Alarmisteille vakoiluvaroitus !!!

Kyllä niitä räkytyksiä ja solvauksia seurataan aika monessa paikassa maailmalla. Minä olen ottanut sen huomioon jo etukäteen ja esiintynyt asallisesti. En halua antaa Suomesta huonoa kuvaa maailmalle. Antakoot sitä alarmisteiksi itsensä leimaavat.

Ties kuinka moneen asiaan maailmassa olen vaikuttanut. Olen jo vuosikymmeniä tiennyt netin mahdin. Tottakait minun jakamani tieto tarkistetaan, mutta se tehdään asiallisesti. Täällä sensijaan tulee niitä asiattomuuksia.

Aamulla oli taas NASA:n serveri kaatunut, joten niitä tuulikarttoja seurataan nykyään paljon. Se oli jo viides kerta tänä syksynä. Aiemmin sitä ei ole tapahtunut.

Kyllä se nyt vaan niin on, että ihmiskunta on ilmastonmuutokseen täysin syytön. Ne ns. kasvihuonekaasut ei ole absorbointi ominaisuuksiltaan yhtään sen kummallisempia kuin happi, typpi ja argon.

Näissä normaalilämpötiloissa, jotka vallitsee ilmakehässä, kaikki kaasut toimii aivan samalla tavalla. Tämä on tieteellinen fakta, joka on kyllä tarkistettavissa käyttämällä erillisiä kaasuja ja muovisäiliöitä.

Silloin kun vanhat teoriat keksittiin, ei tällaista mahdollisuutta ollut. Enään ei tarvitse luottaa vanhaan tietoon. Asiat voidaan mitata. Jos teoreettisia vastaväittämiä edelleen esitetään, ne täytyy pystyä myös todistamaan.

Kun kaasu lämpenee se laajenee. Kun kaasu jäähtyy se supistuu. Tätä ominaisuutta hyödyntämällä voidaan tutkia, käyttäytyykö kaikki kaasut samalla tavalla. Jos ne käyttäytyy umpinaisissa säiliöissä samalla tavalla, ne käyttäytyy samalla tavalla myös ilmakehässä. Kysymys on luonnonlaista.

Se mitä kaasuissa on, on ENERGIAA. Tuli se kaasuihin millä tavalla tahansa, se on energiaa. Se voi tulla auringosta. Se voi tulla säteilylämmittimestä. Se voi tulla keskuslämmityspatterista. Se voi tulla kuumasta valusta tai hitsistä.

Kaikille yhteinen nimitys on ENERGIA. Se voi tulla säteilemällä tai kosketuksesta eli konvektoitumalla tai johtumalla. Sitten kun kaasut joutuu kylmempään tilaan ne emittoi eli säteilee sitä energiaa pois. Näin tapahtuu aivan kaikilla kaasuilla.

Se jo pelkästään, että todistetaan, että kaikki kaasut käyttäytyy energian suhteen samalla tavalla, vapauttaa ihmiskunnan syyllisyydestä. Jos ei sitä koetta Suomessa tehdä, niin sitten se tehdään Kiinassa, Intiassa tai Amerikassa.

Kysymykseen voi tulla myös Balttia, Puola tai Unkari. Tuollaisen kokeen kustannukset on niin pienet, että se voidaan tehdä aivan missä tahansa. Siihen sopii vaikka tyhjät muoviset limsapullot, kun vaan on saatavilla kaasuja erillisinä.

Yhdessä pullossa voi vertailun vuoksi olla normaalia ilmaa. Oikeastaan ei tarvitse käyttää kuin ilmaa. happea, typpeä ja hiilidioksidia. Sairaalaväki voisi tuollaisen kokeen tehdä helposti. Siellä on saatavissa happea, typpeä, hiilidioksidia ja typpioksiduulia. Ammutaan uutisankat alas.
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Sinulla kun on rekisteröity tunnus niin mitäs jos käyttäisit sitä.

Äänestä
  • Tuollaisen pitkän aloituksen kirjoittamiseen menee minulta niin paljon aikaa, että kirjautuminen ei ole enään voimassa. Vaikka kirjoitan paljon, en ole siinä nopea. 20 vuotta käytin tietokonetta pääasiassa hiirellä. Siinä minä olen nopea.

    Näppäimistöön harjaantuminen on vienyt aikaa. Paksuilla miehen soemilla kun sitä näpelöi. osuu usein myös viereiseen näppäimeen. Kirjoituskoneessa se ei ollut ongelma. Näppäimistössä se on ongelma. Tulee korjattavaa. Näppäimistö on minulle hieman liian ahdas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaisen pitkän aloituksen kirjoittamiseen menee minulta niin paljon aikaa, että kirjautuminen ei ole enään voimassa. Vaikka kirjoitan paljon, en ole siinä nopea. 20 vuotta käytin tietokonetta pääasiassa hiirellä. Siinä minä olen nopea.

    Näppäimistöön harjaantuminen on vienyt aikaa. Paksuilla miehen soemilla kun sitä näpelöi. osuu usein myös viereiseen näppäimeen. Kirjoituskoneessa se ei ollut ongelma. Näppäimistössä se on ongelma. Tulee korjattavaa. Näppäimistö on minulle hieman liian ahdas.

    Miksi et kirjoita aloituksiasi ensin esim. WordPadilla ja yksinkertaisesti vain copypastaa se tänne,parin sekunnin homma ja hoituu hiirellä,vai etkö haltsaa perusjuttuja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi et kirjoita aloituksiasi ensin esim. WordPadilla ja yksinkertaisesti vain copypastaa se tänne,parin sekunnin homma ja hoituu hiirellä,vai etkö haltsaa perusjuttuja?

    Minulla on pöytäkone eikä minulla ole siinä edes mikrosoftin officea, kun se nykyään ei tule käyttöjärjestelmän mukana. Nuo mistä kerroit on ilmeisesti ipadin toimintoja. En ole viitsinyut selvittää olisiko joku mahdollisuus olemassa. Aikanaan opettelinpaljonkin järjestelmiä, mutta enään en viitsi.

    Alipainehitsarilla ovat näköjään tietotekniikan osaaminen samalla korkealla tasolla kuin fysiikan ymmärtäminen.

    No kuule hei, WordPad ja Notepad on jokaisessa Windowsissa esiasennettuna, löytyy apuohjelmista, sen kun vaan ottaa käyttöön.

    Ala nyt, onhan hän koodannutkin, ei kai jonkun tekstieditorin käyttäminen ole mikään este tälle veijarille

    Saattaa olla kysymys ennemminkin järjen käyttämisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kuule hei, WordPad ja Notepad on jokaisessa Windowsissa esiasennettuna, löytyy apuohjelmista, sen kun vaan ottaa käyttöön.

    Lisäksi internet on turvoksissa ilmaisia tekstinkäsittelyohjelmia, ja latauksetkin on jo tehty pelkällä hiirellä klikattavaksi, jossa ole ilmoituksesi mukaan tosi hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alipainehitsarilla ovat näköjään tietotekniikan osaaminen samalla korkealla tasolla kuin fysiikan ymmärtäminen.

    Eipä tuollaisia ATK taitoja paljon kannattaisi esitellä. Minä olen opetellut käyttämään seitsemää käyttöjärjestelmää. Ensimmäinen oli Mikrosoftin 3.1. Ohjelmia olen opetellut vielä paljon enemmän. Kun en ole mikään nörtti, olen opetellut vain sen mitä olen tarvinnut.

    Sinulle ei ole vieläkään selvinnyt, että en ollut hitsari, vaikka sitäkin koulutusta sain kahden lukuvuoden verran. Saman verran sain koulutusta CNC koneistajaksi, ja sille tielle sitten päädyin. Kukaan täsipäinen ei leuhki kymmenen sanan teksteillä.

    Fysiikan ymmärtämsestä ei ole kommenteissasi näkynyt merkkiäkään. Ilmeisesti minä olen siinäkin asiassa ylivoimainen. Aloituksessahan oli fysiikkaa. Sinä et ilmeisesti ymmärrä, että lämpöoppi on fysiikkaa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kuule hei, WordPad ja Notepad on jokaisessa Windowsissa esiasennettuna, löytyy apuohjelmista, sen kun vaan ottaa käyttöön.

    Kiitos neuvosta. Täytyypä katsoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä tuollaisia ATK taitoja paljon kannattaisi esitellä. Minä olen opetellut käyttämään seitsemää käyttöjärjestelmää. Ensimmäinen oli Mikrosoftin 3.1. Ohjelmia olen opetellut vielä paljon enemmän. Kun en ole mikään nörtti, olen opetellut vain sen mitä olen tarvinnut.

    Sinulle ei ole vieläkään selvinnyt, että en ollut hitsari, vaikka sitäkin koulutusta sain kahden lukuvuoden verran. Saman verran sain koulutusta CNC koneistajaksi, ja sille tielle sitten päädyin. Kukaan täsipäinen ei leuhki kymmenen sanan teksteillä.

    Fysiikan ymmärtämsestä ei ole kommenteissasi näkynyt merkkiäkään. Ilmeisesti minä olen siinäkin asiassa ylivoimainen. Aloituksessahan oli fysiikkaa. Sinä et ilmeisesti ymmärrä, että lämpöoppi on fysiikkaa,

    Niinhän minä arvelinkin että fysiikan hallinta on sinulla samalla korkealla tasolla kuin IT-osaaminen.

    Äänestä

Tuskinpa sentään kukaan on kiinnostunut seuraamaan turhanaikaisia kaasumölinöitä. Kun on yhden vilkaissut, niin tietää, mitä seuraavassa on.

Äänestä
  • Taas yksi joka kuvittelee, että kaikki muut ihmiset on samanlaisia ja samaa mieltä kuin hän. Kuvittelet vissiin, että muut on älyltäänkin samalla tasolla kuin sinä. Onneksi niin ei kuitenkan ole, joten yhteiskunta vielä toimii kohtuullisesti. Mitenkähän käy sitten jos tuollaiset saa valtaa.

    Se mikä sinulle hirveän asenteelliselle on mölinää, voi olla jollekin fiksulle arvokasta tietoa. Ymmärrätkö edes, että ilmakehä koostuu kaasuista. Jo melkein puolet Suomalaisista on ilmastouutisointia vastaan.

    Uskoisin, että vieläkin suurempi osa pitää arvottomina noita kahden rivin mölähdyksiä, kun niissä ei ikinä ole mitään tieteellistä. Minä taas ehdotin aloituksessa tieteellisesti pätevää koetta. Se täyttää tieteen kriteerit. Se on missä tahansa toistettavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas yksi joka kuvittelee, että kaikki muut ihmiset on samanlaisia ja samaa mieltä kuin hän. Kuvittelet vissiin, että muut on älyltäänkin samalla tasolla kuin sinä. Onneksi niin ei kuitenkan ole, joten yhteiskunta vielä toimii kohtuullisesti. Mitenkähän käy sitten jos tuollaiset saa valtaa.

    Se mikä sinulle hirveän asenteelliselle on mölinää, voi olla jollekin fiksulle arvokasta tietoa. Ymmärrätkö edes, että ilmakehä koostuu kaasuista. Jo melkein puolet Suomalaisista on ilmastouutisointia vastaan.

    Uskoisin, että vieläkin suurempi osa pitää arvottomina noita kahden rivin mölähdyksiä, kun niissä ei ikinä ole mitään tieteellistä. Minä taas ehdotin aloituksessa tieteellisesti pätevää koetta. Se täyttää tieteen kriteerit. Se on missä tahansa toistettavissa.

    Tähän on kyllä lisättävä se ikävä tosiasia että useimmat niistä kahden rivin kirjoituksista sisältävät asiaa monin verroin sinun tyhjänaikaisiin jankutuksiisi verrattuna.

    Kaipauksesi kokeista kaasujen käyttäytymisestä jo osoittaa tietämättömyytesi surkean tilan, ne kokeet on tehty jo 1600 luvulla (Boyle-Mariotte, Gay-Lussac ym), ja tulokset on yhdistetty siihen kineettiseen kaasuteoriaan, joka koskee siis kaikkia kaasuja ja on mittauksilla todettu malli, eikä nimestään huolimatta mikään teoria.

    Säteilyn absorptio on täysin eri asia, sitä ei kokemuksen perusteella sinulle kannata enää edes selittää, koska mielen hyväksymä totuus rajautuu aina tiedon määrään.

    Toiveessa hieman matalampaa profiilia, tasosi on todettu, ja sillä ei todellakaan ole mitään syytä ylvästellä, saati arvostella muita.

    " koska mielen hyväksymä totuus rajautuu aina tiedon määrään"
    Eiköhän tässä tapauksessa ole kyse järjen ja käsityskyvyn määrästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tähän on kyllä lisättävä se ikävä tosiasia että useimmat niistä kahden rivin kirjoituksista sisältävät asiaa monin verroin sinun tyhjänaikaisiin jankutuksiisi verrattuna.

    Kaipauksesi kokeista kaasujen käyttäytymisestä jo osoittaa tietämättömyytesi surkean tilan, ne kokeet on tehty jo 1600 luvulla (Boyle-Mariotte, Gay-Lussac ym), ja tulokset on yhdistetty siihen kineettiseen kaasuteoriaan, joka koskee siis kaikkia kaasuja ja on mittauksilla todettu malli, eikä nimestään huolimatta mikään teoria.

    Säteilyn absorptio on täysin eri asia, sitä ei kokemuksen perusteella sinulle kannata enää edes selittää, koska mielen hyväksymä totuus rajautuu aina tiedon määrään.

    Toiveessa hieman matalampaa profiilia, tasosi on todettu, ja sillä ei todellakaan ole mitään syytä ylvästellä, saati arvostella muita.

    Nyt siis luotetaan jo 1600 luvulla tehtyihin kokeisiin. Kaikkea sitä yritetään, ettei tarvitsisi hylätä vanhaa teoriaa. Miksi jotku niin jumaloi niitä vanhoja aikoja, jolloin ei ollut olemassa kunnollisia tutkimusmenetelmiä.

    Ei siellä painepullossa taatusti sovi molekyylit kimpoilemaan ja aiheuttamaan painetta, eikä siellä kompressorin säiliössäkään molehyylit kimpoile. Kyllä paineessa on aivan muusta kysymys. Ei se ole asioiden ymmärtämistä, jos on ulkoa opetellut teorioita. Ymmärtäminen tulee käytännön kokemuksesta.

    En minä olle tietämätön siitä, miten ne kaasut kokeessa käyttäytyisi. Kyllä minä tiedän miten ne tulee käyttäytymään. Se vaan täytyy myös kokeellisesti todistaa.

    On aivan tolkutonta todistaa vanhoilla teorioilla tietämättömäksi sellainen, joka on käyttänyt kaasuja. Kun kaasu on painepullossa, niin ainoa liike mitä tapahtuu, on se, kun avaa venttiilin ja kaasu virtaa ulos. Sitä kaasua tulee sieltä todella paljon.

    Se kineettinen kaasuteorin kumoutui jo silloin, kun opittiin paineistamaan ja nesteyttämään kaasuja. Se haudattiin siis jo 90 vuotta sitten, mutta kerran toisensa jälkeen se kaivetaan haudastaan

    90 vuotta sitten haudattiin ne muutkin teoriat. Alkoi uusi aika, jonka mukaan toimii teollisuus ja hoitoala. Teoreetikkoja on vaan mahdotonta saada ymmärtämään että se mitä käytännössä tapahtuu on todellista.

    Mielen hyväksymä totuus todellakin rajautuu tiedon määrään. Sinulla se rajautuu siihen tiedon määrään, jonka sinulle on joku opettanuta, ja jonka olet todeksi uskonut. Se tiedon määrä on vaan erittäin suppea, ja vanhentunut.

    Kyllä se on käytäntö, joka kumuaa tai vahvistaa teoriat. Niin sanoi minulle itseäni viisaampi tohtori. Hän on sentään tehnyt tutkimustyötä 40 vuotta. Jos edes se ei mene perille, että sairaaloissa käytetään alipainetta eli imua, ja myöskin kaasuja, on päässä jotakin pahasti vialla. Kyllä siellä sairaalassa on se todellisuus läsnä.

    Minä en kaipaa kokeita kaasujen käyttäytymisestä. Minä vaan selitin, miten muutkin voi sen kokeilla. Pannaan muovipulloihin erillisiä kaasuja. Pannaan pullot aurinkoon niin että korkki on sen verran löysällä, että kun kaasu laajenee, ylimäärä pääsee purkautumaan.

    Annetaan lämmetä muutama tunti. Sitten korkit kiinni ja pullot pakastimeen. Tulos selviää tunnin päästä. Sille joka YMMÄRTÄÄ fysiikkaa, tämä koe todistaa kaiken. Taatusti kaikkiin pulloihin tulee samanlainen muodonmuutos.

    Saman pystyy kyllä todistamman fysiikkaa ymmärtävä yhdelläkin pullolla, jossa on ilmaa. Ilmahan on melkein pelkkää happea, typpeä ja argonia. Tuo säteilyn absorbointi on ja pysyy edelleen teoriana. Todellisuus on jotain aivan muuta. Tiedän sen kokemuksesta.

    Siitä päätellen, kuinka paljon ilmastouutisoinnin vastustus on lisääntynyt, selostamiani kokeita on tehnyt aika moni. Heitä ei niinvain käännytetä takaisin. Omakohtainen kokemus ratkaisee. Minulla niitä omakohtaisia lämpöopillisia kokemuksia on lo 1970 luvun alusta asti. Turha minulle on yrittää syöttää antiikkista potaskaa.

    Äänestä

  • Nimimerkin käyttäminen mahdollistaa sen, että kiinnostuneet osaavat seurata ja ei-kiinnostuneet osaavt ohittaa. Kaikki hyötyvät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimimerkin käyttäminen mahdollistaa sen, että kiinnostuneet osaavat seurata ja ei-kiinnostuneet osaavt ohittaa. Kaikki hyötyvät.

    Miksi sitten et itse käytä nimimerkkiä. Siinä Wordpadissa ongelmana on se, että siinä ei ole merkkilaskuria, ja täällä taas on merkkirajoitus. Minä kirjoitan yleensä samalla tyylillä. joten kyllä minut erottaa niin kiinnostunet kuin sivuuttajatkin.

    Siitä päätellen millainen yhteiskunnallinen muutos on käynnissä, kiinnostusta on ollut. Olen seurannut mielipidekyselyitä.

    Äänestä

Minä+kirjoitan+viestien+ja+viesteissä+olevien+rivien+määrissä+laskettuna+niin+vähän+että+sen+halutessaan+ohittaa+helposti.+Sinä+kirjoitat+riveinä+mitattuna+luokkaa+ainakin+80%+kaikesta+palstan+tekstistä+ja+aloituksina+mitaten+saman+verran.

Äänestä
  • Pitää paikkansa, Kirjoitan paljon. Yksi syy siihen on se, että tulee jatkuvasti uusia aloituksia ja vanhat hukkuu historian hämärään. Toinen syy on se, että olen löytänyt jatkuvasti uusia näkökulmia. Kirjoitan ne, koska eri ihmiset ymmärtää asioita eri tavalla. En tavoittele massoja.

    Massat voi syntyä sitten niiden ympärille, jotka ovat sanomani ymmärtäneet. Jos muutama ihminen ymmärtää, siitä voi käynnistyä ketjureaktio. Tämä on massapsykologiaa. Ennenpitkää kehitys johtaa siihen, ettei muutos ole enään pysäytettävissä.

    Tämä on siis ollut minulla hyvin harkittua toimintaa, vaikka alarmistit muuta kuvittelee. Ihmissuhdetyössä oppii ihmisistä. Sitä voi sitten hyödyntää vaikuttamisessa. Tavopitteena on ollut rauhoittaa ihmisiä. Uhkia on todella pahasti liioiteltu uutisoinnissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitää paikkansa, Kirjoitan paljon. Yksi syy siihen on se, että tulee jatkuvasti uusia aloituksia ja vanhat hukkuu historian hämärään. Toinen syy on se, että olen löytänyt jatkuvasti uusia näkökulmia. Kirjoitan ne, koska eri ihmiset ymmärtää asioita eri tavalla. En tavoittele massoja.

    Massat voi syntyä sitten niiden ympärille, jotka ovat sanomani ymmärtäneet. Jos muutama ihminen ymmärtää, siitä voi käynnistyä ketjureaktio. Tämä on massapsykologiaa. Ennenpitkää kehitys johtaa siihen, ettei muutos ole enään pysäytettävissä.

    Tämä on siis ollut minulla hyvin harkittua toimintaa, vaikka alarmistit muuta kuvittelee. Ihmissuhdetyössä oppii ihmisistä. Sitä voi sitten hyödyntää vaikuttamisessa. Tavopitteena on ollut rauhoittaa ihmisiä. Uhkia on todella pahasti liioiteltu uutisoinnissa.

    Kuules kaasumies, hieman on tiputettava sinut alas sieltä haaveidesi pilvistä.
    Yksinkertainen käytännön homma, sulla on kaksi saman kokoista kaasupulloa, toisessa 10 bar ja toisessa 20 bar painetta lämpö 20 C, yhdistetään pullot toisiinsa ja kun paine tasaantuu, nin paljonko silloin on pulloissa painetta ja mitkä o lämpötilat ?
    Oletan että palstan vähälukuisesta lukijakunnastakin suunnilleen puolet hoitaa tällaiset perusjutut vasemmalla kädellä, sinä, suurisuinen kerskailija, et ymmärrä edes miten asiaa voisi selvittää, siis et älyä minkäänlaista logiikkaa tai yhteyttä asian sisältöön, tai tapaa sen selvittämiseksi, ainoa mitä luulet kaasuista, on että ne ovat nykyään niin paljon erilaisia että vanhat kokeet ei enää pidä paikkaansa ja kaasuistakin käsityksesi on vain uskoon pohjautuva harha että ne ovat muuta kuin tiede nykyään esittää, vaikka itsellä ei ole mitään vaihtoehtoista esitystä.

    Käsityksesi omasta osuudestasi ihmisten mielipiteeseen on jo huvittava, tätä palstaa lukee vain vähäinen määrä ja sinun kirjoituksiasi todennäköisesti kukaan ei enää aikoihin ole ottanut muuna kuin vajaamielisen hourimointina, niin huolellisesti olet jo itsesi nolannut.

    Jatkojutuistasi päätellen, täällä esitetty toivomus kääntyä jonkin ammattiauttajan puoleen, vaikuttaa sangen oikeaan osuneelta huomiolta, monisanaista tarinointiasi ei millään perusteilla voi olettaa olevan täysjärkisen ihmisen aikaansaannosta.

    Kiitos piristyksestä. Sait minut nauramaan. Minulle kuitenkin riittää 14 tuntia nettiaikaa joten vastaan huomenna. Millään ei mene perille, että olen moniammattilainen. Hoitoala on yksi ammateistani. Lisäksi tietoa tieteestä on kertynyt jo yli 50v.

    Vähän näin arvelinkin: "riittää 14 tuntia nettiaikaa"

    Ihmiset joilla on rajattomasti aikaa syytävät huonosti moderoidut palstat täyteen tauhkaa jota vain päivystävät nettisadistit selaavat löytääkseen jotakin aihetta kiusanteolle (alipainejutut). Kun jo alunperin varsin pieni määrä ajatuksia laimennetaan suunnattomaan määrään täytteeksi tarkoitettua tekstiä niin aika harvaa kiinnostaa käyttää omaa aikaansa sen läpikäymiseen.

    Asiallisesti moderoiduilla palstalla keskusteluita täytetekstillä floodaava saisi nopeasti lähtöpassit. Sama koskee ylivertaisuusharhan vallassa höpötyksiä tuottavia.

    Mikä kumma on nettisadisti ja miten se liittyy 5 bar alipaineimuun?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuules kaasumies, hieman on tiputettava sinut alas sieltä haaveidesi pilvistä.
    Yksinkertainen käytännön homma, sulla on kaksi saman kokoista kaasupulloa, toisessa 10 bar ja toisessa 20 bar painetta lämpö 20 C, yhdistetään pullot toisiinsa ja kun paine tasaantuu, nin paljonko silloin on pulloissa painetta ja mitkä o lämpötilat ?
    Oletan että palstan vähälukuisesta lukijakunnastakin suunnilleen puolet hoitaa tällaiset perusjutut vasemmalla kädellä, sinä, suurisuinen kerskailija, et ymmärrä edes miten asiaa voisi selvittää, siis et älyä minkäänlaista logiikkaa tai yhteyttä asian sisältöön, tai tapaa sen selvittämiseksi, ainoa mitä luulet kaasuista, on että ne ovat nykyään niin paljon erilaisia että vanhat kokeet ei enää pidä paikkaansa ja kaasuistakin käsityksesi on vain uskoon pohjautuva harha että ne ovat muuta kuin tiede nykyään esittää, vaikka itsellä ei ole mitään vaihtoehtoista esitystä.

    Käsityksesi omasta osuudestasi ihmisten mielipiteeseen on jo huvittava, tätä palstaa lukee vain vähäinen määrä ja sinun kirjoituksiasi todennäköisesti kukaan ei enää aikoihin ole ottanut muuna kuin vajaamielisen hourimointina, niin huolellisesti olet jo itsesi nolannut.

    Jatkojutuistasi päätellen, täällä esitetty toivomus kääntyä jonkin ammattiauttajan puoleen, vaikuttaa sangen oikeaan osuneelta huomiolta, monisanaista tarinointiasi ei millään perusteilla voi olettaa olevan täysjärkisen ihmisen aikaansaannosta.

    Minä+olen+saanut+ammatgillista+opetusta+kaasuista.+Se+vaan+ei+käy+yksiin+niiden+1800+luvun+houreiden+kanssa,+joihin+jotku+uskoo.+Minä+olen+myös+siirtänyt+happea+pullosta+toiseen+sairaankuljetusfirmassa.+Pieniä+pulloja+täytettiin+isosta+pullosta.+Kyllä+ne+paineet+tasaantui,+mutta+pieni+pullo+lämpeni.+Tiedän+kyllä+miksi+niin+kävi.+Tiedätkö+sinä.Tuossa+sinun+esimerkissäsi+pullo+jossa+oli+vähemmän+painetta+pikkusen+lämpenisi+ja+molemmissa+painen+olisi+15+bar.+Lämpötilaero+olisi+hyvin+pieni.+Mitä+tulee+ihmisten+mielipiteisiin+vaikuttamiseen,+niin+et+sinä+tiedä,+paljonko+palstalla+on+seuraajia.+Ilmeisesti+kuvittelet,+että+seuraajia+on+suurinpiirtein+saman+verran+kuin+osallistujia.+Seuraajia+voi+olla+100+tai+1000+tai+100+000+tai+1+000+000.+Sitä+ei+tiedä+kukaan+niinkauan+kun+sitä+ei+mitata.+Kysyin+asiaa+käyttäjätuesta.+Mittausta+ei+ole.+Olen+monella+muulla+tavalla+seurannut+vaikutusta.Kyllä+tuosta+jutustasi+käy+selvästi+ilmi,+ettet+tiedä+psyyken++asioista+yhtään+mitään.+Silti+kumminkin+väännät+diagnoosia.+Minä+taas+tiedän+psykologiasta+todella+paljon.+En+minä+ole+ainoastaan+täällä+vaikuttanut.+Olen+vaikuttanut+myös+poliitikkoihin.Se+mitä+uskon+tapahtuneen+minun+vaikutuksesta,+perustuu+massapsykologiaan.+En+minä+alun+perin+tiennyt+toimiiko+ne+teoriat,+mutta+lähdin+kokeilemaan.+Niistä+jutuista+tietää+vain+ne,+jotka+on+kiinnostuneet.Psykologiaa+käytetään+hyväksi+mainonnassa+ja+kaupoissa+tavaroiden+siottelussa.+Minuun+se+ei+tehoa,+koska+tiedän+siitä.+Tietämättömiin+se+tehoaa.+Minä+ostan+vain+sitä+mitä+olin+menossa+ostamaan.+Joillakin+muilla+on+kärryssä+kauheasti+tarpeettomia+heräteostoksia,+Sitten+puolet+ruuasta+menee+roskiin.+Meillä+ei+mene+yhtään+mitään+roskiin.+Meillä+ruokahäviiki+on+alle+prosentti.+Kenellä+tässä+nyt+sitten+on+se+hoidontarve.Yhden+ihmisen+vaikuttaminen+on+niinkuin+heittelisi+kiviä+järveen.+Renkaat+laajenee.+Kun+joka+päivä+heittää+muutaman+kiven.+alkaa+pikkuliljaa+vaikutus+tuntua.+Tämä+on+sitä+massapsykologiaa.+"Viidakkorumpu"+toimii.+Siihen+tarvitaan+vain+tällainen+kaikille+avoin+foorumi.Kun+persut+ainoana+puolueena+tuli+minun+puolelle,+lähti+kannatun+nousuun.+Sitä+en+tiedä+paljonko+lähettämäni+posti+vaikutti+kannan+muodostumiseen.+Maaperä+oli+jo+valmiiksi+otollinen.+Persujen+kannatus+on+edelleen+nousussa.Silloin+kun+aloitin+noin+20+%+kansasta+oli+ilmastouutisointia+vastaan.+Viimeisessä+mielipidemittauksessa+prosentti+oli+45+%.+Kyllä+se+massapsykologia+näköjään+toimii.Sitä+en+tiedä,+mikä+on+minun+osuus+muutoksessa.+Se+voi+olla+hyvinkin+pieni,+mutta+jos+olisin+jättänyt+kivet+veteen+heittämättä,+vaikutuata+ei+olisi+tullut.+Olen+seurannut+toisen+ja+kolmannen++massapsykologian+teorian+toteutumista,+ja+kyllä+ne+näyttää+toteutuvan.,+Olen+seurannut+aika+monenkin+teorian+toteutumista,+ja+kyllä+ne+näyttää+toteutuneen.+Uutisointi+on+alkanut+yhä+useampian+ahdistaa.+Fatalismi+on+lisääntynyt.+Odottamani+kansan+polarisoituminen+myös+on+toteutunut.Olennaista+tällaisessa+vaikuttamisessa+on+se,+että+ihmiset+voi+itse+tarkistaa+teesini,+tai+tarkistaa+ne+luotettavana+pitämältään+taholta.+Silti+olen+maininnut+millä+aloilla+olen+työskennellyt.+Suurin+osa+ihmisistä+pitää+noita+aloja+luotettavina.+Helsingissä+kaikki+on+toisin.+Siellä+luotetaan+vain+teoreetikkoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähän näin arvelinkin: "riittää 14 tuntia nettiaikaa"

    Ihmiset joilla on rajattomasti aikaa syytävät huonosti moderoidut palstat täyteen tauhkaa jota vain päivystävät nettisadistit selaavat löytääkseen jotakin aihetta kiusanteolle (alipainejutut). Kun jo alunperin varsin pieni määrä ajatuksia laimennetaan suunnattomaan määrään täytteeksi tarkoitettua tekstiä niin aika harvaa kiinnostaa käyttää omaa aikaansa sen läpikäymiseen.

    Asiallisesti moderoiduilla palstalla keskusteluita täytetekstillä floodaava saisi nopeasti lähtöpassit. Sama koskee ylivertaisuusharhan vallassa höpötyksiä tuottavia.

    Tällä+palstalla+on+erittäin+helppoa+olla+ylivertainen+sekä+tiedoiltaan+sttä+myös+kirjoittamisessa.+Tietty+porukka+kun+ei+koskaan+tarkista+mitään+tietojaan,+niin+ei+myöskään+opi+mitään.+Jo+pelkällä+keskikoulun+fysiikalla+ja+hoitoalan+koulutuksella+ja+kokemuksella+on+tällä+palstalla+ylivertainen.Sinäkään+et+siis+usko+alipainejuttuun,+vaikka+se+hoitoalalla+on+jokapäiväisessä+käytössä.+Näin+helppoa+se+ylivertaisuus+on,+kun+on+asiasta+käytännön+kokemusta.+Kyllä+se+teoriapuolikin+opetettiin+koulutuksessa.+Minulle+asia+oli+kuitenkin+tuttu+jo+ennestään.Eilen+luin+YLE;+n+sivustolta+jutun+huippukätilöstä.+Siinäkin+jutussa+mainittiin+laite,+joka+toimii+alipaineella.+Vaikeissa+synnytyksissä+lapsi+vedetään+maailmaan+imukupilla.Sinäkin+kuulut+näköjään+niihin,+jotka+kuvittelee,+että+kaikki+muut+on+samanlaisia+kuin+sinä,+ja+on+samaa+mieltä+kuin+sinä.+Tässä+maassa+on+noin+kaksi+miljoonaa+sellaista,+joilla+ei+muuta+olekaan+kuin+aikaa,+ja+tarve+täyttää+se+aika+jollakin.+Suurin+osa+heistä+seuraa+nettiä+niinkuin+minäkin.+He+ei+vaan+osallistu+keskusteluun.+Sitten+he+saattaa+vinkata+kiireellisemmille+mielenkiintoiseksi+kokemiaan+juttuja.+Eihän+minun+pitkienkään+juttujen+lukemiseen+mene+kuin+pari+minuuttia,+Oikein+nopea+lukija+lukee+minuutissa.En+minä+nyt+tietysti+koko+aikaa+istu+koneen+ääressä.+Heitin+vaan+piruuttain+tuon+14+tuntia,+kun+olin+herännyt+kolmelta+yöllä,+ja+katsonut+mitä+maailmalla+on+tapahtunut.+Aika+hyvin+tämä+kirjoittelu+on+täyttänyt+ne+odoptukset,+jotka+sille+asetin.+Tavoittelemani+yhteiskunnallinen+muutos+on+tapahtumassa.+Sitä+tavoitetta+on+hyvin+palvellut+myös+saamani+rökitys.+Minä+nousen+sen+yläpuolelle.+Minua+vain+huvittaa,+kun+minua+haukutaan+denialistiksi.+Tiedänhän+minä+itse,+että+edustan+tiedettä.Polarisoitumisen+aiheuttaminen+oli+välttämätöntä.+Muuten+ei+tavoittelemani+muutos+ole+mahdollinen.+Kansan+täytyy+saada+rauha+siltä+jatkuvalta+ilmastoahdistelulta.+Se+päättäjien+ja+median+tavoittelema+muutos+ei+ole+mahdollinen+eikä+edes+tarpeellinen.+Suomen+päästöt+on+0,113+%+maailman+päästöistä.

    Äänestä

  • "Niin kauan kuin netissä on ollut keskustelupalstoja, on niillä pyörinyt trolleja: henkilöitä, joiden ainoa tarkoitus on häiritä ja ohjata keskustelua haluamaansa suuntaan."

    Taitavat olla kaikki tämän palstan kirjoittajat trolleja ja nettisadisteja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällä+palstalla+on+erittäin+helppoa+olla+ylivertainen+sekä+tiedoiltaan+sttä+myös+kirjoittamisessa.+Tietty+porukka+kun+ei+koskaan+tarkista+mitään+tietojaan,+niin+ei+myöskään+opi+mitään.+Jo+pelkällä+keskikoulun+fysiikalla+ja+hoitoalan+koulutuksella+ja+kokemuksella+on+tällä+palstalla+ylivertainen.Sinäkään+et+siis+usko+alipainejuttuun,+vaikka+se+hoitoalalla+on+jokapäiväisessä+käytössä.+Näin+helppoa+se+ylivertaisuus+on,+kun+on+asiasta+käytännön+kokemusta.+Kyllä+se+teoriapuolikin+opetettiin+koulutuksessa.+Minulle+asia+oli+kuitenkin+tuttu+jo+ennestään.Eilen+luin+YLE;+n+sivustolta+jutun+huippukätilöstä.+Siinäkin+jutussa+mainittiin+laite,+joka+toimii+alipaineella.+Vaikeissa+synnytyksissä+lapsi+vedetään+maailmaan+imukupilla.Sinäkin+kuulut+näköjään+niihin,+jotka+kuvittelee,+että+kaikki+muut+on+samanlaisia+kuin+sinä,+ja+on+samaa+mieltä+kuin+sinä.+Tässä+maassa+on+noin+kaksi+miljoonaa+sellaista,+joilla+ei+muuta+olekaan+kuin+aikaa,+ja+tarve+täyttää+se+aika+jollakin.+Suurin+osa+heistä+seuraa+nettiä+niinkuin+minäkin.+He+ei+vaan+osallistu+keskusteluun.+Sitten+he+saattaa+vinkata+kiireellisemmille+mielenkiintoiseksi+kokemiaan+juttuja.+Eihän+minun+pitkienkään+juttujen+lukemiseen+mene+kuin+pari+minuuttia,+Oikein+nopea+lukija+lukee+minuutissa.En+minä+nyt+tietysti+koko+aikaa+istu+koneen+ääressä.+Heitin+vaan+piruuttain+tuon+14+tuntia,+kun+olin+herännyt+kolmelta+yöllä,+ja+katsonut+mitä+maailmalla+on+tapahtunut.+Aika+hyvin+tämä+kirjoittelu+on+täyttänyt+ne+odoptukset,+jotka+sille+asetin.+Tavoittelemani+yhteiskunnallinen+muutos+on+tapahtumassa.+Sitä+tavoitetta+on+hyvin+palvellut+myös+saamani+rökitys.+Minä+nousen+sen+yläpuolelle.+Minua+vain+huvittaa,+kun+minua+haukutaan+denialistiksi.+Tiedänhän+minä+itse,+että+edustan+tiedettä.Polarisoitumisen+aiheuttaminen+oli+välttämätöntä.+Muuten+ei+tavoittelemani+muutos+ole+mahdollinen.+Kansan+täytyy+saada+rauha+siltä+jatkuvalta+ilmastoahdistelulta.+Se+päättäjien+ja+median+tavoittelema+muutos+ei+ole+mahdollinen+eikä+edes+tarpeellinen.+Suomen+päästöt+on+0,113+%+maailman+päästöistä.

    "Tiedänhän minä itse, että edustan tiedettä."
    Minä taas tiedän että sinä edustat turhanaikaista jaskanpankutusta. Kuinkas korkealle se kätilö 5 bar alipaineella nostaakaan veden?

    Äänestä

Alipaine on todistettu jo 1500 luvulla kun alipaine imi kolumbuksen amerikkaan

Äänestä
  • Kyllä siellä Amerikassa olikin kova alipaine. kun se imi täältä ihmisiä laumoittain. Amerikkalaiset sen alipaineen on todistaneet useaan kertaan telkkarin tiedeohjelmissa. Sillä alipaineella on hitveä voima, vaikka sinä et siihen uskokaan. Oletko sinä niitä uskovaisia, jotka uskoo, että telkkarissa esitetty tiede on trikki. Niitähän on sellaisia, jotka uskoo, että kuulennotkin oli trikki. Kuulutko niihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä siellä Amerikassa olikin kova alipaine. kun se imi täältä ihmisiä laumoittain. Amerikkalaiset sen alipaineen on todistaneet useaan kertaan telkkarin tiedeohjelmissa. Sillä alipaineella on hitveä voima, vaikka sinä et siihen uskokaan. Oletko sinä niitä uskovaisia, jotka uskoo, että telkkarissa esitetty tiede on trikki. Niitähän on sellaisia, jotka uskoo, että kuulennotkin oli trikki. Kuulutko niihin.

    Kuussapa oli vielä isompi alipaine kun amerikkalaisia imettiin kuuhun asti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä niitä räkytyksiä ja solvauksia seurataan aika monessa paikassa maailmalla. Minä olen ottanut sen huomioon jo etukäteen ja esiintynyt asallisesti. En halua antaa Suomesta huonoa kuvaa maailmalle. Antakoot sitä alarmisteiksi itsensä leimaavat.

Ties kuinka moneen asiaan maailmassa olen vaikuttanut. Olen jo vuosikymmeniä tiennyt netin mahdin. Tottakait minun jakamani tieto tarkistetaan, mutta se tehdään asiallisesti. Täällä sensijaan tulee niitä asiattomuuksia.

Aamulla oli taas NASA:n serveri kaatunut, joten niitä tuulikarttoja seurataan nykyään paljon. Se oli jo viides kerta tänä syksynä. Aiemmin sitä ei ole tapahtunut.

Kyllä se nyt vaan niin on, että ihmiskunta on ilmastonmuutokseen täysin syytön. Ne ns. kasvihuonekaasut ei ole absorbointi ominaisuuksiltaan yhtään sen kummallisempia kuin happi, typpi ja argon.

Näissä normaalilämpötiloissa, jotka vallitsee ilmakehässä, kaikki kaasut toimii aivan samalla tavalla. Tämä on tieteellinen fakta, joka on kyllä tarkistettavissa käyttämällä erillisiä kaasuja ja muovisäiliöitä.

Silloin kun vanhat teoriat keksittiin, ei tällaista mahdollisuutta ollut. Enään ei tarvitse luottaa vanhaan tietoon. Asiat voidaan mitata. Jos teoreettisia vastaväittämiä edelleen esitetään, ne täytyy pystyä myös todistamaan.

Kun kaasu lämpenee se laajenee. Kun kaasu jäähtyy se supistuu. Tätä ominaisuutta hyödyntämällä voidaan tutkia, käyttäytyykö kaikki kaasut samalla tavalla. Jos ne käyttäytyy umpinaisissa säiliöissä samalla tavalla, ne käyttäytyy samalla tavalla myös ilmakehässä. Kysymys on luonnonlaista.

Se mitä kaasuissa on, on ENERGIAA. Tuli se kaasuihin millä tavalla tahansa, se on energiaa. Se voi tulla auringosta. Se voi tulla säteilylämmittimestä. Se voi tulla keskuslämmityspatterista. Se voi tulla kuumasta valusta tai hitsistä.

Kaikille yhteinen nimitys on ENERGIA. Se voi tulla säteilemällä tai kosketuksesta eli konvektoitumalla tai johtumalla. Sitten kun kaasut joutuu kylmempään tilaan ne emittoi eli säteilee sitä energiaa pois. Näin tapahtuu aivan kaikilla kaasuilla.

Se jo pelkästään, että todistetaan, että kaikki kaasut käyttäytyy energian suhteen samalla tavalla, vapauttaa ihmiskunnan syyllisyydestä. Jos ei sitä koetta Suomessa tehdä, niin sitten se tehdään Kiinassa, Intiassa tai Amerikassa.

Kysymykseen voi tulla myös Balttia, Puola tai Unkari. Tuollaisen kokeen kustannukset on niin pienet, että se voidaan tehdä aivan missä tahansa. Siihen sopii vaikka tyhjät muoviset limsapullot, kun vaan on saatavilla kaasuja erillisinä.

Yhdessä pullossa voi vertailun vuoksi olla normaalia ilmaa. Oikeastaan ei tarvitse käyttää kuin ilmaa. happea, typpeä ja hiilidioksidia. Sairaalaväki voisi tuollaisen kokeen tehdä helposti. Siellä on saatavissa happea, typpeä, hiilidioksidia ja typpioksiduulia. Ammutaan uutisankat alas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu