Kuinka monta virhettä

Anonyymi

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tiedä, mutta hikoiltu on tosi paljon joka puolella. Sen toteamiseen ei tarvitse tiedettä.

      • Anonyymi

        Hiki voi tulla ilman kuumuuttakin.


    • Anonyymi

      Oliskoos sillä miesten vaihdevuodet?

    • Anonyymi

      1.2010-luvulla lämmöt ovat jo tasaantuneet ja kääntyvät laskuun.

      2. lämpöaallot ja tulvat : ennen vain kerran vuosisadassa. ei pidä paikkaansa.
      1930-40 luku olivat lämpimiä. Tulvat ovat joka vuosi,koska etelässä on sadekausi kerran vuodessa . Meillä Pohjanmaa tulvii joka vuosi.

      3.Lämpeneminen on saatava loppumaan: ei saada kun suurin osa siitä on luonnollista lämpenemistä.

      4. Elintarvikepula johtuu sodista ja ennen kaikkea liikakansoituksesta ja köyhyydestä.
      5. Esiteollinen aika on taloustermi eikä sillä ole tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa 1980-luvun jälkeen on vasta osa lämpenemisestä ihmisen aiheuttamaa , ehkä noin 0,2 C astetta.
      6.On sopeuduttu pieneen lämpenemiseen. Pakkohan se on luonnonkin sopeutua kun ei ole muuta mahdollisuutta. ihminen voisi sopeutua kun hillitään väestönkasvua.
      7.Merten helleaalto? nyt on kylmäaalto Grönlannissa.
      8.Ennustelua oli lopussa? Minäkin ennustan: kylmenevää ja rajusti.

      • Anonyymi

        Lisää: valtiot eivät tue fossiilisia polttoaineita vaan veroittavat niitä. Tuuli ja muuta sattumavoimaa tuetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisää: valtiot eivät tue fossiilisia polttoaineita vaan veroittavat niitä. Tuuli ja muuta sattumavoimaa tuetaan.

        Yksi isoin virhe on kuvitella Pariisin sopimuksen voivan toteutua , eikä kysymys ole pelkästä haluttomuudesta vaan myös fysiikasta millä menetetty energia korvataan .


      • Anonyymi

        Aloittajana olen täsmälleen samoilla linjoilla.


    • Anonyymi

      Aloituksessa on enemmän virheitä kuin artikkelissa.

      Denialistit ovat vaipuneet epätoivoon

      • Anonyymi

        Alarmistidenialistit tulee vaipumaan epätoivoon, kun muu maailma ei tule seuraamaan ilmastoseonnutta Eurooppaa ikinä. Ne muut maat päästelee vain kiihtyvään tahtiin. Ei ne tottele hulluja Eurooppalaisia, jotka yrittää tuhota oman taloutensa.

        Enpä usko, että edes EU;n alueella syntyy sopua päästörajoituksista. Hullun hommaa se höpsiminen on. Ei tule johtamaan yhtään mihinkään. Muu maailma vain mukamas sitoutuu, ja elää kuitenkin entiseen malliin. Onhen tuon nyt Kiinasta ja Intiasta nähnyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alarmistidenialistit tulee vaipumaan epätoivoon, kun muu maailma ei tule seuraamaan ilmastoseonnutta Eurooppaa ikinä. Ne muut maat päästelee vain kiihtyvään tahtiin. Ei ne tottele hulluja Eurooppalaisia, jotka yrittää tuhota oman taloutensa.

        Enpä usko, että edes EU;n alueella syntyy sopua päästörajoituksista. Hullun hommaa se höpsiminen on. Ei tule johtamaan yhtään mihinkään. Muu maailma vain mukamas sitoutuu, ja elää kuitenkin entiseen malliin. Onhen tuon nyt Kiinasta ja Intiasta nähnyt.

        Saastumisen ehkäisy on kyllä paikallaan, mutta tuo CO2n määrän kasvun ehkäiseminen ei ole järkevää, koska a ihmisen osuutta siiehn ei oikein voi laskea luetettavasti, eikä sen vaikutusta ilmastoon voi tieteellisesti todeta.
        Voi toki ennustella tietokoneen kanssa , mutta juuri ne ennustelut ovat menneet pieleen ja niiden perusteella CO2n merkitys on ainakin 3 kertaa liian suuri ja hulluimmissa ennusteluissa 10 kertaa liian suuri.


    • Anonyymi

      Artikkeli on tasan yksi iso virhe. Siitä ei kannata lähteä mitään yksittäisiä idioottimaisuuksia erottelemaan.

      • Anonyymi

        Kannattaa käydä mahdollisimman tarkasti läpi kaikki virheet.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe