Jokainenhan meistä omistaa jotakin. Köyhinkin ainakin vaatteet päällänsä.
Rikkailla omistaminen voi kuitenkin olla kuin uskontoa. Kantolan ja Kuuselan tutkimuksessa Suomen rikkaista eräs kertoo: "”Sä et ole saanut niitä, jotta voit käydä ostamassa 12 uutta autoa. Sä olet saanut ne sen takia, että sun pitäisi saada ne kasvamaan jollain tavalla, ja sen jälkeen antaa niitä eteenpäin. Mutta sen takia pitäisi saada ne kasvamaan, jotta itsellekin jää.”
Omistamastaan varallisuudesta he kantavat tällä tavalla vastuuta tuleville polville, jotta eivät itse tuhlaa sitä "turhuuksiin". Ajatus on toki hieno. Omaisuus on kuitenkin saanut tällöin heidän elämässään kuin uskonnon aseman. On toimittava kuten kassavirtalaskelmat ja liiketoiminnan tuottavuustavoite määrittelee.
Keskeisenä motivaationa näillä rikkailla on vapauden säilyttäminen niin itselle kuin tuleville polville.
En kritisoi mitenkään heidän vastuullista ajatteluaan tulevia polvia, eli lapsiaan ja sukuaan huomioon ottaen. Järkevää toimintaa heidän tavoitteensa ei kuitenkaan ole. He omistautuvat suurelle varallisuudelle ja omistajuudelle. Tuosta ajattelutavasta seuraa suoraan myös heidän yhteiskunnalliset asenteensa, esim. että suurin osa köyhistä työttömistä ovat vain laiskoja siivelläeläjiä.
Kun arvot painottuvat rahallisiin asioihin, ihmisyys väistämättä unohtuu ja toisiin ihmisiin alkaa suhtautumaan välineenä eikä itsesarvona ihmisarvoa kunnioittaen. Tästä ajattelusta on lyhyt askel siihen, että "heikompi aines" on omistajuuden tiellä ja olisi poistettava yhteiskunnasta.
Kun omistaminen on kuin uskontoa
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kukaan ei omista mitään, se jokin on vain lainassa tietyn ajan.
- Anonyymi
"Kuolinpaidassa ei ole taskuja"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337651Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834566Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673211- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3571485Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us151442Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581129Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761080