Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuolla uutisella ei kukaan voi tehdä rahaa.

    • Anonyymi

      Eikä aloittaja huomannut lähdetietonsa perässä olevaa kysymysmerkkiä!

      Denialistien luetun ymmärtäminen on huolestuttavalla tasolla.

    • Anonyymi

      "Jäätikön virtaus on hidastunut, jää paksuuntunut ja jäätikön ala suurentunut ... Jäätikkö menettää yhä jäätä nopeammin kuin uutta syntyy. Kutistumisen tahti vain on hidastunut". Selitystä tulee kuin pääministeriltä, jäätikön ala on suurentunut mutta kuitenkin samalla pienentynyt?

      • Anonyymi

        Ilmeisesti suomenkielisen tekstin ymmärtäminen on osalle vaikeaa varsinkin silloin, kun teksti ei tue sitä asiaa jonka haluaisi tukea saada. Uutisessa kerrottiin näin:

        "Jään hupenemista ei silti ole peruttu. Jäätikkö menettää yhä jäätä nopeammin kuin uutta syntyy. Kutistumisen tahti vain on hidastunut."

        Kyseinen jäätikkö ei siis tuona aikana ole kasvanut vaan kutistunut hitaammin kuin juuri tätä ajanjaksoa edeltävien mittausten aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli kutistuu hitaammin, kuin kasvaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ja "ilmastonmuutosta ei ole peruttu". Ei, vaikka helvetti jäätyisi tai mitä tahansa vastaan puhuvaa evidenssiä esitettäisiin. Lämpeneminen jatkuu ja jatkuu maailman tappiin asti, mutta "kukaan ei ole väittänyt lämpenemisen olevan suoraviivaista (lineaarista), se voi välillä olla jopa negatiivista". Näin eräs AGW-soturi väitti palstalla taannoin. Melkoinen älyllinen kuperkeikka tuo "negatiivinen lämpeneminen".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli kutistuu hitaammin, kuin kasvaa?

        Luetaan se lause, ei voi olla näin vaikeaa. Jäätikön massa pienenee edelleen mutta hitaammin kuin tähän asti. Jäätikkö siis kutistuu koko ajan mutta kutistumisen nopeus on nyt hitaampaa kuin aiemmin.

        Jäätiköiden massan kasvun ja massan pienenemisen mekanismeista on palstalla ollut pitkiä keskusteluita. Pieneneminen tapahtuu pääosin jäätikön virtaamisena mereen eli jäämassa liukuu merkittävällä nopeudella alamäkeen lohkeillen meressä kelluviksi jäävuoriksi. Osa pienenemisestä tapahtuu myös jäätikön pinnan suorana sulamisena. Kasvu tapahtuu vastaavasti jäätikön pinnalle satavan lumen kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti suomenkielisen tekstin ymmärtäminen on osalle vaikeaa varsinkin silloin, kun teksti ei tue sitä asiaa jonka haluaisi tukea saada. Uutisessa kerrottiin näin:

        "Jään hupenemista ei silti ole peruttu. Jäätikkö menettää yhä jäätä nopeammin kuin uutta syntyy. Kutistumisen tahti vain on hidastunut."

        Kyseinen jäätikkö ei siis tuona aikana ole kasvanut vaan kutistunut hitaammin kuin juuri tätä ajanjaksoa edeltävien mittausten aikana.

        Kun virtaus hidastuu, jää paksuuntuu ja jäätikön ala suurentuu niin suomenkielistä tekstiä on todella vaikea ymmärtää siten että jäätikkö hupenee. Noin yleisen elämänkokemuksen mukaan tilavuus on yhtä kuin pohjan pinta-ala kertaa korkeus ja kolmiulotteisessa avaruudessa tilavuuden lisääntyminen ei ole kutistumista.
        Luetun ymmärtäminen on osalle vaikeaa varsinkin silloin, kun teksti ei tue sitä asiaa jolle haluaisi tukea saada.

        Kun uutisessa suoraan sanotaan että jäätikön massa edelleen vähenee niin näennäinen vaikeus sen ymmärtämisen suhteen liittynee haluun olla näkemättä jäätikkömassan edelleen vähenevän. Uutisen lainauksen keskimmäinen lause:

        " Jäätikkö menettää yhä jäätä nopeammin kuin uutta syntyy."

        Tuossa on se oleellinen sanottuna.

        Uutisen sijaan kannattaisi ehkä pikemminkin lukea varsinaista tutkimusartikkelia aiheesta, jonka perusteella se uutinen on laadittu. Löytyy osoitteesta sci-hub.se/10.1038/s41561-019-0329-3

        Tuo uutisen vaikea ymmärtäminen johtuu siitä, että uutisen toimittaja ei ole itsekään ymmärtänyt mitä yritti kertoa.

    • Anonyymi

      Mitäs salaista tässä nyt on?

      • Anonyymi

        Salaista on se, että tarvitaan argumentteja AGW - väitteitä vastaan. Ja kun niitä ei muuten ole tarjolla niin sitten yritetään tahallista väärinymmärtämistä ja siitä palstalle kirjoitettuja viestejä.

    • Anonyymi

      Siis toisin sanoen merivedet sielä ovat olleet kylmempiä kuin kertaakaan sitten 1980-luvun josta vasta alkoi tämä syklinen lämpeneminen.
      Tämä kylmenemiskehitys alkoi jo 2016 ja siitäkin on ollut puhetta palstalla ja käyrästö tiedetään.
      Nyt kun alkaa myös aurinkominimit ,eikä mitkä tahansa aurinkominimit vaan suuret minimit niin luvassa on vilakkaa keliä ja ilmastoa.
      Mitä muita viilentäviä syklejä alkaa taas? Ainakin pohjoisen talvi alkaa.

      • Anonyymi

        juuri näin! uutinen sanoi aivan selvästi käänteen olleen jo 2016 joka näkyy myös ilman lämmöissä.
        1980-lukukin on oikeaa tiedettä. Sillon alkoi pohjoisen Atlantin pieni syklinen lämpeneminen ja juuri 30 ksi vuodeksi- Pientä viivettä kuitenkin aina on, joten aurinkominimitkin saattavat aiheuttaa kylmenemistä vasta parin vuoden viiveellä.

    • Anonyymi

      Kiitos tästäkin tiedonjulkaisemisesta. On välillä tottakin tällakin palstalla.
      Näin se ilmasto muuttuu alinomaa.

    • Anonyymi

      Kohtalaisen erikoista tämä tiede nykyään? Jos jäätikkö muka kasvaa silloin, kun se kutistuu hitaammin kuin aikaisemmin!?

      • Anonyymi

        Minusta kysymys on vain journalistien tai oikeammin harrastelijoiden kirjoituksista joilla yritetään hämärtää totuus ja vetää asioita johonkin suuntaan: vihreälle.
        Tieteilijät eivät uskalla olla niin puolueellisia ainakaan julkisesti.

      • Anonyymi

        Totta kai ilmasto muuttuu jatkuvasti se on aivan normaalia.
        Mutta ihmisen aiheuttamana ei globaalisti.
        Ilmastopolitiikalla on tosin seurauksia ainakin 100vuotta eteenpäin jos jatketaan samalla tavalla hiilidioksidipäästöihin.
        Ne nimittäin nykypolitiikalla nousevat kuten jokainen voi todeta Kioto,pariisi aina tulee nousua päästöihin.
        Euroopan tiukennukset nostaa päästöjä globaalilla tasolla lähes eniten maanosista,tuotanto siirtyy ensin kommunistiseen Kiinaan, Aasiaa ja viimein Afrikkaan. Luonnonsuojelu myös tietysti kärsii koska ilmastomiljardit vievät rahan ja huomion.
        Jos haluat lisää päästöjä äänestä ja kannata vihreitä

        Jep.
        Euroopassa hiilidioksidipäästöt on laskenu 25 % 90-luvulta. Jokainen voi tykönään miettiä että miks! Ja jos ei jaksa miettiä niin: Siksi, et kaikista saastuttavin perusteollisuus on jo aikaa sit siirretty jo ennestään saastuneisiin Afrikkaan ja varsinkin Aasiaan. Ja nykyinen vihreiden ”oma pesä putipuhtaaks” ekopolitiikka ainoastaan lisää tätä entisestään.

        Maailman suurin ilmastokatastrofi = Vihreät tekemässä ilmastopolitiikkaa!

    • Anonyymi

      Takaisin 1970-luvulle kun oli vielä kylmä n 20 vuotta ja pelättiin uutta jääkautta.
      1980-luvulla tuli lämmin aalto ja sen kestäväksi kuviteltiin ikuista.
      Mitään ei olla opittu.

    • Anonyymi

      Toisin sanoen asian ydin on siinä ,että jopa nämä pienet syklit kuten NAO Atlantilla pysäyttää AGWn vaikutuksen heti.
      Joten AGW ei olekaan kovin tehokas lämmittäjä ollenkaan. Sitähän me realistit olemme yrittäneet kertoa, mutta..

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Alppikylissä tiedetään totuus, että keskiajan lämpimällä kaudella jää vetäytyi reippaasti ja sitten kylmällä kaudella jäätiköt kasvoivat kohisten.
      Nyt pidetään normaalina kylmän kauden tilannetta.
      Ei ole uskottavaa tiedettä tuollainen piiip.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1231
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      165
      1027
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      813
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      66
      744
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      666
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      646
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 53
      526
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      476
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      468
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe