Kun omistaminen on kuin uskontoa

Jokainenhan meistä omistaa jotakin. Köyhinkin ainakin vaatteet päällänsä.

Rikkailla omistaminen voi kuitenkin olla kuin uskontoa. Kantolan ja Kuuselan tutkimuksessa Suomen rikkaista eräs kertoo: "”Sä et ole saanut niitä, jotta voit käydä ostamassa 12 uutta autoa. Sä olet saanut ne sen takia, että sun pitäisi saada ne kasvamaan jollain tavalla, ja sen jälkeen antaa niitä eteenpäin. Mutta sen takia pitäisi saada ne kasvamaan, jotta itsellekin jää.”

Omistamastaan varallisuudesta he kantavat tällä tavalla vastuuta tuleville polville, jotta eivät itse tuhlaa sitä "turhuuksiin". Ajatus on toki hieno. Omaisuus on kuitenkin saanut tällöin heidän elämässään kuin uskonnon aseman. On toimittava kuten kassavirtalaskelmat ja liiketoiminnan tuottavuustavoite määrittelee.

Keskeisenä motivaationa näillä rikkailla on vapauden säilyttäminen niin itselle kuin tuleville polville.

En kritisoi mitenkään heidän vastuullista ajatteluaan tulevia polvia, eli lapsiaan ja sukuaan huomioon ottaen. Järkevää toimintaa heidän tavoitteensa ei kuitenkaan ole. He omistautuvat suurelle varallisuudelle ja omistajuudelle. Tuosta ajattelutavasta seuraa suoraan myös heidän yhteiskunnalliset asenteensa, esim. että suurin osa köyhistä työttömistä ovat vain laiskoja siivelläeläjiä.

Kun arvot painottuvat rahallisiin asioihin, ihmisyys väistämättä unohtuu ja toisiin ihmisiin alkaa suhtautumaan välineenä eikä itsesarvona ihmisarvoa kunnioittaen. Tästä ajattelusta on lyhyt askel siihen, että "heikompi aines" on omistajuuden tiellä ja olisi poistettava yhteiskunnasta.