Lihasyöjä 69

Lihaatiskiin

Mitä minun pitäisi tehdä kun siskoni on ryhtynyt kiihkovegaaniksi ja hän kieltäytyy tulemasta samaan ruokapöytään muun perheen kanssa? Hän on sanonut että istuu saman aterian äärelle vasta sitten kun meidän koko perheemme luopuu lihansyönnistä.

Hän siis vaatii meitä kaikkia siirtymään kasvisravintoon. Omasta mielestäni kasvikset ovat pupun ruokaa, sillä olen aina syönyt lihaa ja tulen tekemään niin myös tulevaisuudessa. Menetänkö nyt siskoni tämän seikan vuoksi, sillä hän on hyvin ehdoton ihminen.

11

158

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suojelia

      Kyllä hän siitä leppyy ja tottuu, ettei kaikki tule toimeen pelkällä kasvisruoalla. Kun suosimme ainoastaan suomalaisia kasviksia ja yleensäkin suomalaisia raaka-aineita, niin emme tuhoa ilmastoa, Sekasyöjänä emme tarvitse enää ostaa lisävitamiineja ja hivenaineita ym. koska saamme ne suoraan ravinnostamme. Toisekseen meidän ei tarvitse käyttää soijaa ja siten suojelemme sademetsiä.

      • Anonyymi

        Hän leppyy ja tottuu todellakin varmasti ajan myötä siihen, että kaikkien arvoihin ei tuotantoeläinten hyvinvointi tai ilmastonmuutokseen liittyvät asiat kuulu. Omista eettisistä arvoistaan hänellä on oikeus pitää kiinni. Hänellä on tarve tehdä oikeaksi kokeamallaan tavalla. ja häntä pitää asiassa kunnioittaa. Hän on epäitsekäs ja tarkoittaa vain hyvää. Epätoivoisesti toivoo myös muiden tekevän hyvää, ja sortuu ehdottomuuteen, kun tuntuu pahalta. Hän tottuu ajan myötä, ettei kaikki toimi samalla tavalla.
        Tuossa kohtaa puhut kyllä soppaa, etteikö kaikki tulisi toimeen kasvisruualla. Tuo on itsepetosta ja ravitsemustiedon puutetta. Voi tosin olla vaikea hyväksyä omaa epätäydellisyyttä ja uskotella näin, koska valistuksen myötä voi olla psyykkisen hyvin ristiriitaista myöntää, että lihansyöminen on väärin. Meidät nyt vaan on läpi aikojen sosiaalistettu syömään eläinperäisiä tuotteita. Se ei ole kenekään vika. Valistuneimmat vain alkavat haastamaan käsityksiä ja katsomaan maailmaa ja sen muitakin olentoja silmiin. Arvostan heitä. Kunnioitetaan heitä.


    • Kaksipuolta

      Ihmeellinen tapaus, vaikka tuskin ainoa. Nuoret ovat monesti ehdottomia mutta aikaa myöten he ymmärtävät että asiassa on monta eri puolta. Ihmetyttää kuitenkin myös sinun kohdallasi se, että ey itse yhtään huomaa olevasi oman asiasi suhteen "oikeassa". Pitäisiköhän teidän kummankin katsoa vähän peiliin?

    • carnivege

      Voisitte pitää kasvisruokapäivän kerran pari viikossa ja näin kunnioittaa siskosi vakaumusta ruoan suhteen, jolloin hänkin varmasti tekisi myönnytyksiä teidän syömiseenne suhtautumiseen.

      Kasvikset eivät ole pupun ruokaa vaan niistä saa tehtyä ihan maittavaa apetta ja ne myös toimivat hyvin liharuoan lisukkeina välillä jopa korostaen lihan makua - kokeile.

      Itse syön molempia eikä kumpikaan aiheuta mitään kakoiluja.

    • Anonyymi

      Vegaanipuolelle kuuluu tämä.
      Vegaanit on ääliöitä. Söisivät edes kananmunia niin pysyy järki päässä.

      • Anonyymi

        Ja sinun kommenttisi taitaa kuulua jonnekin roskapalstalle tuolla epäkunnioittavalla asenteellasi.


    • Hihhulointia.

      Syököön mitä tykkää jos ei kelpaa ruokapöydän antimet. Muuttakoon vaikka pois johonkin hippikommuuniin ituja popsimaan omilla rahoillaan.

      Eli ei tuumaakaan periksi. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Hyvinkin nöyrämielisenä.

      • Anonyymi

        Voi tätä nykyaikaisen sivistyksen, arvojen ja kasvatustaitojen määrää...
        Joku maaseudun tulevaisuuden toivo tässä ilmeisesti...


    • Anonyymi

      Antakaa tilaisuus siskollesi kokata omat ateriansa. Hän voi nauttia ateriansa missä haluaa! Hän voi omilla rahoillaan ostaa erikoisruokansa ellei leipä, perunat, kasvikset ja vihannekset , hedelmät (mitä mutt syotte) hänelle kelpaa
      Te muut syötte mitä äiti tai joku muu on valmistanut koko perheelle.
      Kenties siskosi aikanaan kyllästyy valmistamaan itselleen kolme kertaa päivässä omat ateriansa ja kapuaa samaan ruokapöytään muiden kanssa.

      Voihan hän silti jättää porsaankyljykset väliin ja syödä kaikkea muuta lihatonta mitä on tarjolla.
      Sillätavalla fiksuimmat toimivat!

      • Anonyymi

        No sinun kommenttisi ja ratkaisuehdotuksesi ei ollut järin rakentava eikä fiksu, vaan täysin toisen hyvää tarkoittavaa arvomaailmaan ohittava ja suorastaan mitätöivä ja mollaava. Järkyttävää ymmärtämättömyyttä nuorta kohtaa, joka on ilmeisen empaattinen, valistunut ja arvomaailmaltaan epäitsekäs ja hyvää tarkoittava.
        Noh sielunsivistystä on vaikea hetkessä hankkia, mutta ravitsemustietosikaan taso ei ole järin hyvällä tasolla, jos voisit tilanteen kuitata: "Voihan hän silti jättää porsaankyljykset väliin ja syödä kaikkea muuta lihatonta mitä on tarjolla. Sillätavalla fiksuimmat toimivat!"
        Kuules, kun kasvava nuori eikä edes aikuinen saa tarvitsemiaan ravintoaineita " vain syömällä kaikkea lihatonta", mitä ateriasta muutoin jää. Olet täysin ulalla siitä, mistä terveellinen kasvisruokavalio koostuu. Kasvisruokailu ei tarkoita vain lihan poisjättämistä, vaan ateria koostetaan yhä maukkaasti ja ravitsemukselliesti järkevistä aineksista. Kehottaisin kirkastamaan omia arvojasi, haastamaan kasvatusnäkemyksiäsi sekä opiskelemaan vähän ravitsemukseen liittyviä asioita. (Sitä paitsi niiden porsaankyljysten vaihtaminen johonkin ravitsemuksellisestikin järkevämpään ei sinullekaan haittaa tekisi, vaikka arvoihisi eivät eläineettiset tai ilmastoon liittyvät asiat kuuluisikaan.


    • Anonyymi

      Osa vastauksista on aika kapeakatseisia. Oletan, että kyseessä on täysi-ikäinen sisko. AP: ta kehottaisin kysymään itseltään, miten tärkeää on, että siskosi istuu kanssanne samaan ruokapöytään ja syö kanssanne? Vaivaako asia sinua, perhettäsi ja siskoasi? Oletan, että vaivaa, mikä on varsin ymmärrettävää, koska perheenjäsenet ovat varmasti toisilleen tärkeitä.

      Tässä tapauksessa kehottaisin sinua ja perhettäsi tulemaan siskosi ajatus- ja arvomaailmaa vastaan sekä tutustumaan siihen. Jos siskollasi on erilaiset arvot (arvot, joissa myös tuotantoeläinten hyvinvoinnilla ja ilmastonmuutoksella on väliä), ei ole reilua olettaa toista luopumaan arvoistaan, jolla on selkeästi epäitsekäs ja hyvää hyvyttä tarkoittava vaikutus (huomattko, ettei hän pahaa tarkoita).
      Samoin voisi kysyä, onko siskosi oikeutettu vaatimaan teidän arvomaailmanne muutosta, johon ilmeisesti ei kuulu eläineettiset tai ilmastonmuutokseen liittyvät asiat, mitä tulee joka päivä kuluttamaanne ruokaan. Niin, ehkä ei, tosin mahdollisimman objektiivisessa valossa, näitä arvoja ehkäpä tulisi jokaisen kuitenkin omaksua, mutta se on teistä itsestänne ja perehtyneisyydestänne varmasti kiinni, eikä kukaan (siskosikaan) voi sitä sinulta tai muulta perheeltä vaatia.
      Koska kyseessä on läheiset, tällaisessa keskustelussa on turha lähteä väittelemään, kuka saa päättää tai määrätä jne. Kysymys on nyt toistenne ymmärtämisestä. Voisit olla ylpeä siskosi epäitsekkäästä ja valistuneesta ajatusmaailmasta ja arvoista ja suhtautua siihen ymmärryksellä. Ihmiset jotka ovat kokeneet saman kuin siskosi, ovat usein empaattisia ihmisiä, jotka ovat nähneet ja lukeneet vähän enemmän kuin normikuluttaja, joka hakee makkaransa lähimarketin hyllyltä. Hän on saattanut nähdä ja lukea hyvin synkkiä asioita, jotka ovat tehneet syvän vaikutukset ja herätyksen. Kehottaisin suhtautumaan tähän kunnioituksella ja hienotunteisesti. Joillekin on myös traumaattista ymmärtää, miten maailma tuhoutuu meidän jokaisen tekojen vuoksi. Traumaattista on myös nähdä epäonnistuneita teurastuksia, kidustusta ja muuten vain pahoinvoivia eläimiä ahtaissa oloissa sekä vaille hoitoa jääneitä kärsiviä eläimiä. Voi olla vaikeaa olla yksin näiden tunteiden kanssa, kun omat läheiset (sinä ja siskosi muu perhe) eivät jaa samaa emotionaalista haavaa ja ikään kuin ole kokeneet sitä mullistusta, vaan jatkaa ikään kuin silmät kiinni tukien toimintaa, jota toinen yrittää epätoivoisesti lopettaa.
      Ymmärtäisitkö paremmin, miltä siskostasi tosi syvällä tuntuu? Jos kyseessä on vielä nuori, voi ehdottomuus olla ainoa tapa käsitellä asiaa. Nuoren voi entistä vaikeampi olla käsitellä sitä asiaa, että joku muu kykenee jatkamaan toimintaa, jonka itse kokee moraalisesti niin vääräksi, tämä pourkautuu ehdottomuutena. Yrittäkää ymmärtää siskoasi ja tulla häntä vastaan. Ruokailuun löytyy myös varmasti kompromisseja, jos itse että ole aikeissa muuttaa tottumuksianne.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      188
      11708
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8174
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6146
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5076
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      39
      4849
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      46
      4452
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      110
      4347
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      117
      3821
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3323
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1811
    Aihe