Ylipäätään miksi IPCC on

Anonyymi

Vastaus on ytimeltään yksinkertainen, kansallivaltiot ovat hallineet populaatioita jo kohta 300 vuotta.
Perinteisesti valtiot ovat olleet kilpailuasemissa keskenään. Nyt ensi kertaa "ilmastonmuutos" on ottanut hallinnan ja toteutuvinaan on jokin globaali anomalia, joka on kuitenkin kaikin puolin jäänyt peheiden tasolle.

Kun perustellaan tieteellisellä ilmastonmuutoksella valta olisi alusta asti pitänyt antaa tiedepiireille, joita valtiot kuuntelee.
On täysin väärin antaa valtiollisille elimille mitään päätösvaltaa jos kysymyksessä olisi todella vaarallinen ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, koska valtioiden historia on kaikkea muuta kuin luotettava ja luottamusta herättävä, valhe ja propaganda niin sisä kuin ulkopolitiikassa on aina vedenvarma asia.

Mitä tästä seuraa? yhä useampi tiedemies tulee omalla nimellä juilkisuuteen ja sanoo AGW ilmastonmuutoksen olevan uskontoa.
Tässä ei tarvitse olla kummonen ennustaja kun arvaa tulevaisuuden, poliittisille ja valtiojärjestelmille tulee suorastaan kuumat paikat kun taistelevat olemassaolostaan. Tässähän on jo olemassa luotettavat tahot, joille voi antaa vastuuta yhteiskuntien asioiden hoidossa.

13

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskontohörhöilyt uskontopalstalle.

      • Anonyymi

        Mikä tässä oli uskontoa?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tässä oli uskontoa?

        "yhä useampi tiedemies tulee omalla nimellä juilkisuuteen ja sanoo AGW ilmastonmuutoksen olevan uskontoa."

        Uskontojutut uskontopalstalle.


      • Anonyymi
        Jons kirjoitti:

        "yhä useampi tiedemies tulee omalla nimellä juilkisuuteen ja sanoo AGW ilmastonmuutoksen olevan uskontoa."

        Uskontojutut uskontopalstalle.

        Suomessakin tänä vuonna jo kolme. Tällä on vaikutusta kun kaikki ovat oikeita tiedemiehiä eikä IPCC informaation lobbareita.


    • Tämä on tiede-palsta.

      • Anonyymi

        Miksi täällä sitten keskustellaan IPCC informaatiosta kun sehän ei ole tiedettä.


      • Anonyymi

        Tuo mainitsemasi Uuden Suomen puolellakin kirjoittava henkilö kärsii varsin pahasta uskottavuuden puutteesta johtuen kirjoitteluhistoriastaan Magneettimediaan.


      • AGW loistava poliittinen agenda, ketä ja mitä tässä kaatuu jää nähtävksi. En yhtään ihmettelisi vaikka vastakkainasettelu alarmistit AGW -denialistit jatkuisi vielä vaikka pitkäänkin, koska näin juuri se toimii kolmansien asioiden jäädessä huomiotta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo mainitsemasi Uuden Suomen puolellakin kirjoittava henkilö kärsii varsin pahasta uskottavuuden puutteesta johtuen kirjoitteluhistoriastaan Magneettimediaan.

        Jahas, mussuttajalla meni välittömästi sormi poistonapille.
        Koitappas nyt poistaa tämän.

        Tässä tuo agenda 21 selitettynä englanniksi.
        Onko esittäjästä tällä kertaa mussuttamista?
        Huomaa ,että suomikin on allekirjoittanut nämä asiakirjat.

        https://www.youtube.com/watch?v=9GykzQWlXJs


    • Anonyymi

      Salaliittoteorian puolelle lipsahtava keskustelu aiheesta kuuluisi kyllä salaliittoteoria - palstalle eikä tänne. Siis kun tulette kertomaan että teidän mielestänne NASA on väärentänyt tai että vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuita ilmastosta laatineiden ilmastotutkijoiden enemmistö toimii vastoin parempaa tietoaan tai...


      • EelisPermanen kirjoitti:

        Jahas, no mistä muusta on kyse, kun tilastoja väärennetään oikein urakalla?
        Ja kyllä, nasa ja nooa on asialla.
        Missä kohtaa se salaliitto on? Miksi väärentämistä tehdään?

        https://www.youtube.com/watch?v=qRFz8merXEA&feature=youtu.be

        https://www.youtube.com/watch?v=-JkEEq3k8yM

        Salaliittoteoriaan vetoamisella halutaan hämmentää, emme sentään usko ulkoavaruuden replitaaneihin tai litteään maahan tms hulluuksiin.
        Tosiasia on kuitenkin että Nasa on yksi epäuskottavin tieteen nimissä toimija ja taitaa tällä hetkellä olla ainoa suurista läpötiloja seuraavista jotka povaa kuumaa ja näyttää lämpenevää.
        On luonnollista epäuskon maineessa olevilla olla epäuskottava aina. Onkohan poliitikkojen tilaamaa käyrää? heille valehtelu on luonnollista koska se kuuluu politiikkaan.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe