Mitä Tulilahdessa todella tapahtui

Anonyymi

"Olen odottanut, että joku muu paikkakuntalainen alkaisi puhua suutaan puhtaaksi, mutta se näyttää olevan turha luulo. Tämän vahvistaa parinkymmenen vuoden vaitiolo siltä suunnalta. Kerron mitä Tulilahdessa todella tapahtui.

Kohtalokas tapahtumaketju alkoi tuona heinäkuisena tiistai-iltana (tytöt saapuivat Heinävedelle maanantai-iltana) vuonna 1959 Heinäveden Kerman kylällä (sijaitsee 7-8 km kirkonkylältä itään tyttöjen reitin varrella). Kaksi maantien varressa seisoskelevaa paikkakuntalaista miestä näki kahden kevyesti pukeutuneen nuoren naisen ajavan tietä pitkin polkupyörillä. Miehet otaksuivat heidän olleen matkalla uudelle leirintäalueelle ja päättivät lähteä myöhemmin sinne heidän perässään.

Myöhemmin illalla sanottuaan talon emännälle menevänsä aittaan nukkumaan miehet odottivat kunnes emäntä oli vaipunut särkylääkkeiden syventämään raskaaseen uneen. Miehet hiipivät hämärän metsän halki Kermajärven rannassa olevalle veneelleen ja suuntasivat veneen keulan kohden leirintäaluetta. Noin puolen tunnin kuluttua toinen miehistä, eli A sammutti moottorin ja parivaljakko rantautui leirintäalueen vastarannan muodostavan niemen (Tuliniemi) toiselle puolelle. Vedettyään veneen piiloon miehet kävelivät niemen toiselle puolelle pensaikkoon kurkkimaan tilannetta.

Miehet huomasivat etteivät he olleet ainoat, joiden mieleen oli juolahtanut tehdä tytöille seuraa sinä iltana rantanuotiolla (tuokkospojat). Miehet päättivät jäädä katsomaan mitä tapahtuisi. Kävi pian selväksi, että aiemmin paikalle ehtineiden poikien pyrkiminen tyttöjen telttaan tyrmättiin tykkänään.

Kun pojat olivat poistuneet veneellään, tapahtumia seuranneet miehet ymmärsivät, että tytöt olisivat tuskin heille suosiollisempia kuin aikaisempia yrittäjiäkään kohtaan. Tilanne oli selvä. Oli keskiyö ja tarvittiin kovempia otteita mikäli yöjalasta aiottiin hyötyä.

Myöhemmin yöllä tilanteen karattua käsistä ja muututtua siksi, mitä kutsutaan Tulilahden kaksoismurhaksi koki leirintäalueen rinteen kuusikossa lymyävä Runar Holmström tirkistelijän uransa huippuhetkiä. Myöhemmin murhista syytetty Holmström oli tapahtuman ainoa todistaja - mutta kukapa häntä olisi uskonut. Sen tajusi Runar itse, jos ei kukaan muu.

Asioiden edettyä jälkien peittämiseen otti Runar moponsa ja työnsi sitä karjapolkuja myöten kilometrin päässä sijaitsevalle Heinävesi - Varkaus -valtatielle, missä hänet havaittiin puoli kolmen aikaan ajamassa Varkauden suuntaan (Tässä tuodaan esiin havainto R.H:sta). Sen verran metsässä rumuaminen oli käynyt varusteiden kunnolle, että Runar joutui Varkaudessa korjauttamaan moponsa huoltamossa.

Se oli yhteiskunnasta eristäytyneen pääsyytetyn todellinen rooli Tulilahden kaksoismurhassa. Tirkistelijä ei juuri puheillaan kehuskele. Siksi Holmströkään ei osannut liikkumisiaan Heinävedellä sen paremmin selittää.

Tuona murhayönä A ja B tekivät työnjaon pystyäkseen kätkemään tekojensa jäljet. Ensiksi miehet kantoivat yhdessä murhien uhrit telttakankaaseen käärittyinä Tulilahden perukassa sijaitsevan suon laitaan. Sitten A ryhtyi kätkemään tyttöjen tavaroita ja B lähti hakemaan puolen kilometrin päästä rakennustyömaalta lapiota, koska hän tiesi löytävänsä lapion nopeimmin omilta jäljiltään (huom. keskustelu lapion alkuperästä).

Paljon puhuttu talon koira tuskin edes höristeli korviaan puhumattakaan, että olisi nostanut äläkän, koska lapion hakijan askeleet olivat sille tutut kuukausien ajalta tällä uudisrakennustyömaalla ja muutenkin tutut vuosien takaa lähinaapurin liikuttua kyläreissuilla kyseisessä talossa miltei päivittäin.

Miesten kaivettua haudan ja peitettyä tyttöjen ruumiit A jäi kätkemään telttakangasta ja loppuja tavaroita. B muisti tyttöjen polkupyörät ja meni hakemaan niitä. Lähtiessään hän otti mukaansa tyttöjen intiimejä vaatekappaleita myöhempiä perverssejä rituaaleja varten. Vaatteet B kävi piilottamassa kotitalonsa perunakuoppaan, mistä hänen nähtiin poistuvan kello neljän jälkeen ympäröivään metsään.

ällä välin A oli alkanut hermostua, vaikka hänellä riitti töitä murhapaikan siivoamisessa ja naamioimisessa. Työn hän teki tosiaan hyvin, sillä tämän kertomuksen allekirjoittanutkin oleskeli ja liikkui murhapaikalla muutaman päivän kuluttua huomaamatta mitään erikoista.

B:n vihdoin palattua pyöriä hakemasta miehet lainasivat lähellä hautapaikkaa rantaan vedettyä haudankaivaja Verdi Koikkalaisen venettä ja kuljettivat sillä tyttöjen pyörät lahdelle ja upottivat ne lahden syvimpään kohtaan. Se ei sijainnut keskellä lahtea vaan lähempänä toista rantaa salmen suulle päin (tämän mukaan Jermon karttapiirroksessa olisi siis virhe). B tunsi paikan hyvin pyydystettyään lahdella katiskoilla kalaa jo pikkupojasta asti. Pyörät löydettiin tästä paikasta vasta usean etsintäkerran jälkeen (!).

...jatkuu

30

5461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "....Tämän viimeisen hämäysliikkeen tehtyään miehet vetivät Koikkalaisen veneen rantaan ja kiersivät lahden jalkapelissä veneelleen samaa tietä, mitä olivat yöllä tulleet. Venematka takaisin sujui tyhjällä järvenselällä huomiota herättämättä. Aamukahvit juotiin emännän seurassa niin kuin ennenkin.

      B jatkoi A:n luona remonttihommia vielä sen viikon ja sanoi sitten itsensä irti. Hän palasi kotipaikalleen ja kävi naapurissa perumassa sovitun halontekourakan ja sanoi saaneensa Niinimäestä (kylä Varkauteen johtavan tien varrella, lähellä keväällä 1960 löytyneiden tavaroiden löytöpaikkaa) muuraushommia pitemmäksi aikaa.

      Sinne mennessään hän otti mukaansa perunakuoppaan piilottamansa tyttöjen tavarat ja piilotti ne sisätiloihin. Talven mnetyä hän alkoi epäillä piilopaikan varmuutta, haki tavarat pois ja vei ne tien varteen metsään. Sieltä ne löydettiin vähän ajan kuluttua eikä kukaan osannut selittää mitenkä ne olivat säilyneet talven yli metsässä niin hyvässä kunnossa Ehkäpä kettu oli kuljettanut ne keväällä luolastaan?

      Teon naamiointi onnistui hyvin, mutta omatunto pitää huuhtoa päivittäin viinalla puhtaaksi. Tämä koskee B:tä. A ei tarvitse vastaavaa huuhtelua. Ehkä hän toimi pääosin avustajana ja hirmuteon ajatuksen alullepanijana. Ottakoot siitä muut selvää, se onkin jo toinen juttu."

      Alibi 5/1985

      • Anonyymi

        Tässä palapelin palat loksahtavat kohdalleen.


    • Anonyymi

      Tuosta "tarinasta" puuttuvat kaikki nimet, joten sillä ei ole mitään todistusvoimaa.

      • Anonyymi

        Ne voi helposti päätellä tuosta jokainen, joka on juttuun perehtynyt.


      • Anonyymi

        Tuo Heinäveden poikien käynti leirintäalueella murhayötä seuraavana aamuna on myös kysymysmerkki. Aili Kauhanen ja Ritva Pellikainen todistivat aluksi nähneensä Ruuskasen ja Pelkosen rannalla. (HS 30.8.1959) Toinen Heinäveden pojista kiisti tämän väitteen myöhemmin ja naisten todistus meni uusiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo Heinäveden poikien käynti leirintäalueella murhayötä seuraavana aamuna on myös kysymysmerkki. Aili Kauhanen ja Ritva Pellikainen todistivat aluksi nähneensä Ruuskasen ja Pelkosen rannalla. (HS 30.8.1959) Toinen Heinäveden pojista kiisti tämän väitteen myöhemmin ja naisten todistus meni uusiksi.

        Kumma et naisten todistus muuttu.....no eihän sitä ny oman kylän poikia...


      • Anonyymi

        Kyseessä oli mitä todenäköisimmin vain yritys saada poliisien tutkinta suunnattua muualle eikä niinkään tarkoituksena peitellä Tuokkospoikien oletettua osuutta. Myös L.K väitti nähneensä jo kuolleena maanneet tytöt poistumassa Tulilahdesta murhia seuranneena aamuna. Hänen tyttärensä jo mainittu A.K kertoi myös nähneensä jo kuolleet tytöt bussissa. Suojelivatko he jotakuta?

        Tuokkospojat tuskin liittyivät murhiin mitenkään. He eivät sovi profiiliin. Sen sijaan ainakin yksi paikallisista kuulustelluista on Ylen uusimman artikkelinkin mukaan lähetetty mielisairaslääkärille. Saman epäillyn lainaaman Jallu-lehden sivu löytyi Tuliniemen maastosta. Samalla henkilöllä on tai oli läheinen suhde virheellisen todistuksen antajiin. Nyt hän on on jo kuollut.


    • Anonyymi

      Turha pelätä että syylliset jäisivät tuomiotta. Jos he eivät ole pyytäneet armoa Jumalalta niin tällä hetkellä ovat tulisessä helvetissä.

      • Anonyymi

        Mistäpä tuon tiedät? Oletko käynyt etukäteen pätsiä katsomassa?


      • Anonyymi

        Se lukee Raamatussa.


    • Anonyymi

      Millä selittyy aikaero Riitan ja Einen kuolemissa?
      -Riitalla oli hautaan laittaessa oli alkanut jo kuolonkankeus, alkamiseen menee 2-6 tuntia. Eli haudankaivuuseen tarvittava aika.
      -Mutta Eine oli laitettu hautaan siten ettei kuolonkankeus ollut vielä alkaa.

      Kertokaahan tälle jokin järkevä selitys, vaikkakin koko tapahtuma oli julma ja järjetön.

      • Anonyymi

        Riitta surmattiin huusin luona ja paljon tämän jälkeen murhaaja / murhaajat menivät teltalle josta Eine pakeni leikkaamalla mukanaan olleella veitsellä aukon telttaan. Pako suuntautui kohti lahden pohjaa ja jossain veiheessa takaa-ajajat jo saavuttivat Einen mutta hän pääsi vielä pakoon. Lopullinen Einen surmaaminen tapahtui tunteja myöhemmin kuin Riitan, hautapaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Einen kädessä ollut veitsi löytyi tältä surmapaikalta. Koska aamu oli jo pitkällä kun Eine surmattiin kaivettiin hauta välittömästi surmapaikan viereen ja siihen haettiin sitten myös Riitta.
        Hauta oli väliaikainen sijoituspaikka ja myöhemmin murhaajilla oli tarkoitus siirtää ruumiit Petäjäharjun hautausmaalle kun sinne haudattaisiin joku henkilö, jonka hautaan ruumiit voitaisiin myöhemmin siirtää.
        Tässä yhteydessä juttuun sotkettiin silloinen haudankaivaja, jolla olisi tieto avoimesta haudasta johon aiemmin päivällä on laskettu vainaja.
        Kaikki lapselliset lavastukset TV-dokumenteissa ovat harhaanjohtavia, jossa puhutaan molempien kantamisesta leirintäalueelta hautaan. Sinne kannettiin vain Riitta. Eine oli nukkumassa kun Riitta surmattiin, eikä ollut millään tavalla tietoinen tapahtumista, ennekuin murhaajat saapuivat teltalle.
        Tämä fakta tekee Runarin syyllisyyden mahdottomaksi ja tekijät ovat kuten monet kyläläiset tietää kirkonkylältä ja avustajia oli myöhemmissä peittelyissä useampia paikkakunnan miehiä. Tämä edellä kuvattu selvitää ETP:stä ja soisi ennen seuraavaa dokumenttia siihen tutustuttavan.
        Paikallisessa syyllisten suojelussa on ollut paljon ihmisiä ja ilmeisesti myös silloinen poliisi oli haluton tutkimaan paikallisten osuutta asiassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riitta surmattiin huusin luona ja paljon tämän jälkeen murhaaja / murhaajat menivät teltalle josta Eine pakeni leikkaamalla mukanaan olleella veitsellä aukon telttaan. Pako suuntautui kohti lahden pohjaa ja jossain veiheessa takaa-ajajat jo saavuttivat Einen mutta hän pääsi vielä pakoon. Lopullinen Einen surmaaminen tapahtui tunteja myöhemmin kuin Riitan, hautapaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Einen kädessä ollut veitsi löytyi tältä surmapaikalta. Koska aamu oli jo pitkällä kun Eine surmattiin kaivettiin hauta välittömästi surmapaikan viereen ja siihen haettiin sitten myös Riitta.
        Hauta oli väliaikainen sijoituspaikka ja myöhemmin murhaajilla oli tarkoitus siirtää ruumiit Petäjäharjun hautausmaalle kun sinne haudattaisiin joku henkilö, jonka hautaan ruumiit voitaisiin myöhemmin siirtää.
        Tässä yhteydessä juttuun sotkettiin silloinen haudankaivaja, jolla olisi tieto avoimesta haudasta johon aiemmin päivällä on laskettu vainaja.
        Kaikki lapselliset lavastukset TV-dokumenteissa ovat harhaanjohtavia, jossa puhutaan molempien kantamisesta leirintäalueelta hautaan. Sinne kannettiin vain Riitta. Eine oli nukkumassa kun Riitta surmattiin, eikä ollut millään tavalla tietoinen tapahtumista, ennekuin murhaajat saapuivat teltalle.
        Tämä fakta tekee Runarin syyllisyyden mahdottomaksi ja tekijät ovat kuten monet kyläläiset tietää kirkonkylältä ja avustajia oli myöhemmissä peittelyissä useampia paikkakunnan miehiä. Tämä edellä kuvattu selvitää ETP:stä ja soisi ennen seuraavaa dokumenttia siihen tutustuttavan.
        Paikallisessa syyllisten suojelussa on ollut paljon ihmisiä ja ilmeisesti myös silloinen poliisi oli haluton tutkimaan paikallisten osuutta asiassa.

        Tämä selittyy sillä, että tekijöitä on ollut kaksi. Kaksi miestä ja he ovat vikitelleet ja vokotelleet Eineä ja Riittaa. Toinen ollut Einen kanssa kuhertelemassa ja toinen sivummalla, esim. Koikkalaisen majalla. Majalla tullut pettymys kun Riitalta ei ole piparia irronnut ja kiista päätyy murhaan.
        Eine ja toinen mies ei tästä teltalla tiedä mitään ja murhamies kaivaa haudan. Haudan kaivettuaan laittaa Riitan hautaan ja lähtee teltalle. Pyytää kuhertelevan pariskunnan majalle ja murhaa Einen. Siksi eri aikainen kuolema. Runar ei ole tekijä.


    • Anonyymi

      Murhaaja /murhaajat olivat huusin luona ja siellä ilmeisesti lähentely päättyi väkivaltaan ja kun tekijällä/ tekijöillä oli käsissään ruumis suunnitelmaa hävittämisestä tehtiin ennen teltalle menoa jonkun aikaa siitä ero kuolemien välillä. Riitan surma tapahtui huusin luona.
      Teltassa oleva piti tappaa koska muuten murha olis paljastunut heti aamun koettaessa. Siksi Eine otettiin kiinni ja surmattiin lahden pohjassa hautapaikan luona, jonne hän oli telttaan tunkeutujia paennut veitsi kädessään.

      • Anonyymi

        Eine alasti. Syy? Nukkui alasti ystävättärensä kanssa telttaillessa? Tuskin. Luulen, että hänet pakotettiin riisumaan!


    • Anonyymi

      Jo on kumma ettei omatunnot kolkuta jos elossa on vielä porukkaa joka näistä tietää! Jo on kumma ! Puhukaa!!

    • Anonyymi

      Milloin porukka uskaltaa puhua? On ihmeellinen juttu ettei olla rehellisiä.... Puhukaa nyt oikeasti.

    • Anonyymi

      Ei ole enää tietäjiä elossa. Kuolema piti saälaisuutensa, uusi polvi ei tiedä näistä mitään. Saattaa värittääkin omiansa.

    • Anonyymi

      Enpä arvannut tänne muuttaessa millainen valhe paikkakuntaa varjostaa. Puhukaa ihmiset olkaa joku suoraselkäinen..... eikö ole rohkeutta
      ... miksi

      • Anonyymi

        Pääseehä sieltä pois, moni on lähtenyt. Tuppukylä joka näivettyy, olisko historiassa osasyy.


    • Anonyymi

      Tuo kirjoitus vaikuttaa, että kirjoittajalla on ollut joitakin tietoja enemmän kuin lehdistön ja kansan spekulaatiot.

      Se vaikuttaa yhteenkoonnilta, siihen on heitetty nyansseja eri ihmisten vaiheista niinä päivinä ja loput keksitty. Tuokkoset, Lyytikäiset ja muut lähitalojen pojat ympätty samaan.

      Liekö harhautustarkoituksella? Tuokkosetko tuon kirjoitti?

      • Anonyymi

        Keskisarjan kirjasta selviää kenestä tuossa puhutaan. Ei ole siis kukaan niistä lähitalojen pojista joista on aikaisemmin foorumeilla jauhettu. Ennen Keskisarjan kirjaa tuo totisesti vaikutti kuvaamaltasi yhteenkoonnilta.


    • Anonyymi

      Sellaista se on siellä sydänmailla. Ihmisen henki ei ole minkään arvoinen, suojelette vain omia sukulaisianne.
      Törkeää menoa siellä paikkakunnalla ollut jo näin monta vuosikymmentä.
      Eikä taida sakki olla paremmaksi muuttunut.
      Isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen.

      • Anonyymi

        Niinpä juuri , , , , , , EIHÄN SITÄ PYHÄSALMESSA tehtyä POSTI ryöstöä ole selvitetty vaikka POLIISI asema sijaiysi smassa rakenuksessa , , seltä vaan varastettiin kaivosmiesten palkat . Eipä ole sen koomin asijaa tuotu esille.


      • Anonyymi

        Niin , , eihän sitä Pyhäsalmen postimurtoakaan selvitetty , niin vaikka poliisiasema oli samassa rakenuksessa , pastista vietiin huomattava määrä kaivosmiesten rahoja olis ollut nääs palkkapäivä seuraavana päivänä . näin pitäjäläiset muistelevat , ite olin pojankossi siitä kun puhuttiin.


    • Anonyymi

      Kävin vuosia sitten muutaman kerran Heinävedellä, kun treffailin paikallista poikaa, tämä siis joskus 90- luvun alussa. Kerran pyysin, että hän veisi mut sinne Tulilahden leirintäalueelle ja näyttäisi paikan, jossa tyttöjen suohauta sijaitsi. Poikaa teki työtä käskettyä (pyydettyä), mutta koska itse oli parikymppinen kloppi silloin, joutui kysymään vanhemmiltaan vähän tietoja.

      En ikinä unohda pojan vanhempien ilmeitä, kun tämä kertoi, että haluaa tietää missä päin vanhaa leirintäaluetta hauta sijaitsee ja kertoi, että miniäkokelas haluaa nähdä paikan. Molemmat yleensä puhuivat koko ajan mutta tuossa hetkessä tuli täysi hiljaisuus. Hiljaisuus, muutama vilkaisu toisiinsa, epäuskoinen ja vähän vihamielisen oloinen vilkaisu minuun ja sitten puheenaiheen vaihto toiseen ja pako tilanteesta. Ei tullut koordinaatteja.

      Suohauta kyllä löytyi ilman apuakin, mutta ei ollut tuon tapauksen jälkeen oloa, että olisi tervetullut enää kylään, vaikka aiemmin oltiin aina pyydetty. Eikä tullut minusta taloon miniää...

      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen reaktio heillä


    • Anonyymi

      Polvijärven tanssit vastaus, mopomies seurasi tyttöjä sieltä asti. Ilmeisesti ei päässyt Polvijärvellä telttaan niin piti ottaa väkisin.

    • Anonyymi

      Ei taida selvitä koskaan.

    • Anonyymi

      Nuissa tyttöjen kantamisessa ja hautaamisessa on mennyt kyllä aikaa,veltto ruumis ei ole helppo käsiteltävä vaikka ei paljon painakkaan. Sitä ei ole yksin kukaan kerenny tekemään,onhan ne ensin pitäny surmatakkii ja jemmata kaikki tavarat. Siellä on käyny aika kuhina yöllä,ulkopaikkakuntalainen ei olis tuohon pystynä,pitäny tekijöihin tuntee alue tarkkaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4245
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      327
      2145
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1994
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1861
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      453
      1754
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      56
      1395
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      467
      1310
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1306
    Aihe