Tämän hallituksen neljä kovaa ja kylmää vuotta

Saitko keppiä. Rahat sirrettiin yritystukiin:

https://www.teollisuusliitto.fi/en/kurituslista-fi-2/
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Näin kävi ja mukaan kutsuttiin muutamia muukalaisia pitämään lapsitamme huolta näin lesta hengessä

Äänestä

Muistakaamme vaaliuurnilla, että kansan kyykyttäjille ei ääntäkään!

Äänestä

Tällä+sivustolla+taitaa+kirjoitella+pääasiassa+alaluokkainen+kansanosa.+Kaikki+vai+valittavat+ja+haukkuvat+hallitusta.Hallitus+sai+hyvää+aikaan,+enkä+minä+ainakaan+kärsinyt+hallituksen+tekemisistä.++Rinne+on+kyllä+jo+luvannut+minuakin+kurittaa+jos+pääsee+valtaan.+Nyt+on+jo+pääomavero+34%++minun+osalta+ja+pääomatulot+on+minun+elinpuuni,+koska+olen+pääomasijoittaja.

Äänestä
  • Suurin osa suomalaisista ei ole pääomasijoittajia. On tavallisia duunareita, lapsiperheitä, työttömiä ja eläkeläisiä. Monia, jotka ovat saaneet "kylmää kyytiä" tämän hallituksen aikana. Lisää on tulossa: on sössitty tämä terveyskeskusmaksu (vajaa 62 e) ja sitten sai käydä tk:ssa ilman maksua (joissakin kunnissa vain 30 e/v). Apteekit saavat edelleen 50 e "omavastuun". Nyt hoksattiin vielä, että ajokortti ei kelpaa henkilöllisyyden vahvistamiseen sekin maksaa (kuvat 20 e 54 e poliisille) voimassa vain 5 v. Piti purkaa näitä "loukkuja", mutta lisää tuli. Toivon mukaan seuraava hallitus oikoo myös näitä tehtyjä munauksia.

    Äänestä

  • eilisääenäätätä kirjoitti:

    Suurin osa suomalaisista ei ole pääomasijoittajia. On tavallisia duunareita, lapsiperheitä, työttömiä ja eläkeläisiä. Monia, jotka ovat saaneet "kylmää kyytiä" tämän hallituksen aikana. Lisää on tulossa: on sössitty tämä terveyskeskusmaksu (vajaa 62 e) ja sitten sai käydä tk:ssa ilman maksua (joissakin kunnissa vain 30 e/v). Apteekit saavat edelleen 50 e "omavastuun". Nyt hoksattiin vielä, että ajokortti ei kelpaa henkilöllisyyden vahvistamiseen sekin maksaa (kuvat 20 e 54 e poliisille) voimassa vain 5 v. Piti purkaa näitä "loukkuja", mutta lisää tuli. Toivon mukaan seuraava hallitus oikoo myös näitä tehtyjä munauksia.

    Niin sitä minä tuossa mietiskelin, että täällä kirjoittelevat lähinnä vähäosaiset, koska tuollainen "kylmä kyyti" ei koske juuri muita.
    Nykyinen hallitus lähti laittamaan maata kilpailukykyiseen kuntoon, sehän oli heillä lupauksena jo vaalien alla. Leikkaukset osuu aina niihin jotka saavat tulonsiirtoja valtiolta.
    Minä en ole ikinä saanut, muuta kuin kunnian maksaa veroja, juurikin valittamatta. Olen aina ollut nettomaksaja, eikä eläkeikä ole tuonut asiaan mitään muutoksia.
    Itse olen kustantanut itselle tekonivelet, vaikka olisi toki saanut ne yhteiskunnankin puolesta.

    Tämä ei ole oikein minun sivusto, koska melkein kaikki aloitukset on jotain valittamista ja vaikerrusta, kuinka hallitus vie ja jne.

    Äänestä

No, miksi sitten olet täällä? Miksi et ole vaikka Taloussanomien sijoittajasivuilla keskustelemassa kaltaistesi kanssa? Vai onko tärkeää vain korostaa omaa erinomaisuuttasi?

Äänestä
  • Kunhan nyt kävin katsastamassa tämän sivuston ja tein huomion tästä, Ei täällä mistään keskustella, että sikäli "keskustelu palsta" on aivan harhaanjohtavanimitys tälle sivustolle. Täällä kaikki aloitukset on valituksia jostakin. Haukutaan tai vastustetaan jotakin, se näkyy olevan täällä ainoa tarkoitus.
    Tällainen on kai tyypillistä vähäosaisuudelle, vai miten se on selitettävissä.

    En minä mitenkään erinomaisuuttani korosta, kunhan selvitin oman lähtökohtani, kun ihmettelin tämän sivuston tapaa kommunikoida kanssaihmisten kesken.

    Äänestä

  • Kuule kyllä me "pienipalkkaiset" nykyisin eläkeläiset olemme maksaneet veroja myös. Olen ostanut ja vaihtanut asuntoa useamman kerran ja siinäkin on tullut maksettua veroja erinäisiä summia. Maksamme myös ruuasta ja palveluista samat verot, mitä sinä sijoittajana. Sähkölaskuissa ja vesilaskuissakin. Makkara maksaa saman minulle kuin sinullekin (voi olla, että syön halvempaa! kuitenkin). En ole tehnyt ulkomaanmatkoja, koska välillä olen ollut yksinhuoltaja. Lapseni olivat jo sen ikäisiä, että yhteiskunnan tukia en saanut. Vanhin opiskeli lukiossa ja teki tiukkaa silloin ostaa kirjat yms. En suostunut hakemaan toimeentulotukea. Hampaani olen korjauttanut yksityisellä ja on olleet kalliit, kun on pitänyt tehdä osaproteesia ja uusia välillä. Jos olet hyvä osainen niin nauti, mutta älä tule herjaamaan vähäosaisia!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jiska kirjoitti:

Saitko keppiä. Rahat sirrettiin yritystukiin:

https://www.teollisuusliitto.fi/en/kurituslista-fi-2/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu