Totta vai tarua?

Samaa mieltä siinä, että riippuu miltä kantilta asiaa tarkastelee. Minua nyt kiinnostaakin, miltä kantilta kukakin sitä tarkastelee.

elisakettu kirjoitti:

Samaa mieltä siinä, että riippuu miltä kantilta asiaa tarkastelee. Minua nyt kiinnostaakin, miltä kantilta kukakin sitä tarkastelee.

Kerro sitten, minkä leiman kukakin sai :D

elisakettu kirjoitti:

Samaa mieltä siinä, että riippuu miltä kantilta asiaa tarkastelee. Minua nyt kiinnostaakin, miltä kantilta kukakin sitä tarkastelee.

Jos pitää valita toinen vaihtoehto ja puhutaan kirjaimellisesti. Sanon Tarua. Toisen henkilön pitää olla syntynyt ja olla edes hetki fyysisesti elossa elääkseen toisen varjossa. Eli elämä on koskettanut toista. Näin loogisesti mietittynä.

Sitten taas jos puhutaan vertauskuvallisesti niin asia voikin olla taas eri.

Irvokas kirjoitti:

Jos pitää valita toinen vaihtoehto ja puhutaan kirjaimellisesti. Sanon Tarua. Toisen henkilön pitää olla syntynyt ja olla edes hetki fyysisesti elossa elääkseen toisen varjossa. Eli elämä on koskettanut toista. Näin loogisesti mietittynä.

Sitten taas jos puhutaan vertauskuvallisesti niin asia voikin olla taas eri.

Lue lisää

Ihminen on uskottava vasta silloin kun on elänyt hetken toisen varjossa?

Tämä onkin mielenkiintoinen näkökulma.

elisakettu kirjoitti:

Ihminen on uskottava vasta silloin kun on elänyt hetken toisen varjossa?

Tämä onkin mielenkiintoinen näkökulma.

En meinannut ihan noin filosofisesti tuota. :) Ihmisen täytyy olla syntynyt, jotta voi olla toisen varjossa. Jos ihminen on syntynyt, niin elämä on koskettanut.

Mutta ei tuo sinunkaan päätelmä huono ole. "Ihminen on uskottava vasta silloin kun on elänyt hetken toisen varjossa?" Siitä voi ajatella asiaa seuraavasti: Tietää mitä on elää toisen varjossa ja muutkin saman kokeneet ymmärtävät mitä toinen on käynyt läpi. On kokemusta viisaampi ja osaa olla tekemättä sitä toisille ja osaa välttää samaa virhettä uudestaan. Mutta sitten taas jos muut ei koe samaa asiaa, niin oppiiko he mitään ja tietämättään pitävät muita varjossaan. Jolloin tuo kierre alkaa taas alusta.

Pitää olla kokenut jotain asiaa jotta voi opettaa seuraavaa.

Irvokas kirjoitti:

En meinannut ihan noin filosofisesti tuota. :) Ihmisen täytyy olla syntynyt, jotta voi olla toisen varjossa. Jos ihminen on syntynyt, niin elämä on koskettanut.

Mutta ei tuo sinunkaan päätelmä huono ole. "Ihminen on uskottava vasta silloin kun on elänyt hetken toisen varjossa?" Siitä voi ajatella asiaa seuraavasti: Tietää mitä on elää toisen varjossa ja muutkin saman kokeneet ymmärtävät mitä toinen on käynyt läpi. On kokemusta viisaampi ja osaa olla tekemättä sitä toisille ja osaa välttää samaa virhettä uudestaan. Mutta sitten taas jos muut ei koe samaa asiaa, niin oppiiko he mitään ja tietämättään pitävät muita varjossaan. Jolloin tuo kierre alkaa taas alusta.

Pitää olla kokenut jotain asiaa jotta voi opettaa seuraavaa.

Lue lisää

Kyllä, kyllä. Ja pyöritellään vielä vähän.

Ja uskottava(?) myös silloin, kun on elänyt jonkun (palvotun) varjossa?

Olen tunnetun ja arvostetun henkilön lähin henkilö. Tekeekö se minusta uskottavan kriitikon? Vai omanedun tavoittelijan?

elisakettu kirjoitti:

Kyllä, kyllä. Ja pyöritellään vielä vähän.

Ja uskottava(?) myös silloin, kun on elänyt jonkun (palvotun) varjossa?

Olen tunnetun ja arvostetun henkilön lähin henkilö. Tekeekö se minusta uskottavan kriitikon? Vai omanedun tavoittelijan?

Lue lisää

Itse olen tuollaisen henkilön sisko. Miten ratkaiset tilanteet, jolloin joku yrittää tunkea lähipiiriin hyötyäkseen? Itsellä nollatoleranssi. Vaikeaa olla missään edes omalla nimellä.

Tuon artikkelin on voinut kirjoittaa ... eräs läheiseni.

Pseudotieteilijöitä olemme silti enemmän tai vähemmän jokainen.

Mutta ajatus aasinsillaksi, ei teesiksi.

Omakokemuskaan ei vältämättä ole sen "aidompi" Tai siis kokemus, mutta aitous mielletään joskus myös oikeaksi.

elisakettu kirjoitti:

Omakokemuskaan ei vältämättä ole sen "aidompi" Tai siis kokemus, mutta aitous mielletään joskus myös oikeaksi.

Eiku sitä meinaan, että siinä täydellisyyden valossa ja varjossa unohtuu oma..

Kokonaan.

misspönttöuuni kirjoitti:

Eiku sitä meinaan, että siinä täydellisyyden valossa ja varjossa unohtuu oma..

Kokonaan.

Omat kokemukset häviävät täydellisyydelle (joka on omista käsitteistä luotu)? Tolkutonta.

Jos olen melonut kosken alas ja selvinnyt hengissä niin se ei ole mitään luomani täydellisen ihmisen rinnalla, joka sentään on voittanut kajakkimestaruuden?

Joo, puhuitkin kuoppaan sortumisesta, Oma uniikki kokemus vaikuttaa vähäpätöiselle itse luodun palvotun jumalan kokemukselle.

(nainen etsii vain topkympin miestä. ei se tälläistä keskinkertaista ätmiä tule toista kertaa vilkaisemaan) Kuka noista rooleista on täydellinen, kuka varjo ja mikä kolmas on?

Hakisiko ellu sitä että jonkun jollain saralla ns. "menestyneen" ihmisen rinnalla vähemmällä huomiolla elävä ihminen olisi muka jollain tapaa huonompi ikäänkuin hänellä ei olisi "oikeaa" elämää itsellä vaan elää sen toisen elämää. Ihan hevonhumppaa ja höpöhöpöä, jos se ihminen on siinä onnellinen sen pitäisi kyllä riittää sille itselle ja ympäristöllekin.

Harmaaritari kirjoitti:

Hakisiko ellu sitä että jonkun jollain saralla ns. "menestyneen" ihmisen rinnalla vähemmällä huomiolla elävä ihminen olisi muka jollain tapaa huonompi ikäänkuin hänellä ei olisi "oikeaa" elämää itsellä vaan elää sen toisen elämää. Ihan hevonhumppaa ja höpöhöpöä, jos se ihminen on siinä onnellinen sen pitäisi kyllä riittää sille itselle ja ympäristöllekin.

Lue lisää

Noin voi olla. Kunhan toinen ei polje toista, tai siis eh..
no joo, siis ei alenna ja mitätöi.

Pitää olla varmasti onnellinen eikä harhakuvassa miellyttämässä
pelkissä lavasteissa.

Hmm...ellukka vaikuttaa nyt moniulotteiselta? Mutta hyvä tätäkin on miettiä, moni on pudonnut tuon kaltaiseen kuoppaan huomaamattaan. Luullut toisen elämää omaksi tietämättä mistään paremmasta.

Täydellisyyden varjossa puuttuu elämä? Vai elämänkosketus puuttuu täydelliseltä?

elisakettu kirjoitti:

Täydellisyyden varjossa puuttuu elämä? Vai elämänkosketus puuttuu täydelliseltä?

Ei mitään koskaan puutu vaan elämä täydellistyy ollessaan kokonainen.

BabylonGetaway kirjoitti:

Ei mitään koskaan puutu vaan elämä täydellistyy ollessaan kokonainen.

Milloin ihminen tietää olevansa kokonainen?

elisakettu kirjoitti:

Milloin ihminen tietää olevansa kokonainen?

Haikaileminen ainakin loppuu

Kaikki on hyvin kokoajan ainoastaan itsekäs mieli pirstaloittaa sen moniksi ongelmiksi.

BabylonGetaway kirjoitti:

Haikaileminen ainakin loppuu

Mjoo. Mutta eikö ehyelläkin voisi olla unelmia?

elisakettu kirjoitti:

Mjoo. Mutta eikö ehyelläkin voisi olla unelmia?

Varmaan voisi

Voisiko olla niin, että arvomme ja mitä todellisuudessa olemme tai teemme, ovat liian kaukana toisistaan?

Kauneus on katsojan silmissä.
Väsyneessä naisessakin on paljon sitä kauneutta.

Jahaa... ai tälleen.

Ajattelin ihmisiä ja keskinäisiä suhteita, mutta voi tätä ajatella vaiks kuin päin..


Äsken telkussa psykologi sanoi hyvin; ärsyynnymme siitä kaikesta, mistä emme omassa itsessämme pidä.

"Samaan aikaan me haluamme nähdä kauneutta, mutta ikänkuin myös vähättelemme sitä."

Se käy myös tähän sanomaasi kohtaan.

Jos kaikki on kaunista ja täydellistä koko ajan, se muuttuisi normaaliksi. Sitten taas halutaan jotain kaunista. Olisiko osittain sen takia myös vanhat tavarat ja asiat tulee muotiin ajan kuluessa. Olemme jo turtuneet tämänhetkiseen kauneuteen. Haluamme aina lisää ja erilaisempaa. Mutta ei kakkuakaan jaksa loputtomiin syödä.

Omasta mielestäni luontaisen näköiset ihmiset ja normaalit asiat ovat jo valmiiksi kauniita. Ehkä olen sitten tylsä ihminen. Nautin ihan perus arjen asioista.

AsianVierestä kirjoitti:

Kauneus on katsojan silmissä.
Väsyneessä naisessakin on paljon sitä kauneutta.

Joo. Aloin myös ihmetellä että miksi ihmeessä itse hauan peitää elämisen jälkeni? Jos mulle tullaan töissä sanomaan, että onpas sulla tummat silmänaluset, niin nolona sitä vaan mutisee että niinkö? Tai jos joku mainitsee että oletpa väsyneen näköinen, niin sitäkin ikäänkuin hävetään vähän. Ja selän takana supistaan, että olipas se elisa kovin väsyneen näköinen,

Ihmiset haluavat nähdä kauniita, reippaita ja itsestään huoltapitäviä ihmisiä. Miksi?

Ja miksi osa ihmisistä katsoo, että huoliteltu ihminen ei ole vakuuttava, koska tuonnäköinen ihminen ei voi olla asiantuntija vaikka metsänraivuuhommissa?

Haa. Voitaisiinko ajatella niin, että ei ole väliä täydellisen kokemuksilla tai katsojan kokemuksilla, vaan ainoastaan varjolla, joka syntyy... mistä?

elisakettu kirjoitti:

Haa. Voitaisiinko ajatella niin, että ei ole väliä täydellisen kokemuksilla tai katsojan kokemuksilla, vaan ainoastaan varjolla, joka syntyy... mistä?

Elämästä.

Taitoni pysyvät yhtä surkeana aina.

Haemmeko alitajuisesti tai tiedostamatta tai peräti tietoisesti täydellisyyttä?

Ketä varten sen teemme? Ja kuka määrittää sen täydellisyyden?

elisakettu kirjoitti:

Haemmeko alitajuisesti tai tiedostamatta tai peräti tietoisesti täydellisyyttä?

Ketä varten sen teemme? Ja kuka määrittää sen täydellisyyden?

Tietoisesti haen minä ainakin täydellisyyteen koska silloin ympärillä olevat ihmiset voi paremmin kun en ole aina myöhässä tai unohda tärkeää menoa, koska se myöhästyminen vaikeuttaa monen menoa esim tärkeään leikkaukseen menoon.

Minua pitäisi mies enemmän muistuttaa ja harjoittaa muistuttaa.
Yms vastaavia tehtäviä mutta esim taas minä häntä painostan toimimaan oikein jatkuvasti ja muistutan heti kun näen virheen niin moneen kertaan ettei tule virhettä koska visuaalisuus on helppo ja ymmärrän paljon sen eteen että toinen voi paremmin.

Siten korjaan häntä mutta hän ei minua


Tai esim hänellä on lukemisen ymmärtäminen vahva niin ei auta minua vaikka hän osaisi kaikki tieto kaivaa lukemalla ja ihmeen nopeaan.
minun täytyy kaikki tieto hakemalla tuhottomasti töitä opiskelemalla uudet sanat ulkoa ja se työn helpottamista ei tee ja tue.

Mutta esim pojan kohdalla helpotti siten kun pojan kohdalla tuhottomasti töitä kun vaatii aikaa monta tunti jonka hän tekee 15minuutissa hoisi taas sit puolestani hetken mutta sit se ei taas enää tee niin mun täytyy taas tehdään tuhottomasti
töitä, että suoritan pojan puolesta helpottaakseen hänen oppimista vaikka mies hoitaisi 15minuutissa mun kahden tunnin sijaan.
Se työn jako ei oikein suju ja minulle painottuu lapsien opiskelu vaikka en pysty edes itseäni auttamaan.

Kun työstän pojan takia, joten en pysty koskaan keskittymään omaan harjoittamiseen koska aika menee lapsen pärjäämiseen kouluun ja tuen taas miestä hahmottamaan omaa tilannetta koska se on hänen vaikeus itseään korjaamaan.
Hän pysyy täydellisenä mutta minä kärsin harjoituksen puutteesta.


Se jatkuvasti toisen harjoittaminen oman sijaan on tuhotonta työtä.
Mutta sit joudun aloittaa alusta kun saan jonkun asian hallintaa niin mies vie sen koska se on sille helpompana ja jää harjoittelematta kun taas joutuu alusta aloittaa.

Se miksi. Elämä vaikeutuu kun toinen sabotoi jos näkee minun suoriutuvan liian hyvin ja pelko iskee päälle että menettää jos olen itsenäisempi, tämän vuoksi koen sen nopeamman osaamisen hallitsevaksi puoleksi.

elisakettu kirjoitti:

Haemmeko alitajuisesti tai tiedostamatta tai peräti tietoisesti täydellisyyttä?

Ketä varten sen teemme? Ja kuka määrittää sen täydellisyyden?

Hmm.
Viisauteni ei ole kuin hänen jatke mutta hänen kirjallisuuden älykkyys ei ole minulle jatke.

Kuinka syvempää näemme ongelmat sitä vaikeampaa on keskittyä vain itseensä kun minäkin tarvitsen apua ja harjoituksia vahvistaakseni ja nopeuktaakseniitseäni.

Samaistumisen kohde? Kehen tahansa voi samaistua joiltain osin. Jos ei ole ketään kehen voisi samaistua vaikkapa toisen horiessa maitoa väärään kurkkuun väärässä paikassa ja sitä seuraaviin fiiliksiin, niin ehkä pään sisältä taas puuttuu jotain oleellista palaa ihmisyydestä?

Tai että yhdessä tässä koulun penkillä nyt istutaan..

Vai tarvitaanko samaistumisen kohteeksi onnistuja? Eikä. Ihmisiä yhdistää niin erilaiset asiat.

Toisaalta, jos näkee jonkun selviytyneen itselleen vaikeasta ongelmasta, se saattaa auttaa itseäkin. Jos taas näkee ihmisten vajoavan ympärillään samanlaisessa tilanteessa kuin itsekin on, niin se voi lannistaa.

Vastaus kysymykseen: sekä että, kyllä ja ei. Riippuu ihmisestä.

Hmm... jollekin täydellisyys voi olla unelma saada rakastaa toista ilman kuolemantuomion pelkoa. Tai kulkea kauppaan ilman valvontaa. Tai äänestää vapaasti. Tai syödä joka päivä kunnollinen ateria. Tai elää ilman jatkuvaa väkivallan pelkoa.

Mutta siltikin. Ei se elämä olematonta ole silloinkaan, ei todellakaan. Mitä enemmän ihmisellä on, sitä ahneemmaksi (ja tyytymättömämmäksi) se näyttäisi tulevan. Jonkun häilyvän elintasorajan jälkeen etenkin.