Ottakaa hyvät ihmiset kuitti ostoksista. Minä ainakin aina otan kuitin ja tarkastan. Joskus on pieni virhe, ei tosin taloudellisesti maata kaatavaa mutta mua ainakin tuommoiset virheet ärsyttää..
Esimerkiksi kerran kassa oli ottanut minimanissa (yleensä tuossa kaupassa aina on oikein veloitettu) jotain pari euroa liikaa. Kassan selitys oli kun joltain oli jäänyt hiustuote kassalle ja vahingossa otti siitä hinnan. Näytti vielä tuotetta. Joku pieni naisten hiuspinni tai mikä lie. En sitten tiiä miksi siitä yritti veloittaa vaikka siellä oli sivuun ottanut tuotteen 🤔
Joskus S-marketissa on ollut kovempi hinta mitä hyllyn reunalla mainostettu..
Myös muutaman kerran Lidl ottanut liikaa. On jäänyt vanha hintalappu , alehinnalla muka tarjouksessa. Olen tarkkana huomannut maksun jälkeen että eihän tästä mitään alennusta tullutkaan..
Selitystä että joo se on vanha mainos jäänyt ottamatta pois. Näinkö esim. Lidl yrittää saada lisää myyntiä kun jättää vanhan mainoksen muka "vahingossa", vaikka todellinen hinta kovempi. Eikä todellakaan yhdestä tai kahdesta kerrasta kyse, tuskinpa vahingossa jättävät. Tai sitten on kyllä laiskaa ja/tai huolimatonta henkilökuntaa töissä.
Eipä se kyllä ihmekään jos kiskovat oletettua kovempaa hintaa kun suurin osa asiakkaista sanoo "en tarvii kuittia".
No, en minäkään nyt konkkaan mene jos jättäisin kuitin ottamatta mutta todella ärsyttävää tuommoinen huolimattomuus myymälöissä toisinaan.
Kuitti kannattaa ottaa
7
227
Vastaukset 7
- enpety
En ikinä pyydä tai saati tarkista kuittia. Minä luotan ihmiseen.
- tarkkana
Kuitti hyvä on tarkastaa; juurikin Lidl´n kassa EI huomioinut alennusta. Virhe ei ollut suuren suuri, mutta jos n. euron menetät huolimattomuudesta viikossa, tekee se sentään 52€vuodessa. Ja mitä tulee tuohon ihmiseen luottamiseen, OK, mutta kassakoneille ei tieto hinnanmuutoksesta läheskään aina ole välitetty, ja usein todella tuotteen hintatiedot on missä sattuu.Toinen mikä ihmetyttää, on ettei esim. kauppojen kassakuiteissa ole puh.numeroa yhteydenottoa varten! Oletetaan ostajan käyttävän nettiä tiedon saadakseen, ja mitätöityvän sekä lannistuvan valittaakseen.
- dippadaadappadii
Missähän kaupoissa asioit. Omasta pöytälaatikosta löytyi kuitteja City-marketista, Prismasta, S-marketista, Tokmannilta, Halpahallista, Salesta ja K-marketista. Kaikissa on puhelinnumero.
- justjuuri
Kurkkaapa Lidlín kuittia, trallaallaa...
- friholm
En ota kuittia, sillä en ole mikään köyhä luuseri joka alkaa itkemään muutamasta eurosta.
- paperiasäästyy
Eipä kuittia edes enää tarjota, koska se menee suoraan S-mobiiliin.
- ehdottomasti
Tarkistakaa ihmeessä ne kuitit, virheitä voi tulla vahingossa tai tehdä niitä tahallaan.
Itse tarkastan kaikki kutit ja oikaisutan jos ilomenee virheitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47808
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561