Imellä 65-75 asteessa
Imelletty hyvä perunalaatikko.
Imelletty perunalaatikko on perinteisesti valmistettu leipomispäivinä arkiruoaksi. Sähköuunissa imelletyn perunalaatikon imeltäminen ja valmistaminen oikeaksi ruoaksi on todella helppoa. Nykyisin imelletyn perunalaatikon maine on romahtanut ja sitä valmistetaan enää lähinnä vain jouluruokien lisukkeeksi. Olisiko jo aika palauttaa imelletylle perunalaatikolle sille kuuluva täysipainoisen ruoan maine.
Sähköuunissa onnistuu helposti.
*
Perusohje, voi maustaa totutuilla tavoilla. Imeltyminen onnistuu 70-75 asteessa niin hyvin että muuta maustamista ei tarvita.
*
Ainekset:
*
2 kg perunoita. Osa suosii jauhoisia ja osa suosii kiinteitä perunoita. Kaikki lajikkeet imeltyy.
2 reilua "kukkupää" ruokalusikallista vehnäjauhoja
maitoa. Määrän vaihtelee. Tarpeen mukaan jauhoisiin enemmän ja kiinteisiin vähemmän.
50-100g voita
1-2 tl suolaa
*
Imelletty hyvä perunalaatikko ohje:
*
Kuori perunat. Isot perunat voi lohkoa puolikkaiksi, niin niiden vikaisuuskin selviää. Keitä perunat kattilassa kypsiksi vähässä suolattomassa vedessä.
*
Soseuta perunat kattilassa keittoveteen.
*
Jäähdytä sose kattilassa huolellisesti 74-77 asteiseksi.
*
Sekoita jauho huolellisesti kattilassa 74-76 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen. Lisää tarvittaessa tilkka 76 asteista vettä.
*
Anna seoksen imeltyä kattilassa 70-75 asteisessa uunissa kannella peitettynä 2-4 tuntia. Imeltämistä ei kannata jatkaa, koska silloin makea maltoosi pilkkoutuu vahemmän makeiksi aineiksi.
*
Sekoita sosetta imeltymisen aikana muutaman kerran. Samalla voi maistamalla seurata imeltymisen edistymistä.
*
Sekoita soseeseen ohuina viipaleina tai sulatettuna voi ja lisää suola. Lisää maitoa niin että saadaan notkea puuro. Siirappia ja sokeria EI TARVITA.
*
Laita sose voidetuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle voinokareita. Pinnalle voi halutessa sirotella korppujauhoa.
*
Paista perunalaatikkoa 140-175 asteisessa uunissa noin 2-3 tuntia. Paistamisen voi aloittaa kuumemmassa, noin 200-210 asteisessa uunissa ja kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, uunin lämpötilan voi laskea 120-130 asteeseen - kupliminen rauhoittuu "hymyilyksi".
*
*
*
Huom.
Imellyttäminen onnistuu sekä jauhoisista että kiinteistä perunoista.
Perunalaatikkoon tarvittavan maidon määrä vaihtelee perunalajikkeen mukaan: jauhoinen, tärkkelyspitoinen peruna tarvitsee enemmän nestettä kuin kiinteämaltoinen peruna. Ennen paistovaihetta seoksen tulee olla löysää.
*
*
Hyvä imelletty perunalaatikko sähkölieden uunissa.
ImellettyPerunalaatikko
0
167
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1169899Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki775002Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694812Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73280Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j102478Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071720- 471516
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.541511Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591444Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661372