PERINTEISESTI IMELLETTY PERUNALAATIKKO

Anonyymi

Perinteisesti imelletty vanhan ajan perunalaatikko valmistettiin yleisesti leipomispäivinä - noin kerran viikossa - leivinuunin jälkilämmössä.

Paras perinteisesti imelletty vanhan ajan perunalaatikko saadaan talven yli kellaroiduista perunoista. Kannattaa kokeilla.

Perinteisesti imelletty vanhan ajan perunalaatikko:

PERINTEISESTI IMELLETTYÄ PERUNALAATIKKOA EI MAKEUTETA SIIRAPILLA EIKÄ SOKERILLA.

n. 2 kg perunoita, kaikki lajikkeet imeltyy - jauhoisia suositaan mutta myös kiinteiden suosijoita on.

Vettä keittämiseen ja imeltämiseen.

2 runsasta ruokalusikallista vehnäjauhoja.

50-75g voita

maitoa, määrä vaihtelee lajikkeiden mukaan - jauhoisiin enemmän, kiinteisiin vähemmän.

½ - 1 teelusikallista suolaa

SIIRAPPIA JA SOKERIA EI LISÄTÄ PERINTEISESTI IMELLETTYYN PERUNALAATIKKOON.

Nyt valmistamaan perinteisesti imellettyä perunalaatikkoa talven yli kellaroiduista perunoista:

1. Taikaa tai ei, perunat kannattaa kuoria ennen keitämistä. Kuoritut perunat keitetään VÄHÄSSÄ SUOLATTOMASSA vedessä ja soseutetaan perinteisellä perunasurvimella suoraan keittoveteen niin että saadaan puuromainen sose - lisää tarvittaessa kuumaa vettä.

2. Jäähdytä sose huolellisesti 75-76 asteiseksi.

3. Lisää vehnäjauhot 75-76 asteiseksi jäähtyneeseen perunasurvokseen.

4. Laita sose imeltymään 70-75 asteiseen uuniin 2-4 tunniksi. Sekoita muutama kerta ja imeltymisen edistymistä voi seurata maistamalla. Sose imeltyy parhaiten noin 65 asteisena. Soseen lämpötila on muutaman asteen uunin lämpötilaa alhaisempi.

Voi imeltää myös perinteisellä 1700-1800 emäntien tapaan, 75-76 asteinen sosekattila eristetään erittäin hyvin moninkertaisilla "leipomispyyhkeillä" eli kunnon vällyillä, laitetaan lämpimään paikkaan ja annetaan imeltyä 3-5 tuntia. Erittäin hyvin eristettynä "huoneen lämpökin" riittää.

5. Imeltyneeseen soseeseen lisätään voi ja suola. Maitoa lisätään niin että saadaan "notkea puuro". Laita sose voideltuun uunivuokaan ja ripottele pinnalle muutama voinokare. Pinnalle voi ripotella korppujauhoja.

6. Laita vuoka 170-180 asteiseen uuniin. Kun pinta saa väriä ja alkaa kupliminen, alenna lämpötila 130-140 asteeseen ja kupliminen rauhoittuu. Paista 2-3 tuntia

3

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      PERINTEINEN VANHAN AJAN IMELLETTY PERUNALAATIKKO:

      Perinteisesti imellettyä perunalaatikkoa valmisteyttiin arkiruoaksi. Kun leivinuuni lämmitettiin, niin leivinuunin jälkilämmösässä paistettiin imelletty perunalaatikko ja muita laatikkoruokia. Massiivisten leivinuunien jälkilämpö saattoi riittää vielä seuraavanakin päivänä laatikkoruokien valmistamiseen.
      Perinteinen vanhanajan imelletty perunalaatikko on imelletty perinteisellä vanhanajan menetelmällä vällyillä eristettynä. Imeltyminen perustui siihen että hyödynnettiin perunan oma kuuma massa. Vedestä ja perunoista valmistettu kuuma sose jäähdytettiin mahdollisimman tarkasti jauhojen palamislämpötilan alapuolelle ja lisättiin jauhot. Jauhojen lisäyksen jälkeen imeltymisen alkamista seurattiin maistamalla. Jos imeltymistä ei ollut havaittavissa, jauhot oli todennäköisesti lisätty liian kuumaan soseeseen ja jauhojen imeltymisentsyymi oli tuhoutunut – ”jauhot oli palaneet”. Jauhojen palaminen korvattiin lisäämällä uudet jauhot ja tässä vaiheessa sose oli todennäköisesti jäähtynyt tarpeeksi ja yleensä toisen lisäyksen jäkeen imeltyminen alkoi. Yleensä emännät onnistui lämpötilan arvioinnissa ja jauhojen lisäyksessä jo ensimmäisellä kerralla ja toistoja tarvittiin aniharvoin. 2-3kg perunoita on hyvä minimimäärä – siitä riittää lämpöä riittävästi imeltämiseen.
      Perinteiseen vanhanajan imellettyyn perunalaatikkoon tarvitaan vain yksinkertaiset raaka-aineet. 2-3kg perunoita on hyvä minimimäärä varmistamaan imeltymisen onnistumisen. Kaikki lajikkeet imeltyy, jauhoiset ja kiinteät ja kaikki siltä väliltä. Lisäksi tarvitaan vettä keittämiseen ja tönkkösoseen notkistamiseen ja imeltymisen edistämiseen - voi käyttää keittovettä. Kuiva tönkkö sose ei aina edes imelly. Kuoritut perunat voi keittää pienessä vesimäärässä ja soseuttaa suoraan keittoveteen.
      Ruisjauhoja, nykyisin vehnäjauhoja tarvitaan imeltymiseen. Jauhot tulee lisätä noin 75-76 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen. Kuumemmassa 88 asteisessa tai yli jauhot palaa.
      Sosekattila eristetään hyvin "vällyillä" - useilla kerroksilla keittiötekstiilejä ja laitetaan imeltymään lämpimään paikkaan ja annetaan imeltyä 2-4 tuntia. Pitkä imeltymisaika huonontaa imeltymistulosta. Imeltymisen aikana sosetta sekoitetaan 2-4 kertaa ja samalla voi imeltymisen edistymistä seurata maistamalla. Erittäin hyvin eristettynä sose imeltyy hyvin huoneenlämmössäkin vedottomassa paikassa.
      Imeltämisen jälkeen lisätään makua antaamaan suola ja voi. Muita mausteita ei tarvita. Perinteiseen imellettyyn perunalaatikkoon käytettiin sian lihasta sulatettua rasvaa. Suolaa saatiin myös suolatusta sisanlihasta. Voi on nykyisin korvannut sianlihasta sulatetun rasvan.
      Maito lisätään imeltämisen jälkeen. Maidon määrä vaihtelee perunalajikkeen mukaan. Jauhoisille perunpoille enemmän maitoa ja kiinteille perunoille vähemmän maitoa - ja myös halutun lopputuloksen mukaan.
      Sose laitetaan voideltuihin uunivuokiin ja pinnalle sian rasvaa. Nykyisin ripotellaan muutamia voinokareita ja myös voidaan sirotella korppujauhoja.
      Imelletty perunalaatikko paistetaan leivinuunin jälkilämmössä 2-4 tuntia. Sähkölieden uunissa paistamisen voi aloittaa kuumassa 185-200 asteessa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, uunin lämpötila alennetaan 140 asteeseen ja kupliminen rauhoittuu. Sähkölieden uunissa paistoaika on noin 2-3 tuntia.

      • Anonyymi

        HUOM!

        Erittäin paha virhe tekstissä.

        " Kuumemmassa 88 asteisessa tai yli jauhot palaa".

        Korjaus.

        Kuumemmassa 78 asteisessa tai yli jauhot palaa.


    • Anonyymi

      Imelletyn perunalaatikon onnistumista ei tarvitse jännittää.
      Onnistuu varmasti kun jauhot lisätään 75-76 asteiseen vedellä notkistettuun soseeseen ja sose laitetaan imeltymään 65-70 asteiseen uuniin. Uunin lämpötilan voi varmistaa erilisen uuninlämpömittarin avulla.

      Makeaksi ja pehmeäksi imelletty perunalaatikko perinteinen viikonloppu ja arkiruoka.

      Nykyisin imelletty perunalaatikko on vain vähäarvoinen jouluruokien lisuke.

      Imelletty perunalaatikko:

      Ainekset:

      2 kg perunoita
      vettä keittämiseen, soseen notkistamiseen ja imeltämiseen
      3 rkl vehnäjauhoja
      40-110 g voita
      täysmaitoa, määrä vaihtelee voimakkaasti lajikkeen mukaan
      1-2tl suolaa

      Työvaiheet:

      1. Kuori perunat. Keitä perunat kypsiksi pienessä määrässä vettä. Älä lisää keitinveteen suolaa. Survo perunat puuromaiseksi soseeksi kuumina keittoveteen kattilaan. Lisää tarvittessa kuumaa vettä.

      2. Anna jäähtyä hieman alle 78 asteen. hyvä lämpötila on 75-76 astetta.

      3. Lisää jauhot ja sekoita ne 75-76 asteisen soseen joukkoon. Tarvittaessa lisää tilkka 75 asteista vettä.

      4. Laita sose kannellisessa kattilassa 65-70 asteiseen uuniin. Anna perunasoseen imeltyä 2-4 tuntia. Sekoita sosetta välillä. Maistamalla voi varmistaa imeltymisen alkamisen ja edistymisen. Ylipitkästä imeltymisajasta ei ole mitään hyötyä. Ylipitkä imeltymisaika voi jopa haitata imeltymistä.

      5. Lisää imeltyneeseen soseeseen voi ohuina lastuina sulamaan. Lisää suola. Lisää maito niin että soseesta saadaan notkean puuromaista.

      6. Laita sose voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle voilastuja. Myös korppujauhoja voi lisätä paistopinnalle.

      7. Aloita paistaminen kuumassa noin 200 asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, uunin lämpötilaa alennetaan 140 asteeseen ja kupliminen rauhoittuu. Paista 2-3 tuntia.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1330
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      730
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      622
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe