Lumeoireet uusien kumppanien jälkeen

Anonyymi

Hei!

Olen koko elämäni ollut sellainen, että harrastettuani suojaamatonta seksiä uuden kumppanin kanssa, alan saada kuviteltuja tuntemuksia peniksen alueelle, jotka loppuvat heti kun olen käynyt testeissä ja saanut varmistuksen tuloksien negatiivisuudesta.

Onko muilla miehillä samankaltaisia ongelmia vai olenko yksinäni erikoinen luulosairas?

4

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tervettä epäilyksen aihetta sinulla ja kannattaa käydä testeissä, mutta vielä enemmän kannattaisi suojattu seksi jo alunalkaen.

    • Anonyymi

      Onhan nuo lumeoireita kun ottaa senkin huomioon, että osa taideista näkyy testeissä vasta pidemmän ajan kuluttua, eli lumeoireiden tulisi pysyä vielä ensimmäisiä testejä paljon pidempään. Joissakain tapauksissa mm. Aids-tartunta on tullut näkyviin vasta kuudenkin kuukauden kuluttua.

      Jotkut vaikuttavat nauttivan venäläisestä ruletista oman ja toistenkin terveyden suhteen :/

    • Eivät välttämättä ole lumeoireita, vaan uusien kumppanien myötä sinuun tarttuu partnerisi bakteerikanta, eli mahdollisesti jopa kymmenien tuhansien ihmisten bakteerikannat Sitten kaikki ne hpv-virukset mitä sillä partnerillasi sattuikaan olemaan...Niitähän voi olla yhdellä ja samalla ihmisellä jopa 40 virustyyppiä tai sitten vain osa.. Näitä viruksia ei testata, joten puhtaita testejä tuskin olet saanut, mikäli ne olisi testattu..Kuitenkin 85% ihmisitä näitä viruksia kantaa, et sillai.
      Syöpä tai syylä ilmoittelee itsestään kyllä jossain vaiheessa jos on tullakseen.

      Siinä menee varmaankin aikansa, et limakalvosi on sopeutunut/ adaptoitunut uuteen bakteerikantaan.

    • Anonyymi

      Kyllä tuntuu siltä että olis saanu taudin

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1462
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      892
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      57
      883
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      690
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      334
      664
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      654
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      626
    Aihe