Puutarhanhoito on kyllä naisten hommia. Olen tänään 8 tuntia kaivanut naisen puutarhaa, kiviä ja kasveja ja multaa lapioinut kärrykaupalla. Olen niin poikki kun olla ja voi. Tulee sitä kaikenlaista luvattua naiselle kun lupasin auttaa sitä puutarhanhoidossa. Meinasin jo hakee firman kaivinkoneen mutta se on liian iso ettei pääse naisen pihan puitten välistä ja kasvimaan , terassin välistä. Jouduin sitten kaivamaan sellaisia 100 kiloisia kiviäkin. Tästä lähtien puutarhanhoito on naisten hommia enkä puutu niihin mitenkään.
T: Viinamies
Ei saamari sentään
49
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Olisivatpa kaikki miehet yhtä järkeviä roolijaossa. Meikän kaveri ei päästä meikää tonkimaan kukkamaita koulutusta vastaavaan työhön, vaikka se on ollut yli 6000 vuotta naisten hommaa. "Tiu tau tilhi, äidin ryytimaassa" ja "Äidin kasvimaalla raparperin alla...".
Kaverini on siis äärisovinisti islamistien tapaan, vaikka eri uskontoa.
Liian isot kivet kannattaa jättää koristeeksi kivikkokasveille. Vain vierivät kivet eivät sammaloidu, mutta muille kiville muodostuu hyvä kasvualusta. - Anonyymi
Muutenkin kaikki fyysiset hommat oikeasti kuuluisivat hämähäkeille, kun niillä on enemmän raajoja, miksiköhän Jumala loi ihmisistä vain 4-raajaisia, ei varmastikaan ollut tarkoitettu että ihminen tekee mitään fyysistä työtä :D
Jos olisi jättikokoinen hämähäkki 8:lla raajalla ja silmällä, olisi tehokasta työntekoa varmastikin :D- Anonyymi
Viinamies olis päässy vähemmällä kun tilannut Lemminkäisen asfalttitöihin. 😅
Jäisi aikaa nauttia kesästä ja katsoo kun naapuri hikoilee nurtsin kimpussa. 😎
- Anonyymi
Tänään ei ole juotu viinaa vaan limua ja vettä. On ollut todella kuuma päivä ja olen hikoillut 10 litraa.
- Anonyymi
Pitää juoda vain vettä ja syödä jotain suolaista samalla, kuten meillä pomo kerran toi työpaikalle, oli todella kuumaa: kuplavettä ja perunalastuja joita voi napsia mennessään siinä jotta jaksaa tehdä töitä.
- Anonyymi
Sain mä kyllä palkkaa naiselta oli sen verran rankkaa hommaa 25 lämmintä että mutta sanoin että seuraavaksi soitat puutarhafirmaan. Naisella jotain 3000 neliön tontti ja on kasvimaata ja kaikenlaista rikkaruohoo ja kasveja erilaisia. Niitä piti kaivaa juurineen ja siirtää varmaan sata eri kasvia. Sit oli sellaine kivimuuri 60 luvulta joka piti purkaa ja siinä oli 100 kg painoisia kiviä.
T: Viinamies- Anonyymi
Se on kummallista, että koko päivän olet joutanut tänne kirjoittelemaan. Miten monta pulloa olet viinaa mahtanut juoda, että mielikuvitus lentää tuohon tahtiin?
- Anonyymi
No palstalla on ainakin 5 viinamiestä. En minä ole palstalle kirjoitellut muuta kun tämän aloituksen
T: Viinamies - Anonyymi
Mahtoin olla kuumaa touhua vääntää auringon korventamasta kivimuurista miehenkokoisia kiviä.
Tosta naisesta tulee sulle kesätyösiirtola, jos et jätä tota naista.
Kannattaa valkata sellanen nainen, joka asuu pienessä asunto-osakkeessa, jossa muut tekee pihatyöt ja nainen on sulle puutarha, jota kaivaa ja hoitaa.
- Anonyymi
Aloittaja on tehnyt miehen homman. Siinä nainen katselee selustasta, että onpa miehellä kylvöhommat hallussa huulet märkinä.
- Anonyymi
Säästele viinasten kanssa. Naisen syli on parempi. Malttia.
- Anonyymi
Oikeesti toi oli näytön paikka ja onnistuit. Niitä tulee harvoin elämässä. Tuo oli yksi.
- Anonyymi
Nainen joutuu ne kasvit istuttamaan takas sinne, pressun päälle ne laitin ja nainen laittaa uutta multaa ja jonkun kankaan alle ettei rikkaruohot tule läpi ja sitten kasvit takas. Nyppii myös kasveista rikkaruohot pois tai jotain. Itse en tiedä kasveista juuri mitään, en tiedä kasvien nimiä ulkonäöltä joten on naisten hommia.
- Anonyymi
Nyppii se sultakin ne rikkaruohot pois jos annat tilaisuuden.
- Anonyymi
Kukat kannattaa aina ottaa pois rikkaruohoina, ne nyppiä heti alkuunsa pois ja alkaa valmistamaan kukkapenkistä tasaista golf-viheriötä :D
- Anonyymi
Niin jos elättelee toiveita, että Trump saattaisi tulla viheriölle. Mieluummin ne kukat penkissä ja nainen tiluksilla.
- Anonyymi
Jos siisti golf-viheriö pienenäkin puttaustestien alueena on kauniimpi muutenkin kuin joku sekainen kukkapenkki, jossa on kaikkia erivärejä sikinsokin :D
Poikani itse sahaa täällä ja hioo tällä hetkellä omia leikki lelujaan.
Mikäs siinä kun ei löydy kaupasta.- Anonyymi
Puuta on todella mukava työstää, kunhan tietää muutaman perusniksin. Puutyö on taidetta.
- Anonyymi
Oon ollut kunnan puutarhalla kesätöissä monta kesää. Kasveja joutuu istuttamaan mutta onneks niillä on koneita jolla kivet ja puun kannot kaivetaan ylös ettei selkään ala sattumaan. Pari kesää sitten kyllä kaivoin enon tontilta yhden koivun kannon ylös. Oli todella rankkaa hommaa 8 tuntia siihen meni.
- Anonyymi
On se joo automaattisesti, kun työtä pitää tehdä oman kehon alapuolelta ja nostaa se ylös.
- Anonyymi
Kun olet muutenkin kippurassa ja maitohapot velloo ja veri ei kierrä niitä pois kun oot niin nipussa.
- Anonyymi
Sit yksi kehon ihmeellisyys on esimerkiksi jos teet jotain tarkkuutta vaativaa asennusta vaikeaan paikkaan kurkottelemalla niin joku ruuvi voi tuntua moukarilta kädessä. Siinä on kummallista vapista jonkun mutterin takia.
- Anonyymi
Siinä on hauska miettiä miten mielenlujuus on loppupeleissä suhteellista.
Kannattaa juoda viinaa niin pääsee naisen puutarhaan kiviä ja kasveja ja multaa lapioimaan kärrykaupalla.
- Anonyymi
Mistäs vitusta sinä tupsahdit? Eivätkös mongolit teurastaneet kaikki Itä-Euroopan ritarit, kun olivat niin raskasliikkeisiä bissenlitkijöitä?
Kyllä varmaan damsellien vikittely sujuu linnanmuurien sisällä, mutta kun ulos pitäisi lähteä niin upotaan Unkarilaiseen suohon...
- Anonyymi
Oikeita hommia kannattaa välillä tehdä toimistotyön päälle.
T: Viinamies- Anonyymi
Ja varsinkin mahdollisimman vaaralliset harrasteet kuten moottoripyörällä ajelut ilman kypärää ovat hyvänä vastapainona asiakirjojen tarkasteluille.
Golfiakin voi pelata helposti kävelemättä lähes kokonaan jos olet sillä tavoin liikuntarajoitteinen että et pysty oikein fyysiseen työhön, koska fyysinen työ jo kymmenien vuosien työurasi jälkeen on hajottanut sinut, otat vain kärryn ja ajelet sillä pallolta toiselle.
- Anonyymi
Olet "kaivellut" naisen puutarhaa 8 tuntia..
Tuosta tuli vähän outo mielikuva, liittyen siis kysymykseen (naiselta kysyttyyn): "Oletko hoitanut "puutarhaasi"? 🤔 - Anonyymi
Voin leikata ruohoa ajettavalla koneelle. Monta kesää tein sitä puutarhafirmassa mut lapioon et tartu. Menee selkä paskaksi jos alkaa kyykkimään.
- Anonyymi
Onko sinulla varmasti moottoriajoneuvon ajo-oikeus, koska päältäajettava ruohonleikkuri luokitellaan sellaiseksi, jos ilman ajo-oikeutta ajelet sellaisella tai alaikäisenä, poliisi pidentää oikean ajokortin saamista noin 5:llä vuodella vähintäänkin, ellei peräti 10:llä vuodellakin välittömästi tuollaisesta rikoksesta.
- Anonyymi
On minulla ajokortti vuodesta 2009. Mut firmassa ei kysytty ajokorttia , sanottiin vaan tossa kone aja ruohot, antoivat lapun käteen että mistä pitää ajaa. Kunnan nurtsia ajelin ja jalkapallokenttiä
- Anonyymi
On minullakin ajokortti, kortti kuin kortti, mutta ajo-oikeushan sen ratkaisee eikä kortti, eihän sitä katsos autolla ajeta eikä oikeuksilla vain korteilla heh :D
Eikä passillakaan matkustella vaan henkilöllisyydellä :D
- Anonyymi
Do diin, se on sitten viinamieskin löytänyt vihon viimein sen naisen, jota kovasti mainosti palstalla, että viinaa juomalla ja yökerhossa käymällä löytää naisia.
Onnittelut viinamiehelle, tee vaan kovasti hommia, niin pääset iltasella naisen puutarhaa hapsuttamaan.....
t. Raitis mies- Anonyymi
Kukkia niittämään viitakkeella.
Anonyymi kirjoitti:
Kukkia niittämään viitakkeella.
Se EI ole mikään .tun "viitake"
VAAN viikate.
-Viikate.
- Anonyymi
Huomenna aion istua kukkapenkkien vieressä koko päivän. Kitkemistä piisaa.
Ihanaa! <3
- Anonyymi
Viitake kuin Viikate ja mies, sekä saksi-käsi-edward -eetwartti, siksin soksin saksin siksakkia.
- melkein kuin pelaisi shakkia, sik-shakkia.Ootko sinä vetänyt nyt muutakin kuin Biolanin kanankakkasäkkiä? : )
Lauantai-ilta...
Viikate ei koskaan muutu 'viitakkeeksi'.misspönttöuuni kirjoitti:
Ootko sinä vetänyt nyt muutakin kuin Biolanin kanankakkasäkkiä? : )
Lauantai-ilta...
Viikate ei koskaan muutu 'viitakkeeksi'.Onko kalasääski sääski vai sääksi :)
- Anonyymi
Onko haukka falcon vai hawk?
- Anonyymi
misspönttöuuni kirjoitti:
Onko kalasääski sääski vai sääksi :)
Se on sääksi, sääsket ovat aika paljon pienempiä inisijöitä. Yksi ikuisuuskysymys muuten tämä.
- Anonyymi
Parempi aloitus kuin tuo "Ei Saamari Sentään" voisi olla: "Voi Naamari Lentäköön".
- Anonyymi
Ja keittiöhommat on myös naisten hommia.
- Anonyymi
Mä en viitti tehä helteellä mitään, kun pelkästä ajattelemisesta meinaa tulla hiki.
Tässäkin meinaa tulla kuuma, kun kirjottelee tänne palstalle. - Anonyymi
Noo joo kun polkee fillarilla 10 km lenkin niin tippuu hikee jo 10 litraa vaikka kuntosi ei ole edes kovin huono. Olen kuitenkin polkenut kesälläkin 100 km matkoja. Siinä on ongelma että mistä saa vettä tarpeeksi juodakseen. Serkkuni polki euroopassa 2500 km matkan, kuulemma piti juoda todella paljon joka tunti koska oli todella kuuma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780