Uskottomuudesta

Anonyymi

Mikä on sinun uskottomuutesi todellinen syy.
Millainen tilanne siihen vie ja mistä löytyy se toinen:

Koetko nykyisessä tilanteessa, että et saa tarpeeksi seksiä tai hyväksyntää.
Tuosta seksistä sen verran, että sekin voi vain olla tapa saada ajatuksensa pois vaikeista työasioista tai kodin paineista, pienet lapset ja taloushuolet.
Mutta se voi olla myös läheisyyden hakemista ja kosketuksen hakemista, ikään kuin pienen lapsen sylin tarve, jota on jäänyt lapsena kaipaamaan.

Elämän meno on mennyt niin kiireiseksi. Työ vie valtavasti aikaa, monille työ vie jopa ulkomaille tai kotimaassa matkatyötä. Lapset eivät yksinkertaisesti saa enää kovin istua sylissä tai heidän kanssaan ei ehditä olla ja kaapista ottavat einessyötävänsä.

Miten saisimme vähän tuota elämää taaksepäin, jossa kyllä käytiin työssä, mutta koti koettiin paljon enemmän paikkana olla. Ihmiset eivät juosseet saleilla tai baareissa, oltiin yhdessä ulkona perheinä ja käytiin kyläilemässä naapureissakin.
Nyt kaikki rahat menee noihin kalliisiin harrastuksiin ja elämä jää elämättä. Kuitenkin ihminen kaipaa kosketusta ja läheisyyttä, kun on tuhlannut perheensä tuolle Kaupallisten houkutusten perään juoksemiselle, puoliso ei jaksakaan enää katsoa menoa, vaan mukaan tulee nyt uskottomuus.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaikka sivusuhteita yritetään psykologisoida monella tapaa, todellinen motivaatio on tarve moniavioisuuteen, joka taas johtuu perintögeeneistä. Moniavioisuus vain on useimmilla lajeilla strategia, joka pärjää parhaiten evoluutiossa, eli tuottaa eniten jälkeläisiä.

    • Anonyymi

      Niin ja ajattele sitä rahan menoa mitkä kuluu kun salasuhdetta pitää yllä. Vaikka kuinka paiskoo "ylitöitä ei raha näy mitenkään. Kun se ylityö on juuri syy selityksiin saaden salahoidon hoidettua. Monet keskiän lähellä hakevat vaihtelua elämään. Kun taas ilmaantuu ihminen joka tietäen hoitelee varattua jopa kotonaan. No eipähän hotelli laskut tule kuluja nostamaan. Selitti uskottomuuden kuinka sai tilaisuuden "auttaa" yh ongelmissa. Eipä sen yh selitystä ole kuulunut mikä hänen versio oli. leikkiminen varatun kanssa ihan tietäen. Saa niitä syitä ja perusteluja olla.

    • Anonyymi

      Loukkaushan uskottomuus on aina toista kohtaan, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Siksi varmaan on hyvin vaikeaa asiasta keskustella koskaan oikein järkevällä tavalla.

      Uskon vakaasti että syy ei ole aina toisessa, vaan uskottomuuden tielle lähtenyt etsii jotain onko se sitten jännitys, toisen hyväksyminen, syli tai liian suuri seksin halu, jota voidaan sanoa himoksi, joka ei koskaan hoidu uudella suhteella, sillä se on syvempi oman pään hoidettava asia.

      Uskottomuus saa kuitenkin useimmiten eron aikaan ja paljon pahaa elämään, se saa toisen etääntymään ja etsimään uutta. Uusi suhde ja pienet lapset ovat yhtälö, joka ei onnea juuri tuo, joku aina kärsii ja usein ne ovat lapset, vailla omaa äitiä ja isää, sitä ei tuo uusi kumppani ajattele, mitä lapsille jää, kunhan hän saa osuutensa eli sen huomion.
      Ei parane myöskään taloudellinen tilanne, sillä uusi ei toisen lapsia elätä ti makseli asumisen kuluja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe