Kyllä sipilä sai nyt niin pahasti nokkaansa, että tuosta kannatuksen romahduksesta ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä, kuin että kansa on erittäin pettynyt sipilän kansalaisia näivettävään leikkauspolitiikkaan.
Sipilän äänimäärä romahtikin puoleen vuoden 2015 eduskuntavaaleista.
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho oli 30 527 äänellä vaalien äänikuningas, ja toiseksi tullut Vasemmistoliiton Li Andersson 24 404 äänellä taas vaalien äänikuningatar.
Tästä voidaan vetää vain sellainen johtopäätös, että kansa ei voisi enää vähempää kaivata sitä Keskustan kieroa sanelupolitiikkaa, jota se Sipilän johdolla harrasti, vaan tuloksen perusteella kansa selvästikin haluaa Vasemmistolaista ja Perussuomalaista politiikkaa.
Keskustan tapaiset maaseudun talonpoiskaispuolueet ovat kuolevia puolueita, joilla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta nykyaikaisessa yhteiskunnassa.
Euroopassahan nämä Keskustapuolueet ovat kuolleet jo vuosikymmeniä sitten, Suomen Keskusta jonkinlainen elävä fossiili ja ihme, jonka hengissäpitämiseen on pitänyt valjastaa mitä ihmeellisempiä virityksiä ja himmeleitä aina uskonlahkoista maanviljelijöihin, vaikka nykyisellä Keskustalla ei ole poliittisesti enää mitään tekemistä Alkiolaisen Maalaisliiton ja maanviljelijöiden puolia pitävällä politiikalla, vaan Suomen Keskustapuolue on nykyään Kokoomuksen rinnakkaispuolue, jonka heikompiin kansalaisiin kohdistuvat toimet ovat toisinaan jopa Kokoomustakin irvokkaampia.
Eli Kokoomus säästää kasvonsa tietyissä ikävää julkikuvaa tuovissa asioissa delekoimalla nämä "paska hommat" Keskustapuolueelle, jonka saatoimmekin nyt nähdä Kokoomuksen kannatuksen säilymisenä entisellään, kun taas keskustan kannatus romahti pohjalukemmiin. Vaikka todellisuudessa Kokoomus on ollut näissä kansaa kurjistavissa leikkauksissa yhtälailla mukana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuuliko Väyrynen että keskusta etsii uutta puheenjohtajaa?