Halusin seuraavalle päivälle ostokset kotiin ja siksi sorruin Kauppakassiin. VIRHE.
Alkuun homma toimi tosi hyvin, mutta nykyään taso on aivan luokattoman surkea.
Luvattu noin 4 kg vesimeloni painoi 2 kg ja oli täysin syömäkelvoton. En tiedä mitä sille on tapahtunut, ehkä jäätynyt ja sen jälkeen sulanut. Jääkaapissani jotkut salaattiainekset jäätyvät toisinaan ja menevät pilalle. Tässä ei ollut kyse siitä, koska söin vesimelonin heti sen tultua. Tai yritin syödä.
Sain myös melkein 300 gramman jäävuorisalaatin. Kiitos siitä. Hieman on vaikea uskoa, että se oli oikeasti ainoa vaihtoehto Alepasta.
Lisäksi suomalaiset pakastevadelmat oli korvattu ulkomaisilla, koska en ymmärtänyt että tuollainenkin asia täytyy erikseen kieltää. Meinasivat jättää korvaamatta, mutta lopulta suostuivat kun sanoin, että voisi hieman käyttää järkeä ja olla toimittamatta asiakkaalle norovirus-vadelmia, jos tämä on nimenomaan tilannut suomalaisia, jostain kumman syystä. Minä en halua keittää vadelmiani ja sen jälkeen syödä niitä ällöttävän makuisina ja ties mitä p#skaa niiden mukana.
Kyllä oli tasan tarkkaan viimeinen kerta kun sorrun Kauppakassiin. Todella surkeaa palvelua nykyään!
Alepa Kauppakassi boikottiin
1
172
Vastaukset
- Huohhhh
Kauppakassin asiakaspalvelussa tykätään syyllistää asiakasta oikeastaan kaikesta. On asiakkaan oma vika, että joutui maksamaan norovirus-vadelmista, koska ei ollut erikseen ilmoittanut että suomalaisen suosimiseen on syynsä.
Ei ole asiaa, joka ei olisi asiakkaan syytä. Ja ainoa mitä saa, on ehkä puolet tuotteen hinnasta takaisin (jippii) ja saa tyytyä johonkin naurettavaan minisalaattikerään, josta riittää ehkä yhteen annokseen. Voi vttu että vtuttaa.
Voisivat korvata virheensä toimittamalla asiakkaalle vaikka 10 € edestä jotain vapaavalintaista, mutta sen sijaan jättävät asiakkaat vttuuntuneiksi ja kuvittelevat heidän palaavan lompakkoineen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707