Kemin Nuohous ja Pelastuspalvelu Oy

On kuulema suorittanut nuohouksen eräässä kiinteistössä vaikka ei ole tilattukkaan ja lasku jätetty perintätoimistolle, En asu mainitussa kiinteistössä ja siellä on savupellit ja ove lukittuna. Melkoista nuohousta savupellit kiinni ja ovet lukossa , Nuohous pitää tilata ei nuohooja voi mennä omin lupinensa nuohoamaan. Asia tullaan varmaan käsittelemään oikeudessa, Tämän mainitun firman toiminta on täysin lain vastaista, pitää olla minun tilaus ja kuittaus että olen työn vastaanottu, Joten lasku on täysin lain vastainen
18566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Joo-o, olisi tässäkin tapauksessa mielenkiintoista kuulla nuohousfirman näkemys ennenkuin kovasti lähdetään paskaa kaatamaan niskaan julkisesti; saattaa nimittäin olla vähän erilainen tarina ja siksi käräjöidään.

Äänestä
  • Siksi käräjöidään,Pitää ollatoimeksianto työn suorittamiseksi, Nåin sanoo suomen laki. Ei voi mennä vaikka naapurin pihaan lumitöihin ja lähettäälasku tehdystä työstä.

    Äänestä

Ei löydy yhtiötä tuolla nimellä. Ennenkuin "kaverin puolesta" lähtee julkisesti soosaamaan kannattaisi ainakin perusasiat yrittää kutoa kuntoon.

Äänestä
  • Joo nimi on hiukan muutettu Työn luonne ei muutu

    Äänestä

Kyllähän tää entinen piirinuohoojayritys jakaa lappuja, että tullaan tiettynä aikana nuohoamaan. Siis ilman, että kukaan on tilannut nuohoojaa paikalle. Ei välttämättä lain vastaista, mutta ainakin minun mielestä erittäin törkeää toimintaa.

Äänestä
  • Siinä nuohouksen tiedoksianto lapussahan on puhelin numero mihin voi ilmoittaa mikäli ilmoitettu aika ei käy. Onko liian vaikeaa ilmoittaa ja perua aika?
    Vaikuttaa jotenkin jonkun toisen nuohousfirman provolta, vasta-aloittaneen tekeleeltä. Koskaan ei ole ollut ongelmia Kemin Nuohous ja Palosuojelu Oy;n kanssa. Halutessaan sinne voi soittaakkin ja pyytää nuohouksen.

    Äänestä

  • Mainoksia saa jakaa, mutt6a ei luvattasuorittaa työä, Piirinuojärjestelmä ei ole enää voimassa, eikä ollut silloin kun tämä temppu tehtiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä nuohouksen tiedoksianto lapussahan on puhelin numero mihin voi ilmoittaa mikäli ilmoitettu aika ei käy. Onko liian vaikeaa ilmoittaa ja perua aika?
    Vaikuttaa jotenkin jonkun toisen nuohousfirman provolta, vasta-aloittaneen tekeleeltä. Koskaan ei ole ollut ongelmia Kemin Nuohous ja Palosuojelu Oy;n kanssa. Halutessaan sinne voi soittaakkin ja pyytää nuohouksen.

    Tällaine ilmoittelu on lainvastaista, sitä ei suomen laki hyväksy ja toisekseen minulle ole tullut mitään lappua ei myöskään kiinteistön omistajale,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä nuohouksen tiedoksianto lapussahan on puhelin numero mihin voi ilmoittaa mikäli ilmoitettu aika ei käy. Onko liian vaikeaa ilmoittaa ja perua aika?
    Vaikuttaa jotenkin jonkun toisen nuohousfirman provolta, vasta-aloittaneen tekeleeltä. Koskaan ei ole ollut ongelmia Kemin Nuohous ja Palosuojelu Oy;n kanssa. Halutessaan sinne voi soittaakkin ja pyytää nuohouksen.

    Niin nuohoukasen saa pyytää mistä haluaa ja niin minäkin olen tenyt, Asiat on toimineet hyvän taban mukaisesti, Tämä mainitsemani tapaus on ainutlaatuinen 65 vuden liike-elämässä toimimiseni aikana ja olen myöskin opettanut myyntioppia ja siihen kuuluvaa lakia.

    Äänestä

  • Kyllä on lainvastainen että mennään suorittamaan työ ilman asiaomaisen hyväksyntää, Koskee kaikkia sama laki

    Äänestä

Pitääkin kysyä firman omistajalta kun tapamme, että onko tuo väite paikkansa pitävä.
Mikäli tuo ei ole totta, niin aloittaja on lirissä huuteluidensa takia.

Äänestä
  • Joku voi olla lirissä, kun kansaivälinen asianakotoimisto hoitaa asiaa, On kallista jollekin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku voi olla lirissä, kun kansaivälinen asianakotoimisto hoitaa asiaa, On kallista jollekin

    Kansaivälinen asianakotoimisto ❗ Vai meinaat sie saaha oikein kansainvälisen lakimiehen hoitaan muutaman kympin juttua ❓😁 Saapa nähä kiinnostaako pikkuroposet SUUREN MAAILMAN lakifirmoja ❓
    Ilmoittele ihmeessä jos tulevat.

    Äänestä

  • Mene kysymään,

    Kyllä hoitaa on niin läheinen omainen juristina, Perintätoimisto on jo perunut perinnän

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansaivälinen asianakotoimisto ❗ Vai meinaat sie saaha oikein kansainvälisen lakimiehen hoitaan muutaman kympin juttua ❓😁 Saapa nähä kiinnostaako pikkuroposet SUUREN MAAILMAN lakifirmoja ❓
    Ilmoittele ihmeessä jos tulevat.

    Haluatko kokeilla,ei raha kiinosta, vaan tapa, tuskin tämä firma haluaa jatkaa, perintää, toimisto on jo sanout irti, yritys voi jatkaa perintää yksityisti, otan haastee vastaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluatko kokeilla,ei raha kiinosta, vaan tapa, tuskin tämä firma haluaa jatkaa, perintää, toimisto on jo sanout irti, yritys voi jatkaa perintää yksityisti, otan haastee vastaan

    Sul noit pilkui riittää? Mut melenkiintoinen firma (Nuohous ja mikälie) pitänee kysellä josko kävisivät täällä Kemiössä päin, kun toi kunnallinen loppu. Harvoi sitä noin ahkeraa yrittäjää tapaa.
    Toki kilometrikorvaukset maksan.

    Äänestä

Nuohoojan tulee jättää "kuitti" tehdystä työstä asiakkaalle, ja siinä pitään olla muutakin kuin pelkkä yksikkömäärä . Nuohoojalta pitää löytyä (paloviranomaisia varten) jäljennös kuitista. Siinä ei ole sinun allekirjoitusta?
Kemissä takavuosina eräs nuohooja tuli vappuaattona nuohoamaan teollisuuskiinteistön, jotka piti nuohota 4xvuodessa, maksettiin käteisellä. Sitten joulupyhän aattona tuli uudelleen ja nyt käskettiin laittaa lasku hallinomistajan osoitteeseen. Kas kummaa, sen jälkeen ei tullut nuohooja yhtään kertaa aattopäivänä.!
Taitaa olla näitä ovelta-ovelle-kauppiaita nyt nuohouspiirissäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

On kuulema suorittanut nuohouksen eräässä kiinteistössä vaikka ei ole tilattukkaan ja lasku jätetty perintätoimistolle, En asu mainitussa kiinteistössä ja siellä on savupellit ja ove lukittuna. Melkoista nuohousta savupellit kiinni ja ovet lukossa , Nuohous pitää tilata ei nuohooja voi mennä omin lupinensa nuohoamaan. Asia tullaan varmaan käsittelemään oikeudessa, Tämän mainitun firman toiminta on täysin lain vastaista, pitää olla minun tilaus ja kuittaus että olen työn vastaanottu, Joten lasku on täysin lain vastainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu