Perjantai-illan yksinäinen huokaus

Olen jo vanha mies, mutta olen elänyt koko elämäni yksin. Vuosien varrella olen menettänyt kykyni tuntea iloa, enkä oikeastaan enää edes nauti mistään. Tunnen eläväni täysin normaalin ihmisyhteisön ulkopuolella ja haaveilen vain maailmasta, jonka tunnen sisimmässäni.
Kun katson kauas horisonttiin tai kävelen lapsuuteni usvaisilla kaduilla, minä koen tietynlaisen haikean nostalgisen tunteen. Se tunne maalaa minulle
kuvan täysin ajattomasta maailmasta, jossa ei ole ketään muita kuin minä.

Tässä maailmassani on harmaata, viileää ja hieman tuulista. Aina. On vaikeaa sanoa mikä kellonaika tai vuodenaika siellä on - aivan kuin olisin vetäytynyt mietiskelemään kokonaan ajan ja ihmiskunnan ulkopuolelle. Olo on kuin suuren sodan jälkeensä jättämässä, rauhoittuneessa hävityksessä, savun noustessa raunioista. On hiljaista. Missään ei ole ketään.
Aivan kuin maailma olisi loppunut ja olisin yksin jäänyt tähän limbon kaltaiseen todellisuuteen muistelemaan sitä ohikiitävää hetkeä jolloin ihminen hallitsi maapalloa. Mietin: onkohan monikin ihminen historian aikana kokenut tämän saman tunteen?
Katson ylös harmaalle taivaalle. Väri heijastaa sieluni tyhjyyttä ja olemukseni aineettomuutta. Olen riutunut niin olemattomaksi että tuntuu kuin voisin ajelehtia milloin tahansa tieheni kuin syksyn rapistuva lehti jota tuuli riepottelee.
Ei lempiruokani maistu suussani enää miltään, ja kauniit maisemat ovat vaihtuneet syvään harmaaseen syystaivaaseen. En nauti enää mistään, aivan kuin en edes kykenisi siihen enää - aivan kuin minusta olisi pikkuhiljaa poistettu palasia ja olisin joka vuosi aina vain vähemmän ja vähemmän kunnes katoaisin tuuleen. En pidä enää mistään muusta kuin tästä harmaasta taivaasta ja viileän ankeasta päivästä, mutta ensi vuonna en varmaan enää siitäkään.
Tai sitten elän ikuisesti enkä kuole koskaan. Palaan ihmisten maailmaan ajelehtimaan aineettomana sieluna, jota kukaan ei huomioi. Näinhän se on aina ollut ennenkin.
Miten se joka ei koskaan ole elänyt voisi kuollakaan?
Jostain kumman syystä minä haluaisinkin elää ikuisesti. Liitelisin ihmisten maailmassa ulkopuolisena, ajattomana olentona. Odottaisin, että joskus ilmaantuisi toinen kaltaiseni ja kohtaisimme tässä ajattomassa ulottuvuudessa toistemme vertaisina. Kerrankin olisi joku, jonka kanssa olisi jotakin yhteistä.
Onkohan kaltaistani edes olemassa?
40<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kyllä meitä haaveilevia muitakin on. Hiukka surulliselta kuulosti tekstisi, voi kun uskoisit tulevaan ja löytäsit rakkaan vierellesi. Mä halaisin, jos olisin lähelläsi.

Äänestä

Sinulla on kyllä sana hallussasi.

Joitakin vuosia sitten tein "kotiseutukierroksen " äitinä ja sisareni kanssa. Kävimme Haminassa ja Kouvolassa, joissa lapsuuttani elin. Luulen, että koin jotain samanlaista kuin sinä kuvaat

"Kun katson kauas horisonttiin tai kävelen lapsuuteni usvaisilla kaduilla, minä koen tietynlaisen haikean nostalgisen tunteen. Se tunne maalaa minulle
kuvan täysin ajattomasta maailmasta, jossa ei ole ketään muita kuin minä. "

Usein rannallaulapalle katsoessa tai katsoessa nuotioon tulee joku samanlainen tunnelma. Yksin keskellä kaiken, haikeus, outous...jotain mistä ei saa kiinni....

Äänestä

"Miten se joka ei koskaan ole elänyt voisi kuollakaan?"

Tuohon lauseeseen kätkeytyy traagisuus, joka liittyy niihin ihmisiin jotka eivät uskalla elää. Heitä ei oikeastaan koskaan ollutkaan...

1Äänestä
  • Mitä tuo "ei uskalla elää" tarkoittaa? Joku jokaei tee paljon asioita voi silti elää jokaisella aistilla, toiset tarvii vähemmän kuin toiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tuo "ei uskalla elää" tarkoittaa? Joku jokaei tee paljon asioita voi silti elää jokaisella aistilla, toiset tarvii vähemmän kuin toiset.

    Ihmisen tulisi tavoitella unelmiaan. Ellei ihminen tee sitä, niin mielestäni hän ei elä.

    1Äänestä

  • Iku-Turso kirjoitti:

    Ihmisen tulisi tavoitella unelmiaan. Ellei ihminen tee sitä, niin mielestäni hän ei elä.

    Tjaa, jotkut buddhalaismunkit vaikka, tai munkit yleensäkään ei taida juuuri tavoitella mitään mitä esim. sinä pidät elämisenä. Ja joo, jos munkki istuu vuorella ikänsä ja mietiskelee se voi olla hänelle ihan yhtä tyydytttävää kuin sinun vouhotus sinulle, loppupelissä päädytte kuitenkin suunnilleen samaan olotilaan.
    -harmiseikirj-

    Äänestä

  • "Tuohon lauseeseen kätkeytyy traagisuus, joka liittyy niihin ihmisiin jotka eivät uskalla elää. Heitä ei oikeastaan koskaan ollutkaan..."

    Onko sitten loppupelissä kovin väkevämmin semmoinen joka vaikka omaisuuttaa haalii itselleen? persaukisena sekin täältä lopulta lähtee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tjaa, jotkut buddhalaismunkit vaikka, tai munkit yleensäkään ei taida juuuri tavoitella mitään mitä esim. sinä pidät elämisenä. Ja joo, jos munkki istuu vuorella ikänsä ja mietiskelee se voi olla hänelle ihan yhtä tyydytttävää kuin sinun vouhotus sinulle, loppupelissä päädytte kuitenkin suunnilleen samaan olotilaan.
    -harmiseikirj-

    Buddhalaismunkeillakin lienee joku tavoite joka antaa sisältöä elämään.
    En minä sano mitä pitää tavoitella, pääasia että sen tavoittelu antaa sisältöä elämään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tuohon lauseeseen kätkeytyy traagisuus, joka liittyy niihin ihmisiin jotka eivät uskalla elää. Heitä ei oikeastaan koskaan ollutkaan..."

    Onko sitten loppupelissä kovin väkevämmin semmoinen joka vaikka omaisuuttaa haalii itselleen? persaukisena sekin täältä lopulta lähtee.

    Elämän merkityksellisyys arvioidaan eläessä.

    Äänestä

  • Iku-Turso kirjoitti:

    Elämän merkityksellisyys arvioidaan eläessä.

    Nukkuminen on kyllä hyvä vaihtoehto.

    AsianVierestä

    Äänestä

  • Iku-Turso kirjoitti:

    Elämän merkityksellisyys arvioidaan eläessä.

    Minun on hyvin vaikea nähdä tuota että vain jatkuva tavoitteleminen voisi taata merkityksellisyyden. eikä se tavoitteleminen kerro ennemminkin siitä että on tyytymätön siihen mitä on? sellainen taas joka kokee että on jo saavuttanut kaiken tavoittelemisen arvoisen on varmaan onnellisempi. Mutta joo, samaa mieltä asian vierestä kanssa, nukkuminen on tavoittelmisen arvoista, siispä öitä.

    Öitä pojille.
    Toivottavasti elämänne on sen näköinen kuin toivoisitte sen olevan.

    Äänestä

  • Iku-Turso kirjoitti:

    Ihmisen tulisi tavoitella unelmiaan. Ellei ihminen tee sitä, niin mielestäni hän ei elä.

    Hmm, jaa, olen eri mieltä tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmm, jaa, olen eri mieltä tästä.

    Hienoa. Hyvää yötä palstalle, eläkää unelmaanne!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tjaa, jotkut buddhalaismunkit vaikka, tai munkit yleensäkään ei taida juuuri tavoitella mitään mitä esim. sinä pidät elämisenä. Ja joo, jos munkki istuu vuorella ikänsä ja mietiskelee se voi olla hänelle ihan yhtä tyydytttävää kuin sinun vouhotus sinulle, loppupelissä päädytte kuitenkin suunnilleen samaan olotilaan.
    -harmiseikirj-

    Se munkki elää...
    Ihminen on kuollut, minun mielestäni, silloin, kun ei ole kiinni elämässä. Kun vain jotenkin soljuu kuin lastu laineilla ilman päämäärää. Se on henkinen tila, ei saa kiinni mistään, mikään ei kosketa, on ulkopuolella, ei yhteydessä toisiin vaikka olisi samassa tilassa toisten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minun on hyvin vaikea nähdä tuota että vain jatkuva tavoitteleminen voisi taata merkityksellisyyden. eikä se tavoitteleminen kerro ennemminkin siitä että on tyytymätön siihen mitä on? sellainen taas joka kokee että on jo saavuttanut kaiken tavoittelemisen arvoisen on varmaan onnellisempi. Mutta joo, samaa mieltä asian vierestä kanssa, nukkuminen on tavoittelmisen arvoista, siispä öitä.
    -harmiseikirj-

    Jos on saanuttanut elämässä kaiken mitä haluaa, pysähtyy paikoilleen. Eikä useinkaan tiedä miksi jatkaisi mielekäästi.

    Äänestä

  • Kaskenpolttaja kirjoitti:

    Se munkki elää...
    Ihminen on kuollut, minun mielestäni, silloin, kun ei ole kiinni elämässä. Kun vain jotenkin soljuu kuin lastu laineilla ilman päämäärää. Se on henkinen tila, ei saa kiinni mistään, mikään ei kosketa, on ulkopuolella, ei yhteydessä toisiin vaikka olisi samassa tilassa toisten kanssa.

    Asennekysymys. Jotkut tarvii aina jotain tavoitteita ja unelmia ollakseen "elossa". Toiset "tyytyy" pikkuasioihin ja on onnellisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asennekysymys. Jotkut tarvii aina jotain tavoitteita ja unelmia ollakseen "elossa". Toiset "tyytyy" pikkuasioihin ja on onnellisia.

    Asennekysymys juuri. Haaveet eivät sulje mitenkään pois sitä, että iloitsee pikkuasioista.
    Toisaalta kyky haaveilla ja iloita voi myös kadota, eikä se silloin ole sellainen asennekysymys, että asennettaan voisi vain muuttaa.

    Äänestä

Tämä kuulostaa oudolta mutta olen itse käynyt läpi samanlaisia fiiliksia, olen 30 vuotias. Mutta minulla saattaa olla vielä parikytä vuotta peliaikaa tässä- Kuitenki eläkkeellä jne.

Tosiasia on kuitenki se että elämä on vähän niinkuin kulissi jossa ihmiset touhuaa turhanpäiväisiä juttujansa. Sittenku ihminen on tarpeeton niin se tavallaan katsoo sitä kulissia ulkopuolelta.

Sen takia mulla on tämä Jeesus usko ollu 10 vuotta läsnä kun tajusin just tuon mitä käyt läpi, tai no lapsuuteni oli jo harmaata ja yksinäistä mutta sain sentään jotain lohtua yliluonnollisien voimien kanssa työskentelystä(jos niitä nyt edes on).

Ehkä tässä tosiaan tulee joku sota tai vastaavaa mutta sinä et välttämättä enää osallistu siihen mutta olet tavallaan jo siinä epätoivon tunteessa mikä on seurannut siitä sodasta jonka joku sodan käynyt tai sodan keskellä elävä sitten kokee joskus vuosien päästä.

Äänestä
  • Ihmisilleitselleen heidän touhunsa eivät ole turhanpäiväisiä. Katsoja saattaa ajatella , että no ovat turhanpäiväisiä.

    Äänestä

Olet saavuttanut paljon, voit olla kiitollinen.

Äänestä

Katsotko muiden elämää. Näyttää siltä että ovat nähneet kokeneet nauttineet ym enemmän . Tehneet jälkiä. Mutta kun se ei vaan lähde toisilla menemään silleen. Jostain sekin johtuu. Mutta ymmärrän täysin tunteen oon ikämies ja jäänyt paitsi vaikuttamisesta .luulen. pieni on mun maailmain kuitenkin se hyvin riittää. ..masennus. ulos jääminen. Otan ossaa.koeta jaksaa.

Äänestä

https://www.youtube.com/watch?v=8xxo7Zfo7RU

Aika normaaleja viikonlopputunnelmia yksinäiselle miehelle. Varsinkin kun syksy alkaa jo olla käsillä ja tuulet hiipivät jostain kaduille ja autioille rannoille. Pitää vaan nostaa kaulus pystyyn sinnitellä eteenpäin - jos ei ihmisenä niin harmaana haamuna kuitenkin!

Äänestä
  • Kylläpä nyt on runollisia ihmisiä liikkeellä.
    Kyllä noin voi kuvata myös yksinäinen naisen tunnelmia.Harmaana haamuna ainaisen sadepilven alla :)
    Oikeasti se oli aika ahdistavaa aikaa, jolle voi nyt jo vähän hymyillä, silloin ei hymyilyttänyt yhtään.

    Äänestä

Käytät alkoholia? Lopeta se. Jos käytät alkoholia, luultavasti kaikki synkeys mitä kuvailit, lähtee pois ja elämästäsi tulee normaalia. Olet ihan tavallinen ihminen sen alkoholihuurun hälvettyä.

Äänestä
  • En ole ikinä maistanut alkoholia ja kohta tulee 30 vuotta täyteen.
    Huh minkälaista settiä tulisikaan jos olisin alkoholisti.

    Äänestä

  • Kysyin aloittajalta, vanhalta mieheltä..

    0:34

    Äänestä

Olen samanlainen, vaikken vielä ihan hirveän vanha. On aivan sama, vaikka ruumis kuolisi nyt heti, henkisesti en ole ollut elossa enää vuosiin. Ja mikään ei voi muuttua, koska ei ole olemassa mitään pohjaa, mille rakentaa. Niin kutsuttu elämäni on pelkkää velvollisuuksien hoitamista, vaikka ulkopuoliselle saatankin näyttää aktiiviselta vähän siellä sun täällä. En nauti näistä velvoitteistani vaan ne ovat kaikki pakkopullaa, merkityksetöntä. Muutos ei auta, olen sitäkin kokeillut monta kertaa. Uudetkin asiat ovat aivan yhtä yhdentekeviä ja tuottavat aina vain päänvaivaa nautinnon sijaan. Tämä kaikki on uuvuttanut minut täysin. En jaksa enää.

Äänestä
  • Jos sinulla olisi kaikki valta maan päällä muuttaa asioita, mikä elämässäsi pitää muuttua, että se pohja voisi olla sellainen, että siltä voi ponnistaa?

    Äänestä

  • Jos olisi tuollainen valta, niin tekisin palveluksen kaikille eliöille maailmankaikkeudessa: poistamalla kaiken elämän tästä Galaksista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olisi tuollainen valta, niin tekisin palveluksen kaikille eliöille maailmankaikkeudessa: poistamalla kaiken elämän tästä Galaksista.

    Ok, onhan se yksi ratkaisu

    Äänestä

  • Kaskenpolttaja kirjoitti:

    Jos sinulla olisi kaikki valta maan päällä muuttaa asioita, mikä elämässäsi pitää muuttua, että se pohja voisi olla sellainen, että siltä voi ponnistaa?

    Ei auttaisi valta. Sellainen muutos ei ole mahdollinen. En tunne mitään. Silloin mikään muutos ei voi auttaa tuntemaan iloa tai intohimoa. Pohjaa asioista nauttimiselle ei ole. Olen tyhjä, vain aave, kuten aloittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei auttaisi valta. Sellainen muutos ei ole mahdollinen. En tunne mitään. Silloin mikään muutos ei voi auttaa tuntemaan iloa tai intohimoa. Pohjaa asioista nauttimiselle ei ole. Olen tyhjä, vain aave, kuten aloittaja.

    Vaikea sanoa mitään näin kun en sinua tunne. Eikä täällä oikein viitsi kysellä asioista.
    TYhjyys on kyllä sellainen tunne, että hyvin ymmärrän, ettei ole pohjaa, ei ole suuntaa, ei ole mitään.
    Mieleen tulee , että oletko masentunut? Masennus vie ihmiseltä kaiken ja antaa tilalle tyhjyyden ja pimeyden, toivottomuuden.
    Masennus on hoidettavissa oleva asia. Ei mikään helppo , mutta hoidettavissa. Ja sanon sen siksi, että itse olen tullut sieltä kuolleitten maasta tänne elävien maailmaan ja tiedän sen olevan mahdollista.

    Sanot, ettei valta auttaisi, muutos ei ole mahdollinen, et tunne mitään. Itse näen , että ratkaisu, jos se valta minulla olisi, on se, että tuntisit jälleen, se olisi muutos ja se toisi myös jossain kohtaa sen ilon ja intohimon ja nauttimisen.

    Mieleen nousee kysymys, milloin lakkasit tuntemasta ja miksi? Milloin kadotit elämän tarkoituksen?

    Jos olet tuo tämän ketjun anonyymi, kuvaat tuolla, että ulospäin ei ehkä näy se, että olet tyhjä sisältä. Elämä on pakkopullaa. Olet ilmeisesti kuitenkin aktiivinen kodin ulkopuolella, entä kun tulet kotiin? Mitä silloin tapahtuu? Onko sinulla kotona joku velvoite?

    Ei tarvitse vastata , jos et halua. Nuo ovat kuitenkin asioita, joita kannattaa miettiä. Kenen elämää elät? Ja olisiko aika hakeutua lääkärin pakeille.

    Muuten tässä muistutan nyt siitä,sinulle ja muille, jos on tarvetta, että valtakunnallinen kriisipuhelin on paikka, jossa voi jutella silloin kun ahdistaa. Silloin kun haluaa jonkun kanssa pohtia elämäänsä.

    Äänestä

Olet aivan kuin Palstamäen Pymppy-Pertti.

Äänestä

Kuulostaa masennukselta.

xL

Äänestä

Ei voi olla iloinen jos eiole koskaan saanut naista ja rakkautta tuntea. Sitä vaan masentuu ja elää kuin zombie eikä välitä juuri kenestäkään.

Äänestä

Voi perse, söin purkista liikaa kookosrasvaa lusikalla suruuni ja nyt mahaa vääntää. Taidan käydä oksentamassa johoki. myöskin unenpuute ja sterssi lisäävät pahoinvoimista hiukan. Voi johtua kuvoitus enemmän psyykkisistä tekijöistä ja siitä ettei kukaan vieras naine ou hellästi hiplinyt mua 20 vuoteen. Sellainen puutemäärä kun kertyy niin syntyy mielihyvävajetta joita sitten koettaa paikata paremman (tai siis sen parahaimman) puutteessa mm. mässäilyllä.Kyllähän mässyyy joitakin onnenhormoonej vapauttaa muttei niitä oikeita jotka loisivat ennenkaikkea hyväksytyn olon

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen jo vanha mies, mutta olen elänyt koko elämäni yksin. Vuosien varrella olen menettänyt kykyni tuntea iloa, enkä oikeastaan enää edes nauti mistään. Tunnen eläväni täysin normaalin ihmisyhteisön ulkopuolella ja haaveilen vain maailmasta, jonka tunnen sisimmässäni.
Kun katson kauas horisonttiin tai kävelen lapsuuteni usvaisilla kaduilla, minä koen tietynlaisen haikean nostalgisen tunteen. Se tunne maalaa minulle
kuvan täysin ajattomasta maailmasta, jossa ei ole ketään muita kuin minä.

Tässä maailmassani on harmaata, viileää ja hieman tuulista. Aina. On vaikeaa sanoa mikä kellonaika tai vuodenaika siellä on - aivan kuin olisin vetäytynyt mietiskelemään kokonaan ajan ja ihmiskunnan ulkopuolelle. Olo on kuin suuren sodan jälkeensä jättämässä, rauhoittuneessa hävityksessä, savun noustessa raunioista. On hiljaista. Missään ei ole ketään.
Aivan kuin maailma olisi loppunut ja olisin yksin jäänyt tähän limbon kaltaiseen todellisuuteen muistelemaan sitä ohikiitävää hetkeä jolloin ihminen hallitsi maapalloa. Mietin: onkohan monikin ihminen historian aikana kokenut tämän saman tunteen?
Katson ylös harmaalle taivaalle. Väri heijastaa sieluni tyhjyyttä ja olemukseni aineettomuutta. Olen riutunut niin olemattomaksi että tuntuu kuin voisin ajelehtia milloin tahansa tieheni kuin syksyn rapistuva lehti jota tuuli riepottelee.
Ei lempiruokani maistu suussani enää miltään, ja kauniit maisemat ovat vaihtuneet syvään harmaaseen syystaivaaseen. En nauti enää mistään, aivan kuin en edes kykenisi siihen enää - aivan kuin minusta olisi pikkuhiljaa poistettu palasia ja olisin joka vuosi aina vain vähemmän ja vähemmän kunnes katoaisin tuuleen. En pidä enää mistään muusta kuin tästä harmaasta taivaasta ja viileän ankeasta päivästä, mutta ensi vuonna en varmaan enää siitäkään.
Tai sitten elän ikuisesti enkä kuole koskaan. Palaan ihmisten maailmaan ajelehtimaan aineettomana sieluna, jota kukaan ei huomioi. Näinhän se on aina ollut ennenkin.
Miten se joka ei koskaan ole elänyt voisi kuollakaan?
Jostain kumman syystä minä haluaisinkin elää ikuisesti. Liitelisin ihmisten maailmassa ulkopuolisena, ajattomana olentona. Odottaisin, että joskus ilmaantuisi toinen kaltaiseni ja kohtaisimme tässä ajattomassa ulottuvuudessa toistemme vertaisina. Kerrankin olisi joku, jonka kanssa olisi jotakin yhteistä.
Onkohan kaltaistani edes olemassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu