Tyttöystävä haluaa muuttaa yhteen

Anonyymi

Tämä aihe on tullut nyt puheeksi muutaman kerran meillä viime puolen vuoden aikana, lähinnä hän kai koittanut ottaa siis puheeksi. Tarkoitan, että hän ei ole suoraan kysynyt, mutta on kuitenkin tuntunut selvästi vihjailevan asiaa tai koittavan kepillä niin sanotusti jäätä. Vahvasti tuntuu, että tyttöystävä toivoisi tällä hetkellä sitä yhteenmuuttoa tai ainakin keskustelua siitä. Ainakin hän puhuu paljon kun tuttava pareja on nyt jotka on muutellut yhteen, mikä lienee aika tavallista kun ollaan 25-30v ikähaarukassa niinkun monet kaverit/tuttavat. Itselläni on tästä sellainen olo, että oon mennyt vähän lukkoon kun en oikeen itse osaa siihen vielä sanoa mitään järkevää. Tuntuu vaan, että aika on mennyt tosi nopeesti ja tää n. 3 vuotta on mennyt tosi nopeasti, enkä siksi ole asiaa hirveesti ajatellukkaan aiemmin. Tuntuu hurjalta, että nyt jo ollaan tässä vaiheessa. Siksi tuntuu se yhteenmuutosta puhe itselle siltä, että se tulee puskista koko asia. Ehkä parhaiten omia ajatuksia kuvaisi se, ettei ole siitä varma, onko vielä valmis ottamaan sellasta askelta. Ollaan me joskus jossain ohimennen yhteenmuutosta (kuten monesta muustakin tulevaisuuden jutusta) juteltu, mutta ei mitään sellasta ikään kun vakavaa keskustelua. Muuten meillä menee, ja on mennyt aina ihan älyttömän hyvin yhdessä ja rakastetaan toisiamme.

Mutta... miten tän asian kanssa eteenpäin? Jotenkin poden tässä myös vähän huonoa fiilistä itse siitä, etten osaa tätä aihetta lähestyä, juurikin siksi etten tiedä mitä ylipäätään sanoa.

11

530

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ottakaa ihmeessä asia puheeksi! Kiertely ja kaartelu on rasittavaa ja kuluttavaa.
      Kerro tämä sama jonka tänne kirjoitit, mutta kerro kuitenkin ettei asia ole tulevaisuudessa pois suljettu. Ei ajankohtainen kohdallasi kuitenkaan vielä.
      Pahinta mitä voi itselleen ja toiselle tehdä on myöntyä johonkin jota ei oikeasti halua. Te elätte omaa elämäänne omalla tavallanne, ette tuttavien ja kaverien elämää. Jos he ovat valmiita yhteenmuuttoon, hyvä, mutta se ei kuitenkaan saa olla mikään "pakko" teidänkin niin tehdä jos se ei tunnu hyvältä.
      Olisi parasta unohtaa nyt koko teema joksikin aikaa ja ajatella ihan muita asioita. Päätös kypsyy kyllä kun on sen aika, älkää hätiköikö!

    • Anonyymi

      Ihminen tekee rakastuttuaan virheitä, itse muutin yhteen naisystäväni kanssa liian nopeesti, nainen ehdotti ja voiteli ja minä liukastuin siihen voiteluun. Kertaakaan emme riidelleet tai edes nahisteleet seurusteluaikan joka kesti noin viisi kuukautta, kaikki näytti liiankin hyvältä kuten usein on, kolmisen kuukautta yhteenmuuton jälkeen tuli ensimmäinen riita, nahistelua jne, yhteenmuutto näytti todellissuutta, mietin tätäkö se on, sitähän se.

    • Anonyymi

      Ymmärrän kyllä tyttöystävääsi. Hän haluaa siirtyä parisuhteessa eteenpäin ja yhteenmuutto on tapa ottaa selvää onko parisuhteella oikeasti tulevaisuutta. Erikseen asuessa pääsee vielä piiloon hankalia tilanteita.

      Varsinkaan naisilla ei ole loputtomasti aikaa siihen pperheen perustamiseen. Hyviä miehiä ei kasva joka oksalla ja jos haaveissa on perhe, niin menee perheen perustamisvaiheeseen pääsyssä kuitenkin useita vuosia.

      Toisaalta ymmärrän sinuakin. Jos kivempi jatkaa kevyemmässä suhteessa, niin yhteenmuutto voi tuntua ahdistavalta.

      Kannatan kuitenkin siis avointa puhetta. Seurauksena voi olla, että naisesi odottelee edelleen tai rupeaa pikkuhiljaa erkaantumaan sinusta ainakin henkisesti.

      • Anonyymi

        On myös hyvä tajuta, että yhteenmuuton myötä parisuhde liukuu yleensä seksittömään vaiheeseen.

        Siltä voi suojautua joksikin aikaa kieltäytymällä muuttamasta yhteen mutta sellainen olisi törkeää hyväksikäyttöä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On myös hyvä tajuta, että yhteenmuuton myötä parisuhde liukuu yleensä seksittömään vaiheeseen.

        Siltä voi suojautua joksikin aikaa kieltäytymällä muuttamasta yhteen mutta sellainen olisi törkeää hyväksikäyttöä.

        Tottakai. yhteenmuuton jälkeen suhde usein arkipäiväistyy parissa vuodessa.

        Toiset rakkastavat sitä arkipäivää ja rutiinejaja toisille se on myrkkyä.

        Joka tapauksessa, jos naisen mielessä häämöttää perhe, niin hän ei välttämättä jää odottamaan kovin pitkäksi aikaa etenemistä.


    • Anonyymi

      Ei kannata hosua yhteenmuuton kanssa.

      • Kannattaa pohtia 60 ikävuoteen asti, mutta jos vielä pohdituttaa, sen ylikin.


    • Heti yhteen! Olisi pitänyt ryhtyä toimeen jo aikaa sitten. Vetkuttelemaan neuvovat sitkeimmät vielä sittenkin, kun olette 50 wee.

      • Anonyymi

        Taas tämä manipuloiva ämmä vauhdissa, etkö voisi jo lopettaa sua ei jaksa kukaan,, ,,,


    • Anonyymi

      Jokaisen täysjärkisen naisen pitäisi katkaista suhde aloittajan kaltaisen ikuisen pohtijan kanssa. Perhe tarvitsee toimellisen isän. Naisen tulee kiireesti ruveta katselemaan toisaalle. Vätys ei kasva aikuiseksi, eikä sellaista kannata odottaa, koska on jo muutenkin hilkulla, onko jo turmellut mahdollisuutensa liialla odottamisella.

    • Anonyymi

      Oon sitä mieltä että jos seurustelee ja rakastaa kumppaniaan niin pitää asua yhdessä. Ihana tyttöystäväni kyseli 4 kk seurustelun jälkeen haluanko asua yhdessä. Sanoin että tottakai uskon tähän suhteeseen ja lähes 10 vuotta tässä ollaan nukuttu samassa asunnossa eli tyttöystäväni muutti luokseni.
      Veljeni muutti muijansa luokse 2 viikossa kun oli löytänyt baarista naisen. On myös ollut 11 vuotta naisensa kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1585
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1063
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      404
      988
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      932
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      772
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      77
      661
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe