Mitä kysyisit muukalaiselta?

Ihmettelija7778

Otsikko lienee vähän hupsu, mutta olen kuitenkin tosissani.
Mitä asioita haluaisit ensimmäiseksi saada selville toiselta planeeltalta tulleelta olennolta?

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terveystuoreus

      Muukalainen voi olla myös asialla portista käydessään.

    • pynstäkolkkanen

      Ensimmäiseksi kysyisin, että milläs asioilla vieras liikkuu. Epäilen kuitenkin vahvasti, että yhteistä kieltä ei löytyisi.

    • Tähtientahtiin

      Kysy paljonko kello on. Siitä näkee onko hän matkustellut lähellä valonnopeuksia jolloin hänen aikansa heittää paljonkin sinun kellosi ajasta.

    • ressu1

      Miten te kehityitte ja missä vitus elvis on

    • Ihmettelija7778

      "Kiitos" näistä. :'(

    • "Mistä kaukaa ompi vieras tullut?"

      Jos hänen kanssaan pääsisi lähempään ja ystävälliseen tuttavuuteen, kysyisin, saako tapaamisesta kertoa muille Maan asukkaille, ja selittäisin, että täälläpäin tavataan olla kovin epäluuloisia uskomaan humanoidijuttuja, ja siksi rohkenisin pyytää jotain muukalaisen asuinpaikan teknologialla valmistettua esinettä.

      Vastalahjaksi tahtoisin ojentaa kupin kaakaota ja paikkakuntani matkamuistoviirin.

    • Fyfhbb

      Aiotteko tulla tänne loisimaan meidän verorahoilla?

    • kysyjä

      Ni hao! (on aloitettava kielellä, jota muukalainen ymmärtää). Ja kysymyksiin:

      ”Mistä olette tulleet ja miten? Kauanko aiotte olla täällä? Niinkö... oletteko kokeilleet täkäläistä ruokaa? Entä saunaa ja avantoa? Ennenkuin lähdette, sanokaa rehellisesti, mitä mieltä olette meistä? ”

      • "Olihan M.N. kaikkein suurin mäkihyppääjä, olihan ????"


    • Sipilä

      Onko aktiivimalli tuttu? Ai ei vai!

    • muu-muu-kala

      Menikö matka hyvin? Syötkö jotain? Mitä? Oletko samasta tähtipölystä rakennettu kuin minäkin vai kenties jotenkin "koneellinen" heppu? Mitä sullon mielessä? Oletko ystävä vai vihollinen?

    • pannahinen_soikoon

      Kuka hepskati se anto luvan meidään pellole laskeutuva?

    • samaapaskaataas

      Aivan sama mitä kyselet. Ei se tajua mitään ja sinä itse vielä vähemmän!

    • Anti-flättäri

      Aika paljon tilanteesta ja olosuhteista kiinni tuo kysyminen. Eivät ole ihan standardihommia tuollaiset muukalaisten kohtaamiset, vaikka mamut ovat siihen jo kansakuntaa pikkasen valmistelleetkin.

      Jos semmoisen muukalaisen tapaa tiedekeskuksen kuppilassa, pilailuvälineputiikissa tai erhakossa jossain pirkuleen pöpelikössä, ovat kysymykset oletettavasti helpolla kovin erilaisia luonteeltaan ja tavoitteiltaan. Yhteistä noille voisi löytyä sen perusteella minkälaisia vastauksia mutjakki esittäisi - jos mitään yleensäkään vastaisi.

      "Emmä tiärä", "mitä välii hei" tai suoranainen haistattelu viittaisi kotoperäiseen esiintyjään joka on pukeutunut jotakin roolihahmoa esittämään. Jos vastaus tulee luodin tai puukonpiston muodossa on kyseessä tavallisesti eri kulttuurien kohtaaminen, jota pitänee erityisesti ymmärtää ja tukea kulloisenkin tilanteen mahdollisuuksien mukaan. Perseeseen jos potkitaan tai sinne työnnetään jotakin, siitä luonnollisesti tulee nöyrästi kiittää ja kehua laatua. Pienet epämukavuudet ja jonkinasteinen vaivautuneisuus kun kuuluvat kuvaan erilaisten kulttuurien kohtaamisessa.

      No jos jonkin totaalisen ihmeen tai vastaavan kautta olisi kyseessä joku 'exo', eli Maan ulkopuolelta peräisin oleva kummajainen, ei kannattaisi paljoa kysellä. Kuten edellä todettiin ei yhteistä ymmärrystä kuitenkaan löytyisi. Pikainen ilmoitus hätäkeskukseen voitaisiin silti laskea myöhemmin lieventäväksi asianhaaraksi syyllisiä etsittäessä ja selityksiä tivattaessa. Vilkaisin netistä löytyykö juridista osviittaa tämmöisen tapauksen tiimoilta, mutta palstat ovat jostakin syystä jääneet kaiken maailman hörhöjen haltuun, eikä selvää yhdenmukaista käytäntöä toistaiseksi tuntunut löytyvän. Sori vaan. Euroopan yhteisöllä on sentään protokollaa muukalaisten varalle. (Invasive Alien Species Regulation yms.) En niitä kuitenkaan linkitä, koska palsta on muukalaisvastainen eikä kärsi ulkomaan murretta minkään järjellisen syyn nojalla (ellei se liity mainostamiseen tai muuhun tuottavaan juttuun).

      • Moraalipoliisi

        "Mutjakki" ei ole sävyltään neutraali termi, joten tämän kirjoittajan muukalaisvihamielinen asenne paistaa selvästi läpi. Ei ole vaikea arvata mitä puoluetta tämä kaveri äänestää seuraavissa vaaleissa.


      • Anti-flättäri
        Moraalipoliisi kirjoitti:

        "Mutjakki" ei ole sävyltään neutraali termi, joten tämän kirjoittajan muukalaisvihamielinen asenne paistaa selvästi läpi. Ei ole vaikea arvata mitä puoluetta tämä kaveri äänestää seuraavissa vaaleissa.

        Toivottavasti helpotti, kun sait noin pätevästi purkauduttua.


    • pientä_jutustelua

      Paljon skidi cafe bungaa? Paa dörtsi boseen, ettei klapit frysaa!

    • Kokeilija_Koistinen

      Kysyisin että kuinka kauan sitten läksitte alkuperäiseltä kotiplaneetaltanne, eli täältä maasta , siirtokuntia perustamaan, ja että miksi nyt on paluumuuttaja?

      Vai tulitko katsomaan, että onko maa oikeasti olemassa, eikä mikään lasten iltasatu ja unohtunut myytti?

    • Huutiukko

      Kysyisin, onko heidän yhteiskunnassaan keksitty miten yllä olevien tapaiset kommentit voitaisiin tällaisilla palstoilla välttää esiintymästä? Onko älykkyyden huomattavasti telluslaista korkeampi
      keskitaso ainut mahdollisuus?

      • joopajoohei

        Voihan siellä olla joku Hitler tai Stalin vallassa, joten älä menetä toivorikkauttasi.


    • Kolllimaattori

      Alotuksesta piätellen tyhjäpäeselle keskustelun alottajalle tiijoksi että ylleesä tiijemiehistä viisaempien eli tähtitieteelijöeden ee tarvii kelltää mittä kysyä. Ee ees humanoitilta tuolta vihreeltä pieneltä mieheltä kun semmosen kohtoo.
      Se on humanoiti joka kyssyy ja myö tähtitieteelijät annetaan neuvoja mikäli nähhään niiten tulevan tarpeeseen.
      Muussa tappaaksessa myö vuan istutaan hilijoo, mietitään tähtitiijettä ja kuunnellaan omia ajatuksia.
      Sillä myö miehistä viisaemmat pijetään omien ajatusten kuuntelemisesta.
      Mikäl muuttii immeeset saes näen hyviä ajatuksia kun es merkiks minä, he ällistysivät, he ymmärtäsivät enemmän, näkisivät kirkkaammin, kykenisivät saman kaltassiin oevalluksiin kun minä ja ennen kaekkee ymmärtäsivät että ee tämmösen miehen jonka ajatukset voijjaan kiistatta sannoo olevan melko puhtaaks hiottuja timantteja tarvii humanoitilta neuvoja kysellä.
      Tämmösillä kysymyksillä alottaja tekköö ihtesä vuan naarun alaseksi ja paljastaa kaekilli että ee oo se luatikon terävin veehti.

    • sehänseonaina

      Onkos teilläkin aina pillu mielessä?

    • EkaKyssäri

      Tuu juu spiik inglis?

    • eiookäyty

      Voisittako käydä kuussa tarkistamassa löytyykö sieltä niitä Nasan romuja?

    • taxiberner

      Paljonko maksaa kyyti sipilälle, orvolle ja soinille Linnunradan laidalle?

    • Mites se perinteinen muukalais kysymys.
      Miksi tulit ja milloin lähdet?

    • TestudoHermanni

      Onko teillä kilpikonnia?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      520
      1608
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      872
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      871
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      847
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe