Niitä on omassa linnunradassamme milajrdeja. On vain ajan kysymys milloin joku eksyy aurinkokuntaamme. Ja on myös vain ajan kysymys milloin osuu hollille maan suhteen.
Lars von Trier tiesi tämän. Maailmanloppu voi olla jo nurkan takana. Vaeltavat planeetat tulevat sysimustasta avaruudesta joten niiden havainnoiminen tapahtu vasta kun on liian myöhäistä
Vaeltavat planeetat
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aurinkokuntammekin on valtavan suuri alue verrattuna Maapallon kokoon, kunhan nyt ensin vaeltava planeetta edes osuisi aurinkokuntaamme.
- Anonyymi
Suurin osa materiasta vaeltaa lisäksi samaan suuntaan Linnunradan keskellä olevan mustan aukon ympäri.
Josta syystä "vaeltavat planeetat", eli ilman tähteään matkaavat, eivät todennäköisesti singahtele ihan mihin tahansa suuntiin, vaan on jo omilla rahoillaan joko jo sykroonissa galaksin kertymäkiekkoon ja kiertymähaaroihin tai parhaillaan synkronisoitumassa.
Kuten Aurinkokunta kun on synkroonissa kiekkoon.
Lisäksi, se millä on vaikutusta ihmisiin, on oltava ehkä vain muutaman tuhannen valovuoden säteellä, ja ehkä vain joihinkin tiettyihin suuntiin pelkästään, joka rajaa joukkoa todella paljon.
Sillä mitä on Linnunradan vastakkaisella puolella, ei ole merkitystä tänne ehkä ikinä, tai aikaisintaan 60 miljoonan vuoden päästä. Koska kierros ympäri kestää 120 miljoonaa vuotta.
Joten niin dramaattisesti, kuin miljardit vaeltavat planeetat kuulostaa, uhka ja riski lienee melko maltillinen.
--planeetta (ei niin vaeltavat sorttia oleva) - Anonyymi
Mutta voiko olla mahdollista että joskus tuhansia vuosia sitten sellainen pyyhkääsi aurrinkokunnan ohi niin että aikalaaset alkoivat höpöttämään nibiurusta ja voiko olla niin että sellainen pyyhkääsi myös 60 miljoonaa vuotta sitten maapallon ohi niin notta dinot läx
- Anonyymi
Voi olla, joo. Tuon mahdollisuuden huomaa selvästi jos vilkaisee vaikkapa seuraavaa artikkelia, jossa on ainoastaan yksi selkeä painovirhe: https://fi.wikipedia.org/wiki/Nibiru
Nibiriu, Niburi, Nupiru, Ripuli ja esim. Elvis ovat myös täysin mahdollisia höpöttämisen aiheita. Samoin on mahdollista että dinot lähtivät niiden takia, tai ryhtyivät yksinkertaisesti homoilemaan aikansa kuluksi ja unohtivat tohkeissaan jatkaa sukua. (Sitä muuten esitettiin jo paljon aikaisemmin kuin Nibirua tai muuta vastaavaa hölynpölyä.)
- Anonyymi
Tuossa edellä joku taisi kirjoittaakkin Linnunradan keskustassa olevasta Sagittarius A :a. Sinne nuo galagsien väliseet planeetat ja muut hömpötykset liikkuvat eikä suinkaan tänne Maapallolle. Nuku yösi hyvin uneksien painajaisista.
- Anonyymi
VASTAUS OLI HUUHAATA. Tälläkin hetkellä galagsissamme pyörii täysin sinne sun tänne miljardeja planeeettoja. ja saanen muistuttaa että myös mars on tullut aurinkokuntaan muualta. JA KANNTAISI VÄHÄN MIETTIÄ AIVOILLA jos sellaisia on. maapallolle sataa joka hetki meteoriitteja..aurinkokuntaan tulee solkenaan asteroideja tähtienvälisestä avaruudesta..ei ne mihinkään jää kuten ei planeetatkaan..ne nyt varsinkaan ei kun ei muutkaan.
- Anonyymi
Galaksi ei ole galagsi, ei ole mitään galagseja, oma aivo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä16411541- 288142
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.576033Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1664987- 214757
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai394394Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1054300- 1033669
- 803290
- 481791