Läksimme kaverini kanssa n. viikko ennen joulua laskemaan talviverkkoja. Vetonarun uittolaitteena meillä oli uusi, itseni tekemä uittolauta. Jäätä oli n.10cm, kirkasta teräsjäätä ja jään päällä oli vajaa cm lunta. Teimme avannon ja minä rupesin uittamaan lautaa 54m:n päähän tehtävää keskiavantoa kohti. Kaveri kulki uittolaudan vieressä; hänhän näki laudan lähes suoraan ylhäältäpäin. Minä jatkoin laudan uittoa ja sitten huomasin, että minäkin näen laudan vielä, vielä, vielä ja niin edelleen, arvioimme n 30m:n päähän minun silmistäni. Laudan olin maalannut kirkkaan keltaiseksi, mutta en millään olisi uskonut ,että se näkyy niin kaukaa jään ja lumikerroksen läpi. Laskeskelin, että valon säteen uittolaudasta silmiini täytyi kulkea n. 1,8m jäässä tullakseen ohueen lumikerrokseen. Miten ko. ilmiö on mahdollista. Sää oli onneksi pilvipouta. Osaako kukaan selittää?
Valon taittuminen jäässä
3
199
Vastaukset
- arvatenkin.näin
Veden taitekerroin 1.33, jään taitekerroin 1.31 eli ovat melkein samat. Ilman taitekerroin on ykkönen.
Vedestä ilmaan tuleva valo tulee tiheämmästä harvempaan eli taittuu pinnan normaalista (pystysuunta) poispäin eli mieluummin pinnan suuntaan. Kun lautta on jäässä kiinni niin siitä tuleva valo on varsin lähellä lumipintaa.
Arvaisin että lauttaan osuva valo suurimmaksi osaksi heijastuu keltaisena lautasta ylöspäin eli valaisee suoraan lautan yläpuolella jään pinnassa olevan lumikerroksen. Näet 30 metrin päästä tuon lautan kohdalla suoraan ylöspäin lumeen heijastuneen osan valosta, et sitä joka on edennyt viistosti pitkän matkan jään lävitse.
Ihmisen silmä on hyvin herkkä näkemään värisävyjen eroja. Siksi erotat keltaisen läiskän muuten harmaasta pinnasta. - dxefgvn
Kirkkaan teräsjään läpi näkee hyvin kauenmaksikin jos esine on liikkuva ja kirkkaan värinen, kaiketi jotenkin heijastaa jäähän muotonsa. Lumi tekee ilmiön monimutkaisemmaksi, ehkäpä heijastuminen jatkuu ohuelti myös lumessa, elit näit vaaleankeltaisen uiton heijastumisen lumessa.
Kiitos vastauksista. Vetonarun uitto onnistuu helposti kahdestaan, sillä uittolaudan jousen raahautuminen kuuluu helposti ja varsinkin jos kaveri näkee koko ajan, missä lauta kulkee. Kuvaamani ilmiötä ihmettelimme kaverin kanssa ns. haavi auki. Kaipa tuo ohut lumikerros mahdollistaa ilmiön synnyn. Ok. homma toimi hienosti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513585Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1142480Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5932273Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192026KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar761730Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431658- 201648
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1371546- 281446
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?941427