Olen seurannut tilannetta pian kolme vuotta. Yhä enemmän masentuneita ja ahdistuneita. Yhä enemmän sisäilmaongelmia, jotka minä ainakin tulkitsen ilmasoahdistukseksi.
Media yrittää vähätellä aiheuttamaansa ongelmaa väittämällä, että ihmiset vaan hakeutuu nykyään herkemmin holitoon. Jokin aika sitten oli juttu, että mielenterveysongelmat maksaa maalle jo 10 miljardia vuodessa.
Sama hirveä rumba jatkuu edelleen telkkarissa ja nettisivustolla. YLE:n sivustolla oli, että joka kolmas nuori aikuinen on harkinnut ilsemurhaa. Media ei vaan millään suostu vetämään syy seuraussuhdetta uutisoinnin ja oireilun välillä
Minä olen sen syy seuraussuhteen tajunnut jo vuosia sitten ja alkanut seuraamaan tilanteen kehitystä. Valitettavasti ennusteeni on toteutunut. Tässä on jo koko kansan tulevaisuus uhattuna ilmastouutisoinnin seurauksena.
Kaikki vastuu sälytetään sairastuneiden päälle, niinkuin he olisi yksin itse syyllisiä sairauteensa. Kun on jatkuvasti kauheat uhkakuvat ja syylliostäminen päällä, niin ihmisen alitajunta on jatkuvassa hälyytystilassa. Se aiheuttaa sairauksia.
Tämän takia minä olen täällä toiminut niin paljon. Minun asiantuntemukseni riittää kyllä oman mielen hallintaan. mutta muita en valitettavasti voi auttaa tämän enempää.
Itse ne kaikki joutuu etsimään selviytymiskeinot. Ammattilaiset voi kyllä auttaa jonkin verran. Kunkin omasta persoonasta riippuu, kuinka paljon ammattilaiset pystyy auttamaan. Jos on paljon ennekkoluuloja, ei pysty ottamaan apua vastaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin, jotta mitä ?
Kirjoitat ilmastonmuutoksen uutisoiminen johtaneen johonkin ilmastonmuutokseen ja siten joidenkin ihmisten ahdistumiseen. Sinä sitten olet seurannut tätä uutisointia jo kolme vuotta.
No entäs sitten ? Mikä on asiasi ?
Älä ruoki trollia.
Kovin+pahasti+olet+väärin+ymmärtänyt.+Kyllä+se+on+toisinpäin.+ilmastonmuutos+on+johtanut+ilmastonmuutoksen+päivittäiseen+uutisointiin,+joka+ahdistaa+todella+monia+ja+tekee+ihmiset+sairaaksi
Löysin+juuri+Europarlamentin+tilastot+EU:n+ja+maailman++CO2+päästöistä.+Suomen+päästöt+on+1,18+%+EU:n+päästöistä-+ja+maailman+päästöistä+promillen+luokkaa.+On+mielipuolisen+järjetäntä+kohdella+meitä+niinkuin+me+oltaisiis+oikein+erityisen+syyllisiä+ilmastomuutokseen,+jonka+todellisuudessa+on+aiheuttanut+aurinko.
Kun+kirjoitta+nettiin+maailman+hiilidioksidipäästöt+löytyy+tilastot.+Kiina+yksin++tuottaaa+CO2+päästöjä+224+kertaa+niin+paljon+kuin+Suomi.+Tämän+kertomista+sitten+alarmistit+haukkuu+denialismiksi.