Naisille kysymys miesten komeudesta

63130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Ei käy mikään mies. Vie pois kaikki. Ei kiitos.

Ei kiitos!

Äänestä
  • Mistä moinen, tuossahan sitä mieskomeutta oli supermallien muodossa.

    Äänestä

Sytyttää missä mielessä?

Äänestä

Ihan komeita miehiä, mutta eivät ole mun tyyppiä. Yksikään ei siis sytytä. Parhaimman näköinen on tuo Lachowski, mutta ei hänkään minua sillä lailla sytytä. Ulkonäön perusteella en kiinnostuisi kenestäkään (ja tuo yksi näyttäisi olevan liian vanhakin), kun eivät vaan ole ns. "mun tyyppiä".

Moni ihminen voi olla esteettiseen silmään todella kaunis tai komea, mutta ei silti kiinnosta seksuaalisessa tai romanttisessa mielessä. Vaan ovat kuin jotain tauluja, että ihan kivannäköisiä, mutta eivät sytytä.

1Äänestä

Ei kyllä sytyttänyt yksikään.

Eka on näistä vaihtoehdoista paras. Ainoa edes jotenkin varteenotettava. On vaan ihan liian "kirveelläveistetty" minun makuuni.

Tokas taas ei voi sanoa muuta kun, että ei kyllä sytytä yhtään. En oikeestaan osaa nähdä tuota miestä edes komeana. Vaikka en pidäkään sellaisista peruskomeista miehistä, niin kyllä mä nyt sentään olen yleensä komean tunnistanut. Mutta siis juu ei kelpaa tämä.

Kolmas on liian babyface. Näyttää ihan joltain teiniltä.

Neljä ... mitä tähän voi sanoa ... älä nyt viitti :D

Äänestä

Taitaa jokaisen naisen pymppy olla litimärkä ja sääret kastua, jos yllä mainitut miehet kadulla vastaan kävelisivät.

Äänestä
  • Momoa.. Eipä voi mies paljon komeampi olla..

    Nuo ap:n listalla olevat eivät säväyttäneet. Liian stereotyyppisiä ja tylsiä. Luulin viimeisintä suom. pronäyttelijäksi.

    Äänestä

  • Momoa on Pete Parkkosen näköinen, eikä sytytä sitten yhtään.

    Äänestä

  • Ääni tältä myös Jason Momoa

    Äänestä

  • Kumpikin komeita miehiä. Mutta kyllä mä mielummin ottasin noista Hivjun, kun Momoan.

    Siis jos saisi/pitäisi valita.

    Momoassa on jotain tosi vastenmielistäkin..jotain mistä en tykkää yhtään. Ja ei se kyllä sytytä, lähinnä on vaan maskuliinisen komea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Momoa on Pete Parkkosen näköinen, eikä sytytä sitten yhtään.

    Hiukan joo. Pete oli ennen tosi söpö. Nykyisestä tyylistä en tykkää...ei viehätä yhtään.

    Poikamaisena oli jeessimpi.😃

    Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Kumpikin komeita miehiä. Mutta kyllä mä mielummin ottasin noista Hivjun, kun Momoan.

    Siis jos saisi/pitäisi valita.

    Momoassa on jotain tosi vastenmielistäkin..jotain mistä en tykkää yhtään. Ja ei se kyllä sytytä, lähinnä on vaan maskuliinisen komea.

    Eikös tuo Hivju ollut taru sormustenherrojen Gimli, Durinin Klaanin kääpiö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös tuo Hivju ollut taru sormustenherrojen Gimli, Durinin Klaanin kääpiö?

    Game of Thrones näyttelijä ( Norjalainen) viikinki. 😉

    Norjassa näyttää olevan hirveen komeita miehiä ihan pilvin pimein...

    Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Game of Thrones näyttelijä ( Norjalainen) viikinki. 😉

    Norjassa näyttää olevan hirveen komeita miehiä ihan pilvin pimein...

    "Norjassa näyttää olevan hirveen komeita miehiä ihan pilvin pimein..."

    Juuh... 🤤

    xL

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Norjassa näyttää olevan hirveen komeita miehiä ihan pilvin pimein..."

    Juuh... 🤤

    xL

    Miten ne kaikki on sinne kasaantunut? Onpa jokunen suomeenkin uinut. ;D

    Tai jätetty viikinkilaivalta mannerta majoittamaan. :P

    Äänestä

Johan kuuluisat miehet saivat palstalla kolean vastaanoton.
Jos näyttäisimme palstan naisten kuvia noille neljälle miesehdokkaalle niin varmasti jokainen heistä nostaisi peukkua meidän palstanaisten kuville. Yes, endeed! Hot ones!
Mutta tuostahan ei ollut kysymys:)

Oli kysymys vain siitä kuka on naisten mielestä se maailman komein mies...ja niitä ei helkkari ole kuin yksi Momoa. Miten siitä nyt kaikille riittäisi, heh heh.

AsianVierestä

Äänestä
  • Onko mies komea on ihan eri tason kysymys, kuin sytyttääkö mies. Mies voi olla vaikka kuinka komea, eikä välttämättä silti sytytä. Komeus ei takaa sytyttämistä. Komea mies voi olla ihan kivaa silmökarkkia, ilman että häneen kokis mitään seksuaalista vetoa. Tätä eroa useinpien miesten on varmaan vaikea ymmärtää. Oon ymmärtäny, että kaunis nainen on aina sytyttävä. Naisille se ei vaan mene niin.

    Kuten vaikka tuo Momoa ... onhan hän komea, kyllä sen jokainen näkee. Itseäni ei kuitenkaan yhtään sytytä tuollainen mies.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko mies komea on ihan eri tason kysymys, kuin sytyttääkö mies. Mies voi olla vaikka kuinka komea, eikä välttämättä silti sytytä. Komeus ei takaa sytyttämistä. Komea mies voi olla ihan kivaa silmökarkkia, ilman että häneen kokis mitään seksuaalista vetoa. Tätä eroa useinpien miesten on varmaan vaikea ymmärtää. Oon ymmärtäny, että kaunis nainen on aina sytyttävä. Naisille se ei vaan mene niin.

    Kuten vaikka tuo Momoa ... onhan hän komea, kyllä sen jokainen näkee. Itseäni ei kuitenkaan yhtään sytytä tuollainen mies.

    No ei kaunis nainen ole aina sytyttävä.

    Itse olen huomannut miten jotenkin olen saanut rakennettua mieleeni mielikuvaksi seksikkään naisen. Sellaisen mielikuvan nainen kun kävelee ohi niin ei voi olla miettimättä seksuaalisesti, voin kyllä olla sairas...se myönnettäköön. Mutta vietti on kyllä voimakas, melkein sitä nuuhkii ilmaa kuin kiimainen koira juoksuaikana.

    AsianVierestä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko mies komea on ihan eri tason kysymys, kuin sytyttääkö mies. Mies voi olla vaikka kuinka komea, eikä välttämättä silti sytytä. Komeus ei takaa sytyttämistä. Komea mies voi olla ihan kivaa silmökarkkia, ilman että häneen kokis mitään seksuaalista vetoa. Tätä eroa useinpien miesten on varmaan vaikea ymmärtää. Oon ymmärtäny, että kaunis nainen on aina sytyttävä. Naisille se ei vaan mene niin.

    Kuten vaikka tuo Momoa ... onhan hän komea, kyllä sen jokainen näkee. Itseäni ei kuitenkaan yhtään sytytä tuollainen mies.

    "Onko mies komea on ihan eri tason kysymys, kuin sytyttääkö mies. Mies voi olla vaikka kuinka komea, eikä välttämättä silti sytytä. Komeus ei takaa sytyttämistä. Komea mies voi olla ihan kivaa silmökarkkia, ilman että häneen kokis mitään seksuaalista vetoa."

    Just näin.

    xL

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Onko mies komea on ihan eri tason kysymys, kuin sytyttääkö mies. Mies voi olla vaikka kuinka komea, eikä välttämättä silti sytytä. Komeus ei takaa sytyttämistä. Komea mies voi olla ihan kivaa silmökarkkia, ilman että häneen kokis mitään seksuaalista vetoa."

    Just näin.

    xL

    Komppaus täältä myös

    Äänestä

No ei kukaan sytyttänyt, mutta silmää miellytti jotenkin eniten Fransisco jotain...se nuori mies.

Ensimmäinen oli liian steriili..viimenen ällöttävä pornoilija.

Äänestä
  • Kummasti se pornoilija on kuitenkin saanut hameväkeä surkeisiin filmeihinsä.

    Eikä taatusti kukaan niistä tytöistä ole väkipakolla sinne mennyt, vaan täysin vapaasta tahdostaan. Että kyllä se on peiliin katsomisen paikka jokaisella suomalaisella naisella, kun kerran haluavat horoiksi heittäytyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kummasti se pornoilija on kuitenkin saanut hameväkeä surkeisiin filmeihinsä.

    No evvk tommonen horo mies jos ei ne naisetkaan. Panisin mielummin koivunoksaakin kun Lotharia..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kummasti se pornoilija on kuitenkin saanut hameväkeä surkeisiin filmeihinsä.

    Eikä taatusti kukaan niistä tytöistä ole väkipakolla sinne mennyt, vaan täysin vapaasta tahdostaan. Että kyllä se on peiliin katsomisen paikka jokaisella suomalaisella naisella, kun kerran haluavat horoiksi heittäytyä.

    Rahan takia ne siellä on, eikä sen Lotharin.

    Äänestä

Noin esteettisessä mielessä, Momoalla on naisen kulmakarvat, eli korkealla. Miehellä tulee olla paksut suorat kulmakarvat heti silmien yläpuolella, silloin tulee se aggressiivinen ja miehekäs ilme.

Äänestä
  • Hyhhyh.

    Äänestä

Ei sytytä. Noi on vaan kuvia.

Mua ei kuvat saa kiinnostumaan. Miehessä pitää olla muutakin kuin ulkonäkö; se ei koskaan riitä kriteeriksi tuntemaan vetovoimaa.

Vetovoimaa taas saa tuntemaan esimerkiksi ääni, eleet, ilmeet, liikkeet.

1Äänestä
  • Jep jep ja persoona, jos sen jotenkin saa selville...

    👍

    Sen jälkeen ukko voikin näyttää vaikka sammakolle, se on jo tehnyt vaikutuksen..

    1Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Jep jep ja persoona, jos sen jotenkin saa selville...

    👍

    Sen jälkeen ukko voikin näyttää vaikka sammakolle, se on jo tehnyt vaikutuksen..

    Niin totta! Kun siinä miehessä, jos on tehnyt vaikutuksen, ei vaikuta se ulkonäkö enää pätkääkään. Siitä tykkää tai ei. No jos on söötti, niin saahan sitä kehua, mutta tarpeellinen elementti se ei ole.

    1Äänestä

  • elisakettu kirjoitti:

    Niin totta! Kun siinä miehessä, jos on tehnyt vaikutuksen, ei vaikuta se ulkonäkö enää pätkääkään. Siitä tykkää tai ei. No jos on söötti, niin saahan sitä kehua, mutta tarpeellinen elementti se ei ole.

    Juurikin niin, se on silti se oma sydänkäpynen ja itselle upea ihminen semmoisenaan. Ihan sama miten paljon käppäilee vastaan toinen toistaan komeiksi ylistettyjä ukkoja.

    Se oma on ihana rämppäkäpälineen ja lättäjalkoineen.

    Eikä sitä muuta mikään muu kuin luonteen rumentuminen. ☺️

    1Äänestä

Eikö miehet saa vastata? Jos sammuttaa kaikki toksismaskuliiniset osat aivoista (eli toisen soluista) ensin.

No niin.

1. Kauneus on katsojan silmässä
2. Mutta ei ulkonäöllä oikeastaan ole mitään merkitystä
3. Mutta kukaan noista nyt ei kuitenkaan silti kelpaa. Yök.
4. Mutta kyllä sitä nyt vaan kuitenkin ensin ulkonäköä katsoo

Äänestä

Hienoja kuvia on miehistä, mutta miltä he näyttävätkään luonnossa? Kuvat on vartavasten otettu hyvästä kulmasta.

Äänestä

Tavallinen mies on todella heikoilla kun maailman komeimmistakin miehistä vain muutama säväyttää naisia. Voin kuvitella kuinka ankeaa on miestarjonta naisten silmissä vaikka suomalaisen kaupungin kadulla tai baarissa. Silti ulkonäöllä pitäisi tehdä vaikutus kun muutakaan ei tuntemattomasta tiedä.

Äänestä
  • Kommentistasi näkee, että olet ihan hakoteillä, etkä ole tajunnut ollenkaan, mistä on kyse silloin, kun joku komean miehen kuva ei sytytä. Kun pointti on nimenomaan se, että komeus voi olla kaunista sinänsä, mutta silti se, joka säväyttää, voi olla vaikka vähemmän komea, mutta joka muuten vaan kiinnostaa ja vetää puoleensa. Eikä se ulkonäöllä vaikutuksen tekeminen tarkoita sitä, että pitää olla mahdollisimman komeat piirteet. Minuun ainakin tekee vaikutuksen sellainen ihminen, joka ulkonäöllisesti on juuri sitä ihmistyyppiä, josta tykkään, ja usein ne klassisen komeat eivät tunnu yhtä hyvännäköisiltä (seksuaalisessa mielessä) kuin joku "vähemmän komea", jonka kanssa vaan on vetovoimaa, jonka persoona viehättää ja joka edustaa vaikkapa juuri sitä miestyyppiä, josta itse tykkää.

    Äänestä

Harmillisesti noista ei ole kukaan mun makuun. Ehkä mulla on mieltymys aika suomalaisiin piirteisiin.
Esim. tässä on kolme sytyttävää miestä, komeaakin:

https://hs.mediadelivery.fi/img/some/default/8fda39c5d6f64be6b8483c4265c7b66a.jpg

Ja tämän kasvot ja vartalo ovat kolahtaneet teini-iästä alkaen tähän päivään:
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1200,h_800,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco/39-5573115cb869bca8893.jpg

Jos aivan pakko olisi noista aloittajan kuvista valita, niin toiseksi alimmainen olisi voinut jotenkin vedota teininä, miksei ehkä vielä 20 ikäisenäkin .

Äänestä

Ja aloittajan kuvista, jos nyt oikein räävitään:
ekalla on liian matala otsa ja hän näyttää jollain tavoin.. noh.. vähän simppeliltä. Sellainen ei sytytä yhtään.

Toka näyttää siltä kuin olisi jossain aineissa ja hänkin näyttää jotenkin hyvin.. hmm.. ei ruudinkeksijältä. Jotenkin myös ilkeältä. Ilkeä ja tyhmä ei ole hyvä yhdistelmä, jos se on ekoja mielikuvia .

Viimeinen olisi tavallaan ihan kivan taviksen näköinen, mutta silmissä on epämiellyttävä, epärehellinen katse. Kiero olemus. Ei myöskään kovin fiksun näköinen:/

Kaikki ovat komeita omalla tavallaan, ymmärrän miksi ovat malleja tai vastaavia, mutta eivät sytytä minua. En tunne ketään heistä eli en tiedä, mistä ovat tunnettuja. Mun tuurilla tietty nyt sitten jotain Nobel-kirjailijoita:/

Äänestä

kelpaisko naisille sitten remu aaltonen 40 vuotiaana tai ilkka numisto 40vuotiaana tai spede pasanen 50vuotiaana

Äänestä
  • Noista kolmesta Remu 40 vuotiaana, varmaan vielä 50 vuotiaanakin:) Alle 40v. taas oikein ei.

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Noista kolmesta Remu 40 vuotiaana, varmaan vielä 50 vuotiaanakin:) Alle 40v. taas oikein ei.

    mitäs vikaa ilkka nummistossa ja pasasessa sitten on että ei kelpaisi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mitäs vikaa ilkka nummistossa ja pasasessa sitten on että ei kelpaisi

    En osaa sitä sanoa, Remu vain on noista ainoa itseä sytyttävä. Kyse ei ole pelkästään ulkoisista seikoista vaan kokonaisuudesta. Vesa-Matti Loiri oli muistaakseni vielä 50 v. karismaattinen. Nuorempana vielä enemmän, eniten ehkä n. 30v. Tuli vaan jotenkin Spedestä mieleen.

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    En osaa sitä sanoa, Remu vain on noista ainoa itseä sytyttävä. Kyse ei ole pelkästään ulkoisista seikoista vaan kokonaisuudesta. Vesa-Matti Loiri oli muistaakseni vielä 50 v. karismaattinen. Nuorempana vielä enemmän, eniten ehkä n. 30v. Tuli vaan jotenkin Spedestä mieleen.

    mitä jos ilkan näköinen mies pussaisi sinua ja sydämmesi rakastuu ja tiedät ilkka on elämäsi mies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mitä jos ilkan näköinen mies pussaisi sinua ja sydämmesi rakastuu ja tiedät ilkka on elämäsi mies

    Ei varmaan täysin mahdoton ajatus, mutta hyvin epätodennäköinen. :)

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Ei varmaan täysin mahdoton ajatus, mutta hyvin epätodennäköinen. :)

    Tykkään hoikemmista pojista. Ja jos joskus isommista, niin en lihaksikkaassa mielessä.

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Tykkään hoikemmista pojista. Ja jos joskus isommista, niin en lihaksikkaassa mielessä.

    mitä jos ilkalla ei lihaksia mutta on iso vatsa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mitä jos ilkalla ei lihaksia mutta on iso vatsa

    Ilkka nyt vaan ei kolahda, jonkun muun vatsa vois vielä kolahtaakin:)

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Ilkka nyt vaan ei kolahda, jonkun muun vatsa vois vielä kolahtaakin:)

    mikä ilkassa tökkii tavallinen suomalainen mies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mikä ilkassa tökkii tavallinen suomalainen mies

    Kaikkiin ei voi ihastua ja hänelläkin on varmasti ihailijansa ollut.

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Kaikkiin ei voi ihastua ja hänelläkin on varmasti ihailijansa ollut.

    Onneksi me miehet olemme yksinkertaisempia, voisin kuvitella pystyväni ihastumaan jopa sinuun, ei siihen kohteeksi tunnettuja filmitähtiä tarvittaisi:)

    AsianVierestä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi me miehet olemme yksinkertaisempia, voisin kuvitella pystyväni ihastumaan jopa sinuun, ei siihen kohteeksi tunnettuja filmitähtiä tarvittaisi:)

    AsianVierestä

    Mistäs sä sen tiedät, etten mä ole tunnettu filmitähti? :P

    2Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Mistäs sä sen tiedät, etten mä ole tunnettu filmitähti? :P

    Ai niin, unohdin, anna anteeksi. Olet ihana.
    Salaisuus on nyt paljastettu Eva, terveisin Aatami.
    https://www.youtube.com/watch?v=ypBgxpxC-u8

    AsianVierestä

    Äänestä

Kun komeista miehistä puhutaan ...

https://www.elle.com/culture/celebrities/a13846/joe-manganiello-interview/

Jos yksikään julkkis on koskaan lyönyt tämän tytön polvet veteliksi, niin tässä hän on. Niin tolkuttoman komea ja silti niin kiltit silmät!

Tuon kun saisi pulloon takanreunalle. Sitä olisi niin kiva katsella. Koskea siihen ei uskaltaisi. Ei sillä, että minulla olisi mitään saumoja tuollaiseen mieheen. Parempi varmaan niin, kun sen rinnalla tuntisi itsensä maan matoseksi.

Äänestä

Ei mikään noistanyt sytyttänyt.

Äänestä

Ei yhtäkään minun mielestäni komeaa, Kolmonen on söpö, sellainen jonka vois ottaa kiinni ja panna pulloon ja katsella mielikseen!
Se vain tuli mieleeni, että miksikähän Suomesta ei löydy yhtäkään esim. noitten kuvien tapaista ns. yleisesti komeana pidettyä miestä?

Äänestä

Naiset sanoo ettei komea mies sytytä mutta antavat heti pillua kun joku komea tulee iskemään.

Äänestä
  • Sinähän sen parhaiten tiedät?

    Äänestä

Andeeri Fiskarsson oli ainut sinne päin noista neljästä.

Ihmisen viehätysvoima on paljon muustakin kiinni kuin ulkonäöstä, olipa kyse miehistä tai naisista. Hyvä ulkokuori ei auta jos luonteet ei mätsää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Laitan tähän maailmalla yleisesti komeiksi todettuja miehiä.

Mariano Di Vaio
https://mediaslide-europe.storage.googleapis.com/selectmen/pictures/4496/9275/large-1550665456-5e496b049aa05b8df518804945ca7bcd.jpg

David Gandy
https://cdn1.thr.com/sites/default/files/imagecache/landscape_928x523/2015/02/ap507647337846.jpg

Francisco Lachowski
https://i.mdel.net/i/db/2012/2/81101/81101-800w.jpg

Andeeri Fiskarsson
https://fi-seiska-cdn-pro.seiska.fi/files/styles/article_page_image_770px_wide/s3/styles/web/2013/06/11/lotharthumb.jpg?itok=6PvZC0XK

Kuka sytyttää eniten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu