Ironista.

NeedForSpeed?

Ironista on että useat uskovat Jeesukseen, mutta pitävät sitä ihmisenä, esim. historiankirjoituksista
huolimatta. Jos Jeesus oli ihminen, kokeilkaapa sitä itse, tulemalla suureksi osaksi tulevaa uskontoa jota kannattaa n. 2 miljardia ihmistä. Kokeilkaa uskovatko ihmiset, ja ei, ei ihmisen äo 2000v:ssa ole mitenkään merkittävästi kasvanut, eli se ei ole sen vaikeampaa nykyaikaiselle tyypille. Koittakaa saada ihmiset uskomaan että olet Jumalan poika, jos kerta pidät sitä mahdollisena että Jeesus oli vain ihminen. Joku aika sitten harva edes uskoi että Jeesus oli ylipäätään olemassa.. Mutta kun siitä saatiin todisteita, eivät ihmiset vieläkään olleet tyytyväisiä, se leimattiin ihmiseksi!

12

654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NeedForSpeed?

      Siis, osaksi tulevaa uskontoa jota kannattaa kolmasosa maailman väestöstä.

      • squirrel

        Et siis arvosta Buddhalaisia vai?
        Muutenkin tuo rajaus on aika mielenkiintoinen.
        Väität siis että totuus on käsiäänestysjuttu.

        No,evoluutiolla on yhteensä enemmän kannattajia kuin luomisopilla. 45% USAssa ei ihan riitä voittoon edes USAssa. Ja muissa maissa prosentit taatusti pienempiä...

      • NFS?
        squirrel kirjoitti:

        "Et siis arvosta Buddhalaisia vai?

        Väität siis että totuus on käsiäänestysjuttu."

        -Minä en kiellä etteikö muissa uskonnoissa olisi perää, on buddhalaisuuden syntyynkin vaadittu jotain. En väitä että totuus on käsiäänestysjuttu, ei myöskään todennäköisyys ole totuus, mutta suuntaa antava: Ateistit 3,4%, Kristityt 33,3%

        -Paskapuhetta, olet saanut harhakuvan täältä pohjoiseuroopasta. "Edes USAssa", Tykkäsit tai et, käytännössä USA on maailman napa joka myöskin päättää siitä ollaanko me ihmiset täällä euroopassa ylipäätään elossa.

      • NFS? kirjoitti:

        USA pystyy sellaista päättämään? Paitsi tietysti aloittamalla ydinsodan. Samaan pystyy myös pari muuta ydinvaltiota.

    • squirrel

      *Oletko kuullut Islamista,jossa usea on lähtenyt seuraamaan oppimatonta kamelinajajaa?
      *Oletko kuullut buddhalaisista,jotka ovat lähteneet seuraamaan Siddharta Gautamaa joka oli yksittäinen henkilö?
      *Oletko kuullut Mormoneista jotka seuraavat yksittäisen henkilön kultalaatoista(joita kukaan muu ei ole nähnyt)lukemia juttuja?
      *Oletko kuullut Russelista joka kehitti okkultistisen opin pyramidejen mittojen ja omien raamatuntutkielmiensa ympärille(kehittäen Jehovan Todistajat)?
      *Oletko kuullut Ron Hubbardista joka teki uskonnon skifikirjojensa pohjalle?(skifikirjojen joita kukaan ei sitä ennen ostanut...)Skientologian perusti Hubbard ja ihan yksin.
      Operoi itsesi thetaniksi...
      *Oletko kuullut Lutherista joka kritisoi ajan suurinta uskontoa ja jonka väitettiin olevan syntisistä suurin?

      Kaikki nämä ovat yksittäisiä ihmisiä joiden oppiaa muut ovat lähteneet seuraamaan...

      Jos tiede laskettaisiin uskonnoksi,niin huomattaisiin ainakin Galileo, Popper, Einstein ja Darwin. Nuo nylytieteemme suursankarit...
      Yksityisiä henkilöitä hekin.

      • squirrel

        ÄO nousee vakaasti koko ajan.(noin 3/vuosikymmen)
        Syyni ilmeisesti parantunut ravinto ja harjoitus.
        Ennen ihmiset muistivat kalevaloja ulkoa.
        Nykyisin ihmisten aivot joutuvat toisenlaiseen,ongelmia ratkaisevanpaan,suuntaan...

      • NFS?

        "Oletko kuullut Islamista,jossa usea on lähtenyt seuraamaan oppimatonta kamelinajajaa"

        Joka kuitenkin sai tulevat ihmiset seuraamaan itseään (johon sinä et millään kykene, vaikka voit aina yrittää) En kiistä etteikö Muhammad olisi tehnyt jotain merkittävää, onko Muhammad muuten todistettu niinkuin Jeesus on?

        -...

        -Oletko kuullut että suomalaiset nuoret syövät liian epäterveellisesti?

        -Otetaan esimerkki, jos uskonto 1:n kuuluu 1000 ihmistä ja uskonto 2:n kuuluu 7 ihmistä, siinä näkyy tietynlaisen vaikuttavuuden ero. Uskontoja on maailma pullollaan, ymmärrä että ei jokaista yksinkertaisesti voi käsitellä.

        -Oletko kuullut että maapallo on pyöreä?

        -Arnold's Donutsissa on hyviä kinuskidonitseja.

        -On ne suklaadonitsitkin ihan hyviä.

        -Ehkä, Ehkä ei. Heitettyjä arvioita. Tiedämme varmaan kumpanenkin miten vaikea olisi mitata 6 miljardin ihmisen ÄO. Mutta oletuksiahan saa aina tehdä.

        -Ehkä, Ehkä ei.

        Olipas taas vaihteeksi hauskan subjektiivinen tulkinta tuo Jeesuksen oleminen "todistettu" - tosin samantapaiseen oman navan tuijottamiseen syyllistyvät kaikki muutkin 10000 uskontoa.

      • periaatteesta
        NFS? kirjoitti:

        ÄO nousee vakaasti koko ajan.(noin 3/vuosikymmen)

        -Ehkä, Ehkä ei. Heitettyjä arvioita. Tiedämme varmaan kumpanenkin miten vaikea olisi mitata 6 miljardin ihmisen ÄO. Mutta oletuksiahan saa aina tehdä.

        Syyni ilmeisesti parantunut ravinto ja harjoitus.
        -Ehkä, Ehkä ei.

        Ennen ihmiset muistivat kalevaloja ulkoa.
        -Ehkä, Ehkä ei.

        Nykyisin ihmisten aivot joutuvat toisenlaiseen,ongelmia ratkaisevanpaan,suuntaan...

        -Ehkä, Ehkä ei.

        vastaan kaikkea?

        >>ÄO nousee vakaasti koko ajan.(noin 3/vuosikymmen)
        >-Ehkä, Ehkä ei. Heitettyjä arvioita. Tiedämme varmaan kumpanenkin miten vaikea olisi mitata 6 miljardin ihmisen ÄO. Mutta oletuksiahan saa aina tehdä.

        seurannalla se voidaan todeta. kyseessä kuitenkin erittäin pitkäjänteinen työ, kaikkia 6 mijardia ihmistä ei tarvitse seurata vaan riittää kun seuraa pienempiä joukkoja useamman sukupolven ajan. en tiedä onko tällaista tehty tai mistä ÄO 3/10v tulee.

        >>Syyni ilmeisesti parantunut ravinto ja harjoitus.
        >-Ehkä, Ehkä ei.

        Ravinto on ainakin monipuolistunut, ihmisille jetaan tietoa ravitsemuksesta ja ihmiset ovat nykyään huommattavasti paremmin koulutettuja, kuin 50-100v sitten. Ravinnon paraneminen näkyy muunmuassa puutostautien vähenemisenä. Koulutus mm. sillä, että nykyään ei tapaa juurikaan ihmisiä, jotka ei osaa lukea. 100v sitten oli melkein päinvastoin.

        >>Ennen ihmiset muistivat kalevaloja ulkoa.
        >-Ehkä, Ehkä ei.

        Topelius keräsi kalevalan karjalassa ja rajakarjalassa kiertäessään vanhojen ihmisten lauluista ja tarinoista.

        >>Nykyisin ihmisten aivot joutuvat toisenlaiseen,ongelmia ratkaisevanpaan,suuntaan...
        >-Ehkä, Ehkä ei.

        Nykyään työ on monelta osaltaan muuttunut enemmän ohjaukseksi kuin suorittamiseksi.

        Onko sinulla esittää jotain korrektia noille ehkä, ehkä eille? vai etkö osaa olla mitään mieltä?

      • eri mies
        periaatteesta kirjoitti:

        Minulla on 2 pistettä sinulla -1 1 =0 jotten olen jodossa.

        [eka höpinä]
        Nykyään suuret massat tekevät raaka työtä viikon ja juovat perjantaina päänsä täyteen.
        [2. höpinä]
        Ravinnon vaikutus älykkyytteen SUURENA tekiänä on nyt vähän liioiteltua. Ja ajatteleppa Roskaruokaa. En tiedä onko lukeminen ja kirjoittaminen älykkyyden mitta vanhaan aikaan tunnetiin monet konstit. Nykyään nämä salat ovat hyvin kapea alaisesti keskittyneet lääkärit lääkäröi, insinöörit insinööreilee, mutta pulliainen pullikoi tietämättä mistään mitään. Vaika nyt joillakin on vähän älykkyys kasvanut niin suurin osa on hölmistynyt... keskiarvo.
        [3. höpinä]
        Kalevala on sellaisessa muodossa, että se on helpomi muistaa. Ja itsehän puhut keräämisestä. Ei sitä yksi mies silloin ole LÖNRUUTILLE kertonut. Jaa keräsihän sitä joku muukin. Eikö Tobelius kirjoitanut satuja ja kantelettaren
        [4. höpinä]
        Nykyään ihminen istuu ja painaa nappia ainakun punainen valo syttyy.

      • squirrel
        periaatteesta kirjoitti:

        vastaan kaikkea?

        >>ÄO nousee vakaasti koko ajan.(noin 3/vuosikymmen)
        >-Ehkä, Ehkä ei. Heitettyjä arvioita. Tiedämme varmaan kumpanenkin miten vaikea olisi mitata 6 miljardin ihmisen ÄO. Mutta oletuksiahan saa aina tehdä.

        seurannalla se voidaan todeta. kyseessä kuitenkin erittäin pitkäjänteinen työ, kaikkia 6 mijardia ihmistä ei tarvitse seurata vaan riittää kun seuraa pienempiä joukkoja useamman sukupolven ajan. en tiedä onko tällaista tehty tai mistä ÄO 3/10v tulee.

        >>Syyni ilmeisesti parantunut ravinto ja harjoitus.
        >-Ehkä, Ehkä ei.

        Ravinto on ainakin monipuolistunut, ihmisille jetaan tietoa ravitsemuksesta ja ihmiset ovat nykyään huommattavasti paremmin koulutettuja, kuin 50-100v sitten. Ravinnon paraneminen näkyy muunmuassa puutostautien vähenemisenä. Koulutus mm. sillä, että nykyään ei tapaa juurikaan ihmisiä, jotka ei osaa lukea. 100v sitten oli melkein päinvastoin.

        >>Ennen ihmiset muistivat kalevaloja ulkoa.
        >-Ehkä, Ehkä ei.

        Topelius keräsi kalevalan karjalassa ja rajakarjalassa kiertäessään vanhojen ihmisten lauluista ja tarinoista.

        >>Nykyisin ihmisten aivot joutuvat toisenlaiseen,ongelmia ratkaisevanpaan,suuntaan...
        >-Ehkä, Ehkä ei.

        Nykyään työ on monelta osaltaan muuttunut enemmän ohjaukseksi kuin suorittamiseksi.

        Onko sinulla esittää jotain korrektia noille ehkä, ehkä eille? vai etkö osaa olla mitään mieltä?

        1980-luvulla James Flynn huomasi,että tilastollisesti ÄO kasvaa 3 pistettä vuosikymmenessä. Testit jotka selkeimmin osoittavat kohoamista ovat sellaisia joita ei koulussa käsitellä. Selkeimmin älykkyysosamäärän nouseminen näkyy testeissä joissa mitataan abstraktia päätelykykyä. Mielenkiintoista kyllä,ei ole havaittu että Flynn-efekti olisi katoamassa..

        Tietoa saa esim. Matt Ridleyn kirjasta
        "Perimä-ihmisen historia 23 kappaleessa."
        Sivun 96 loppu ja sivu 97 käsittelevät Flynn-efektiä.
        Myös U.Neisser(1997):Rising scores on intelligence tests. American scientist 85:440-447 Saattaa olla aiheeseen liittyen kiinnostavaa luettavaa.

        Kreationismi sanoo luottavansa tilastomatematiikkaan.(esim. Dembski nojaa täysin todennäköisyyksille)
        Eli kyllä tilastoista jotain tietoa saa irti...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      6030
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2120
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1952
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1123
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      997
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      987
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe