Julkista taloutta tulisi vahvistaa suorin sopeutustoimin yhteensä vähintään 2 miljardilla eurolla vuoteen 2023 mennessä, valtiovarainministeriön virkamiehet neuvovat seuraavaa hallitusta maanantaina julkistamassaan puheenvuorossa.
Se tarkoittaa etenkin menojen leikkauksia , perusturvasta , pienistä eläkkeistä , opintorahoista yms , koska verotusta on virkamiesten arvion mukaan mahdollista kiristää vain kaikkein pienituloisimmilta.
Helpointa olisi leikata valtion virkamiesten palkkaa ja päivärahoja jolloin säästöt eivät kirpaisisi kaikkein vähäosaisempia , mutta se ei tyydytä orpolaisia. Orpo lupasi eläkeläiskenraaleille eläkkeen lisäksi n. 50 000 e lisää rahaa heidän eläköityessään.
Orpo haluaa leikata 2 miljardia lisää pienituloisilta , muutta ei korottaa suurituloisten veroja
69
182
Vastaukset
- Yliopistoistarahaalöytyy
Kaikkein helpoin säästökohde on yliopistojen tuottamattomien ja lonkkaa vetävien professoreiden palkkaus. Heitä on liikaa ja todella kovat jopa pääministeritason ylittävät palkat. Osa heistä ihan kelpo tyyppejä ja ahkeria ja he varmasti kilpaa rientävät tätäkin kirjoitusta tuomitsemaan. Mutta suurin osa tuosta poruksta joutaisi aivan muihin hommiin. Proffaliitto näitä tuottamattomiakin puolustaa ja lisää näyttää vain vaativan yliopistojen kanssa yliopistoille rahoitusta. Rahaa löytyy yliopistojen sisältä, niitä yhdistämällä ja laitttamalla porukat töihin. Satoja miljoonia helposti.
- anonyymi_dLs
Valtion osakeyhtiöissä on aivan hurjat palkat , lossivarustamon toimitusjohtajan vuotuinen palkankorotus oli noin 50 000 euroa. Ajatelkaa valtion omistaman monopoliyhtiön tj tienaa enemmän kuin pääministeri. Monopoliyhtiö saa kaiken rahoituksensa valtion verovaroista , mitään vastuuta ei ole , veronmaksaja maksaa koko puljun kulut.
- ÄOjaSenTasoLeikkaus
Siinä miettimistä VM:lle miten plus vaihtuikin miinukseen neljässä vuodessa.
2015 https://yle.fi/uutiset/3-8086675
2019 https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9e6d81fd-e973-4b76-9bdb-e9be7af6e7f1- PieniPiruVasempaan
Johtuisiko siitä, että tilanne on muuttunut, vai mitä itse veikkaat?
Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen se, ettei Suomi päässyt mukaan nousuhdanteeseen ennen kuin pari vuotta myöhässä. Työllisyys parani, mutta on edelleen huono esimerkiksi Ruotsiin verrattuna ja sokerina pohjalla syntyvyyden lasku, joka on muuttanut huontosuhteen radikaalisti.
Minua ei huolestuta se, että tosiasiat otetaan huomioon ja ennusteita rukataan sen mukaan. Enemmän huolestuttaa ne, jotka jääräpäisesti tekevät väriä asioita vain siksi, että joskus niin on päätetty. - typerää
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Johtuisiko siitä, että tilanne on muuttunut, vai mitä itse veikkaat?
Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen se, ettei Suomi päässyt mukaan nousuhdanteeseen ennen kuin pari vuotta myöhässä. Työllisyys parani, mutta on edelleen huono esimerkiksi Ruotsiin verrattuna ja sokerina pohjalla syntyvyyden lasku, joka on muuttanut huontosuhteen radikaalisti.
Minua ei huolestuta se, että tosiasiat otetaan huomioon ja ennusteita rukataan sen mukaan. Enemmän huolestuttaa ne, jotka jääräpäisesti tekevät väriä asioita vain siksi, että joskus niin on päätetty.Suomessa pienten lasten vanhemmat ovat kuin rikollisia työpaikolla, lapsia pitää tehdä, mutta vain terveitä ja kauniita! Lapset eivät saa sairastaa, tarvita vanhempiaan se on tuotannosta pois ja maksaa, voi, voi kuinka kallista se on! Kukaan ei sitten näe miten HELVETIN kallista se on kun lapsia ei ole!
Perkele!
Suomi ei ole Ruotsi jonka kansantalous on paljon, paljon suurempi kuin Suomen elinkeinorakenne monipuolisempi kuin Suomen ja Ruotsissa on jo 5 ja 6 -sukupolven siirtolaisia, mikä on aivan valtava etu vientimarkkinoilla! On aivan eri asia kilpailla globaaleilla markkinoilla sellaisen työvoiman, osaajien kanssa joilla on monikulttuurinen tausta, kielitaitoa kuin Suomen alas ajetun koulutuksen ja tämän saatanan matuilun kanssa.
Suomessa kohkataan raiskauksista poliitikkoja myöten kun pitää saada maahan kansainvälisiä OSAAJIA joilla on perhe! Ei ne raiskaajat tänne leipää tuo tai Suomea rakenna, ei heihin pidä ruutia tuhlata. Maahan muuttajien perheet pitää yhdistää, perheitä tänne tarvitaan , perhearvoja kunnioittavia ja niiden mukaan eläviä ihmisiä joita heitäkin on pakolaisleirit täynnä. - kakloon
Orpo on hullu.
- Anonyymi
typerää kirjoitti:
Suomessa pienten lasten vanhemmat ovat kuin rikollisia työpaikolla, lapsia pitää tehdä, mutta vain terveitä ja kauniita! Lapset eivät saa sairastaa, tarvita vanhempiaan se on tuotannosta pois ja maksaa, voi, voi kuinka kallista se on! Kukaan ei sitten näe miten HELVETIN kallista se on kun lapsia ei ole!
Perkele!
Suomi ei ole Ruotsi jonka kansantalous on paljon, paljon suurempi kuin Suomen elinkeinorakenne monipuolisempi kuin Suomen ja Ruotsissa on jo 5 ja 6 -sukupolven siirtolaisia, mikä on aivan valtava etu vientimarkkinoilla! On aivan eri asia kilpailla globaaleilla markkinoilla sellaisen työvoiman, osaajien kanssa joilla on monikulttuurinen tausta, kielitaitoa kuin Suomen alas ajetun koulutuksen ja tämän saatanan matuilun kanssa.
Suomessa kohkataan raiskauksista poliitikkoja myöten kun pitää saada maahan kansainvälisiä OSAAJIA joilla on perhe! Ei ne raiskaajat tänne leipää tuo tai Suomea rakenna, ei heihin pidä ruutia tuhlata. Maahan muuttajien perheet pitää yhdistää, perheitä tänne tarvitaan , perhearvoja kunnioittavia ja niiden mukaan eläviä ihmisiä joita heitäkin on pakolaisleirit täynnä.Juuri noin.
- Arvostansuomalaista
Haluaisin leikata!
Maahantunkeutumisen kustannuksista.
Eduskunnan taksimatkoista.
Maataloustukiaisista.
Mamujen sosiaaliturvasta.
Eu maksuista
Yritystuista
Harmaasta taloudesta
Kulttuurista.
Hömpötyksistä jotka ei ole vättämättömyyksiä.
Noista joutais vanhusten hyväksi .- typerää
Haluaisin leikata:
yritystuista pörssiyhtiöiltä.
eduskunnan taximatkoista,
harmaasta taloudesta, se on SYÖPÄ, jonka kilpailutus toi mukanaan,
veronkierrosta, koskien aivan kaikkia koska maksamattomia veoroja on hyvin monella suomalaisella. - Jepoikein
Kannatetaan.Tasapainoisempi yhteiskunta ja kaikki osallistuu,ei ainoastaan köyhät .
- taiteilijaeienää
Ai mittennii kulttuurista, suurin osa taiteilijoista on sika köyhiä ja köyhyysrajan alapuolella, verottaja ei ole varsinainen ongelma vaan Kela rokottaa oikeen kunnolla. Eli ite olen osa-aikataiteilija, aivoverenvuodon takia olen työkyvyttömyys eläkkeellä, mutta eläkeyhtiön mukaan saisin vuoden aikana myydä 10 000 eurolla ilman että eläke lähtee. Mutta kelan mukaan 800 eurolla. Elikkä jos myyn taulun vaikka tonnilla, joudun maksaa takaisin puolen vuoden asumistuen takaisin, ja menetän tulevan 6 kuukauden asumistuen. Ja koska taulua myydessä otan maksun vain tililleni, kela kattoo tämän tulon kokonaisuudessa tuloksi maksupäivän mukaan vaikka maksaisin siitä vielä verot. Kela ei huomioi, sitä summaa mikä minulla menee veroihin, vaikka verottajan kannan mukaan, näin ei pitäisi tehdä. Eli loppupelissä homma menee niin, että 1000 euron taulusta maksan veroja ja veronkaltaisi maksuja 870 euroa. Että haluisin tietää mitenkä vielä tästä voisi leikata. Kun suurin tuloveroasteikko on 60 prossaa, mutta minulla tosiasiallisesti 87 prossaa. Yritysneuvoja suositteli että en myy taulujani, vaan menisin töihin, jos vain pystyn. Kumma vain kun ei keneltäkään pois olisi jos tauluja myisin.. kai, kuin kateellisilta, jotka ovat siis kateellisia kulttuurin edustajalle joka saisi 1000 euron taulustaan käteen 130 euroa. Joo tietysti onhan siinä 130 vielä mistä voisi leikata.
- fiksu.neuvo
taiteilijaeienää kirjoitti:

keskeytä asumustuki siksi ajaksi kun myyt taulut pois ja haet sen tuen uudelleen vähän ajan
kuluttua , ei niitä myyntejä tarvii kertoa - Anonyymi
taiteilijaeienää kirjoitti:
Ai mittennii kulttuurista, suurin osa taiteilijoista on sika köyhiä ja köyhyysrajan alapuolella, verottaja ei ole varsinainen ongelma vaan Kela rokottaa oikeen kunnolla. Eli ite olen osa-aikataiteilija, aivoverenvuodon takia olen työkyvyttömyys eläkkeellä, mutta eläkeyhtiön mukaan saisin vuoden aikana myydä 10 000 eurolla ilman että eläke lähtee. Mutta kelan mukaan 800 eurolla. Elikkä jos myyn taulun vaikka tonnilla, joudun maksaa takaisin puolen vuoden asumistuen takaisin, ja menetän tulevan 6 kuukauden asumistuen. Ja koska taulua myydessä otan maksun vain tililleni, kela kattoo tämän tulon kokonaisuudessa tuloksi maksupäivän mukaan vaikka maksaisin siitä vielä verot. Kela ei huomioi, sitä summaa mikä minulla menee veroihin, vaikka verottajan kannan mukaan, näin ei pitäisi tehdä. Eli loppupelissä homma menee niin, että 1000 euron taulusta maksan veroja ja veronkaltaisi maksuja 870 euroa. Että haluisin tietää mitenkä vielä tästä voisi leikata. Kun suurin tuloveroasteikko on 60 prossaa, mutta minulla tosiasiallisesti 87 prossaa. Yritysneuvoja suositteli että en myy taulujani, vaan menisin töihin, jos vain pystyn. Kumma vain kun ei keneltäkään pois olisi jos tauluja myisin.. kai, kuin kateellisilta, jotka ovat siis kateellisia kulttuurin edustajalle joka saisi 1000 euron taulustaan käteen 130 euroa. Joo tietysti onhan siinä 130 vielä mistä voisi leikata.
Älä ilmoita taulumyyntiäsi. En minäkään pidä rahojani pankin tilillä. Näytän köyhältä kuin kirkonrotta.olen maksanut ja maksan niin paljon veroja että en taatusti maksa tonneja vanhuuden ajan hoidosta. Tilillä ei kannata pitää kuin välttämätön raha. Pakkohan se on itse pitää rahoista kiinni.beikös se vanhusten hooito oikeilla hinnoilla ole jopa 5000e kuussa.bjoka vessapaperirulla ,laastari ,pillerit ,vaipat ,kokeet. Kaikki maksaa erikseen jos näytät varasi.
- syytätutkia
Mamupikki auki?
- Anonyymi
Ja Mitähän tuokin tarkoitti ?
- ArvotRatkaiskoon
Kyllä julkisenpuolen leikkaukset ovat tarpeen, että pystytään lisäämään verohelpotuksia osakesijoittajille, ja ylipäätään rikkaille.
Säästöjä voidaan hyvin tehdä auraukseen, teiden kunnossapitoon, sairaanhoitoon, hammashoitoon, vanhusten palveluihin ja koulutukseen, vammaisten palveluihin jne.- Tärkeä
Maanviljelijöille pitää suoda verohelpotuksia opintomatkoihin etelään mm. viintiloille .
- Anonyymi
Näinhän ne meinaa.
- paasmiettien
Kokoomus ajaa työväestön köyhyyteen ja kurjuteen ,rikastuttaen rikkaita ja hyödyntäen työväestöä aktiivimallein yms .Miettikää hyvät ihmiset ketä äänestätte ja äänestäkää toimeentulonne puolesta.nämä ei ota tavallisia palkkatyöläisiä rikkaiden rattaille eikä edes epätavallisia. Noitii ku äänestättte menee niin työt ku tuhkakki pesästä ja maantie kutsuu kulkiaksi.
- PieniPiruVasempaan
Työväestöllä et ilmeisesti tarkoita ihmisiä, jotka tekevät töitä ja saavat palkkaa vaan niitä, jotka eivät tee töitä ja tuntevat henkisesti kuuluvansa siihen joukkoon, joka elättää itsensä ja pari muuta siinä sivussa veroillaan.
Olisi parempi, jos käyttäisin työväen sijaan työvoima-sanaa. Silloin ei tule sellaista harhakuvaa, että Kokoomus korottais veroja tai muuten saattaisi töitä tekevät eli aidon työväen nykyistä huonompaan asemaan. - kuseehölmäjäsilmään
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Työväestöllä et ilmeisesti tarkoita ihmisiä, jotka tekevät töitä ja saavat palkkaa vaan niitä, jotka eivät tee töitä ja tuntevat henkisesti kuuluvansa siihen joukkoon, joka elättää itsensä ja pari muuta siinä sivussa veroillaan.
Olisi parempi, jos käyttäisin työväen sijaan työvoima-sanaa. Silloin ei tule sellaista harhakuvaa, että Kokoomus korottais veroja tai muuten saattaisi töitä tekevät eli aidon työväen nykyistä huonompaan asemaan.Kokoomus korottanut koko ajan veroja. Välillisiä sikana..
- 44vuottatyövoimassa
olet "paasmiettien"oikeassa eikä noista pienipiru-trollin termivääntelyistä kannata välittää, tyypillistä oikeiston harhautusta ja vääristelyä
- PieniPiruVasempaan
kuseehölmäjäsilmään kirjoitti:
Kokoomus korottanut koko ajan veroja. Välillisiä sikana..
Ei kuitenkaan läheskään niin paljon kuin demarit haluaisivat. Demarit nimittäin moittivat hallitusta tehdyistä tuloverojen kevennyksistä, vaikka ne ovat osa Kiky-sopimusta.
- asijantuntija
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Työväestöllä et ilmeisesti tarkoita ihmisiä, jotka tekevät töitä ja saavat palkkaa vaan niitä, jotka eivät tee töitä ja tuntevat henkisesti kuuluvansa siihen joukkoon, joka elättää itsensä ja pari muuta siinä sivussa veroillaan.
Olisi parempi, jos käyttäisin työväen sijaan työvoima-sanaa. Silloin ei tule sellaista harhakuvaa, että Kokoomus korottais veroja tai muuten saattaisi töitä tekevät eli aidon työväen nykyistä huonompaan asemaan.Kokoomus on täynnä kykenemättömiä virkamiehiä jotka nauttivat valtavaa palkkaa ja matkailevat ulkomailla työaikana , nostaen valtavia päivärahoja ja maksattavat veronmaksajilla hotellilaskunsa ja minibaari kulut. Joku kutsuu näitä loisia työvoimaksi joka maksaa veroja ja kasvattaa hyvinvointia. Lopettakaa kokoomuslaiset valehtelu.
- Anonyymi
Ja Älä äänestä myöskään persuja. Kok on aina rikkaiden puolella se tiedetään. Ja niin on persutkin jotka silmät kiinni syöttivät äänestäjilleen pajunköyttä.
- Anonyymi
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Ei kuitenkaan läheskään niin paljon kuin demarit haluaisivat. Demarit nimittäin moittivat hallitusta tehdyistä tuloverojen kevennyksistä, vaikka ne ovat osa Kiky-sopimusta.
Älä horise. Demarit tietää että tulovero ale on korkeintaan kymppejä kuussa duunarille ,satasia suurituloisille. Lisäksi alle 1400 eurolaisille 0 euroa.
- Veronmaksukyky
Verot pitää kerätä veronmaksukyvyn mukaan, eikä sen mukaan miten monta veronmaksajaa kussakin veroluokassa on.
Myös pääomiin kohdistuvat verot pitää asettaa samalle veroviivalle tasa-arvoisesti, ei siis tasaveroisesti.
Tilastokeskuksen tutkijan mukaan Suomessa kerätään pääomiin kohdistuvia veroja n. 4,5 miljardia vähemmän kuin muissa vanhoissa EU-maissa. Oikeudenmukainen verotus on Ok.- kaseva
ensimmäisenä köyhiltä tyhjästä on kohta huono nyhjästä se on kumma että varakkailta ei voi ottaa kukahan sen on päättänyt muuta kun nämä pää ääliöt
- suureläkekattoraja
Helppo säästökohde olisi suureläkkeisiin kattoraja. Monissa maissa on jo kattoraja. Siinä olisi rahaa moneen pulmaan. Meillä täällä Suomessa ei ole varaa maksella yli suuria eläkkeitä. Eikö tämäkin epäkohta olisi jo syytä korjata. Olisi joskus hyvä mennä rikkaiden kukkarolle vuorostaan.
- heimo.huima
Voihan v....
- 7465464654
Hyvää opetusta siitä etteivät osaa äänestää oikein. Veroja voidaan korottaa lisää pienituloisilla.
- Ahneet
Orpon aika on lähteä.
Ahneutta ahneutta vain pieni miesosaa viedä vähäosaisilta.
Tämä on sitä herrojen ja rikkaiden ahneutta.
Sotea yms jossa ahnehditaan suomen vanhuksilta rahat ja kaikki viimeistkin heiltä rikkaille
firmoille ja veroja maksamatta.
Kylläsuomen päättäjäton tyhmiä, eikö juuri näiltä ahneilta päättäjiltä ja firmoilta tule asetaa kunnon verotus ja suomi maksaa velkojaan silläkin rahalla.
Ei jatkoon Orpo ,Sipilä jne........näkemiin- Anonyymi
Eikä Purra.
- pääomatuloveroonratkaisu
Korotetaan pääomatulovero edes sille kuuluvalle tasolle eli 10000 pääomatulosta 25 % veroa
50000 pääomastuloista 35 % 60000 tuloista 40 % 100000 tuloista 50% 150000 tuloista 65%
Kansantalous on helposti korjattu, jos sovelletaan progressiivista verotusta pääomatuloihin, niin saadaan tuokin mätäpaise yhteiskunnan järjestelmästä pois.
Tuohan on hyväksikäyttöä, mikäli verot ovat pienet. Kuitenkin haettu investointitukia ja toiminnan aloittamis tukea ja laajentamis tukea sekä työntekijöiden palkkaamiseen palkkatukea.- Tasasestijaetaan
Kaikilta saman verran kuules se on tasarvo nykyään se sana
- Varakas2
Tutustu tarkemmin vaikka yritysverotukseen, niin ymmärrät paremmin sen, että ennenkuin pääomatuloja edes saadaan, on maksettu moneen kertaan eri veroja.
Ja ainiin. Mene vaikka töihin ja tee itsellesi niitä pääomatuloja luikuri - Anonyymi
Varakas2 kirjoitti:
Tutustu tarkemmin vaikka yritysverotukseen, niin ymmärrät paremmin sen, että ennenkuin pääomatuloja edes saadaan, on maksettu moneen kertaan eri veroja.
Ja ainiin. Mene vaikka töihin ja tee itsellesi niitä pääomatuloja luikuriAi niin.olen jo töissä.
- Liena
Niin pientuloisilta leikataan!!! Jospa leikattaiis isotuloisilta valtion viroissa olevilta johtajilta!!!!. Taksikyydit omasta kukkarosta!!! Tulee säästöjä !!!?. Ja kyllä kohteita paljosta muustakin verorahoilla mässäilystä🤔!
- orpolaiset
Hetemäki ei halua leikata rikkailta. Tosiasiassa VM haluaa leikata vain heikko-osaisilta koska ne ovat jo valmiiksi syrjässä eivätkä saa ääntään kuuluviin , se on helppoa.
Jos todella haluttaisiin säästöjä valtion menoihin puheet olisivat aivan toiset. Maataloustuet yksin syövät enemmän verorahaa mitä Hetemäki vaatii säästämään , tietysti orpolaisten käskystä. Mutta MTK on vahva ja jos jotain säästöjä vaaditaan on sontakuormat kadulla tukkimassa liikenteen , tähän ei työttömät kykene. - LeikataanOrpoJaSipilä
Orpon ja Sipilän jengit ajavat politiikkaa, jossa edistetään aggressiivista verosuunnittelua, siis ettei tarvitse suurpääomasijoittajien maksaa veroja Suomeen, vaan saavat laillisesti riistää mm. vanhuksilla ja avuttomilla ihmisillä suomalaisten verorahat suuryritysten jättivoittoihin! Kokoomus-Keskusta -politiikka on saanut neljän vuoden aikana aikaan tuhoa, joka on alkanut nyt valjeta sokeimmillekin kansalaisille. Nämä kaksi puoluetta Siniset hillotolppansa vartijat sikamaisesti pyrkivät heikentämään pienituloisten ja puolustuskyvyttömien elämää ohjaamalla verorahat suurituloisille ja verojenkiertäjille. Tälläiseen politiikkaan kansalaiset antavat äänellänsä mahdollisuuden - aivan uskomatonta minkälaisia arvoja olemme alkaneet hyväksyä. Saisimmekohan eduskuntaan oikeita kansanedustajia, jotka saavat tarvittavat miljardit helposti kasaan rikkaiden suuryritysten ja rikkaiden suurmaanviljelijöiden turhien tukien lopettamisesta ja Harmaan talouden verojenkierron suosimisesta. Näillä verorahoilla saamme aivan varmasti pidettyä Suomen hyvinvointivaltion inhimillisellä ja sivistyneellä tasolla, jossa ei heitetä heikoimpia kansalaisia ahneiden suuryritysten pelinappuloiksi. ORPOMAINEN SIPILÄPOLITIIKKA SEIS JA POIS SUOMESTA - hävettävää kansanedustusta!
- Silppuri
Maanantaina julkistettu Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoro ”Uudistuva, vakaa ja kestävä yhteiskunta”, missä arvioidaan tulevan
vaalikauden talous- ja hallintopolitiikan lähtökohtia, ei ole valtiovarainministeri Orpon linjaus tai tavoite seuraavalle hallitsemaksemme. Kuten ko. asiakirjan alussa todetaan, Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoro on laadittu osastojen välisessä yhteistyössä. Valmistelun
ohjausryhmänä on toiminut valtiovarainministeriön johtoryhmä. Asiakirjan allekirjoittaja on kansliapäällikkö Hetemäki.
Otsikko "Orpo haluaa leikata 2 miljardia lisää pienituloisia jne" on siis täysin harhaanjohtava otsikko. Kyseinen VM:n virkamiespuheenvuoro on varteenotettava esitys puolueille eduskuntavaaleja varten ja vakavasti pohdittavaksi seuraavalle hallitukselle. Tuon sopeutuksen voi aloittaa Orposta, sopeutetaan se vaaleissa sinne vastaanottobisenekseen apupojaksi ja kotouttajaksi.
- Anonyymi
Ja Purra paistamaan hampurilaisia. Sehän on hänen entinen ura.
- Petosta
Juu itselel lisää kansanedustajien palkat nousuun taasen, pitkätlomat, eläketuet yms .
Kyllä nämä osaavat eli mieti ketä äänestät.
Köyhiltä leikataan, nollalinjaa, verotusta nostetaan ja
isopalkkaisille lisää.
Aktiivimalli köyhille, jotta rikkaat saavat senkin osan.- Varakas2
"Aktiivimalli köyhille" vastikkeetonta tukien maksua leikataan minimaalinen määrä jos työtön ei käy aktiivimallin velvoittamana harvoin jossain??
Tutustu asioihin ennenkuin täällä yrität päteä tomppeli
- Suominurin
Sipilä ja orpo hyysäävät laittomia siirtolaisia ja rahaa palaa kymmeniä miljardeja.
Ja mykkänenhän kävi allekirjottaa sopimuksen, eli lisää laittomia maahantunkeutujia tulossa ja veronmaksajat maksaa.
Puhumattakaan terrori-iskuista, lasten viharaiskauksista yms. Lieveilmiöistä! - kähmivät_rahaa
Miksi yli 100 miljardin velkaa piti lyhentää reilulla miljardilla jos NYT JO tarvitaan 2 miljarin edestä lisää leikkauksia.
- Bonnaro
Vetäköön se vitun orpo vitun päähänsä!!
- Pappa63
Mitäs jos vetäisit itse. Ja lisäksi vielä töihin että ei tarvitse täällä meuhkata katkerana 😁
- Vasabi
Älkää nyt hyvät ihmiset äänestäkö tota orpoa ja muita leikkauslinjalla olevia poliitikkoja!!!
- MENTORI
ORPO TOLLERO KANNATAS VISSIIN ALKAA SÄÄSTÖKUURI, LEIKKAUKSET, ETUUDET TEISTÄ TOLPPATALON KAULUSKÖYHISTÄ JA ELÄKELÄISISTÄ : AHTISAARI, HALONEN, KOIVISTON LESKI, NIINISTÖ JA KYMMENET MUUT SIIPEILIÄT PERSE AUKIISET ELÄKKET VEROLLE.
- PieniPiruVasempaan
Säästötarpeen takia muiden työllä eläjät tulevat joka tapauksessa vihaamaan seuraavaa hallitusta, niin miksei sitten Kokoomuksen vetämää?
Eikö kokoomuslaisten arvostelu olisi paljon helpompaa, kun ei tarvitse opetella uusia pilkkalauluja vaikkapa Suomen madurosta?- Köyhäperijä
Helppo huudella kun vanhemmat ovat perseauki
- Perintövero
Perlntövero takaisin!
- RiHa
Ihmettelen keskustelua. On tiedettävä tuloluokkansa ja kuka oman tuloluokkansa edunvalvoja päätöksen teossa on. Eläkeläiset ( 1/5 osa kansasta) ovat kaikkein huonoimmin järjestäytyneet ja heillä ei edunvalvojaa neuvottelupöydissä ole. Mielestäni pitää olla järjestäytynyt niissä liitoissa ja niissä pöydissä jotka parhaiten ajavat sitä oman tuloluokan asiaa. Mielipideliikkuvuus sieltä omasta poliittisesta kannastakin kannattaa joskus tehdä. "Ei sen huonoksi todetun ajatuksen tai päätöksen kanssa kannata koko elämäänsä elää"- suurinpiirtein Martti Ahtisaasen ajatuksia mukaellen. tvHannuN-Kerava
- Lisää..Ydinvoimaa
Orpoo on viherhörhö. Köyhät kyykkyyn.
- KnasanUUtiset
Eläkeläiset ovat kaikkein varakkain ryhmä. Heidän etuaan ajaa Kokoomus, joka on varakkaiden puolue. Toisaalta demareiden keski-ikä on yli eläkeiän ja nekin ajavat eläkeläisten asiaa jo ikänsäkin puolesta. Jos tulee punamultahallitus, niin eläkeläisten kermankuorinta jatkuu.
Pitää muistaa, että juuri käytävä keskustelu hoitajamitoituksesta on vain ja pelkästään eläkeläisten edun ajamista. Eihän hoidolla ollut muitään väliä silloin, kun nykyisten eläkeläisten vanhemmat olivat sen tarpeessa. Jos vanhus vaati paljon hoitoa, niin ikkuna auki talvella ja kutsunappi irti. Näin säästettiin nykyeläkeläisten rahoja keihäsmatkoihin ja sikajuhliin. - typerää
KnasanUUtiset kirjoitti:
Eläkeläiset ovat kaikkein varakkain ryhmä. Heidän etuaan ajaa Kokoomus, joka on varakkaiden puolue. Toisaalta demareiden keski-ikä on yli eläkeiän ja nekin ajavat eläkeläisten asiaa jo ikänsäkin puolesta. Jos tulee punamultahallitus, niin eläkeläisten kermankuorinta jatkuu.
Pitää muistaa, että juuri käytävä keskustelu hoitajamitoituksesta on vain ja pelkästään eläkeläisten edun ajamista. Eihän hoidolla ollut muitään väliä silloin, kun nykyisten eläkeläisten vanhemmat olivat sen tarpeessa. Jos vanhus vaati paljon hoitoa, niin ikkuna auki talvella ja kutsunappi irti. Näin säästettiin nykyeläkeläisten rahoja keihäsmatkoihin ja sikajuhliin.Entäs ne eläkeläiset jotka ovat olleet koko ikänsä omaishoitajina, suuri osa heistä ilman mitään korvausta?
Entäs se eläkeläisten joukko joa saa pelkkää takuueläkettä? Jos nykyinsen kaltainen hallitus saa jatkaa niin eläkeläisten kuorinta ja hoiva jatkuu juurinkin kuvaamallasi tavalla: ikkunan auki ja kutsunappi irti niin johan helpottaa!
On KAIKKIEN ihmisarvoa kunnioittavaa, että vahukset hoidetaan hyvin! Tajua nyt taavi, PieniPiruVasempaan, KansanUutiset, että SINÄKIN vanhenet, jonain pakkaspäivänä sinunkin ikkunasi avataan ja kutsunappi irrotetaan ja saat mastaa omaa lääkettäsi!
Nykyise eläkeläiset ovat tehneet TYÖTÄ ja saavat ihan ansaittua työeläkettä kuka suurempaa kuka pienenpää. Etkö usko, että olet eläkkeesi ansainnut sitten kun olet eläkeiässä?
- derety
Tehokkainta on irtisanoa 50% julkiselta sektorilta jotka saavat "palkkaa" yli 4000€/kk sekä jäljelle jääville 10% palkanalennus.
Silloin Suomen verorasitus pienenisi usealla miljardilla kun kaikki säästöt ottaa huomioon toimitiloja ja kannettavia myöten
Julkisen sektorin palkkakulut vuodessa on n 22,5 miljardia euroa ja turhanpäiväisiä yli-,pääjohtajia sun muita keksittyjä virkanimikkeitä puoluekirjoilla loisimassa ja tuhoamassa maan tulevaisuuden.- PieniPiruVasempaan
Tehokkainta olsi säätää laki, jonka mukaan kunnat saavat käyttää verorahoja vain ja ainostaan lakisääteisiin pakollisiin tehtäviin.
- derety
Otetaan esimerkiksi tilastokeskus.
Palveluksessamme on noin 800 eri alojen asiantuntijaa Helsingissä ja haastattelijoina eri puolilla maata.
Suomessa on kymmeniä instituutioita jotka eivät toimi sellaisilla aloilla mikä vahingoittaisi Suomea jos ne ulkoistettaisiin tai lopetettaisiin turhina ja voin vakuuttaa että he eivät ole millään pienellä palkalla "töissä"
Mut kait kaikille korkeakoulutetuille on keksittävä jotakin puuhaa että työllisyystilastot näyttäisivät paremmilta kääntöpuolena on suuri verorasitus kannattavaa työtä tekeville ja myös kaikkein heikoimmilta leikataan ei suinkaan kaikkein korkeammin palkatuilta. - derety
esim THL tarvitsee pääjohtajan ja ylijohtajan toimiakseen ,siihen vielä liuta muita johtajia.
Palkkaus
Palkkaus on kilpailukykyinen suhteessa työmarkkinoihin. Se kannustaa tulemaan töihin THL:ään ja sitoutumaan.
THL:ssä on työntekijöitä 935 henkilötyövuoden verran.
Trafi
Virastossa työskentelee noin 900 henkilöä 15 paikkakunnalla. - Anonyymi
Tämä napoleumin tautia pieni mies. Joka viimisen päälle haluaa pysyä vallassa...yrittöä olla vakuuttava...riistää kaikilta.....pieni mies ja pieni p...
- Anonyymi
Orpo sanoi ennen vaaleja
"Jokainen osallistuu, heikoimmista pidetään huolta"
Vaalien jälkeen:
Isotuloiset osallisuvat jo tarpeeksi progressiivisen verotuksen vuoksi, joten ei unohdetaan jälkimmäinen... - Anonyymi
Mitään muuta ei osata ku marista foorumeilla , aika säälittävää sinänsä . luuletteko jotain sillä saavutettavanne ?
- Anonyymi
EU tuomioistuimeen!
https://www.humanrightscentre.fi/uutiset/european-committee-of-social-rights/ - Anonyymi
Ja Purra toteuttaa enemmän kuin mielellään. Ettekö persut huomaa ristiriitaa Purran sanojen Ja tekojen välillä. Jos olisi köyhien puolustaja ,ei millään olisi noihin leikkauksiin ,ja hinnannousuihin suostunut.
- Anonyymi
Suuri ja keskituloiset ovat jo kantaneet kortensa kekoon. Nyt on muiden vuoro.
- Anonyymi
Joku kusikäsi oli käynyt lääppimässä kaikki ovenkahvat.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2297653
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455110- 594792
- 753458
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162025Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301910- 311839
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441687- 371629
- 1491386