Laiska puoliso

Anonyymi

Olen ollut muutaman vuoden tyttöystäväni kanssa ja meillä on parivuotias poika. Minua on alkanut suoraan sanottuna vituttaa tyttöystävän laiskuus. Olen innostunut liikunnasta reilun vuoden aikana ja elämäntavat ovat paremmat. Naista ei kiinnosta oikeen tehä mitään liikkumiseen liittyvää. Yritän saada häntä edes pari kertaa viikossa lenkille tai punttitreeniä tekemään mutta se on todella nihkeetä hänelle. Hän tykkää herkuista ja pyytää tuomaan "jotain pientä" kun olen kaupassa. Pidän yleensä tiukan linjan että yhdessä mässäillään vklp ja arkena pyritään olemaan ilman, koska pari vuotta sitten vielä herkuttelimme paljon ja itse en harrastanut sillon vielä lenkkeilyä tai lihastreenejä. Lisäksi minä yleensä imuroin kodin ja haluan pitää paikat siistinä. Tyttöystävä jättää sen sijaan vaatteita lojumaan lattialle, tuoleille yms. Lisäksi syömisen jälkeen astiat jää leivänmuruineen pöydälle josta korjaan ne pois pesukoneeseen. Monesti annan hänen suosiolla nukkua vklp pidempään, sillä tykkään nousta ajoissa mutta silloin kun haluaisin nukkua 2h pidempään nii tuntuu että mieluummin itse haluaisi jäädä sänkyyn pötköttää. Eli siis yleisesti todella laiska ja saamaton yleensä. Onko kohtalotovereita?

5

1063

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olet jo hävinnyt pelin. Tyttöystäväsi ei suostu määrättäväksi. Kuka sinulle on sellaisen oikeuden antanut?

      • Anonyymi

        Tässä nyt ole mistään määräilystä kyse. Kyllä normaalit kotityöt pitäisi osata hoitaa ilman ylimääräisiä patisteluja.


    • Anonyymi

      On täydellisesti vain sinun oma valintasi, haluatko vetää perässäsi tuota laiskaa vetelystä.
      Kukaan kai ei ole pakottanut sinua valitsemaan häntä, vai kuinka. Perheesi uskonnollisista syistä?
      Oli miten oli, sinua häiritsee suunnatomasti tuon toisen käytös ( niin lähes kaikkia muitakin). Miksi et laskisi häntä menemään ja etsimään itselleen toisen passaajan.

      Sinulle aivan varmasti löytyy ystävä joka vastaa haluamaasilaiseen käytökseen hyväksytymmällä tavalla.

      ja niin jokainen elää onnellisena elämänsä loppuun :)

    • Anonyymi

      Ei laiskuutta ole se jos toinen ei halua tehdä saa kuin sinä. Jos tyttöystävä halua vaikk anyplätä pitsiä ja sinä et halua niin oletko hänen mielestä laiska tai idiootti?
      Hopi hopi itse tekemään ja niitä kotitöitä, ei nainen ole sitä varten että siivooa ja mies ei tee mitään.

    • Anonyymi

      No ei tuossa varmaan auta kuin kärsiä tai nalkuttaa ja kärsiä. Syy ei olem mielestäni tarpeeksi iso,että eroaisitte.

      Sinä olet ilmeisesti se, joka on muuttunut, ei avopuolisosi (huom ei tyttöystävä).

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1466
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1023
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      383
      864
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      156
      849
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      723
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe