Suvaitsevaiset sulkevat silmänsä reaalimaailmalta!

Pari viikkoa sitten Strasbourgissa koettiin jälleen konkreettisesti, kuinka niinsanottu suvaitsevaisuus ja avoimet rajat tuhoavat Eurooppaa.

Viime viikolla uutisoitiin Marokossa tapahtuneista kahden länsimaalaisen naisen mestauksista. Tietämättömille tiedoksi, että naisten mestaaminen ei ole ennenkuulumatonta tai edes harvinaista patriarkaattisissa kulttuureissa, joita rauhanuskonto ”jota-ei-saa-sanoa” säestää.

Tämän kaltaista porukkaa halutaan Suomeen keksityn työvoimapulan paikkaajiksi, humanitaarisin perustein tai ihan millä vaan verukkeella.

Meillä Suomessa uutiskynnyksen ylittivät turvapaikanhakijoiden / pakolaistaustaisten maahanmuuttajien suorittamat vartijan puukotus Tikkurilassa, Oulun alaikäisten raiskaukset ja yksi täysi-ikäisen raiskaus, Helsingin raiskaukset, kaksi bussinsuistajaa, kerrostalon poltto ja murhapolton yritys … Unohdinko jonkin yhden viikon uutisista?

Tämän jälkeen on ainakin Tikkurilassa puukotettu naista maahanmuuttajataustaisen miehen toimesta ja jouluna tapahtunut pienen pojan murha edelleen ulkomaalaistaustaisen miehen toimesta. Valtamedia pimittää edelleen tätä kirjoitettaessa molempien tapahtumien tekijöiden etnistä alkuperää.

He, jotka auttavat tätä avoimien ovien politiikkaa, ovat vastuussa näistä tapahtumista. Vain hyväuskoinen ja naiivi ihminen voi kuvitella, että väkivaltaisessa ympäristössä väkivaltaisia tekoja tehnyt muuttuisi hyväksi veronmaksajaksi, Suomen rajan ylitettyään. Tulijoiden integroituminen eli kotouttaminen yhteiskuntaamme maksaa paljon ja suuren osan kohdalla se ei onnistu koskaan.

Haittamaahanmuuton puolesta puhujien perustelut ovat muuttuneet tilanteiden vaihtuessa: Piti tulla naisia ja lapsia -> tulikin nuoria miehiä, piti tietää kaikkien taustat -> Suomessa on tuhansia paperittomia joiden taustoja ei tiedetä, tulijoiden piti paikata työvoimapulaa -> luotiin sosiaalisektorille töitä veronmaksajien kustannuksella, piti saada eläkkeittemme maksajia -> saimme ikuisia eläkeläisiä entisten lisäksi, piti poistaa maasta kaikki jotka eivät tarvitse suojelua -> saatiin ilmainen terveydenhuolto paperittomille ja niin edelleen.

On huolestuttavaa huomata, kuinka somepalvelu Facebookin sensurointi iskee nyt haittamaahanmuuttoa tai muuta uskontoa kuin kristillisyyttä kritisoitaessa. Totuudenpuhujia vainotaan.

Mykkäsen allekirjoittaman GCM-sopimuksen mukainen sensuuri nyt sitten toden teolla toimimaan?

Tämä jos mikä on ulkopuolista vaikuttamista vaaleihin. Eliitin suurin pelko ilmeisesti on, että kansa äänestäisi ”väärin”.

Maa ei täytä demokraattisen valtion tunnusmerkkejä, jos kansalaisia mielipiteidensä vuoksi leimataan rasistiksi tms. pelkästään siksi, että he puolustavat isänmaataan laittomalta ja hallitsemattomalta maahanmuutolta ja sellaisen eurooppalaisen liittovaltion muodostamiselta, jonka päämääränä on tuhota itsenäiset kansallisvaltiot, myös Suomen.

Vaalit lähestyvät, ehdokkaita bannataan ja ehdokkaiden kirjoituksia poistetaan somesta. Mutta kuka suojelee meitä tältä mieli- ja väkivallalta?
10215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Yhdysvallat ryhtyy toimiin Venezuelan demokratian tukemiseksi.
Pysykööt pois, antaa niitten ratkoa itse omat ongelmansa. Venäjä liittyy varmasti mukaan ja taas ollaan muut maksajina.

Äänestä

Aika suvaitsevaista hekoleko, kuvakollaasissa kuvatkin heikkolaatuisia.

Äänestä

Oikeaa sananvapautta ei Suomessa tahdo löytää. Vapaa lehdistö on tässä paljon vartijana. Antaa kaikkien kukkien kukkia, niin rikkaruohotkin ovat joskus kauniita.

Äänestä
  • Suvaitsevaisuus tulisi ensimmäisenä sanana poistaa suomen kielen sanastosta. Suvaitsevaisuudella on toki positiivisetkin vaikutuksensa, mutta käsitteenä se on ontto, harhaanjohtava ja propagandistinen.
    Suomalainen rehellisyys on kaunista sanoo Abel Abidin. Sitä nyt ollaan murtamassa, on turhauttavaa kuunnella :Suomessa on sananvapaus, koska sitä ei ole. Suomi 24 on siitä esimerkkinä. Valtakuntamme isot päivälehdet ovat rehellisen sananvapauden puolesta, jopa joskus se ihmetyttää. Kirjoittajia mielipiteineen on paljon ja se kiinnostaa toisin kuin Suomi 24. Siispä, eikö ylläpitäjä huomaa, ettei ihmisiä isommin kiinnosta teidän foorumi.
    Tämä kirjoitus on kopioitu ja kiinnostuneena seurataan kuinka monta minuuttia sen kesto tai julkaistaanko ollenkaan.

    Äänestä

Jos te olisitte sulkeneet rajanne irakilaisten turvapaikanhakijoiden edessä, ei Irakin hallitus olisi teitä syyttänyt. Mutta he tulivat tänne, ja nyt kun se on ongelma, te syytätte Irakin hallitusta, sanoi Irakin suurlähettiläs.

Äänestä
  • Läpi Euroopan pääsee ilman papereita, eikä muutosta näy, siksipä muutosta saadaan äänestämällä Perussuomalaisia myös EU-vaaleissa. EU tulee muuttumaan.

    Äänestä

Persuja haukutaan jatkuvasti, persut eivät ole poistamassa yhtäkään mielipidettä!

Äänestä
  • Hallitus esittää lisärahaa ulkomaalaisten säilöönottoyksikköön – Halla-aho: ”Paniikkireaktio vaalien lähestyessä”

    Äänestä

Miksi Suomessa lasten raiskauksista ei saa samoja tuomioita kuin Yhdysvalloissa?

Äänestä

Maahanmuuttomyönteinen Elin Krantz joutui tapetuksi

Olkaa varovaisia mihin trendiin lähdette mukaan. Vaikka jotkut asiat tuntuvat hyväntekeväisyydeltä, niin ne eivät sitä välttämättä ole.
Ruotsalainen maahanmuuttomyönteinen Elin Krantz joutui v. 2010 Etiopialais-syntyisen miehen uhriksi.
Elin Krantz oli aktiivinen maahanmuuton näkyvä kannattaja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tosi-asia kirjoitti:

Pari viikkoa sitten Strasbourgissa koettiin jälleen konkreettisesti, kuinka niinsanottu suvaitsevaisuus ja avoimet rajat tuhoavat Eurooppaa.

Viime viikolla uutisoitiin Marokossa tapahtuneista kahden länsimaalaisen naisen mestauksista. Tietämättömille tiedoksi, että naisten mestaaminen ei ole ennenkuulumatonta tai edes harvinaista patriarkaattisissa kulttuureissa, joita rauhanuskonto ”jota-ei-saa-sanoa” säestää.

Tämän kaltaista porukkaa halutaan Suomeen keksityn työvoimapulan paikkaajiksi, humanitaarisin perustein tai ihan millä vaan verukkeella.

Meillä Suomessa uutiskynnyksen ylittivät turvapaikanhakijoiden / pakolaistaustaisten maahanmuuttajien suorittamat vartijan puukotus Tikkurilassa, Oulun alaikäisten raiskaukset ja yksi täysi-ikäisen raiskaus, Helsingin raiskaukset, kaksi bussinsuistajaa, kerrostalon poltto ja murhapolton yritys … Unohdinko jonkin yhden viikon uutisista?

Tämän jälkeen on ainakin Tikkurilassa puukotettu naista maahanmuuttajataustaisen miehen toimesta ja jouluna tapahtunut pienen pojan murha edelleen ulkomaalaistaustaisen miehen toimesta. Valtamedia pimittää edelleen tätä kirjoitettaessa molempien tapahtumien tekijöiden etnistä alkuperää.

He, jotka auttavat tätä avoimien ovien politiikkaa, ovat vastuussa näistä tapahtumista. Vain hyväuskoinen ja naiivi ihminen voi kuvitella, että väkivaltaisessa ympäristössä väkivaltaisia tekoja tehnyt muuttuisi hyväksi veronmaksajaksi, Suomen rajan ylitettyään. Tulijoiden integroituminen eli kotouttaminen yhteiskuntaamme maksaa paljon ja suuren osan kohdalla se ei onnistu koskaan.

Haittamaahanmuuton puolesta puhujien perustelut ovat muuttuneet tilanteiden vaihtuessa: Piti tulla naisia ja lapsia -> tulikin nuoria miehiä, piti tietää kaikkien taustat -> Suomessa on tuhansia paperittomia joiden taustoja ei tiedetä, tulijoiden piti paikata työvoimapulaa -> luotiin sosiaalisektorille töitä veronmaksajien kustannuksella, piti saada eläkkeittemme maksajia -> saimme ikuisia eläkeläisiä entisten lisäksi, piti poistaa maasta kaikki jotka eivät tarvitse suojelua -> saatiin ilmainen terveydenhuolto paperittomille ja niin edelleen.

On huolestuttavaa huomata, kuinka somepalvelu Facebookin sensurointi iskee nyt haittamaahanmuuttoa tai muuta uskontoa kuin kristillisyyttä kritisoitaessa. Totuudenpuhujia vainotaan.

Mykkäsen allekirjoittaman GCM-sopimuksen mukainen sensuuri nyt sitten toden teolla toimimaan?

Tämä jos mikä on ulkopuolista vaikuttamista vaaleihin. Eliitin suurin pelko ilmeisesti on, että kansa äänestäisi ”väärin”.

Maa ei täytä demokraattisen valtion tunnusmerkkejä, jos kansalaisia mielipiteidensä vuoksi leimataan rasistiksi tms. pelkästään siksi, että he puolustavat isänmaataan laittomalta ja hallitsemattomalta maahanmuutolta ja sellaisen eurooppalaisen liittovaltion muodostamiselta, jonka päämääränä on tuhota itsenäiset kansallisvaltiot, myös Suomen.

Vaalit lähestyvät, ehdokkaita bannataan ja ehdokkaiden kirjoituksia poistetaan somesta. Mutta kuka suojelee meitä tältä mieli- ja väkivallalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu