Lisääkö X riskiä/todennäköisyyttä saada Y?

ihmistieteissä ollaan usein kiinnostuneita siitä, lisääkö jokin tekijä tai tekijät riskiä esim. sairastua johonkin syöpään. Tällainen tutkimus on laajamittaisesti ottaen täysin uskonasia, ei kovaa tiedettä.
Riskin käsite nimittäin vaatii olemattomien maailmojen olemassaolon, siis kuviteltujen hypoteettisten maailmojen olemassaolon ja päättelyssä tehdäänkin täten viittauksia havaintoaineistoihin, jotka teoriassa voisivat olla olemassa, mutta käytännössä eivät.
Tieteellisen realismin nimissä tällainen viittaus olemattomiin maailmoihin eli keinotekoiseen otosavaruuteen ja tämän olemattomiin havaintoihin, jotka olisivat voineet olla olemassa, mutta ei kuitenkaan olleet tutkimuksessa, ei ole metodologisesti validi lähestymistapa.
Todennäköisyyskäsite, jota sovelletaan myös laajasti eri tieteen aloilla vastaavanlaista päättelyä tehtäessä, on myös samalla tavalla ongelmallinen.
Matemaattisesti todennäköisyys voidaan palauttaa mittateoriaan ja esittää joukko-opin avulla formaalisti. Tiedämme toki, että joukko-oppi on harvennutta ilmaa eikä joukkoja esiinny muissa kuin mielikuvitusmaailmoissa. Tarvitsemme täten empiirisen käsitteen todennäköisyydelle, jonka standardimääritelmä on, että tapahtuman todennäköisyys on tämän suhteellinen esiintymistiheys homogeenisten olosuhteiden vallitessa, kun toistojen määrä lähestyy ääretöntä.
Tämän sovelletun matematiikan standardimääritelmän mukaan todennäköisyys on määritelty olemattomaksi asiaksi, koska ääretöntä ei voida saavuttaa, eikä tyypillisesti edes homogeenisia olosuhteita.
Lähes kaikki tieteellinen tutkimus nykyään nojaa joko riskin tai todennäköisyyden käsitteeseen, vaikka tieteellisen realismin nimissä nämä käsitteet eivät ole metodologisesti lainkaan päteviä, koska tekevät viittauksia olemattomiin maailmoihin, joita ei ole edes olemassa (paitsi joukko-opissa jossa olematon on aina olemassa).
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aloituksen on pakko olla vitsi. Mutta kysytäänpä: Jos X ja Y korreloivat keskenään vahvasti suuressa otoksessa, mitä vaihtoehtoja tämän selittämiseksi löytyy. Annan yhden:
1. X vaikuttaa Y:hyn.

Äänestä
  • Mitä enemmän ihmiset syövät jäätelöä, sitä enemmän ihmisiä hukkuu. Korrelaatio jäätelönsyönnin ja vesistöön hukkuneiden määrän välillä on lähes täydellinen. Voimmekin täten sanoa, että jäätelönsyönti aiheuttaa vesistöön hukkumisia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä enemmän ihmiset syövät jäätelöä, sitä enemmän ihmisiä hukkuu. Korrelaatio jäätelönsyönnin ja vesistöön hukkuneiden määrän välillä on lähes täydellinen. Voimmekin täten sanoa, että jäätelönsyönti aiheuttaa vesistöön hukkumisia.

    Klassinen esimerkki. Eli toinen selitys:
    2. Jokin muu tekijä A vaikuttaa Y:hyn ja sama A vaikuttaa X:ään.

    A= lämmin sää

    Kuka hoksaa kolmannen mahdollisen selityksen? Taitaa olla liiankin triviaali...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ihmistieteissä ollaan usein kiinnostuneita siitä, lisääkö jokin tekijä tai tekijät riskiä esim. sairastua johonkin syöpään. Tällainen tutkimus on laajamittaisesti ottaen täysin uskonasia, ei kovaa tiedettä.
Riskin käsite nimittäin vaatii olemattomien maailmojen olemassaolon, siis kuviteltujen hypoteettisten maailmojen olemassaolon ja päättelyssä tehdäänkin täten viittauksia havaintoaineistoihin, jotka teoriassa voisivat olla olemassa, mutta käytännössä eivät.
Tieteellisen realismin nimissä tällainen viittaus olemattomiin maailmoihin eli keinotekoiseen otosavaruuteen ja tämän olemattomiin havaintoihin, jotka olisivat voineet olla olemassa, mutta ei kuitenkaan olleet tutkimuksessa, ei ole metodologisesti validi lähestymistapa.
Todennäköisyyskäsite, jota sovelletaan myös laajasti eri tieteen aloilla vastaavanlaista päättelyä tehtäessä, on myös samalla tavalla ongelmallinen.
Matemaattisesti todennäköisyys voidaan palauttaa mittateoriaan ja esittää joukko-opin avulla formaalisti. Tiedämme toki, että joukko-oppi on harvennutta ilmaa eikä joukkoja esiinny muissa kuin mielikuvitusmaailmoissa. Tarvitsemme täten empiirisen käsitteen todennäköisyydelle, jonka standardimääritelmä on, että tapahtuman todennäköisyys on tämän suhteellinen esiintymistiheys homogeenisten olosuhteiden vallitessa, kun toistojen määrä lähestyy ääretöntä.
Tämän sovelletun matematiikan standardimääritelmän mukaan todennäköisyys on määritelty olemattomaksi asiaksi, koska ääretöntä ei voida saavuttaa, eikä tyypillisesti edes homogeenisia olosuhteita.
Lähes kaikki tieteellinen tutkimus nykyään nojaa joko riskin tai todennäköisyyden käsitteeseen, vaikka tieteellisen realismin nimissä nämä käsitteet eivät ole metodologisesti lainkaan päteviä, koska tekevät viittauksia olemattomiin maailmoihin, joita ei ole edes olemassa (paitsi joukko-opissa jossa olematon on aina olemassa).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu