Lumien sulaminen eri paikoista

Tareni

Mihin perustuu, että lumet sulaa eri nopeudella eri paikoista? Tästä omakotitaloni pihalta joka on ns peltomaalla, on lumet sulaneet suunnilleen 3 viikkoa sitten, kuten yleisesti koko alueelta. Kuitenkin tuossa 2km päässä minulla on varastohalli, joka on ns metsäraiviota, ympärillä vanhaa raiviopeltoa. Metsä ei varjosta varastohallin pihaa, aurinko paistaa siihen koko päivän, mutta lumi ei ota sulaakseen.

Mittasin tuossa ennen lumien sulamisia, että omakotitaloni pihassa oli noin 40cm lunta, ja hallin pihassa jopa hieman vajaa 40cm. Mutta kuitenkin kun lämpötilat meni plussalle, niin omakotitaloni piha suli lumista ihan silmissä, ja kohta maa oli täysin paljaana. Kuitenkin sama määrä tuolla varastohallilla ei sula juuri mitään, vaikka lämpötilat ja olosuhteet aivan samat. Aurinko paistaa aamusta iltaan ja tuulikin pääsee molempiin paikkoihin, mutta silti erot noin suuret.

Mietinkin, onko suurin vaikuttava tekijä sittenkin maaperä? Että onko tuollainen metsämaa luonnostaan kylmempää mitä peltomaa? Vai onko metsämaan maaperässä jonkinlainen ikirouta tai sen tapainen siellä parin metrin syvyydessä ja siitä jonkin matkaa alaspäin?

Omakotialoni piha siis on sulanut täysin lumesta puhtaaksi noin 3 viikkoa sitten. Ja varastohallin pihamaalla on tasaisesti vielä 10cm lumikerros jäljellä. Tänäänkin ollut 10 astetta lämmintä, eikä juurikaan lumi sula. Omakotitaloni pihalla tuo 10cm suli päivässä, kun oli lämmintä.

6

150

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olio.ohjelmointi

      Ilmavirtaukset. Ympäristön lämmön siirto. Onko iso kasa kylmää lunta. Onko maapalsta lämminkohta vai siirtykö lämpöä sille alueelle jostain.

      Suljettu ympäristö. Missä lämpö varastoitu. Miten lämpö johtokyky vaikuttaa. Näil pitäs pystyy päättelee koko kokonaisuus. Tuoko ulkopuolelta jostain. Entä ihminen miten lämmittää/siirtää toiminnallaan. Voit ensin ilman muuttuvia tekijöitä sitten lisäät jälkeen miten henkilön eri toiminnot muuttaa tilannetta. Sääkin on muuttuva tekijä. Ilmavirtaukset muuttuu.

    • mikroilmastostakyse

      Mikroilmastosta kyse eli kyseisen paikan sääolosuhteet toistuvasti poikkeavat johonkin suuntaan ympäristön sääolosuhteisiin verrattuna.

      fi.wikipedia.org/wiki/Mikroilmasto

      Sama syy aiheuttaa esimerkiksi sen, että tietyt kerrostalot vaurioituvat muita lähellään olevia identtisiä taloja nopeammin sään rapauttamina.

    • Tareni

      Mutta kun lämpömittari näyttää samaa. Ei jaksa uskoa mikroilmastoihin. Enemmänkin ajattelen, että onko maaperässä paikallisia eroja. Esim peltomaa ei ole luonnostaan niin kylmää sitovaa mitä metsämaa. Olkoot puut raivattu tai ei.

      • tuuli.vaikuttaa

        Tuuli vaikuttaa lumen sulamisen nopeuteen kun se vie pois kosteutta ja tuo lämpöä. Mikroilmasto tarkottaa myös sitä että paikallisesti voi olla ympäristöstä poikkeavat tuuliolosuhteet.

        Maaperäkin vaikuttaa. Jos on routaa syvälle niin sen päällä lumikasa pysyy kylmänä pidempään.


    • jörsseli

      Tuo johtuu ihmisen tupruttelemasta hiildioksidista ja siitä johtuvasta globaalista ilmastonlämpenemisestä.

    • Aamuunastikaljaa

      kevät koittaa ja lumet sulaa, kesä tulee, se on varmaan se ilmastomuutos syyllinen tähänkin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      2040
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1351
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1341
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1224
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1105
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      98
      1032
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      75
      1010
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      160
      857
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      792
    10. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      62
      753
    11. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      739
    12. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      729
    13. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      45
      701
    14. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      698
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      149
      692
    16. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      687
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      29
      673
    18. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      97
      665
    19. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      657
    20. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      637
    Aihe