Onko syvällisempi muutos mahdollista, kun ihminen tulee uskoon? Kokemus osoittaa että ei. Alkoholistit ratkeavat taas ryyppäämään ja pedofiilit raiskaamaan lapsia. Vain pinnallinen muutos voi olla mahdollinen mm. ihminen alkaa käydä hengellisissä tilaisuuksissa. Mikäli uskoontulossa ihmisestä tulee rehellisempi itselleen ja myöntää syntisyytensä Jumalan ja ihmisten edessä, tapahtuma on terveellinen koska hän pystyy silloin paremmin hallitsemaan itseään itsetuntemuksen kasvaessa. Usein uskoontulossa valitettavasti ihminen vain pettää itseään ja kuvittelee muuttuneensa vaikka mitään todellista syvällistä muutosta ei olekaan tapahtunut.
Onko uskoontulo itsepetosta?
24
121
Vastaukset
Monestiko itse olet uskoon tullut?
" Lauri Johansson myönsi rikoslehti Alibille haastattelun, joka julkaistiin lehdessä vuoden 2008 ensimmäisessä numerossa. Haastattelussa Johansson kertoi tulleensa uskoon ja tunnusti tehneensä kaksi selvittämättömäksi jäänyttä henkirikosta. "( vikipedia)Meillä päin muuan mies tuli uskoon ja tunnusti synnintunnossaan naapurin miehelle että oli tämän vaimon kanssa ollut seksuaalisessa kontaktissa. Sai oikein kunnon selkäsaunan ja se oli uskoon tulleelle ihan oikein.
- pitääkö.paikkansa
Klinu eli Reijo Loikkanen sai elinkautisen raa-asta murhasta. Hän tuli uskoon, meni naimisiin vankilan lääkärin kanssa, toimi Kansan Raamattuseuran evankelistana mm. idän -työssä. Muuttivat Lapin perukoille ja sitten Klinu alkoi taas tehdä kuppia ja kuoli alkoholiin. Näin olen lukenut.
pitääkö.paikkansa kirjoitti:
Klinu eli Reijo Loikkanen sai elinkautisen raa-asta murhasta. Hän tuli uskoon, meni naimisiin vankilan lääkärin kanssa, toimi Kansan Raamattuseuran evankelistana mm. idän -työssä. Muuttivat Lapin perukoille ja sitten Klinu alkoi taas tehdä kuppia ja kuoli alkoholiin. Näin olen lukenut.
Klinu on kirjoittanut elämästään myös kirjan, tai joku toinen on merkinnyt tarinat paperille.
- soso.poju
Menes nyt äitees hameen alle piiloon ja häppeemään puheitasi usko.vainen.
- Esimerki
Uskoon tulo on Jumalan työ, Jumala kutsuu ihmisiä sorrettuja väärin eläneitä, luokseen ei ihmisellä ole mitään muuta mahdollisuutta kuin uskoa, usko näkyy rukouksin Jumala vetää sanan ääreen. Jumalan SANA PARANTAA meidä pahan ihmisluonnon. Jumalan tietää mitä me tarvitaan ennenkuin me sitä itse edes tiedetään. Jumala antaa mielenmuutoksen, jos me uskomme ja noudatamme Jumalan sanaa
- voi.voi.voi
Eikö uskis enää vastaa sulle 🐷?
- xyfg
Naltsiko oot!
- Johanneskalastaja
Höpöhöpö. Uskoontulossa ihminen ei tule täydelliseksi itsessään mutta Jumalan edessä puhtaaksi Jeesuksen kautta. Uskoontullutkin voi langeta syntiin mutta uskovaisella on kuitenkin halu tehdä parannus synneistään. Kukaan uskoontullut ei pysty elämään elämäänsä niin ettei joskus tekisi syntiä. Pelastus perustuu ennenkaikkea Jeesuksen työhön.
Uskoontulo on hengellinen syntymä. Uskosta osaton ei tajua milloinkaan mitä uskovaisuus oikeasti tarkoittaa ennenkuin pääsee itse siihen sisälle. Uskosta osaton on kuollut hengellisesti ja yrittää selittää asiat pelkästään ymmärryksellään, usein niin että usko on jotain harhaa tai muuten sekaisin olevan mielen tuotosta. Uskova tietää että uskosta osaton elää valheessa ja synnin sokaisemana, epäuskon tilassa matkalla iankaikkiseen tuhoon ja yrittää siksi herätellä heitä Evankeliumilla.Minä tajuan. Esität niin, että kun ihminen tulee uskoon, niin hän yrittää olla tekemättä syntiä. Mutta yritys epäonnistuu.
- kulttuurikristitty
Oletko koskaan kuullut omastatunnosta. Meillä sinun uskostasi osattomilla on sellainen hieno elin joka käskee meitä tekemään hyvää ja karttamaan pahaa. Me osaamme myös pyytää anteeksi, mikä taito kaltaisiltasi näyttää puuttuvan.
- Johanneskalastaja
torre12 kirjoitti:
Minä tajuan. Esität niin, että kun ihminen tulee uskoon, niin hän yrittää olla tekemättä syntiä. Mutta yritys epäonnistuu.
Myös uskovat tekee syntiä enemmän tai vähemmän, kuka ajatuksissaan kuka teoissaan. Pelastus perustuu siihen onko osallinen Jeesuksen armosta vai ei, onko uudestisyntynyt vai ei, onko hyväksynyt Jeesuksen vai ei.
Johanneskalastaja kirjoitti:
Myös uskovat tekee syntiä enemmän tai vähemmän, kuka ajatuksissaan kuka teoissaan. Pelastus perustuu siihen onko osallinen Jeesuksen armosta vai ei, onko uudestisyntynyt vai ei, onko hyväksynyt Jeesuksen vai ei.
Kyse oli siitä, että mitä kukin tekee tai miten elämä muuttuu. Usea jatkaa elämää kuten ennenkin.
- Johanneskalastaja
torre12 kirjoitti:
Kyse oli siitä, että mitä kukin tekee tai miten elämä muuttuu. Usea jatkaa elämää kuten ennenkin.
On siinä melkoinen muutos jos ennen oli matkalla kadotukseen ja nyt on Jeesuksen armosta pelastettu iankaikkiseen elämään, vaikka ei ihmisten silmissä mitään isoa muutosta näkyisikään.
Johanneskalastaja kirjoitti:
On siinä melkoinen muutos jos ennen oli matkalla kadotukseen ja nyt on Jeesuksen armosta pelastettu iankaikkiseen elämään, vaikka ei ihmisten silmissä mitään isoa muutosta näkyisikään.
No jos muutos on vain oma kokemus, niin se ei välity ulkopuolelle.
- kulttuurikristitty
Johanneskalastaja kirjoitti:
On siinä melkoinen muutos jos ennen oli matkalla kadotukseen ja nyt on Jeesuksen armosta pelastettu iankaikkiseen elämään, vaikka ei ihmisten silmissä mitään isoa muutosta näkyisikään.
Jeesuksen kuvauksessa viimeisestä tuomiosta se selviää vasta silloin kun kirjat avataan, ei ennen.
- gfdhgfhjghjk
Hyviä esimerkkejä on paljonkin. Kuunnelkaapa vaikka Fiona Barnettin dokumentti Candy Girl. Häntä kohdeltiin äärimmäisen julmasti pikkulapsesta lähtien, mutta Jeesus auttoi häntä elämän läpi eikä hän tunne kaumaa noita rikollisia kohtaan. Niin, hän ei tullut kristitystä perheestä. Jeesuksen hän kohtasi kuolemanrajakokemuksessa, kun hänet oli suljettu hautaan puoliksi mädäntyneen toisen lapsen ruumiin kanssa.
Samainen Fiona kertoo tuolle organisaatiolle synnytetyistä lapsista, jotka eivät olleet koskaan käyneet ulkomaailmassa. Heillekin Jeesus oli ilmestynyt, opettanut heille lauluja, pitänyt sylissä ja ollut myötätuntoinen. Lapset kutsuivat häntä Valomieheksi.
Ehkä juopot tulevat uskoon helpommin siksi, että heidän on helpompi myöntää syntisyytensä. Kaikkihan me syntisiä olemme, mutta suuri osa kuvittelee olevansa riittävän hyviä taivaaseen, tai eivät usko Jumalaan. Joku tulee uskoon vaikean sairauden tai muiden ongelmien avulla. Nuo vaikeudet muuttuvat silloin siunauksiksi. Vain ottamalla vastaan Jeesuksen sovitustyön voimme pelastua.
Eihän edes Jumalan suosikki Daavid ollut täydellinen. Himossaan hän tapatti miehen ja teki huorin hänen vaimonsa kanssa. Mooses tappoi miehen. Nooa joi itsensä juovuksiin. Loot tarjosi tyttäriään Sodoman raiskareille luonaan vierailevien enkeleiden sijaan. Kautta vuosituhansien on harvoja ihmisiä Raamatussa, joista ei olisi sanottu mitään pahaa: Joosef, Daniel, Eenok.Sen mitä tiedän, niin moni alkoholisti on niin pohjalla, ettei näköpiirissä ole enää mitään. He näkevät viimeisenä mahdollisuutena Jeesuksen. Ovat siten kaiketi epätoivoisuuden uskovia.
- hyvä.todistus
torre12 kirjoitti:
Sen mitä tiedän, niin moni alkoholisti on niin pohjalla, ettei näköpiirissä ole enää mitään. He näkevät viimeisenä mahdollisuutena Jeesuksen. Ovat siten kaiketi epätoivoisuuden uskovia.
Tapasin kerran yhden alkoholistin joka oli uskossa. Hän kertoi tietävänsä ettei voi koskaan päästä alkoholista eroon ja alkoholismi on sairaus. Tästä sairaudestaan huolimatta hän todisti uskovansa Jeesukseen Kristukseen ja rukoilevansa joka päivä.
- oikea.uskovainen
hyvä.todistus kirjoitti:
Tapasin kerran yhden alkoholistin joka oli uskossa. Hän kertoi tietävänsä ettei voi koskaan päästä alkoholista eroon ja alkoholismi on sairaus. Tästä sairaudestaan huolimatta hän todisti uskovansa Jeesukseen Kristukseen ja rukoilevansa joka päivä.
Dogmatikos oli entinen alkoholisti ja entinen pappi ja oli palstan selväjärkisin kirjoittaja ja uskovainen.
- hyvä.todistus
oikea.uskovainen kirjoitti:
Dogmatikos oli entinen alkoholisti ja entinen pappi ja oli palstan selväjärkisin kirjoittaja ja uskovainen.
Aivan. Hän juuri kirjoitti että useimmat uskoontulleet ratkeavat uudelleen ryyppäämään. Hän piti itseään etuoikeutettuna ja onnekkaana koska pysyi raittiina.
- hurmoksellistaoivallusta
Aloittaja perää muutosta paremmaksi ihmiseksi uskoontulon myötä ja jälkeen.
Psykologisesti se ei ole mahdollista. Ihmisen pyrkimys on aina olla identtinen itsensä kanssa - omaa alhaisuutta ei edes haluta tiedosteta, vaan se siirretään vain muiden viaksi.
Ideana uskoontulo on pikemminkin täysin päinvastainen hurmostila, jossa oman itsen ja oman itsekkyyden (pahuuden) hyväksymisenä toimii jopa Jumalan kuolema.
Onko mahtavampaa juttua?- kokemus.hämmästyttää
Kun kuuntelee todistuspuheenvuoroja mm. vapaissa suunnissa, saa kuulla kuinka asiat olivat aivan huonosti aikaisemmin mutta nyt uskossa kaikki onkin paremmin. Monilla on kuitenkin näistä uskovista tullut aivan päinvastainen käsitys. Ihminen ei ole muuttunut miksikään, vain naamari on vaihtunut tai usein tämä ihminen ei ole tullut paremmaksi vaan pahemmaksi. Hänestä onkin tullut lähimmäisilleen todella ilkeä.
- synninomat
Niinpä, juuri tuo oman alhaisuuden hyväksyminen, kun Jumala kuoli puolesta (suuruuskokemus), on itsekästä ja varmasti hurmioittava kokemus. Hyvän kanssa sillä ei ole mitään tekeistä, kun opettajana toimii Paavali, kirje roomalaisille, luku 7:
22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Ja oppina, kolminaisuusopin kautta, kyse on saatananpalvonnasta, koska siinä julistetaan Jumalan kuolemaa okkultisin riittimenoin juomalla Jumalan verta ja syömällä Jumalan ruumista, sekä palvelemalla synnin lakia, kuten Paavali tässä kiittää Herran kuolemaa (kolminaisuusopin mukaan siis Jumala) juuri siitä syystä, että voi nyt palvella synninlakia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62988
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla321923- 61802
- 55693
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k96613- 25602
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai46591- 57590
- 79564
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14558