kyllä ne eeliksen haluamat kolmenkympin pakkaset ovat nykyäänkin.
No nythän sinun täytyy vain päättää kumpi noista on kylmempi lukema! Melkoinen on muuten tuo Vihdinkin lämpenemisen trendi! 1966 vielä yli 43 pakkasta, 1988 pakkasta 41,7, ja vuonna 2019 säälittävä 33 asteen pakkanen.

Kommenttisi muuten kertoo wikin luotettavuudesta. Ai niin, täällähän on myös wikipedian avulla vallitsevan tieteen kumonnut happityppihitsaaja-keksijä-sairaankuljettaja, joka "elämänkerroissaan" toistuvasti vetoaa wikipedian artikkeleihin.

Mitähän sinä itse olet,kun pilkkaat kyseiten ammattien suorittajia.. Ylensä pilkkaajat on räkänokkia luusereita, jotka ei mistään mitään tiedä. Mitä Wikipediaan tulee, niin siellä on sekä luotettavaa että epäluotettavaa tietoa, Kannattaa tarkistaa luotettavasta lähteestä eli joltakin alan ammattilaiselta.

Ilmastoasiassa luotettavaa tietoa on sellainen perustutkimus, missä ei millään tavalla viitata kasvihuoneilmiöön tai ilmastonmuutokseen. Kaikki kasvihuoneilmiöön viittaava on muutettu tukemaan sitä teoriaa. Kasvihuonekaasujen sivuilta puuttuu Wikipediasta melkoinen määrä tieteellistä faktaa,, joka olisi teorian kanssa ristiriidassa.

Kun tuon huomasin, pyysin apua kaasuyhtiöltä elikkä ammattilaiselta. Sieltä minulle linkitettiin luotettava sivu. Jos joku ei luota kaasuyhtiöön, joka työkseen paineistaa ja nesteyttää ilmakehän kaasuja, on idiootti. Niitä idiootteja tuntuu nyt olevan maailma täynnä.

Niitä tomppeleita, jotka uskoo, että kaasut käyttäytyy ilmakehässä joptenkin eri tavalla kuin kaasuyhtiön prosessissa tuntuu riittävän. Tarvitaan aika paljon omaa tietämystä ja järkeä, jotta pystyy pureutumaan asian ytimeen aivan itse. Sitä löytyy noista pilkkaamistasi ammateista.

Ei kukaan työtoverini uskonut ilmastgonmuutosharhoihin. Me kun tiedettiin totuus kaasuista. Ei tarvitse tietää kuin että happi ja typpi absorboi lämpöä. Sen lisäksi tarvitsee tietää paljonko eri kaasuja on ilmakehässä, niin voi kyseenjalaistaa ilmastotieeteen teorian.

Siihen taas että pystyy kehittämään oman teorian tarvitaan niitä keksijän lahjoja, ja mekoinen määrä luotettavaa tietoa. Tämä on kummallista aikaa kun luuserit pilkkaa ammattilaisia,jotka pitää maailmaa pystyssä ja vie eteenpäin keksinnöillä.

Luuserien olisi syytä jättää niiden keksintöjen käyttäminen niille jotka ymmärtää niiden arvon, ja mennä elämään 1800-luvun olosuhteisiin. Ihminen joka ei ymmärrä kunnioittaa meeneiden sukupolvien työn tuloksia, ei ansaitse niistä myöskään hyötyä.

Apostolin kyydillä vaan paikasta toiseen ne jotka pilkkaa keksijöitä. Kaikki liikkumisvälineet on joku keksinyt. Kaiken käyttämämme tekniikan on joku keksinyt. Nykyään on vaan näitä luusereita, jotka on jatkuvasti ottamassa kunniaa muiden aikansaannoksista, ja pilkkaamassa niitä joille kunnia kuuluu.

Minun viimeisimmässä työssäni ei pärjää kuin keksijätyyppi. Loput on sitten palikanvaihtajia jos pystyy edes siihen. Siihenkin vaaditaan nimittäin melkoisesti itseluottamusta.
ÖÖmies__Jäz__ kirjoitti:
Niinpä, kovin kaukaisilta vaikuttaa ne vanhat, kylmät, ajat kun Vihdissäkin oli liki -45 astetta pakkasta....
Muistelen että 80 - luvulla oli yhtenä talvena viikkokaupalla etelärannikolla oikeasti kylmää ja pakkaset kävivät -30ºC paremmalla puolella ainakin viikon ajan, taisi olla -35 paikkeilla. Kun sitten lämpeni -20ºC paikkeille niin otettiin pipot pois päästä kun tuntui niin lämpimältä.

Muistan että tuona talvena jouduttiin lapioimaan lumet seinille ja lorottamaan vettä hanasta omakotitalossa ettei olisi mennyt putket jäähän.
+Lisää kommentti
Ylitornio -34 astetta nyt.
Ilmoita
Naruskassa tehtiin viime yönä Suomen tämän talven pakkasennätys 36,6 astetta.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Huippukylmää on tulossa

IL: Arktinen ilmamassa vyöryy Suomeen: Toistuvatko 20 vuotta sitten riehuneet 50 asteen pakkaset? arvuuttelee iltapäiväaviisi.
Että semmoinen lämpeneminen on meillä päällänsä.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta