Keskustelu on liikaa painottunut siihen onko ilmastonmuutosta.Vähemmälle on jäänyt jos olisikin voitaisiinko asian kanssa tulla toimeen.Tiedepiirit pönkittäessään rooliaan eivät itse tasapainota keskustelua,joskin kyseinen asia maginaalisesti heidän keskuudestaan löytyy.Jostainhan se mättää jos on kova parku kun grööllannin jäät sulavat,vaikka antiikin aikana argeoloogisten tutkimusten mukaan siellä on kasvanut puita.
kolmaas hiljainen ilmastopuolue
Anonyymi
556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiedoksesi vaan, että Grönlannissa kasvaa nykyäänkin puita.
Tuhat vuotta sitten Atlantin pohjoisosissa oli tosiaan lämmin kausi, mutta se oli vain sillä alueella. Syynä oli merivirtojen poikkeuksellinen oskillaatio.
Nyt on käynnissä globaali lämpeneminen,
Ja höpö höpö taas .
Miksipä et perustelisi päätöntä väitettäsi mitenkään?
Keskiajan lämpökausi esiintyi globaalisti. Lukuisat tutkimukset todistavat sen.
Suomessakin oli keskiajalla lämmintä ja koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Muutenkin eteläinen ja pohjoinen pallonpuolisko elää omaa elämäänsä.
Älä viitsi jönssi. Ei pajupensaita ja pensasmaisia tunturikoivuja voi puiksi sanoa.
1. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee voimakkaasti.
2. Maasta lähtevässä lämpösäteilyssä on havaittu muutos.
3. Ilmakehän lämpötila on noussut.
4. Samoin merien lämpösisältö.
5. Jäätiköt ovat huvenneet.
6. Merenpinta on lähtenyt nousuun.
7. Maapallo on litteä.
8. Kuu on juustoa.
9. Marssilaiset valtaa maan kun merenpaisumus tulee.
0. Joulupukki tuo ilmastonlämpenemislahjoja ainoastaan kilteille alarmistilapsille.