THL: Aborttilaki modernisoitava

THL:lta löytyy blogi, missä usein täälläkin mainitut tutkijat vaatii että Suomen aborttilaki nykyaikaistetaan ajanmukaiseksi. Jopa Irlannissa on vapaampi laki kuin Suomessa, vaikka abortin aina saakin jos sen haluaa. Kyse onkin muotoseikasta, ja turhan byrokratian karsimisesta.

"Lakimuutoksella ei todennäköisesti olisi suuria käytännön vaikutuksia esimerkiksi aborttien määrään. Nykyisen lain ”sosiaalinen peruste” tarkoittaa käytännössä usein samaa kuin naisen oma tahto"

Tässä lääkärin kommentti kysymykseen:

"Yksikään asiakas ei ole ilman lupaa jäänyt, jos vain hakemus on oikein täytetty. Kerran kaksi on sitä korjailtu kun on joku ruksi ollutkin väärässä paikkaa."

Koko juttu:

https://blogi.thl.fi/suomen-aborttilainsaadanto-on-modernisoitava/

Olen monta vuotta tiennyt että tämä on ihan väistämätöntä, jos Suomi haluaa esiintyä jonain tasa-arvon mallimaana. Ajatella, meillä on ollut naispressa, yli puolet hallituksessa naisia, naispääministeri ja oikeuslaitoksen korkein johto on naisvetoinen. Yliopistoissa naisrehtoreita ja professoreita. Suurin osa yksinhuoltajanaisista huolehtii sekä perheen elatuksesta että lasten huoltamisesta yksin. Silti raskaaksi tullessaan oletetaan, että nainen muuttuu kyvyttömäksi päättämään omista asioistaan.

64

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saahan sitä aina unelmoida "vältt.ämättömyyksistä" vaikka toisaalta vuosi causiin aloitteita on tehty ja edustaja tason keskustelua ollut vain päin vastaiseen suuntaan.
      Mutta nytkö sitten jonkun parin ycs.ittäisen henkilön mutuileman blogi tekstin pitääkin celv.ata muc.a vac.uuttavana todisteena jostain?
      Yritä nyt kuitenkin siinä abortti ciim.assa erottaa joidenkin näc.emykset mitä hal.uaisivat tapahtuvan siitä mitä on realistista odottaa tapahtuvaksi.

      • Anonyymi

        Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, eli valtion viranomaisten sivu.... ei ole yksittäisiä vaan samat suuntaukset on myös lääkäreillä. Kun se ei muuta abortin saatavuutta mitenkään.

        "Aborttilainsäädäntö on Suomessa menossa pikemminkin pohjoismaalaiseen, vapaampaan suuntaan, hän uskoo." Väestöliiton toimitusjohtaja

        "Kolme varsin kokenutta asiantuntijaa esittävät Lääkärilehdessä huhtikuun 5. päivä julkaistussa kannanotossaan aborttilakiin kirjattujen ehtojen lieventämistä ja lakiin sisältyvien rajoitusten osittaista poistamista jotta laki vastaisi nykyistä arvomaailmaa ja hoitokäytäntöjä."

        "Laki raskaudenkeskeytyksestä tarvitsee päivitystä
        Laki edellyttää perustetta ennen 12. raskausviikkoa tehtävälle keskeytykselle, kahden lääkärin hyväksyntää naisen päätökselle sekä keskeytysten hoidon keskittämistä sairaaloihin. Nämä ­vaatimukset ovat nykytilanteessa tarpeettomia ja ne pitäisi poistaa." lääkärilehti

        Tuskin ketään on tällasta helpostusta vastaan...helpottaa naisia, lääkäreitä ja vähentää turhaa paperisotaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Blogi on aina jonkun/ joidenkin kirjoittama, näc.emysten sävyttämä teksti ja alla oli kahden ycs.ittäisen henkilön kuvat ja nimet.

        "hän uskoo." "

        Nimen om.aan, USK.OO. ;)

        "Kolme varsin kokenutta asiantuntijaa "

        Coc.onaista KOLM.E hal.uaisi tällaista? Ainahan lääkäreissäkin näitä valta virrasta poicc.eavia löytyy..

        "Tuskin ketään on tällasta helpostusta vastaan..."

        Paitsi ehkä Suomen kansan enemmistö? Ai.niin, siltä ei cann.ata cys.yä...
        Miten t-pp.amis lain lebs.uunnuttaminen entisestään helb.ottaisi s-rm.addavien lasten ahd.incoa, ja parantaisi heidän ihm.is oic.euksiaan?

        "Blogi on aina jonkun/ joidenkin kirjoittama"

        Ja laki on aina jonkun laatima. Onnex ei sun.

      • Anonyymi

        Miksi nämä samat tutkijat kelpaa sulle osoittamaan jotain tutkimusta mihin vetoilet kun etsit jotain ab vastaisuutta? Vaikkakin samat tyypit kertoi etei kausaalisuutta voida osoittaa.

        Opettele er.ottamaan nyt se tutc.ittu facta joidenkin ycs.ittäisten henc.ilöiden näc.emyksistä. Jadc.etaan sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, eli valtion viranomaisten sivu.... ei ole yksittäisiä vaan samat suuntaukset on myös lääkäreillä. Kun se ei muuta abortin saatavuutta mitenkään.

        "Aborttilainsäädäntö on Suomessa menossa pikemminkin pohjoismaalaiseen, vapaampaan suuntaan, hän uskoo." Väestöliiton toimitusjohtaja

        "Kolme varsin kokenutta asiantuntijaa esittävät Lääkärilehdessä huhtikuun 5. päivä julkaistussa kannanotossaan aborttilakiin kirjattujen ehtojen lieventämistä ja lakiin sisältyvien rajoitusten osittaista poistamista jotta laki vastaisi nykyistä arvomaailmaa ja hoitokäytäntöjä."

        "Laki raskaudenkeskeytyksestä tarvitsee päivitystä
        Laki edellyttää perustetta ennen 12. raskausviikkoa tehtävälle keskeytykselle, kahden lääkärin hyväksyntää naisen päätökselle sekä keskeytysten hoidon keskittämistä sairaaloihin. Nämä ­vaatimukset ovat nykytilanteessa tarpeettomia ja ne pitäisi poistaa." lääkärilehti

        Tuskin ketään on tällasta helpostusta vastaan...helpottaa naisia, lääkäreitä ja vähentää turhaa paperisotaa.

        Että murha helpoksi. Onneksi aika monella on tosiaan vastaan tuommoista satanistista teurastusta.
        Vauvat ovat varmasti myös vastaan koska tuskin haluavat että heidät revitään elävältä kappaleiksi, todella raaka kuolema.
        Herätkää nyt jo ymmärtämään että abortti on suora murha, lapsenmurha!
        Miten voi kannattaa jotain niin sairasta?
        Vuoden aikana oli nytkin murhattu noin 70 niin isoa vauvaa jotka olisivat voineet jo jäädä terveenä eloon, mutta heidät teurastettiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Että murha helpoksi. Onneksi aika monella on tosiaan vastaan tuommoista satanistista teurastusta.

        Vuoden aikana oli nytkin murhattu noin 70 niin isoa vauvaa jotka olisivat voineet jo jäädä terveenä eloon, mutta heidät teurastettiin."

        1) Abortin saatavuuteen tai helppouteen ei jollain paperityön vähenemisellä ole mitään vaikutusta. Nytkin abortin saa aina kun pyytää, jos vain pyytää ajoissa. Eli puheena on alle 12 vk raskaudet. Kyse on vain siis lääkärin ja hoitohenkiökunnan työn helpottamisesta, kun turhat käynnit jää vain erityistapauksiin. Murhien helppouteen voit ottaa kantaa esim. rikos -forumilla.

        2) Vauvojen repimisestä kun kuulee näissä aborttijutuissa, on sama kuin väitettäisiin että vasektomiassa leikataan koko penis irti. :) Yhtä totta molemmat. Sikiö tai alkio irtoaa istukasta ja supistusten jälkeen ihan kun istukan toiminta lakkaa lääkkellä tai itsestään.

        3) Hedelmöityksestämme meillä kellään ei ole kyselty mielipidettä, että tahdottiinko tänne maailmaan, tai tahdottiinko hedelmöityä. Kudoksella ei ole mielipidettä. Vasta tietoisella yksilöllä on. Kummallista on, että abortinvastustajat arvostaa muutaman solun alkion mielipidettä (joka yllättäen myötäilee juuri abortinvastustajan mielipidettä, kuten Jumalakin on aina abortinvastustajan kanssa samaaa mieltä) mutta naisella, jolla on lääketieteen tohtorintutkinto ja /tai ministerivirka joka elättää perheensä ja maksaa veronsa ei ole mitään seksuaalioikeuksiakaan.

        4) Et voi mitenkään tietää myöhään abortoitujen sikiöiden terveydentilasta ja miten he olisivat eläneet ja selvinneet. Myöhäisabortin saa vain epämuodostuman tai pahan vamman perusteella ja ne on raskaita päätöksiä, koska raskaudet on toivottuja. Sinulla ei ole ratkaisuja eikä halua keksiä vaihtoehtojakaan näille aborteille tai ongelmiin, joita ihmiset kohtaa.

        6) Abortin kiihkovastustajat aina jaksaa jauhaa muutamasta sikiöperustein tehdyistä aborteista ja yleistää ne normiabortiksi, mutta heti älähdetään, jos joku käyttää raiskausta abortin perusteena.

        Joten: älä viitsi jauhaa pateettista roskaa. Tosin se kääntyy aina teitä fanaatikkoja vastaan mutta paljastaa ne aatteet siellä taustalla joten on hyvä kun ammutte itseänne jalkaan noilla todellisuudenvastaisilla saduillanne. Vielä kun tuotte tuon Raamatunkin hahmoista parhaat kaverinne tähän niin hyvä juttu. :) Mutta sallinet että näihin myöskin ihan sananvapauden nimissä voi kirjoittaa vastineenkin.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        " Murhien helppouteen voit ottaa kantaa esim. rikos -forumilla. "

        Turh.a johdatella häd.issään muualle.. ei se p-sc.a paremmalta ha.ise vaikka cuinka ciell.ät ja cor.eisiin papereihin cäärit b.iiloon. ;)

        "Sikiö tai alkio irtoaa istukasta ja supistusten jälkeen ihan kun istukan toiminta lakkaa lääkkellä tai itsestään."

        Ja tästä cuv.auksena ei se tuc.ehduminencaan celb.aa.. vaicca sitähän se j´.uuri on. Ja mitä tapahduu "caab.imella" silb.omisessa, ei muc.a r-eb.eä oll.encaan capp.aleiksi?

        "Hedelmöityksestämme meillä kellään ei ole kyselty mielipidettä, "

        Lapsia suojelevat haluaa cuid.enkin antaa caic.ille mahdollisuuden bäädd.ää siitä ids.e myöhemmin. Sinä hal.uat rii-sd.ää caic.en cys.elemättä.

        "Myöhäisabortin saa vain epämuodostuman tai pahan vamman perusteella"

        Ih.an niillä samoilla "sos.iaali sy.illä" cu.in aiemminkin saa rasc.auden buol.een väliin rv20 saa.cca, mutta se ei kai sitten miel.estäsi ole vielä 'myöh.äinen'.

        "heti älähdetään, jos joku käyttää raiskausta abortin perusteena."

        Tietenkin, kun joca väliin heilutellaan jotacin m.ax 0,1%n marg.inaali korttia.

        "Joten: älä viitsi jauhaa pateettista roskaa. Tosin se kääntyy aina teitä fanaatikkoja vastaan mutta paljastaa ne aatteet siellä taustalla joten on hyvä kun ammutte itseänne jalkaan noilla todellisuudenvastaisilla saduillanne. "

        Cai.cci cäänd.yy aina mahtavasti om.aan nilcc.aasi. ;)

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Että murha helpoksi. Onneksi aika monella on tosiaan vastaan tuommoista satanistista teurastusta.
        Vauvat ovat varmasti myös vastaan koska tuskin haluavat että heidät revitään elävältä kappaleiksi, todella raaka kuolema.
        Herätkää nyt jo ymmärtämään että abortti on suora murha, lapsenmurha!
        Miten voi kannattaa jotain niin sairasta?
        Vuoden aikana oli nytkin murhattu noin 70 niin isoa vauvaa jotka olisivat voineet jo jäädä terveenä eloon, mutta heidät teurastettiin."

        1) Abortin saatavuuteen tai helppouteen ei jollain paperityön vähenemisellä ole mitään vaikutusta. Nytkin abortin saa aina kun pyytää, jos vain pyytää ajoissa. Eli puheena on alle 12 vk raskaudet. Kyse on vain siis lääkärin ja hoitohenkiökunnan työn helpottamisesta, kun turhat käynnit jää vain erityistapauksiin. Murhien helppouteen voit ottaa kantaa esim. rikos -forumilla.

        2) Vauvojen repimisestä kun kuulee näissä aborttijutuissa, on sama kuin väitettäisiin että vasektomiassa leikataan koko penis irti. :) Yhtä totta molemmat. Sikiö tai alkio irtoaa istukasta ja supistusten jälkeen ihan kun istukan toiminta lakkaa lääkkellä tai itsestään.

        3) Hedelmöityksestämme meillä kellään ei ole kyselty mielipidettä, että tahdottiinko tänne maailmaan, tai tahdottiinko hedelmöityä. Kudoksella ei ole mielipidettä. Vasta tietoisella yksilöllä on. Kummallista on, että abortinvastustajat arvostaa muutaman solun alkion mielipidettä (joka yllättäen myötäilee juuri abortinvastustajan mielipidettä, kuten Jumalakin on aina abortinvastustajan kanssa samaaa mieltä) mutta naisella, jolla on lääketieteen tohtorintutkinto ja /tai ministerivirka joka elättää perheensä ja maksaa veronsa ei ole mitään seksuaalioikeuksiakaan.

        4) Et voi mitenkään tietää myöhään abortoitujen sikiöiden terveydentilasta ja miten he olisivat eläneet ja selvinneet. Myöhäisabortin saa vain epämuodostuman tai pahan vamman perusteella ja ne on raskaita päätöksiä, koska raskaudet on toivottuja. Sinulla ei ole ratkaisuja eikä halua keksiä vaihtoehtojakaan näille aborteille tai ongelmiin, joita ihmiset kohtaa.

        6) Abortin kiihkovastustajat aina jaksaa jauhaa muutamasta sikiöperustein tehdyistä aborteista ja yleistää ne normiabortiksi, mutta heti älähdetään, jos joku käyttää raiskausta abortin perusteena.

        Joten: älä viitsi jauhaa pateettista roskaa. Tosin se kääntyy aina teitä fanaatikkoja vastaan mutta paljastaa ne aatteet siellä taustalla joten on hyvä kun ammutte itseänne jalkaan noilla todellisuudenvastaisilla saduillanne. Vielä kun tuotte tuon Raamatunkin hahmoista parhaat kaverinne tähän niin hyvä juttu. :) Mutta sallinet että näihin myöskin ihan sananvapauden nimissä voi kirjoittaa vastineenkin.

        "Tieteilijä"
        Kuvittelet ilmeisesti olevasi kovinkin vakuuttava, no olet minun silmissäni vain sokea ja täysin ymmärtämätön siitä mitä aborteissa oikeasti tapahtuu..
        1. Nykyinen tilanne on surullinen, lapsen tappamiseen ei kuuluisi kellään olla oikeutta.
        Se että se on nykyisin helppo saada on häpeä kansallemme ja inhimillisyydellemme, siksi kaikki mikä hankaloittaa abortin saamista on hyväksi eikä tilannetta saa helpottaa millään.
        2.
        Jos et todella tiedä , kehoitan sinua katsomaan miten abortti tehdään.
        Lapsi revitään tarttumapihdeillä palasina ulos.
        Joskus isojen vauvojen kohdalla elävä lapsi synnytetään ja annetaan kuolla .
        Abortti on todellakin hyvin raaka murha, se ei ole mielipide vaan tosiasia.

        3. Seksuaalioikeus ei ole oikeus tapattaa toista ihmistä. Syntymätön lapsi on eri yksilö.
        Jokaisella ihmisalulla on yhtä suuri oikeus elämään eikä tietoisuus ole ihmisyyden mitta.
        (eikö koomassa oleva ole ihminen? Saako hänet tappaa?)
        Syntymättömällä lapsella on sitäpaitsi tietoisuus aivan samoin kuin syntyneelläkin vauvalla. Hehän kuulevat jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja reagoivat ääniin, tunnistavat usein äidin tai isän äänen tutuksi synnyttyään.

        4. Kehitysvamma tai liikuntavamma ei tee ihmisestä huonompaa millään tavalla, hänellä on sama oikeus mahdollisuuteen täällä.
        Vammainen lapsi ei ole ongelma vaan lapsi ja lapsi on aina suuri siunaus.
        Sellainen pari joka päätyy aborttiin vaikka down diagnoosin takia ei edes lasta ansaitsisi, itsekkäät paskat.

        5. Raiskaus ei tee lapsesta yhtään syyllistä, eikä abortti auta naista.
        Silloin raiskaaja on onnistunut tekemään uhristaan myös tappajan jos tämä abortin teettää. Raiskatulla on sitten kaksi traumaa kannettavanaan ja syyllisyys.

        Kiihkoilija olet mielestäni sinä enkä minä.
        Minusta on vain oikeasti käsittämätöntä miten kukaan voi haluta kannattaa lapsen tappamista?
        Näen sen niin että olette niin läpeensä aivopestyjä tuohon ettette näe mistä oikeasti on kyse.

        "Jos et todella tiedä , kehoitan sinua katsomaan miten abortti tehdään.
        Lapsi revitään tarttumapihdeillä palasina ulos."

        Lääkkeellinen raskaudenkeskeytys löytyy käypä hoito - sivulta. Sieltä se löytyy ihan suoraan jos tahtoo tietää. Mitenkäpä alkiota voi millään vetää!? 🤔Mistä olet saanut tuollaisia repimistietoja? Mene nyt lukemaan oikeaa tietoo...

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tieteilijä"
        Kuvittelet ilmeisesti olevasi kovinkin vakuuttava, no olet minun silmissäni vain sokea ja täysin ymmärtämätön siitä mitä aborteissa oikeasti tapahtuu..
        1. Nykyinen tilanne on surullinen, lapsen tappamiseen ei kuuluisi kellään olla oikeutta.
        Se että se on nykyisin helppo saada on häpeä kansallemme ja inhimillisyydellemme, siksi kaikki mikä hankaloittaa abortin saamista on hyväksi eikä tilannetta saa helpottaa millään.
        2.
        Jos et todella tiedä , kehoitan sinua katsomaan miten abortti tehdään.
        Lapsi revitään tarttumapihdeillä palasina ulos.
        Joskus isojen vauvojen kohdalla elävä lapsi synnytetään ja annetaan kuolla .
        Abortti on todellakin hyvin raaka murha, se ei ole mielipide vaan tosiasia.

        3. Seksuaalioikeus ei ole oikeus tapattaa toista ihmistä. Syntymätön lapsi on eri yksilö.
        Jokaisella ihmisalulla on yhtä suuri oikeus elämään eikä tietoisuus ole ihmisyyden mitta.
        (eikö koomassa oleva ole ihminen? Saako hänet tappaa?)
        Syntymättömällä lapsella on sitäpaitsi tietoisuus aivan samoin kuin syntyneelläkin vauvalla. Hehän kuulevat jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja reagoivat ääniin, tunnistavat usein äidin tai isän äänen tutuksi synnyttyään.

        4. Kehitysvamma tai liikuntavamma ei tee ihmisestä huonompaa millään tavalla, hänellä on sama oikeus mahdollisuuteen täällä.
        Vammainen lapsi ei ole ongelma vaan lapsi ja lapsi on aina suuri siunaus.
        Sellainen pari joka päätyy aborttiin vaikka down diagnoosin takia ei edes lasta ansaitsisi, itsekkäät paskat.

        5. Raiskaus ei tee lapsesta yhtään syyllistä, eikä abortti auta naista.
        Silloin raiskaaja on onnistunut tekemään uhristaan myös tappajan jos tämä abortin teettää. Raiskatulla on sitten kaksi traumaa kannettavanaan ja syyllisyys.

        Kiihkoilija olet mielestäni sinä enkä minä.
        Minusta on vain oikeasti käsittämätöntä miten kukaan voi haluta kannattaa lapsen tappamista?
        Näen sen niin että olette niin läpeensä aivopestyjä tuohon ettette näe mistä oikeasti on kyse.

        "Jos et todella tiedä , kehoitan sinua katsomaan miten abortti tehdään.
        Lapsi revitään tarttumapihdeillä palasina ulos.
        Joskus isojen vauvojen kohdalla elävä lapsi synnytetään ja annetaan kuolla .
        Abortti on todellakin hyvin raaka murha, se ei ole mielipide vaan tosiasia."

        Voisitko tuoda tähän lähteen tuolle väitteelle. Tässä omat lähteeni:

        https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00166

        https://www.kaypahoito.fi/nix01922

        Noiden perusteella lääkitys aiheuttaa istukan toiminnan loppumisen, ja sitä käytetään myös synnytyksissä. Sikiöhän ei elä ilman istukkaa, kuten täysiaikainen lapsi, joten ne prolifejutut hengittävistä ja revittävistä sikiöistä taitaa olla urbaanilegendaa ja abortinvastustajien märkiä unia. Suomessa 95% aborteista tehdään ennen 7 raskausviikkoa, joten ei ole oikein mitään revittävää, ei nähtävää edes abortinvastustajien mieliksi.

        https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/raskaudenkeskeytykset/raskaudenkeskeytykset

        "Raskaudenkeskeytysten menetelmistä käytettiin vuonna 2018 eniten lääkkeellistä keskeytystä, 97,4 prosentissa kaikista keskeytyksistä."
        THL:n tilaston mukaan enää pari prosenttia tehdään imukaavinnalla.

        90% aborteista tehdään ensimmäisellä kolmanneksella, eli ennen 12 raskausviikkoa.

        Niin, missä ne sinun lähteet..?

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Että murha helpoksi. Onneksi aika monella on tosiaan vastaan tuommoista satanistista teurastusta.
        Vauvat ovat varmasti myös vastaan koska tuskin haluavat että heidät revitään elävältä kappaleiksi, todella raaka kuolema.
        Herätkää nyt jo ymmärtämään että abortti on suora murha, lapsenmurha!
        Miten voi kannattaa jotain niin sairasta?
        Vuoden aikana oli nytkin murhattu noin 70 niin isoa vauvaa jotka olisivat voineet jo jäädä terveenä eloon, mutta heidät teurastettiin."

        1) Abortin saatavuuteen tai helppouteen ei jollain paperityön vähenemisellä ole mitään vaikutusta. Nytkin abortin saa aina kun pyytää, jos vain pyytää ajoissa. Eli puheena on alle 12 vk raskaudet. Kyse on vain siis lääkärin ja hoitohenkiökunnan työn helpottamisesta, kun turhat käynnit jää vain erityistapauksiin. Murhien helppouteen voit ottaa kantaa esim. rikos -forumilla.

        2) Vauvojen repimisestä kun kuulee näissä aborttijutuissa, on sama kuin väitettäisiin että vasektomiassa leikataan koko penis irti. :) Yhtä totta molemmat. Sikiö tai alkio irtoaa istukasta ja supistusten jälkeen ihan kun istukan toiminta lakkaa lääkkellä tai itsestään.

        3) Hedelmöityksestämme meillä kellään ei ole kyselty mielipidettä, että tahdottiinko tänne maailmaan, tai tahdottiinko hedelmöityä. Kudoksella ei ole mielipidettä. Vasta tietoisella yksilöllä on. Kummallista on, että abortinvastustajat arvostaa muutaman solun alkion mielipidettä (joka yllättäen myötäilee juuri abortinvastustajan mielipidettä, kuten Jumalakin on aina abortinvastustajan kanssa samaaa mieltä) mutta naisella, jolla on lääketieteen tohtorintutkinto ja /tai ministerivirka joka elättää perheensä ja maksaa veronsa ei ole mitään seksuaalioikeuksiakaan.

        4) Et voi mitenkään tietää myöhään abortoitujen sikiöiden terveydentilasta ja miten he olisivat eläneet ja selvinneet. Myöhäisabortin saa vain epämuodostuman tai pahan vamman perusteella ja ne on raskaita päätöksiä, koska raskaudet on toivottuja. Sinulla ei ole ratkaisuja eikä halua keksiä vaihtoehtojakaan näille aborteille tai ongelmiin, joita ihmiset kohtaa.

        6) Abortin kiihkovastustajat aina jaksaa jauhaa muutamasta sikiöperustein tehdyistä aborteista ja yleistää ne normiabortiksi, mutta heti älähdetään, jos joku käyttää raiskausta abortin perusteena.

        Joten: älä viitsi jauhaa pateettista roskaa. Tosin se kääntyy aina teitä fanaatikkoja vastaan mutta paljastaa ne aatteet siellä taustalla joten on hyvä kun ammutte itseänne jalkaan noilla todellisuudenvastaisilla saduillanne. Vielä kun tuotte tuon Raamatunkin hahmoista parhaat kaverinne tähän niin hyvä juttu. :) Mutta sallinet että näihin myöskin ihan sananvapauden nimissä voi kirjoittaa vastineenkin.

        " Murhien helppouteen voit ottaa kantaa esim. rikos -forumilla. "

        Turh.a johd.atella häd.issään muua.lle.. ei se p-sc.a paremmalta ha.ise vaikka cuinka ciell.ät ja cor.eisiin papereihin cäärit b.iiloon. ;)

        "Sikiö tai alkio irtoaa istukasta ja supistusten jälkeen ihan kun istukan toiminta lakkaa lääkkellä tai itsestään."

        Ja tästä cuv.auksena ei se tuc.ehd-uminencaan celb.aa.. vaicca sitähän se j.uuri on. Ja mitä tab.ahduu "caab.imella" silb.omisessa, ei muc.a r-eb.eä oll.encaan cabb.aleicsi?

        "Hedelmöityksestämme meillä kellään ei ole kyselty mielipidettä, "

        Lapsia suojelevat haluaa cuid.enkin antaa caic.ille mahdollisuuden bäädd.ää siitä ids.e myöh.emmin. Sinä hal.uat rii-sd.ää caic.en cys.elemättä.

      • tieteilijä kirjoitti:

        "Että murha helpoksi. Onneksi aika monella on tosiaan vastaan tuommoista satanistista teurastusta.
        Vauvat ovat varmasti myös vastaan koska tuskin haluavat että heidät revitään elävältä kappaleiksi, todella raaka kuolema.
        Herätkää nyt jo ymmärtämään että abortti on suora murha, lapsenmurha!
        Miten voi kannattaa jotain niin sairasta?
        Vuoden aikana oli nytkin murhattu noin 70 niin isoa vauvaa jotka olisivat voineet jo jäädä terveenä eloon, mutta heidät teurastettiin."

        1) Abortin saatavuuteen tai helppouteen ei jollain paperityön vähenemisellä ole mitään vaikutusta. Nytkin abortin saa aina kun pyytää, jos vain pyytää ajoissa. Eli puheena on alle 12 vk raskaudet. Kyse on vain siis lääkärin ja hoitohenkiökunnan työn helpottamisesta, kun turhat käynnit jää vain erityistapauksiin. Murhien helppouteen voit ottaa kantaa esim. rikos -forumilla.

        2) Vauvojen repimisestä kun kuulee näissä aborttijutuissa, on sama kuin väitettäisiin että vasektomiassa leikataan koko penis irti. :) Yhtä totta molemmat. Sikiö tai alkio irtoaa istukasta ja supistusten jälkeen ihan kun istukan toiminta lakkaa lääkkellä tai itsestään.

        3) Hedelmöityksestämme meillä kellään ei ole kyselty mielipidettä, että tahdottiinko tänne maailmaan, tai tahdottiinko hedelmöityä. Kudoksella ei ole mielipidettä. Vasta tietoisella yksilöllä on. Kummallista on, että abortinvastustajat arvostaa muutaman solun alkion mielipidettä (joka yllättäen myötäilee juuri abortinvastustajan mielipidettä, kuten Jumalakin on aina abortinvastustajan kanssa samaaa mieltä) mutta naisella, jolla on lääketieteen tohtorintutkinto ja /tai ministerivirka joka elättää perheensä ja maksaa veronsa ei ole mitään seksuaalioikeuksiakaan.

        4) Et voi mitenkään tietää myöhään abortoitujen sikiöiden terveydentilasta ja miten he olisivat eläneet ja selvinneet. Myöhäisabortin saa vain epämuodostuman tai pahan vamman perusteella ja ne on raskaita päätöksiä, koska raskaudet on toivottuja. Sinulla ei ole ratkaisuja eikä halua keksiä vaihtoehtojakaan näille aborteille tai ongelmiin, joita ihmiset kohtaa.

        6) Abortin kiihkovastustajat aina jaksaa jauhaa muutamasta sikiöperustein tehdyistä aborteista ja yleistää ne normiabortiksi, mutta heti älähdetään, jos joku käyttää raiskausta abortin perusteena.

        Joten: älä viitsi jauhaa pateettista roskaa. Tosin se kääntyy aina teitä fanaatikkoja vastaan mutta paljastaa ne aatteet siellä taustalla joten on hyvä kun ammutte itseänne jalkaan noilla todellisuudenvastaisilla saduillanne. Vielä kun tuotte tuon Raamatunkin hahmoista parhaat kaverinne tähän niin hyvä juttu. :) Mutta sallinet että näihin myöskin ihan sananvapauden nimissä voi kirjoittaa vastineenkin.

        "Myöhäisabortin saa vain epämuodostuman tai pahan vamman perusteella"

        Ih.an niillä samoilla "sos.iaali sy.illä" cu.in aiemm.incin saa rasc.auden buol.een väliin rv20 saa.cca, mutta se ei kai sitten miel.esdäsi ole vielä 'myöh.äinen'.

        "heti älähdetään, jos joku käyttää raiskausta abortin perusteena."

        Tiet.enkin, kun joc.a väl.iin heil.udellaan jod.acin m.ax 0,1%n marg.inaali korttia.

        "Joten: älä viitsi jauhaa pateettista roskaa. Tosin se kääntyy aina teitä fanaatikkoja vastaan mutta paljastaa ne aatteet siellä taustalla joten on hyvä kun ammutte itseänne jalkaan noilla todellisuudenvastaisilla saduillanne. "

        Cai.cci cäänd.yy aina mahd.avasti om.aan nilcc.aasi. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tieteilijä"
        Kuvittelet ilmeisesti olevasi kovinkin vakuuttava, no olet minun silmissäni vain sokea ja täysin ymmärtämätön siitä mitä aborteissa oikeasti tapahtuu..
        1. Nykyinen tilanne on surullinen, lapsen tappamiseen ei kuuluisi kellään olla oikeutta.
        Se että se on nykyisin helppo saada on häpeä kansallemme ja inhimillisyydellemme, siksi kaikki mikä hankaloittaa abortin saamista on hyväksi eikä tilannetta saa helpottaa millään.
        2.
        Jos et todella tiedä , kehoitan sinua katsomaan miten abortti tehdään.
        Lapsi revitään tarttumapihdeillä palasina ulos.
        Joskus isojen vauvojen kohdalla elävä lapsi synnytetään ja annetaan kuolla .
        Abortti on todellakin hyvin raaka murha, se ei ole mielipide vaan tosiasia.

        3. Seksuaalioikeus ei ole oikeus tapattaa toista ihmistä. Syntymätön lapsi on eri yksilö.
        Jokaisella ihmisalulla on yhtä suuri oikeus elämään eikä tietoisuus ole ihmisyyden mitta.
        (eikö koomassa oleva ole ihminen? Saako hänet tappaa?)
        Syntymättömällä lapsella on sitäpaitsi tietoisuus aivan samoin kuin syntyneelläkin vauvalla. Hehän kuulevat jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja reagoivat ääniin, tunnistavat usein äidin tai isän äänen tutuksi synnyttyään.

        4. Kehitysvamma tai liikuntavamma ei tee ihmisestä huonompaa millään tavalla, hänellä on sama oikeus mahdollisuuteen täällä.
        Vammainen lapsi ei ole ongelma vaan lapsi ja lapsi on aina suuri siunaus.
        Sellainen pari joka päätyy aborttiin vaikka down diagnoosin takia ei edes lasta ansaitsisi, itsekkäät paskat.

        5. Raiskaus ei tee lapsesta yhtään syyllistä, eikä abortti auta naista.
        Silloin raiskaaja on onnistunut tekemään uhristaan myös tappajan jos tämä abortin teettää. Raiskatulla on sitten kaksi traumaa kannettavanaan ja syyllisyys.

        Kiihkoilija olet mielestäni sinä enkä minä.
        Minusta on vain oikeasti käsittämätöntä miten kukaan voi haluta kannattaa lapsen tappamista?
        Näen sen niin että olette niin läpeensä aivopestyjä tuohon ettette näe mistä oikeasti on kyse.

        "Raiskaus ei tee lapsesta yhtään syyllistä, eikä abortti auta naista."

        Kyllä se auttaa, kun vertaa että vaihtoehtona on raskaus ja synnytys jotka on vain jatkettua raiskausta. Abortissa ei haeta syyllistä vaan estetään suuremmat vahingot uhrin terveydelle. Ja estetään rikollisgeenien eteenpäin jatkuminen. Jostain syystä uskikset tahtoo ettei naisen raiskaus riitä vaan sitä pitää saada lisää ainakin 9 kk ja alapää pitää saada repiä synnytyksessä kaupan päälle. Jos ei vielä kuole synnytykseen. Ennenkuin uskovainen on tyydytetty. Onhan nainen tai tyttö sen mielestä syyllinen raiskaukseenkin koska vietteli viattoman miehen raiskaamaan. Teillä on ihan shariatouhut ei uskois.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Että murha helpoksi. Onneksi aika monella on tosiaan vastaan tuommoista satanistista teurastusta.
        Vauvat ovat varmasti myös vastaan koska tuskin haluavat että heidät revitään elävältä kappaleiksi, todella raaka kuolema.
        Herätkää nyt jo ymmärtämään että abortti on suora murha, lapsenmurha!
        Miten voi kannattaa jotain niin sairasta?
        Vuoden aikana oli nytkin murhattu noin 70 niin isoa vauvaa jotka olisivat voineet jo jäädä terveenä eloon, mutta heidät teurastettiin.

        "Vuoden aikana oli nytkin murhattu noin 70 niin isoa vauvaa jotka olisivat voineet jo jäädä terveenä eloon, mutta heidät teurastettiin."

        Vuoden aikana todetaan noin 60 rypäleraskautta, jotka päätetään imukaavinnalla. Nämä on vaarallisia tiloja.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Vuoden aikana oli nytkin murhattu noin 70 niin isoa vauvaa jotka olisivat voineet jo jäädä terveenä eloon, mutta heidät teurastettiin."

        Vuoden aikana todetaan noin 60 rypäleraskautta, jotka päätetään imukaavinnalla. Nämä on vaarallisia tiloja.

        Mitä ihmettä nyt taas höpiset? Mitä sellaiset liittyy myöhäisabortteihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tieteilijä"
        Kuvittelet ilmeisesti olevasi kovinkin vakuuttava, no olet minun silmissäni vain sokea ja täysin ymmärtämätön siitä mitä aborteissa oikeasti tapahtuu..
        1. Nykyinen tilanne on surullinen, lapsen tappamiseen ei kuuluisi kellään olla oikeutta.
        Se että se on nykyisin helppo saada on häpeä kansallemme ja inhimillisyydellemme, siksi kaikki mikä hankaloittaa abortin saamista on hyväksi eikä tilannetta saa helpottaa millään.
        2.
        Jos et todella tiedä , kehoitan sinua katsomaan miten abortti tehdään.
        Lapsi revitään tarttumapihdeillä palasina ulos.
        Joskus isojen vauvojen kohdalla elävä lapsi synnytetään ja annetaan kuolla .
        Abortti on todellakin hyvin raaka murha, se ei ole mielipide vaan tosiasia.

        3. Seksuaalioikeus ei ole oikeus tapattaa toista ihmistä. Syntymätön lapsi on eri yksilö.
        Jokaisella ihmisalulla on yhtä suuri oikeus elämään eikä tietoisuus ole ihmisyyden mitta.
        (eikö koomassa oleva ole ihminen? Saako hänet tappaa?)
        Syntymättömällä lapsella on sitäpaitsi tietoisuus aivan samoin kuin syntyneelläkin vauvalla. Hehän kuulevat jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja reagoivat ääniin, tunnistavat usein äidin tai isän äänen tutuksi synnyttyään.

        4. Kehitysvamma tai liikuntavamma ei tee ihmisestä huonompaa millään tavalla, hänellä on sama oikeus mahdollisuuteen täällä.
        Vammainen lapsi ei ole ongelma vaan lapsi ja lapsi on aina suuri siunaus.
        Sellainen pari joka päätyy aborttiin vaikka down diagnoosin takia ei edes lasta ansaitsisi, itsekkäät paskat.

        5. Raiskaus ei tee lapsesta yhtään syyllistä, eikä abortti auta naista.
        Silloin raiskaaja on onnistunut tekemään uhristaan myös tappajan jos tämä abortin teettää. Raiskatulla on sitten kaksi traumaa kannettavanaan ja syyllisyys.

        Kiihkoilija olet mielestäni sinä enkä minä.
        Minusta on vain oikeasti käsittämätöntä miten kukaan voi haluta kannattaa lapsen tappamista?
        Näen sen niin että olette niin läpeensä aivopestyjä tuohon ettette näe mistä oikeasti on kyse.

        "Näen sen niin että olette niin läpeensä aivopestyjä tuohon ettette näe mistä oikeasti on kyse."

        Eiköhän uskikset oo niitä raamattuaivopestyjä. Heillä ei tarpeeksi älykkyyttä kun sekoitetaan satu ja tiede.

    • Anonyymi

      Ihan hoidollisesti tämä onkin hyvä ratkaisu, jos jätetään pois kaikki puolesta vastaan nokittelut, moraalit ja muu asiaankuulumaton ja katsellaan vain käytännön hoitotyön näkökulmasta. Turhia tutkimuksia, turhia papereita mihin haaskaantuu turhaa aikaa. Riittäisi että asia vaan hoidetaan kun käytäntö on jo täysin vapaan abortin. Nyt nainen joutuu turhaan kuluttamaan omaa aikaa ja lääkäri ja hoitaja käyttämään (kallista) tutkimusaikaa kun sen abortin kuitenkin joutuu myöntämään. Vuodessa vapautuu tuhansia lääkärikäyntejä sairauden hoitoa varten kun tämä aborttipaperien lähettelyn loppuminen viimein saa virallisen nuijankopautuksen mitä se enää on vaille.

      Joka paikassa, missä terveyden- ja sairaudenhoitoa on tarjolla, on hoitokäytännöt luotu mahdollisimman vähän potilaita ja henkilökuntaa kuormittaviksi. Nämä seikat tulee kyllä aborttiinkin vaikkei taustalla olisi mitään tasa-arvovaateita tai -ajattelua tai mitään arvomaailmakeskustelua. Ihan vain käytännön sanelemana pakko menettelyn yksinkertaistamiseen ja nämä voimavarat voi suunnata vaikka sinne raskauden ehkäisyn puolelle.

      terv. eräs alalla toimiva

    • Anonyymi

      "Suomen aborttilaki on 1970-luvulta – asiantuntijat: Aika päivittää Ruotsin tasolle"

      Ruotsissa tehdään tuplasti enemmän abortteja kuin Suomessa. Asia selviää Sosiaalihallituksen tuoreista tilastoista.
      https://www.svt.se/nyheter/uutiset/suomen-aborttilaki-on-1970-luvulta-asiantuntijat-aika-paivittaa-ruotsin-tasolle

      Asiantuntijoiden mukaan Ruotsin aborttimäärään vaikuttaa vapaa aborttilaki sekä myös kulttuurilliset tekijät.– Esimerkiksi Ahvenanmaalla on huomattavasti enemmän abortteja kuin manner-Suomessa, vaikka lainsäädäntö on sama. Tämä antaisi ymmärtää, että raskaudenkeskeytysten määrä on myös kulttuurillista. Näyttäisi siltä, että Suomessa suhtautuminen abortteihin on tiukempaa kuin Ruotsissa, sanoo Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Mika Gissler.

      Naurettavaa että pitää täyttää joku paperi jolla todistaa että on halunnut vain seksiä eikä lapsia.

      • Anonyymi

        "Naurettavaa että pitää täyttää joku paperi jolla todistaa että on halunnut vain seksiä eikä lapsia."

        Tervetuloa miehen elämään.

    • Anonyymi

      Mistäs sitä tietää moniko abortti jää coc.onaan hakematta ja lapsi saa pitää henc.ensä kun se el.ämän ol.ojen ym. muiden ol.o suhteiden selvittely, pät.evien perustelujen vaat.imus t-pp.amis luv.alle ja haku papereiden täyttö nostaa cynn.ystä lähteä v-al.ehtelemaan sinne?
      Tämä on toki cauh.istus al.ati lasten verd.a jan.oavalle suosijasakille.
      Lakia tulisi ryht.yä vähintäänkin noudattamaan pilc.ulleen siten kuin se on määr.ätty ja mitä se edellyttää, cud.en sen alku vuosina tehtiinkin.

      • Anonyymi

        Suosijasakillahan sellainen tuntuu olevan, ei me lapsia suoj.elevat mois.ia tarvita.. Tosi asiat kun on cats.os aina vain niin muc.avasti meidän puolella. ;)

    • Miksi nykyistä lakia ja toimivaa käytäntöä pitäisi muuttaa? Siksi, että jos esimerkiksi uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi sattuu valikoitumaan joku hihhuli, joka kategorisesti kieltää kaikkien aborttien teon mahdollisuudenkin paitsi äärimmäisessä hätätilanteessa, kun se kerran laissa on mahdollistettu.

      Siksi.

      • "Miksi nykyistä lakia ja toimivaa käytäntöä pitäisi muuttaa? Siksi, että jos esimerkiksi uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi sattuu valikoitumaan joku hihhuli, joka kategorisesti kieltää kaikkien aborttien teon mahdollisuudenkin paitsi äärimmäisessä hätätilanteessa, kun se kerran laissa on mahdollistettu."

        Onneksi ei yksi ministeri voi tehdä tällaisia päätöksiä, mikä veisi naisilta oikeuden lakisääteiseen terveydenhoitoon. :) Nousisi aikamoinen äläkkä, jos lääkärit alkaisivat hidastaa abortin saamista jollain kummallisilla olosuhdeselvittelyllä, kun oikeasti niistä ei tiedä kuin abortin hakija itse. Nytkin abortti on hoidettava kiireellisenä.

        Ja kuten on ennenkin kummasteltu, miten ihmeessä voidaan millään "olosuhdeselvittelyllä" lääkärin tai sosiaalitoimen toimesta todistaa, että esim. parisuhde on epävakaa tai raskaus on saanut alkunsa yhden illan suhteesta tai pettämisestä.

        Tuossa toisessa ketjussa fanaattinen vastustaja on tosin esittänyt, että niissä tapauksissa joissa nainen ei sano kuka hänet on raskaaksi saattanut että voitaisiin kysyä kuka isä on, on aloitettava rikostutkinta. :D Vehkeet valtiolle. Vankeinhoitolaitos ja poliisi tarvisi valtavan määrän lisää työvoimaa kun tuhansia naisia joutuisi edesvastuuseen ja tutkintavankeuteen kun viranomaiset kuulustelee naisia heidän seksinharrastamisestaan ja etsisi kaikkia isäehdokkaita pitkin maakuntia ja ulkomaita myötenkin. Pakko nauraa kun kuvitteleekaan tällaista. :,D

    • Anonyymi

      Tyhmäähän se nyt onkin täyttää jotain hakemuksia. Äiti kertoi että seitytluvun alussa piti ehkäisypillereitäkin anoa lääkäriltä eikä se edes myöntänyt niitä. Oli kysellyt että mihin te tätä tarvitte kun ette ole edes naimisissa. Ihan kuin naimisissa oleminen tarkoittaisi seksiä. Äidille tehtiin abortti sitten pari vuotta myöhemmin ja sen jälkeen sai pilleritki. Lääkärin syy se abortti. Siihen ei olis ollu tarve jos olis saanu ne pillerit heti.

      • "E.i ole omena tainn.ut ca.uaksi b.uusta pud.ota. Pit.ää vaan päästä lev.iddelemään haar.oja"

        Kuinkas ollakaan, päästiin taas sen olennaisimman asian ytimeen, mikä siellä vastustajan mielessä pyörii. Naisten haarojen väli. :) Minusta sinun kannattaisi jo hakea apua tuohon haaroväliriippuvuuteen, jos se tulee aina ensimmäisenä mieleen sama mistä on puhe (niin siitä ilmeisesti puute).

        En löydä ylläolevasta kirjoituksesta mitään, mikä osoittaisi että kyseinen kirjoittaja olisi edes tehnyt aborttia tai että mitä mieltä on abortista.

        Täällä on kuitenkin varmaan kymmeniä kommentteja abortinvastustajilta, missä kerrotaan kuinka lapsi on syytön äitinsä tekemisiin. Tässähän se tuli todistettua, ettei näin sitten taida ollakaan.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "E.i ole omena tainn.ut ca.uaksi b.uusta pud.ota. Pit.ää vaan päästä lev.iddelemään haar.oja"

        Puhut taas läb.iä b.äähäsi cud.en yleensä. Micsi cuv.iddelet että hetero naista ciinn.ostaisi jodencin erityisesti toisten naisten haar.ojen väl.i? Mitä tämä cerd.oo sin.un miel.en mais.emastasi? Vai ol.icohan nyt vaan niin että ainahan se co.ira äl.äht-ää ceh.en tämäcin cal.ahdaa.. ;)

        "lapsi on syytön äitinsä tekemisiin. "

        Syyd.ön siihenkin cui.nca buol.usdelee äitinsä toteuttamaa sisar.ucsen t-pp.amista?

      • tieteilijä kirjoitti:

        "E.i ole omena tainn.ut ca.uaksi b.uusta pud.ota. Pit.ää vaan päästä lev.iddelemään haar.oja"

        Kuinkas ollakaan, päästiin taas sen olennaisimman asian ytimeen, mikä siellä vastustajan mielessä pyörii. Naisten haarojen väli. :) Minusta sinun kannattaisi jo hakea apua tuohon haaroväliriippuvuuteen, jos se tulee aina ensimmäisenä mieleen sama mistä on puhe (niin siitä ilmeisesti puute).

        En löydä ylläolevasta kirjoituksesta mitään, mikä osoittaisi että kyseinen kirjoittaja olisi edes tehnyt aborttia tai että mitä mieltä on abortista.

        Täällä on kuitenkin varmaan kymmeniä kommentteja abortinvastustajilta, missä kerrotaan kuinka lapsi on syytön äitinsä tekemisiin. Tässähän se tuli todistettua, ettei näin sitten taida ollakaan.

        Cus-b.ää botti senc.un vain.oaa anonyymisti kirjoittavia vastustajia.

        Buh.ut ta.as lä-b.iä b.äähäsi cud.en yl.eensä. Micsi cuv.iddelet että hed.ero naista cii-nn.osdaisi jodencin erityisesti toisten naisten ha-ar.ojen v-äl.i? Mitä tämä cerd.oo sin.un m-iel.en mais.emastasi? V.ai ol.icohan nyt va.an niin että ain.ahan se co.ira äl.ähd-ää ceh.en täm.äcin cal.ahdaa.. ;)

        "lapsi on syytön äitinsä tekemisiin. "

        Syyd.ön siih.encin cui.nca buol.usdelee äit.insä tod.euddamaa si-sar.ucsen t-pp.amista?

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "E.i ole omena tainn.ut ca.uaksi b.uusta pud.ota. Pit.ää vaan päästä lev.iddelemään haar.oja"

        Kuinkas ollakaan, päästiin taas sen olennaisimman asian ytimeen, mikä siellä vastustajan mielessä pyörii. Naisten haarojen väli. :) Minusta sinun kannattaisi jo hakea apua tuohon haaroväliriippuvuuteen, jos se tulee aina ensimmäisenä mieleen sama mistä on puhe (niin siitä ilmeisesti puute).

        En löydä ylläolevasta kirjoituksesta mitään, mikä osoittaisi että kyseinen kirjoittaja olisi edes tehnyt aborttia tai että mitä mieltä on abortista.

        Täällä on kuitenkin varmaan kymmeniä kommentteja abortinvastustajilta, missä kerrotaan kuinka lapsi on syytön äitinsä tekemisiin. Tässähän se tuli todistettua, ettei näin sitten taida ollakaan.

        Liekö tuo käytös just sitä mitä vastustajat sanoo että lapselle ei saa kostaa äidin kokemaa vääryyttä? Mut abortinvastustajalla sellanen oikeus kostaa näköjään on. 🙄.
        Ei ihan loogisia noi jutut...

        Mitkään abortinvastustajien keksimät säännöt ei tietenkään koske abortinvastustajia itseään. Samalla kaavalla mm. (muutkin) kiihkouskovaiset moralisoi ja kontrolloi muiden moraalia, mutta itse tehdään kaikkea sitä mitä muissa moralisoidaan. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liekö tuo käytös just sitä mitä vastustajat sanoo että lapselle ei saa kostaa äidin kokemaa vääryyttä? Mut abortinvastustajalla sellanen oikeus kostaa näköjään on. 🙄.
        Ei ihan loogisia noi jutut...

        Ja sinunko sitten on? Yhtä sec.avaa höbinää taas coco tuotos..
        Mitä jocu pillereitä saamattomuus liittyi siihen ihan tieten tahtoen tehtyyn valintaan mieluummin t-pp.aa lapsi cu.in antaa vaicca muualle? Että cuc.a tässä cost.i cen.elle ja miten?
        Tuo aik.uis "lapsi" on cauc.ana niistä viadd.omista joita t-p.etaan cohd.uihin..

        "Mitkään abortinvastustajien keksimät säännöt ei tietenkään koske abortinvastustajia itseään."

        Cud.en mitkä? Niitä ei vaan cosc.aan tunnu tulevan. Siis pelcc.ää eb.ä loog.ista hutt.ua... cud.en aina.
        Mitä cii.hco usc.ovaisuus liittyy coc.o aiheeseen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Liekö tuo käytös just sitä mitä vastustajat sanoo että lapselle ei saa kostaa äidin kokemaa vääryyttä? Mut abortinvastustajalla sellanen oikeus kostaa näköjään on. 🙄.
        Ei ihan loogisia noi jutut...

        Ja sin.unko sitten on? Yht.ä sec.avaa höb.inää taas coc.o tuotos..
        Mitä joc.u piller.eitä saamadd.omuus liittyi siihen ihan tieten tahtoen tehtyyn valintaan miel.uummin t-pp.aa lapsi cu.in antaa vaicca muualle? Ett.ä cuc.a tässä cost.i cen.elle ja miten?
        Tuo aik.uis "lapsi" on cauc.ana niistä viadd.omista joita t-p.etaan cohd.uihin..

        "Mitkään abortinvastustajien keksimät säännöt ei tietenkään koske abortinvastustajia itseään."

        Cud.en midcä? Niitä ei vaan cosc.aan tunnu tulevan. Siis pelcc.ää eb.ä loog.ista hutt.ua... cud.en aina.
        Mitä cii.hco usc.ovaisuus liittyy coc.o aiheeseen?

    • Anonyymi

      Tosiaan, tämä lainsäädäntö pitäisi muuttaa niin että aborttia ei voi saada sosiaalisin perustein KUIN erittäin painavien syiden vallitessa!

      Tuskin kukaan nyt voi tosissaan väittää että tämä olisi yksinomaan naista koskeva juttu, "Silti raskaaksi tullessaan oletetaan, että nainen muuttuu kyvyttömäksi päättämään omista asioistaan".

      "Kohde" (syntymätön lapsi) vaan on naisen hallussa MUTTA kyllä "omistajuus" on naisen ja miehen yhteinen vai ovatko elatusmaksut laittomia?

      • "Tosiaan, tämä lainsäädäntö pitäisi muuttaa niin että aborttia ei voi saada sosiaalisin perustein KUIN erittäin painavien syiden vallitessa!"

        Nytkin abortit tehdään painavien syiden vallitsessa. Sillä ei ole merkitystä, miten niiden painavuuden arvioi joku ulkopuolinen, vaan merkitystä on vain sillä, että abortin hakijalle ne ovat aina tarpeeksi painavia.

        Katsot lasta omaisuutena? Onhan sekin näkökulma lapsen saamiseen.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Tosiaan, tämä lainsäädäntö pitäisi muuttaa niin että aborttia ei voi saada sosiaalisin perustein KUIN erittäin painavien syiden vallitessa!"

        Pointti olikin se että abortin hakijan sijaan pitäisi olla hakijoina ne joita asia koskee tai tulee koskemaan (mm. elatusmaksujen osalta), se mitkä "pelisäännöt" sitten tulevat olemaan (pitääkö molempien olla samaa mieltä jne.) on sitten toinen juttu.

        Omistajuushan on lainausmerkkien sisällä (etkö muka huomannut), kyllähän siitä olisi pitänyt ymmärtää millaisesta omaisuudesta on kysymys!

        "Pointti olikin se että abortin hakijan sijaan pitäisi olla hakijoina ne joita asia koskee"

        1) Kenen aborttia pitäisi sinun mielestäsi siis hakea?
        2) Ketä aborttiasia mielestäsi koskee?

        "Nytkin abortit tehdään painavien syiden vallitsessa. "

        A.i ni.incin bainavia kuin "bil.edys on tärc.eempää", "crobb.a menee bil.alle" tai "e.i nyt ju.st vaan huv.ita,.. teen cac.aran sit parin vuoden päästä!"?

      • tieteilijä kirjoitti:

        "Tosiaan, tämä lainsäädäntö pitäisi muuttaa niin että aborttia ei voi saada sosiaalisin perustein KUIN erittäin painavien syiden vallitessa!"

        Nytkin abortit tehdään painavien syiden vallitsessa. Sillä ei ole merkitystä, miten niiden painavuuden arvioi joku ulkopuolinen, vaan merkitystä on vain sillä, että abortin hakijalle ne ovat aina tarpeeksi painavia.

        Katsot lasta omaisuutena? Onhan sekin näkökulma lapsen saamiseen.

        Tässäkin oli ta.as vain.o botin miel.estä jotain ni.in hu.rrjan asiatonta että ciir.uusdihan se piti nyy.hcy ru-nc.uddaa..

        "Nytkin abortit tehdään painavien syiden vallitsessa. "

        A.i ni.incin bain.avia kuin "bil.edys on tärc.eembää", "crobb.a menee bil.alle" tai "e.i nyt ju.st va.an huv.ita,.. teen cac.aran sit parin vuoden päästä!"?

        Ol.ico li.ian os.uvia centies?

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Pointti olikin se että abortin hakijan sijaan pitäisi olla hakijoina ne joita asia koskee"

        1) Kenen aborttia pitäisi sinun mielestäsi siis hakea?
        2) Ketä aborttiasia mielestäsi koskee?

        Heh, heh... nyt menee niin lapselliseksi että ei kannata jatkaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pointti olikin se että abortin hakijan sijaan pitäisi olla hakijoina ne joita asia koskee tai tulee koskemaan (mm. elatusmaksujen osalta), se mitkä "pelisäännöt" sitten tulevat olemaan (pitääkö molempien olla samaa mieltä jne.) on sitten toinen juttu.

        Omistajuushan on lainausmerkkien sisällä (etkö muka huomannut), kyllähän siitä olisi pitänyt ymmärtää millaisesta omaisuudesta on kysymys!

        "Pointti olikin se että abortin hakijan sijaan pitäisi olla hakijoina ne joita asia koskee tai tulee koskemaan"

        Eihän abortti koske kuin naista ja rasittaa vain naisen terveyden ja vaarantaa naisen hengen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pointti olikin se että abortin hakijan sijaan pitäisi olla hakijoina ne joita asia koskee tai tulee koskemaan"

        Eihän abortti koske kuin naista ja rasittaa vain naisen terveyden ja vaarantaa naisen hengen.

        Suosijasakille henkensä ja koko ihmiselämänsä menettävä lapsi on olematon, vaikka jotakin kummaa abortilla on silti "poistettava".
        Mutta hyvä, että vihdoin myönnetään kuinka abortti tosiaan rasittaa naista, eikä vähiten henkisesti, ja vaarantaa jopa tekijänkin hengen.

        "Suosijasakille henkensä ja koko ihmiselämänsä menettävä lapsi on olematon, vaikka jotakin kummaa abortilla on silti "poistettava"."

        Minä perustan näkemykseni vain Raamatulle. Ole sinä sakkisi kanssa mitä mieltä haluat.

        Jobin kirjassa sanotaan näin:
        3:16 ... olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet"

        Sikiö on siis olematon. Se mitä sieltä poistetaan on jotain muuta kuin ihmishenki. Kyllä minä uskon mielummin Raamattua kuin muuta.

        Sen huomaa että näkemyksesi perustuvat satukirjoihin. Usko sinä niihin siinä missä me muut biologiaan ym. todistettuihin, yleisesti tunnettuihin tieteisiin.

    • Anonyymi

      Näinhän siinä kävi että THL ja gissler ja muut tutkijat haluaa että aborttilaki muuttuu semmoiseksi kuin naiset sen haluaa ja ansaitseekin. 🤗👍

      • Anonyymi

        "kuin naiset sen haluaa ja ansaitseekin"

        Siis joku h.öyrähtänyt pikku h.örhösakki haluaa... ei me normaalit naiset.
        Millä logiikalla kukaan olisi 'ansainnut' mielivaltaista itsekästä m.urhalupaa kehenkään?

        "ei me normaalit naiset."

        On huolestuttavaa, että sadistiksi tunnustautunut pitää sadismia normaaliutena. Tämä käsiteltiin keskustelussa, jossa kerroit nauttivasi kun saat kaataa suolaa kärsivän haavoihin.

        Etkä kyllä ole nainenkaan sen puoliin. :-)
        Tämä on selvinnyt jo monessa kohtaa. Kemppaisen yksi rooli. Mut leikitään nyt näitä leikkejä...

        "sadistiksi tunnustautunut pitää sadismia normaaliutena"

        Sinähän olet sellainen vaikket sitä kykenekään rehdisti myöntämään. ;)

        "kun saat kaataa suolaa kärsivän haavoihin."

        Kuka normaali ihminen ei nauttisi kun edes jonkinlainen oikeus toteutuu ja pahantekijät saa ansionsa mukaan?

        "Etkä kyllä ole nainenkaan sen puoliin."

        Ihanko totta, ja sinäkö senkin paremmin tiedät? :D Olethan sinäkin yhtä kuin ne sivuroolisi Justiina, AasitAasina, Inhokkirealisti, blablablaah, buohahaa ja mitä niitä vielä oli, eräs on se viime vuosina palstalle pesiytynyt hymiöp.elle... välillä esiinnyt biologian opettaja, joskus lääkärinä, useimmiten miehenä ja mitä milloinkin. :) "Tyttöystäväsi" on tehnyt nuoruudessa abortin mutta itse naisena esiintyessäsi et muka ole jne.

        "Kemppaisen yksi rooli."

        Leikitään nyt sitten näitä h.arhaisen leikkejä...

    • Anonyymi

      Joku vanhanaikainen lääkäri, mies, sanoi joskus että nainen muuttuu kyvyttömäksi päättämään asioistaan kun tulee raskaaksi jonka takia aborttia ei tulisi sallia. En vaan muista missä se oli, joku kerto siitä täällä joskus tai laittoi lehtijutun?? Mut kertoo varmaan paljon suhtautumisesta naisiin... 🙄

      • Anonyymi

        Joo, aivan varmaan sanoikin, sinun unessasi ja sitten yhtäkkiä se uni herättikin sinussa miesvihan, misandrian. Naisen oikeus jälkeläisen surmaamiseen ja miesviha esiintyvät palstan feministien aborttipropagandassa erityisen usein "aborttioikeutuksen perusteena".

      • Anonyymi

        Mikä kohta ottaa noin koville, kun todetaan että s.ossu p.aatti esiintyy taas mies -sivu p.ersoonassaan? X D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä kohta ottaa noin koville, kun todetaan että s.ossu p.aatti esiintyy taas mies -sivu p.ersoonassaan? X D

        Älä viitsi nolata itseäsi enempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitsi nolata itseäsi enempää.

        Kuka ne n.oloudet TAASKIN aloitti? Korkeintaan voi kyllä n.olottaa kun joutuu vajoamaan lähemmäs sinun n.olouden tasoasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka ne n.oloudet TAASKIN aloitti? Korkeintaan voi kyllä n.olottaa kun joutuu vajoamaan lähemmäs sinun n.olouden tasoasi.

        Älä nolaa itseäsi enää. Lopeta jo. 🙄🙄🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nolaa itseäsi enää. Lopeta jo. 🙄🙄🙄

        Jatkat aina vaan n.oloja k.usimerkkejäsi. Milloin tajuat lopettaa?

    • Anonyymi

      Alottajalle. Ymmärrät varmaan hyvin, ettei maan lakeja muuteta jonkun blokikirjoituksen mukaan, vaikka niin kiivaasti sitä ajatkin jopa valheita ja feministiagitaatiota käyttäen ja vielä vuodesta toiseen eri aisilla nikeillä haukkuen kaikki miehet, osan naisistakin sekä tietysti kaikki itseäsi kritisoivat. Ei ole kovin järkevää!

    • Anonyymi

      THL on terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
      Terveyttä ja hyvinvointia on siis se että aborttilaki toimii ja nainen saa abortin halutessaan.

      • Anonyymi

        Raskaus EI OLE sairaus, se kannattaa aina muistaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raskaus EI OLE sairaus, se kannattaa aina muistaa!

        Kyllä se sairastuttaa, varsinkin ei toivottuna. Voin sanoa että suunnittekematon raskaus oli elämäni kovin järkytys. Jos en olisi saanut aborttia, olisin tehnyt itsarin. Onneksi sillä syyllä sen sai automaattisesti.

        Raskaushan vaaransi henkeni!

      • Anonyymi

        Aborttöörit ovat siis terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tarpeessa lasten tappamisten jälkeen. Eipä tuo nyt mikään yllätys ole, monella p.syyke hajoilee, kipeät syyllisyyst.raumat kalvaa mieltä, masennus tiedosta että survaisi lapsen kylmään haisevaan viemäriin, verisuoniin paakkuja myrkyistä, jollain on hedelmällisyys mennyt, kohtu puhkeillut hengenvaarallisesti, putket tulehtuneet tukkoon, eli lapsettomuus riivaa jne. Ilmankos moni meneekin sitten oman käden kautta hautaan pian lapsen perässä.. ei ehdi terveydenhuolto saati hyvinvointi näiden avuksi.

        "olisin tehnyt itsarin. Onneksi sillä syyllä sen sai automaattisesti.

        Raskaushan vaaransi henkeni!"

        Ainahan sitä lapsellisia u.hoillaan, siis "jos en saa vapaasti tappaa sitä ja tätä, niin tapan ittenikin!", ja sitten tosipaikan tullen valuisikin löysät puntisssa.. pehmeä huone olisi itsariuhittelijoille oikea paikka, niin loppuu "hengenvaara" siihen paikkaan. Raskauden jälkeen kun lapsi on pelastettu tehkööt itselleen mitä lystäävät. Itsariuhotkin ä.nkee niistä porsaanreijistä mitä vain voivat lepsulaissa käyttää hyväkseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raskaus EI OLE sairaus, se kannattaa aina muistaa!

        Ovatko aamupahoinvoinnit, selkäsäryt ja kivulias synnytys sitten hyvinvointia ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aborttöörit ovat siis terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tarpeessa lasten tappamisten jälkeen. Eipä tuo nyt mikään yllätys ole, monella p.syyke hajoilee, kipeät syyllisyyst.raumat kalvaa mieltä, masennus tiedosta että survaisi lapsen kylmään haisevaan viemäriin, verisuoniin paakkuja myrkyistä, jollain on hedelmällisyys mennyt, kohtu puhkeillut hengenvaarallisesti, putket tulehtuneet tukkoon, eli lapsettomuus riivaa jne. Ilmankos moni meneekin sitten oman käden kautta hautaan pian lapsen perässä.. ei ehdi terveydenhuolto saati hyvinvointi näiden avuksi.

        "olisin tehnyt itsarin. Onneksi sillä syyllä sen sai automaattisesti.

        Raskaushan vaaransi henkeni!"

        Ainahan sitä lapsellisia u.hoillaan, siis "jos en saa vapaasti tappaa sitä ja tätä, niin tapan ittenikin!", ja sitten tosipaikan tullen valuisikin löysät puntisssa.. pehmeä huone olisi itsariuhittelijoille oikea paikka, niin loppuu "hengenvaara" siihen paikkaan. Raskauden jälkeen kun lapsi on pelastettu tehkööt itselleen mitä lystäävät. Itsariuhotkin ä.nkee niistä porsaanreijistä mitä vain voivat lepsulaissa käyttää hyväkseen.

        Kyllähän se hengenvaara loppuukin siihen paikkaan kun se raskaus saadaan loppumaan joka sen hengenvaaran aiheuttaa! Raskaus on se joka on syy! Ei tarvi tehdä itsaria kun saa jatkaa normaalia elämää kuten siihenkin saakka!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aborttöörit ovat siis terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tarpeessa lasten tappamisten jälkeen. Eipä tuo nyt mikään yllätys ole, monella p.syyke hajoilee, kipeät syyllisyyst.raumat kalvaa mieltä, masennus tiedosta että survaisi lapsen kylmään haisevaan viemäriin, verisuoniin paakkuja myrkyistä, jollain on hedelmällisyys mennyt, kohtu puhkeillut hengenvaarallisesti, putket tulehtuneet tukkoon, eli lapsettomuus riivaa jne. Ilmankos moni meneekin sitten oman käden kautta hautaan pian lapsen perässä.. ei ehdi terveydenhuolto saati hyvinvointi näiden avuksi.

        "olisin tehnyt itsarin. Onneksi sillä syyllä sen sai automaattisesti.

        Raskaushan vaaransi henkeni!"

        Ainahan sitä lapsellisia u.hoillaan, siis "jos en saa vapaasti tappaa sitä ja tätä, niin tapan ittenikin!", ja sitten tosipaikan tullen valuisikin löysät puntisssa.. pehmeä huone olisi itsariuhittelijoille oikea paikka, niin loppuu "hengenvaara" siihen paikkaan. Raskauden jälkeen kun lapsi on pelastettu tehkööt itselleen mitä lystäävät. Itsariuhotkin ä.nkee niistä porsaanreijistä mitä vain voivat lepsulaissa käyttää hyväkseen.

        Eli hengenvaarassa olevat naiset vankeuteen? Keskenmenosta vankeuteen. Mitä muita hyviä ehdotuksia?

        Käypä hoidossa kyllä sanotaan että abotti on raskauden jatkamista turvallisempi naiselle.. Synnytykseen kuolee monta naista vuodessa.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe