Tälläisiä nämä talvet nyt on ilmastonmuutosaikakaudella. Vetisiä ja leutoja. Ennenvanhaa hiihdetiin ja käytiin pilkillä jo joulunalla. Menee justiin ilmastotieteiliöiden ennusteiden mukaan.
Ennätyslämmin talvi!!!
18
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Vanhaan konservatiiviasenteeseen juuttuneet denialistisedät ovat tällä hetkellä sukset jalassa turkkipäällä metsässä ja noituvat"hitto kun on kova talvi"-vaikka sataa vettä,lämpötila plussalla ja maa vihreänä.Kovia poikia
- Anonyymi
Voi eelis-reppanaa, samaa levyä veivaat vuodesta toiseen.
Ihan normaaleja vuosia tässä on menty jauhamisesi aikana.
Mikään ei ole muuttunut.
- Anonyymi
Ennen hiihdettiin kouluun kesät talvet tosiaan mutta ei ole useimmilla valittamista sen suhteen ettei tarvihe taistella lumen ja jään keskellä kuukausitolkulla ja lämmittää torppaa putket punaisina.
- Anonyymi
Ei lumen kippaamista meriin eikä lumirekkarallia. Luonto kiittää!
- Anonyymi
Aivan tavallista kiertokulkua. "Ilmasto" toimii kuten aina ennenkin on toiminut. Välillä on kylmiä talvia, ja välillä vähemmän kylmiä.
"Pihlaja ei kahta taakkaa kanna"
Tänä vuonna oli paljon pihlajanmarjoja, joten lumikuormaa ei pihlaja enää kanna.
Näin on ollut jo vuosisatoja. Kauemmin eläneet eivät lähde mukaan ilmastohörhöilyyn, vaan ymmärtävät suuremman tarkoitusperän mistä ilmastohuijauksessa on kyse.
Kysehän on saada ihmiset luopumaan vapaaehtoisesti perusoikeuksistaan, ja antamaan rahansa ja omaisuutensa pois. - Anonyymi
Sä olet väärässä paikassa jos takuuvarmaa lunta kaipaat: Muuta Etelä-Navalle!
Lappikin voisi sopia kaltaisellesi lumiukolle.
1950-1980 oli kylmää aikaa joten sekin saattaa tulla takaisin lähivuosina kun aurinkominimit ja Atlantin kylmä sykli antaa lunta tupaan. - Anonyymi
Kaikki johtuu lämpimästä syklistä kylmän syklin sijaan,joka päättyi n 1900-luvulla.
Lämpimät syklit ovat olleet yleensä n 400 vuotisia. Siihenkin sylkiin voi tulla 30 vuoden lämpötilojen putoamisia kuten tapahtui 1950-1980. - Anonyymi
Sääasiat sääpalstalle. Yksittäisen talven säät ovat selkeästi sääasiaa. Ilmastosta puhutaan sitten, kun kymmenien vuosien ajan on talvilämpötilat olleet keskimääräsitä korkeammalla.
Ai niin. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan viimeisen 30 vuoden ajan on koko vuoden, kevään, syksyn ja talven keskilämpötilat olleet keskimääräistä korkeammalla Turusta Utsjoelle asti.- Anonyymi
Lämpötilan nousun huomaa täällä eteläsuomessa hyvin.Nyt meillä on kaksi vuodenaikaa,syksy ja kevät.Syksy vaihtuu kevääksi jouluna ja kevät syksyksi juhannuksena.
Ainoat jotka eivät huomaa asiaa on denialistit.Ei yllätä
- Anonyymi
Jos meteorologilta kysytään tämän talven säästä, he vastaa että lounaasta on tullut paljon matalapaineita
- Anonyymi
Olisko se siinä nolla celsiusastetta minkä kohdalla sää muuttuu ilmastoksi ja päinvastoin?
Maailman maat näyttivät aika selvästi kertoneen Madridissa että eiköhän ilmastohumpat ala olla jo humpattu, nyt on aika taas keskittyä oikeisiin asioihin. - Anonyymi
En tiedä kuinka vanha olet mutta silloin kun minä olin ala asteella niin silloin jos oli musta joulu niin ei silloin vaahdottu ilmastonmuutoksesta.
- Anonyymi
Tiedättekö, milloin ja miksi käsite musta Joulu on juurtunut Suomenkieleen?
- Anonyymi
https://www.foreca.fi/valkea-joulu/jouluaatto
Tuosta näkee joulun lumet Suomessa vuodesta 2000 alkaen. Helsingin osalta iltapulu tietää kertoa, että Kaisaniemen sääaseman historiassa mitattiin kolme peräkkäistä lumetonta jouluaattoa viimeksi vuosina 1928–30, 1949–51, 2006–08 ja 2015–17.
- Anonyymi
Koska se ilmastonmuutos mielestäsi alkoi? Olen kerännyt tietoja ITL:n Avoin Data -lähteestä aina 1950-luvulta asti. Sieltä lähtien on aina ollut niin leutoja kuin koviakin talvia. 1990-luvulta lähtien on ollut hieman enemmän leutoja kuin kovia talvia, ei sen kummempaa. Kohtuullisen kovia talvia on 2010-luvulla ollut 2010, 2011, 2012, 2013 ja viimeisin 2018. Vuoden 2011 helmikuu oli tosi kylmä, vuoden 2016 tammikuu myös vaikka lopputalvi olikin leudompi. "Muinaisia" leutoja talvia oli mm 1959, 1961, 1973, 1974 ja 1975. Kieltämättä aiemmin oli supertalvia useammin. Viimeisimmät ovat vuosilta 1985 ja 1987, jolloin ihmiskunta oli jo sata vuotta ryöhännyt hiilidioksidia ilmakehään.
- Anonyymi
1970-80 luvuilla oli vielä kylmiä kesiäkin ja tilanne muuttui vasta 90 luvulla kun oli päällä 30- vuoden lämmin sykli. Nyt alkaa kylmeneminen ja alarmistit tulevat olemaan kauhuissaan. Katsokaa tiedettä alkääkä probakandaa.
Onpa kesiä vieläkin aivan yhtä kylmiä kuin ennen. Viime kesänä ei juuri tarvinnut takkia riisua.
Muutama vuosi sitten satoi juhannusviikolla (tarkkaan ottaen 17.6.2014) paksusti lunta. Pudasjärvellä - Kuusamossa suorastaan kinoksittain tuli.
Aivan normaali talvi. 1970-l. oli aivan samanlaisia.
Vanhoista valokuvista voi katsella eikä niissä näy sen kummempaa. Mustia jouluja Etelä-Suomessa on ollut niin kauan kuin muistetaan. Pohjois-Suomessa harvemmin kuin Etelä-Suomessa.
Vanhan kansan sanonnoissa onkin niin että oikea talvi alkaa vasta joulun jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760