Havainnot mtDNA:n nopeasta mutaatioasteesta kumoavat evolutiiviset aikajaksot

Heteroplasmia tarkoittaa mtDNA:n muutoksia perimälinjassa siten, että yksilöllä on vähintään kaksi erilaista mtDNA-genomia solujensa mitokondrioissa. Pitkään luultiin mtDNA:n periytyvän ainoastaan äidin puolelta, mutta viimeaikaiset havainnot ovat osoittaneet, että mtDNA:ssa tapahtuvat muutokset periytyvät jälkikasvulle myös isän kautta. Lääketieteen mukaan heteroplasmia on varsin yleistä. Noin joka kolmannella ihmisellä on toisistaan poikkeavia mtDNA-genomeja.

Evoluutiobiologit käyttävät yleensä fylogeneettisiin analyyseihin perustuvia teoreettisia laskelmia arvioidessaan mtDNA:n mutaationopeutta. Koska evoluutioteorian mukaan tutkijoiden tulee olettaa, että ihmisellä ja simpanssilla on yhteinen edeltäjä, on mtDNA:n mutaationopeutta pidetty erittäin hitaana, eli yksi muutos 300-600 sukupolvea kohden. Tutkimukset, joissa on käytetty todellisia näytteitä ihmisen sukulinjoista osoittavat, että mtDNA:n mutaationopeus on huomattavasti suurempi kuin mitä fylogeneettiset analyysit ehdottavat. Yksi merkittävimmistä tutkimuksista kohdistui Romanovin sukuun Venäjällä, kun v. 1991 löydettiin Siperiasta yhdeksän ihmisen hauta. Jäänteiden arveltiin kuuluvan venäjän viimeiselle tsaarille Nikolai II:lle ja hänen perheenjäsenilleen ja palvelusväelle. Myöhemmin suoritetut DNA-analyysit osoittivat, että tsaarin mtDNA oli heteroplasminen ja poikkesi sukulaistensa mtDNA-genomista.

Oikeuslääketieteellinen tutkija T.J. Parsons on analysoinut mm. toisessa maailmansodassa kaatuneiden sotilaiden mtDNA-näytteitä, verrannut niitä kaatuneiden sukulaisiin ja todennut, että todellinen mtDNA:n mutaationopeus on ainakin 20-kertaa suurempi kuin mitä fylogeneettiset analyysit ehdottavat. Tästä löytyy vertaisarvioituja tutkimuksia.

Käytännön havainnot eivät taaskaan tue evoluutioteoriaa. Ja koska havainnot eivät anna tukeaan teorialle, on selvää, että evoluutioteoria on pseudotiedettä. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.
1
Ilmoita

2 VASTAUSTA:
Mikä ihmeen itseoppinut tieteilijä tuo Tomi Aalto on? Jonkinlainen ikiliikkujankeksijän ja "sähköeetteripyörremies" Kauko Niemisen sukulainen? Ja vaikkei olisikaan, onko yksittäisen ihmisen blogi sinusta "tutkimustulos"? Kovasti Aalto noita blogikirjoituksiaan tehtailee - yrittääköhän hän korvata laadun määrällä?
Anonyymi kirjoitti:

Tässä pitää tietää että aloittaja itse on tuo Tomi Aalto. Eli aloittaja linkittää omaan blogiinsa ja väittää sitä tieteeksi.
+Lisää kommentti
Jokin aika sitten tutkijat havaitsivat, että n. 90% maailman eliöistä on saanut alkunsa samaan aikaan, kuten myös ihminen. He käyttivät aikamäärityksiin perinteistä mtDNA-kelloa ja laskivat, että eliöt saivat alkunsa n. 200 000 vuotta sitten. Mikäli he olisivat käyttäneet oikein kalibroitua mtDNA-mutaatiokelloa, olisivat he saaneet luomakunnan iäksi n. 10 000 vuotta.
12 VASTAUSTA:
On tiedossa useita massasukupuuttoja, missä suuri osa eliöistä kuoli. Jos selvinnut populaatio oli hyvin pieni, tästä seuraa yhtenäinen mtDNA. Kukaan biologi ei luule, että 90% lajeista olisi syntynyt tuolloin Jumalan luomana ja vain 10% olisi ollut olemassa aikaisemmin... Toki lajit muuttuvat jatkuvasti evoluution myötä ja ympäristön muutokset kiihdyttävät tätä.

Lajit muuttuvat kahdesta syystä:

1. Ravinnon, ilmaston, stressitekijöiden, aistiärsykkeiden ja ympäristömyrkkyjen aiheuttama epigeneettinen säätely, joka usein johtaa

2. Biologisen informaation korruptoitumiseen ja usein sen jälkeiseen biologisen informaation uudelleenjärjestelyyn.

Hyvinä esimerkkeinä darwininsirkut, sokea luolakala, Italian seinälisko jne.

Lajityypit (kind) pysyvät lajityyppeinä. Koiraeläimet koiraeläiminä, bakteerit bakteereina jne.
Voisitko luetella nämä lajityypit vaikka vain nisäkkäiden ja lintujen osalta - ja ennen kaikkea tehdä sen ilman ateistis-evolutionistista taksonomiaa?
ilkimyksen.enovainaa kirjoitti:
Voisitko luetella nämä lajityypit vaikka vain nisäkkäiden ja lintujen osalta - ja ennen kaikkea tehdä sen ilman ateistis-evolutionistista taksonomiaa?
Järjestys ja taksonomia on olemassa luonnossa ilman pseudotieteitäkin. Ja sekin vahvistaa Raamatullista luomista.
RaamattuOnTotuus kirjoitti:

Voisitko siis luetella nuo lajityypit nisäkkäiden ja lintujen osalta?
Muistaakseni ROT on kerran esittänyt nisäkkäiden lajityyppitaulukon ja muistaakseni siinä käytettiin ateistis-evolutionistisen zoologian terminologiaa.

Todellinen kreationistinen baramiiniluettelo pitäisi pystyä laatimaan täysin itsenäisesti. Tähän saattaisi sopia työkaluksi MTK eli Sanghain kirkkoyliopistossa psygologiaa ja sakenjuontia opiskelleen Jyrpän kehittämä moderni tieteellinen kreationismi, jossa on mm. rinnastettu saukko ja saukkopäästäinen, koska ne ovat niin saman näköisiä.

- Ilkimyksen esi-isä
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko siis luetella nuo lajityypit nisäkkäiden ja lintujen osalta?
Kreationistiset eivät kykene tekemään tuollaisia lajityyppi-listoja, koska lajien rajat eivät useinkaan ole selviä. Ja jos lähdetään nykylajien lisäksi luokittelemaan fossiileja, niin kreationistit ovat peruslaji-ajatuksensa kanssa jo syvässä suossa.
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Järjestys ja taksonomia on olemassa luonnossa ilman pseudotieteitäkin. Ja sekin vahvistaa Raamatullista luomista.
järjestys on looginen seuraus evoluutiosta, ja lajien yhteisestä kehityshistoriasta.

niin onko jo elämän puhaltaminen maahan projekti edennyt mihinvaiheeseen? joko on saatu savikikkare kävelemään?
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko siis luetella nuo lajityypit nisäkkäiden ja lintujen osalta?
En voi, anteeksi en todellakaan Katson Raamatusta. Luen ja sanon sitten.
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Lajit muuttuvat kahdesta syystä:

1. Ravinnon, ilmaston, stressitekijöiden, aistiärsykkeiden ja ympäristömyrkkyjen aiheuttama epigeneettinen säätely, joka usein johtaa

2. Biologisen informaation korruptoitumiseen ja usein sen jälkeiseen biologisen informaation uudelleenjärjestelyyn.

Hyvinä esimerkkeinä darwininsirkut, sokea luolakala, Italian seinälisko jne.

Lajityypit (kind) pysyvät lajityyppeinä. Koiraeläimet koiraeläiminä, bakteerit bakteereina jne.
entäs linnut jotka tunnetusti ovat rinosauruksia alenevassa polvessa tahi valaat jotka olivat aikoinaan maanisäkkäitä? Venyykö käsite kind näin joustavaksi?
Raamattu_on_totuus kirjoitti:
En voi, anteeksi en todellakaan Katson Raamatusta. Luen ja sanon sitten.
Oliko Raamattu0nTotuus jo kirjattu nimimerkki kun tekaisit omasi?
marsunkiillottaja kirjoitti:
Oliko Raamattu0nTotuus jo kirjattu nimimerkki kun tekaisit omasi?
Olihan se. Nikkivaras on suhupierun pierijää pahempi. ( joka kansanperinteen mukaan on lammasvarasta pahempi )
+Lisää kommentti
Voisitko tässä yhteydessä kertoa millainen ideaalinen mtDNA oli paradiisin Aadamilla ja Eevalla?
1 VASTAUS:
DNA on paska operaattori
+Lisää kommentti
Yhtään aitoa kuvaa ei ole olemassa jossa näkyisi DNAn kaksoisheliksi. Jos googlaa DNAta, tulee vaan esille tietokonegrafiikkaa/CGItä.
5 VASTAUSTA:
Eikö ole yllättävää että kaikki 3-ulotteisista kohteista otetut valokuvat ovat 2- ulotteisia?
Kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 2012.

https://www.wired.co.uk/article/dna-double-helix-first-direct-image
Anonyymi kirjoitti:
Jahaa, ja missä se kuva muka sitten on? Tuossa on vaan tekstiä, ja missään ei näy kuvaa kaksoisheliksistä. Jos klikkaa linkkejä, siellä on kuvia DNAsta, mutta ei niissä mitään kaksoisheliksiä näy.

Olen muuten tutkinu tätä asiaa aika paljo, joten tiedän mistä puhun, joten turha yrittää googlata 10 sekuntia, ja luulla että te muka löydätte aitoja valokuvia DNA kaksoisheliksistä, koska niitä ei ole olemassa. Se on vaan teoriaa koko kaksoisheliksi, koska siitä ei ole aitoja kuvia.
Trexnonar kirjoitti:

Kerro toki lisää tutkimustuloksistasi.

" Se on vaan teoriaa koko kaksoisheliksi, koska siitä ei ole aitoja kuvia. "

Rakenne tunnetaan ilman valokuviakin. DNA:n rakenteen ratkaisu perustui alunperin se kemiallisten ominaisuuksien tuntemiseen.

Teoria on muuten tieteen korkein kategoria. Tieteellisessä teoriassa on paras olemassaoleva tieto ko. ilmiöstä.
+Lisää kommentti
Milloinkas esität ne todisteet luomisesta? Ai, et ikinä...
Ilmoita
Et edelleenkään kumoa mitään muuta kuin itsesi.
1 VASTAUS:
Ateisti kumoaa viinalasin ja itsensä rappuralliin
+Lisää kommentti
Avaukseeni liittyen: Pahat ihmiset eivät koskaan eksy, Jumalakaan ei eksy koska on Kaikkivaltias ja Raamatussa ei sanota Jumalan olevan paha taikka hipsteri
tai Kveekari. Tai kiihottuvansa Biolanin kanankakkakukkamullasta, tätäkään ei kielletä
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Havainnot mtDNA:n nopeasta mutaatioasteesta kumoavat evolutiiviset aikajaksot

Heteroplasmia tarkoittaa mtDNA:n muutoksia perimälinjassa siten, että yksilöllä on vähintään kaksi erilaista mtDNA-genomia solujensa mitokondrioissa. Pitkään luultiin mtDNA:n periytyvän ainoastaan äidin puolelta, mutta viimeaikaiset havainnot ovat osoittaneet, että mtDNA:ssa tapahtuvat muutokset periytyvät jälkikasvulle myös isän kautta. Lääketieteen mukaan heteroplasmia on varsin yleistä. Noin joka kolmannella ihmisellä on toisistaan poikkeavia mtDNA-genomeja.

Evoluutiobiologit käyttävät yleensä fylogeneettisiin analyyseihin perustuvia teoreettisia laskelmia arvioidessaan mtDNA:n mutaationopeutta. Koska evoluutioteorian mukaan tutkijoiden tulee olettaa, että ihmisellä ja simpanssilla on yhteinen edeltäjä, on mtDNA:n mutaationopeutta pidetty erittäin hitaana, eli yksi muutos 300-600 sukupolvea kohden. Tutkimukset, joissa on käytetty todellisia näytteitä ihmisen sukulinjoista osoittavat, että mtDNA:n mutaationopeus on huomattavasti suurempi kuin mitä fylogeneettiset analyysit ehdottavat. Yksi merkittävimmistä tutkimuksista kohdistui Romanovin sukuun Venäjällä, kun v. 1991 löydettiin Siperiasta yhdeksän ihmisen hauta. Jäänteiden arveltiin kuuluvan venäjän viimeiselle tsaarille Nikolai II:lle ja hänen perheenjäsenilleen ja palvelusväelle. Myöhemmin suoritetut DNA-analyysit osoittivat, että tsaarin mtDNA oli heteroplasminen ja poikkesi sukulaistensa mtDNA-genomista.

Oikeuslääketieteellinen tutkija T.J. Parsons on analysoinut mm. toisessa maailmansodassa kaatuneiden sotilaiden mtDNA-näytteitä, verrannut niitä kaatuneiden sukulaisiin ja todennut, että todellinen mtDNA:n mutaationopeus on ainakin 20-kertaa suurempi kuin mitä fylogeneettiset analyysit ehdottavat. Tästä löytyy vertaisarvioituja tutkimuksia.

Käytännön havainnot eivät taaskaan tue evoluutioteoriaa. Ja koska havainnot eivät anna tukeaan teorialle, on selvää, että evoluutioteoria on pseudotiedettä. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta