Stalin perintö tarvitsee tukea Venäjällä

Anonyymi

Jos Venäjällä presidentinvaalit pidettäisiin nyt, niin Stalin(joka on hyvin suosittu mielipidetiedustelujen mukaan edelleen) saisi ensimmäisellä kierroksella yli 50 % äänistä ja toisella kierroksella n. 80 %

Kummastahan se kertookaan enemmän; venäläisistä vai Stalinista, että johtaja joka murhasi omaa kansaansa saman verran kuin heitä kaatui rintamalla, vieläpä itse aiheutetun sodan seurauksena, on ilmeisesti suositumpi kuoltuaan kuin vallassa ollessaan.
Pääsisikö Hitler samoille kannatusluvuille Saksassa ? Varmaan, jos olisi voittanut varsinaisen sodan aikanaan. Saksalaiset voittivat onneksi kuitenkin paljon tärkeämmän sodan, jonka saaliina olivat totuus sekä menneisyyden käsittely ja tuomitseminen. Siis toisin ja paljon paremmin kävi Saksassa kuin NL:n Venäjällä koskaan.

Neuvostoliitto ja Saksa jakoivat ensin miltei puoli Eurooppaa liittolaisina keskenään, mikä mahdollisti Hitlerin hyökkäyksen Neuvostoliittoon. Eurooppaan ei voinut sopia kahta imperialistista tyranniaa yhtä aikaa.

Tämä asetelma loi pohjan nykyiselle kieroutuneelle ja historinan valheisiin sitoutuneelle Venäjälle.
Venäläisille nationalistiset valheet ovat yhteisöllisen itsetunnon perusta ja niitä ei tarvitsekaan pitää tosiasioista erillään, kun samanmielisiä on kuitenkin sisäänpäin kääntyneessä suuressa maassa riittävästi.
Niillä ei ole eroa, kun venäläiset käsittelevät Toisen Maailmansodan alkuvaiheen historiaa ja ryöstösotiaan eläen omassa kuplassaan.

Aihe on unohdettu siellä, koska se on haluttu unohtaa kontrolloidun tiedotuskoneiston avulla.
Karjala yms. alueryöstöt ovat siksi edelleen käsittelemättä ja sotasaaliskin palauttamatta.

Venäläinen versio Toisen Maailmansodan sankaruudesta, sen vaiheista ja loppunäytöksestä rauhansopimuksen mielivaltaisuuksineen, on lähinnä sodan painajaismaista jatkoa Stalinin NL tyyliin.

Useimmat venäläiset tuntevat em. syistä suuren isänmaallisen sotansa historian alkavan vasta vuodesta 1941.
Tällöin Neuvostoliitto oli jo ryöstänyt toisen puolen Eurooppaa, minkä jälkeen rikostoveri Hitler halusikin ottaa koko saaliin sittenkin itselleen Stalinin tavoin.
Myöhemmin Neuvostoliitto varasti uudestaan saman saaliin ja otti lopulta enemmänkin.

Tämä asetelma määrittää venäläisten henkistä tilaa edelleen, tekee heistä vainoharhaisia, saa heidät puhumaan muunneltua totuutta oman kansan yhtenäisyyden, sotasaaliin ja sodan rikosten peittelemiseksi ja puolustamiseksi.
Henkisesti venäläiset ovatkin siten jääneet em. pakottavista syistä menneisyytensä tasolle natsien kanssa.

Koska Venäjän sankaruus alkoi vasta siitä, kun sotasaalis piti hankkia takaisin, osittain liittoutuneiden aseilla ja tuella, ei Talvisotaakaan muistella(koska sellaista ei jälkiteen enää tarvittu?) eikä Karjalan palauttamiskysymyskään tuota siten minkäänlaisia tunnon tuskia historian manipuloinnin vuoksi..

Ryöstösaaliin kanssa on kivempi elää, kun sen hankkimisen taustaa ei tunneta tai myönnetä, eikä tietoisuus siten enää häiritse valtiollista eikä kansallista elämää.
Asiahan on käännetty Venäjällä pikemminkin päinvastoin, väkivallalla hankitut pakkoluovutetut alueet sotakorvauksineen ovat ns. ansaittuja saavutuksia, joita on syytä vaalia ja juhlia valheista piittaamatta, koska "isänmaan etu" sitä vaatii.

Kerran roisto, aina roisto. Sama henkinen perintö on hyvin nähtävissä Venäjän sisäisissäkin asioissa. Miliisi,oikeuslaitos ja valtaapitävät ovat suurelta osin roistojen miehittämiä ja tukevat toisiaan vallassa pysyäkseen ja omaisuutta haalien. Edustavat toiminnallaan varmasti hyvin keskivertovenäläistä ajatusmaailmaa.

23

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Putinin vallassapysymisen takaa ainoastaan se, kuinka kauan hän suojelee tätä maailman suurinta rikolliskoneistoa; ns. yhtenäistä Venäjää ja sen hallintoa. Se on hänelle välttämättömyys.
      Tällöin hän saa myös tukea uralleen maailman vaikutusvaltaisimpana mafiapomona , jolle ei tule kilpailijoita niin kauan kuin instituutioiot saavat hänen tuestaan palkkioksi ryöstää valtion, yritysten ja yksityisten omaisuutta vapaasti, ilman pelkoa seuraamuksista, sillä järjestelmän kritisoijat leimataan hyvin pian valtionvihollisiksi ja karkoitetaan, mikäli kukaan ei ole ehtinyt murhata heitä sitä ennen Putinin johtaman rikolliskoneiston avulla.

    • Anonyymi

      Sie aloittaja nyt rovoseeraat tahallasi tahi tahattomasti, jos tahattomasti niin kommenttisi ei ole vastauksen väärti.

      • Anonyymi

        Mielestäni aloittaja on oikeassa.

      • Anonyymi

        Onko tosiasioiden kertominen muka provosointia ? Venäjän toiminta on perustunut aina siihen, joten ei kannata pahoittaa mieltään turhaan, jos joku kertoo, että ryöstösaalis on palautettava omistajilleen.
        Voisi pikemminkin keskittyä siihen, kuinka se onnistuu ja tapahtuu.
        Niinhän se yleensä menee, että sitä saa mitä tilaa, joskus on kuitenkin avattava silmät,että voi nähdä totuuden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wikipediakin vahvistaa sen mitä aloittaja kirjoittaa. Sivulla https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Molotov–Ribbentrop-sopimus kerrotaan mm. seuraavasti: ”Molotov–Ribbentrop-sopimuksen solmimisen yhteydessä laadittiin salainen lisäpöytäkirja, jossa Itä-Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. Latvia, Viro ja Suomi määriteltiin lisäpöytäkirjassa kuuluviksi Neuvostoliiton etupiiriin. Myös Romanialle kuuluva Bessarabia annettiin sopimuksessa Neuvostoliitolle. Lisäksi Puolan kohtalon katsottiin ratkeavan myöhemmän kehityksen perusteella, tosin alustavaksi jakolinjaksi sovittiin joet Narew, Veiksel ja San. 28. syyskuuta 1939 tehdyllä lisäsopimuksella Liettua siirrettiin Neuvostoliiton etupiiriin ja vastaavasti rajaa Puolan alueella korjattiin natsi-Saksan hyväksi. Samana päivänä annetulla uhkavaatimuksella Neuvostoliitto pakotti kaikki kolme Baltian maata sallimaan puna-armeijan joukkojen sijoitus vuokrattaviin tukikohtiin niiden maaperälle.

        Neuvostoliitto pyrki Molotov–Ribbentrop-sopimuksen suoman Saksan myötämielisen puolueettomuuden turvin miehittämään Suomen aloittaen talvisodan, joka päättyi alueluovutuksiin Neuvostoliitolle. Saksan voitettua Ranskan kesäkuussa 1940 Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon, ja Romania joutui taipumaan Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan luovuttamiseen Neuvostoliitolle.”

        Tuon saman nyt osaisi apinakin kooklata.

        Venäjää ei ihailla eikä kunnioiteta.

        Paska maa.

        Natsien valtio.

        Ehkä niin mutta se on jopa tapauksessa totuus ja sitä paitsi yleisesti tunnettu asia tämän päivän Suomessa.

        Ehkä niin mutta se on joka tapauksessa totuus ja sitä paitsi yleisesti tunnettu asia tämän päivän Suomessa. Omien sanojesi mukaan on se, joka Stalinin hengessä valheellisesti syyttää Suomea talvi ja/tai jatkosodan aloittamisesta, siten apinaakin tyhmempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon saman nyt osaisi apinakin kooklata.

        Jos on niin niin sitä suuremmalla syyllä ei kenenkään normaaliälyisen ihmisen pitäisi syyttää Suomea talvi- ja/tai jatkosodan aloittamisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on niin niin sitä suuremmalla syyllä ei kenenkään normaaliälyisen ihmisen pitäisi syyttää Suomea talvi- ja/tai jatkosodan aloittamisesta.

        Kaikki maat, jotka oli mainittu salaisessa lisäpöytäkirjassa, myös valloitettiin viimeistä neliösenttiä myöten Suomea lukuunottamatta, joten NL tavoite oli ilman pienintäkään epäilystä Tornionjoella.
        Suomen pelasti nimenomaan se, että Neuvostovenäjän alue- ja tukikohtavaatimuksiin ei suostuttu, toisin kuin Baltian maissa.
        Venäläiset puhuvat nykyään mielellään edelleen Leningradin turvavyöhykkeen perustamistarpeen aiheuttaneen tuolloin aluevaatimuksia.
        Tosiasiassa Leningrad menetti tämän luontaisen turvavyöhykkepanssari Suomen täysin Talvisodassa, koska Suomi joutui turvautumaan Natsisaksan apuun viimeisenä oljenkortenaan ja asetoimittajanaan myöhemmin.
        Myöhemmät tapahtumat todistivat tämän yksiselitteisesti, että NL tosiasiallisesti menetti liittoutumattoman ja syvästi rauhaan sitoutuneen Suomen tarjoaman vahvan hyökkäysesteen ja turvavyöhykkeen jo tai vasta Talvisodassa, kun olivat saaneet Natsisaksalta ensin hyväksynnän hyökkäykselleen.
        Ovelaa taktikointia siis ennenkaikkea Saksalta, joka sai näin pakotettua Suomen myöhemmin puolelleen yhteisetä vihollista vastaan.

        Suomen jatkosodassa valloittamat alueet olivat Suomelle elintärkeitä viivytystaisteluissa ja puolustusvaiheen suurhyökkäyksen -
        yksinkertaistaen ilmaistuna - sotilaallisesta suurvoitosta "suurtaisänmaallistasotaa" käyvästä Stalinin Neuvostovenäjästä.

        Suomi selvisi
        Jatkosodan sotilaallisesta vaiheesta tosiasiallisesti voittajana(koska hyökkääjä menetti hyökkäyskykynsä kalustomenetysten ja iskykykyisimmän miehistönsä tappioiden vuoksi siirtyen puolustusmoodiin).
        Suomelle valloitettut alueet olivat todella tärkeitä ja moninverroin tärkeämpiä lopun puolustustaisteluissa kuin Neuvostoliiton aluevaatimukset konsanaan, joiden tiedetään nykyään olleen vain hyvin peiteltyä huijausta.

        Sotahan hävittiin vasta suurimmalta osin rauhansopimuksella, jota liittoutuneet tukivat häpeällisesti omien tavoitteidensa tukemiseksi.
        Ihme ei siis ole, etteivät englantilaiset olleet vieläkään valmiita avaamaan arkistojaan (aiemmista päätöksistä poiketen) sodan päättäneistä rauhanneuvotteluista, jotka eivät kestä vieläkään päivänvaloa, ainakaan Suomen osalta, jos koskaan.

        Aivan. Liittotuneillakaan ei todellakaan ollut puhtaat jauhot pussissa. Syyskuussa 1939 Iso-Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan koska Saksa hyökkäsi Puolaan ja he olivat taanneet Puolan koskemattomuuden. Kuitenkaan he eivät julistaneet sotaa Neuvostoliitolle kun Neuvostoliitto samanaikaisesti myöskin loukkasi Puolan koskemattomuutta miehittämällä Puolan itäosan. Vuonna 1945 tuo Puolan koskemattomuuden vaaliminen oli täysin unohtunut kun Stalin sai vapaasti muuttaa Puolan rajoja ja asettaa Puolaan oman kommunistisen nukkehallituksensa aikaisemman laillisen hallituksen sijasta.

        Iso-Britannia ja Ranska olivat hitaita auttamaan Suomea talvisodan aikana mutta Iso-Britannia oli kuitenkin nopea julistamaan Suomelle sodan kun Suomi liittyi Antikomintern-sopimukseen ja eteni vuoden 1939 rajojen itäpuolelle. Sillä tosiasialla että Stalinin Neuvostoliitto ennen kesäkuuta 1941 oli Natsi-Saksan tavoin valloittanut naapurimaitaan ja mm. miehittänyt Baltian maat kokonaan ei tuolloin enää näyttänyt olevan merkitystä. Kaksinaismoraalia räikeimmillään.

        Olisi todellakin mielenkiintoista saada selville Englannin todellinen rooli 2. Maailmansodan vaiheissa Suomen suhteen.
        Englantihan ei todellisuudessa halunnut tulla auttamaan Suomea Talvisodassa, vaan olisi mielellään nähnyt maamme osana Neuvostoliittoa, mikä olisi osaltaan vähentänyt Saksan toimintamahdollisuuksia pohjoisessa,
        Ilmeisesti sama ajatusmalli toimi vielä jatkosodan aikanakin, koska englantilaiset julistivat meille sodan, voidakseen auttaa paremmin Stalinia ja edistää myös omaa agendaansa.

        Mahdollisesti englantilaiset suunnittelivatkin jopa isompaaa maihinnousua Suomeen joko Jäämereltä tai Itämereltä. Heille Suomi olisi ollut sitten tärkeä pohjoinen tukikohta Saksan kaatamiseksi ja eräänlainen siirtomaa arvokkaine nikkeli-ja metsävaroineen myöhemminkin.

        Usalla ei tällaisia tarpeita ollut, he arvostivat ja kunnioittivat Suomea demokratiaa jo tuolloin suuresti ja ovat ilmaisseet sen myöhemminkin eivätkä julistaneet sotaakaan, koska näkivät Suomen taistelevan natsejakin pahempaa valtiota vastaan i pakotettuina tsenäisyyden säilyttämiseksi, ainoan mahdollisen liittolaisen, Saksan tuella. Valitettavasti kävimme tätä sotaa heidän osittain varustamaansa vihollista, Neuvostoliittoa vastaan, joten sotaa ei voinut voittaa sotimalla.

        Suomen alueet vietiin yksipuolisella ja oikeudettomalla sanelurauhansopimuksella sekä liittoutuneiden hyväksynnällä(hekö edustivat aina hyvää, eivätkä tehneet sotarikoksia?) , vaikka Suomessa kuviteltiin liittoutuneiden lopulta pelastavan meidän länsimaisen demokratiamme pahan valtakunta Neuvostoliiton ryöstöltä ja Stalinin terrorilta myös kansana ja valtiona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjää ei ihailla eikä kunnioiteta.

        Paska maa.

        Natsien valtio.

        Siehän kiihdyt asiattomuuksiin asti nyt hyvä veli. Sie unohat että Venäjä on suurvalta ja Suomi on pienvalta, eiks je? -Ja yhteinen rajamme Venäjän kera on historian pitkässä juoksussa jopa meille edullinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siehän kiihdyt asiattomuuksiin asti nyt hyvä veli. Sie unohat että Venäjä on suurvalta ja Suomi on pienvalta, eiks je? -Ja yhteinen rajamme Venäjän kera on historian pitkässä juoksussa jopa meille edullinen.

        Venäjästä ja miehitysetupiiristä on irronnut 200.000.000 ihmistä vapauteen, rauhaan ja itsenäisyyteen.

        Takaisin Natsi-Venäjän yhteyteen ei ole kukaan halunnut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siehän kiihdyt asiattomuuksiin asti nyt hyvä veli. Sie unohat että Venäjä on suurvalta ja Suomi on pienvalta, eiks je? -Ja yhteinen rajamme Venäjän kera on historian pitkässä juoksussa jopa meille edullinen.

        ”Sie unohat että Venäjä on suurvalta ja Suomi on pienvalta, eiks je?”

        Ja siksi on mielestäsi ok että Venäjä ryöstää ja sortaa pienempiä naapurimaitaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Liittotuneillakaan ei todellakaan ollut puhtaat jauhot pussissa. Syyskuussa 1939 Iso-Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan koska Saksa hyökkäsi Puolaan ja he olivat taanneet Puolan koskemattomuuden. Kuitenkaan he eivät julistaneet sotaa Neuvostoliitolle kun Neuvostoliitto samanaikaisesti myöskin loukkasi Puolan koskemattomuutta miehittämällä Puolan itäosan. Vuonna 1945 tuo Puolan koskemattomuuden vaaliminen oli täysin unohtunut kun Stalin sai vapaasti muuttaa Puolan rajoja ja asettaa Puolaan oman kommunistisen nukkehallituksensa aikaisemman laillisen hallituksen sijasta.

        Iso-Britannia ja Ranska olivat hitaita auttamaan Suomea talvisodan aikana mutta Iso-Britannia oli kuitenkin nopea julistamaan Suomelle sodan kun Suomi liittyi Antikomintern-sopimukseen ja eteni vuoden 1939 rajojen itäpuolelle. Sillä tosiasialla että Stalinin Neuvostoliitto ennen kesäkuuta 1941 oli Natsi-Saksan tavoin valloittanut naapurimaitaan ja mm. miehittänyt Baltian maat kokonaan ei tuolloin enää näyttänyt olevan merkitystä. Kaksinaismoraalia räikeimmillään.

        Venäjä oli yhtä syyllinen toiseen maailmansotaan kuin Saksa, koska liittoutui natsien kanssa ja toimi samoilla periaatteilla miehittäen ja ryöstäen naapurivaltojaan ennen joutumistaan puolustuskannalle, tosin itse tilaamansa ja aiheuttamansa sodan seurauksena sekin.
        Sotarikollisia oli ja on Venäjällä, valtio mukaan lukien varmasti yhtä paljon kuin heitä Saksasta löydettiin, mikäli sotarikosoikeudenkäynti tapahtuisi uudestaan normaalien kansainvälisten oikeusperiaatteiden mukaan.
        Tällöin Karjala ja muut ryöstetyt alueet sotakorvauksineen varmasti tuomittaisiin myös palautettavoksi takaisin omistajilleen vahingonkorvausten kera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi todellakin mielenkiintoista saada selville Englannin todellinen rooli 2. Maailmansodan vaiheissa Suomen suhteen.
        Englantihan ei todellisuudessa halunnut tulla auttamaan Suomea Talvisodassa, vaan olisi mielellään nähnyt maamme osana Neuvostoliittoa, mikä olisi osaltaan vähentänyt Saksan toimintamahdollisuuksia pohjoisessa,
        Ilmeisesti sama ajatusmalli toimi vielä jatkosodan aikanakin, koska englantilaiset julistivat meille sodan, voidakseen auttaa paremmin Stalinia ja edistää myös omaa agendaansa.

        Mahdollisesti englantilaiset suunnittelivatkin jopa isompaaa maihinnousua Suomeen joko Jäämereltä tai Itämereltä. Heille Suomi olisi ollut sitten tärkeä pohjoinen tukikohta Saksan kaatamiseksi ja eräänlainen siirtomaa arvokkaine nikkeli-ja metsävaroineen myöhemminkin.

        Usalla ei tällaisia tarpeita ollut, he arvostivat ja kunnioittivat Suomea demokratiaa jo tuolloin suuresti ja ovat ilmaisseet sen myöhemminkin eivätkä julistaneet sotaakaan, koska näkivät Suomen taistelevan natsejakin pahempaa valtiota vastaan i pakotettuina tsenäisyyden säilyttämiseksi, ainoan mahdollisen liittolaisen, Saksan tuella. Valitettavasti kävimme tätä sotaa heidän osittain varustamaansa vihollista, Neuvostoliittoa vastaan, joten sotaa ei voinut voittaa sotimalla.

        Suomen alueet vietiin yksipuolisella ja oikeudettomalla sanelurauhansopimuksella sekä liittoutuneiden hyväksynnällä(hekö edustivat aina hyvää, eivätkä tehneet sotarikoksia?) , vaikka Suomessa kuviteltiin liittoutuneiden lopulta pelastavan meidän länsimaisen demokratiamme pahan valtakunta Neuvostoliiton ryöstöltä ja Stalinin terrorilta myös kansana ja valtiona.

        ”Suomessa kuviteltiin liittoutuneiden lopulta pelastavan meidän länsimaisen demokratiamme pahan valtakunta Neuvostoliiton ryöstöltä ja Stalinin terrorilta myös kansana ja valtiona.”

        Ehkä tämä osaltaan vaikutti siihen ettei Suomi jatkanut hyökkäystään Karjalan kannaksella Pietariin eikä edes Pähkinälinnaan saakka eikä myöskään yrittänyt katkaista Muurmannin rataa, mielestäni vakavia strategisia virheitä, jotka saattoivat jopa ratkaista koko sodan Neuvostoliiton eduksi, katso https://jput.fi/Suomi_pelasti_Venajan.htm

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki maat, jotka oli mainittu salaisessa lisäpöytäkirjassa, myös valloitettiin viimeistä neliösenttiä myöten Suomea lukuunottamatta, joten NL tavoite oli ilman pienintäkään epäilystä Tornionjoella.
        Suomen pelasti nimenomaan se, että Neuvostovenäjän alue- ja tukikohtavaatimuksiin ei suostuttu, toisin kuin Baltian maissa.
        Venäläiset puhuvat nykyään mielellään edelleen Leningradin turvavyöhykkeen perustamistarpeen aiheuttaneen tuolloin aluevaatimuksia.
        Tosiasiassa Leningrad menetti tämän luontaisen turvavyöhykkepanssari Suomen täysin Talvisodassa, koska Suomi joutui turvautumaan Natsisaksan apuun viimeisenä oljenkortenaan ja asetoimittajanaan myöhemmin.
        Myöhemmät tapahtumat todistivat tämän yksiselitteisesti, että NL tosiasiallisesti menetti liittoutumattoman ja syvästi rauhaan sitoutuneen Suomen tarjoaman vahvan hyökkäysesteen ja turvavyöhykkeen jo tai vasta Talvisodassa, kun olivat saaneet Natsisaksalta ensin hyväksynnän hyökkäykselleen.
        Ovelaa taktikointia siis ennenkaikkea Saksalta, joka sai näin pakotettua Suomen myöhemmin puolelleen yhteisetä vihollista vastaan.

        Suomen jatkosodassa valloittamat alueet olivat Suomelle elintärkeitä viivytystaisteluissa ja puolustusvaiheen suurhyökkäyksen -
        yksinkertaistaen ilmaistuna - sotilaallisesta suurvoitosta "suurtaisänmaallistasotaa" käyvästä Stalinin Neuvostovenäjästä.

        Suomi selvisi
        Jatkosodan sotilaallisesta vaiheesta tosiasiallisesti voittajana(koska hyökkääjä menetti hyökkäyskykynsä kalustomenetysten ja iskykykyisimmän miehistönsä tappioiden vuoksi siirtyen puolustusmoodiin).
        Suomelle valloitettut alueet olivat todella tärkeitä ja moninverroin tärkeämpiä lopun puolustustaisteluissa kuin Neuvostoliiton aluevaatimukset konsanaan, joiden tiedetään nykyään olleen vain hyvin peiteltyä huijausta.

        Sotahan hävittiin vasta suurimmalta osin rauhansopimuksella, jota liittoutuneet tukivat häpeällisesti omien tavoitteidensa tukemiseksi.
        Ihme ei siis ole, etteivät englantilaiset olleet vieläkään valmiita avaamaan arkistojaan (aiemmista päätöksistä poiketen) sodan päättäneistä rauhanneuvotteluista, jotka eivät kestä vieläkään päivänvaloa, ainakaan Suomen osalta, jos koskaan.

        Venäjällä on pidetty Talvisotaa aina pienenä rajakahakkana pienen ystävällismielisen länsinaapurisukulaisen kanssa; sotana jota ei kannata muistella tai jos pakko on, niin syytä muistella väärin.
        Syystä, että Venäjän suuri isänmaallinen sotahan alkoi vasta v. 1941, kun Hitlerin kanssa tasan jaettua ryöstösaalista piti alkaa puolustamaan länsivaltojen tuella. Silloinhan nämä valloitetut maat muuttivat taas statustaan "puskurivyöhykkeiksi" ja sitten sodan loputtua vanhaksi venäläiseksi maaperäksi, vaikka esim. Pietarin alue on ollut tähän mennessä pidempään osa Suomea kuin Venäjää.

        Tuo pieni mitätön rajakahakka oli tietenkin itänaapurin tulkinnan mukaan Suomen syytä, kuten Mainilan laukauksetkin, vaikka ne todistetusti on ammuttukin venäläisillä kranaatinheittimillä venäläisten ademista, venäläisten sotilaiden toimesta ja sodanjohdon määräyksellä.
        Tämä pieni rajakahakka vaati pienuudestaan huolimatta n. 200 000 sotilaan hengen 3 kk aikana ja ajoi maanpakoon n. 400 000 suomalaista.
        Tämä oli pieni rajakahakka venäläisittäin, mutta suuri henkiinjäämistaistelu suomalaisittain, sitoi kuitenkin sotilaallisen suurvalta Neuvostoliiton asevoimista n. puolet luoteisrintamalle talveksi.
        Tavoitekin oli vaatimaton, Suomen alueen valtaaminen kokonaan, kansan aistaminen, sotilaiden murhaaminen ja älymystön kuskaaminen Siperiaan tuhoutumaan sekä väestönsiirrot.
        Suomessa tämä Venäjän suuruuden mielikuvan myös Hitlerin silmissä muuttanut rajakahakka on tunnettu aina Suurena Isänmaallisena kansan yhdistäneenä Talvisotana, joka sai myös lopulta Hitlerin tekemään päätöksen Neuvostoliittoon hyökkäämisestä.

    • Anonyymi

      Venäjän vaaleissa ei tule toista kierrosta. Äänestysprosenttikin on ollut usein yli 100.

    • Anonyymi

      Venäjän vaaleissa äänestysprosentti ei ole milloinkaan ollut yli 100, edes täyteen 100 prosenttiin ei kehdattu Neuvostoliitossakaan yltää...
      Ja jos vaalit olisivat nyt, Stalin ei sattuneista syistä olisi ehdokkaana.
      Ja jos meillä eduskuntavaalit olisivat nyt, tulos olisi jotain mitä se ei ole vajaan neljän vuoden kuluttua kun vaalit seuraavan kerran pidetään.

      • Anonyymi

        Nyt vaan on käynyt niin, että seuraavien vaalien tulos on varastettu Kremlin kassakaapista.

      • Anonyymi

        No voe tokkiinsa. Vaaleissa 20 - 30 luvuilla monasti äänestys% oli yli sata. Äänestyksen jälkeen oli mahdollisuus ostaa / saada edullisesti tavaroita, joita ei normaalisti saanut. Tämän vuoksi innokkaimmat äänestivät useamman kerran. Sairaat, rammat ja kuolleetkin kyyditettiin äänestämään. Tuolloin äänestettiin jopa kolhoosin parhaan lypsäjän valinnasta tai uuden separaattorin hankinnasta. Poliittiset vaalit olivat tuntemattomia ihmetyksiä ja turhuuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe