https://www.seiska.fi/Uutiset/Susanna-Indren-teki-rikosilmoituksen-aviomiehestaan-nain-Samuli-vastaa-syytteisiin-En-ole
Käytetään hyväksi vanhaa naista pelkästään rahaa ajatellen.
Käytetään hyväksi vanhaa naista pelkästään rahaa ajatellen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Yleistys tarkoittaa joidenkin yksittäisten asioiden tai ilmiöiden käsittämistä ryhmäksi eli joukoksi, jonka jäsenillä on samankaltaisia piirteitä. Yleistys koetaan usein kielteiseksi, kun sillä muodostetaan liian samansisältöinen kuva kaikista jonkin ryhmän jäsenistä vain pienen otoksen perusteella.
Wikipedia
No, mikä on sitten totuus? Samalla tavalla nuoret naiset käyttävät hyväkseen vanhoja pappoja esim Reetu
Kuvitteliko susanna tosissaan että mies on mukana rakkaudesta. Itseään saa syyttää, puumanaiset ovat kahjoja, nuorempi mies suostuu suhteeseen vain hyötyäkseen, ei tietenkään mistään muusta syystä.
Samaa toimintaa naiset harrastaneet eevasta lähtien.
No puumathan ovat ikäänkuin jälkeenjääneitä, elämä ajanut ohitse mutta itse eivät ole päässeet eteenpäin.
Ok, eli siinä tapauksessa myös "harmaaketut" ovat jälkeenjääneitä.
Väärin, miehen pitää olla menestynyt jos vanhemmalla iällä meinaa nuorten naisten kanssa olla, katos kun se on miehile huomattavasti vaikeampaa. Päinvastoin taas riittää että jannu haluaa pesää.
Kyllähän toiset miehet osaa käyttää naista ja sen rahoja hyväksi, vaikka olisi mies ja nainen saman ikäisiäkin. Ei se ikäero vaan se luonne...
Tuomoisia ne kaikki miehet aina on. ☝️
Sun mies myös?
Susanna Indrenhän onkin mallikappale kertomaan kaikista ikäisistään naisista. Hänhän on varsin avoimesti kertonut myös erinäisistä "henkilökohtaisista" ongelmistaan ja ollut asian tiimoilta mukana myös eräässä tv-ohjelmassa, joitain vuosia takaperin. Näillä asioillahan ei tokikaan ole mitään roolia hänen sekavassa yksityiselämässään. Ainoa merkittävä tekijä tässäkin, on hänen "puumuutensa".