Normaalin parisuhteen välttämätön ehto, canditio sine qua non, on että on ylipäänsä seksuaalinen, muuten on kyse platonisesta suhteesta. Useimmat eivät sellaista halua.
Eräät uskovat, että olisi mahdollista olla seksuaalinen siten, että kiihottuu vain yhdestä ihmisestä. Se ei kuitenkaan ole mahdollista kuin lyhyen aikaa romanssin alkuvaiheessä, sillä perintögeenimme panee meidät kiihottumaan useista. Olemme rakenteeltamme moniavioisia tahdomme tai emme.
Yksiavioinen ihanne markkinoidaan mahdollisena, joten varsinkin nuoret luulevat, että se on todellisuus. Väärä tieto luo myös väärät odotukset.
Useimmat ovat jo sen verran asiaan perehtyneet, että tietävät tämän. Lähes kaikki miehet ja puolet naisista on harrastanut kuvallista pornoa. Varsinkin naiset lisäksi eroottisia ja romanttisia kertomuksia ja romaaneja nimittämättä sitä kuitenkaan pornoksi, mutta sen funktio on sama, paneutuminen tai eläytyminen muihin seksuaalikokemuksiin kuin oman kullan kanssa.
Moni ovat kertonut, kuinka on hämmästynyt, kun puhelimesta onkin löytynyt todisteet laajemmasta kiinnostuksesta. Kysymys kuuluu: "Enkö minä riitä?" Et todellakaan riitä, et sinä, eikä kukaan muukaan kellekään. Jos puoliso ei ole kiinnostunut myös muista, ei voi olla kiinnostunut sinustakaan. Hänen täytyy olla joko kokonaan epäseksuaalinen, tai sitten normaalisti seksuaalinen. Välimuotoja ei ole.
En korosta tatä kiusatakseni vaaleanpunaisessa kuplassa eläjää, vaan siksi, että väärä tieto luo väärät odotukset ja panee puolison salaamaan tai valehtelemaan asian, ja samalla länget kaulaan. Pyrin myös vapauttamaan niitä, joilla on väärän tiedon takia väärät odotukset.
Puoliso, jota epäilee sairaaksi tai luvattoman vapautuneeksi, on täysin terve ja AINOALLA mahdollisella tavalla seksuaalinen.
Välttämätön ehto
1
81
Vastaukset
Anteeksi sulimmasti ja matelevasti muutamasta kirjoitusvirheestä. Löysin jälkeenpäin jonkun kongruenssivirheenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041076
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581025Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103591Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53547
- 39528