Hävettääkö edes yhtään päättäjät?

https://yle.fi/uutiset/3-10752903

Tämä taitaa olla vasta alkusoittoa?
48157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Tuleekohan uuteen hakukierrokseen enään yhtään hakemusta?

Äänestä

Asiaan liityvistä dokumenteista voi päätellä että jossain on menossakin tutkimukset.

Olisiki kiva tietää kuka poliitikko on luvannut Casinon Leville? Vaatii lakimuutoksen joka ei mene läpi.

Äänestä
  • Ei hätiä mitiä. Kittilä voidaan erottaa muusta valtakunnasta ja perustaa alueesta oma reservaatti. Sillä lailla Amerikassakin kasinoita piisaa. Perusteluiksi voidaan asettaa vaikkapa taannoiset Kittilän intiaanit. Heistä voi vaikkapa Maijala pitää Kittilän kunnan rahoilla mukavan pienen seminaarin, jossa valotetaan historiallisilla syillä paikan erityisasema. Vielä odotetaan henkisen kehityksen ylipapitar PP:ltä uusia avauksia hupilandiaan. Näitä voivat olla vaikkapa tuulitunneli, splattersodat, pienpanimo, vegepuisto, benjitorni tai mikä tahansa muu keskinkertaisuus joista rouvalla on tietoa. Työvoima hoidetaan siten, että kukaan kylän nuorista ei saa mennä opiskelemaan yliopistoihin tai ammattikorkeakouluihin, sillä PP:n kyydissä oppii oikeata elämää ja kantaa panoksensa Kittilän kehitykseen.

    Äänestä

  • Panimoa ei varsinkaan tarvita. Tuntuu siltä että on pantu
    jo liikaakin ja seurauksena on putkahdellut esiin kaiken-
    laisia kajahtaneita hörhöjä.

    Äänestä

  • Osuvasti ilmaistu. Juuri näin näkyy asiat olevan Kittiläläisten sutkien suvuissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Panimoa ei varsinkaan tarvita. Tuntuu siltä että on pantu
    jo liikaakin ja seurauksena on putkahdellut esiin kaiken-
    laisia kajahtaneita hörhöjä.

    Tarkoittanee mielenvikaista roistoa?

    Äänestä

Tästähän tuli Kittilä-kirjaan lisää täytettä, vai liekö jo painossa. Ei voi kuin ihmetellä. Miten kuntapolitiikkaan on voitu valita heidät, jotka ovat näiden päätösten takana. Takkiin tulee joka suunnalta. Juhannustahan tässä ootellaan...

Äänestä
  • Kirjoitin jo useita vuosia sitten, että "takkitarmo" tuli valituksi, koska eläkeläiset erehtyivät äänestämään väärää Salosta. "Oikea" Salonen oli järjestänyt eläkeläisille mm. aktiviteetteja yms. Mutta hän ei ollut edes ehdokkaana silloisessa valtuuston vaaleissa. Nyt näemme lopputuloksen, mitä seurasi kun "takkitarmo" tuli valituksi.

    Äänestä

Onkohan Kittilän veronmaksjat miettineet, kuinka kalliiksi tuo valtuustopolitiikka tulee? Toivomme tietenkin, että valtuutetut maksavat omat "viulunsa" Vai toivommeko? Kuntalaisille kallein vaihtoehto on valita tämä epäkelpo juristi kunnajohtajakseen? Näitä voi olla muuten kaksi eholla? Toinen tulee kepulista ja toinen sinisestä menneisyydestä? Mielstäni teidän veronmaksajien tulee nousta vastustamaan tätä palosaarten mafian toimintaa, kun te olette kuitenkin sen maksajia?

Äänestä

Voihan vetelä. Lueskelin asiaan liittyvää hallinto-oikeuden päätöstä. Sutkipäättäjien esteellisyys oli kumottu ehkäpä oikeuden sinisilmäisyydestä johtuen. Jostain syystä oikeus oletti, että kyseessä ovat tavalliset ihmiset lautakunnassa. Lain perusteluiden mukaan "esteellisyys syntyy tilanteessa, jossa virkamies (lautakunnan jäsen) on asianosaisen vastapuoli tai julkinen vihamies". Ei kai se nyt vaikea ole nähdä, että päättämässä olleet ovat syvästi asianosaisen vastapuolia ja julkisia vihamiehiä. Outoa tulkintaa siis. Mutta että takkiin tuli ja hyvä näin! Onnea vaan!

Äänestä

Ei muuta kuin Kangas kova juristi kehiin ja korvauksia hakemaan tahallisesta hommasta ja vaatimukset näille kähmijöille suoraan ja toissijaisesti kunnalle. Alkaa se alahuuli pian väpättämään. EI muuta kuin luuta kurkkuun näille alkaahan se luteita rassaamaan. Ei ne muuten opi.

Äänestä

Ei hävetä. On kiva olla sutkipäättäjä ja mällätä veronmaksajien rahoilla. Hehän ovat antaneet valtakirjat ja täyden luottamuksen meille ja me kyllä tiedämme oikean etenemistavan ja tiedämme myös ketä kannattaa tukea verovaroin. Sieltähän saa itselle parhaat korruptioedut! You know...

Äänestä

Surkeeta toimintaa! Koko konsernijohto lakimiesarmeijoineen ja muine lakeijoineen taistelee yhtä henkilöä vastaan ja turpiin tuli!

Äänestä

Mutta miten näitä hävettäisi, kun tällä porukalla ei ole älyä eikä taitoa! Eivät ymmärrä hävetä! Sama juttu, kuin jääkiekko-otelusa Suomen yksi jääkiekon pelaaja löisi koko Ruotsin viisikon!

Äänestä
  • Näin se tietysti on. Kun on riittävän vähän älliä pystyy pöyhkeilemään kun ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksinkertaisimpiakaan asioita. Mutta että kunnan päättäjissä on niitä niin monta niin se kummeksuttaa.

    Siitä olen Matti että moni katuu nyt katkerasti. Tulevaisuudessa vielä enemmän. Mutta ei maha mittään!!!!!

    Äänestä

Minulla on uusi idea: kutsutaan takaisin entinen erotettu kunnanjohtaja, sillä hän oli Kittilän kunnan johdossa ainoa rehellinen. Pidetään häntäkin silmällä, sillä kunnanherrojen jäljet pelottavat. Muuta rehellistä kun kuitenkaan ei ole näköpiirissä.

Äänestä

Sisällissota?

Äänestä
  • Älä nyt. On jokunen kokkouski ollut jota ei ole viety hallinto-oikeuteen. Henkilövalinnat tuppaa olee vaikeita ku pitää valita sopivia.
    Se vaan tietää kuluja, nytki koeaika sopivalta loppuu ja ei olla tyytyväisiä. Mitä tapahtuu? No ei mitään. Ja sit tuo sivistysjohtaja, lisää huoneita kun tulee tuplamiehitys ja kulut. Insinöörin valinnassa siinäkin tuli lunta tupaan. Mikäs siinä kun rahaa on ja jos ei ole niin vähennetään tienpitoa sekä nypitään lasten hoidosta ja koulujenbudjeteista. Hyvä tullee. Muutamilla juristi laskuilla saatas nuorille liput mäkeen ja ties mitä. Ehei, juristi koulutuksen saanut seku tilaa juristeilta höpö tilaustöitä ja taas tulee tuhkaa silmille. No tilataan lisää papereita ko ei uskota. Niilläkin rahoilla voitas vähän paapoa meijän vanhuksia, vaan ei.
    Tämmösiä met äänestimme. Pössöjä ko ollaan.

    Äänestä

  • Sisällissota? Eiköhän nämä Suomen lain ja valtion vastaiset rikolliset ja kapinalliset saada sitä ennen taltutettua? Ei tule sitten enää KITTILÄN LAKIA.

    Äänestä

Emme kadu, häpeä emmekä pyydä anteeksi.

Kittilän määrääjät

Äänestä
  • Kaadutte saappaat jalassa. Heh,heh. Onko määräys tullut sieltä ylempää? Sanonta: "Piru teidät perii".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaadutte saappaat jalassa. Heh,heh. Onko määräys tullut sieltä ylempää? Sanonta: "Piru teidät perii".

    Muistakaa, että myös jälkeläisemme johtavat teitä. Siksi kannattaa olla varovainen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistakaa, että myös jälkeläisemme johtavat teitä. Siksi kannattaa olla varovainen!

    Kuulostaa ihan kepun uholta. Taidat olla takinkääntäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistakaa, että myös jälkeläisemme johtavat teitä. Siksi kannattaa olla varovainen!

    Jälkeläisenne+osaavat+lukea,+osa+varmaankin+pystyy+jopa+käyttämään+omia+aivojaan,+koska+nykyisin+on+oppivelvollisuus+kaikilla.+Nuoriso+on+valveutunutta+kuten+eiliset+EU+vaalit+osoitti:+Kepu+-6,1%,+vasemisto+-2,4%+ja+vihreät+++6,7%.Aika+on+ajamassa+railakaasti+sutkien+ohi.+Kunnallisvaalit+on+parinvuoden+päästä+ja+lauma+sutkeja+on+oikeuden+rattaisa.+Kyllä+peli+on+pelattu!!!!

    Äänestä

Tulette vielä kokemaan kuka määrää ja häärää Kittilässä! Peli ei ole ohi ja valta pysyy!!

Äänestä
  • PR se vaan toistaa kukkulan mantraa. Vaan sieltä ei nyt taida apuja tulla.

    Äänestä

Höpö höpö. Jälkeläisenne häpeävät teitä. Tulette häviämään valtataistelunne raskaasti ja nöyryytettynä.

Äänestä
  • Eipä tunnu hävettävän palaakaan, enempi taitaa hävettää
    nyt niitä äänestäjiä jotka joutuvat luottojen sähläyksien maksuniehiksi.

    Äänestä

Oma elämä on mennyt suhteellisen mukavasti kaiken kaikkiaan, noo on siinä yks pieni tai aika isokin kupru, nimittäin oli eräs kesä jolloin jouduina ajmaan kittilän ohi ja vielä huonoa tietä´!

ei siitä viitti paljhoa lapsille mennä kertomahan oli se senverran iso moka.

Äänestä

Kyllä te Kittilän asukkaat soitatte suuta palstoilla, mutta eipä kukaan ole tohtinut tulla sanomaan mitään suoraan. Raukkoja pelottaa!

Äänestä
  • Älä uhoo. Kyllä teille on suoraan sanottu, mutta kun ei aikanaan mennyt jakeluun, niin ei mennyt. Nyt on turha itkeä.

    Äänestä

Jaa, kenelle pitäs tulla sanomaan. Kova homma kiertää kaikki, on niin maan pirusti. Kyllä net sen vaaleissa hoksaa.

Äänestä

Saamma lisää ääniä. Kunnia ehkä meni, mutta maine kasvoi!

Äänestä

Ei kenelläkään päättäjällä ole yhtään mitään hävettävää! Oikeus vielä toteutuu ja saa kunnian he jotka ovat todellakin rakentaneet Levin ja pitävät huolta Kittilän hyvinvoinnista.

Päätösvalta tulee pysymään vahvoilla ihmisillä ja heidän jälkeläisillään!!

Hieman kunnioitusta kittilän vahvoille henkilöille, sekä muistakaa. Sen minkä taakseen jättää niin edestään löytää!!

Äänestä
  • Hyvä että edes se on opittu. Todella, "minkä taakseen jättää, sen edestään läytää". Liki kolmekymmentä sutkia raskaissa rikosyyteessä odottelemassa tuomiota ja valmistautumassa korvauksien maksamiseen.

    Edestänne olette todella löytäneet.

    Äänestä

  • Me vahvat ihmiset olemme luoneet hienon Kittilän. Odottaisin enemmän kiitollisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me vahvat ihmiset olemme luoneet hienon Kittilän. Odottaisin enemmän kiitollisuutta.

    Jo on itteensä täynnä olevaa sutkiporukkaa. Mutta he hakevat lohtua uhoamalla täällä, kun eivät muuhun pysty. Voi, voi. Mitään ette voi.

    Äänestä

  • Oho, syytteessä olevatko täällä uhoavat? Juttujen tasosta ja vinkumisen määrästä päätellen taitaa uhoajat olla jotain muuta porukkaa. Voimia päättäjille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oho, syytteessä olevatko täällä uhoavat? Juttujen tasosta ja vinkumisen määrästä päätellen taitaa uhoajat olla jotain muuta porukkaa. Voimia päättäjille.

    Ketä tarkoitat kommentilla "voimia päättäjille". Ainakin nämä liki 30 raskaissa rikossyyteessä olevaa sutkia eivät lähivuosina päätä kunnallispolitiikassa mistään mitään. Heidäthän siirrettiin Lex Kittilän voimin ja Valtiovarainministeriön toimesta syrjään päätöksenteosta. Oikeudenkäynnit jatkuu vielä seuraavien kuntavaalien yli, joten ovat pois päätöksenteosta ainakin kuusi vuotta.

    Muuten toki heille on hyvä toivotella voimia. Niitä tarvitsevat mm. korvauksien maksussa tulevaisuudessa.

    Äänestä

Osa piippuhyllyllä köllöttävistä on aktiivisesti mukana, kuka missäkin mihin vain on voitu tuupata.

Äänestä
  • Hankkikaa täydentävä lex-Kittilä, että saatte ne häiriköt ja PP-juoksupojat sieltä pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hankkikaa täydentävä lex-Kittilä, että saatte ne häiriköt ja PP-juoksupojat sieltä pois.

    Kovin kummoisissa luottamustehtävissä eivät mielestäni voi olla. VM:n päätöksen sanamuoto oli aika selvä.

    Suora laina: "Valtiovarainministeriö katsoi päätöksessään, että syytteessä olevien henkilöiden jatkaminen luottamustoimen hoitamisessa oikeudenkäynnin aikana vaarantaa kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden ja tämän vuoksi luottamustoimesta pidättäminen on välttämätöntä. Päätös pannaan täytäntöön välittömästi".

    Aika uskaliasta on toimia missään luottamustehtävässä.

    Äänestä

Kunnan yhtiössä puolueen mandaatti paikalla, yhtiön hallituksessa. Ei katsota luottamustoimeksi, vaikkakin on sitä mitä suuremmissa määrin.
Näitä riittää, valtuustoon ja lautakuntiin ei ole asiaa. Muuten päsmäröinti jatkuu vanhaan malliin.

Äänestä
  • Ja mitään ette voi. hahhaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja mitään ette voi. hahhaa

    Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Hah, hah,haa.

    Äänestä

  • Iltalehden jutun mukaan Jouni Palosaari on SUURLIIKEMIES!!! 😂
    Olen kyllä sitä mieltä että on meidän Kittiläläisten palkkalistoilla!
    Toivottavasti ymmärtää sen viimeinkin!😬

    Äänestä

  • Oy:n yhtiökokoukseen valittu edustaja on selkeästi kunnallisessa luottamustoimessa. Tuskin hän ehdottaa yhtiön hallitukseen muita kun kunnan päättävien elinten hyväksymiä jäseniä. Tätä kautta tehtävä on kunnallinen luottamustoimi. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

    Mutta tämä on sitä "Kittilän lain" omaa tulkintaa. Tämän johdosta likimain kolmekymmentä sutkia odottavat parhaillaan tuomiota raskaat rikossyyteet niskassaan. Päivän selvää on, että halliuksen jäsenet edustavat omistajaa. Jos ovat omistajia itse, niin edustavat itseään. Jos ovat jonkun taustayhteisön edustajia, edustavat taustayhteisöä. Ovat velvollisia kysymään edustamansa yhteisön kantaa kaikissa oleellisissa kysymyksissä.

    Pikku lapsikin tämän ymmärtää. Mutta Kittilän sutkit eivät halua sitä käsittää. Siksi päätöksentekokykynne on kriisissä. Syyteitä tulee ja sen jälkeen tuomioita. Voi voi.

    Äänestä

Tietenkin piirijärjestön tai muun puoluekoneiston hyväksymä sekä valtuuston valitsema yhtiökokous edustaja toimii luottamustoimessa.

Mutta hänen esityksestään kuntakonserniin kuuluvan yhtiön hallitukseen valittu, Lex Kittilän hyllyttämä valtuutettu ei toimi kunnallisessa luottamustoimessa?
Ei vaikka kuntakonsernia ohjaa kunnanhallitus, valtuusto sekä siihen määrätyt viranhaltijat.
Kittilän entiset valtuutetut toimivat lukuisista syytteistä huolimatta varsin merkittävissä hallituksissa tai toimielimissä joiden päätäntävaltaa edustaa viime kädessä kunta.
Konserniyhtiöiden hallituksessa yms. istuvat entiset valtuutetut eli nykyiset hyllytetyt eivät ole kunnan luottamustoimessa vaan jossain muussa "puuhassa".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10752903

Tämä taitaa olla vasta alkusoittoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu