Pakkohoito

Anonyymi

Hain apua lääkärin lähetteellä psykiatrian poliklinikalta pitkään jatkuneeseen unettomuuteen ja uupumukseen. Lääkäri pakotti jäämään osastolle, vaikka vapaaehtoisesti menin hakemaan apua. Uhkas kirjottaa M1 lähetteen jos en suostu. Eli oikeesti valinnanvapautta ei ollut. Älkää missään nimessä mainitko sanaa itsemurha. Täällä kaksi ulkomaalaista päivystävää lääkäriä kirjotti mulle yksissä tuumin M1 lähetteen vaikken oo psykoottinen, enkä vaaraksi muille. Oon aikuinen, joten lausahdus itsemurhasta ei käsittääkseni riitä pakkohoitoon. Nyt ne ei päästä mua pois ja pumppaa täyteen lääkkeitä (en ees muista koko listaa), kun en myöntänyt olevNi masentunut vain väsynyt ja en halunnut lääkitystä. Olisin vaan halunut jonkun joka kuuntelee ja on aidosti kiinnostunut. Meni varmaan korkeestikoulutettu työpaikkakin tässä samalla (oon tohtori). Että näin meillä. Onko muilla vastaavia kokemuksia.

443

1568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen pahoillani siitä mitä sinulle on tehty.

      Tästä opi, ettet koskaan mene psykiatrian vastaanotolle. Varsinkaan silloin, jos sinun on todella huono olla. Koskaan älä mainitse mitään itsemurhasta tai vastaavasta. Kerrot, että voit oikein hyvin ja näet asiat positiivisesti mikäli haluat välttää psykiatrisen pahoinpitelyn. Psykiatria on mielivaltaa. Mielivallan turvin psykiatrit voivat tehdä sinulle, kuten muillekin kohtalontovereillesi kaltereiden takana ja ulkopuolellakin, käytännössä mitä tahtovat. Pilata elämäsi myrkyttämällä ainein, stigmatisoimalla iäksi ja nöyryyttämällä erilaisin toimin.

      Lääkäri, joka sinut lähetti psykiatrian tykö teki sinulle pahimman karhunpalveluksen mitä toiselle ihmiselle voi tehdä.

      • Anonyymi

        Kiitos viestistäsi. Nyt pakottivat ottamaan suuren määrän psyykelääkkeitä (ketiapiini, olansapiini, levomepromatsiini ja mirtatsapiin), vaikka en oo aiemmin ees panadolia vahvempaa kipulääkettä syönnyt. Olo on nyt sen mukainen. Jalat ei liiku ja pystyssä ei pysy. Suostuin lopulta ottamaan nuo lääkkeet, kunnsiitä olis tullut joku merkintä, ettei ole hoitomyönteinen. Vslitin läkärille, että M1 lähete laitpn, sillä siinä erikseen lause, etei psykoottinen, eikä muille vaaraa. Jälkikäten alkoi sitten väittämään psykoottiselsi ja määrääsi nämä lääkkeet. Sain onneksi alkup. lähetteennkopion toimitetuksi eteenpäin kotiväelle, jotka toivottavasti saa sen öakimiehelle. Mutta sillä välin mä oo ilmeisesti onnistunut loukkaamaan tän lääkärin egoa, kunntiedän näistä lääkkeistä työninpuolesta aika paljon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos viestistäsi. Nyt pakottivat ottamaan suuren määrän psyykelääkkeitä (ketiapiini, olansapiini, levomepromatsiini ja mirtatsapiin), vaikka en oo aiemmin ees panadolia vahvempaa kipulääkettä syönnyt. Olo on nyt sen mukainen. Jalat ei liiku ja pystyssä ei pysy. Suostuin lopulta ottamaan nuo lääkkeet, kunnsiitä olis tullut joku merkintä, ettei ole hoitomyönteinen. Vslitin läkärille, että M1 lähete laitpn, sillä siinä erikseen lause, etei psykoottinen, eikä muille vaaraa. Jälkikäten alkoi sitten väittämään psykoottiselsi ja määrääsi nämä lääkkeet. Sain onneksi alkup. lähetteennkopion toimitetuksi eteenpäin kotiväelle, jotka toivottavasti saa sen öakimiehelle. Mutta sillä välin mä oo ilmeisesti onnistunut loukkaamaan tän lääkärin egoa, kunntiedän näistä lääkkeistä työninpuolesta aika paljon.

        P.s pahoittelut kirjotusvirheistä, mutta nään näiden lääkkeiden takia aika huonosti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos viestistäsi. Nyt pakottivat ottamaan suuren määrän psyykelääkkeitä (ketiapiini, olansapiini, levomepromatsiini ja mirtatsapiin), vaikka en oo aiemmin ees panadolia vahvempaa kipulääkettä syönnyt. Olo on nyt sen mukainen. Jalat ei liiku ja pystyssä ei pysy. Suostuin lopulta ottamaan nuo lääkkeet, kunnsiitä olis tullut joku merkintä, ettei ole hoitomyönteinen. Vslitin läkärille, että M1 lähete laitpn, sillä siinä erikseen lause, etei psykoottinen, eikä muille vaaraa. Jälkikäten alkoi sitten väittämään psykoottiselsi ja määrääsi nämä lääkkeet. Sain onneksi alkup. lähetteennkopion toimitetuksi eteenpäin kotiväelle, jotka toivottavasti saa sen öakimiehelle. Mutta sillä välin mä oo ilmeisesti onnistunut loukkaamaan tän lääkärin egoa, kunntiedän näistä lääkkeistä työninpuolesta aika paljon.

        Psykoosi kuuluu psykiatriseen dogmaa siinä missä riivaus kirkolliseen. Psykoosi tarkoittaa toisin sanoen sitä mitä psykiatrit haluavat sen tarkoittavan. Sen turvin he voivat perustella ihan mitä vaan mielivaltaisesti (vertaa riivauksesta puhuminen inkvisiittorien toimesta inkvisition aikakaudella).

        Jos voit välttää aineiden oton sen perusteella, että saat merkinnän "hoitovastainen" niin sehän on vapaudu vankilasta -kortti ja kannattaa ehdottamasti ottaa. Mutta luulen, että seuraamukset voivat olla myös entistäkin brutaalimmat. He saattavat pakottaa aineet sinuun väkisin käyttämällä injektioita ja se on kuin raiskatuksi tulisi. Todella vaikea sanoa miten toimia, jotta säästyy pahemmalta pahoinpitelyltä.

        Rohkeutta ja onnea matkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        P.s pahoittelut kirjotusvirheistä, mutta nään näiden lääkkeiden takia aika huonosti.

        Sokeakin osaa kirjoittaa virheettömästi, vaikka ei ole tohtorikaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sokeakin osaa kirjoittaa virheettömästi, vaikka ei ole tohtorikaan.

        Jos lääkkeet vaikuttaa kirjoitusvirheisiin, vaikuttaa ne loogiseen ajatteluun eikä teksti ei ole noin johdonperäistä.


    • Anonyymi

      Toivottavasti juttusi päättyy hyvin. Psykologian ja psykiatrian " lääketieteellisyydestä" on kirjoitettu hyvä teos nimeltä Hajalla . Ben Furman on kirjoittanut sen suomenkieliseen käännökseen esipuheen.
      Kemiallisia pahoinpitely-rikoksia tapahtuu uupumuksen , mielenterveyden ja vanhusten "hoidossa" jatkuvasti. Milloinkahan tekijät saataisiin vastuuseen tuottamuksellisista hoitovirheistään ?
      Kun pääset pois, jätä kaikki mömmöt. Tuttavalleni kävi uupumuksen kanssa vähän samoin. Ei kuitenkaan päätynyt osastolle, mutta tuli loppuelämäkseen lääkeriippuvaiseksi ja työkyvyttömäksi. Olisi vain tarvinnut kuntouttavan terveellisen loman ja hyvää seuraa / harrastuksen sekä myöhemmin kevyemmän ja vähemmän vastuullisen työn.

      • Anonyymi

        Kiitos kommenteista. Tuli lääkkeistä todella huono olo. En suostunut aamulla ottamaan (nyt onneksi vain ketiapiini), mutta seisoivat vieressä kunnes otin. Oksettaa ja päässä pyörii, joten sinänsä voin nyt käydä oksentamassassa sen pois. Kosks M1 lähete perusteltu hoitokielteisyydellä (kun sanoin etten ole masentunut vaan uupunut) + en ollut suostunut avoterveydenhuollossa alottamaan sitalopraamia ja mirtatsapiinia, niin nyt sitten tämä. Ajattelin että lääkkeet ottamalla pääsisi täältäbpikemmin pois, mutta ne vie toimintskyvyn. Eli jos vaan yrittää kieltäytyä. Mut aimakaam toi psykiatri ei sit varmaan pääsyä mus pois kun on selvästi vihainen mulle.


      • Anonyymi

        Mikähän taho järjestää uupuneelle kuntouttavan terveellisen loman, hyvää seuraa/ harrastuksen ja myöhemmin kevyemmän ja vähemmän vastuullisen työn?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän taho järjestää uupuneelle kuntouttavan terveellisen loman, hyvää seuraa/ harrastuksen ja myöhemmin kevyemmän ja vähemmän vastuullisen työn?

        Tuon minäkin haluaisin tietää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon minäkin haluaisin tietää.

        Sama täällä. Saisi olla lisäksi hyvä palkka, yli 5000 €/kk.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommenteista. Tuli lääkkeistä todella huono olo. En suostunut aamulla ottamaan (nyt onneksi vain ketiapiini), mutta seisoivat vieressä kunnes otin. Oksettaa ja päässä pyörii, joten sinänsä voin nyt käydä oksentamassassa sen pois. Kosks M1 lähete perusteltu hoitokielteisyydellä (kun sanoin etten ole masentunut vaan uupunut) + en ollut suostunut avoterveydenhuollossa alottamaan sitalopraamia ja mirtatsapiinia, niin nyt sitten tämä. Ajattelin että lääkkeet ottamalla pääsisi täältäbpikemmin pois, mutta ne vie toimintskyvyn. Eli jos vaan yrittää kieltäytyä. Mut aimakaam toi psykiatri ei sit varmaan pääsyä mus pois kun on selvästi vihainen mulle.

        He rankaisivat sinua tottelemattomuudestasi.

        Jostain olen lukenut, että tupakointi vähentäisi neuroleptien imeytymistä. Tupakan savussa olisi jokin ainesosa joka heikentää aineiden vaikuttavuutta. Ilmeisesti sen takia psykiatristen laitosten asukkaat tupakoivat niin paljon. Psykiatriahan yrittää Iso-Britanniassa kieltää tupakoinnin psykiatrisissa laitoksissa ilmeisesti juuri tästä syystä. Tällainen asia vain tiedoksesi.

        Psykiatrisissa aineiden pakkosyötössä on (myös) se suuri pulma, että ne tekevät ihmisen täysin toimintakyvyttömäksi ja sairaannäköiseksi. Osa vangeista on päässyt ulos laitoksista onnistumalla oksentamalla tai muutoin välttämään aineiden vaikutuksen. Tällöin heidän puheensa, katseensa ja yleisilmeensä on niin paljon parantunut myrkytetystä tilasta, että nämä tollot ovat katsoneet "tilanteen" parantuneen ja päästäneet henkilön pois vankeudesta.

        Miten käytännössä onnistuisit lopettamaan käytön vankeudessa en osaa sanoa. Studio55:n haastattelema Ilona oli onnistunut pääsemään ulos sillä periaatteella, ja hän todellakaan ei ole ainoa. Löydät jutun haulla: "Ilonan kauhukokemus pakkohoidosta: Vain 16-vuotiaana suljetulle osastolle". Olen kuullut myös tilanteista, joissa vanki on ystävystynyt tai muutoin herättänyt jonkun henkilökunnan jäsenen sympatian ja saanut siten "sisäpiirin" apua aineiden salaa lopettamiseksi. Tällaiset tapaukset lienevät kuitenkin harvinaisia. Yleensä henkilökunta on armottoman julmaa. He tietävät mitä aineet ihmisille tekevät ja esittävät muuta. Aineiden vaikutuksesta mainitsemisen he tahallaan tulkitsevat "tilanteen" pahentumiseksi ja piruuttaa nostavat annoksia. Jos joutuu henkilökunnan tähtäimeen, on todella pulassa. Mitään oikeuksia psykiatrisella vangilla ei ole eikä siten mahdollisuutta puolustautua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän taho järjestää uupuneelle kuntouttavan terveellisen loman, hyvää seuraa/ harrastuksen ja myöhemmin kevyemmän ja vähemmän vastuullisen työn?

        No ei mikään ja sehän suurin ongelma onkin. Yhteiskunnan rakenteiden aiheuttamaa uupumusta pakotetaan hoitamaan lääkkein ja ajetaan jo uupuneet edellistä ahtaammalle. Jos tätä yrität selittää psykiatrille olet hoitokielteinen. Eli käytännössä on suostuttava hoitohenkilökunnan mantraan ja missään nimessä ei voi ilmaista omia mielipiteitään tai tuntemuksiaan, sillä silloin olet jo lähtökohtaisesti yhteiskuntajärjestyksen vihollinen, jota pitää rangaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei mikään ja sehän suurin ongelma onkin. Yhteiskunnan rakenteiden aiheuttamaa uupumusta pakotetaan hoitamaan lääkkein ja ajetaan jo uupuneet edellistä ahtaammalle. Jos tätä yrität selittää psykiatrille olet hoitokielteinen. Eli käytännössä on suostuttava hoitohenkilökunnan mantraan ja missään nimessä ei voi ilmaista omia mielipiteitään tai tuntemuksiaan, sillä silloin olet jo lähtökohtaisesti yhteiskuntajärjestyksen vihollinen, jota pitää rangaista.

        Ei tuollaista kokonaisvaltaista "hoitoa" voi edes vaatia, jossa järjestettäisiin harrastus, parempi työ ym. vastaavaa. Ne on jokaisen hoideltava itse itselleen. Lääkärien tehtävänä on terveys ja sairauksien parantaminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He rankaisivat sinua tottelemattomuudestasi.

        Jostain olen lukenut, että tupakointi vähentäisi neuroleptien imeytymistä. Tupakan savussa olisi jokin ainesosa joka heikentää aineiden vaikuttavuutta. Ilmeisesti sen takia psykiatristen laitosten asukkaat tupakoivat niin paljon. Psykiatriahan yrittää Iso-Britanniassa kieltää tupakoinnin psykiatrisissa laitoksissa ilmeisesti juuri tästä syystä. Tällainen asia vain tiedoksesi.

        Psykiatrisissa aineiden pakkosyötössä on (myös) se suuri pulma, että ne tekevät ihmisen täysin toimintakyvyttömäksi ja sairaannäköiseksi. Osa vangeista on päässyt ulos laitoksista onnistumalla oksentamalla tai muutoin välttämään aineiden vaikutuksen. Tällöin heidän puheensa, katseensa ja yleisilmeensä on niin paljon parantunut myrkytetystä tilasta, että nämä tollot ovat katsoneet "tilanteen" parantuneen ja päästäneet henkilön pois vankeudesta.

        Miten käytännössä onnistuisit lopettamaan käytön vankeudessa en osaa sanoa. Studio55:n haastattelema Ilona oli onnistunut pääsemään ulos sillä periaatteella, ja hän todellakaan ei ole ainoa. Löydät jutun haulla: "Ilonan kauhukokemus pakkohoidosta: Vain 16-vuotiaana suljetulle osastolle". Olen kuullut myös tilanteista, joissa vanki on ystävystynyt tai muutoin herättänyt jonkun henkilökunnan jäsenen sympatian ja saanut siten "sisäpiirin" apua aineiden salaa lopettamiseksi. Tällaiset tapaukset lienevät kuitenkin harvinaisia. Yleensä henkilökunta on armottoman julmaa. He tietävät mitä aineet ihmisille tekevät ja esittävät muuta. Aineiden vaikutuksesta mainitsemisen he tahallaan tulkitsevat "tilanteen" pahentumiseksi ja piruuttaa nostavat annoksia. Jos joutuu henkilökunnan tähtäimeen, on todella pulassa. Mitään oikeuksia psykiatrisella vangilla ei ole eikä siten mahdollisuutta puolustautua.

        Sain oksennettua lääkkeet pois. Olo heti parempi. Käsittämätöntä, että tällaisia lääkkeitä käytetään. Valitettavasti jouduin samalla oksentamaan verenpainelääkkeet, ja mittasivat sitten just tietysti verenpaineen ja nyt verenpaine liian korkea (alapaine yli 100). Jos ne tajuis tän stressin nyt vahingoittavan mun sydäntä (mulla sydänvikaa jo aiemmin ja oon vielä suht nuori, 39) enemmän kuin tästä on ns. hyötyä mun psyykkeelle. Tarvitsisin neuvoja, mitä arvioinnessa kannattaa puhua. Nyt en oikein uskaltanut mitään sanoa ja olin aika vihainen tästä kohtelusta. Pitää kaiketi niellä oma ylpeytensä ja myötäillä vaan heidän ajatuksiaan? Sinänsä ikävä kun en ole yhtään samaa mieltä. Tuntui aika ikävältä, että psykiatri kahden lyhyen tapaamisen perusteella sanoi minun olevan mieleltäni sairas, kun pyysin häntä perustelemaan päätöksiään ja lääkityspäötöksiä. Eihän tuollaista termiä voi edes käyttää!!!! Yritin myös puhua hänelle siitä, miten hän ammatillisessa mielessä pystyy perustelemaan pakkohoidon, kyn vapaaehtoisesti olen hoitoa hakenut, mutta en vain halunnut jäädä osastohoitoon. Ehdotin, että asia voitaisiin hyvin hoitaa avohoidon puolella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sain oksennettua lääkkeet pois. Olo heti parempi. Käsittämätöntä, että tällaisia lääkkeitä käytetään. Valitettavasti jouduin samalla oksentamaan verenpainelääkkeet, ja mittasivat sitten just tietysti verenpaineen ja nyt verenpaine liian korkea (alapaine yli 100). Jos ne tajuis tän stressin nyt vahingoittavan mun sydäntä (mulla sydänvikaa jo aiemmin ja oon vielä suht nuori, 39) enemmän kuin tästä on ns. hyötyä mun psyykkeelle. Tarvitsisin neuvoja, mitä arvioinnessa kannattaa puhua. Nyt en oikein uskaltanut mitään sanoa ja olin aika vihainen tästä kohtelusta. Pitää kaiketi niellä oma ylpeytensä ja myötäillä vaan heidän ajatuksiaan? Sinänsä ikävä kun en ole yhtään samaa mieltä. Tuntui aika ikävältä, että psykiatri kahden lyhyen tapaamisen perusteella sanoi minun olevan mieleltäni sairas, kun pyysin häntä perustelemaan päätöksiään ja lääkityspäötöksiä. Eihän tuollaista termiä voi edes käyttää!!!! Yritin myös puhua hänelle siitä, miten hän ammatillisessa mielessä pystyy perustelemaan pakkohoidon, kyn vapaaehtoisesti olen hoitoa hakenut, mutta en vain halunnut jäädä osastohoitoon. Ehdotin, että asia voitaisiin hyvin hoitaa avohoidon puolella.

        Valitettavasti en polta (olen astmaatikko), joten sitä keinoa en varmaan voi käyttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuollaista kokonaisvaltaista "hoitoa" voi edes vaatia, jossa järjestettäisiin harrastus, parempi työ ym. vastaavaa. Ne on jokaisen hoideltava itse itselleen. Lääkärien tehtävänä on terveys ja sairauksien parantaminen.

        Ei voikaan. Ja kun itse vapaaehtoisesti haluat luopua tähän järjestelmään osallistumisesta, joudut pakkohoutoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voikaan. Ja kun itse vapaaehtoisesti haluat luopua tähän järjestelmään osallistumisesta, joudut pakkohoutoon.

        Uskot olevasi terve, vaikka haluat hoitoa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuollaista kokonaisvaltaista "hoitoa" voi edes vaatia, jossa järjestettäisiin harrastus, parempi työ ym. vastaavaa. Ne on jokaisen hoideltava itse itselleen. Lääkärien tehtävänä on terveys ja sairauksien parantaminen.

        Ei voikaan. Mielestäni ihmisellä tulee tällöin olla oikeus esim. itsemurhaan järkevän harkinnan jälkeen. Maapallolla on tällä hetkellä 7.8 miljoonaa ihmistä ja meistä jokaista odottaa kuolema ennemmin tai myöhemmin. Voidaan myös ajatella, ettei meistä kukaan ole oikeasti korvaamaton. Lapset hankaloittavat tätä yhtälöä, mutta masemtunut, poissaoleva mahdollisesti epätaspanoinem talousvaikeuksien kanssa kamppaileva vanhempi, joka taakkansa alla ei voi ja kykene huolehtimaan lapsen henkisistä, koulutuksillisilta ja turvallisuuden tarpeista, voi tehdä enemmän hallaa, kuin ei vanhempaa ollenkaan. Mutta tähän ihmisellä ei ole oikeutta ja vaikka kirkko lienee jo luopunut itsemurhann tehneisdn metsään hautaamisesta (mikä ulmeisesti oli pahin kirkollinen loukkaus), rikoslaissa kai edelleen itsemurha käsitetään rikoksena (vaikka tekijää ei siitä voi tuomita), sillä sen katsotaan häiritsevänbyhteiskuntarauhaa. Tällä logiikalla itsetuhoinen ihminen siis lienee rikollinen, ja häntä voidaan tästä(kin) tottelemattomuudesta rangaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot olevasi terve, vaikka haluat hoitoa?

        Mielisairaus on kielikuva. Toisin sanoen ei ole mitään sairautta. On vain ihmiselämän ongelmat, joita asianomaiset haluaisivat ratkoa. Siihen ratkaisuna ei ole vangitseminen, stigmatisointi ja kemiallinen pahoinpitely. Oletko menettelyn moraalittomuudesta eri mieltä? Toiminta on lisäksi perustuslakimme vastaista sekä kansainvälisen ihmisoikeusjulistuksen vastaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot olevasi terve, vaikka haluat hoitoa?

        En tarkoittanut järjestelmästä luopumisella terveydenhuollon järjestelmiä, vaan nykyistä yhteiskunta- ja työkulttuuria.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielisairaus on kielikuva. Toisin sanoen ei ole mitään sairautta. On vain ihmiselämän ongelmat, joita asianomaiset haluaisivat ratkoa. Siihen ratkaisuna ei ole vangitseminen, stigmatisointi ja kemiallinen pahoinpitely. Oletko menettelyn moraalittomuudesta eri mieltä? Toiminta on lisäksi perustuslakimme vastaista sekä kansainvälisen ihmisoikeusjulistuksen vastaista.

        Miten niitä ongelmia mielestäsi pitäisi hoitaa? Jokaisella henkilöllä on vastuu omasta hyvinvoinnistaan noin yleisellä tasolla jokapäiväisessä elämässään ja lääkärit ovat tarpeellisia sairauksia hoidettaessa. Lääkärit eivät ratko ihmisten taloudellisiin- eikä toimeentuloon liittyviä ongelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niitä ongelmia mielestäsi pitäisi hoitaa? Jokaisella henkilöllä on vastuu omasta hyvinvoinnistaan noin yleisellä tasolla jokapäiväisessä elämässään ja lääkärit ovat tarpeellisia sairauksia hoidettaessa. Lääkärit eivät ratko ihmisten taloudellisiin- eikä toimeentuloon liittyviä ongelmia.

        Juuri niin! Lääkäreiden tehtävä ei ole ratkoa ihmisten taloudellisia, sosiaalisia, moraalisia ongelmia. Lääkäreiden tehtävä on auttaa _apuapyytäviä_ henkilöitä sairauksien kanssa. Se on lääkäreiden kenttä.

        Olen myös samaa mieltä siitä, että on jokaisella on vastuu huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Jokaisella tulee olla vapaus olla surullinen ilman, että kukaan voi tulla pakottaen väliin. Sama koskee aina itsemurhaan asti.

        Miten ihmiselämän ongelman voisi ratkaista? Sehän on erinomainen kysymys. On selvää, että mitään niin sanottuja pakettiratkaisuja ei ole, koska jokaisen elämä on uniikki. Jokaisella on oma arvomaailma, tavoitteet, historia ja niin edelleen. Siten myös ratkaisuja on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Ei ole mitään oikeaa ratkaisua. Tärkeintähän on, että ketään ei pakoteta. Siitähän kaikki apua lähtee, ettei ketään pakoteta mihinkään. Pakottamalla ihmisiä ei voi auttaa. Se on näissä asioissa ainoa varma asia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin! Lääkäreiden tehtävä ei ole ratkoa ihmisten taloudellisia, sosiaalisia, moraalisia ongelmia. Lääkäreiden tehtävä on auttaa _apuapyytäviä_ henkilöitä sairauksien kanssa. Se on lääkäreiden kenttä.

        Olen myös samaa mieltä siitä, että on jokaisella on vastuu huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Jokaisella tulee olla vapaus olla surullinen ilman, että kukaan voi tulla pakottaen väliin. Sama koskee aina itsemurhaan asti.

        Miten ihmiselämän ongelman voisi ratkaista? Sehän on erinomainen kysymys. On selvää, että mitään niin sanottuja pakettiratkaisuja ei ole, koska jokaisen elämä on uniikki. Jokaisella on oma arvomaailma, tavoitteet, historia ja niin edelleen. Siten myös ratkaisuja on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Ei ole mitään oikeaa ratkaisua. Tärkeintähän on, että ketään ei pakoteta. Siitähän kaikki apua lähtee, ettei ketään pakoteta mihinkään. Pakottamalla ihmisiä ei voi auttaa. Se on näissä asioissa ainoa varma asia.

        Kiitos älykkäästä viestistä, koskien valunnan vapautta. Myös ylempänä oleva kirjoittaja on täysin oikeassa siinä, ettei lääkäri voi ratkoa asiakkaan taloudellisia, sosiaalisia tms. ongelmia. Mutta esim. uupuneelle lääkäri voi kirjoittaa sairaslomaa (tosin diagnoosiksi merkityävä esim. sekamuotoinen masennustila). Ongelmana tässä useimmiten on liian lyhyet (esim. viikko) sairaslomat, joiden aikana oikeasti (siis oikeasti todella uupunut ihminen) ei ehdi palautumaan siinä määrin, että saisi voimavaroja ratkoa muita ongelmiaan. Eritoten uupuminen kasautuu ongelmaksi niillä ja niillä aloilla, joilla vakituista työtä ei ole tarjolla. Tällöin pitää käytännössä pyrkiä vähintään vuoden varoajalla jo varmistamaan seuraavaa tulonlähdettä ja työssä joudut kokoajan näyttämään osaamistasi. Tätä pitäisin pitkällisesti yhteiskunnallisena ongelmana, enkä suinkaan sysäisi tätä pelkästään yksilön vastuulle . Ihmisen jonka elämä on ollut tasaista ja turvattua koko elämän ajan, on helppo ajatella kaiken olevan yksilön omalla vastuulla. Tämä ajatusmallihan tekee itsestä selviytyjän ja muita paremman, jolloin muiden sietääkin sopeutua saamaansa kohteluun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos älykkäästä viestistä, koskien valunnan vapautta. Myös ylempänä oleva kirjoittaja on täysin oikeassa siinä, ettei lääkäri voi ratkoa asiakkaan taloudellisia, sosiaalisia tms. ongelmia. Mutta esim. uupuneelle lääkäri voi kirjoittaa sairaslomaa (tosin diagnoosiksi merkityävä esim. sekamuotoinen masennustila). Ongelmana tässä useimmiten on liian lyhyet (esim. viikko) sairaslomat, joiden aikana oikeasti (siis oikeasti todella uupunut ihminen) ei ehdi palautumaan siinä määrin, että saisi voimavaroja ratkoa muita ongelmiaan. Eritoten uupuminen kasautuu ongelmaksi niillä ja niillä aloilla, joilla vakituista työtä ei ole tarjolla. Tällöin pitää käytännössä pyrkiä vähintään vuoden varoajalla jo varmistamaan seuraavaa tulonlähdettä ja työssä joudut kokoajan näyttämään osaamistasi. Tätä pitäisin pitkällisesti yhteiskunnallisena ongelmana, enkä suinkaan sysäisi tätä pelkästään yksilön vastuulle . Ihmisen jonka elämä on ollut tasaista ja turvattua koko elämän ajan, on helppo ajatella kaiken olevan yksilön omalla vastuulla. Tämä ajatusmallihan tekee itsestä selviytyjän ja muita paremman, jolloin muiden sietääkin sopeutua saamaansa kohteluun.

        Uupuneelle ei voi kirjoittaa sairaslomaa uupumuksen vuoksi. Sairaslomaan tarvitaan sairaus ja sen diagnoosi. Uupumus ei ole sairaus: tästä syystä minkä tahansa kaltoinkohtelun kohteeksi joutunut joutuu ottaman jonkin sairauden diagnoosin (lievimmillään masennus, ahdistuneisuushäiriö) JA lääkityksen saadakseen sairaslomaa.
        Ja jos esim. se työyhteisö on huonon pomon mädättämä, ei 2 vk sairasloma auta mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuollaista kokonaisvaltaista "hoitoa" voi edes vaatia, jossa järjestettäisiin harrastus, parempi työ ym. vastaavaa. Ne on jokaisen hoideltava itse itselleen. Lääkärien tehtävänä on terveys ja sairauksien parantaminen.

        Samaa mieltä. Jokainen on vastuussa oman elämänsä järjestämisestä sopivaksi ja itselleen mieleiseksi.

        Lääkärien tehtävä on hoitaa oikeita sairauksia eikä toimia elämän neuvojina. Mielisairaudet eivät ole sairauksia ollenkaan eivätkä siten kuulu lääkäreiden toimenkuvaan. Lääkäri ei tiedä eikä voi tietää elämän asioista sen enempää tai vähempää kuin kuka tahansa vastaantulija. Lääkäreillä ei ole minkäännäköistä erityisosaamista tai tietoutta arvioida sitä onko jonkun elämä hyvä niin tai näin. Sen tietää ja voi tietää vain asianomainen itse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos älykkäästä viestistä, koskien valunnan vapautta. Myös ylempänä oleva kirjoittaja on täysin oikeassa siinä, ettei lääkäri voi ratkoa asiakkaan taloudellisia, sosiaalisia tms. ongelmia. Mutta esim. uupuneelle lääkäri voi kirjoittaa sairaslomaa (tosin diagnoosiksi merkityävä esim. sekamuotoinen masennustila). Ongelmana tässä useimmiten on liian lyhyet (esim. viikko) sairaslomat, joiden aikana oikeasti (siis oikeasti todella uupunut ihminen) ei ehdi palautumaan siinä määrin, että saisi voimavaroja ratkoa muita ongelmiaan. Eritoten uupuminen kasautuu ongelmaksi niillä ja niillä aloilla, joilla vakituista työtä ei ole tarjolla. Tällöin pitää käytännössä pyrkiä vähintään vuoden varoajalla jo varmistamaan seuraavaa tulonlähdettä ja työssä joudut kokoajan näyttämään osaamistasi. Tätä pitäisin pitkällisesti yhteiskunnallisena ongelmana, enkä suinkaan sysäisi tätä pelkästään yksilön vastuulle . Ihmisen jonka elämä on ollut tasaista ja turvattua koko elämän ajan, on helppo ajatella kaiken olevan yksilön omalla vastuulla. Tämä ajatusmallihan tekee itsestä selviytyjän ja muita paremman, jolloin muiden sietääkin sopeutua saamaansa kohteluun.

        Uskon ymmärtäväni mitä tarkoitat. Asiat eivät ole yksinkertaisia ratkaista.

        Tietenkään elämässä niin sanottu korttien jako ei mene tasaväkisesti vaan ihmisillä on erilaiset lähtökohdat elämään. Tokin tämän tiedostan ja myönnän vaikka yksilönvastuun ja vapauden puolesta puhun ja niiden roolia korostankin.

        Mitä tulee tuohon uupumukseen, asia ei kuulu (tai siis ei pitäisi kuulua) lääkäreillä lainkaan. Meillä pitäisi olla aivan erillinen järjestelmä tai tapa käsitellä väistämättömät ihmiselämään kuuluvat surut, joiden aikana esimerkiksi työnteko voi olla hankalaa. Esimerkkinä vaikka kuollut omainen, minkä johdosta työpaikalta saa usein hieman vapaata aikaa hautajaismenojen järjestelyitä ja suruaikaa varten. Tällaisilla asioilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sairauksien/terveyden kanssa, joten sairausloman kautta vapaan myöntäminen on tietynlainen yhteiskunnan kepulikonsti, jolla loma saadaa virallisesti perusteltua ja palkan maksu jatkumaan. Tähän pitäisi tehdä selvä muutos, jotta terveysasioita ja elämän vastoinkäymisiä ei sekoitettaisi keskenään. Se miten asiat järjestettäisiin on pidempi keskustelu, mutta on selvää, että yhteiskunta joka haluaa olla rehellinen ja laittaa asiat oikein pystyy keksimään yhdessä ratkaisun asian järjestelemiseksi.

        Teeskentelemme yhteiskuntana, tai ainakin useimmat sekä valtio teeskentelee, että ihmiselämän surut ja vastoinkäymiset, kaikennäköiset ongelmat ovat sairauksia ja että niihin on siten lääketieteellinen ratkaisu. Näinhän asia ei tietenkään todellisuudessa ole. Valheesta on kuitenkin iso poliittinen hyöty. Se mahdollistaa ei-toivottujen ihmisten (aikakaudesta riippuen esim. homoseksuaalit, miesten valta-asemaa vastaan kapinoivat naiset, pakoon pyrkivät orjat, työttömät, velalliset, toisinajattelit, asunnottomat, poliittisen opposition jäsenet, surulliset, uskovaiset/eri uskontoa kuin valtion uskontoa edustavat, uhkapelaajat, väärien huumaavien aineiden käyttäjät jne.), vangitsemisen ja muun rankaisemisen lääketieteelliseksi hoidoksi ja auttamiseksi naamioituna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin! Lääkäreiden tehtävä ei ole ratkoa ihmisten taloudellisia, sosiaalisia, moraalisia ongelmia. Lääkäreiden tehtävä on auttaa _apuapyytäviä_ henkilöitä sairauksien kanssa. Se on lääkäreiden kenttä.

        Olen myös samaa mieltä siitä, että on jokaisella on vastuu huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Jokaisella tulee olla vapaus olla surullinen ilman, että kukaan voi tulla pakottaen väliin. Sama koskee aina itsemurhaan asti.

        Miten ihmiselämän ongelman voisi ratkaista? Sehän on erinomainen kysymys. On selvää, että mitään niin sanottuja pakettiratkaisuja ei ole, koska jokaisen elämä on uniikki. Jokaisella on oma arvomaailma, tavoitteet, historia ja niin edelleen. Siten myös ratkaisuja on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Ei ole mitään oikeaa ratkaisua. Tärkeintähän on, että ketään ei pakoteta. Siitähän kaikki apua lähtee, ettei ketään pakoteta mihinkään. Pakottamalla ihmisiä ei voi auttaa. Se on näissä asioissa ainoa varma asia.

        Se että lääkärit eivät hoida esim. taloudellisia ongelmia tms. on totta, mutta psykiatrian puolen olisikin tarkoitus auttaa ihmistä jaksamaan ongelmiensa kanssa henkisesti. Että osaisi käsitellä ajatuksia ym. mitä ne kaikki ongelmat aiheuttavat. Joskus vaan on liian raskas taakka kantaa sisällään erilaisia vaikeuksia. Siihen sitten yritetään hakea apua.

        Ja kirjoitin tuolla että psykiatrian olisikin tarkoitus, sen takia koska ei ne ongelmien aiheuttamat huolet ja murheet vähene sillä että lyödään kovat lastit lääkkeitä, päinvastoin menee viimeinenkin jaksaminen yrittää selvitä ikävästä tilanteesta.
        Elikkä lääkkeet eivät ole oikea hoito tuohon tarkoitukseen. Siinä kohtaa psykiatria toimii väärin että lääkitään liikaa.
        Ehkä pitävät sitä halvimpana ja helpoimpana hoitomuotona mutta ei se sitä oikeasti ole pitkällä tähtäimellä.

        Itse aikoinaan vajosin aika alas ja tein tavallaan virheen siinä että annoin periksi ja suostuin lääkityksiin ja hoitoihin. Sillä hetkellä olin heikko jonka olen tajunnut vasta vuosia myöhemmin.
        Minullekin osastolla syötettiin isot määrät lääkkeitä ja tottakai olotila heitteli niiden takia, milloin tuli maniaa, milloin masentui ym. ja kaikkiin niihin tilojen muutoksiin olivat lääkkeet laukaisevana tekijänä. Mikä milläkin hetkellä vaivasi niin sitä lääkittiin jne.

        Alusta alkaen huomasin silloin että helpoimmalla pääsee kun ei väitä vastaan ja tavallaan alistuu kaikkeen, mikä sekin tosin oli väärin mutta en silloin heti sitäkään älynnyt.

        Lääkkeistä ja ongelmista pääsin kauan sitten eroon ja nykyään löytyy tahtoa sanoa myös vastaan ja ilmaista omat mielipiteet. Pitää kuitenkin osata olla varovainen mitä sanoo ja miten sanoo.
        Opin vuosien varrella sen että monesti psykiatriassa käytetään mielivaltaa, eli potilas alistetaan ja kohdellaan huonosti, syyllistetään, nöyryytetään ym.

        Myöskin henkilökunnassa on jonkin verran sellaisia ihmisiä kun he saavat vähän enemmän valtaa niin käyttävät sitä väärin, kohdistaen potilaisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että lääkärit eivät hoida esim. taloudellisia ongelmia tms. on totta, mutta psykiatrian puolen olisikin tarkoitus auttaa ihmistä jaksamaan ongelmiensa kanssa henkisesti. Että osaisi käsitellä ajatuksia ym. mitä ne kaikki ongelmat aiheuttavat. Joskus vaan on liian raskas taakka kantaa sisällään erilaisia vaikeuksia. Siihen sitten yritetään hakea apua.

        Ja kirjoitin tuolla että psykiatrian olisikin tarkoitus, sen takia koska ei ne ongelmien aiheuttamat huolet ja murheet vähene sillä että lyödään kovat lastit lääkkeitä, päinvastoin menee viimeinenkin jaksaminen yrittää selvitä ikävästä tilanteesta.
        Elikkä lääkkeet eivät ole oikea hoito tuohon tarkoitukseen. Siinä kohtaa psykiatria toimii väärin että lääkitään liikaa.
        Ehkä pitävät sitä halvimpana ja helpoimpana hoitomuotona mutta ei se sitä oikeasti ole pitkällä tähtäimellä.

        Itse aikoinaan vajosin aika alas ja tein tavallaan virheen siinä että annoin periksi ja suostuin lääkityksiin ja hoitoihin. Sillä hetkellä olin heikko jonka olen tajunnut vasta vuosia myöhemmin.
        Minullekin osastolla syötettiin isot määrät lääkkeitä ja tottakai olotila heitteli niiden takia, milloin tuli maniaa, milloin masentui ym. ja kaikkiin niihin tilojen muutoksiin olivat lääkkeet laukaisevana tekijänä. Mikä milläkin hetkellä vaivasi niin sitä lääkittiin jne.

        Alusta alkaen huomasin silloin että helpoimmalla pääsee kun ei väitä vastaan ja tavallaan alistuu kaikkeen, mikä sekin tosin oli väärin mutta en silloin heti sitäkään älynnyt.

        Lääkkeistä ja ongelmista pääsin kauan sitten eroon ja nykyään löytyy tahtoa sanoa myös vastaan ja ilmaista omat mielipiteet. Pitää kuitenkin osata olla varovainen mitä sanoo ja miten sanoo.
        Opin vuosien varrella sen että monesti psykiatriassa käytetään mielivaltaa, eli potilas alistetaan ja kohdellaan huonosti, syyllistetään, nöyryytetään ym.

        Myöskin henkilökunnassa on jonkin verran sellaisia ihmisiä kun he saavat vähän enemmän valtaa niin käyttävät sitä väärin, kohdistaen potilaisiin.

        Mutta psykiatrianhan tarkoitus ei ole auttaa asianomaista yhtään missään.

        Psykiatrian instituution tehtävä on harjoittaa sosiaalikontrollia. Psykiatrian on poliisivoimien jatke. Toisin sanoen, psykiatrian tehtävä on kontrolloida ja tai rangaista yhteiskunnan ei-toivottuja jäseniä, joita rikoslaki on kykenemätön rankaisemaan. Psykiatrinen kontrolli ja rankaisu tehdään lääketieteen kaavun alla, hoitamiseksi ja auttamiseksi naamioituneena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uupuneelle ei voi kirjoittaa sairaslomaa uupumuksen vuoksi. Sairaslomaan tarvitaan sairaus ja sen diagnoosi. Uupumus ei ole sairaus: tästä syystä minkä tahansa kaltoinkohtelun kohteeksi joutunut joutuu ottaman jonkin sairauden diagnoosin (lievimmillään masennus, ahdistuneisuushäiriö) JA lääkityksen saadakseen sairaslomaa.
        Ja jos esim. se työyhteisö on huonon pomon mädättämä, ei 2 vk sairasloma auta mitään.

        Tämä totta. Yleensä kirjoitetaan masennusdiagnoosi, mutta lievään msennukseen ei mitään lääkkeitä määrätä. Ka myös mitä danot huonoista pomoista on totta. Eli tässäkin yksilön itsensä osuus ja valinnanvapaus voi lopulta olla hyvin pieni. No työtä voi aina yrittää vaihtaa, mutta kuka tahansa joka on yrittänyt hakea korkeastikoulutettujenkin töitä Suomessa, tietää, ettei se käy sormia napsauttamalla. Ja sillä uupuneella ei taas uupumuksensa vuoksi ole voimavaroja tähän prosessiin. Eli noidankehä on valmis ja raadetaan surkeana hamaan hautaan saakka (kun tuskin niitä eläkkeitäkään enää nykytyöelämän uuvuttamille makseta).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta psykiatrianhan tarkoitus ei ole auttaa asianomaista yhtään missään.

        Psykiatrian instituution tehtävä on harjoittaa sosiaalikontrollia. Psykiatrian on poliisivoimien jatke. Toisin sanoen, psykiatrian tehtävä on kontrolloida ja tai rangaista yhteiskunnan ei-toivottuja jäseniä, joita rikoslaki on kykenemätön rankaisemaan. Psykiatrinen kontrolli ja rankaisu tehdään lääketieteen kaavun alla, hoitamiseksi ja auttamiseksi naamioituneena.

        Suurin osa näitä psyykenlääkkeitä syövistä, ovat itse niitä pyytäneet ja syövät vapaaehtoisesti. Eivät ole minkään kontrollin alaisia ja jatkavat elämäänsä .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa näitä psyykenlääkkeitä syövistä, ovat itse niitä pyytäneet ja syövät vapaaehtoisesti. Eivät ole minkään kontrollin alaisia ja jatkavat elämäänsä .

        Ok, jos viittasit heihin, jotka syövät omasta tahdostaan niin en näe siinä ongelmaa. Mutta sekään ei muuta sitä faktaa, ettei psykiatria ole heitäkään auttamassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He rankaisivat sinua tottelemattomuudestasi.

        Jostain olen lukenut, että tupakointi vähentäisi neuroleptien imeytymistä. Tupakan savussa olisi jokin ainesosa joka heikentää aineiden vaikuttavuutta. Ilmeisesti sen takia psykiatristen laitosten asukkaat tupakoivat niin paljon. Psykiatriahan yrittää Iso-Britanniassa kieltää tupakoinnin psykiatrisissa laitoksissa ilmeisesti juuri tästä syystä. Tällainen asia vain tiedoksesi.

        Psykiatrisissa aineiden pakkosyötössä on (myös) se suuri pulma, että ne tekevät ihmisen täysin toimintakyvyttömäksi ja sairaannäköiseksi. Osa vangeista on päässyt ulos laitoksista onnistumalla oksentamalla tai muutoin välttämään aineiden vaikutuksen. Tällöin heidän puheensa, katseensa ja yleisilmeensä on niin paljon parantunut myrkytetystä tilasta, että nämä tollot ovat katsoneet "tilanteen" parantuneen ja päästäneet henkilön pois vankeudesta.

        Miten käytännössä onnistuisit lopettamaan käytön vankeudessa en osaa sanoa. Studio55:n haastattelema Ilona oli onnistunut pääsemään ulos sillä periaatteella, ja hän todellakaan ei ole ainoa. Löydät jutun haulla: "Ilonan kauhukokemus pakkohoidosta: Vain 16-vuotiaana suljetulle osastolle". Olen kuullut myös tilanteista, joissa vanki on ystävystynyt tai muutoin herättänyt jonkun henkilökunnan jäsenen sympatian ja saanut siten "sisäpiirin" apua aineiden salaa lopettamiseksi. Tällaiset tapaukset lienevät kuitenkin harvinaisia. Yleensä henkilökunta on armottoman julmaa. He tietävät mitä aineet ihmisille tekevät ja esittävät muuta. Aineiden vaikutuksesta mainitsemisen he tahallaan tulkitsevat "tilanteen" pahentumiseksi ja piruuttaa nostavat annoksia. Jos joutuu henkilökunnan tähtäimeen, on todella pulassa. Mitään oikeuksia psykiatrisella vangilla ei ole eikä siten mahdollisuutta puolustautua.

        Olen nyt kokeillut tuota tupskointis, vaikka en 13 vuoteen ole moisiin kääröihin koskenut. Täytyy sitten lopettaa, kun tältä pääsem (toivottavasti onnistuu tai sotten pitää hakea lopetuslääkkeet).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uupuneelle ei voi kirjoittaa sairaslomaa uupumuksen vuoksi. Sairaslomaan tarvitaan sairaus ja sen diagnoosi. Uupumus ei ole sairaus: tästä syystä minkä tahansa kaltoinkohtelun kohteeksi joutunut joutuu ottaman jonkin sairauden diagnoosin (lievimmillään masennus, ahdistuneisuushäiriö) JA lääkityksen saadakseen sairaslomaa.
        Ja jos esim. se työyhteisö on huonon pomon mädättämä, ei 2 vk sairasloma auta mitään.

        Käsittäällseni työuupumus olisi tulossa WHO:n tautiluokitukseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen nyt kokeillut tuota tupskointis, vaikka en 13 vuoteen ole moisiin kääröihin koskenut. Täytyy sitten lopettaa, kun tältä pääsem (toivottavasti onnistuu tai sotten pitää hakea lopetuslääkkeet).

        Ihan kaikkea ei ole pakko uskoa. Tupakointi ei vaikuta millään tavalla lääkkeiden imeytymiseen, mistä lie tuo juttu tempaistu.
        Psyk.osastoilla suurin osa potilaista tupakoi eivätkä he silti ole välttämättä sen paremmassa kunnossa.
        Taitaa kyseinen tupakan polton aloittanut olla oikeassa paikassa kun ei järki leikkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommenteista. Tuli lääkkeistä todella huono olo. En suostunut aamulla ottamaan (nyt onneksi vain ketiapiini), mutta seisoivat vieressä kunnes otin. Oksettaa ja päässä pyörii, joten sinänsä voin nyt käydä oksentamassassa sen pois. Kosks M1 lähete perusteltu hoitokielteisyydellä (kun sanoin etten ole masentunut vaan uupunut) + en ollut suostunut avoterveydenhuollossa alottamaan sitalopraamia ja mirtatsapiinia, niin nyt sitten tämä. Ajattelin että lääkkeet ottamalla pääsisi täältäbpikemmin pois, mutta ne vie toimintskyvyn. Eli jos vaan yrittää kieltäytyä. Mut aimakaam toi psykiatri ei sit varmaan pääsyä mus pois kun on selvästi vihainen mulle.

        Näin täällä Onnen maassa tehdään ihmisestä pahoinvoivia jos ei sitä viellä ole


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän taho järjestää uupuneelle kuntouttavan terveellisen loman, hyvää seuraa/ harrastuksen ja myöhemmin kevyemmän ja vähemmän vastuullisen työn?

        Ainakin alkoholisteja päästetään "rentoutumis" lomille esim hotelleihin. Yksikin paikka on iso upea huvila jossa uupuneet alkot voivat ladata akkuja ja palvelu toimii..Et saa mitään "lomia" jos et ole alkoholisti/nisti..tämä faktatietoa.


    • Anonyymi

      Ei ketään huvikseen lääkitä ja pidetä osastolla. Kysyttäessä voit toki ilmaista mielipiteesi lääkityksen ja osastohoidon tarpeesta, mutta kannattaa käyttäytyä suhteellisen normaalisti. Jos lähdet hourimaan jotakin siitä, miten mielisairaus on kielikuva (niin kuin varmaan puolet muustakin käyttämästämme kielestä) ja psykiatria jotakin sadismia, voit odottaa pitkää hoitojaksoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Tuntuuko hyvälle kiusata?
        Jos tuntuu, niin oletko mielestäsi tavallinen terve, vai pitäisikö sinulle hommata joku diagnoosi?


      • Anonyymi

        Mitä tarkoitat, ettei ketään huvikseen pakoteta aineisiin tai pidetä vangittuna?

        Tarkoittanet, että voi seurata pidennetty rangaistusjakso. Ollaan rehellisiä, mistään hoidostahan ei ole kysymys.

        Siitä olen samaa mieltä, että ei kannata sanoa totuutta psykiatreille, esimerkiksi mielisairauksien luonteesta tai siitä, ettei he ole edes oikeita lääkäreitä tieteellisesti tarkasteltuna. Psykiatrit ja muu henkilökunta suuttuvat siitä todella ja seuraamukset voivat olla sanojalle entistä hirveämmät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoitat, ettei ketään huvikseen pakoteta aineisiin tai pidetä vangittuna?

        Tarkoittanet, että voi seurata pidennetty rangaistusjakso. Ollaan rehellisiä, mistään hoidostahan ei ole kysymys.

        Siitä olen samaa mieltä, että ei kannata sanoa totuutta psykiatreille, esimerkiksi mielisairauksien luonteesta tai siitä, ettei he ole edes oikeita lääkäreitä tieteellisesti tarkasteltuna. Psykiatrit ja muu henkilökunta suuttuvat siitä todella ja seuraamukset voivat olla sanojalle entistä hirveämmät.

        "Mitä tarkoitat, ettei ketään huvikseen pakoteta aineisiin tai pidetä vangittuna?"

        Sitä, että siihen on jokin muu syy kuin huvi. Kuten juuri tuo hoito... tai joskus muun yhteiskunnan suojeleminen.

        Antipsykiatrian "totuuksia" taas ei kannata lähteä jauhamaan senkään takia, että psykiatrit ovat kyllä kuulleet ne moneen kertaan. Ne ovat lisäksi vääriä siitä lähtien, etteivät psykiatrit olisi oikeita lääkäreitä... sillä jokainen psykiatri on ollut tavallinen lääkäri ennen psykiatriaan erikoistumistaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä tarkoitat, ettei ketään huvikseen pakoteta aineisiin tai pidetä vangittuna?"

        Sitä, että siihen on jokin muu syy kuin huvi. Kuten juuri tuo hoito... tai joskus muun yhteiskunnan suojeleminen.

        Antipsykiatrian "totuuksia" taas ei kannata lähteä jauhamaan senkään takia, että psykiatrit ovat kyllä kuulleet ne moneen kertaan. Ne ovat lisäksi vääriä siitä lähtien, etteivät psykiatrit olisi oikeita lääkäreitä... sillä jokainen psykiatri on ollut tavallinen lääkäri ennen psykiatriaan erikoistumistaan.

        Psykiatreilla on lääkärin koulutus, mutta koska psykiatriassa ei hoideta oikeita sairauksia psykiatri on lääkäri vain nimellisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä tarkoitat, ettei ketään huvikseen pakoteta aineisiin tai pidetä vangittuna?"

        Sitä, että siihen on jokin muu syy kuin huvi. Kuten juuri tuo hoito... tai joskus muun yhteiskunnan suojeleminen.

        Antipsykiatrian "totuuksia" taas ei kannata lähteä jauhamaan senkään takia, että psykiatrit ovat kyllä kuulleet ne moneen kertaan. Ne ovat lisäksi vääriä siitä lähtien, etteivät psykiatrit olisi oikeita lääkäreitä... sillä jokainen psykiatri on ollut tavallinen lääkäri ennen psykiatriaan erikoistumistaan.

        Kun maailma muuttuu niin se mitä pidetään nyt outona toimintana ja siten mielisairautena, voi 100 vuoden päästä olla aivan hyväksyttävä toimintatapa, koska mielisairauden määritelmä on aina mielipide, eikä mikään kaikilla selkeästi oleva todistettava asia kuten esim. flunssa ja kuume. Toisille on vain annettu lupa jakaa näitä mielipiteitä ihmisistä ja siten päättää mielipiteensä mukaan mikä on hänen mielestään juuri nyt normaalia mikä ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä tarkoitat, ettei ketään huvikseen pakoteta aineisiin tai pidetä vangittuna?"

        Sitä, että siihen on jokin muu syy kuin huvi. Kuten juuri tuo hoito... tai joskus muun yhteiskunnan suojeleminen.

        Antipsykiatrian "totuuksia" taas ei kannata lähteä jauhamaan senkään takia, että psykiatrit ovat kyllä kuulleet ne moneen kertaan. Ne ovat lisäksi vääriä siitä lähtien, etteivät psykiatrit olisi oikeita lääkäreitä... sillä jokainen psykiatri on ollut tavallinen lääkäri ennen psykiatriaan erikoistumistaan.

        Siis psykiatria on sosiaalikontrollia. Tietenkään sitä ei harjoiteta huviksi. Yhteiskunnan ei-toivotut laitetaan psykiatrian avulla kuriin, koska poliisi ei voi heidän olemiseensa puuttua. Poliisin kyvyttömyys puuttua juontuu siitä, että haluamme lännessä esittää olevamme vapaita yhteiskuntia. Siten väärällä tavalla ajattelevien ja tunteilevien sekä heidän jotka käyttäytyvät niin, ettei rikoslailla voida siihen puuttua kontrolloimiseksi ja rankaisemiseksi on luotu psykiatrian instituutio. Huvi on siitä kaukana. Psykiatrinen hoito on eufemisimi kontrolli- ja rankaisutoimenpiteille.

        Mitä tulee käsitteeseen antipsykiatria, on vaikea tietää mitä sillä tarkoitat.

        Mitä tulee psykiatrien lääkäri-statukseen, psykiatri ei ole lääkäri tieteellisesti, mutta kylläkin poliittisesti. Mutta poliittisesti maapallokin voi olla litteä. Psykiatreilla on lääkärin koulutus taustalla, mutta psykiatrina toimiessaan he eivät toimi lääkäreinä. Esimerkiksi henkilö, joka on lukenut lääkäriksi voi toimia myöhemmin vaikkapa poliisina. Poliisina toimiessaan hän ei ole lääkäri, vaan poliisi, jolta löytyy myös lääkärin koulutus. Hänellähän voi olla vaikka lääkärin koulutuksen lisäksi vaikkapa insinöörinkin koulutus. Koulutus ja rooli ovat eri asioita. Henkilö, joka on päätynyt psykiatriksi on ensin lukenut itsensä lääkäriksi, jonka jälkeen hän on poistunut lääketieteen opinnoista ja lähtenyt opiskelemaan psykiatriaa, valmistuen lopulta psykiatriksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis psykiatria on sosiaalikontrollia. Tietenkään sitä ei harjoiteta huviksi. Yhteiskunnan ei-toivotut laitetaan psykiatrian avulla kuriin, koska poliisi ei voi heidän olemiseensa puuttua. Poliisin kyvyttömyys puuttua juontuu siitä, että haluamme lännessä esittää olevamme vapaita yhteiskuntia. Siten väärällä tavalla ajattelevien ja tunteilevien sekä heidän jotka käyttäytyvät niin, ettei rikoslailla voida siihen puuttua kontrolloimiseksi ja rankaisemiseksi on luotu psykiatrian instituutio. Huvi on siitä kaukana. Psykiatrinen hoito on eufemisimi kontrolli- ja rankaisutoimenpiteille.

        Mitä tulee käsitteeseen antipsykiatria, on vaikea tietää mitä sillä tarkoitat.

        Mitä tulee psykiatrien lääkäri-statukseen, psykiatri ei ole lääkäri tieteellisesti, mutta kylläkin poliittisesti. Mutta poliittisesti maapallokin voi olla litteä. Psykiatreilla on lääkärin koulutus taustalla, mutta psykiatrina toimiessaan he eivät toimi lääkäreinä. Esimerkiksi henkilö, joka on lukenut lääkäriksi voi toimia myöhemmin vaikkapa poliisina. Poliisina toimiessaan hän ei ole lääkäri, vaan poliisi, jolta löytyy myös lääkärin koulutus. Hänellähän voi olla vaikka lääkärin koulutuksen lisäksi vaikkapa insinöörinkin koulutus. Koulutus ja rooli ovat eri asioita. Henkilö, joka on päätynyt psykiatriksi on ensin lukenut itsensä lääkäriksi, jonka jälkeen hän on poistunut lääketieteen opinnoista ja lähtenyt opiskelemaan psykiatriaa, valmistuen lopulta psykiatriksi.

        Aloittajalta; olen samaa mieltä kanssasi mainitsemasta sosiaalikontrollista, jota tällainen psykiatrisen hoidon instituutio osaltaan edustaa. Näitä erilaisa sosiaalisen kontrollin muotoja on yhteiskunnassamme, sanoisimpa jopa lisääntyvässä määrin. Vakiintuneiden instituutiouden tai lainsäädännöllisten elimien lisäksi, tätä harjoitetaan enenemässä määrin myös nk. yksityisen sektorin ja jopa yksityisten henkilöiden toimesta. Sosiaalisen kontrollin tavoitteena on juuri karsia nämä nk. "epätoivotut", itsenäiset, eriävän mielipiteen omaavat yksilöt, jolloin poliittisten (lue taloudellisen vallan omaavien tahojen ) tavoitteet on toteutettavissa helpommin. Muistan joskus saaneeni suuremmankin joukon raivon niskaani verrattuani heidän toimintaansa Orwellin kirjoituksiin :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis psykiatria on sosiaalikontrollia. Tietenkään sitä ei harjoiteta huviksi. Yhteiskunnan ei-toivotut laitetaan psykiatrian avulla kuriin, koska poliisi ei voi heidän olemiseensa puuttua. Poliisin kyvyttömyys puuttua juontuu siitä, että haluamme lännessä esittää olevamme vapaita yhteiskuntia. Siten väärällä tavalla ajattelevien ja tunteilevien sekä heidän jotka käyttäytyvät niin, ettei rikoslailla voida siihen puuttua kontrolloimiseksi ja rankaisemiseksi on luotu psykiatrian instituutio. Huvi on siitä kaukana. Psykiatrinen hoito on eufemisimi kontrolli- ja rankaisutoimenpiteille.

        Mitä tulee käsitteeseen antipsykiatria, on vaikea tietää mitä sillä tarkoitat.

        Mitä tulee psykiatrien lääkäri-statukseen, psykiatri ei ole lääkäri tieteellisesti, mutta kylläkin poliittisesti. Mutta poliittisesti maapallokin voi olla litteä. Psykiatreilla on lääkärin koulutus taustalla, mutta psykiatrina toimiessaan he eivät toimi lääkäreinä. Esimerkiksi henkilö, joka on lukenut lääkäriksi voi toimia myöhemmin vaikkapa poliisina. Poliisina toimiessaan hän ei ole lääkäri, vaan poliisi, jolta löytyy myös lääkärin koulutus. Hänellähän voi olla vaikka lääkärin koulutuksen lisäksi vaikkapa insinöörinkin koulutus. Koulutus ja rooli ovat eri asioita. Henkilö, joka on päätynyt psykiatriksi on ensin lukenut itsensä lääkäriksi, jonka jälkeen hän on poistunut lääketieteen opinnoista ja lähtenyt opiskelemaan psykiatriaa, valmistuen lopulta psykiatriksi.

        Aloittajalta; olen samaa mieltä kanssasi mainitsemasta sosiaalikontrollista, jota tällainen psykiatrisen hoidon instituutio osaltaan edustaa. Näitä erilaisa sosiaalisen kontrollin muotoja on yhteiskunnassamme, sanoisimpa jopa lisääntyvässä määrin. Vakiintuneiden instituutiouden tai lainsäädännöllisten elimien lisäksi, tätä harjoitetaan enenemässä määrin myös nk. yksityisen sektorin ja jopa yksityisten henkilöiden toimesta. Sosiaalisen kontrollin tavoitteena on juuri karsia nämä nk. "epätoivotut", itsenäiset, eriävän mielipiteen omaavat yksilöt, jolloin poliittisten (lue taloudellisen vallan omaavien tahojen ) tavoitteet on toteutettavissa helpommin. Muistan joskus saaneeni suuremmankin joukon raivon niskaani verrattuani heidän toimintaansa Orwellin kirjoituksiin :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalta; olen samaa mieltä kanssasi mainitsemasta sosiaalikontrollista, jota tällainen psykiatrisen hoidon instituutio osaltaan edustaa. Näitä erilaisa sosiaalisen kontrollin muotoja on yhteiskunnassamme, sanoisimpa jopa lisääntyvässä määrin. Vakiintuneiden instituutiouden tai lainsäädännöllisten elimien lisäksi, tätä harjoitetaan enenemässä määrin myös nk. yksityisen sektorin ja jopa yksityisten henkilöiden toimesta. Sosiaalisen kontrollin tavoitteena on juuri karsia nämä nk. "epätoivotut", itsenäiset, eriävän mielipiteen omaavat yksilöt, jolloin poliittisten (lue taloudellisen vallan omaavien tahojen ) tavoitteet on toteutettavissa helpommin. Muistan joskus saaneeni suuremmankin joukon raivon niskaani verrattuani heidän toimintaansa Orwellin kirjoituksiin :)

        Psykiatrian instituutio vastaa tehtävältään varsin tarkasti George Orwellin teoksen 1984 ajatuspoliisia. Vastaava nimi instituutiolle voi olla Ministy of Care. Kuten kaikkien Oceanian ministeriöiden nimet, myös Ministry of Care on käytännössä nimensä vastakohta, eli se keskittyy ihmisten vapauden riistämiseen, stigmatisointiin ja pahoinpitelyyn, mutta samanaikaisesti kuvaa instituution toimintaa myös hyvin: 'Minicare' hoitelee kansalaiset, jotka ovat valtion linjan kanssa eri mieltä, ajattelet, tuntevat ja tai käyttäytyvät ei-halutulla tavalla (rikkomatta kuitenkaan rikoslakia). Jos psykiatristen laitosten todellinen viesti olisi kansalaisille esillä laitoksen porteilla, siinä lukisi:

        CONFORMITY SETS YOU FREE


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrian instituutio vastaa tehtävältään varsin tarkasti George Orwellin teoksen 1984 ajatuspoliisia. Vastaava nimi instituutiolle voi olla Ministy of Care. Kuten kaikkien Oceanian ministeriöiden nimet, myös Ministry of Care on käytännössä nimensä vastakohta, eli se keskittyy ihmisten vapauden riistämiseen, stigmatisointiin ja pahoinpitelyyn, mutta samanaikaisesti kuvaa instituution toimintaa myös hyvin: 'Minicare' hoitelee kansalaiset, jotka ovat valtion linjan kanssa eri mieltä, ajattelet, tuntevat ja tai käyttäytyvät ei-halutulla tavalla (rikkomatta kuitenkaan rikoslakia). Jos psykiatristen laitosten todellinen viesti olisi kansalaisille esillä laitoksen porteilla, siinä lukisi:

        CONFORMITY SETS YOU FREE

        Aloittajalta: juuri näin. Ja balitettavasti myös iso osa näihin instituutioihin itse suoraan kuulumatta toimivat näiden mukaisesti. Tätä voisi kutsua vaikka kansanomasesti "kyttäyksenä". Nykyään myös tällaisten instituutioiden toimintaan voi helposti myös osallistua erilaisten ilmoirusten ja mielivaltaisten sääntöjen muodossa. Erilainen ja eriäviä mielipiteitä omaava et missään nimessä saa olla. Myös Stasi toimi näin aikoinaan. Pelottelemalla ja siten rekrytoimalla nk. tavalliset kansalaiset riveihinsä. Parempi oli syyttää ja ilmiantaa naapurinsa, kuin majdollisesti itse joutua syytöksen kohteeksi. Sama pätee Stalinin neuvostoliittoon. Siellä tosin pöydällä oli myös itse valvovan elimen työntekijän pää ja "teloittajana" toimi tehtävän seuraaja.


      • Anonyymi

        Virheitä sattuu, kuten minulle, mutta ketkä ovat syyttä joutuneet "hoitoon" niin ehkä sovitaan ettei virheet toistu ;)
        Itse sain kasattua itseni melko pian kun jouduin "hoitoon". Itselläni ei ollut psykoosia. Tuli joskus myöhemmin katsottua potilastietoja sairaalajaksosta, niin psykologi oli kirjoittanut varsin myönteiseen sävyyn ja arvioi tekstissään etten ole psykoottinen. Eräs lääkäri ei sen sijaan ollut kirjoittanut niinkään mairittelevaan sävyyn, vapaasti muisteltuna - "selvästi hyvin vainoharhainen hoitotahoa kohtaan. Narsistinen henkilö joka tuntuu tietävän mitä hänen täytyy sanoa hoitotahoille ennen uloskirjaustaan"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis psykiatria on sosiaalikontrollia. Tietenkään sitä ei harjoiteta huviksi. Yhteiskunnan ei-toivotut laitetaan psykiatrian avulla kuriin, koska poliisi ei voi heidän olemiseensa puuttua. Poliisin kyvyttömyys puuttua juontuu siitä, että haluamme lännessä esittää olevamme vapaita yhteiskuntia. Siten väärällä tavalla ajattelevien ja tunteilevien sekä heidän jotka käyttäytyvät niin, ettei rikoslailla voida siihen puuttua kontrolloimiseksi ja rankaisemiseksi on luotu psykiatrian instituutio. Huvi on siitä kaukana. Psykiatrinen hoito on eufemisimi kontrolli- ja rankaisutoimenpiteille.

        Mitä tulee käsitteeseen antipsykiatria, on vaikea tietää mitä sillä tarkoitat.

        Mitä tulee psykiatrien lääkäri-statukseen, psykiatri ei ole lääkäri tieteellisesti, mutta kylläkin poliittisesti. Mutta poliittisesti maapallokin voi olla litteä. Psykiatreilla on lääkärin koulutus taustalla, mutta psykiatrina toimiessaan he eivät toimi lääkäreinä. Esimerkiksi henkilö, joka on lukenut lääkäriksi voi toimia myöhemmin vaikkapa poliisina. Poliisina toimiessaan hän ei ole lääkäri, vaan poliisi, jolta löytyy myös lääkärin koulutus. Hänellähän voi olla vaikka lääkärin koulutuksen lisäksi vaikkapa insinöörinkin koulutus. Koulutus ja rooli ovat eri asioita. Henkilö, joka on päätynyt psykiatriksi on ensin lukenut itsensä lääkäriksi, jonka jälkeen hän on poistunut lääketieteen opinnoista ja lähtenyt opiskelemaan psykiatriaa, valmistuen lopulta psykiatriksi.

        Juuri näin, olihan minusta se ns. "valelääkärikin" ihan oikea lääkäri. Hänellä oli valviralta vahvistetut lääkärin oikeudet. Mutta tässä tapauksessa katsottiin, että hän ei ole lääkäri, eikä ikinä ollut kaan. Puolustusasianajaja Kari Uoti yritti vedota oikeuteen, että "valelääkärin" katsottaisiin toimineen lääkärinä sen ajan kun valviran luvat olivat voimassa.


    • Anonyymi

      Aloittajalle, joka kertoi olevansa tohtori - en tiedä toimitko tutkijana, mutta jos... siinä työssä kyllä joutuu kasvattamaan pintaa itseensä. Jatkuvaa rahoitusten hakua, projektitutkijalla oman palkkansa hakua, työkaverit kilpailee verisesti keskenään - avoin vi##uilu kahvi ja lounastauoilla on arkipäivää, työhön kuuluu brutaalinkin ja asiattomankin palautteen vastaanottaminen omista töistä, koko ajan on opittava uutta ja oivallettava uutta. Työt tulee kotiin mukaan. Aamulla heräät siihen, että olet kerrannut "unissasi" matriisilaskentaa tai jotain muuta, ehkä muistat jonkin tärkeän lauseen jostain lukemastasi tutkimuksesta. Palkka on koulutustasoon nähden nolo. Perfektionismista kärsivä kuolee vähintään kerran päivässä.
      Onhan siinä hommassa hyvät puolensakin.
      Mutta jos sitä teflonpintaa itseensä ei saa, kannattaa kyllä pohtia muita mahdollisuuksia.

      • Anonyymi

        Hei (aloittajalta). Juu täysin tuttu tilanne tutkijan maailmasta jo n. 20 v. ajalta tuo ylläkuvaamasi
        Ja pahemmaksi menee kokoajan. Sinänsä ikävää, kun työ on antoisaa ja mielenkiintoista, mutta kaikki tuo mainitsemasi ottaa ylivallan.


    • Anonyymi

      Agitaatio on avainsana. Vältä agitaatiota, älä agitoidu. Pääset parissa viikossa pois. Tsemii.

    • Anonyymi

      Psykiatrinen pakkohoito on moraalinen vääryys ja ihmiset jotka pakkohoitoa kannattavat joko eivät ymmärrä oikean ja väärän eroa tässä yhteydessä tai ovat sitä mieltä että tarkoitus pyhittää keinot.

      • Anonyymi

        Moraalista vääryyttä tehdään myös tällä hetkellä Lapissa, kun korona-virukseen sairastuneita pannaan karanteeniin. Jos ihmiset eivät itse koe olevansa sairaita, on väkivaltaa määritellä sitä ulkopuolelta ja karanteeniin määräillä. Silloin ollaan tekemisissä lain, ei lääketieteen haaran kanssa.


      • Anonyymi

        Minä (aloittaja) ainakin alan nyt olla todella epätoivoinen . Täällä hoitona tarjotaan vain lääkkeet tasatunnein ja muutama tuiskaistu sana psykiatrilta tai hoitajalta. Ja pelkään, etteivät päästä pois vaan tekevät lisälähetteen. Kukaan, joka ei ole tähän joutunut ei voi ymmärtää., miltä totaalinen vapaudenriisto ja mielivalta tuntuu. Älkää koskaan, milloinkaan menkö hakemaan apua psykiatrilta! Jos en ollut ahdistunut ennen tätä, niin nyt ainakin olen. Miten täältä voi päästä pois kun kukaan ei edes tule puhumaan saatikka kuuntelemaan. En ymmärrä enää mitä voisin tehdä. Osaako kukaan auttaa? Voiko lähetteeseen esim. vedota? Millaisiin virheisiin mahdollisesti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moraalista vääryyttä tehdään myös tällä hetkellä Lapissa, kun korona-virukseen sairastuneita pannaan karanteeniin. Jos ihmiset eivät itse koe olevansa sairaita, on väkivaltaa määritellä sitä ulkopuolelta ja karanteeniin määräillä. Silloin ollaan tekemisissä lain, ei lääketieteen haaran kanssa.

        Oikeuden sairauksien vertaaminen psykiatrisiin pseudosairauksiin ei ole pätevää. Psykiatrisella pakottamisella ja lääketieteellisin perustein karanteeniin määräämisellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

        Korona-virus olemassaolo on lääketieteellinen fakta. Lisäksi korona-virus vaikuttaisi olevan luonteeltaan huomattavasti monia muita yleisempiä viruksia vaarallisempi hengelle eikä kantaja voi mitenkään vaikuttaa viruksen tarttumiseen. Siten on oikeutettua pakottaa ihminen karanteeniin, jotta _muita_ voidaan suojata virukselta. Mielisairauksia ei ole lääketieteellisesti katsoen ole olemassa. Niillä viitataan ei-toivottuun käytökseen, ajatteluun ja tai tunteiluun.

        Et ole ymmärtänyt ilmiöiden välistä eroa, tai vaihtoehtoisesti pyrit tarkoitushakuisesti hämärtämää asioiden välistä ilmeistä eroa.

        Olen samaa mieltä aikaisemman kommentoijan kanssa, että psykiatrinen pakottaminen on moraalitonta. Sellainen ei sovi sivistyneeseen yhteiskuntaan. Eikä muuten vapaaseen oikeusvaltioonkaan. Sen sijaan tappavien sairauksien leviämisen estäminen asettamalla sairastunut tarvittaessa pakottamalla karanteeniin kunnes sairaus on taitettu on moraalisesti ihan hyväksyttävää ja suorastaan kannatettavaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä (aloittaja) ainakin alan nyt olla todella epätoivoinen . Täällä hoitona tarjotaan vain lääkkeet tasatunnein ja muutama tuiskaistu sana psykiatrilta tai hoitajalta. Ja pelkään, etteivät päästä pois vaan tekevät lisälähetteen. Kukaan, joka ei ole tähän joutunut ei voi ymmärtää., miltä totaalinen vapaudenriisto ja mielivalta tuntuu. Älkää koskaan, milloinkaan menkö hakemaan apua psykiatrilta! Jos en ollut ahdistunut ennen tätä, niin nyt ainakin olen. Miten täältä voi päästä pois kun kukaan ei edes tule puhumaan saatikka kuuntelemaan. En ymmärrä enää mitä voisin tehdä. Osaako kukaan auttaa? Voiko lähetteeseen esim. vedota? Millaisiin virheisiin mahdollisesti?

        Saitko yhteyden keneenkään perheestäs?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä (aloittaja) ainakin alan nyt olla todella epätoivoinen . Täällä hoitona tarjotaan vain lääkkeet tasatunnein ja muutama tuiskaistu sana psykiatrilta tai hoitajalta. Ja pelkään, etteivät päästä pois vaan tekevät lisälähetteen. Kukaan, joka ei ole tähän joutunut ei voi ymmärtää., miltä totaalinen vapaudenriisto ja mielivalta tuntuu. Älkää koskaan, milloinkaan menkö hakemaan apua psykiatrilta! Jos en ollut ahdistunut ennen tätä, niin nyt ainakin olen. Miten täältä voi päästä pois kun kukaan ei edes tule puhumaan saatikka kuuntelemaan. En ymmärrä enää mitä voisin tehdä. Osaako kukaan auttaa? Voiko lähetteeseen esim. vedota? Millaisiin virheisiin mahdollisesti?

        Jos vetoaa tulevaisuuden suunnitelmiin niin onko sitten maaninen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä (aloittaja) ainakin alan nyt olla todella epätoivoinen . Täällä hoitona tarjotaan vain lääkkeet tasatunnein ja muutama tuiskaistu sana psykiatrilta tai hoitajalta. Ja pelkään, etteivät päästä pois vaan tekevät lisälähetteen. Kukaan, joka ei ole tähän joutunut ei voi ymmärtää., miltä totaalinen vapaudenriisto ja mielivalta tuntuu. Älkää koskaan, milloinkaan menkö hakemaan apua psykiatrilta! Jos en ollut ahdistunut ennen tätä, niin nyt ainakin olen. Miten täältä voi päästä pois kun kukaan ei edes tule puhumaan saatikka kuuntelemaan. En ymmärrä enää mitä voisin tehdä. Osaako kukaan auttaa? Voiko lähetteeseen esim. vedota? Millaisiin virheisiin mahdollisesti?

        Olet hankalassa tilanteessa koska olet osastolla, kaikki sanomasi voidaan mitätöidä "sairauteesi" vedoten, joten oikeuksiesi vaatiminen voi osoittautua vaikeaksi etenkin jos psykiatri kokee arvovaltaansa loukattavan.Paras olisi jos saisit jonkun ulkopuolisen hoitamaan asiaasi, sillä välin paras on pysyä rauhallisena koska kaikki tunteet nähdään psykiatriassa "sairauden" merkkinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeuden sairauksien vertaaminen psykiatrisiin pseudosairauksiin ei ole pätevää. Psykiatrisella pakottamisella ja lääketieteellisin perustein karanteeniin määräämisellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

        Korona-virus olemassaolo on lääketieteellinen fakta. Lisäksi korona-virus vaikuttaisi olevan luonteeltaan huomattavasti monia muita yleisempiä viruksia vaarallisempi hengelle eikä kantaja voi mitenkään vaikuttaa viruksen tarttumiseen. Siten on oikeutettua pakottaa ihminen karanteeniin, jotta _muita_ voidaan suojata virukselta. Mielisairauksia ei ole lääketieteellisesti katsoen ole olemassa. Niillä viitataan ei-toivottuun käytökseen, ajatteluun ja tai tunteiluun.

        Et ole ymmärtänyt ilmiöiden välistä eroa, tai vaihtoehtoisesti pyrit tarkoitushakuisesti hämärtämää asioiden välistä ilmeistä eroa.

        Olen samaa mieltä aikaisemman kommentoijan kanssa, että psykiatrinen pakottaminen on moraalitonta. Sellainen ei sovi sivistyneeseen yhteiskuntaan. Eikä muuten vapaaseen oikeusvaltioonkaan. Sen sijaan tappavien sairauksien leviämisen estäminen asettamalla sairastunut tarvittaessa pakottamalla karanteeniin kunnes sairaus on taitettu on moraalisesti ihan hyväksyttävää ja suorastaan kannatettavaa.

        "Oikeuden sairauksien vertaaminen psykiatrisiin pseudosairauksiin ei ole pätevää."

        Älä yritä. Lääketiede ympäri maailmaa tunnistaa myös psykiatriset sairaudet, kuten tautiluokituksista ilmenee. Pakkohoito sairauteen kuin sairauteen on siis sallittua yhteiskunnan suojelemiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet hankalassa tilanteessa koska olet osastolla, kaikki sanomasi voidaan mitätöidä "sairauteesi" vedoten, joten oikeuksiesi vaatiminen voi osoittautua vaikeaksi etenkin jos psykiatri kokee arvovaltaansa loukattavan.Paras olisi jos saisit jonkun ulkopuolisen hoitamaan asiaasi, sillä välin paras on pysyä rauhallisena koska kaikki tunteet nähdään psykiatriassa "sairauden" merkkinä.

        Ok. Eli en kysy enää heiltä mitään. Ja yritän vastata kysymyksiin "reippaasti". En ole suostumut hakemaan ruokaa tai lääkkditä päiväsalista. Se lienee virhe? Eli osaatko antaa vinkkiä, miten esim. huomenna aamulla kannattaa yrittää keskustella arvioivan psykiatrin kanssa? Ennyhtään tiedä mitä hänelle pitäisi sanoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok. Eli en kysy enää heiltä mitään. Ja yritän vastata kysymyksiin "reippaasti". En ole suostumut hakemaan ruokaa tai lääkkditä päiväsalista. Se lienee virhe? Eli osaatko antaa vinkkiä, miten esim. huomenna aamulla kannattaa yrittää keskustella arvioivan psykiatrin kanssa? Ennyhtään tiedä mitä hänelle pitäisi sanoa.

        Entä olisiko hyvä esim. yrittää mennä juttelemaan niitä näitä hoitajien kanssa. Olen aina ollut introvertti ja en osaa jutustella. Ja nyt tosiaan pelkään että sanon jotain väärää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Oikeuden sairauksien vertaaminen psykiatrisiin pseudosairauksiin ei ole pätevää."

        Älä yritä. Lääketiede ympäri maailmaa tunnistaa myös psykiatriset sairaudet, kuten tautiluokituksista ilmenee. Pakkohoito sairauteen kuin sairauteen on siis sallittua yhteiskunnan suojelemiseksi.

        Tautiluokitus (ICD) nimen omaan osoittaa, että psykiatriset sairaudet eivät ole sairauksia kuin kielikuvallisesti. Psykiatrian ja mielenterveysuskovaisten kuulee usein väittävän, että mielisairaudet olisivat tarkemmin sanoen aivosairauksia. Mutta ICD:ssä mielisairauksia ei ole luokiteltu neurologisiksi sairauksiksi (kts. luokka 8: "Diseases of the nervous system"), kuten oikeat aivosairaudet ovat. Itse asiassa mielisairaudet ovat ihan omassa luokassaan (luokka 6: "Mental, behavioural or neurodevelopmental disorders"). Huomaa, että luokasta 6 ei edes käytetä sanaa sairaus (disease) vaan häiriö (disorder). Tämä johtuu juuri siitä tieteellisesti tosiasiasta, että mielisairaudet eivät ole sairauksia lainkaan. Ne ovat sairauksia korkeintaan kielikuvallisessa merkityksessä. Voit tarkistaa asian itse, jos minua epäilet. Kiinnitä huomiota myös luokan 6 nimen sanoihin mental ja behavioural. Ne suoraan kertovat, että kyseessä ei ole sairauksia. Mental viittaa ihmisen ajatteluun ja behavioural käytökseen. Mikään ajatus tai käytös ei ole sairaus eikä voi olla sairaus. Sairauksia ei määritellä siten. Sairaudet ovat fyysisiä ja tai kemiallisia poikkeavuuksia kehossa.

        Totean tähän vielä, että kommenttisi haiskahtaa viimeisen lauseen älyttömyyden myötä trollaukselta. Ensimmäinen argumenttisi oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että näin hyväksi asiaksi kommentoida ihan yleisesti asian selventämiseksi mahdollisille muille lukijoille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saitko yhteyden keneenkään perheestäs?

        Juu. Mutta en tiedä miten voisivat auttaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok. Eli en kysy enää heiltä mitään. Ja yritän vastata kysymyksiin "reippaasti". En ole suostumut hakemaan ruokaa tai lääkkditä päiväsalista. Se lienee virhe? Eli osaatko antaa vinkkiä, miten esim. huomenna aamulla kannattaa yrittää keskustella arvioivan psykiatrin kanssa? Ennyhtään tiedä mitä hänelle pitäisi sanoa.

        Tarkoitushan on osoittaa että vointisi on hyvä ja että olet normaali ja järkevä ihminen.Lääkkeet neuvoisin jättämään ottamatta jos mahdollista, salaa jos ei muuten onnistu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu. Mutta en tiedä miten voisivat auttaa?

        Voisko nyt olla parasta vain leikkiä niiden leikkiä että pääsee nopeammin pois?
        En tiedä...
        Voisiko olla, että siellä viikonloppuna on jotain pseudohenkilökuntaa ja ma astuisi joku aivoilla varustettu puikkoihin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisko nyt olla parasta vain leikkiä niiden leikkiä että pääsee nopeammin pois?
        En tiedä...
        Voisiko olla, että siellä viikonloppuna on jotain pseudohenkilökuntaa ja ma astuisi joku aivoilla varustettu puikkoihin?

        Joka tapauksessa joudut pelaamaan psykiatrista peliä. Mitä paremmin sitä pelaat, sitä vähemmän saat selkääsi ja pääset ulos nopeammin:

        Psykiatreille ei kannata väittää vastaan. Joskus voi ehdottaa, mutta silloin havaitse tarkkaan psykiatrin eleistä miten hän asiaan suhtautuu. Jos huomaat, että ei hyvin, tyydy heti hänen ehdotukseensa niin et saa pahemmin selkääsi. Kaikkein tärkeintä on yrittää välttää aineiden ottaminen ja, jos se ei ole mahdollista, minimoida annokset. Vankeusaika sinänsä on ikävää, mutta ei vahinkoita fyysisesti.

        Viikonpäiviin en henkilökunnan asiallisuuden puolesta luottaisi. Vastenmielisiä ja vaarallisia he ovat usein kaikki.

        Thomas Szasz ja Erving Goffman ovat kirjoittaneet paljon psykiatrisesta pelistä ja teatterista. Goffman käsittelee aihetta ainakin kirjassaan Asylums. Thomas Szaszhan käsittelee ja vähintään sivuaa psykiatrista teatteria vähän joka kirjassaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä (aloittaja) ainakin alan nyt olla todella epätoivoinen . Täällä hoitona tarjotaan vain lääkkeet tasatunnein ja muutama tuiskaistu sana psykiatrilta tai hoitajalta. Ja pelkään, etteivät päästä pois vaan tekevät lisälähetteen. Kukaan, joka ei ole tähän joutunut ei voi ymmärtää., miltä totaalinen vapaudenriisto ja mielivalta tuntuu. Älkää koskaan, milloinkaan menkö hakemaan apua psykiatrilta! Jos en ollut ahdistunut ennen tätä, niin nyt ainakin olen. Miten täältä voi päästä pois kun kukaan ei edes tule puhumaan saatikka kuuntelemaan. En ymmärrä enää mitä voisin tehdä. Osaako kukaan auttaa? Voiko lähetteeseen esim. vedota? Millaisiin virheisiin mahdollisesti?

        Alkaisin suunnittelemaan karkureissua, lähteä salaa koko laitoksesta pois. ei sinne kukaan takaisinkaan hae. nimittäin tuskin olet kuninkaallisia tai niiden jäkeläisiä, luulla tietenkin voi mutta sitten karkaaminen saattaa muuttua hankalaksi ajatukseksi , toteuttamisesta puhumattakaan. Että vaan joku hyvä hetki livahdat omille teillesi, jollet ole metsänpeikko silloin suosittelen että olet siellä sairaalassa vaan ja otat lääkkeesi kiltisti siihen saakka kunnes kuntoutus kotiuttamiseen voi alkaa .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkaisin suunnittelemaan karkureissua, lähteä salaa koko laitoksesta pois. ei sinne kukaan takaisinkaan hae. nimittäin tuskin olet kuninkaallisia tai niiden jäkeläisiä, luulla tietenkin voi mutta sitten karkaaminen saattaa muuttua hankalaksi ajatukseksi , toteuttamisesta puhumattakaan. Että vaan joku hyvä hetki livahdat omille teillesi, jollet ole metsänpeikko silloin suosittelen että olet siellä sairaalassa vaan ja otat lääkkeesi kiltisti siihen saakka kunnes kuntoutus kotiuttamiseen voi alkaa .

        Mietin tätä ja lähtisin joksikin aikaa Eurooppaan. Muutenkin lomareissu olisi tähän varmasti huomattavasti tehokkaampi hoito. Osasto on uusi ja joka ovessa on lukot, joita vahdataan haukkana. En tiedä miten onnistuisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkaisin suunnittelemaan karkureissua, lähteä salaa koko laitoksesta pois. ei sinne kukaan takaisinkaan hae. nimittäin tuskin olet kuninkaallisia tai niiden jäkeläisiä, luulla tietenkin voi mutta sitten karkaaminen saattaa muuttua hankalaksi ajatukseksi , toteuttamisesta puhumattakaan. Että vaan joku hyvä hetki livahdat omille teillesi, jollet ole metsänpeikko silloin suosittelen että olet siellä sairaalassa vaan ja otat lääkkeesi kiltisti siihen saakka kunnes kuntoutus kotiuttamiseen voi alkaa .

        Joissain tapauksissa haetaan takaisin. On tietty siitä kiinni minkälainen on ja miksi on joutunut pakkohoitoon.
        Karkaamisesta myös aina rangaistaan jos takaisin joutuu, ei muulla tavalla mutta pakkohoito pitenee huomattavasti, eli lisäaikaa tulee, halusit tai et.

        Vuosia sitten on palaverissa psykiatri itse sanonut että nämä kunnalliset ovat paikkoja joissa vain säilötään. Viittasi suoraan siihen että kovin kummoisesti ei hoitoa saa lukuunottamatta lääkitystä.

        Valtion mielisairaalat ovat aivan erilaisia toimintaperiaatteiltaan, siellä saa hoitoa jos haluaa kuntoon tulla ja pärjätä tulevaisuudessa.
        Valtion laitoksia ei ole kuin kaksi, Niuvanniemi Kuopiossa ja Vanhan Vaasan sairaala Vaasassa.
        Niihin laitetaan oikeuspsykiatriset potilaat, eli rikoksen tehneet jotka on todettu syyntakeettomiksi, eivätkä ole saaneet sen takia vankilatuomiota.
        Niissä on myös ns. vaikeahoitoiset potilaat jotka ovat niin sairaita että heitä ei pystytä kunnallisissa sairaaloissa hoitamaan.

        Valtion sairaalat ovat paikkoja joissa ollaan pitkiä aikoja, hoitoajat ovat usein jopa kymmenen vuotta ja ylikin. Pelkästään jo siihenkin perustuu se että potilaille yritetään luoda inhimillinen ympäristö ja toimintaa päivisin. Onhan se näille ihmisille tavallaan kuin koti koska siellä ollaan kauan.

        Itse olin vuosia sitten toisessa näistä paikoista ja vasta siellä sain itseni kuntoon, vaikka vuosia olin ravannut kunnallisilla osastoilla.
        Mullakin oli vaihtoehtona vankila jonne en joutunut syyntakeettomuuden vuoksi.
        Voin sanoa että siinä tapauksessa tuo sairaala oli parempi vaihtoehto, vankila-aika ei olisi muuttanut elämäntyyliäni yhtään paitsi ehkä entistä hurjemmaksi.

        Monet haukkuvat näitä valtion paikkojakin mutta jos oikeasti haluaa itseensä panostaa niin siellä onnistuu. Löytyy myös mielekästä tekemistä jos kiinnostaa. Ja ainakin siellä missä itse olin niin käytettiin aivan minimilääkitystä.

        Alkuun olin silloin itsekin kapinamielellä koska eihän se ole kivaa joutua pakkohoitoon mutta oli pakko asennoitua että se tulee olemaan " kotini " useamman vuoden niin oli alettava ajatella tulevaisuutta. Olipahan ainakin aikaa miettiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Oikeuden sairauksien vertaaminen psykiatrisiin pseudosairauksiin ei ole pätevää."

        Älä yritä. Lääketiede ympäri maailmaa tunnistaa myös psykiatriset sairaudet, kuten tautiluokituksista ilmenee. Pakkohoito sairauteen kuin sairauteen on siis sallittua yhteiskunnan suojelemiseksi.

        Tuntuu jotenkin väärältä että diagnooseja laitetaan ihmisille kaavakkeiden mukaan, sehän tarkoittaa että kaikkien pitäisi olla samanlaisia ihmisiä. Vastata niihin samalla tavalla kuin kaikki muutkin.
        Kyseenalaistan senkin takia kun luin kerran yhtä psykiatrian teosta, taisi olla amerikkalainen. Kirjoittaja oli ihan ammatti-ihminen, joku psykologian professori tms. Hän kirjoitti yhdessä kohdassa että olivat ryhmän (7 henkilöä) kanssa täyttäneet noita kyseisiä kaavakkeita ihan pilanpäiten, halunneet yhdessä testata. No, tulos oli ollut että yksi oli ollut välittömän pakkohoidon tarpeessa, yksi oli ollut syvästi masentunut, joku poti voimakasta ahdistusta. Kaikenkaikkiaan jokainen heistä olisi saanut testitulosten mukaan jonkunlaisen diagnoosin. En enää muista niin kovin tarkasti kun lukemastani on jo monta vuotta.
        Sen jälkeen olen kyseenalaistanut nuo diagnoosiluokitukset ym. testikaavakkeet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu. Mutta en tiedä miten voisivat auttaa?

        Kuulepas trolli. Eiköhän sun "tohtorina" pitäisi tietää.


    • Anonyymi

      siis, kyllähän lääkkeet ovat minua paljon auttaneet mutta olenkin syönyt jo niitä melkein vähän yli 19 vuotta säännöllisesti.

      ei ole harhaisuutta juuri pahemmin, kuuloharhoja ei ole, eikä näköharhoja,

      ainoastaan vähän väsymystä ja ahdistusta, mutta oma apu on paras apu ainakin tällä pikkupaikkakunnalla, jos miettii.

      kaikki lähtee loppujen lopuksi itse, omasta minästään, se että menee kaikkiin hoitoihin ja ottaa lääkkeet.

      olen ollut vuoden suljetulla osastolla aikaisemmin, ja se on ollut todella pitkä aika, siis.. tajuton aika olla sairaana siellä,

      minulla on hyvä lääke, mutta zyprexa, rinnalle, ai että!

      zyprexaa miettisin lisäksi, toimintakykyä kohentamaan, jos siitä ei ole paljon sivuvaikutuksia, se pitäisi olla hyvä lääke.

      ahdistaa kylläkin välillä elämä, ei haluaisi olla mielenterveyspalveluissa, olen jo aika normaali, joten en tiedä mikä järki siinä on, jos väsymyksen takia niissä melkein pelkästään on,

    • Anonyymi

      Aloittajalle...

      M1 kestää saapumispäivän + 4vrk ja jokaisena päivänä sinut täytyy haastatella. M1 lähetteen tehnyt lääkäri, sinua haastatteleva lääkäri sekä mahdollisen M3 lähetteen tekevä lääkäri tulee lain mukaan olla kaikki eri lääkäreitä.
      M1 sekä M3 lähetteistä voit valittaa hallinto-oikeuteen kunhan teet valituksen 14 vuorokauden sisällä tehdystä lähetteestä.

      Lain mukaan lääkärin täytyy informoida sinua tästä mahdollisuudesta.

      Voit myös pyytää ulkopuolisen lääkärin arvion M3 lähetteen teon yhteydessä. Ulkopuolisen lääkärin arvio ei ole sitova vaikka olisikin eriävä, mutta mikäli ulkopuolisen lääkärin arvio eroaa M3 lähetteen tekevän lääkärin päätöksestä tulee hänen kirjallisesti lausunnossa perustella miksi hänen kantansa eroaa ulkopuolisen lääkärin kannasta.

      M3 lähete täytyy purkaa välittömästi tarpeen poistuttua sekä uusia 3kk välein. Jokaisen uusinnan yhteydessä olet oikeutettu ulkopuolisen lääkärin arvioon ja jokaisesta päätöksestä voit 14vrk ajan valittaa hallinto-oikeuteen.

      Mikäli koet itsesi väärin perustein holhoukseen otetuksi, suosittelen käyttämään yllämainittuja mahdollisuuksia. Edellisissä kommenteissa mainittua agitaatiota tulee välttää, on yleisin syy pakkohoidon perusteeksi Suomessa. Kansankielellä tarkoittaa että pidät kiinni mistä tahansa ideologiasta, uskomuksesta tai väittämästä siten, että pyrit vakuuttamaan hoitohenkilökunnan siitä, että olet oikeassa ja muut väärässä.

      Ketipinor on melko helppo lääke sietää ja lopettaa lyhyen käyttön jälkeen. En näkisi tarvetta pistää vastaan ja väkisin ajaa itseäni tiukempiin nappeihin missä on akuutteja, hankalampia, sivuvaikutuksia.

      • Anonyymi

        Kiitos näistä tiedoista (aloittajalta). Olen nyt ottanut mukisematta tuon ketiapiinin, mirtatsapiinin ja levomepromatsiinin. Annokset onneksi olleet pieniä, koska olen hyvin pienikokoiben ja sexehkä hillinnyt intoa nostaa noita annoksia. Pelottaa kuitenkin psykiatrin tapaaminen, sillä ymmärrettävää on, että koska hän minut näin "vangitsi" täysin yllättäen, pelkään juuri sitä, että sanon taas jonkin väärän sanan ja hän ei suostu enää keskustelemaan (kuten teki viimeksi). Hyvä vinkki oli, ettei pidä tuoda esiin eriävää mielipidettä (maailmankatsomukseni tuntuu eroavan paljon tyypillisestä suomalaisesta (lähinnä voisi ehkä kuvata tieteellisenä-humaanina )) maailmankatsomuksena, mutta mitään virallista määritelmää sille ei ole) ja selkeästi olen tehnyt nyt ainakin sen virheen, että olen yrittänyt selittää tätä näkemystäni ja kuinka yhteiskunta tähän peilaten toimii usein hyvin epähumaanisti (kärsin voimakkaasti muiden kärsimyksestä). Tämä psykiatri ei muuten ole suomalaissyntyinen.


      • Anonyymi

        Kiitos näistä tiedoista (aloittajalta). Olen nyt ottanut mukisematta tuon ketiapiinin, mirtatsapiinin ja levomepromatsiinin. Annokset onneksi olleet pieniä, koska olen hyvin pienikokoiben ja sexehkä hillinnyt intoa nostaa noita annoksia. Pelottaa kuitenkin psykiatrin tapaaminen, sillä ymmärrettävää on, että koska hän minut näin "vangitsi" täysin yllättäen, pelkään juuri sitä, että sanon taas jonkin väärän sanan ja hän ei suostu enää keskustelemaan (kuten teki viimeksi). Hyvä vinkki oli, ettei pidä tuoda esiin eriävää mielipidettä (maailmankatsomukseni tuntuu eroavan paljon tyypillisestä suomalaisesta (lähinnä voisi ehkä kuvata tieteellisenä-humaanina )) maailmankatsomuksena, mutta mitään virallista määritelmää sille ei ole) ja selkeästi olen tehnyt nyt ainakin sen virheen, että olen yrittänyt selittää tätä näkemystäni ja kuinka yhteiskunta tähän peilaten toimii usein hyvin epähumaanisti (kärsin voimakkaasti muiden kärsimyksestä). Tämä psykiatri ei muuten ole suomalaissyntyinen.


      • Anonyymi

        Söisin lääkkeet kiltisti ja sopeutuisin, että pääset kotiin.
        Itse menin vapaaehtoisesti osastolle ja silti meni 2 vkoa ennen kuin pääsin kotiin.
        Osastolle minut kirjattiin psykoottisena, mutta diagnoosi muuttui melko pian, kun lopetin psykoottiset höpinät. Tosin olin pelokas ja harhainen siitä huolimatta, mutta puhuin vain peloistani yleisellä tasolla. Pitkään jatkunut paine ja valvominen ajoi minut tuohon tilaan. Lisäksi todettiin veriarvoissa heittoja,, jotka osin selittivät oireita.
        Positiivisesti ajatellen yrittävät saada sinut nukkumaan, jos unettomuus on ongelma. Itsellä meni 2 vkoa unen korjautumiseen.
        En usko, että osastojaksolla on vaikutusta ammattiisi. Minulla ammatti meni, koska esimies sai ensimmäisen diagnoosin tietoonsa ja otti kaikki päätösvallan pois töihin palatessani. Palasin töihin tekemään en oikeastaan mitään ja hakeuduin lopulta uuteen työhön, jossa en kyllä viihdy. Karua todeta, että tuhosin oman terveyteni 20 vuoden työrupeamalla ja mietin miksi en hakenut unettomuuteen apua jo opiskeluaikana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Söisin lääkkeet kiltisti ja sopeutuisin, että pääset kotiin.
        Itse menin vapaaehtoisesti osastolle ja silti meni 2 vkoa ennen kuin pääsin kotiin.
        Osastolle minut kirjattiin psykoottisena, mutta diagnoosi muuttui melko pian, kun lopetin psykoottiset höpinät. Tosin olin pelokas ja harhainen siitä huolimatta, mutta puhuin vain peloistani yleisellä tasolla. Pitkään jatkunut paine ja valvominen ajoi minut tuohon tilaan. Lisäksi todettiin veriarvoissa heittoja,, jotka osin selittivät oireita.
        Positiivisesti ajatellen yrittävät saada sinut nukkumaan, jos unettomuus on ongelma. Itsellä meni 2 vkoa unen korjautumiseen.
        En usko, että osastojaksolla on vaikutusta ammattiisi. Minulla ammatti meni, koska esimies sai ensimmäisen diagnoosin tietoonsa ja otti kaikki päätösvallan pois töihin palatessani. Palasin töihin tekemään en oikeastaan mitään ja hakeuduin lopulta uuteen työhön, jossa en kyllä viihdy. Karua todeta, että tuhosin oman terveyteni 20 vuoden työrupeamalla ja mietin miksi en hakenut unettomuuteen apua jo opiskeluaikana.

        Hei! Minullakin kaikki on alkanut unettomuudesta ja stressistä. En kuitenkaan kokoaikana ole ollut psykoottinen tai harhainen, minkä takia tämä vapaudenriisto tuntuu varsin heppoisin perustein tehdyltä. Katsoin omakannasta, että lääkäri on kirjannut sinne psykoottinen masennus ja bipolaarisuus. Hänhän voi mitä ilmeisemmin väittää ihan mitä vain. Eli noilla teksteillä hän varmaan saa täällä pidettyä jos haluaa. En usko, että nykyisessä työtehtävässä saan tämän vuoksi enää jatkoja (minulla ei ole koskaan ollut vakituista työsuhdetta) ja ei sekään tässä nyt mieltä ainakaan lämmitä. Kiitos kuitenkin teille kaikille, jotka olette jaksaneet tänne kirjoittaa kokemuksistanne ja neuvojanne. Se on auttanut jaksamaan tämän. Muuten olisin varmaan tullut "jo ihan oikeasti hulluksi" ;) mitä ikinä se sitten tarkoittaisikaan.


    • Anonyymi

      Saat kuitenkin vapaasti käyttää nettiä.
      Eikö henkilökunta valvo sitä?

      • Anonyymi

        Kyllä nettiä saa käyttää, jos sen ei katsota vaarantavan hoitoa. Parilta maaniselta puhelin otettiin aika yöajaksi pois.

        Minuakin yksi hoitaja alkoi uhkailemaan, että ottaa puhelimen pois, kun en nuku sen takia. Uskoi lopulta, kun sanoin että en tosiaan öisin surffaile. Enemmän unta heikensi kuorsaava huonekaveri.

        Terv. Ainakin aluksi vapaaehtoisesti osastolla ollut.


      • Anonyymi

        Joo saan käyttää. Tapasin äsken sen pelottavan psykiatrin ja kerroin hänelle kaikenlaisia aurinkoisia tulevaisuuden suunnitelmia (mulla ei oo mitään hajua miten ne muka toteuttaisin) ja suostuin kaikkiin lääkkeisiin, mitä tarjosi. Sain käsityksen, että pääsen huomenna pois, kun osastonlääkäri tulee tapaamaan. Eli ihan pseudotiedettä tämä on. En oikeasti ollut mistään samaa mieltä, mutta myötäilin vaan ja se tuntui auttavan. Toivottavasti siis jo huomenna pääsen tästä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo saan käyttää. Tapasin äsken sen pelottavan psykiatrin ja kerroin hänelle kaikenlaisia aurinkoisia tulevaisuuden suunnitelmia (mulla ei oo mitään hajua miten ne muka toteuttaisin) ja suostuin kaikkiin lääkkeisiin, mitä tarjosi. Sain käsityksen, että pääsen huomenna pois, kun osastonlääkäri tulee tapaamaan. Eli ihan pseudotiedettä tämä on. En oikeasti ollut mistään samaa mieltä, mutta myötäilin vaan ja se tuntui auttavan. Toivottavasti siis jo huomenna pääsen tästä!

        Luuletko nyt jollain lailla huijanneesi psykiatria ja hänen uskoneen kertomasi todeksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo saan käyttää. Tapasin äsken sen pelottavan psykiatrin ja kerroin hänelle kaikenlaisia aurinkoisia tulevaisuuden suunnitelmia (mulla ei oo mitään hajua miten ne muka toteuttaisin) ja suostuin kaikkiin lääkkeisiin, mitä tarjosi. Sain käsityksen, että pääsen huomenna pois, kun osastonlääkäri tulee tapaamaan. Eli ihan pseudotiedettä tämä on. En oikeasti ollut mistään samaa mieltä, mutta myötäilin vaan ja se tuntui auttavan. Toivottavasti siis jo huomenna pääsen tästä!

        Todella hienoa kuultavaa. Muistat, ettet juhli ennen kuin olet ulkona koko alueelta. Muutokset ovat psykiatriassa mielivaltaisia ja siten äkkinäisiä. Pidät vain malttisi ja näkemyksesi yhä ominasi.

        Kun pääsee vankeudesta kannattaa aineiden käytön lopettamista harkita, jotta välttyy suuremmilta vaurioilta. Tietenkin jokainen päättää itse mitä tekee. Psykiatriassa käytettävät aineet aiheuttavat todistetusti aivovaurioita, joten niiden kanssa pelaaminen ei ole mikään leikinasia.

        Jos pääsee ainoastaan koevapauteen/ehdonalaiseen niin kannattaa nostaa reseptit apteekista ja kiikuttaa seuraavaan apteekkiin lääkekeräykseen. Jos epäilee, että valvovat tarkemmin, kannattaa paketit aineineen säilyttää ja poistaa nappeja foliosta sitä mukaan, kun päiviä kuluu niin tarvittaessa voit näyttää, että nappia on otettu, kuten inkvisiittori on määrännyt. Laittaa vain napit todellisuudessa tietenkin muualle kuin suuhunsa, jonnekin jemmaan ja vie sitten aikanaan lääkejätekeräykseen apteekkiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko nyt jollain lailla huijanneesi psykiatria ja hänen uskoneen kertomasi todeksi?

        No kyllä hän tintui uskovan. Tosi kyllä hieman pelkään, ettei välttämättä näin ollut. En tiedä onko minulla oikeutta nähdä minusra tehtyjä kirjauksia (todennäköisesti ei). Kuitenkin sain hyvin vahvasti sen kuvan, että voin huomenna lähteä, kun olen tavannut osastonlääkärin. Hoitajakin sanoi,, että lepää nyt tämä päivä ja osastonlääkäri tapaa sitten mahd. aikaisin huomenna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella hienoa kuultavaa. Muistat, ettet juhli ennen kuin olet ulkona koko alueelta. Muutokset ovat psykiatriassa mielivaltaisia ja siten äkkinäisiä. Pidät vain malttisi ja näkemyksesi yhä ominasi.

        Kun pääsee vankeudesta kannattaa aineiden käytön lopettamista harkita, jotta välttyy suuremmilta vaurioilta. Tietenkin jokainen päättää itse mitä tekee. Psykiatriassa käytettävät aineet aiheuttavat todistetusti aivovaurioita, joten niiden kanssa pelaaminen ei ole mikään leikinasia.

        Jos pääsee ainoastaan koevapauteen/ehdonalaiseen niin kannattaa nostaa reseptit apteekista ja kiikuttaa seuraavaan apteekkiin lääkekeräykseen. Jos epäilee, että valvovat tarkemmin, kannattaa paketit aineineen säilyttää ja poistaa nappeja foliosta sitä mukaan, kun päiviä kuluu niin tarvittaessa voit näyttää, että nappia on otettu, kuten inkvisiittori on määrännyt. Laittaa vain napit todellisuudessa tietenkin muualle kuin suuhunsa, jonnekin jemmaan ja vie sitten aikanaan lääkejätekeräykseen apteekkiin.

        Lääkityksen pois jättäminen voikin olla suorin tie takaisin osastohoitoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkityksen pois jättäminen voikin olla suorin tie takaisin osastohoitoon.

        Tutkijan työtä ei valitettavasti lääkittynä ehkä pysty tekemään, kun ne aivot pitäisi olla kirkkaana.
        En tiä, en oo kokeillut.
        Jotenkin se työstressi on tietysti hallintaan saatava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkityksen pois jättäminen voikin olla suorin tie takaisin osastohoitoon.

        Et taida ymmärtää aiheesat paljoa. Aineet pois jättämällä nimen omaan maksimoi mahdollisuutensa, että säästyy joutumiselta noihin laitokseen uudelleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        En ole aloittaja enkä ole koskaan ollut hoidossa eikä ole sitä diagnoosiakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida ymmärtää aiheesat paljoa. Aineet pois jättämällä nimen omaan maksimoi mahdollisuutensa, että säästyy joutumiselta noihin laitokseen uudelleen.

        Ai sä tykkäät, että sairautensa parantamiseksi tarkoitetut lääkkeet johtavat osastolle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sä tykkäät, että sairautensa parantamiseksi tarkoitetut lääkkeet johtavat osastolle.

        Nuo lääkkeet ovat yleensä psykoosilääkkeitä / neuroleptejä jotka kehitettiin alunperin leikkauksen esilääkitykseksi eli ne ovat voimakkaita rauhoitavia.Niiden käyttöä psykiatriassa perusteltiin sillä että ne tuottaisivat todistettavan kemiallisen lobotomian.Kyseiset lääkkeet eivät siis paranna mitään eikä se ole koskaan ollut tarkoituskaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo lääkkeet ovat yleensä psykoosilääkkeitä / neuroleptejä jotka kehitettiin alunperin leikkauksen esilääkitykseksi eli ne ovat voimakkaita rauhoitavia.Niiden käyttöä psykiatriassa perusteltiin sillä että ne tuottaisivat todistettavan kemiallisen lobotomian.Kyseiset lääkkeet eivät siis paranna mitään eikä se ole koskaan ollut tarkoituskaan.

        Samaa lääkettä voidaan käyttää eri saitauksissa eri vahvuuksilla riippumatta siitä, mihin ne alun perin on kehitetty. Sinulla vaan näkyy olevan kielteinen käsitys mielen sairauksiin käytetyistä lääkkeistä,. Jos ne olisivat noin "vaarallisia" mitä jatkuvasti eri yhteyksissä väität niiden olevan, niin tuskinpa niitä n. 500tuhatta ihmistä käyttäisi nykyään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sä tykkäät, että sairautensa parantamiseksi tarkoitetut lääkkeet johtavat osastolle.

        Mitään sairautta ei ole. On vain ei-toivottuja ihmisiä, jotka pyritään kemiallisesti muuttamaan, usein hiljentämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo saan käyttää. Tapasin äsken sen pelottavan psykiatrin ja kerroin hänelle kaikenlaisia aurinkoisia tulevaisuuden suunnitelmia (mulla ei oo mitään hajua miten ne muka toteuttaisin) ja suostuin kaikkiin lääkkeisiin, mitä tarjosi. Sain käsityksen, että pääsen huomenna pois, kun osastonlääkäri tulee tapaamaan. Eli ihan pseudotiedettä tämä on. En oikeasti ollut mistään samaa mieltä, mutta myötäilin vaan ja se tuntui auttavan. Toivottavasti siis jo huomenna pääsen tästä!

        Onneksi olkoon, aloittaja. - Toivottavasti tapahtunut ei haittaa työasioitasi, jos haittaa, se on syrjintää.

        Ehkä sinua kiinnostaisi Mad in Finland -sivuston jutut. Siellä on aika laaja-alaisesti kriittistä näkemystä psykiatriasta, ja myös mt-palvelujen käyttäjien kokemuksia.

        https://madinfinland.org/


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkijan työtä ei valitettavasti lääkittynä ehkä pysty tekemään, kun ne aivot pitäisi olla kirkkaana.
        En tiä, en oo kokeillut.
        Jotenkin se työstressi on tietysti hallintaan saatava.

        Olet oikeassa. Tutkimustyö vaatii selkeää ajattelua ja minulta nämä lääkkeet jopa vievät kyvyn kirjoittaa kunnolla (kuten tekstistä varmaankin näkyy). Eniten juuri pelkään mahdollisia vaikutuksia aivoihin (kemiallinen lobotomia), sillä aivot ovat tärkein työkaluni. Tutkijat varmasti eivät mitään muuta pelkää enempää kuin ajattelunsa heikkenemistä. Käsitykseni mukaan diagnoisiksi on nyt tulossa tuo bipolaarisuus (ja sen myöntänen itsekin). Parhaimmat tutkimukseni ja tulokset olen varmasti saanut aikaan lievän manian aikana ja sitä en tosiaan edes tällaisillä lääkkeillä halua minulta pois otettavan. Uskoisin piirteen olevan suht yleistäkin tutkijapiireissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään sairautta ei ole. On vain ei-toivottuja ihmisiä, jotka pyritään kemiallisesti muuttamaan, usein hiljentämään.

        Mitä tarkoitat ei-toivotuilla ihmisillä? Kuka/ketkä eivät toivo näitä ihmisiä? Mihin heitä ei toivota?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa lääkettä voidaan käyttää eri saitauksissa eri vahvuuksilla riippumatta siitä, mihin ne alun perin on kehitetty. Sinulla vaan näkyy olevan kielteinen käsitys mielen sairauksiin käytetyistä lääkkeistä,. Jos ne olisivat noin "vaarallisia" mitä jatkuvasti eri yhteyksissä väität niiden olevan, niin tuskinpa niitä n. 500tuhatta ihmistä käyttäisi nykyään.

        "1951 laivaston kirurgi Henri Laborit kokeili klooripromatsiinia leikkauspotilaillaan. Aine vahvisti muiden nukutusaineiden tehoa. Esitellessään aineen vaikutuksia kongressissa Brysselissä joulukuussa 1951, hän ehdotti sen käyttöä myös psykiatriassa. Se ”tuottaisi todistettavan, lääkkeillä aikaansaadun lobotomian”, hän totesi."

        Mielestäni ihmisillä on oikeus tietää faktat käyttämistään lääkkeistä, minä en myöskään ole ainoa joka täällä näistä asioista puhuu.Vaarallisuus on suhteellista, mutta käyttäjämäärään vetoaminen jonkin aineen haitoista puhuttaessa on looginen virhe.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoitat ei-toivotuilla ihmisillä? Kuka/ketkä eivät toivo näitä ihmisiä? Mihin heitä ei toivota?

        Mielisairas tarkoittaa ei-toivottua ihmistä. Valtio ei halua heitä yhteiskuntaan. Mielisairaus on kielikuva, jolla viitataan ei-toivottuun käytökseen, ajatteluun ja tai tunteiluun.

        Ei-toivotut ihmiset vaihtelevat aikakauden mukaan. Muutamia esimerkkejä ovat eri aikakausilta epileptikot, toisinajattelijat/poliittisen opposion jäsenet, homoseksuaalit, uhkapelaajat, uskovaiset, asunnottomat, surulliset/tuottamattomat, huumausaineiden käyttäjät, itsenäiset naiset ja niin edelleen. Valtio psykiatrian kautta määrittelee sen millaisia ihmisiä he eivät yhteisöönsä toivo. Psykiatrinen hoito on eufemismi kontrollointi ja rankaistutoimille. Mitään sairauksia eikä siten hoitoa voi lääketieteellisessä mielessä ollakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "1951 laivaston kirurgi Henri Laborit kokeili klooripromatsiinia leikkauspotilaillaan. Aine vahvisti muiden nukutusaineiden tehoa. Esitellessään aineen vaikutuksia kongressissa Brysselissä joulukuussa 1951, hän ehdotti sen käyttöä myös psykiatriassa. Se ”tuottaisi todistettavan, lääkkeillä aikaansaadun lobotomian”, hän totesi."

        Mielestäni ihmisillä on oikeus tietää faktat käyttämistään lääkkeistä, minä en myöskään ole ainoa joka täällä näistä asioista puhuu.Vaarallisuus on suhteellista, mutta käyttäjämäärään vetoaminen jonkin aineen haitoista puhuttaessa on looginen virhe.

        Vaarallisuus on suhteellista, joten miksi väität kaikkien lääkkeiden tekevän ihmisille aivovaurion? Tuollaisia ennen käytettyjä aineita on typerää laittaa esimerkeiksi keskusteluun. Lääketiede on kehittynyt, eikä enää toimita kuten ennen vanhaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa lääkettä voidaan käyttää eri saitauksissa eri vahvuuksilla riippumatta siitä, mihin ne alun perin on kehitetty. Sinulla vaan näkyy olevan kielteinen käsitys mielen sairauksiin käytetyistä lääkkeistä,. Jos ne olisivat noin "vaarallisia" mitä jatkuvasti eri yhteyksissä väität niiden olevan, niin tuskinpa niitä n. 500tuhatta ihmistä käyttäisi nykyään.

        Juuri sinun tapaisten henkilöiden takia Suomessa voidaan henkisesti huonosti. Aivan hardcore sadisti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaarallisuus on suhteellista, joten miksi väität kaikkien lääkkeiden tekevän ihmisille aivovaurion? Tuollaisia ennen käytettyjä aineita on typerää laittaa esimerkeiksi keskusteluun. Lääketiede on kehittynyt, eikä enää toimita kuten ennen vanhaan.

        "Vaarallisuus on suhteellista, joten miksi väität kaikkien lääkkeiden tekevän ihmisille aivovaurion?"

        Minä en ole väittänyt että kaikki lääkkeet aiheuttavat aivovaurioita.Uusien psykoosilääkkeiden tarkoitus on kuitenkin täysin sama kuin vanhojenkin eli ne rauhoittavat potilaat mitään parantavaa vaikutusta niillä ei ole.Haitoista löytyy kuitenkin paljon tietoa.

        "Eläinkokeissa on vahvistettu psykoosilääkityksen sekä aivojen tilavuuden pienenemisen välinen yhteys. Kun makakiapinoita altistettiin psykoosilääkitykselle 17-27 kuukauden ajaksi, niiden aivojen painosta hävisi solujen tuhoutumisen vuoksi 8-11%."

        https://www.madinamerica.com/2013/06/antipsychotics-and-brain-shrinkage-an-update/

        https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00033


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa lääkettä voidaan käyttää eri saitauksissa eri vahvuuksilla riippumatta siitä, mihin ne alun perin on kehitetty. Sinulla vaan näkyy olevan kielteinen käsitys mielen sairauksiin käytetyistä lääkkeistä,. Jos ne olisivat noin "vaarallisia" mitä jatkuvasti eri yhteyksissä väität niiden olevan, niin tuskinpa niitä n. 500tuhatta ihmistä käyttäisi nykyään.

        Minäkin hauan tähän kommentoida hieman vastaan.

        Ensinnäkin mielisairaus ei ole sairaus vaan viittaa ei-toivottuun käytökseen, ajatteluun ja tunteiluun. Siten ei ole mitään lääkittävää. On vain aineita, joilla pakkoa käyttäen laitetaan ihmiset hiljaiseksi seuraamuksista yksilölle piittaamatta.

        Toisekseen. Historia on täynnä esimerkkejä siitä miten erilaisia aineita on suositeltu ja käytetty ihan vapaaehtoisesti, jotka ovat myöhemmin osoittautuneet erittäin vahingollisiksi terveydelle.

        Se on totta, että samaa ainetta käytetään erilaisiin sairauksiin ja tarpeisiin. Lääkkeen ja myrkyn ero on vain annostus, kuten lääkärit tietävät. Lääkkeen ja huumeen ero on vain harjoitettava politiikka, kuten poliitikot tietävät. Hyvä esimerkki ensimmäisestä on vaikkapa varfariini, jota käytetään veren ohennukseen sekä rotan myrkkynä. Hyvä esimerkki jälkimmäisestä on amfetamiini, joka pidetään huumeena aikuisille, mutta lääkkeenä lapsille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa. Tutkimustyö vaatii selkeää ajattelua ja minulta nämä lääkkeet jopa vievät kyvyn kirjoittaa kunnolla (kuten tekstistä varmaankin näkyy). Eniten juuri pelkään mahdollisia vaikutuksia aivoihin (kemiallinen lobotomia), sillä aivot ovat tärkein työkaluni. Tutkijat varmasti eivät mitään muuta pelkää enempää kuin ajattelunsa heikkenemistä. Käsitykseni mukaan diagnoisiksi on nyt tulossa tuo bipolaarisuus (ja sen myöntänen itsekin). Parhaimmat tutkimukseni ja tulokset olen varmasti saanut aikaan lievän manian aikana ja sitä en tosiaan edes tällaisillä lääkkeillä halua minulta pois otettavan. Uskoisin piirteen olevan suht yleistäkin tutkijapiireissä.

        On todellakin syytä olla huolissaan kyseisten aineiden vaikutuksista kognitioon. Minä menin työkyvyttömäksi polyfarmasian seurauksena, missä lääkäri liioitteli sedatiivisten lääkkeiden kanssa. Elämä on ollut yhtä helvettiä sen jälkeen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaarallisuus on suhteellista, joten miksi väität kaikkien lääkkeiden tekevän ihmisille aivovaurion? Tuollaisia ennen käytettyjä aineita on typerää laittaa esimerkeiksi keskusteluun. Lääketiede on kehittynyt, eikä enää toimita kuten ennen vanhaan.

        Aloittajalta: Eiköhän tuo klooripromatsiini jonkinasteisessa käytössä ole edelleen?Tärkeänä pitäisin myös lääkkeiden yhteisvaikuruksia, joista tiedetään loppujen lopuksi aika vähän. Kuitenkin käytössä yhdellä henkilöllä on yleensä useita lääkkeita. Tavallisimpina näyttäisi olevan esim. ketiapiini, mirtatsapiini, gabapentiini, pregabaliini, venlafaksiini, propranololi (esim. paniikkihäiriöt), oksatsepaami, diatsepiini, kodeiini jne. Jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "1951 laivaston kirurgi Henri Laborit kokeili klooripromatsiinia leikkauspotilaillaan. Aine vahvisti muiden nukutusaineiden tehoa. Esitellessään aineen vaikutuksia kongressissa Brysselissä joulukuussa 1951, hän ehdotti sen käyttöä myös psykiatriassa. Se ”tuottaisi todistettavan, lääkkeillä aikaansaadun lobotomian”, hän totesi."

        Mielestäni ihmisillä on oikeus tietää faktat käyttämistään lääkkeistä, minä en myöskään ole ainoa joka täällä näistä asioista puhuu.Vaarallisuus on suhteellista, mutta käyttäjämäärään vetoaminen jonkin aineen haitoista puhuttaessa on looginen virhe.

        Käyttäjämäärään suhteutettuna yksi vaarallisimmista lääkkeistä on esim. levomepromatsiini. Eli jos huomioidaan lääkeainekuolleisuus, suhteessa käyttäjämäärään. Tämä yksittäisenä lääkkeenä. Ei sekakäyttönä kuten vaikka bentsodiatsepiinit yhdistettynä alkoholiin ja opioideihin.


    • Anonyymi

      Tuntuu, että osa noista psykopaatti psykiatreista suorastaan nauttii ihmisten elämien romuttamisesta aineilla. Kun saavat älykkään ihmisen nalkkiin, joka kritisoi heidän systeemiään/lääkkeitään/on lukenut niistä kritiikkiä, niin nauttivat ihmiskokeesta ja nöyryytyksesyä millä saavat tuhota toisen ja rampauttaa aivot noilla neurotoksiineilla. Lyödä maan rakoon. Auta armias jos reagoit huonosti heidän lääkkeisiinsä, kohta on vaan voimakkaampia ja lisää tulossa! Kaikki paremminvoimisesi on heidän kulttinsa ansiosta, ja huonomminvoimisesi sairautesi takia ja noudattamalla heidän pyhiä oppejaan paranet tai mitä ikinä se tarkoittaakaan.

      He ovat narsistisia ja egotietoisia ja heidän egonsa loukkaus johtaa kostoon ja yhä tiukempiin otteisiin. Lääkekritiikkiä esittäessään lääkäri oikein ilolla vaan nostaa lääkkeitä. He näkevät potilaita harvoin mutta ovat kuin asiantuntijoita heidän ongelmistaan.

      Pahin mitä voi tehdä noiden narsistien kynsissä on kritisoida heitä tai heidän lukemaansa alaa. Nuo sairaat psykopaatit ja heidän alansa on keksinyt lukuisia keinoja miten varmistaa lääkkeiden otto injektioruiskujen, väkivallan käyttämisen, ja suuhun liukenevien "lääkkeiden" avulla. Kaikki tuo on niin sairasta että traumat siitä tulee, tulla huumatuksi väkisin ja tulla arvostelluksi ja analysoitavaksi ja kontrolloiduksi.

      Itse opin keinot sylkeä suurin osa lääkkeet pois ja minun katsottiin voivan paremmin ja pääsin osastolta pois. Osastolla olo oli väkisinhuumaamista ja olo oli kuin olisi ollut kamalassa kankkusessa ja pöhnässä kokoajan. Hyiss! Olo oli kokoajan tyhmempi ja sekavampi lääkkeissä. Vieläkin kärsin vuosien lääkkeenkäytön vammoista mutta voin paremmin.

      • Anonyymi

        Aloittajalta: sanomasi on varsin voimakas, mutta kyllä tottapuhuen minua myös hieman pelottaa tämä nk. hoito, silä alkujärkytyksessäni olen saattanut tuoda ilmi kritiikkiä lähetteen oikeellisuuttaa, lääkehoidon tarpeelisuutta ym. kohtaan. Ja johtuen omasta taustastani myös juuri kyseisten lääkeaineiden alalta, taidan nyt olla uhka paykiatrin ammattitaidolle. Yritän tästä lähin olla hiljaa. Ikävää tässä sinänsä on se, että olen tästä kaikesta kritiikistä huolimatta uupunut ja voimakkaan masentunut ja toivoisin saavani oikeaa, ymmärtävää apua. Nyt koen lähinnä tulleeni raiskatuksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalta: sanomasi on varsin voimakas, mutta kyllä tottapuhuen minua myös hieman pelottaa tämä nk. hoito, silä alkujärkytyksessäni olen saattanut tuoda ilmi kritiikkiä lähetteen oikeellisuuttaa, lääkehoidon tarpeelisuutta ym. kohtaan. Ja johtuen omasta taustastani myös juuri kyseisten lääkeaineiden alalta, taidan nyt olla uhka paykiatrin ammattitaidolle. Yritän tästä lähin olla hiljaa. Ikävää tässä sinänsä on se, että olen tästä kaikesta kritiikistä huolimatta uupunut ja voimakkaan masentunut ja toivoisin saavani oikeaa, ymmärtävää apua. Nyt koen lähinnä tulleeni raiskatuksi.

        " toivoisin saavani oikeaa, ymmärtävää apua"

        Kannattaisi ehkä koettaa hakeutua terapiaan jollekin sellaiselle terapeutille, jolla on etäisyyttä psykiatriaan, ja joka ajattelee muutenkin omilla aivoillaan. Sen lisäksi hänen pitäisi tietysti olla henkilö jonka kokisit olevan samalla aaltopituudella kanssasi. Tällaisen kanssa keskustelemisesta voi olla todella pitkäjänteistä apua.

        Pääsisit varmasti esim. Kelan kuntoutuspsykoterapian kautta. Vaatii aikansa ja vaivaakin seuloa joukosta oikea/oikeat ihmiset, mutta se kannattaa.

        Psykiatrian tarkoitus ei ole auttaa, vaan kontrolloida. Tämä nyt vaan on ikävä totuus. Eihän se tarkoita , ettei siellä seassa, sairaaloissakin olisi joskus hyväntahtoisia ihmisiä. On parempiakin sairaalapaikkoja kuin se missä nyt jouduit olemaan. Mutta tuollaista taitaa olla enemmistö. Minulla ja tuttavillani on pääasiassa huonoja kokemuksia psykiatriasta.

        Terapia ja terapeutit sitä vastoin eivät välttämättä ole osa psykiatriaa. He joutuvat toimimaan sen viitekehyksessä terveydenhuollon ammattihenkilöinä, jos haluavat harjoittaa Valviran hyväksymää psykoterapiaa, jolloin asiakas voi saada Kela tai sv-korvauksia. Mutta heissä on monenlaista ajattelijaa. Jotkut ovat ihan pikku-psykiatreja täysin, riippumatta ovatko he pohjakoulutukseltaan psykologeja, teologeja vai lääkäreitä. Toisaalta on lääkäri-terapeutteja,jotka suhtautuvat hyvin kriittisesti valtavirtapsykiatriaan.


      • Anonyymi

        Saanko kysyä miksi jpuduit osastolle ja saitko koskaan oikeaa apua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " toivoisin saavani oikeaa, ymmärtävää apua"

        Kannattaisi ehkä koettaa hakeutua terapiaan jollekin sellaiselle terapeutille, jolla on etäisyyttä psykiatriaan, ja joka ajattelee muutenkin omilla aivoillaan. Sen lisäksi hänen pitäisi tietysti olla henkilö jonka kokisit olevan samalla aaltopituudella kanssasi. Tällaisen kanssa keskustelemisesta voi olla todella pitkäjänteistä apua.

        Pääsisit varmasti esim. Kelan kuntoutuspsykoterapian kautta. Vaatii aikansa ja vaivaakin seuloa joukosta oikea/oikeat ihmiset, mutta se kannattaa.

        Psykiatrian tarkoitus ei ole auttaa, vaan kontrolloida. Tämä nyt vaan on ikävä totuus. Eihän se tarkoita , ettei siellä seassa, sairaaloissakin olisi joskus hyväntahtoisia ihmisiä. On parempiakin sairaalapaikkoja kuin se missä nyt jouduit olemaan. Mutta tuollaista taitaa olla enemmistö. Minulla ja tuttavillani on pääasiassa huonoja kokemuksia psykiatriasta.

        Terapia ja terapeutit sitä vastoin eivät välttämättä ole osa psykiatriaa. He joutuvat toimimaan sen viitekehyksessä terveydenhuollon ammattihenkilöinä, jos haluavat harjoittaa Valviran hyväksymää psykoterapiaa, jolloin asiakas voi saada Kela tai sv-korvauksia. Mutta heissä on monenlaista ajattelijaa. Jotkut ovat ihan pikku-psykiatreja täysin, riippumatta ovatko he pohjakoulutukseltaan psykologeja, teologeja vai lääkäreitä. Toisaalta on lääkäri-terapeutteja,jotka suhtautuvat hyvin kriittisesti valtavirtapsykiatriaan.

        On aika yleistä nykyään, että psykoterapiassa käsitellään psykiatrisessa hoidossa saatuja traumoja. Yhtä lailla sairaalassa kuin avohoidossakin saatuja. Se on ihan sairasta. Järjestelmä on sairas. Mutta näin se vain on. Ja silti halutaan pitää kiinni vakiintuneista käytännöistä.

        Terapeuttienkin joukossa on ns.sekopäitä ja asiakkailleen vaarallisia tyyppejä (omista ongelmistaan johtuen), koska se on täysin inhimillistä toimintaa. Mutta jos käyttää oikeuttaan valita, ja muistaa, että voi aina lähteä (terapiaan ei voi ketään pakottaa, toisin kuin psykiatriseen sairaalaan) niin se on ainakin omasta mielestäni paljon parempi vaihtoehto kuin jäädä miettimään vaikeuksiaan yksin, tai turruttaa oloaan laillisilla huumeilla jatkuvasti.

        Katsopa aloittaja tämä dokumentti Avoimen dialogin hoitomallista, joka on käytössä Länsi-Lapissa. Siellä on ylivoimaiset, maailmallakin tunnetut hoitotulokset. Hoito on lähes lääkkeetöntä, ja perustuu henkistä kriisiä läpikäyvän ihmisen kuuntelemiseen ja kunnioittavaan kohteluun:

        https://www.youtube.com/watch?v=c4aKg7gZZrk

        Anonyymi
        Tänään 18:15


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On aika yleistä nykyään, että psykoterapiassa käsitellään psykiatrisessa hoidossa saatuja traumoja. Yhtä lailla sairaalassa kuin avohoidossakin saatuja. Se on ihan sairasta. Järjestelmä on sairas. Mutta näin se vain on. Ja silti halutaan pitää kiinni vakiintuneista käytännöistä.

        Terapeuttienkin joukossa on ns.sekopäitä ja asiakkailleen vaarallisia tyyppejä (omista ongelmistaan johtuen), koska se on täysin inhimillistä toimintaa. Mutta jos käyttää oikeuttaan valita, ja muistaa, että voi aina lähteä (terapiaan ei voi ketään pakottaa, toisin kuin psykiatriseen sairaalaan) niin se on ainakin omasta mielestäni paljon parempi vaihtoehto kuin jäädä miettimään vaikeuksiaan yksin, tai turruttaa oloaan laillisilla huumeilla jatkuvasti.

        Katsopa aloittaja tämä dokumentti Avoimen dialogin hoitomallista, joka on käytössä Länsi-Lapissa. Siellä on ylivoimaiset, maailmallakin tunnetut hoitotulokset. Hoito on lähes lääkkeetöntä, ja perustuu henkistä kriisiä läpikäyvän ihmisen kuuntelemiseen ja kunnioittavaan kohteluun:

        https://www.youtube.com/watch?v=c4aKg7gZZrk

        Anonyymi
        Tänään 18:15

        Psykiatrisella osastolla pakkohoidossa tai uhan alla sinne joutumisesta ei kannata olla kyseenalaistava ajatteleva ihminen, ei olla vihainen, ei kannata tuntea liikaa, ei ilmaista tunteitaan liikaa, ei hätääntyä paineen alla, ei elehtiä eikä liikkua liikaa, ei olla kriittinen, ei olla liian äänekäs, ei kannata kuunnella kehoaan vaikka se sanoisi että syödyt lääkkeet tekee kamalan olon, ei reagoida lääkkeisiin huonosti koska se tietää mahdollisesti lisää lääkkeitä, ei kieltäytyä lääkityksistä, ei kuunnella omaa arvomaailmaan joka sanoo että ihmisten väkisinhuumaaminen tai heidän tekemänsä toimenpiteet on väärin , ei kieltäytyä mistään leimasta tai pilleristä eikä varsinkaan puolustaa oikeuksiaan joita ei ole, eikä arvostella vallanpitäjää eikä omata hänen kanssaan hyvin eriäviä näkemyksiä

        Kaikki mitä teet, analysoidaan. Pillerihuuruissakin sinua analysoidaan

        Olla vain rauhallinen, myötäillä psykiatria, osoita uskosi niiden oppeihin joilla on valta, tietäen että on pakko vetää tuhoisia pillereitä niin kauan kun he päättävät ja olla toisten kontrollissa koska heillä on injektioruiskut pelotteena . Sinä aikana tahto ja monesti ajattelukyky nujerretaan pillereillä ja kaikki epäoikeudenmukaisuuden pakkohoidosta kokemukset häviävät helposti pillerihuuruihin. Saattaa kadota ripaus omasta itsestä sivussa. Osa tykkää, toiset ei.

        Sellainen oli kokemukseni psykiatrian pakkopillereissä olosta. Niistä luopuminen oli mahtavaa mutta arvet jäi pakkohuumaamisesta tokkuraan ja puolitiedottomaan tilaan samaan aikaan saaden haittoja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrisella osastolla pakkohoidossa tai uhan alla sinne joutumisesta ei kannata olla kyseenalaistava ajatteleva ihminen, ei olla vihainen, ei kannata tuntea liikaa, ei ilmaista tunteitaan liikaa, ei hätääntyä paineen alla, ei elehtiä eikä liikkua liikaa, ei olla kriittinen, ei olla liian äänekäs, ei kannata kuunnella kehoaan vaikka se sanoisi että syödyt lääkkeet tekee kamalan olon, ei reagoida lääkkeisiin huonosti koska se tietää mahdollisesti lisää lääkkeitä, ei kieltäytyä lääkityksistä, ei kuunnella omaa arvomaailmaan joka sanoo että ihmisten väkisinhuumaaminen tai heidän tekemänsä toimenpiteet on väärin , ei kieltäytyä mistään leimasta tai pilleristä eikä varsinkaan puolustaa oikeuksiaan joita ei ole, eikä arvostella vallanpitäjää eikä omata hänen kanssaan hyvin eriäviä näkemyksiä

        Kaikki mitä teet, analysoidaan. Pillerihuuruissakin sinua analysoidaan

        Olla vain rauhallinen, myötäillä psykiatria, osoita uskosi niiden oppeihin joilla on valta, tietäen että on pakko vetää tuhoisia pillereitä niin kauan kun he päättävät ja olla toisten kontrollissa koska heillä on injektioruiskut pelotteena . Sinä aikana tahto ja monesti ajattelukyky nujerretaan pillereillä ja kaikki epäoikeudenmukaisuuden pakkohoidosta kokemukset häviävät helposti pillerihuuruihin. Saattaa kadota ripaus omasta itsestä sivussa. Osa tykkää, toiset ei.

        Sellainen oli kokemukseni psykiatrian pakkopillereissä olosta. Niistä luopuminen oli mahtavaa mutta arvet jäi pakkohuumaamisesta tokkuraan ja puolitiedottomaan tilaan samaan aikaan saaden haittoja

        Omat kokemukseni pakkohoidosta vyöryvät läpi traumakokemuksena, minkä takia kirjoitukseni voivat olla välillä suoria ja kovia, ja hieman äärimmäisiä. Pahoittelen ap, koska sinulla voi olla juuri huono olo. Sitä ei auttanut se että oma lääkekritiikkini ja kamalat kokemukset ja huolet lääkkeistä ja vieroituksesta vaiennettiin sairaalassa yhä kovempiin pillereihin mistä en mihinkään reagoinut hyvin ja lopputulos oli ylilääkintä ja yhä kasvavat haitat. Joille oltiin sokeita. Kokemus traumatisoi minut mutta myös traumalle oltiin sokeita. Käsitykseni biologiskeskeisestä psykiatrian suuntauksesta mikä eritoten sairaaloissa on vallalla on tiukasti negatiivinen. Suhtautumiseni Keroputaan hoitomalliin on hieman optimistisempi lukemani perusteella ja se palauttaa hiukan uskoa siihen että voisi olla tapoja auttaa ihmisiä ihan vain kuuntelemalla heitä.

        En itse odota enää saavani apua mistään osastoilta, koskaan, enää.

        On ironista että hoidon traumoja voidaan joutua käsittelemään terapiassa ja psykiatrisista hoidoista voi ottaa aikaa toipua vieroitusoireiden, lääkehaittojen ja traumojen muodossa.

        Mutta, elossa ollaan edelleen. Osastosta huolimatta.

        Voimia, onhan tuo pakkohoito melkoinen kokemus kyllä. Moni kääntää tarinan niin että sai sieltä haitallisista puolista huolimatta apua mutta itse en voi vastaavaa sanoa valitettavasti koska en voi uskoa tuohon hoitomalliin kokemieni lääkeharmien jälkeen ja ehkä siksi että olen liian kyseenalaistava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrisella osastolla pakkohoidossa tai uhan alla sinne joutumisesta ei kannata olla kyseenalaistava ajatteleva ihminen, ei olla vihainen, ei kannata tuntea liikaa, ei ilmaista tunteitaan liikaa, ei hätääntyä paineen alla, ei elehtiä eikä liikkua liikaa, ei olla kriittinen, ei olla liian äänekäs, ei kannata kuunnella kehoaan vaikka se sanoisi että syödyt lääkkeet tekee kamalan olon, ei reagoida lääkkeisiin huonosti koska se tietää mahdollisesti lisää lääkkeitä, ei kieltäytyä lääkityksistä, ei kuunnella omaa arvomaailmaan joka sanoo että ihmisten väkisinhuumaaminen tai heidän tekemänsä toimenpiteet on väärin , ei kieltäytyä mistään leimasta tai pilleristä eikä varsinkaan puolustaa oikeuksiaan joita ei ole, eikä arvostella vallanpitäjää eikä omata hänen kanssaan hyvin eriäviä näkemyksiä

        Kaikki mitä teet, analysoidaan. Pillerihuuruissakin sinua analysoidaan

        Olla vain rauhallinen, myötäillä psykiatria, osoita uskosi niiden oppeihin joilla on valta, tietäen että on pakko vetää tuhoisia pillereitä niin kauan kun he päättävät ja olla toisten kontrollissa koska heillä on injektioruiskut pelotteena . Sinä aikana tahto ja monesti ajattelukyky nujerretaan pillereillä ja kaikki epäoikeudenmukaisuuden pakkohoidosta kokemukset häviävät helposti pillerihuuruihin. Saattaa kadota ripaus omasta itsestä sivussa. Osa tykkää, toiset ei.

        Sellainen oli kokemukseni psykiatrian pakkopillereissä olosta. Niistä luopuminen oli mahtavaa mutta arvet jäi pakkohuumaamisesta tokkuraan ja puolitiedottomaan tilaan samaan aikaan saaden haittoja

        Aloittajalta: Olet tässä varmasti täysin oikeassa. Iyse menin nyt sitten lääketokkurassa hölmöilemään ja puolustamaan oikeuksiani ja kertomaan mielupiteitäni. Ja vuelä pahempaa, kertomaan tunteista. Tästä rangaistuksena vietin yön eristyksessä (mikä sinänsä ei haitannut, sillä patja oli erittäin hyvä ja nukuin oikeasti kerrankin hyvin). Kysyin kyllä, miten rankaiseminen auttaa ihmustä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrisella osastolla pakkohoidossa tai uhan alla sinne joutumisesta ei kannata olla kyseenalaistava ajatteleva ihminen, ei olla vihainen, ei kannata tuntea liikaa, ei ilmaista tunteitaan liikaa, ei hätääntyä paineen alla, ei elehtiä eikä liikkua liikaa, ei olla kriittinen, ei olla liian äänekäs, ei kannata kuunnella kehoaan vaikka se sanoisi että syödyt lääkkeet tekee kamalan olon, ei reagoida lääkkeisiin huonosti koska se tietää mahdollisesti lisää lääkkeitä, ei kieltäytyä lääkityksistä, ei kuunnella omaa arvomaailmaan joka sanoo että ihmisten väkisinhuumaaminen tai heidän tekemänsä toimenpiteet on väärin , ei kieltäytyä mistään leimasta tai pilleristä eikä varsinkaan puolustaa oikeuksiaan joita ei ole, eikä arvostella vallanpitäjää eikä omata hänen kanssaan hyvin eriäviä näkemyksiä

        Kaikki mitä teet, analysoidaan. Pillerihuuruissakin sinua analysoidaan

        Olla vain rauhallinen, myötäillä psykiatria, osoita uskosi niiden oppeihin joilla on valta, tietäen että on pakko vetää tuhoisia pillereitä niin kauan kun he päättävät ja olla toisten kontrollissa koska heillä on injektioruiskut pelotteena . Sinä aikana tahto ja monesti ajattelukyky nujerretaan pillereillä ja kaikki epäoikeudenmukaisuuden pakkohoidosta kokemukset häviävät helposti pillerihuuruihin. Saattaa kadota ripaus omasta itsestä sivussa. Osa tykkää, toiset ei.

        Sellainen oli kokemukseni psykiatrian pakkopillereissä olosta. Niistä luopuminen oli mahtavaa mutta arvet jäi pakkohuumaamisesta tokkuraan ja puolitiedottomaan tilaan samaan aikaan saaden haittoja

        Aloittajalta: tuo kirjoittamasi saa kyllä tuntevan ihmisen hyvin surulliseksi. Itse koen, että minulla on jonkinverran kapasiteettia ja puskuria tällaiselle mielivallalle, mutta täällä näkee paljon ihmisiä, jouden katse on jo tyhjentynyt. Ongelmana itselläni on, että olen aina ollut idealisti (tätä ilmeisesti pstkiatriassa pidetään huonona asiana) ja poliittiset näkemykseni, käsitykseni yhteiskunnan tilasta jne. jne. eivät useinkaan saa erilaisissa instituutioissa toimivilta vastakaikua. Mielestäni pyrin olemaan hyvin humaani (vaikka humanisti en olekaan). Ja tässä tullan ongelman ytimeen. Valitettavasti en useinkaan pysty pysymään hiljaa ja myötäilemään psykiatria esim. suostumaan uusiin lääkkeisiim, kun lähtökohtaisesti tuo lääke voi ehkä hetkeksi turruttaa, mutta ei poista alkuperäisen ahdistuksen syytä. En tiedä. Käytössäni ei ole sellaista valtaa, varoja tai taistavoimia että tähän voisin vaikuttaa. Mutta tästä huolimatta en koe, etyä pakkohoito on oikea tapa asian hoitamiseksi. Hoidon rakenteita ja ihmisten hyvinvointia tulisi pyrkiä hoitamaan jotenkin muuten. Tämä on poliittinen ja yhteiskunnallinen asia, jota tuskin pystymme tällä palstalla ratkaisemaan. Hyvä kuitenkin olisi saada asiaa myös yleisempään tietoisuuteen. Valitettavasti stigmatisoinnin ja usein heikkojen lähtökohtien vuoksi tämä jäänee haaveeksi.
        Valitettavasti nyt itse hölmöilin ajatusteni ksnssa, vaikka olisi pitänyt pyrkiä olemaan järkevä ja en nyt sitten vielä päässyt täältä pois


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalta: tuo kirjoittamasi saa kyllä tuntevan ihmisen hyvin surulliseksi. Itse koen, että minulla on jonkinverran kapasiteettia ja puskuria tällaiselle mielivallalle, mutta täällä näkee paljon ihmisiä, jouden katse on jo tyhjentynyt. Ongelmana itselläni on, että olen aina ollut idealisti (tätä ilmeisesti pstkiatriassa pidetään huonona asiana) ja poliittiset näkemykseni, käsitykseni yhteiskunnan tilasta jne. jne. eivät useinkaan saa erilaisissa instituutioissa toimivilta vastakaikua. Mielestäni pyrin olemaan hyvin humaani (vaikka humanisti en olekaan). Ja tässä tullan ongelman ytimeen. Valitettavasti en useinkaan pysty pysymään hiljaa ja myötäilemään psykiatria esim. suostumaan uusiin lääkkeisiim, kun lähtökohtaisesti tuo lääke voi ehkä hetkeksi turruttaa, mutta ei poista alkuperäisen ahdistuksen syytä. En tiedä. Käytössäni ei ole sellaista valtaa, varoja tai taistavoimia että tähän voisin vaikuttaa. Mutta tästä huolimatta en koe, etyä pakkohoito on oikea tapa asian hoitamiseksi. Hoidon rakenteita ja ihmisten hyvinvointia tulisi pyrkiä hoitamaan jotenkin muuten. Tämä on poliittinen ja yhteiskunnallinen asia, jota tuskin pystymme tällä palstalla ratkaisemaan. Hyvä kuitenkin olisi saada asiaa myös yleisempään tietoisuuteen. Valitettavasti stigmatisoinnin ja usein heikkojen lähtökohtien vuoksi tämä jäänee haaveeksi.
        Valitettavasti nyt itse hölmöilin ajatusteni ksnssa, vaikka olisi pitänyt pyrkiä olemaan järkevä ja en nyt sitten vielä päässyt täältä pois

        Mitä olen hoitosysteemissä ollut negatiivisen hoitokokemukseni jälkeen niin onneksi olen sinänsä vähän optimistisempi hoitojärjestelmään nykyään kuin pakkohoitojakson jälkeen, vaikka toisaalta mielestäni koko systeemi vaatisi aika radikaalia uudistamista ollakseen inhimillisempi. Myös lääkkeetöntä terapiakeskeistä hoitoa on saatavilla, kylläkin hieman kiven takanaa. Traumojakin hoitojärjestelmästä saatetaan ymmärtää hoitojärjestelmässä ja lääkäreitä on moneen lähtöön. Osa ei ymmärrä hoitojärjestelmästä kummunnutta traumaa, koska ihmisillä on rajallinen kapasiteetti astua toisen saappaisiin ja osa lääkäreistä pitää lääkkeiden haittoja minimaalisina (mitä ne ei todellakaan ole!). Joku yhdistää vaan traumat esim. väkivallan kohteeksi joutumiseen, mutta toisaalta osastokokemus oli ainakin minulle täynnä henkistä väkivaltaa ja kemiallista pahoinpitelyä. Minä uskon että nämä puolihuolimattomasti määrättävät lääkeaineet saattavat jopa traumatisoida ihmisen, koska ne haitat niistä voi olla pitemmän päälle lähes invalidisoivia. Valitettavasti julkisella puolella lääkärin valinta on vaikeaa ja on hankala valita mihin suuntaan orientoituneelle psykiatrille menee, ja kohdalle saattaa tulla vaikka millainen tapaus.

        Nykyisen järjestelmän kompastuskivet on siinä, että ihminen tarvii diagnoosin tullakseen autetuksi ja biologiaan painottunut biopsykiatria on ollut vahvasti vallalla, heikosta tutkimusnäytöstä huolimatta mielenterveysongelmien biologisesta pohjasta. Kuitenkin tämä myytti elää että lääke auttaa. Koko homma tuntuu hölmöläisen hommalta hoidossa. Ajatellaan että leima otsaan auttaa, ja sitten hoidetaan jotain sairautta uskomushoitotyyppisesti lääkkeillä mitkä on varmaan monille erityisesti pitemmän päälle haitallisia. Ei nähdä tai ei vain jakseta nähdä työn suorittamisen lomassa että kyseinen hoitosysteemi voi johtaa henkiseen väkivaltaan. Ei kuunnella potilasta vaan yritetään survoa hänet johonkin hoitomalliin. Ja nämä lääkkeet tuovat ihan omat haittansa vielä elämään. Aito kuuntelu ja ymmärrys puuttuu, vaan tärkeintä tuntuu olevan lääkärin tulkinnat siitä kuinka sekaisin potilas on ja mitä lääkettä määrätään. Toisaalta mitään tunnetason ymmärrystä on turha odottaakaan tuosta kylmästä systeemistä. Jos ymmärrystä haluaa löytää, niin sen löytää enemmän ihmissuhteista ja muilta reiteiltä, tai vertaistuesta. Jälkikäteen ajatellen on hyvä kysymys, miksi ihmiset ovat muutenkaan niin lääkäriuskoisia, että uskovat että valkotakki ratkaisee huonolla potilastuntemuksellaan heidän ongelmansa. Toisaalta tähän systeemi painostaa, monin tavoin.

        Hoitosysteemissä osastoilla on paljon esim. hoitajia, joille käytännössä hoitaminen on sitä että potilaaseen laitetaan joko vapaaehtoisesti tai väkisin kasa huumaavia aineita kutsuen niitä lääkkeiksi ja pidetään yllä tiukkaa rytmiä. Osastokulttuurista voi miettiä palveleeko se enemmän hoitajia vai potilaita. Ja käytännössä mielen sairaudet on vain kuin diabetes heille ikäänkuin ratkaisten sen biologisen häiriön mikä näihin mielisairauksiin kuuluu, siitä huolimatta että lääkkeiden toimintamekanismia ei ymmärretä.

        Potilaita pelotellaan ottamaan lääkkeitä, esim. pelotellen kroonikoksi joutumisesta tai aivovaurioista tai kertoen täysiä valeita miksi lääkkeitä kannattaa syödä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä olen hoitosysteemissä ollut negatiivisen hoitokokemukseni jälkeen niin onneksi olen sinänsä vähän optimistisempi hoitojärjestelmään nykyään kuin pakkohoitojakson jälkeen, vaikka toisaalta mielestäni koko systeemi vaatisi aika radikaalia uudistamista ollakseen inhimillisempi. Myös lääkkeetöntä terapiakeskeistä hoitoa on saatavilla, kylläkin hieman kiven takanaa. Traumojakin hoitojärjestelmästä saatetaan ymmärtää hoitojärjestelmässä ja lääkäreitä on moneen lähtöön. Osa ei ymmärrä hoitojärjestelmästä kummunnutta traumaa, koska ihmisillä on rajallinen kapasiteetti astua toisen saappaisiin ja osa lääkäreistä pitää lääkkeiden haittoja minimaalisina (mitä ne ei todellakaan ole!). Joku yhdistää vaan traumat esim. väkivallan kohteeksi joutumiseen, mutta toisaalta osastokokemus oli ainakin minulle täynnä henkistä väkivaltaa ja kemiallista pahoinpitelyä. Minä uskon että nämä puolihuolimattomasti määrättävät lääkeaineet saattavat jopa traumatisoida ihmisen, koska ne haitat niistä voi olla pitemmän päälle lähes invalidisoivia. Valitettavasti julkisella puolella lääkärin valinta on vaikeaa ja on hankala valita mihin suuntaan orientoituneelle psykiatrille menee, ja kohdalle saattaa tulla vaikka millainen tapaus.

        Nykyisen järjestelmän kompastuskivet on siinä, että ihminen tarvii diagnoosin tullakseen autetuksi ja biologiaan painottunut biopsykiatria on ollut vahvasti vallalla, heikosta tutkimusnäytöstä huolimatta mielenterveysongelmien biologisesta pohjasta. Kuitenkin tämä myytti elää että lääke auttaa. Koko homma tuntuu hölmöläisen hommalta hoidossa. Ajatellaan että leima otsaan auttaa, ja sitten hoidetaan jotain sairautta uskomushoitotyyppisesti lääkkeillä mitkä on varmaan monille erityisesti pitemmän päälle haitallisia. Ei nähdä tai ei vain jakseta nähdä työn suorittamisen lomassa että kyseinen hoitosysteemi voi johtaa henkiseen väkivaltaan. Ei kuunnella potilasta vaan yritetään survoa hänet johonkin hoitomalliin. Ja nämä lääkkeet tuovat ihan omat haittansa vielä elämään. Aito kuuntelu ja ymmärrys puuttuu, vaan tärkeintä tuntuu olevan lääkärin tulkinnat siitä kuinka sekaisin potilas on ja mitä lääkettä määrätään. Toisaalta mitään tunnetason ymmärrystä on turha odottaakaan tuosta kylmästä systeemistä. Jos ymmärrystä haluaa löytää, niin sen löytää enemmän ihmissuhteista ja muilta reiteiltä, tai vertaistuesta. Jälkikäteen ajatellen on hyvä kysymys, miksi ihmiset ovat muutenkaan niin lääkäriuskoisia, että uskovat että valkotakki ratkaisee huonolla potilastuntemuksellaan heidän ongelmansa. Toisaalta tähän systeemi painostaa, monin tavoin.

        Hoitosysteemissä osastoilla on paljon esim. hoitajia, joille käytännössä hoitaminen on sitä että potilaaseen laitetaan joko vapaaehtoisesti tai väkisin kasa huumaavia aineita kutsuen niitä lääkkeiksi ja pidetään yllä tiukkaa rytmiä. Osastokulttuurista voi miettiä palveleeko se enemmän hoitajia vai potilaita. Ja käytännössä mielen sairaudet on vain kuin diabetes heille ikäänkuin ratkaisten sen biologisen häiriön mikä näihin mielisairauksiin kuuluu, siitä huolimatta että lääkkeiden toimintamekanismia ei ymmärretä.

        Potilaita pelotellaan ottamaan lääkkeitä, esim. pelotellen kroonikoksi joutumisesta tai aivovaurioista tai kertoen täysiä valeita miksi lääkkeitä kannattaa syödä.

        Ja korjattakoon että suljettujen osastojen pääsääntöisesti käytössä olevaa hoitomallia kohtaan en ole optimistinen, vaan nuo ovat käytännössä paikkoja joissa ihmisarvoinen kohtelu voi tupata unohtumaan, koska siellä voidaan rajoittaa niin paljon perusoikeuksia. siksi en itse, missään tilanteessa, menisi enää osastolle, vaikka joskus voisin erittäin huonosti - onneksi riskiä olon pahalle huononemiselle ei ole koska pahimmat oloni olen kokenut lääkekokeilujen tai vieroitusten aikana. Siellä voi olla ihan hyviäkin ihmisiä töissä, en sitä kiellä, mutta valitettavasti en haluaisi koskaan enää joutua uhan alle, että joudun mihinkään pillereihin ilman omaa tahtoani ja systeemillä on valta puuttua itsemäärämisoikeuteen, myös vapaaehtoiseen hoitoon menevillä. Välillä ahdistaa käydä ihan avohoidossakin, kun tietää tuon vallan mikä koko systeemissä on. Pidän rajat siinä, kuink a paljon siellä puututaan elämääni ja esim. kotikäynteihin en koskaan suostuisi.

        En tiedä Keroputaan mallista niin paljon, että voisin sitä kehua, mutta siellä tuntuu että lähtökohta ihmiskärsimyksen ymmärtämiseen on ehkä vähän humaanimpi. Haluan uskoa, että suunta mielenterveyshoidossa on tulevaisuudessa enemmän ihmiskeskeinen kuin biologiskeskeinen. Valitettavasti psykiatrian julma historia ei luo minulle hyvää uskoa siihen.

        Tässä muuten hyvä linkki twiittiin Australiassa julkaistusta lehtiartikkelista https://twitter.com/ErminiaColucci/status/1222775145992990720?s=20

        Siinä kerrotaan ohjelmasta Australiassa jossa itsemurhien ehkäisy aletaan ymmärtää laajemmasta perspektiivistä, ja siinä nähdään lääketieteellisen lääkekeskeisen mallin epäonnistuminen itsemurhien ehkäisyssä.

        Mielenkiintoista. Ehkä tulevaisuudessa on toivoa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja korjattakoon että suljettujen osastojen pääsääntöisesti käytössä olevaa hoitomallia kohtaan en ole optimistinen, vaan nuo ovat käytännössä paikkoja joissa ihmisarvoinen kohtelu voi tupata unohtumaan, koska siellä voidaan rajoittaa niin paljon perusoikeuksia. siksi en itse, missään tilanteessa, menisi enää osastolle, vaikka joskus voisin erittäin huonosti - onneksi riskiä olon pahalle huononemiselle ei ole koska pahimmat oloni olen kokenut lääkekokeilujen tai vieroitusten aikana. Siellä voi olla ihan hyviäkin ihmisiä töissä, en sitä kiellä, mutta valitettavasti en haluaisi koskaan enää joutua uhan alle, että joudun mihinkään pillereihin ilman omaa tahtoani ja systeemillä on valta puuttua itsemäärämisoikeuteen, myös vapaaehtoiseen hoitoon menevillä. Välillä ahdistaa käydä ihan avohoidossakin, kun tietää tuon vallan mikä koko systeemissä on. Pidän rajat siinä, kuink a paljon siellä puututaan elämääni ja esim. kotikäynteihin en koskaan suostuisi.

        En tiedä Keroputaan mallista niin paljon, että voisin sitä kehua, mutta siellä tuntuu että lähtökohta ihmiskärsimyksen ymmärtämiseen on ehkä vähän humaanimpi. Haluan uskoa, että suunta mielenterveyshoidossa on tulevaisuudessa enemmän ihmiskeskeinen kuin biologiskeskeinen. Valitettavasti psykiatrian julma historia ei luo minulle hyvää uskoa siihen.

        Tässä muuten hyvä linkki twiittiin Australiassa julkaistusta lehtiartikkelista https://twitter.com/ErminiaColucci/status/1222775145992990720?s=20

        Siinä kerrotaan ohjelmasta Australiassa jossa itsemurhien ehkäisy aletaan ymmärtää laajemmasta perspektiivistä, ja siinä nähdään lääketieteellisen lääkekeskeisen mallin epäonnistuminen itsemurhien ehkäisyssä.

        Mielenkiintoista. Ehkä tulevaisuudessa on toivoa

        Aloittajalta: pahinta juuri lienee tuo ihmisoikeuksien rajoittaminen ja jatkuvs kontrolli. Joukossa toki myös oikeasti inhimillistä henkilökuntaa, mutta näitä tuntuisi olevan enemmän hoitajissa. Tähän mennessä kohtaamani psykiatrit ovat siheuttaneet lähinnä kauhua ja pelkoa. Tunne varmastikin muistuttaa inkvisition kouriin joutuneen tilannetta, jossa kaikkea sanomaasi voidaan vääristellä ja käyttää sinua vastaan. Itsetuntosi pyritään murskaamaan ja vaaditaan puhumaan, tosin ei kerrota mistä. Toisaalta kun yritin puhua äsken tapaamalleni psykiatrille hän keskeytti minut ja sanoi ettei tähän nyt ole aikaa. Uusivat M1 lähetteen, koska olin kirjattuna toisella osastolla (akuutti) välillä n. 2h ja soyen teknisesti uloslirjattuna psykiatriselta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja korjattakoon että suljettujen osastojen pääsääntöisesti käytössä olevaa hoitomallia kohtaan en ole optimistinen, vaan nuo ovat käytännössä paikkoja joissa ihmisarvoinen kohtelu voi tupata unohtumaan, koska siellä voidaan rajoittaa niin paljon perusoikeuksia. siksi en itse, missään tilanteessa, menisi enää osastolle, vaikka joskus voisin erittäin huonosti - onneksi riskiä olon pahalle huononemiselle ei ole koska pahimmat oloni olen kokenut lääkekokeilujen tai vieroitusten aikana. Siellä voi olla ihan hyviäkin ihmisiä töissä, en sitä kiellä, mutta valitettavasti en haluaisi koskaan enää joutua uhan alle, että joudun mihinkään pillereihin ilman omaa tahtoani ja systeemillä on valta puuttua itsemäärämisoikeuteen, myös vapaaehtoiseen hoitoon menevillä. Välillä ahdistaa käydä ihan avohoidossakin, kun tietää tuon vallan mikä koko systeemissä on. Pidän rajat siinä, kuink a paljon siellä puututaan elämääni ja esim. kotikäynteihin en koskaan suostuisi.

        En tiedä Keroputaan mallista niin paljon, että voisin sitä kehua, mutta siellä tuntuu että lähtökohta ihmiskärsimyksen ymmärtämiseen on ehkä vähän humaanimpi. Haluan uskoa, että suunta mielenterveyshoidossa on tulevaisuudessa enemmän ihmiskeskeinen kuin biologiskeskeinen. Valitettavasti psykiatrian julma historia ei luo minulle hyvää uskoa siihen.

        Tässä muuten hyvä linkki twiittiin Australiassa julkaistusta lehtiartikkelista https://twitter.com/ErminiaColucci/status/1222775145992990720?s=20

        Siinä kerrotaan ohjelmasta Australiassa jossa itsemurhien ehkäisy aletaan ymmärtää laajemmasta perspektiivistä, ja siinä nähdään lääketieteellisen lääkekeskeisen mallin epäonnistuminen itsemurhien ehkäisyssä.

        Mielenkiintoista. Ehkä tulevaisuudessa on toivoa

        "Haluan uskoa, että suunta mielenterveyshoidossa on tulevaisuudessa enemmän ihmiskeskeinen kuin biologiskeskeinen. Valitettavasti psykiatrian julma historia ei luo minulle hyvää uskoa siihen."

        Orjuuskin oli yhteen aikaan hyväksytty järjestelmä. Nykyään syvästi paheksuttu. Samoin voi käydä psykiatrialle. YK:n vammaisten oikeuksien julistus on hyvä merkki oikeaan suuntaan. Sen voi lukea täältä:https://www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/vammaisten_oikeudet_2016_net.pdf


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalta: pahinta juuri lienee tuo ihmisoikeuksien rajoittaminen ja jatkuvs kontrolli. Joukossa toki myös oikeasti inhimillistä henkilökuntaa, mutta näitä tuntuisi olevan enemmän hoitajissa. Tähän mennessä kohtaamani psykiatrit ovat siheuttaneet lähinnä kauhua ja pelkoa. Tunne varmastikin muistuttaa inkvisition kouriin joutuneen tilannetta, jossa kaikkea sanomaasi voidaan vääristellä ja käyttää sinua vastaan. Itsetuntosi pyritään murskaamaan ja vaaditaan puhumaan, tosin ei kerrota mistä. Toisaalta kun yritin puhua äsken tapaamalleni psykiatrille hän keskeytti minut ja sanoi ettei tähän nyt ole aikaa. Uusivat M1 lähetteen, koska olin kirjattuna toisella osastolla (akuutti) välillä n. 2h ja soyen teknisesti uloslirjattuna psykiatriselta.

        Jaahas oliko niin kiireinenkin ?. Hymyilikös tms ?. Kyselikös onko joulupukki käynyt tai jos ei ole käynyt niin mistä se sitten johtuisi kyselikö ?.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Haluan uskoa, että suunta mielenterveyshoidossa on tulevaisuudessa enemmän ihmiskeskeinen kuin biologiskeskeinen. Valitettavasti psykiatrian julma historia ei luo minulle hyvää uskoa siihen."

        Orjuuskin oli yhteen aikaan hyväksytty järjestelmä. Nykyään syvästi paheksuttu. Samoin voi käydä psykiatrialle. YK:n vammaisten oikeuksien julistus on hyvä merkki oikeaan suuntaan. Sen voi lukea täältä:https://www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/vammaisten_oikeudet_2016_net.pdf

        Myös mielenterveydenhäiriöstä kärsivät kuuluvat tuon vammaissopimuksen piiriin, uskoakseni se on kohta jossa puhutaan "henkisestä vammasta".

        "Vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi
        estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan
        osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalta: tuo kirjoittamasi saa kyllä tuntevan ihmisen hyvin surulliseksi. Itse koen, että minulla on jonkinverran kapasiteettia ja puskuria tällaiselle mielivallalle, mutta täällä näkee paljon ihmisiä, jouden katse on jo tyhjentynyt. Ongelmana itselläni on, että olen aina ollut idealisti (tätä ilmeisesti pstkiatriassa pidetään huonona asiana) ja poliittiset näkemykseni, käsitykseni yhteiskunnan tilasta jne. jne. eivät useinkaan saa erilaisissa instituutioissa toimivilta vastakaikua. Mielestäni pyrin olemaan hyvin humaani (vaikka humanisti en olekaan). Ja tässä tullan ongelman ytimeen. Valitettavasti en useinkaan pysty pysymään hiljaa ja myötäilemään psykiatria esim. suostumaan uusiin lääkkeisiim, kun lähtökohtaisesti tuo lääke voi ehkä hetkeksi turruttaa, mutta ei poista alkuperäisen ahdistuksen syytä. En tiedä. Käytössäni ei ole sellaista valtaa, varoja tai taistavoimia että tähän voisin vaikuttaa. Mutta tästä huolimatta en koe, etyä pakkohoito on oikea tapa asian hoitamiseksi. Hoidon rakenteita ja ihmisten hyvinvointia tulisi pyrkiä hoitamaan jotenkin muuten. Tämä on poliittinen ja yhteiskunnallinen asia, jota tuskin pystymme tällä palstalla ratkaisemaan. Hyvä kuitenkin olisi saada asiaa myös yleisempään tietoisuuteen. Valitettavasti stigmatisoinnin ja usein heikkojen lähtökohtien vuoksi tämä jäänee haaveeksi.
        Valitettavasti nyt itse hölmöilin ajatusteni ksnssa, vaikka olisi pitänyt pyrkiä olemaan järkevä ja en nyt sitten vielä päässyt täältä pois

        Voitko ja haluatko kertoa mitä tapahtui, että et päässytkään ulos, kuten oli aikaisemmin vihjailtu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko ja haluatko kertoa mitä tapahtui, että et päässytkään ulos, kuten oli aikaisemmin vihjailtu?

        Tämä oli kyllä ihan oma vikani. Toimin tottelemattomasti oman pääni mukaan (ei olisi pitänyt) mutta puolustukselkseni sanoisin, että olin aika sekavassa tilassa ja jouduin hetkeksi päivystysosastolke (eli käytännössä uloskirjatuksi). Nyt sitten teknisesti krjjoittivat uuden M1 lähetteen (eli uuden 4 päivän tarkkailulähettteen), mikä tietysti parempi kuoin olisivat kirjoittaneet M3 lähetteen.
        Ikävää on, että olen nyt todella ahdistunut ja valmis tässä tapauksessa ottamaan jotain rauhoittavaa, mikä auttaisi sietämään tätä, mutta eivät anna. Odottavat varmaan, että sekoan ja alan riehumaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli kyllä ihan oma vikani. Toimin tottelemattomasti oman pääni mukaan (ei olisi pitänyt) mutta puolustukselkseni sanoisin, että olin aika sekavassa tilassa ja jouduin hetkeksi päivystysosastolke (eli käytännössä uloskirjatuksi). Nyt sitten teknisesti krjjoittivat uuden M1 lähetteen (eli uuden 4 päivän tarkkailulähettteen), mikä tietysti parempi kuoin olisivat kirjoittaneet M3 lähetteen.
        Ikävää on, että olen nyt todella ahdistunut ja valmis tässä tapauksessa ottamaan jotain rauhoittavaa, mikä auttaisi sietämään tätä, mutta eivät anna. Odottavat varmaan, että sekoan ja alan riehumaan.

        Se ei ole sinun vikasi, että vapautesi on riistetty ilman rikolliseen toimintaan syyllistymistä. Päinvastoin, se on väärin vangittua kohtaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli kyllä ihan oma vikani. Toimin tottelemattomasti oman pääni mukaan (ei olisi pitänyt) mutta puolustukselkseni sanoisin, että olin aika sekavassa tilassa ja jouduin hetkeksi päivystysosastolke (eli käytännössä uloskirjatuksi). Nyt sitten teknisesti krjjoittivat uuden M1 lähetteen (eli uuden 4 päivän tarkkailulähettteen), mikä tietysti parempi kuoin olisivat kirjoittaneet M3 lähetteen.
        Ikävää on, että olen nyt todella ahdistunut ja valmis tässä tapauksessa ottamaan jotain rauhoittavaa, mikä auttaisi sietämään tätä, mutta eivät anna. Odottavat varmaan, että sekoan ja alan riehumaan.

        "jotain rauhoittavaa, mikä auttaisi sietämään tätä, mutta eivät anna. "

        Tuo on typerää heiltä. Muutaman päivän Diapam rauhoittavana kemikaalina on oikeastaan ainoa poikkeus lääkkeettömyyteen, jonka olen joskus hyväksynyt omalla kohdallani, ja kun pidän varani etten todellakaan käytä pidempään, ei tule juurikaan haittoja. - Muutenhan bentsoista on paljon haittoja, alkaen viekkareista, jotka voivat alkaa pahoina jo viikonkin päästä.

        Bentsoja ei pidä käyttää muiden lääkkeiden kanssa tietenkään. Mutta sinulla taitaa olla pakollista päällekkäislääkitystä jo muutenkin. Monille määrätään avohoidossa pitkäaikaisia bentsokuureja neuroleptien ja litiuminkin kera, ja se on äärimmäisen vaarallista. Mutta eiväthän mengelet piittaa...
        Koeta pärjätä. --- Muutaman päivän sitä on vaikka aidanvitsaksena, sanoo sananlasku :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "jotain rauhoittavaa, mikä auttaisi sietämään tätä, mutta eivät anna. "

        Tuo on typerää heiltä. Muutaman päivän Diapam rauhoittavana kemikaalina on oikeastaan ainoa poikkeus lääkkeettömyyteen, jonka olen joskus hyväksynyt omalla kohdallani, ja kun pidän varani etten todellakaan käytä pidempään, ei tule juurikaan haittoja. - Muutenhan bentsoista on paljon haittoja, alkaen viekkareista, jotka voivat alkaa pahoina jo viikonkin päästä.

        Bentsoja ei pidä käyttää muiden lääkkeiden kanssa tietenkään. Mutta sinulla taitaa olla pakollista päällekkäislääkitystä jo muutenkin. Monille määrätään avohoidossa pitkäaikaisia bentsokuureja neuroleptien ja litiuminkin kera, ja se on äärimmäisen vaarallista. Mutta eiväthän mengelet piittaa...
        Koeta pärjätä. --- Muutaman päivän sitä on vaikka aidanvitsaksena, sanoo sananlasku :)

        No sain nyt loratsepaamia. Auttoi kyllä sietämättömimpään oloon. Mutta eihän tämä nyt optimaaliselta tunnu ja todennäköisesti tulen sitten (jos joskus pääsen) lähtemään aikamoisen voimakkaasti sekalääkittynä. Valitettavasti olin lääkäriä tavatessani niin väsynyt, etteivät uudet lisättävät lääkkeet jääneet mieleeni jo siemmin täällä syötettyjen lisäksi. Aivot toimivat hyvin tahmeasti ja nukuttaa kokoajan. Suoraanbeibpysty kävelemään, vaan pakosta viistää pitkin seinän viertä. Kiukuttaa, itkettää, mutten uskalla näyttää tunteitani, koska en halua enää eristykseen ja pilkatuksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaahas oliko niin kiireinenkin ?. Hymyilikös tms ?. Kyselikös onko joulupukki käynyt tai jos ei ole käynyt niin mistä se sitten johtuisi kyselikö ?.

        A: Onko tämä mielestäsi rskentavaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaahas oliko niin kiireinenkin ?. Hymyilikös tms ?. Kyselikös onko joulupukki käynyt tai jos ei ole käynyt niin mistä se sitten johtuisi kyselikö ?.

        Tiesitkö muuten, että kysymysmerkin perään ei tule pistettä?


    • Anonyymi

      Lääkityksestä ei minusta voinnut osastolla keskustella, vaan päädyin kiltisti syömään minulle annetut lääkkeet. Vaikka mm. kerroin lääkkeiden aiheuttavan minulle muistikatkoja siten, että filmi katkesi ei sitä pidetty lääkkeistä johtuvana.
      Tuosta osasto puhumattomuudesta kertoo mm. se, että minulle määrättiin sykkeitä laskemaan propral niin osa hoitajista tuijotti kuin idioottia, kun kävin sitä kysymässä. Tieto ei siis kulkenut. Sydänfilmin tuloksista ja kokeista.
      Jumalattomassa ahdistuksessa myös valvoin yöt enkä tiennyt, että olisin voinut saada lisäksi rauhoittavia. Tämä selvisi ensimmäiselle kotilomalle lähtiessä.
      Oli aivan sama yrititpä kysyä tiskiharjaa loppuneiden kahvimukin tiskaamiseen tai konetiskitablettia niin oli ihan paikalle sattuneen hoitajan silloisesta mielialasta kiinni, että kumman sait. Hoitaja ei esim. antanut tiskiainetta koneeseen ja seuraavalla kerralla toinen hoitaja viisasteli, että miksi ette pese tiskikoneella. No jumalauta, kun ei sitä konetta saa käyttää. Touhu oli joka asiassa samanlaista ja aiheutti ainakin minun kohdalla hirveästi epävarmuutta.
      Itse turvasin pariin useammin osastolla olleeseen ja olo oli todella hankala heidän lähtiessään aiemmin kotiin ja jäädessäni ns. yksin. Osaston meininki oli minusta lähinnä armeija meininkiä, jossa vastaan ei sanottu eikä kyselty. Hoito oli lääkkeet. Yritä ap nyt vaan hillitä puheitasi ja ottaa rauhallisesti niin pääset sinne kotiin.

      • Anonyymi

        Tällä myös ihan henkilöstä kiinni, millaisen vastauksen saat. Yritin esim. saada lisäpeittoa, koska palelen kokoajan. Toinen hoitaja sen kielsi, toiselta sen sain. Kokoajan saa pelätä millaisen kohtelun saa ihan normaaleihin päivittäisiin toimiin, kuten pyyntöön saada pyyhe hiusten kuivaamiselsi tai puhtaat alushousut (nyt sain onneksi kotoa).


    • Anonyymi

      Aloittaja ei ole suljetulla osastolla, tai mikäli on, joku kirjoittaa hänen puolestaan ja vääristelee totuutta.

      M1 lähetettä ei voi katkaista, M1 lähetettä ei uusita. Vaikka vaihtaisi osastoa siinä välissä.

      5 vuorokauden kuluessa, viimeistään 4. päivänä M1 lähetteen kirjoittamisen jälkeen tehdään M2 lausunto mistä ilmenee onko syytä, vai eikö ole, sijoittaa potilas tahdosta riippumattomaan hoitoon.

      Mikäli kriteerit täyttyvät, tehdään M2 lausunnon pohjalta päätös, ns. M3 (lomakkeen nimen mukaan) mikä joko vapauttaa tahdosta riippumattomasta hoidosta tai sitoo tahdosta riippumattomaan hoitoon.

      M1 kesto on siis aina, yhtäjaksoisesti, 1 vuorokausi(saapumispäivä) + 4vrk saapumispäivän jälkeen.

      M1 voidaan purkaa taikka voidaan tehdä päätös tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisesti jo ennen 4. vuorokautta, mutta yleinen käytäntö on katsoa koko laillinen M1 aika. 1+4vrk

      • Anonyymi

        Toki on mahdollista että on tehty M3 lausunto tahdosta riippumattomaan hoitoon ja aloittaja ei tiedä sitä. Se on 3kk laitosta luvassa jos näin on. M3 purkaminen potilaslähtöisesti vaatii kokemusta laitoksista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki on mahdollista että on tehty M3 lausunto tahdosta riippumattomaan hoitoon ja aloittaja ei tiedä sitä. Se on 3kk laitosta luvassa jos näin on. M3 purkaminen potilaslähtöisesti vaatii kokemusta laitoksista.

        Ei voi olla tietämättä M3 lähetteestä jos ei ole aivan sekaisin, kyllä se tuodaan allekirjoitettavaksi että olet sen nähnyt ja jos et ole kykenevä sitä allekirjoittamaan niin sen allekirjoittaa joku muu, mutta silloin et kykene myöskään kirjoittamaan nettiin yhtään mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi olla tietämättä M3 lähetteestä jos ei ole aivan sekaisin, kyllä se tuodaan allekirjoitettavaksi että olet sen nähnyt ja jos et ole kykenevä sitä allekirjoittamaan niin sen allekirjoittaa joku muu, mutta silloin et kykene myöskään kirjoittamaan nettiin yhtään mitään.

        Näinhän se on.
        Toisaalta niuvassa tutustuin tyyppiin joka valvoi ennen sinne saapumistaan 11 päivää semmosilla max vartin torkuilla ja kykeni vallan hyvin nettiin kirjoittelemaan erilaisia manifesteja sinä aikana. Ei tiennyt olevansa pakkohoidossa, vaikka oli siinä välissä teholla valvotussa nukutuksessakin, oli lääkärinä meitä muita hoitamassa siellä ensimmäiset viikot. Leponexillä ne sai sen lopulta rauhoittumaan. Pääsi rivariin ennen minua, sitkeä sissi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se on.
        Toisaalta niuvassa tutustuin tyyppiin joka valvoi ennen sinne saapumistaan 11 päivää semmosilla max vartin torkuilla ja kykeni vallan hyvin nettiin kirjoittelemaan erilaisia manifesteja sinä aikana. Ei tiennyt olevansa pakkohoidossa, vaikka oli siinä välissä teholla valvotussa nukutuksessakin, oli lääkärinä meitä muita hoitamassa siellä ensimmäiset viikot. Leponexillä ne sai sen lopulta rauhoittumaan. Pääsi rivariin ennen minua, sitkeä sissi.

        Kuulostaa todella törkeältä toiminnalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki on mahdollista että on tehty M3 lausunto tahdosta riippumattomaan hoitoon ja aloittaja ei tiedä sitä. Se on 3kk laitosta luvassa jos näin on. M3 purkaminen potilaslähtöisesti vaatii kokemusta laitoksista.

        Voisiko sellainen olla mahdollista, että henkilö voidaan vangita uudelleen M1:n avulla, jos hän on ollut hetkellisesti päivystysosastolla, mikä ei enää ole kuulunut 1+4 päivän tarkkailuvankeuteen? Ikään kuin ollut ensin 1+4 vankeudessa, sitten ½ päivää M1:n ulkopuolella ja sitten takaisin M1-vankeuteen 1+4. Toisin sanoen, henkilö olisi vapautettu teknisesti katsoen ensimmäisen M1-tuomion jälkeen, mutta sitten vangittu uudelleen, jolloin ymmärtääkseni M1-vankeus voidaan aloittaa alusta. Osaako kukaan sanoa?


      • Anonyymi

        Aloittajalta: onko varmasti totta tuo, että M1 lähetettä ei voi uusia? Tässä kävi nimittäin niin, että jouduin sunnuntainta akuuuttien somaattisten oireiden (sydän) vuoksi somaattiselle päivystyspoliklinikalle ja n.4 tunniksi tehovalvontaan sinne. Tällöin minut kirjattiin ulos psykiatriselta osastolta ja kirjattiin sisään tuonne somaattiselle päivystyspkl:lle + tarkkailuun (vieressä tosin istui vartija). Somaattisen hoidon päätteeksi päivysttyspkl lääkäri kirjoitti M1 löhetteen ja vartioiden voimin minut vietiin takaisin psykiatrian suljetulle osastolle. M1 tarkkailuaika aloitettiin alusta. Eli uusi 4 pv. Onko tämä toiminta siis laiton?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki on mahdollista että on tehty M3 lausunto tahdosta riippumattomaan hoitoon ja aloittaja ei tiedä sitä. Se on 3kk laitosta luvassa jos näin on. M3 purkaminen potilaslähtöisesti vaatii kokemusta laitoksista.

        Alpittajalta: no toivottavasti ei! Tuota M3 lähetettä pelkään eniten. Tänään psykiatri sanoi, että jos voisim äädä vapaaehtoiseen hoitoon tuon M1 lähetteen jälkeen. Käutännössä tämä tarkoittanee samaa, kuin vapaaehtoista hoitoa hakiessanikin, että jos en suostu, tekevät M3:n.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko sellainen olla mahdollista, että henkilö voidaan vangita uudelleen M1:n avulla, jos hän on ollut hetkellisesti päivystysosastolla, mikä ei enää ole kuulunut 1+4 päivän tarkkailuvankeuteen? Ikään kuin ollut ensin 1+4 vankeudessa, sitten ½ päivää M1:n ulkopuolella ja sitten takaisin M1-vankeuteen 1+4. Toisin sanoen, henkilö olisi vapautettu teknisesti katsoen ensimmäisen M1-tuomion jälkeen, mutta sitten vangittu uudelleen, jolloin ymmärtääkseni M1-vankeus voidaan aloittaa alusta. Osaako kukaan sanoa?

        Alottajalta: mielestäni pääpiirteittäin näin toimittiin. M1 ajalta voi uloskirjata ennen ajan loppumista. Ja minut kirjattiin ulos muutamaksi tunniksi toiselle osastolle, josta taas hoitava lääkäri teki jatkohoitolähetteen M1;nä takaisin. (Pahoitteluni suuresta määrästä kirjoitusvirheitä teksteissäni. Nämä lääkkeet tuntuvat heikentävän näköäni ja välillä on todella vaikea nähdä kirjaimia (en muutenkaan ole se nopein kännykän näpyttäjä ja puhelimeni on varsin vanha ja pieninäyttöinen).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alottajalta: mielestäni pääpiirteittäin näin toimittiin. M1 ajalta voi uloskirjata ennen ajan loppumista. Ja minut kirjattiin ulos muutamaksi tunniksi toiselle osastolle, josta taas hoitava lääkäri teki jatkohoitolähetteen M1;nä takaisin. (Pahoitteluni suuresta määrästä kirjoitusvirheitä teksteissäni. Nämä lääkkeet tuntuvat heikentävän näköäni ja välillä on todella vaikea nähdä kirjaimia (en muutenkaan ole se nopein kännykän näpyttäjä ja puhelimeni on varsin vanha ja pieninäyttöinen).

        Aloittajalle:
        Kirjoitan noista lähetteistä ja lausunnoista (M1, M2 ja M3) kovin tiukkaan sävyyn ja lakitekstiä lähteenä käyttäen. Pyrkimykseni ei ole aiheuttaa sinulle huolta tai syyttää sinua valehtelusta vaikka sen tuossa aiemmin teinkin. Uskon sinua.

        Syy miksi pitäydyn mahdollisimman paljon pois subjektiivisista kokemuksista johtuu omasta historiastani laitoksissa. Teen tällä hetkellä vertaistukityötä muiden psykoosisairaiden parissa ja samalla toki opin heiltä. Haluni tehdä vertaistukityötä perustuu siihen että olen itsekin kokenut järjestelmän epäkohtia ja näen ainoana mahdollisuutena vaikuttaa asiaan olemalla osa järjestelmää itseään.

        Erityisenä ongelmana näen pakkohoidon. Pakkohoitoon viedyt voidaan oman kokemukseni mukaan jakaa kahteen ryhmään. Niihin keillä ei ole ymmärrystä sekä niihin keillä on.
        Mikäli henkilöllä on sitä ymmärrystä, tulisi hänet hyvin ja tarkkaan informoida omista oikeuksistaan, kertoa miksi on M1 lähete kirjoitettu ja mikä tärkeintä myös kertoa millaisia ovat pakkohoidon kriteerit. Se helpottaisi sen tarkkailun aikana syntyvää stressiä ja antaisi osviittaa siitä miten käytöstä voi muuttaa, se taas antaisi potilaalle itselleenkin mahdollisuuden sairaudentunnon syntymiseen.
        Esimerkiksi omalla kohdallani vuonna 2013 minun mieleni lisäksi myös minun kehoni piti rauhoittaa lääkityksellä. En ymmärtänyt kuinka väsynyt olen enkä tuntenut kipua tai pelkoa lainkaan liittyen omaan fyysiseen vointiini vaikka olin ollut syömättä useita päiviä ja "valvonut" viikkotolkulla. Jälkeenpäin ajatellen, jos joku olisi sen asian minulle selittänyt, ei olisi tuntunut samalla tavalla siltä että piikitetään huumeita lihakseen vaikka ajatteluni toimii kirkkaasti ja ehkä olisi sen pakkohoidonkin voinut välttää tai ainakin kestoa lyhentää. On vaikea rakentaa luottamusta tahoon mikä ei kerro motiivejaan. Kun menee nettiin niin vastaan tulee lähinnä erilaisia kertomuksia siitä miten psykiatria kiduttaa ja lääkärit ovat sadisteja. On vaikea hahmottaa että internetiin kirjoittaa hyvin pieni prosentti kaikista potilaista, ja lähes kaikki keillä on kykyä ja halua kirjoittaa nettiin ovat voinniltaan reilusti pakkohoito kriteerien paremmalla puolella. Jos lukee netistä teemaa "psykiatrit ovat sadistinen kultti" se menee ihon alle ja lisää tarvetta vastustaa hoitoa ja se on mielestäni loogista ja ymmärrettävää. Pidemmällä tähtäimellä se on kuitenkin hyvin haitallista, sillä lääkärin voi olla lähes mahdotonta erottaa syytä potilaan vainoharhaisuudelle mutta vainoharhaisuus itsessään on elämää suuresti rajoittava asia ja psykiatrin työnkuvaan liittyy sen poistaminen. Ymmärtänet että kehä ruokkii itseään.

        Mitä tulee kysymykseesi M1 lähetteen laillisuudesta kuvaamassasi tilanteessa voin suoraan varmaksi sanoa että 2 peräkkäistä M1 lausuntoa ilman vapauttavaa päätöstä siinä välissä on mielivaltaista. Kopioin tähän suoraan miten laki asian määrittelee:

        "Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon toimittaminen, ottaminen ja määrääminen tapahtuvat mielenterveyslain mukaisesti neliportaisesti – sairaalaan tarkkailuun lähettäminen, sairaalassa tarkkailuun ottaminen, tarkkailulausunnon kirjaaminen ja päätös tahdosta riippumattomasta hoidosta psykiatrisessa sairaalassa.

        Tahdosta riippumattomaan tarkkailuun lähettäminen edellyttää lääkärin kirjoittamaa M1-lausuntoa, jonka perusteella henkilöä tutkinut lääkäri katsoo olevan lain määräämät edellytykset tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon toimittamiselle. Korkeintaan kolme vuorokautta vanhan M1-lausunnon perusteella sairaalan lääkäri voi ottaa henkilön enintään neljän päivän ajaksi tahdosta riippumattomaan tarkkailuun sairaalaan, jos hän lähettävän lääkärin tavoin katsoo edelleen hoitoon määräämisen edellytysten todennäköisesti olevan olemassa. Viimeistään neljäntenä päivänä sairaalaan otosta on tarkkailusta vastaavan lääkärin annettava kirjallinen M2-lausunto, jonka tulee sisältää perusteltu kannanotto, ovatko hoitoon määräämisen edellytykset tahdosta riippumatta edelleen olemassa. Jos tarkkailun aikana ilmenee, että mielisairaslain määrittelemät edellytykset eivät toteudu, henkilö on heti päästettävä pois sairaalasta hänen niin halutessaan.

        Päätöksen tahdosta riippumattomasta hoidosta (M3-lomake) tekee tarkkailulausunnon perusteella sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri tai hänen estyneenä ollessaan tehtävään määrätty psykiatrian erikoislääkäri. Ennen päätöstä tahdosta riippumattoman sairaalahoidon jatkamisesta potilaan tai hänen ollessaan alaikäinen myös huoltajien mielipidettä on kuultava. Tarkkailulausuntoa ei voi antaa tarkkailulähetteen kirjoittanut lääkäri, eikä hoitoon määräämisestä voi päättää tarkkailulausunnon kirjoittanut lääkäri. Päätös tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisestä perustuu lain mukaan näin ollen aina kolmen eri lääkärin näkemykseen hoitoon määräämisen tarpeellisuudesta."

        Kohdallasi olisi mielestäni aiheellista selvittää missä vaiheessa prosessia olet menossa, vai onko kyse jostain muusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalle:
        Kirjoitan noista lähetteistä ja lausunnoista (M1, M2 ja M3) kovin tiukkaan sävyyn ja lakitekstiä lähteenä käyttäen. Pyrkimykseni ei ole aiheuttaa sinulle huolta tai syyttää sinua valehtelusta vaikka sen tuossa aiemmin teinkin. Uskon sinua.

        Syy miksi pitäydyn mahdollisimman paljon pois subjektiivisista kokemuksista johtuu omasta historiastani laitoksissa. Teen tällä hetkellä vertaistukityötä muiden psykoosisairaiden parissa ja samalla toki opin heiltä. Haluni tehdä vertaistukityötä perustuu siihen että olen itsekin kokenut järjestelmän epäkohtia ja näen ainoana mahdollisuutena vaikuttaa asiaan olemalla osa järjestelmää itseään.

        Erityisenä ongelmana näen pakkohoidon. Pakkohoitoon viedyt voidaan oman kokemukseni mukaan jakaa kahteen ryhmään. Niihin keillä ei ole ymmärrystä sekä niihin keillä on.
        Mikäli henkilöllä on sitä ymmärrystä, tulisi hänet hyvin ja tarkkaan informoida omista oikeuksistaan, kertoa miksi on M1 lähete kirjoitettu ja mikä tärkeintä myös kertoa millaisia ovat pakkohoidon kriteerit. Se helpottaisi sen tarkkailun aikana syntyvää stressiä ja antaisi osviittaa siitä miten käytöstä voi muuttaa, se taas antaisi potilaalle itselleenkin mahdollisuuden sairaudentunnon syntymiseen.
        Esimerkiksi omalla kohdallani vuonna 2013 minun mieleni lisäksi myös minun kehoni piti rauhoittaa lääkityksellä. En ymmärtänyt kuinka väsynyt olen enkä tuntenut kipua tai pelkoa lainkaan liittyen omaan fyysiseen vointiini vaikka olin ollut syömättä useita päiviä ja "valvonut" viikkotolkulla. Jälkeenpäin ajatellen, jos joku olisi sen asian minulle selittänyt, ei olisi tuntunut samalla tavalla siltä että piikitetään huumeita lihakseen vaikka ajatteluni toimii kirkkaasti ja ehkä olisi sen pakkohoidonkin voinut välttää tai ainakin kestoa lyhentää. On vaikea rakentaa luottamusta tahoon mikä ei kerro motiivejaan. Kun menee nettiin niin vastaan tulee lähinnä erilaisia kertomuksia siitä miten psykiatria kiduttaa ja lääkärit ovat sadisteja. On vaikea hahmottaa että internetiin kirjoittaa hyvin pieni prosentti kaikista potilaista, ja lähes kaikki keillä on kykyä ja halua kirjoittaa nettiin ovat voinniltaan reilusti pakkohoito kriteerien paremmalla puolella. Jos lukee netistä teemaa "psykiatrit ovat sadistinen kultti" se menee ihon alle ja lisää tarvetta vastustaa hoitoa ja se on mielestäni loogista ja ymmärrettävää. Pidemmällä tähtäimellä se on kuitenkin hyvin haitallista, sillä lääkärin voi olla lähes mahdotonta erottaa syytä potilaan vainoharhaisuudelle mutta vainoharhaisuus itsessään on elämää suuresti rajoittava asia ja psykiatrin työnkuvaan liittyy sen poistaminen. Ymmärtänet että kehä ruokkii itseään.

        Mitä tulee kysymykseesi M1 lähetteen laillisuudesta kuvaamassasi tilanteessa voin suoraan varmaksi sanoa että 2 peräkkäistä M1 lausuntoa ilman vapauttavaa päätöstä siinä välissä on mielivaltaista. Kopioin tähän suoraan miten laki asian määrittelee:

        "Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon toimittaminen, ottaminen ja määrääminen tapahtuvat mielenterveyslain mukaisesti neliportaisesti – sairaalaan tarkkailuun lähettäminen, sairaalassa tarkkailuun ottaminen, tarkkailulausunnon kirjaaminen ja päätös tahdosta riippumattomasta hoidosta psykiatrisessa sairaalassa.

        Tahdosta riippumattomaan tarkkailuun lähettäminen edellyttää lääkärin kirjoittamaa M1-lausuntoa, jonka perusteella henkilöä tutkinut lääkäri katsoo olevan lain määräämät edellytykset tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon toimittamiselle. Korkeintaan kolme vuorokautta vanhan M1-lausunnon perusteella sairaalan lääkäri voi ottaa henkilön enintään neljän päivän ajaksi tahdosta riippumattomaan tarkkailuun sairaalaan, jos hän lähettävän lääkärin tavoin katsoo edelleen hoitoon määräämisen edellytysten todennäköisesti olevan olemassa. Viimeistään neljäntenä päivänä sairaalaan otosta on tarkkailusta vastaavan lääkärin annettava kirjallinen M2-lausunto, jonka tulee sisältää perusteltu kannanotto, ovatko hoitoon määräämisen edellytykset tahdosta riippumatta edelleen olemassa. Jos tarkkailun aikana ilmenee, että mielisairaslain määrittelemät edellytykset eivät toteudu, henkilö on heti päästettävä pois sairaalasta hänen niin halutessaan.

        Päätöksen tahdosta riippumattomasta hoidosta (M3-lomake) tekee tarkkailulausunnon perusteella sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri tai hänen estyneenä ollessaan tehtävään määrätty psykiatrian erikoislääkäri. Ennen päätöstä tahdosta riippumattoman sairaalahoidon jatkamisesta potilaan tai hänen ollessaan alaikäinen myös huoltajien mielipidettä on kuultava. Tarkkailulausuntoa ei voi antaa tarkkailulähetteen kirjoittanut lääkäri, eikä hoitoon määräämisestä voi päättää tarkkailulausunnon kirjoittanut lääkäri. Päätös tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisestä perustuu lain mukaan näin ollen aina kolmen eri lääkärin näkemykseen hoitoon määräämisen tarpeellisuudesta."

        Kohdallasi olisi mielestäni aiheellista selvittää missä vaiheessa prosessia olet menossa, vai onko kyse jostain muusta.

        Lisäyksenä tuo sinulle ehdotettu "vapaaehtoinen jakso"tarkkailun loputtua.

        On Suomessa hyvin yleinen juttu ja potilaiden keskuudessa käytetäänkin termiä "vapaaehtoinen pakkohoito" koska juuri sitä se on. "Jos et jää vapaaehtoisesti jäät väkisin".

        Ilmiö on ikävä ja osassa tapauksia varmasti tarpeetonta mielivaltaista toimintaa.

        Suurin osa tapauksista kuitenkin perustuu lääkärin näkemykseen potilaan kunnosta ja sen kehityksestä tulevaisuudessa. Jos potilas ei täytä pakkohoidon kriteerejä mutta habituksesta näkee ettei kestä siviilissä viikkoakaan ja saattaa sairastua vakavammin tai jopa olla hengenvaarassa on silloin psykiatrilla perustellusti oikeus ajatella että mikäli potilas ei sitä omaa tilannettaan ymmärrä, on hän vaaraksi itselleen.
        Kuitenkaan potilaan määrääminen tahdonvastaiseen hoitoon ei ole hyvä tapa toimia jos sen voi välttää. Pakkohoidossa oleva potilas ei pääse samalla tavalla ulkoilemaan tai osallistumaan ryhmiin, vierailut ovat rajoitetumpia ja lomille pääsy vaatii paljon harkintaa, yleensä evätään pitkäksi aikaa.

        Näinpä potilaalle joka on vaaraksi itselleen mutta ei akuutisti itsetuhoinen on parempi tarjota vapaaehtoista hoitoa missä vapaudet ovat laajemmat ja kuntoutuminen tutkitusti nopeampaa kuin potilailla joiden liikkumista ja sosiaalista kanssakäymistä rajoitetaan. Lyhyempi sairaalajakso yhdistettynä tehokkaaseen lääkitykseen ja vastavuoroiseen hoitosuhteeseen sekä hoitomyönteisyyteen ennakoi lyhyempiä ja kevyempiä lääkityksiä ja pitkällä tähtäimellä myös vähentää riskiä pysyvään invalidisoitumiseen joko sairauden tai lääkityksen takia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalle:
        Kirjoitan noista lähetteistä ja lausunnoista (M1, M2 ja M3) kovin tiukkaan sävyyn ja lakitekstiä lähteenä käyttäen. Pyrkimykseni ei ole aiheuttaa sinulle huolta tai syyttää sinua valehtelusta vaikka sen tuossa aiemmin teinkin. Uskon sinua.

        Syy miksi pitäydyn mahdollisimman paljon pois subjektiivisista kokemuksista johtuu omasta historiastani laitoksissa. Teen tällä hetkellä vertaistukityötä muiden psykoosisairaiden parissa ja samalla toki opin heiltä. Haluni tehdä vertaistukityötä perustuu siihen että olen itsekin kokenut järjestelmän epäkohtia ja näen ainoana mahdollisuutena vaikuttaa asiaan olemalla osa järjestelmää itseään.

        Erityisenä ongelmana näen pakkohoidon. Pakkohoitoon viedyt voidaan oman kokemukseni mukaan jakaa kahteen ryhmään. Niihin keillä ei ole ymmärrystä sekä niihin keillä on.
        Mikäli henkilöllä on sitä ymmärrystä, tulisi hänet hyvin ja tarkkaan informoida omista oikeuksistaan, kertoa miksi on M1 lähete kirjoitettu ja mikä tärkeintä myös kertoa millaisia ovat pakkohoidon kriteerit. Se helpottaisi sen tarkkailun aikana syntyvää stressiä ja antaisi osviittaa siitä miten käytöstä voi muuttaa, se taas antaisi potilaalle itselleenkin mahdollisuuden sairaudentunnon syntymiseen.
        Esimerkiksi omalla kohdallani vuonna 2013 minun mieleni lisäksi myös minun kehoni piti rauhoittaa lääkityksellä. En ymmärtänyt kuinka väsynyt olen enkä tuntenut kipua tai pelkoa lainkaan liittyen omaan fyysiseen vointiini vaikka olin ollut syömättä useita päiviä ja "valvonut" viikkotolkulla. Jälkeenpäin ajatellen, jos joku olisi sen asian minulle selittänyt, ei olisi tuntunut samalla tavalla siltä että piikitetään huumeita lihakseen vaikka ajatteluni toimii kirkkaasti ja ehkä olisi sen pakkohoidonkin voinut välttää tai ainakin kestoa lyhentää. On vaikea rakentaa luottamusta tahoon mikä ei kerro motiivejaan. Kun menee nettiin niin vastaan tulee lähinnä erilaisia kertomuksia siitä miten psykiatria kiduttaa ja lääkärit ovat sadisteja. On vaikea hahmottaa että internetiin kirjoittaa hyvin pieni prosentti kaikista potilaista, ja lähes kaikki keillä on kykyä ja halua kirjoittaa nettiin ovat voinniltaan reilusti pakkohoito kriteerien paremmalla puolella. Jos lukee netistä teemaa "psykiatrit ovat sadistinen kultti" se menee ihon alle ja lisää tarvetta vastustaa hoitoa ja se on mielestäni loogista ja ymmärrettävää. Pidemmällä tähtäimellä se on kuitenkin hyvin haitallista, sillä lääkärin voi olla lähes mahdotonta erottaa syytä potilaan vainoharhaisuudelle mutta vainoharhaisuus itsessään on elämää suuresti rajoittava asia ja psykiatrin työnkuvaan liittyy sen poistaminen. Ymmärtänet että kehä ruokkii itseään.

        Mitä tulee kysymykseesi M1 lähetteen laillisuudesta kuvaamassasi tilanteessa voin suoraan varmaksi sanoa että 2 peräkkäistä M1 lausuntoa ilman vapauttavaa päätöstä siinä välissä on mielivaltaista. Kopioin tähän suoraan miten laki asian määrittelee:

        "Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon toimittaminen, ottaminen ja määrääminen tapahtuvat mielenterveyslain mukaisesti neliportaisesti – sairaalaan tarkkailuun lähettäminen, sairaalassa tarkkailuun ottaminen, tarkkailulausunnon kirjaaminen ja päätös tahdosta riippumattomasta hoidosta psykiatrisessa sairaalassa.

        Tahdosta riippumattomaan tarkkailuun lähettäminen edellyttää lääkärin kirjoittamaa M1-lausuntoa, jonka perusteella henkilöä tutkinut lääkäri katsoo olevan lain määräämät edellytykset tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon toimittamiselle. Korkeintaan kolme vuorokautta vanhan M1-lausunnon perusteella sairaalan lääkäri voi ottaa henkilön enintään neljän päivän ajaksi tahdosta riippumattomaan tarkkailuun sairaalaan, jos hän lähettävän lääkärin tavoin katsoo edelleen hoitoon määräämisen edellytysten todennäköisesti olevan olemassa. Viimeistään neljäntenä päivänä sairaalaan otosta on tarkkailusta vastaavan lääkärin annettava kirjallinen M2-lausunto, jonka tulee sisältää perusteltu kannanotto, ovatko hoitoon määräämisen edellytykset tahdosta riippumatta edelleen olemassa. Jos tarkkailun aikana ilmenee, että mielisairaslain määrittelemät edellytykset eivät toteudu, henkilö on heti päästettävä pois sairaalasta hänen niin halutessaan.

        Päätöksen tahdosta riippumattomasta hoidosta (M3-lomake) tekee tarkkailulausunnon perusteella sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri tai hänen estyneenä ollessaan tehtävään määrätty psykiatrian erikoislääkäri. Ennen päätöstä tahdosta riippumattoman sairaalahoidon jatkamisesta potilaan tai hänen ollessaan alaikäinen myös huoltajien mielipidettä on kuultava. Tarkkailulausuntoa ei voi antaa tarkkailulähetteen kirjoittanut lääkäri, eikä hoitoon määräämisestä voi päättää tarkkailulausunnon kirjoittanut lääkäri. Päätös tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisestä perustuu lain mukaan näin ollen aina kolmen eri lääkärin näkemykseen hoitoon määräämisen tarpeellisuudesta."

        Kohdallasi olisi mielestäni aiheellista selvittää missä vaiheessa prosessia olet menossa, vai onko kyse jostain muusta.

        Lisäyksenä tuo sinulle ehdotettu "vapaaehtoinen jakso"tarkkailun loputtua.

        On Suomessa hyvin yleinen juttu ja potilaiden keskuudessa käytetäänkin termiä "vapaaehtoinen pakkohoito" koska juuri sitä se on. "Jos et jää vapaaehtoisesti jäät väkisin".

        Ilmiö on ikävä ja osassa tapauksia varmasti tarpeetonta mielivaltaista toimintaa.

        Suurin osa tapauksista kuitenkin perustuu lääkärin näkemykseen potilaan kunnosta ja sen kehityksestä tulevaisuudessa. Jos potilas ei täytä pakkohoidon kriteerejä mutta habituksesta näkee ettei kestä siviilissä viikkoakaan ja saattaa sairastua vakavammin tai jopa olla hengenvaarassa on silloin psykiatrilla perustellusti oikeus ajatella että mikäli potilas ei sitä omaa tilannettaan ymmärrä, on hän vaaraksi itselleen.
        Kuitenkaan potilaan määrääminen tahdonvastaiseen hoitoon ei ole hyvä tapa toimia jos sen voi välttää. Pakkohoidossa oleva potilas ei pääse samalla tavalla ulkoilemaan tai osallistumaan ryhmiin, vierailut ovat rajoitetumpia ja lomille pääsy vaatii paljon harkintaa, yleensä evätään pitkäksi aikaa.

        Näinpä potilaalle joka on vaaraksi itselleen mutta ei akuutisti itsetuhoinen on parempi tarjota vapaaehtoista hoitoa missä vapaudet ovat laajemmat ja kuntoutuminen tutkitusti nopeampaa kuin potilailla joiden liikkumista ja sosiaalista kanssakäymistä rajoitetaan. Lyhyempi sairaalajakso yhdistettynä tehokkaaseen lääkitykseen ja vastavuoroiseen hoitosuhteeseen sekä hoitomyönteisyyteen ennakoi lyhyempiä ja kevyempiä lääkityksiä ja pitkällä tähtäimellä myös vähentää riskiä pysyvään invalidisoitumiseen joko sairauden tai lääkityksen takia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäyksenä tuo sinulle ehdotettu "vapaaehtoinen jakso"tarkkailun loputtua.

        On Suomessa hyvin yleinen juttu ja potilaiden keskuudessa käytetäänkin termiä "vapaaehtoinen pakkohoito" koska juuri sitä se on. "Jos et jää vapaaehtoisesti jäät väkisin".

        Ilmiö on ikävä ja osassa tapauksia varmasti tarpeetonta mielivaltaista toimintaa.

        Suurin osa tapauksista kuitenkin perustuu lääkärin näkemykseen potilaan kunnosta ja sen kehityksestä tulevaisuudessa. Jos potilas ei täytä pakkohoidon kriteerejä mutta habituksesta näkee ettei kestä siviilissä viikkoakaan ja saattaa sairastua vakavammin tai jopa olla hengenvaarassa on silloin psykiatrilla perustellusti oikeus ajatella että mikäli potilas ei sitä omaa tilannettaan ymmärrä, on hän vaaraksi itselleen.
        Kuitenkaan potilaan määrääminen tahdonvastaiseen hoitoon ei ole hyvä tapa toimia jos sen voi välttää. Pakkohoidossa oleva potilas ei pääse samalla tavalla ulkoilemaan tai osallistumaan ryhmiin, vierailut ovat rajoitetumpia ja lomille pääsy vaatii paljon harkintaa, yleensä evätään pitkäksi aikaa.

        Näinpä potilaalle joka on vaaraksi itselleen mutta ei akuutisti itsetuhoinen on parempi tarjota vapaaehtoista hoitoa missä vapaudet ovat laajemmat ja kuntoutuminen tutkitusti nopeampaa kuin potilailla joiden liikkumista ja sosiaalista kanssakäymistä rajoitetaan. Lyhyempi sairaalajakso yhdistettynä tehokkaaseen lääkitykseen ja vastavuoroiseen hoitosuhteeseen sekä hoitomyönteisyyteen ennakoi lyhyempiä ja kevyempiä lääkityksiä ja pitkällä tähtäimellä myös vähentää riskiä pysyvään invalidisoitumiseen joko sairauden tai lääkityksen takia.

        Viestisi sisältää useita mielestäni kyseenalaisia kohtia - kyseenalaisia sekä tieteelliseltä kannalta että henkisiä kriisejä läpikäyneiden ihmisten kokemusten ja kaikille yhteisten perusoikeuksien näkökulmasta.

        Itselläni on (akateeminen) terveydenhuollon koulutus. Kyseenalaistan monen muun alalla toimivan tavoin ensinnäkin mainitsemasi "sairaudentunnon" käsitteen. Niin psykiatriassa kuin muissakin mielenterveysjärjestelmässä osallisina olevissa tieteissä (tosin psykiatria ei mielestäni oikeastaan ole edes varsinainen tiede, vaan lähempänä eräänlaista pseudotiedettä) käydään jatkuvaa keskustelua siitä, onko perusteltua soveltaa ihmismieleen ko. somaattiseen lääketieteeseen kuuluvaa sairaudentunnon käsitettä.

        Vähättelet ikävällä tavalla keskustelupalstoilla esiin tuotuja omakohtaisia kokemuksia. Ei ole myöskään perusteita olettaa, etteivät täällä esitetyt puheenvuorot edustaisi laajempaa joukkoa mielenterveyspalvelujen käyttäjiä. Keskustelupalstoilla esiin tuotava anonyymi kokemustieto on arvokas osa nykyajan yhteiskunnallista keskustelua.

        Ihmettelen psykiatrian termistön laajaa käyttöä kokemusasiantuntijan puheenvuorossasi. Mikä merkitys on sillä, että psyykkisiä ongelmia ja (pakko)hoitoa itse kokenut henkilö kuvaa kokemustaan ja tilannettaan lääketieteellisin termein? Eikö kokemusasiantuntijan tulisi lähteä nimenomaan omasta eletystä kokemuksesta ja pyrittävä vaikuttamaan asioihin sen pohjalta?

        Mielestäni pakkohoidettavia ihmisiä ei (kuten muitakaan) voi jakaa "niihin, joilla on ymmärrystä ja niihin joilla ei ole". Tämä on psykiatrialle ominainen epäinhimillistävä ja suurelta osin mielivaltainen jako. Se kertoo siitä, kuinka vähän psykiatriassa ymmärretään ihmismieltä.

        Vakavassa ja kokonaisvaltaisessa henkisessä kriisissä ollessaan ihminen ilmaisee itseään usein tavalla, jota muiden on vaikea ymmärtää. Voinee sanoa, että psykoosidiagnoosin saaneen ihmisen senhetkinen todellisuus saattaa - ainakin muiden mielestä - olla jotain muuta kuin ns. konsensus-todellisuutta, ja että he elävät jossain merkityksessä "omassa maailmassaan", jaetun todellisuuden ulkopuolella tai sen rajamailla. Tämä ainakin on muiden kokemus heidän tilanteestaan. Tästä ei kuitenkaan pidä vetää suoria yhtäläisyysmerkkejä "ymmärtämättömyyteen" oman tilansa suhteen.

        Osa (ehkä voisi sanoa useimmat) psykoosidiagnoosin saaneista ihmisistä on vaikeuksiensa vuoksi haavoittuvassa mielentilassa. Moni myös pakkohoidetuista kokee tarvitsevansa apua ja tukea. Se, että joku ei kuitenkaan halua psykiatriseen hoitoon, voi silti olla hänen oma, hyvin perusteltu, ehkä aiempiin todellisiin kokemuksiinkin pohjautuva mielipiteensä, jota ei pitäisi ohittaa. Heille pitäisi pyrkiä järjestämään sellaista apua, jota he voivat ottaa vastaan.

        "Psykoottinen todellisuus" on mielekästä todellisuutta, joka perustuu henkilön psyykkisille lainalaisuuksille ja hänen elämänsä tapahtumien jatkumolle. Psykoosissa ihminen usein ilmaisee hänelle tapahtuneita traumaattisia asioita tavalla, jota on mahdollista ymmärtää, mutta se edellyttää avoimuutta ja kykyä lähestyä henkisiä kriisejä ihmiskokemuksena, ei sairautena.

        Perusoikeuksien näkökulmasta viestisi on kaikenkaikkiaan ainakin minua puistattava. Lyöt yhteen asioita, jotka eivät yhteen kuulu. Kirjoituksestasi käy ilmi, millaisen laajan ja epävirallisen "ohitusoikeuden" psykiatria on saanut ihmisten kansalais- ja perusoikeuksien soveltamisessa ja epävirallisessa uudelleenmäärittelyssä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäyksenä tuo sinulle ehdotettu "vapaaehtoinen jakso"tarkkailun loputtua.

        On Suomessa hyvin yleinen juttu ja potilaiden keskuudessa käytetäänkin termiä "vapaaehtoinen pakkohoito" koska juuri sitä se on. "Jos et jää vapaaehtoisesti jäät väkisin".

        Ilmiö on ikävä ja osassa tapauksia varmasti tarpeetonta mielivaltaista toimintaa.

        Suurin osa tapauksista kuitenkin perustuu lääkärin näkemykseen potilaan kunnosta ja sen kehityksestä tulevaisuudessa. Jos potilas ei täytä pakkohoidon kriteerejä mutta habituksesta näkee ettei kestä siviilissä viikkoakaan ja saattaa sairastua vakavammin tai jopa olla hengenvaarassa on silloin psykiatrilla perustellusti oikeus ajatella että mikäli potilas ei sitä omaa tilannettaan ymmärrä, on hän vaaraksi itselleen.
        Kuitenkaan potilaan määrääminen tahdonvastaiseen hoitoon ei ole hyvä tapa toimia jos sen voi välttää. Pakkohoidossa oleva potilas ei pääse samalla tavalla ulkoilemaan tai osallistumaan ryhmiin, vierailut ovat rajoitetumpia ja lomille pääsy vaatii paljon harkintaa, yleensä evätään pitkäksi aikaa.

        Näinpä potilaalle joka on vaaraksi itselleen mutta ei akuutisti itsetuhoinen on parempi tarjota vapaaehtoista hoitoa missä vapaudet ovat laajemmat ja kuntoutuminen tutkitusti nopeampaa kuin potilailla joiden liikkumista ja sosiaalista kanssakäymistä rajoitetaan. Lyhyempi sairaalajakso yhdistettynä tehokkaaseen lääkitykseen ja vastavuoroiseen hoitosuhteeseen sekä hoitomyönteisyyteen ennakoi lyhyempiä ja kevyempiä lääkityksiä ja pitkällä tähtäimellä myös vähentää riskiä pysyvään invalidisoitumiseen joko sairauden tai lääkityksen takia.

        Tuo kuvaamasi toimintahan on ihan roskaa moraalisesti tarkasteltuna ja kuvaa hyvin psykiatrian mielivaltaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalle:
        Kirjoitan noista lähetteistä ja lausunnoista (M1, M2 ja M3) kovin tiukkaan sävyyn ja lakitekstiä lähteenä käyttäen. Pyrkimykseni ei ole aiheuttaa sinulle huolta tai syyttää sinua valehtelusta vaikka sen tuossa aiemmin teinkin. Uskon sinua.

        Syy miksi pitäydyn mahdollisimman paljon pois subjektiivisista kokemuksista johtuu omasta historiastani laitoksissa. Teen tällä hetkellä vertaistukityötä muiden psykoosisairaiden parissa ja samalla toki opin heiltä. Haluni tehdä vertaistukityötä perustuu siihen että olen itsekin kokenut järjestelmän epäkohtia ja näen ainoana mahdollisuutena vaikuttaa asiaan olemalla osa järjestelmää itseään.

        Erityisenä ongelmana näen pakkohoidon. Pakkohoitoon viedyt voidaan oman kokemukseni mukaan jakaa kahteen ryhmään. Niihin keillä ei ole ymmärrystä sekä niihin keillä on.
        Mikäli henkilöllä on sitä ymmärrystä, tulisi hänet hyvin ja tarkkaan informoida omista oikeuksistaan, kertoa miksi on M1 lähete kirjoitettu ja mikä tärkeintä myös kertoa millaisia ovat pakkohoidon kriteerit. Se helpottaisi sen tarkkailun aikana syntyvää stressiä ja antaisi osviittaa siitä miten käytöstä voi muuttaa, se taas antaisi potilaalle itselleenkin mahdollisuuden sairaudentunnon syntymiseen.
        Esimerkiksi omalla kohdallani vuonna 2013 minun mieleni lisäksi myös minun kehoni piti rauhoittaa lääkityksellä. En ymmärtänyt kuinka väsynyt olen enkä tuntenut kipua tai pelkoa lainkaan liittyen omaan fyysiseen vointiini vaikka olin ollut syömättä useita päiviä ja "valvonut" viikkotolkulla. Jälkeenpäin ajatellen, jos joku olisi sen asian minulle selittänyt, ei olisi tuntunut samalla tavalla siltä että piikitetään huumeita lihakseen vaikka ajatteluni toimii kirkkaasti ja ehkä olisi sen pakkohoidonkin voinut välttää tai ainakin kestoa lyhentää. On vaikea rakentaa luottamusta tahoon mikä ei kerro motiivejaan. Kun menee nettiin niin vastaan tulee lähinnä erilaisia kertomuksia siitä miten psykiatria kiduttaa ja lääkärit ovat sadisteja. On vaikea hahmottaa että internetiin kirjoittaa hyvin pieni prosentti kaikista potilaista, ja lähes kaikki keillä on kykyä ja halua kirjoittaa nettiin ovat voinniltaan reilusti pakkohoito kriteerien paremmalla puolella. Jos lukee netistä teemaa "psykiatrit ovat sadistinen kultti" se menee ihon alle ja lisää tarvetta vastustaa hoitoa ja se on mielestäni loogista ja ymmärrettävää. Pidemmällä tähtäimellä se on kuitenkin hyvin haitallista, sillä lääkärin voi olla lähes mahdotonta erottaa syytä potilaan vainoharhaisuudelle mutta vainoharhaisuus itsessään on elämää suuresti rajoittava asia ja psykiatrin työnkuvaan liittyy sen poistaminen. Ymmärtänet että kehä ruokkii itseään.

        Mitä tulee kysymykseesi M1 lähetteen laillisuudesta kuvaamassasi tilanteessa voin suoraan varmaksi sanoa että 2 peräkkäistä M1 lausuntoa ilman vapauttavaa päätöstä siinä välissä on mielivaltaista. Kopioin tähän suoraan miten laki asian määrittelee:

        "Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon toimittaminen, ottaminen ja määrääminen tapahtuvat mielenterveyslain mukaisesti neliportaisesti – sairaalaan tarkkailuun lähettäminen, sairaalassa tarkkailuun ottaminen, tarkkailulausunnon kirjaaminen ja päätös tahdosta riippumattomasta hoidosta psykiatrisessa sairaalassa.

        Tahdosta riippumattomaan tarkkailuun lähettäminen edellyttää lääkärin kirjoittamaa M1-lausuntoa, jonka perusteella henkilöä tutkinut lääkäri katsoo olevan lain määräämät edellytykset tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon toimittamiselle. Korkeintaan kolme vuorokautta vanhan M1-lausunnon perusteella sairaalan lääkäri voi ottaa henkilön enintään neljän päivän ajaksi tahdosta riippumattomaan tarkkailuun sairaalaan, jos hän lähettävän lääkärin tavoin katsoo edelleen hoitoon määräämisen edellytysten todennäköisesti olevan olemassa. Viimeistään neljäntenä päivänä sairaalaan otosta on tarkkailusta vastaavan lääkärin annettava kirjallinen M2-lausunto, jonka tulee sisältää perusteltu kannanotto, ovatko hoitoon määräämisen edellytykset tahdosta riippumatta edelleen olemassa. Jos tarkkailun aikana ilmenee, että mielisairaslain määrittelemät edellytykset eivät toteudu, henkilö on heti päästettävä pois sairaalasta hänen niin halutessaan.

        Päätöksen tahdosta riippumattomasta hoidosta (M3-lomake) tekee tarkkailulausunnon perusteella sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri tai hänen estyneenä ollessaan tehtävään määrätty psykiatrian erikoislääkäri. Ennen päätöstä tahdosta riippumattoman sairaalahoidon jatkamisesta potilaan tai hänen ollessaan alaikäinen myös huoltajien mielipidettä on kuultava. Tarkkailulausuntoa ei voi antaa tarkkailulähetteen kirjoittanut lääkäri, eikä hoitoon määräämisestä voi päättää tarkkailulausunnon kirjoittanut lääkäri. Päätös tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisestä perustuu lain mukaan näin ollen aina kolmen eri lääkärin näkemykseen hoitoon määräämisen tarpeellisuudesta."

        Kohdallasi olisi mielestäni aiheellista selvittää missä vaiheessa prosessia olet menossa, vai onko kyse jostain muusta.

        Tänään keskustelin ylilääkärin kansa, joka vaihtoi lääkityksen (vsikutti hyvin kiireiseltä) lääkitykseen, jota en olisi hunnut js vaihtoi myös masemnus diagnoosin bipolaarisuuteen. Hän sanoi, että päätöspäivä on torstaina ja kehotti minua suostumaan vapaaehtoiseen hoitoon tämän jälkeen. Eli sain käsityksen, että joko jään vapaaehtoisesti tai tulee M3. Sanoi minun olleen sekava puheissani maanantaima, mutta parempi tiistaina. Mielestäni en puhunut tiistaina käytännössä mitään. Eli ei nähtävästi kannata puhua ja olen sitä täällä välttänytkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestisi sisältää useita mielestäni kyseenalaisia kohtia - kyseenalaisia sekä tieteelliseltä kannalta että henkisiä kriisejä läpikäyneiden ihmisten kokemusten ja kaikille yhteisten perusoikeuksien näkökulmasta.

        Itselläni on (akateeminen) terveydenhuollon koulutus. Kyseenalaistan monen muun alalla toimivan tavoin ensinnäkin mainitsemasi "sairaudentunnon" käsitteen. Niin psykiatriassa kuin muissakin mielenterveysjärjestelmässä osallisina olevissa tieteissä (tosin psykiatria ei mielestäni oikeastaan ole edes varsinainen tiede, vaan lähempänä eräänlaista pseudotiedettä) käydään jatkuvaa keskustelua siitä, onko perusteltua soveltaa ihmismieleen ko. somaattiseen lääketieteeseen kuuluvaa sairaudentunnon käsitettä.

        Vähättelet ikävällä tavalla keskustelupalstoilla esiin tuotuja omakohtaisia kokemuksia. Ei ole myöskään perusteita olettaa, etteivät täällä esitetyt puheenvuorot edustaisi laajempaa joukkoa mielenterveyspalvelujen käyttäjiä. Keskustelupalstoilla esiin tuotava anonyymi kokemustieto on arvokas osa nykyajan yhteiskunnallista keskustelua.

        Ihmettelen psykiatrian termistön laajaa käyttöä kokemusasiantuntijan puheenvuorossasi. Mikä merkitys on sillä, että psyykkisiä ongelmia ja (pakko)hoitoa itse kokenut henkilö kuvaa kokemustaan ja tilannettaan lääketieteellisin termein? Eikö kokemusasiantuntijan tulisi lähteä nimenomaan omasta eletystä kokemuksesta ja pyrittävä vaikuttamaan asioihin sen pohjalta?

        Mielestäni pakkohoidettavia ihmisiä ei (kuten muitakaan) voi jakaa "niihin, joilla on ymmärrystä ja niihin joilla ei ole". Tämä on psykiatrialle ominainen epäinhimillistävä ja suurelta osin mielivaltainen jako. Se kertoo siitä, kuinka vähän psykiatriassa ymmärretään ihmismieltä.

        Vakavassa ja kokonaisvaltaisessa henkisessä kriisissä ollessaan ihminen ilmaisee itseään usein tavalla, jota muiden on vaikea ymmärtää. Voinee sanoa, että psykoosidiagnoosin saaneen ihmisen senhetkinen todellisuus saattaa - ainakin muiden mielestä - olla jotain muuta kuin ns. konsensus-todellisuutta, ja että he elävät jossain merkityksessä "omassa maailmassaan", jaetun todellisuuden ulkopuolella tai sen rajamailla. Tämä ainakin on muiden kokemus heidän tilanteestaan. Tästä ei kuitenkaan pidä vetää suoria yhtäläisyysmerkkejä "ymmärtämättömyyteen" oman tilansa suhteen.

        Osa (ehkä voisi sanoa useimmat) psykoosidiagnoosin saaneista ihmisistä on vaikeuksiensa vuoksi haavoittuvassa mielentilassa. Moni myös pakkohoidetuista kokee tarvitsevansa apua ja tukea. Se, että joku ei kuitenkaan halua psykiatriseen hoitoon, voi silti olla hänen oma, hyvin perusteltu, ehkä aiempiin todellisiin kokemuksiinkin pohjautuva mielipiteensä, jota ei pitäisi ohittaa. Heille pitäisi pyrkiä järjestämään sellaista apua, jota he voivat ottaa vastaan.

        "Psykoottinen todellisuus" on mielekästä todellisuutta, joka perustuu henkilön psyykkisille lainalaisuuksille ja hänen elämänsä tapahtumien jatkumolle. Psykoosissa ihminen usein ilmaisee hänelle tapahtuneita traumaattisia asioita tavalla, jota on mahdollista ymmärtää, mutta se edellyttää avoimuutta ja kykyä lähestyä henkisiä kriisejä ihmiskokemuksena, ei sairautena.

        Perusoikeuksien näkökulmasta viestisi on kaikenkaikkiaan ainakin minua puistattava. Lyöt yhteen asioita, jotka eivät yhteen kuulu. Kirjoituksestasi käy ilmi, millaisen laajan ja epävirallisen "ohitusoikeuden" psykiatria on saanut ihmisten kansalais- ja perusoikeuksien soveltamisessa ja epävirallisessa uudelleenmäärittelyssä.

        Olen ollut 9,5 vuotta elämästäni laitoshoidossa. Arvostan toki akateemista koulutusta saavutuksena mutta ymmärtänet että edustan sitä potilasryhmää joka ei ole sairauden takia päässyt peruskoulua pidemmälle?

        Minun on hyvin vaikea esittää vastaväitteitä käytännön ja oman näkemäni pohjalta koska psykiatrian tarkoitus ei ole hoitaa ihmistä terveeksi vaan tehdä hänestä työkykyinen ja sitä kautta kykenevä huolehtimaan itsestään. Jos etsii apua pelkoon tai eksistentiaalisiin kysymyksiin ei psykiatria ole tie mitä edetä. Sen tietää jokainen että psykiatria ja sen piiriin kuuluvat lääkitykset on tarkoitettu muuttamaan aivokemiaa siten ettei tunne, asioiden ratkaisemisen kanssa niillä ei ole missään tutkimuksessa osoitettua yhteyttä ja tämä on myös minua hoitavan lääkärin kanta. Siksi saankin itse päättää syönkö lääkitystä vai en. Kysymys on selviytymisestäni, ei siitä koenko elämäni hyväksi vai en.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut 9,5 vuotta elämästäni laitoshoidossa. Arvostan toki akateemista koulutusta saavutuksena mutta ymmärtänet että edustan sitä potilasryhmää joka ei ole sairauden takia päässyt peruskoulua pidemmälle?

        Minun on hyvin vaikea esittää vastaväitteitä käytännön ja oman näkemäni pohjalta koska psykiatrian tarkoitus ei ole hoitaa ihmistä terveeksi vaan tehdä hänestä työkykyinen ja sitä kautta kykenevä huolehtimaan itsestään. Jos etsii apua pelkoon tai eksistentiaalisiin kysymyksiin ei psykiatria ole tie mitä edetä. Sen tietää jokainen että psykiatria ja sen piiriin kuuluvat lääkitykset on tarkoitettu muuttamaan aivokemiaa siten ettei tunne, asioiden ratkaisemisen kanssa niillä ei ole missään tutkimuksessa osoitettua yhteyttä ja tämä on myös minua hoitavan lääkärin kanta. Siksi saankin itse päättää syönkö lääkitystä vai en. Kysymys on selviytymisestäni, ei siitä koenko elämäni hyväksi vai en.

        Niin, jokinhan sinun elämässä on ollut vialla ettet ole halunnut huolehtia itsestäsi. Mitä silloin joskus tapahtui sellaista että aloit luisumaan kohti välinpitämätöntä tilaa? En usko että olet syntymästä saakka ollut sellainen vaan olet tehnyt asioita ja kulkenut muiden mukana, jossain kohtaa elämää on ollut tienristeys jossa jotain on tapahtunut ja sillä uudella tiellä päälle kasaantuneet asiat ovat vieneet sinut laitoshoitoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestisi sisältää useita mielestäni kyseenalaisia kohtia - kyseenalaisia sekä tieteelliseltä kannalta että henkisiä kriisejä läpikäyneiden ihmisten kokemusten ja kaikille yhteisten perusoikeuksien näkökulmasta.

        Itselläni on (akateeminen) terveydenhuollon koulutus. Kyseenalaistan monen muun alalla toimivan tavoin ensinnäkin mainitsemasi "sairaudentunnon" käsitteen. Niin psykiatriassa kuin muissakin mielenterveysjärjestelmässä osallisina olevissa tieteissä (tosin psykiatria ei mielestäni oikeastaan ole edes varsinainen tiede, vaan lähempänä eräänlaista pseudotiedettä) käydään jatkuvaa keskustelua siitä, onko perusteltua soveltaa ihmismieleen ko. somaattiseen lääketieteeseen kuuluvaa sairaudentunnon käsitettä.

        Vähättelet ikävällä tavalla keskustelupalstoilla esiin tuotuja omakohtaisia kokemuksia. Ei ole myöskään perusteita olettaa, etteivät täällä esitetyt puheenvuorot edustaisi laajempaa joukkoa mielenterveyspalvelujen käyttäjiä. Keskustelupalstoilla esiin tuotava anonyymi kokemustieto on arvokas osa nykyajan yhteiskunnallista keskustelua.

        Ihmettelen psykiatrian termistön laajaa käyttöä kokemusasiantuntijan puheenvuorossasi. Mikä merkitys on sillä, että psyykkisiä ongelmia ja (pakko)hoitoa itse kokenut henkilö kuvaa kokemustaan ja tilannettaan lääketieteellisin termein? Eikö kokemusasiantuntijan tulisi lähteä nimenomaan omasta eletystä kokemuksesta ja pyrittävä vaikuttamaan asioihin sen pohjalta?

        Mielestäni pakkohoidettavia ihmisiä ei (kuten muitakaan) voi jakaa "niihin, joilla on ymmärrystä ja niihin joilla ei ole". Tämä on psykiatrialle ominainen epäinhimillistävä ja suurelta osin mielivaltainen jako. Se kertoo siitä, kuinka vähän psykiatriassa ymmärretään ihmismieltä.

        Vakavassa ja kokonaisvaltaisessa henkisessä kriisissä ollessaan ihminen ilmaisee itseään usein tavalla, jota muiden on vaikea ymmärtää. Voinee sanoa, että psykoosidiagnoosin saaneen ihmisen senhetkinen todellisuus saattaa - ainakin muiden mielestä - olla jotain muuta kuin ns. konsensus-todellisuutta, ja että he elävät jossain merkityksessä "omassa maailmassaan", jaetun todellisuuden ulkopuolella tai sen rajamailla. Tämä ainakin on muiden kokemus heidän tilanteestaan. Tästä ei kuitenkaan pidä vetää suoria yhtäläisyysmerkkejä "ymmärtämättömyyteen" oman tilansa suhteen.

        Osa (ehkä voisi sanoa useimmat) psykoosidiagnoosin saaneista ihmisistä on vaikeuksiensa vuoksi haavoittuvassa mielentilassa. Moni myös pakkohoidetuista kokee tarvitsevansa apua ja tukea. Se, että joku ei kuitenkaan halua psykiatriseen hoitoon, voi silti olla hänen oma, hyvin perusteltu, ehkä aiempiin todellisiin kokemuksiinkin pohjautuva mielipiteensä, jota ei pitäisi ohittaa. Heille pitäisi pyrkiä järjestämään sellaista apua, jota he voivat ottaa vastaan.

        "Psykoottinen todellisuus" on mielekästä todellisuutta, joka perustuu henkilön psyykkisille lainalaisuuksille ja hänen elämänsä tapahtumien jatkumolle. Psykoosissa ihminen usein ilmaisee hänelle tapahtuneita traumaattisia asioita tavalla, jota on mahdollista ymmärtää, mutta se edellyttää avoimuutta ja kykyä lähestyä henkisiä kriisejä ihmiskokemuksena, ei sairautena.

        Perusoikeuksien näkökulmasta viestisi on kaikenkaikkiaan ainakin minua puistattava. Lyöt yhteen asioita, jotka eivät yhteen kuulu. Kirjoituksestasi käy ilmi, millaisen laajan ja epävirallisen "ohitusoikeuden" psykiatria on saanut ihmisten kansalais- ja perusoikeuksien soveltamisessa ja epävirallisessa uudelleenmäärittelyssä.

        Lisäksi, jos haluat, voidaan tavata kasvokkain. Minulla on kattavasti papereita hoitohistoriastani sekä käytetyistä lääkityksistä. Ne voisivat viedä sinua eteenpäin humaaneissa tavoitteissasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut 9,5 vuotta elämästäni laitoshoidossa. Arvostan toki akateemista koulutusta saavutuksena mutta ymmärtänet että edustan sitä potilasryhmää joka ei ole sairauden takia päässyt peruskoulua pidemmälle?

        Minun on hyvin vaikea esittää vastaväitteitä käytännön ja oman näkemäni pohjalta koska psykiatrian tarkoitus ei ole hoitaa ihmistä terveeksi vaan tehdä hänestä työkykyinen ja sitä kautta kykenevä huolehtimaan itsestään. Jos etsii apua pelkoon tai eksistentiaalisiin kysymyksiin ei psykiatria ole tie mitä edetä. Sen tietää jokainen että psykiatria ja sen piiriin kuuluvat lääkitykset on tarkoitettu muuttamaan aivokemiaa siten ettei tunne, asioiden ratkaisemisen kanssa niillä ei ole missään tutkimuksessa osoitettua yhteyttä ja tämä on myös minua hoitavan lääkärin kanta. Siksi saankin itse päättää syönkö lääkitystä vai en. Kysymys on selviytymisestäni, ei siitä koenko elämäni hyväksi vai en.

        Mutta eihän psykiatrian tarkoitus ole tehdä kenestäkään työkykyistä. Jos olisi, toiminta olisi aika erinäköistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, jokinhan sinun elämässä on ollut vialla ettet ole halunnut huolehtia itsestäsi. Mitä silloin joskus tapahtui sellaista että aloit luisumaan kohti välinpitämätöntä tilaa? En usko että olet syntymästä saakka ollut sellainen vaan olet tehnyt asioita ja kulkenut muiden mukana, jossain kohtaa elämää on ollut tienristeys jossa jotain on tapahtunut ja sillä uudella tiellä päälle kasaantuneet asiat ovat vieneet sinut laitoshoitoon.

        En julkisella palstalla halua valottaa syitä tarkemmin. Kasvokkain voin sen tehdä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En julkisella palstalla halua valottaa syitä tarkemmin. Kasvokkain voin sen tehdä.

        Ei täällä kukaan toisia tunne tai tunnista, kun ei nyt sentään nimiä mainita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän psykiatrian tarkoitus ole tehdä kenestäkään työkykyistä. Jos olisi, toiminta olisi aika erinäköistä.

        Tunnen monia ja olen itsekin yksi heistä keiden työkyky on on mahdollista psykiatrian ansiosta. Mekin voimme tavata kasvokkain, voin tavata teidät kaikki kasvokkain ja voimme puhua. Minun ennakko-oletukseni on että olette kaikki aloittajaa lukuunottamatta velttoja päihteidenkäyttäjiä keiden toimeentulo on kelan varassa ja kovin mielelläni tahtoisin nähdä olevani väärässä.

        Antakaa minulle mahdollisuus nähdä että teillä on puhtaat seulat, työpaikat sekä taito mistä muut ovat valmiita maksamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen monia ja olen itsekin yksi heistä keiden työkyky on on mahdollista psykiatrian ansiosta. Mekin voimme tavata kasvokkain, voin tavata teidät kaikki kasvokkain ja voimme puhua. Minun ennakko-oletukseni on että olette kaikki aloittajaa lukuunottamatta velttoja päihteidenkäyttäjiä keiden toimeentulo on kelan varassa ja kovin mielelläni tahtoisin nähdä olevani väärässä.

        Antakaa minulle mahdollisuus nähdä että teillä on puhtaat seulat, työpaikat sekä taito mistä muut ovat valmiita maksamaan.

        Anteeksi minä jännitän kovasti. Minulla ei ole ystäviä ja haluaisin saada sellaisia. Tällainen tilaisuus on stimuloiva.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen monia ja olen itsekin yksi heistä keiden työkyky on on mahdollista psykiatrian ansiosta. Mekin voimme tavata kasvokkain, voin tavata teidät kaikki kasvokkain ja voimme puhua. Minun ennakko-oletukseni on että olette kaikki aloittajaa lukuunottamatta velttoja päihteidenkäyttäjiä keiden toimeentulo on kelan varassa ja kovin mielelläni tahtoisin nähdä olevani väärässä.

        Antakaa minulle mahdollisuus nähdä että teillä on puhtaat seulat, työpaikat sekä taito mistä muut ovat valmiita maksamaan.

        Alottajalta; elämän polut ja tapahtumat ovat niin moninaiset. Itse olen tosiaan tohtori ja minulla on myös aempi toisen alan korkeakoulututkinto ja toimin tällä hetkellä korkeahkossa tehtävässä. Olen perheellinen. Tämä ei silti ole etänyt täydellistä uupumusta. Työ on vaativaa ja kilpailuhenkistä. Eli voinette käsittää, että tällainen hoito voi (tosin tietysti toivon että ei) romuttaa myös työurani.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen monia ja olen itsekin yksi heistä keiden työkyky on on mahdollista psykiatrian ansiosta. Mekin voimme tavata kasvokkain, voin tavata teidät kaikki kasvokkain ja voimme puhua. Minun ennakko-oletukseni on että olette kaikki aloittajaa lukuunottamatta velttoja päihteidenkäyttäjiä keiden toimeentulo on kelan varassa ja kovin mielelläni tahtoisin nähdä olevani väärässä.

        Antakaa minulle mahdollisuus nähdä että teillä on puhtaat seulat, työpaikat sekä taito mistä muut ovat valmiita maksamaan.

        Mutta ei se muuta sitä faktaa, ettei psykiatrian ole tarkoitus tehdä kenestäkään työkykyistä. Enemmänkin päinvastoin.

        Hieno oletus. Ja kauniita sanojakin. Vau. Olet selvästi ollut psykiatrian opissa. Kenenkään ei tarvitse todistaa sinulle tai psykiatrialle yhtään mitään.

        Kiitos kutsusta. Ei ole tarvetta tavata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alottajalta; elämän polut ja tapahtumat ovat niin moninaiset. Itse olen tosiaan tohtori ja minulla on myös aempi toisen alan korkeakoulututkinto ja toimin tällä hetkellä korkeahkossa tehtävässä. Olen perheellinen. Tämä ei silti ole etänyt täydellistä uupumusta. Työ on vaativaa ja kilpailuhenkistä. Eli voinette käsittää, että tällainen hoito voi (tosin tietysti toivon että ei) romuttaa myös työurani.

        Ei se romuta. Mutta joudut ehkä asettamaan tiukemmat rajat sille, millä sun elämääsi saa kuormittaa, kuin myös sille millä omassa työssäsi annat itses kuormittua.
        Toisinaan olen miettinyt, mitä tapahtuisi, jos tiedekunnan/osaston ovelle ajettais bussit ja psykiatri arvioisi ketkä lähtee kyydissä osastolle. jäisi ehkä ravintolan työntekijät. siivoojat, 3 jatko-opiskelijaa ja 0,75 laboranttia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alottajalta; elämän polut ja tapahtumat ovat niin moninaiset. Itse olen tosiaan tohtori ja minulla on myös aempi toisen alan korkeakoulututkinto ja toimin tällä hetkellä korkeahkossa tehtävässä. Olen perheellinen. Tämä ei silti ole etänyt täydellistä uupumusta. Työ on vaativaa ja kilpailuhenkistä. Eli voinette käsittää, että tällainen hoito voi (tosin tietysti toivon että ei) romuttaa myös työurani.

        Valitettavasti tuo uupumus on itse aiheutettua, mutta olet aivan väärässä paikassa lepäämässä. Läheisetkö eivät ole nähneet sinun muuttuvan ennen romahtamista? Kyllä varmasti ovat, mutta oletko sulkenut korvasi ja ajatellut olevasi niin tärkeä että jos sinua ei ole maapallon päällä niin sen pyöriminen pysähtyy? Nyt olet huolissasi työurastasi sekö on kaikki mitä sinulla on? Valitettavasti meistä kukaan ei ole korvaamaton, ei kukaan. Jos menehtyisit nyt niin työtoverisi pitäisivät sinulle 10 minuutin muistohetken ja polttaisivat 1 päivän kynttilää muistoksesi, jonka siivooja lopulta heittäisi roskiin tai nostaisivat sinulle illan istujaisissa maljan jonka jälkeen keskustelivat säästä. Todennäköisesti vaimosi alkaisi elämään uutta elämää ja muutaman vuoden kuluttua olisi naimisissa ja sinun valokuvat ja jotkut tavarat olisi siivottu johonkin pahvilaatikkoon ja viety varastoon. Näin tärkeä ja korvaamaton yksi ihminen on tässä yhteiskunnassa. Sinulla on vain terveys ja oma pää jonka kestävyyden rajat tulee nyt kantapään kautta opittua. Kaikesta huolimatta jaksamista ja PS. Kun opit vielä luovuttamaan niin elämä on paljon kevyempää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä kukaan toisia tunne tai tunnista, kun ei nyt sentään nimiä mainita.

        Asiat mitä tein alaikäisenä ja osa mitä tein täysi-ikäisenä löytyy Googlesta. Kasvokkain voin kertoa, täällä en halua puhua.

        Voitaisiin tavata jossain isossa kaupungissa mihin pääsee julkisilla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti tuo uupumus on itse aiheutettua, mutta olet aivan väärässä paikassa lepäämässä. Läheisetkö eivät ole nähneet sinun muuttuvan ennen romahtamista? Kyllä varmasti ovat, mutta oletko sulkenut korvasi ja ajatellut olevasi niin tärkeä että jos sinua ei ole maapallon päällä niin sen pyöriminen pysähtyy? Nyt olet huolissasi työurastasi sekö on kaikki mitä sinulla on? Valitettavasti meistä kukaan ei ole korvaamaton, ei kukaan. Jos menehtyisit nyt niin työtoverisi pitäisivät sinulle 10 minuutin muistohetken ja polttaisivat 1 päivän kynttilää muistoksesi, jonka siivooja lopulta heittäisi roskiin tai nostaisivat sinulle illan istujaisissa maljan jonka jälkeen keskustelivat säästä. Todennäköisesti vaimosi alkaisi elämään uutta elämää ja muutaman vuoden kuluttua olisi naimisissa ja sinun valokuvat ja jotkut tavarat olisi siivottu johonkin pahvilaatikkoon ja viety varastoon. Näin tärkeä ja korvaamaton yksi ihminen on tässä yhteiskunnassa. Sinulla on vain terveys ja oma pää jonka kestävyyden rajat tulee nyt kantapään kautta opittua. Kaikesta huolimatta jaksamista ja PS. Kun opit vielä luovuttamaan niin elämä on paljon kevyempää.

        Aivan harvinaisen typerä kommentti. Erityismaininta siitä.
        "Nyt olet huolissasi työurastasi sekö on kaikki mitä sinulla on? "
        Monille luovien alojen ihmisille (kuvataiteilijat, muusikot, tutkijat, kirjailijat, tanssijat tms) se työ on keskeinen osa omaa persoonaa. Ei tietenkään kaikki. Enkä siis ole aloittaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei se muuta sitä faktaa, ettei psykiatrian ole tarkoitus tehdä kenestäkään työkykyistä. Enemmänkin päinvastoin.

        Hieno oletus. Ja kauniita sanojakin. Vau. Olet selvästi ollut psykiatrian opissa. Kenenkään ei tarvitse todistaa sinulle tai psykiatrialle yhtään mitään.

        Kiitos kutsusta. Ei ole tarvetta tavata.

        Ei kai siinä sitten. Toivotan onnea matkaan. Jokainen tarvitsee sitä ainakin vähän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan harvinaisen typerä kommentti. Erityismaininta siitä.
        "Nyt olet huolissasi työurastasi sekö on kaikki mitä sinulla on? "
        Monille luovien alojen ihmisille (kuvataiteilijat, muusikot, tutkijat, kirjailijat, tanssijat tms) se työ on keskeinen osa omaa persoonaa. Ei tietenkään kaikki. Enkä siis ole aloittaja.

        Työ on osa omaa persoonaa? No ei ole tai jos on, niin pahasti ovat asiat menneet sekaisin ja laitoshoito on oikea paikka. Mutta Sinullakin on oikeus mielipiteeseesi ja sitä tulee kunnioittaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se romuta. Mutta joudut ehkä asettamaan tiukemmat rajat sille, millä sun elämääsi saa kuormittaa, kuin myös sille millä omassa työssäsi annat itses kuormittua.
        Toisinaan olen miettinyt, mitä tapahtuisi, jos tiedekunnan/osaston ovelle ajettais bussit ja psykiatri arvioisi ketkä lähtee kyydissä osastolle. jäisi ehkä ravintolan työntekijät. siivoojat, 3 jatko-opiskelijaa ja 0,75 laboranttia.

        Aloittajalta; kiitos tästä viestistä. Tulin hyvälle tuulelle. Tämä tosiaan kuvaa hyvin yliopiston arkea. Sinne voisi jäädä ehkä myös jokunen huoltomies :) Ja se tyyppi joka istuu aulassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti tuo uupumus on itse aiheutettua, mutta olet aivan väärässä paikassa lepäämässä. Läheisetkö eivät ole nähneet sinun muuttuvan ennen romahtamista? Kyllä varmasti ovat, mutta oletko sulkenut korvasi ja ajatellut olevasi niin tärkeä että jos sinua ei ole maapallon päällä niin sen pyöriminen pysähtyy? Nyt olet huolissasi työurastasi sekö on kaikki mitä sinulla on? Valitettavasti meistä kukaan ei ole korvaamaton, ei kukaan. Jos menehtyisit nyt niin työtoverisi pitäisivät sinulle 10 minuutin muistohetken ja polttaisivat 1 päivän kynttilää muistoksesi, jonka siivooja lopulta heittäisi roskiin tai nostaisivat sinulle illan istujaisissa maljan jonka jälkeen keskustelivat säästä. Todennäköisesti vaimosi alkaisi elämään uutta elämää ja muutaman vuoden kuluttua olisi naimisissa ja sinun valokuvat ja jotkut tavarat olisi siivottu johonkin pahvilaatikkoon ja viety varastoon. Näin tärkeä ja korvaamaton yksi ihminen on tässä yhteiskunnassa. Sinulla on vain terveys ja oma pää jonka kestävyyden rajat tulee nyt kantapään kautta opittua. Kaikesta huolimatta jaksamista ja PS. Kun opit vielä luovuttamaan niin elämä on paljon kevyempää.

        Kiitos näistä kommenteista. Olet aivan oikeassa, että kukaan ei ole korvaamaton (ainakaan työelämässä). Ja olen tästä täysin samaa mieltä. Se missä olet väärässä, on se että olen nainen ja siten valitettavasti hoitanut suurimman osan perheen ja kodin asioista työni päälle, joka tosin on minulle myös tärkeää. En tällä palstalla kuitenkaan halua puhua perheestä. Työ on osa kuormitusta ja se on myös tarpeeksi anonyymi tällaiseen keskusteluun.
        Olet oikeassa, että työelämässä kuolleen osa on tuo 2 min. hiljaisuus ja se siitä. Olen osallistunut useisiin tällaisiin tilaisuuksiin. Toisaalta työ on tärkeä osa ihmiselämää ja mielekäs tarpeeksi vaativa työ tuo mielekkyyttä ja on tärkeä osa minäkuvaa.
        JA KYLLÄ. Olen väärässä paikassa lepäämässä. Ehdotin lääkärille, että voisin lähteä kotiin ja siitä vähäksi aikaa matkustelemaan ja lepäämään. Tämä ei taunnut sopia nykyiseen hoitojärjestelmään ;)
        Eilen sitten iltasella aloittivat uuden lääkityksen. Melkein kaikki aiemmat mitä täällä olin tähän mennessä pois ja jokin aivan kauhea latinki sen sijaan. Olinnihan sekaisin, puhe sammalsi kuin rappioalkoholistilla ja pystyssä en pysynyt. Tulos: olin taas eristys/tarkkailuhuoneessa. Että sellainen mulava loma tämä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työ on osa omaa persoonaa? No ei ole tai jos on, niin pahasti ovat asiat menneet sekaisin ja laitoshoito on oikea paikka. Mutta Sinullakin on oikeus mielipiteeseesi ja sitä tulee kunnioittaa.

        Aloittajalta: Kyllä työ voi olla merkittävä osa minäkuvaa. Erityisesti luovilla aloilla, kuten tuolla jo mainittiin: muusikot, taiteilijat, tutkijat. Vai tarkoitatko etteivät nämä ole oikeita töitä? Meistä onnekkaimmat saavat näistä töistä ihan palkkaa ja ovat työsuhteessa. Ovat siten mielestäni ihan oikeaa työtä, mutta myös hyvin tärkeä osa persoonaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut 9,5 vuotta elämästäni laitoshoidossa. Arvostan toki akateemista koulutusta saavutuksena mutta ymmärtänet että edustan sitä potilasryhmää joka ei ole sairauden takia päässyt peruskoulua pidemmälle?

        Minun on hyvin vaikea esittää vastaväitteitä käytännön ja oman näkemäni pohjalta koska psykiatrian tarkoitus ei ole hoitaa ihmistä terveeksi vaan tehdä hänestä työkykyinen ja sitä kautta kykenevä huolehtimaan itsestään. Jos etsii apua pelkoon tai eksistentiaalisiin kysymyksiin ei psykiatria ole tie mitä edetä. Sen tietää jokainen että psykiatria ja sen piiriin kuuluvat lääkitykset on tarkoitettu muuttamaan aivokemiaa siten ettei tunne, asioiden ratkaisemisen kanssa niillä ei ole missään tutkimuksessa osoitettua yhteyttä ja tämä on myös minua hoitavan lääkärin kanta. Siksi saankin itse päättää syönkö lääkitystä vai en. Kysymys on selviytymisestäni, ei siitä koenko elämäni hyväksi vai en.

        "Olen ollut 9,5 vuotta elämästäni laitoshoidossa"

        Olisi kommentoitavaa, palaan ehkä myöhemmin... Sen verran nyt, että minusta on hienoa että toimit aktiivisesti asioissa, jotka niin monet kokevat tärkeiksi.

        Kokemusasiantuntijuudesta on kirjoitettu mm. seuraava mielestäni aika osuva puheenvuoro, Mad in Finland -sivustolla. Kirjoittaja on itsekin kokemusasiantuntija:

        Kokemusasiantuntijuuden kriisi ja sen ratkaisu

        https://madinfinland.org/kokemusasiantuntijuus_ratkaisu/

        Anonyymi Eilen 19:38


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalta: Kyllä työ voi olla merkittävä osa minäkuvaa. Erityisesti luovilla aloilla, kuten tuolla jo mainittiin: muusikot, taiteilijat, tutkijat. Vai tarkoitatko etteivät nämä ole oikeita töitä? Meistä onnekkaimmat saavat näistä töistä ihan palkkaa ja ovat työsuhteessa. Ovat siten mielestäni ihan oikeaa työtä, mutta myös hyvin tärkeä osa persoonaa.

        "Vai tarkoitatko etteivät nämä ole oikeita töitä?"

        En vaan tunnen 2 kotimaista entistä ykköstason näyttelijää, joista toisesta on juuri hiljan lehdissä kohistu. Kun vietät heidän kanssa aikaa he ovat täysin eri henkilöitä mitä julkisuuskuva heistä on. Istuvat sivummalla ja eivät ole suunapäänä eivätkä huomion keskipisteenä, ainakaan heille näyttelijäntyö ei ole tärkeä osa minäkuvaa vaan vain työtä. Tutkijoiden työtä arvostan suuresti, sillä ilman heitä emme menisi eteenpäin mutta kyseessä on työ muiden joukossa, joskin maapallon mittakaavassa muita töitä "tärkeämpi" jos näin voidaan sanoa. Jos minäkuva rakentuu työminän varaan ollaan vaarallisilla vesillä sillä siinä vaiheessa kun työpaineita alkaa kerääntyä on romahtaminen lähellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vai tarkoitatko etteivät nämä ole oikeita töitä?"

        En vaan tunnen 2 kotimaista entistä ykköstason näyttelijää, joista toisesta on juuri hiljan lehdissä kohistu. Kun vietät heidän kanssa aikaa he ovat täysin eri henkilöitä mitä julkisuuskuva heistä on. Istuvat sivummalla ja eivät ole suunapäänä eivätkä huomion keskipisteenä, ainakaan heille näyttelijäntyö ei ole tärkeä osa minäkuvaa vaan vain työtä. Tutkijoiden työtä arvostan suuresti, sillä ilman heitä emme menisi eteenpäin mutta kyseessä on työ muiden joukossa, joskin maapallon mittakaavassa muita töitä "tärkeämpi" jos näin voidaan sanoa. Jos minäkuva rakentuu työminän varaan ollaan vaarallisilla vesillä sillä siinä vaiheessa kun työpaineita alkaa kerääntyä on romahtaminen lähellä.

        A: Mielestäni tällaista työtä ei voi tehdä ilman, että se on iso ja merkittävä osa itseä. Se ei tarkoita sitä, että näyttelijä alinomaan näytteelee elämänsä suurimmat roolit ravintolapöydässä tai tutkija kertoo viimeidimmät löydöksensä olutlasin äärellä. Toki näinkin on, mutta lähinmä kollegoiden kesken. Kyllä ihminen luo minäkuvaansa myös työn kautta ja uskoisin tähän vaikuttavan myös se työ jota tekee. Olen itsekin aiemmin toiminut muunkinlaisissa tehtävissä, mutta en ole kokenut niiden määrittävän itseäni ihmisenä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäyksenä tuo sinulle ehdotettu "vapaaehtoinen jakso"tarkkailun loputtua.

        On Suomessa hyvin yleinen juttu ja potilaiden keskuudessa käytetäänkin termiä "vapaaehtoinen pakkohoito" koska juuri sitä se on. "Jos et jää vapaaehtoisesti jäät väkisin".

        Ilmiö on ikävä ja osassa tapauksia varmasti tarpeetonta mielivaltaista toimintaa.

        Suurin osa tapauksista kuitenkin perustuu lääkärin näkemykseen potilaan kunnosta ja sen kehityksestä tulevaisuudessa. Jos potilas ei täytä pakkohoidon kriteerejä mutta habituksesta näkee ettei kestä siviilissä viikkoakaan ja saattaa sairastua vakavammin tai jopa olla hengenvaarassa on silloin psykiatrilla perustellusti oikeus ajatella että mikäli potilas ei sitä omaa tilannettaan ymmärrä, on hän vaaraksi itselleen.
        Kuitenkaan potilaan määrääminen tahdonvastaiseen hoitoon ei ole hyvä tapa toimia jos sen voi välttää. Pakkohoidossa oleva potilas ei pääse samalla tavalla ulkoilemaan tai osallistumaan ryhmiin, vierailut ovat rajoitetumpia ja lomille pääsy vaatii paljon harkintaa, yleensä evätään pitkäksi aikaa.

        Näinpä potilaalle joka on vaaraksi itselleen mutta ei akuutisti itsetuhoinen on parempi tarjota vapaaehtoista hoitoa missä vapaudet ovat laajemmat ja kuntoutuminen tutkitusti nopeampaa kuin potilailla joiden liikkumista ja sosiaalista kanssakäymistä rajoitetaan. Lyhyempi sairaalajakso yhdistettynä tehokkaaseen lääkitykseen ja vastavuoroiseen hoitosuhteeseen sekä hoitomyönteisyyteen ennakoi lyhyempiä ja kevyempiä lääkityksiä ja pitkällä tähtäimellä myös vähentää riskiä pysyvään invalidisoitumiseen joko sairauden tai lääkityksen takia.

        Al; lääkityksistä vielä sen verran, että sain lääkelistani ja siihen lisätty 6 lääkettä kolmesti päivässä. + tarvittaessa annettavia vielä oma lista. Näistä itselleni silmään osui lurasidoni, joka käsittääkseni suhteellisen uusi lääke? En ymmärrä miksi tämä on määrätty, jos lääkäri nyt sitten haluaa pitäytyä kannassaan bipolaarisuudesta. Onko teillä tästä kokemusta? Itse menin siitä mielestäni ihan sekaisin. Ahdistukseen edelleen antavat huonosti lääkitystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Al; lääkityksistä vielä sen verran, että sain lääkelistani ja siihen lisätty 6 lääkettä kolmesti päivässä. + tarvittaessa annettavia vielä oma lista. Näistä itselleni silmään osui lurasidoni, joka käsittääkseni suhteellisen uusi lääke? En ymmärrä miksi tämä on määrätty, jos lääkäri nyt sitten haluaa pitäytyä kannassaan bipolaarisuudesta. Onko teillä tästä kokemusta? Itse menin siitä mielestäni ihan sekaisin. Ahdistukseen edelleen antavat huonosti lääkitystä.

        Tuota noin. Kaikkihan psykiatriassa on ihan sekaista ja mielivaltaista. Kuten ehkä ymmärrät, ei mielisairauksia ole olemassa. Siten on absurdia alkaa keskustelemaan siitä, mikä "lääke" olisi hyvä siihen tai tähän "sairauteen". Psykiatrinen "diagnoosi", eli oikeammin luokitus, on ainoastaan oikeuttamassa tietynlaisen kohtelun. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään tieteellisen määrittelyn kanssa. Yleistäen voidaan sanoa, että henkilöt, joiden luokitus on masennus saavat astetta parempaa kohtelua kuin henkilöt, jotka on luokiteltu "bipolaariksi". Ja bipolaariksi määritellyt saavat astetta parempaa kohtelua kuin "skitsforenikoiksi" määritellyt. Luokitus on siis psykiatrian kohteiden kastiinjako. Mitä huonomman luokituksen saa, sitä ei-halutumpi on ihmisenä psykiatrian, ja samalla valtion, näkökulmasta. (Psykiarialla on valtion mandaatti käyttää valtaa ei-haluttuja kansalaisia kohtaan heitä pakkokeinoin muuttaakseen.)

        Mistä aineiden käytössä on käytännössä kysymys on, että henkilöä muokataan kemiallisesti haluttuun suuntaan. Muita psykiatrisia toimenpiteitä muokata ihmistä on sähköshokittaminen ja aivosilvonta (mm. lobotomia). Psykiatriassa yleisimmin käytettävät huumausaineet ovat stimulantit (SSRI:t, SNRI:t SNDRI:t jne.), neuroleptit ja bentsodiatsepiinit. Huumausaineryhmien vaikutukset ovat keskenään erilaisia, joista voi lukea tarkemmin netitse. Kaikille yhteistä on, että ne turruttavat henkilön sotkemalla aivojen normaalin toiminnan. Lisäksi aineluokkien sisällä on pieniä eroavaisuuksia: esimerkiksi fluoksetiini (SSRI) on puoliintumisajaltaan selvästi pidempi kuin paroksetiini (SSRI), mikä vaikuttaa viekkareiden tyyppiin. Sitalopraami (SSRI) vaikuttaisi pidentävän sydämen QT-aikaa merkittävästi, mikä altistaa äkillisille sydäntapahtumille. Lurasidoni taas kuuluu neurolepteihin, jotka ovat aineista ehkäpä kaikista myrkyllisimpiä.

        Toisin sanoen, on mahdotonta sanoa tarkemmin mitä psykiatri on kohdallasi ajatellut, muuta kuin, että haluaa sinun olevan enemmän hiljaa lamaamalla tajuntasi entistä enemmän kankaalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olen ollut 9,5 vuotta elämästäni laitoshoidossa"

        Olisi kommentoitavaa, palaan ehkä myöhemmin... Sen verran nyt, että minusta on hienoa että toimit aktiivisesti asioissa, jotka niin monet kokevat tärkeiksi.

        Kokemusasiantuntijuudesta on kirjoitettu mm. seuraava mielestäni aika osuva puheenvuoro, Mad in Finland -sivustolla. Kirjoittaja on itsekin kokemusasiantuntija:

        Kokemusasiantuntijuuden kriisi ja sen ratkaisu

        https://madinfinland.org/kokemusasiantuntijuus_ratkaisu/

        Anonyymi Eilen 19:38

        En alunperin halunnut lainkaan vertaistukitoimintaan. Kuitenkin tapasin ja olin tavannut muutaman kokemus-asiantuntijan ja heistä sain oudon tuntemuksen. Lähdin sellaiselle kurssille ja siellä opiskeltiin "oikeanlaista auttamista" ja mistä saa puhua ja mistä ei.
        Omista lääkityksistä ei esimerkiksi saa puhua tai ottaa toisen lääkitykseen kantaa "ettei synny väärää kuvaa niiden toimivuudesta, koska eri ihmisille toimii eri lääkkeet"

        En näe sellaisessa mitään järkeä oman kokemukseni pohjalta. Jäinkin ihan piruuttani tekemään sitä hommaa ja rikon niitä sääntöjä melko usein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En alunperin halunnut lainkaan vertaistukitoimintaan. Kuitenkin tapasin ja olin tavannut muutaman kokemus-asiantuntijan ja heistä sain oudon tuntemuksen. Lähdin sellaiselle kurssille ja siellä opiskeltiin "oikeanlaista auttamista" ja mistä saa puhua ja mistä ei.
        Omista lääkityksistä ei esimerkiksi saa puhua tai ottaa toisen lääkitykseen kantaa "ettei synny väärää kuvaa niiden toimivuudesta, koska eri ihmisille toimii eri lääkkeet"

        En näe sellaisessa mitään järkeä oman kokemukseni pohjalta. Jäinkin ihan piruuttani tekemään sitä hommaa ja rikon niitä sääntöjä melko usein.

        Saatko siitä mielihyvää, kun rikot ohjeita?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota noin. Kaikkihan psykiatriassa on ihan sekaista ja mielivaltaista. Kuten ehkä ymmärrät, ei mielisairauksia ole olemassa. Siten on absurdia alkaa keskustelemaan siitä, mikä "lääke" olisi hyvä siihen tai tähän "sairauteen". Psykiatrinen "diagnoosi", eli oikeammin luokitus, on ainoastaan oikeuttamassa tietynlaisen kohtelun. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään tieteellisen määrittelyn kanssa. Yleistäen voidaan sanoa, että henkilöt, joiden luokitus on masennus saavat astetta parempaa kohtelua kuin henkilöt, jotka on luokiteltu "bipolaariksi". Ja bipolaariksi määritellyt saavat astetta parempaa kohtelua kuin "skitsforenikoiksi" määritellyt. Luokitus on siis psykiatrian kohteiden kastiinjako. Mitä huonomman luokituksen saa, sitä ei-halutumpi on ihmisenä psykiatrian, ja samalla valtion, näkökulmasta. (Psykiarialla on valtion mandaatti käyttää valtaa ei-haluttuja kansalaisia kohtaan heitä pakkokeinoin muuttaakseen.)

        Mistä aineiden käytössä on käytännössä kysymys on, että henkilöä muokataan kemiallisesti haluttuun suuntaan. Muita psykiatrisia toimenpiteitä muokata ihmistä on sähköshokittaminen ja aivosilvonta (mm. lobotomia). Psykiatriassa yleisimmin käytettävät huumausaineet ovat stimulantit (SSRI:t, SNRI:t SNDRI:t jne.), neuroleptit ja bentsodiatsepiinit. Huumausaineryhmien vaikutukset ovat keskenään erilaisia, joista voi lukea tarkemmin netitse. Kaikille yhteistä on, että ne turruttavat henkilön sotkemalla aivojen normaalin toiminnan. Lisäksi aineluokkien sisällä on pieniä eroavaisuuksia: esimerkiksi fluoksetiini (SSRI) on puoliintumisajaltaan selvästi pidempi kuin paroksetiini (SSRI), mikä vaikuttaa viekkareiden tyyppiin. Sitalopraami (SSRI) vaikuttaisi pidentävän sydämen QT-aikaa merkittävästi, mikä altistaa äkillisille sydäntapahtumille. Lurasidoni taas kuuluu neurolepteihin, jotka ovat aineista ehkäpä kaikista myrkyllisimpiä.

        Toisin sanoen, on mahdotonta sanoa tarkemmin mitä psykiatri on kohdallasi ajatellut, muuta kuin, että haluaa sinun olevan enemmän hiljaa lamaamalla tajuntasi entistä enemmän kankaalle.

        Aloittaja: no nyt tuli kyllä itku. En muutenkaan allekirjoita tuota bipolaarisuutta.....apua! Mukana listassa myös ketiapiini ja mm. levomepromatsiini . No sillä saa sentään itsensä suht helposti hengiltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja: no nyt tuli kyllä itku. En muutenkaan allekirjoita tuota bipolaarisuutta.....apua! Mukana listassa myös ketiapiini ja mm. levomepromatsiini . No sillä saa sentään itsensä suht helposti hengiltä.

        Noista eri aineistahan saat itse haettua tietoa kirjoittamalla kemiallisen nimen hakutermiksi. Löysin saman tien tietoa suomeksi em. aineiden (lurasidoni, ketiapiini ja levopromatsiini) vaikutuksista. Kaikki kolme kuuluvat neuroleptien aineryhmään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatko siitä mielihyvää, kun rikot ohjeita?

        Minulla on diagnosoituna antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja olen myös voimakkaasti narsistinen. Siltä pohjalta mikäli psykologi on asiansa oikein oivaltanut niin suorastaan janoan sääntöjen rikkomista mikäli siitä on minulle hyötyä.

        Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin siitä että oma historiani, pakko lääkitykset, lepositeet ennen vuoden 2015 uudistusta, eristämiset ja muut pakottivat kasvamaan siellä seinien sisällä ja instituutiossa. Ei ollut nettiä eikä älypuhelinta, osastosta riippuen seinällä oli lankapuhelin. Tiedän miten joutuu laitokseen, ikinä en ole itse apua hakenut, ja tiedän miten sieltä pääsee pois, koska ilman omaisia itse sieltä pääsin pois vaikka alla oli yhdeksän perättäistä M3 lausuntoa.

        Täällä palstalla juttuja lukiessa tulee hyvä mieli kahdesta syystä. Toinen syy on se että huomaan ihmisten halun ja kapasiteetin parantaa laitoksissa elävien ihmisten oloja. Toinen syy on se että vaikka suhtautuminen kommenteihini on riidanhakuista ja negatiivista, tiedän että jos laitos kutsuu niin hymy hyytyy ja mitä enemmän siellä ajaa vaihtoehtohoito-agendaa sitä varmemmin sinne jää vuosiksi eteenpäin. Ja kuten kaikki täällä ymmärrämme niin antipsykootit muuttavat persoonaa, se ja laitostuminen hiovat turhan särmän pois.

        On hyvin edustettuna se puoli (oikeutetusti ja hyvinkin realistisesti) että viattomat viedään laitokseen ja lääkitään.
        Sitä puolta täällä ei ole juurikaan edustettuna millaista sekopäinen seurakuntaa siellä laitoksissa on.
        Oma kehityskaari siitä mistä lähdin siihen missä olen nyt on täysin psykiatrian ansiota ja kiitän minua hoitaneita lääkäreitä mahdollisuudesta minkä olen saanut. Minulla on mahdollisuus asua yksin ja tulla toimeen omillani ja tulen toimeen itseni kanssa, varsinkin siitä narsismista johtuen, erittäin hyvin.

        Se mitä voin kokemus-asiantuntijan roolissa tehdä on vaikuttaa muihin potilaisiin ja heidän hoitoonsa ilman hierarkista vastakkainasettelua. Parhaimmillaan estän pitkän laitoskierteen. Mutta tottakai se kiksi on siinä muihin vaikuttamisessa ja ohjailussa. Ja sitä toteuttaakseen on rikottava niitä kokemus-asiantuntija protokollan sääntöjä.

        Tästä syntyy tietynlainen paradoksi nyt. Luen mielelläni miten tarina jatkuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on diagnosoituna antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja olen myös voimakkaasti narsistinen. Siltä pohjalta mikäli psykologi on asiansa oikein oivaltanut niin suorastaan janoan sääntöjen rikkomista mikäli siitä on minulle hyötyä.

        Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin siitä että oma historiani, pakko lääkitykset, lepositeet ennen vuoden 2015 uudistusta, eristämiset ja muut pakottivat kasvamaan siellä seinien sisällä ja instituutiossa. Ei ollut nettiä eikä älypuhelinta, osastosta riippuen seinällä oli lankapuhelin. Tiedän miten joutuu laitokseen, ikinä en ole itse apua hakenut, ja tiedän miten sieltä pääsee pois, koska ilman omaisia itse sieltä pääsin pois vaikka alla oli yhdeksän perättäistä M3 lausuntoa.

        Täällä palstalla juttuja lukiessa tulee hyvä mieli kahdesta syystä. Toinen syy on se että huomaan ihmisten halun ja kapasiteetin parantaa laitoksissa elävien ihmisten oloja. Toinen syy on se että vaikka suhtautuminen kommenteihini on riidanhakuista ja negatiivista, tiedän että jos laitos kutsuu niin hymy hyytyy ja mitä enemmän siellä ajaa vaihtoehtohoito-agendaa sitä varmemmin sinne jää vuosiksi eteenpäin. Ja kuten kaikki täällä ymmärrämme niin antipsykootit muuttavat persoonaa, se ja laitostuminen hiovat turhan särmän pois.

        On hyvin edustettuna se puoli (oikeutetusti ja hyvinkin realistisesti) että viattomat viedään laitokseen ja lääkitään.
        Sitä puolta täällä ei ole juurikaan edustettuna millaista sekopäinen seurakuntaa siellä laitoksissa on.
        Oma kehityskaari siitä mistä lähdin siihen missä olen nyt on täysin psykiatrian ansiota ja kiitän minua hoitaneita lääkäreitä mahdollisuudesta minkä olen saanut. Minulla on mahdollisuus asua yksin ja tulla toimeen omillani ja tulen toimeen itseni kanssa, varsinkin siitä narsismista johtuen, erittäin hyvin.

        Se mitä voin kokemus-asiantuntijan roolissa tehdä on vaikuttaa muihin potilaisiin ja heidän hoitoonsa ilman hierarkista vastakkainasettelua. Parhaimmillaan estän pitkän laitoskierteen. Mutta tottakai se kiksi on siinä muihin vaikuttamisessa ja ohjailussa. Ja sitä toteuttaakseen on rikottava niitä kokemus-asiantuntija protokollan sääntöjä.

        Tästä syntyy tietynlainen paradoksi nyt. Luen mielelläni miten tarina jatkuu.

        Onneksi tuo kirjoittaja ei ole hoitotyössä ihan oikeasti jollain osastolla.
        Juuri sellaiset hoitsut ja lääkärit ovat niitä pahimpia jotka nauttii muiden määräilystä, ohjailusta, alistamisesta jne.
        Itsekin aikoinaan mietin noita kokemusasiantuntijan hommia mutta ei mun luonteella. Enkä osaisi mitään " oikeita " asioita sanoakaan koska olen itse aika lääkekielteinen ja ajattelumallini psykiatrisesta hoidosta on erilainen kuin psykiatreilla ja hoitajilla suurimmaksi osaksi.
        Tai en voi mainita muiden ajatusmallia koska enhän voi tietää miten muut ajattelevat, mutta yleisesti näitä hoitokäytäntöjä mitä olen vuosien varrella nähnyt ja kokenut. Hoidon pitäisi painottua enemmän muuhun kuin lääkityksiin.
        Palstojakin kun seuraa tai ihan elävästä elämästä niin osastohoidot vielä tänä päivänäkin tuntuvat olevan suurimmassa määrin säilömistä. Ei osastoilla ihan suuria määriä ole keskusteluita, lääkkeet jaetaan ja katsotaan että porukka pysyy kiltisti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi tuo kirjoittaja ei ole hoitotyössä ihan oikeasti jollain osastolla.
        Juuri sellaiset hoitsut ja lääkärit ovat niitä pahimpia jotka nauttii muiden määräilystä, ohjailusta, alistamisesta jne.
        Itsekin aikoinaan mietin noita kokemusasiantuntijan hommia mutta ei mun luonteella. Enkä osaisi mitään " oikeita " asioita sanoakaan koska olen itse aika lääkekielteinen ja ajattelumallini psykiatrisesta hoidosta on erilainen kuin psykiatreilla ja hoitajilla suurimmaksi osaksi.
        Tai en voi mainita muiden ajatusmallia koska enhän voi tietää miten muut ajattelevat, mutta yleisesti näitä hoitokäytäntöjä mitä olen vuosien varrella nähnyt ja kokenut. Hoidon pitäisi painottua enemmän muuhun kuin lääkityksiin.
        Palstojakin kun seuraa tai ihan elävästä elämästä niin osastohoidot vielä tänä päivänäkin tuntuvat olevan suurimmassa määrin säilömistä. Ei osastoilla ihan suuria määriä ole keskusteluita, lääkkeet jaetaan ja katsotaan että porukka pysyy kiltisti.

        Niin sanotut viralliset kokemusasiantuntijathan valjastetaan psykiatrien papukaijoiksi latelemaan niitä samoja valheita, joita psykiatrit levittävät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin sanotut viralliset kokemusasiantuntijathan valjastetaan psykiatrien papukaijoiksi latelemaan niitä samoja valheita, joita psykiatrit levittävät.

        Niin ne siellä kurssilla kovasti tekivät. Paljon oli asioita mistä ei saa puhua muille potilaille. Miten voisin olla vertaistukena jos en saa kertoa kokemuksiani?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ne siellä kurssilla kovasti tekivät. Paljon oli asioita mistä ei saa puhua muille potilaille. Miten voisin olla vertaistukena jos en saa kertoa kokemuksiani?

        Olisi todella kiinnostavaa kuulla enemmänkin niin sanotusta kokemusasiantuntijakoulutuksesta, vai pitäisikö sanoa vertaisvalehtelekoulutuksesta. Kiinnostaisi tietää mitä teille sanottiin tai 'opetettiin'? Mistä tarkalleen ottaen ei saanut puhua ja oliko jotain mitä nimen omaan piti sanoa? Myös kaikki muut havaintosi olisi hyvin kiinnostavaa kuultavaa.

        Itse olen tutustunut niin sanottuun kokemusasiantuntijatoimintaan ainoastaan lukemalla aiheesta, mutta psykiatriaa hyvin tuntien, tiedän toiminnan perustuvan siihen, että 'vertaisten' kautta kohteita on helpompi vedättää ja saada noudattamaan psykiatrian määräyksiä. Vertainen herättää usein enemmän luottamusta, jolloin psykiatristen valheiden uskotteleminen kohteelle on helpompaa. Sen takia koko toiminta on otettu psykiatrian keinorepertuaariin. Jälleen, tarkoitus ei ole auttaa kohdetta vaan psykiatrian ammattikuntaa saamalla molemmat, sekä niin sanottu kokemusasiantuntija että kohdehenkilö toimimaan psykiatrian intressien mukaisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi todella kiinnostavaa kuulla enemmänkin niin sanotusta kokemusasiantuntijakoulutuksesta, vai pitäisikö sanoa vertaisvalehtelekoulutuksesta. Kiinnostaisi tietää mitä teille sanottiin tai 'opetettiin'? Mistä tarkalleen ottaen ei saanut puhua ja oliko jotain mitä nimen omaan piti sanoa? Myös kaikki muut havaintosi olisi hyvin kiinnostavaa kuultavaa.

        Itse olen tutustunut niin sanottuun kokemusasiantuntijatoimintaan ainoastaan lukemalla aiheesta, mutta psykiatriaa hyvin tuntien, tiedän toiminnan perustuvan siihen, että 'vertaisten' kautta kohteita on helpompi vedättää ja saada noudattamaan psykiatrian määräyksiä. Vertainen herättää usein enemmän luottamusta, jolloin psykiatristen valheiden uskotteleminen kohteelle on helpompaa. Sen takia koko toiminta on otettu psykiatrian keinorepertuaariin. Jälleen, tarkoitus ei ole auttaa kohdetta vaan psykiatrian ammattikuntaa saamalla molemmat, sekä niin sanottu kokemusasiantuntija että kohdehenkilö toimimaan psykiatrian intressien mukaisesti.

        Siellä luodaan sellainen "oma tarina" ja käydään psykoedukaatio tyyppistä prosessia siinä samalla. Niuvassa se psykoedukaatio on pakollinen niin oli itselle tuttu konsepti entuudestaan.

        Se "oma tarina" on oikeastaan enemmänkin tiivistelmä prosessista minkä on käynyt sairastumisesta X tähän päivään. Se"oma tarina" on myös pohjana sille keskustelulle mitä käydään sitten vertaisten kanssa. Harjoitellaan siis johdonmukaista tapaa kuvata omat vaiheet sairauden kanssa.

        Varsinaisesti mitään yksinäistä aihetta tai sanoja ei ole kielletty vaan tapa puhua aiheista. Omista lääkityksistä ja omista hoidoista kuten terapiat ei saa puhua siihen sävyyn tai varsinkaan luvaten että ne toimivat. Esimerkkinä kohdallani on mennyt lääkityksenä pisimpään Zyprexa mutta en saa mainita että Zyprexa on ollut minulle paras vaan minun täytyy käyttää siitä nimitystä "neurolepti". Mikäli taas puhun neurolepteista en saa sanoa mihin oireisiin ne ovat vaan minun täytyy siinä puheessa tuoda esiin että se on katsottu kohdallani parhaaksi. Ymmärrät idean, en siis saa konkreettisesti antaa kuvaa että joku tietty lääkitys auttaa ettei vertaiselle synny kuvitelmaa että se auttaa hänenkin kohdallaan.

        Muuten se on aika vapaata keskustelua. En saa kehoittaa ketään päihteettömyyteen vaikka se on kohdallani paras ratkaisu, vaan minun on kerrottava se niin että omalla kohdallani päihteettömyys on paras ratkaisu.

        Kursseja järjestetään kansanopistoilla myös, niissä voi olla erilainen sisältö koska siellä ei ole omahoitaja siinä mukana samalla tavalla. Olin itse psykpolin kautta. Käy kokeilemassa, ei ne sua aivopese siellä mihinkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä luodaan sellainen "oma tarina" ja käydään psykoedukaatio tyyppistä prosessia siinä samalla. Niuvassa se psykoedukaatio on pakollinen niin oli itselle tuttu konsepti entuudestaan.

        Se "oma tarina" on oikeastaan enemmänkin tiivistelmä prosessista minkä on käynyt sairastumisesta X tähän päivään. Se"oma tarina" on myös pohjana sille keskustelulle mitä käydään sitten vertaisten kanssa. Harjoitellaan siis johdonmukaista tapaa kuvata omat vaiheet sairauden kanssa.

        Varsinaisesti mitään yksinäistä aihetta tai sanoja ei ole kielletty vaan tapa puhua aiheista. Omista lääkityksistä ja omista hoidoista kuten terapiat ei saa puhua siihen sävyyn tai varsinkaan luvaten että ne toimivat. Esimerkkinä kohdallani on mennyt lääkityksenä pisimpään Zyprexa mutta en saa mainita että Zyprexa on ollut minulle paras vaan minun täytyy käyttää siitä nimitystä "neurolepti". Mikäli taas puhun neurolepteista en saa sanoa mihin oireisiin ne ovat vaan minun täytyy siinä puheessa tuoda esiin että se on katsottu kohdallani parhaaksi. Ymmärrät idean, en siis saa konkreettisesti antaa kuvaa että joku tietty lääkitys auttaa ettei vertaiselle synny kuvitelmaa että se auttaa hänenkin kohdallaan.

        Muuten se on aika vapaata keskustelua. En saa kehoittaa ketään päihteettömyyteen vaikka se on kohdallani paras ratkaisu, vaan minun on kerrottava se niin että omalla kohdallani päihteettömyys on paras ratkaisu.

        Kursseja järjestetään kansanopistoilla myös, niissä voi olla erilainen sisältö koska siellä ei ole omahoitaja siinä mukana samalla tavalla. Olin itse psykpolin kautta. Käy kokeilemassa, ei ne sua aivopese siellä mihinkään.

        Voitko kertoa enemmän psykoedukaatiosta. Mitä se tarkalleen tarkoittaa ja mitä siihen kuuluu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko kertoa enemmän psykoedukaatiosta. Mitä se tarkalleen tarkoittaa ja mitä siihen kuuluu?

        Toki. Huomioitavaa on että sen sisältöä hiotaan jonkun verran samalla kun tulee enemmän tietoa ja kokemusta. Ne ketä on käyny psykoedukaation 2010, potilaana, on käyneet hyvin erilaisen kuin ne ketä käy sen tänä vuonna. Nykyään sitä järjestetään myös omaisille.
        Ennen painotettiin enemmän lääkkeiden merkitystä ja vähemmän funktionaalista lääketiedettä, nykyään taas pääpaino on siirtynyt selkeästi sinne funktionaalisen lääketieteen suuntaan.

        Kerron psykoedukaatiosta sellaisena kuin sen itse kävin. 2013.

        Pienessä ryhmässä ja väittäisin että tapaamisia oli parikymmentä. Eri osastoilta tuli siihen porukkaa, en tiedä millä kriteereillä valittu osallistujat mutta selkeästi kaikki oli kykeneviä lukemaan ja kirjoittamaan tarvittaessa.
        Pääsisältö oli psykoosisairauden ymmärtäminen ja siihen liittyvien pitköaikaisoireiden hallinta. Esimerkkinä omalla kohdalla meni 14 vuotta ennenkun pystyin sairastumisen jälkeen antipsykootit lopettamaan ja siitä huolimatta on harhoja ihan riittävästi. Harhojani voi siis nimittää pitkäaikaisoireiksi mutta koska tunnistan ne harhoiksi enkä pääsääntöisesti tee mitä ne käskee niitä ei voi kuvata akuuttina psykoosioireena. Puhutaan siis psykoottisuuden kroonistumisesta ja hoidon tavoitteena on ollut mahdollistaa elämä niiden harhojen kanssa. Se taas on sitä pitköaikaisoireiden hallintaa mihin psykoedukaatio tähtää, eli lääkitysten tai hoitomuotojen sijaan keskitytään ilmiöiden ymmärtämiseen mikä toimii pohjana sille että sairaudentunto voi kehittyä.

        Siinä kohtaa porukka jakautui aika hyvin kahteen leiriin kun otettiin esiin tarve kokea sairaudentuntoa. Moni kokee paranoidisuutta siitä että hoitotaho haluaa luoda sairauden mitä ei oikeasti ole olemassa. Todellisuudessahan kyse ei siitä ole, ei ne hoitsut tai lääkärit mielen sisälle pääse, vaan sairaudentunto on enemmänkin kyky ymmärtää normatiivisuutta ja sitä kuinka paljon siitä voi poiketa ennenkuin siitä on itselle haittaa.
        Karkeistettuna jos on ääniä mihin on pakko ääneen vastata julkisella paikalla, mikä näyttää siltä että puhuu yksin, ei se ole syy joutua hoitoon tai lääkitä ihmistä. Jos taas lääkärin asiaa kysyessä pt ei myönnä puhuvansa äänille, vaikka osastolla olisi selkeästi näin huomattu tapahtuneen, on syytä olettaa että pt on sairaudentunnoton.

        Se taas kuinka paljon pitkäaikaisoireista on haittaa on subjektiivista. Jos äänille vastailu on oma tapa niiden kanssa toimia ja se haittaa työskentelyä nykyisessä työssä, voi työpaikkaa vaihtaa. Mikäli haluaa pitää nykyisen työnsä missä äänille vastailusta on haittaa, voi olla aiheellista harkita lääkitystä. Näin esimerkkinä.

        Toinen esimerkki pitkäaikaisoireista psykoosi sairaalla ovat merkityskokemukset. Näkee vaikkapa lehdessä artikkelin ja se tuntuu siltä että se on kirjoitettu juuri "minulle". Sellaisen merkityskokemuksen hallinnassa on avaimena ymmärrys siitä että erityisesti monet mainokset on ammattilaisten laatimina tehty siten että mahdollisimman moni kokisi siitä merkityskokemuksen. Se on tapa myydä agendaa/tuotteita ja pääsääntöisesti se vituttaa ihmisiä mutta psykoottisuus voi luoda siitä ilmiöstä hyvin voimakkaita merkityskokemuksia siitä että jokin ulkoinen taho tai voima viestii juuri "minun" kanssani ja se voi heikentää vointia huomattavasti koska realiteetin testauksen ollessa heikko ne viestit yhdistyvät merkityskokemusten kautta helposti formaatista toiseen. Lehdistä ja internetistä lopulta jopa läheisiin ihmisiin ja siitä saa kelpo salaliiton aikaan nopeasti.

        Noiden lisäksi käsiteltiin paljon muitakin pitkäaikaisoireista kuten masennusta ja unettomuutta. Psykoosisairailla masennus luokitellaan tai ainakin silloin luokiteltiin oireeksi eikä omaksi sairaudekseen lähes poikkeuksetta.

        Käsiteltiin säännöllisen ruokailun, unen ja liikunnan tärkeyttä aivokemiat ja kehon toimintojen ylläpitämisen ja laadun parantamisen näkökulmasta sekä yhteyttä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin välillä.

        Iso erillinen kokonaisuus oli sosiaalisen kognition harjoittelu. Monella ryhmässä oli heikkoa empatiakykyä ja aleksitymiaa mikä yhdistelmänä tekee sosiaalisesta vuorovaikutuksesta hyvin haastavaa. Erilaisten tilanteiden tulkinta ja oman roolin ymmärtäminen eri tilanteissa sekä keinot ilmaista itseään ja tarpeitaan ilman pelkoa tai väkivaltaa lienee kiteytettynä se tavoite.

        Koko psykoedukaatio tähtää siihen että henkilö joka on psykoosissa, palautunut psykoosista kokonaan tai osittain, kenen elämänlaatu ja sosiaaliset taidot ovat kaikin puolin heikentyneet suhteessa muuhun väestöön, kykenis paremmin ymmärtämään mistä oma käytös ja ajattelu johtuu ja miksi normatiivisuuden rajojen sisäpuolella pysyttelevä valtaväestö vieroksuu sitä.
        Sen lisäksi tavoitteena on hyväksyä oma psykoosin jälkeinen minuus, tulla toimeen sen kanssa ja selvitä mahdollisimman pienellä lääkityksellä olematta vaaraksi itselleen tai muille. Tunnistamaan mahdollinen voinnin heikentyminen ajoissa jotta sairaalajaksot olisivat mahdollisimman lyhyitä. Kyetä huolehtimaan itsestään jotta voi asua yksin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin sanotut viralliset kokemusasiantuntijathan valjastetaan psykiatrien papukaijoiksi latelemaan niitä samoja valheita, joita psykiatrit levittävät.

        Minäkin ajattelin aikoinaan tuota kokemusasiantuntija-toimintaa mutta ajattelin ja ajattelen juuri tuota että varmaankin osittain ainakin kerrotaan mitä saa sanoa ja mitä ei.
        Minua ei kiinnosta mennä kenellekkään esitelmöimään suuhuni laitettua asiaa koska kertoisin toki omaa juttuani.
        Ei tuossa kokemusasiantuntija hommassa ole mitään järkeä jos siinä kerran annetaan ohjeet miten toimia ja ei toimia, silloin se on kaukana juuri niistä omista kokemuksista.

        Toisaalta minullakin on sen verran eriävät mielipiteet monita hoidollisista näkökohdista ja lääkityksistä ym. mitä on hoitajilla ja psykiatreilla että en koe itse mahdolliseksi moiseen hommaan ryhtyä.
        Ihan haluaisin omalla suullani puhua jos pitäisi puhua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noista eri aineistahan saat itse haettua tietoa kirjoittamalla kemiallisen nimen hakutermiksi. Löysin saman tien tietoa suomeksi em. aineiden (lurasidoni, ketiapiini ja levopromatsiini) vaikutuksista. Kaikki kolme kuuluvat neuroleptien aineryhmään.

        Sitä olen aina ihmetellyt kun neuroleptejä määrätään niin eikö silloin riittäisi yhden merkkinen lääke, miksi niitä syötetään useampia eri merkkisiä. Neurolepteillä on kuitenkin suurin piirtein sama käyttötarkoitus.
        Toki ihminen saadaan totaalisesti sekavaan tilaan kun niitä on useampaa samaan aikaan.
        Mutta kun siinä ei ole mitään järkeä.


    • Anonyymi

      ...jatkoa edelliseen.
      Jos on karjalaisia, niin ovat maniassa (koska ovat vilkkaita, puhuvat paljon ja ilmehtivät). Jos on savolaisia, niin ovat psykoosissa (koska on erikoisia ajatuksenkulkuja. Jos on hämäläisiä, niin ovat depressiossa (koska ovat niin hitaita ja vähäpuheisia). Jos on pohjalaisia, niin ovat vaaraksi muille (koska ovat jääräpäisiä) jne.
      Tämän kummempaa ei ole se psykiatrin arviointi.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Tässä ollaan asian ytimessä.


    • Anonyymi

      Ketjuun jo aiemmin osallistuneena kommentoin jotakin.
      Omalla kohdalla työ oli liian iso osa minäkuvaa ja sen menetys ensimmäisen osastojaksoni myötä johti nyt sitten masennukseen.
      Minua hoidettiin aikanaan osastolla mm. olantsapiinilla tavoitteena palauttaa ruokahalu ja yöunet. Ketipinorin vältin, koska sen oli todettu aiemmin kokeiltuna aiheuttavan aggressiivisuutta. Olo korjaantui pikkuhiljaa työkuntoon, mutta menin töihin sitten lobotomian tasolle lääkittynä ja käyttäydyin kuin idiootti ja en saanut pitää työtäni. Sain uuden työn aikanaan ja ajoin lääkkeet ominpäin alas, koska en kestänyt vähä-älyistä lääkepöllyistä tilaa.

      Terapeutti on lohduttanut minua, että voihan ihminen koska vaan sairastua ja menettää työkyvyn, mutta eipä se lohduta.
      Ollaan terapiassa kaiveltu asioita ja terapeutti on saanut minut uskomaan, että olen väärällä alalla ja paskassa parisuhteessa ja näin on mennyt loputkin ilon asiat ja usko itseen. Ruokahalu meni ja aloitin lääkkeet uudelleen ja nyt kuljen taas ”pöllyissä” ja vähä-älyisenä kanssa ihmisten joukossa. Tosin lääkärikin oli samaa mieltä, että syön nyt lääkkeitä pienimmällä mahdollisella annoksella. Terapian ilmoitin lopettavani kesällä päättyvään jaksoon ja terapeutti pahastui siitä.

      Minullekin levoxin määrättiin unettomuuden hoitoon avopuolelta ja olin todella järkyttynyt sen vaikutuksista ja lobotomiasta, jonka lääke sai aikaan. Pärjään ilman lääkkeitä lomat, kun voi nukkua silloin kun nukuttaa. Työelämässä en pärjää taas ilman lääkkeitä, koska en saa nukuttua kunnolla ja toisaalta lääkkeet vievät samaan aikaan työkyvyn tuon kemiallisen lobotomian myötä.

      Miten sinulla ap nyt menee? Vaikka menin aikanaan osastolle oma-aloitteisesti, mutta kotiin pääsy venyi kahteen viikkoon eli mikään automaatio se ulospääsy ei sitten ollutkaan. Virallisesti olin koko ajan vapaaehtoisessa hoidossa.

      • Anonyymi

        Onko kyseinen terapeutti myöntänyt, ettei sinulla mitään sairautta ole koskaan ollutkaan ja, että psykiatria maksoi sinulle työsi ja osan terveyttäsi? On eri asia sairastua oikeisiin sairauksiin kuin tulla sanotuksi sairastuneensa pseudosairauksiin. Kuulostaa muutoinkin mahtavalta terapeutilta, jos on romuttamassa sinun seurustelusuhteesi, työntekosi ja itseluottamuksesi.

        Vapaaehtoisuus on psykiatriassa illuusio, kuten monesti todettu.


      • Anonyymi

        Aloittaja: Ikävää kuultavaa tuo kirjoittamasi lääkkeiden vaikutuksesta aivokapasiteettiin. Valitettavasti ne ovat ainoat mitä minulla on. Olen nyt aikalailla luovuttamassa. Alunperin jouduin tänne lähinnä itsetuhoiduuden vuoksi. Nämä lääkkeet ja tämä hoito ovat lähinnä lisänneet sitä. Mikäli lääkkeitä vielä lisätään ja jatketaan, ja viedään se ainoa asia, jota itsessäni arvostan, en näe enää syytä jatkaa. Toivottavasti huomisessa arviossa päästävät pois, jotta voin lopettaa lääkityksen. Eli huomenna tuo toisen arviointijakson viimeinen päivä.


      • Anonyymi

        Aloit: en tiedä vielä. Odotan tuomiota huomenna tai perjantaina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja: Ikävää kuultavaa tuo kirjoittamasi lääkkeiden vaikutuksesta aivokapasiteettiin. Valitettavasti ne ovat ainoat mitä minulla on. Olen nyt aikalailla luovuttamassa. Alunperin jouduin tänne lähinnä itsetuhoiduuden vuoksi. Nämä lääkkeet ja tämä hoito ovat lähinnä lisänneet sitä. Mikäli lääkkeitä vielä lisätään ja jatketaan, ja viedään se ainoa asia, jota itsessäni arvostan, en näe enää syytä jatkaa. Toivottavasti huomisessa arviossa päästävät pois, jotta voin lopettaa lääkityksen. Eli huomenna tuo toisen arviointijakson viimeinen päivä.

        Muista nyt olla selittämättä mitään ylimääräisiä. Olet niin sanotusti kuunteluoppilas niin pärjäät parhaiten. Jos lähdet selittämään sitä tai tätä mitä aijot tehdä, muuta kuin noudattaa "hoitosuunnitelmaa", sinun käy huonosti. Mitä enemmän olet hiljaa ja myötäilet psykiatrin sanomaa, sen paremmat mahdollisuudet luot itsellesi päästä pois.

        Aineiden vaikutuksenalaisena voi olla hankalaa käyttäytyä rauhallisesti ja harkitusti, mutta on vain yritettävä. Muutoin tuomiota jatketaan ja annoksia lisätään, minkä jälkeen on entistä vaikeampi olla rauhallisena ja toimia harkitusti. Nyt ymmärrät mitä kautta syntyy tapauksia, joissa henkilö on vangittuna psykiatrisesti vuosia tai loppuelämän, eli niin sanottuja elinikäisiä psykiatrian "potilaita".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista nyt olla selittämättä mitään ylimääräisiä. Olet niin sanotusti kuunteluoppilas niin pärjäät parhaiten. Jos lähdet selittämään sitä tai tätä mitä aijot tehdä, muuta kuin noudattaa "hoitosuunnitelmaa", sinun käy huonosti. Mitä enemmän olet hiljaa ja myötäilet psykiatrin sanomaa, sen paremmat mahdollisuudet luot itsellesi päästä pois.

        Aineiden vaikutuksenalaisena voi olla hankalaa käyttäytyä rauhallisesti ja harkitusti, mutta on vain yritettävä. Muutoin tuomiota jatketaan ja annoksia lisätään, minkä jälkeen on entistä vaikeampi olla rauhallisena ja toimia harkitusti. Nyt ymmärrät mitä kautta syntyy tapauksia, joissa henkilö on vangittuna psykiatrisesti vuosia tai loppuelämän, eli niin sanottuja elinikäisiä psykiatrian "potilaita".

        Aloittajalta; kiitos neuvoitsa. Toivottavasti onnistun. Pahoin pelkään, että osastolla toilailuni ovat päätökseen voimakkaasti jo vaikuttaneet. Ahdistaa ja ikävää, että eivät anna siihen tsrpeeksi lääkitystä. Muut osastolla saavat enemmän ja hoitajat itsekin aina sanovat että kyseessä on pieni annos. Hsöuavat kai niin rangaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista nyt olla selittämättä mitään ylimääräisiä. Olet niin sanotusti kuunteluoppilas niin pärjäät parhaiten. Jos lähdet selittämään sitä tai tätä mitä aijot tehdä, muuta kuin noudattaa "hoitosuunnitelmaa", sinun käy huonosti. Mitä enemmän olet hiljaa ja myötäilet psykiatrin sanomaa, sen paremmat mahdollisuudet luot itsellesi päästä pois.

        Aineiden vaikutuksenalaisena voi olla hankalaa käyttäytyä rauhallisesti ja harkitusti, mutta on vain yritettävä. Muutoin tuomiota jatketaan ja annoksia lisätään, minkä jälkeen on entistä vaikeampi olla rauhallisena ja toimia harkitusti. Nyt ymmärrät mitä kautta syntyy tapauksia, joissa henkilö on vangittuna psykiatrisesti vuosia tai loppuelämän, eli niin sanottuja elinikäisiä psykiatrian "potilaita".

        Aloit; kyllä. Ja nuo lääkkeet jätän heti kun pääsen kotiin. En halua tuntea itseäni idiootiksi. Toivottavasti lopetuksesta ei tule oireita. Bentsot on hankalia, mutta ne eivät muutenkaan haittaa työskentelyä niin paljon, jos iltapuolella vasta käyttä (esim. 2 lasia viiniä haittaa paljon enemmän).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloit; kyllä. Ja nuo lääkkeet jätän heti kun pääsen kotiin. En halua tuntea itseäni idiootiksi. Toivottavasti lopetuksesta ei tule oireita. Bentsot on hankalia, mutta ne eivät muutenkaan haittaa työskentelyä niin paljon, jos iltapuolella vasta käyttä (esim. 2 lasia viiniä haittaa paljon enemmän).

        Ilmeisesti perussyy miksi olet joutunut sinne on edelleen olemassa ja sen poistamisen eteen ei ole tehty yhtään mitään? On vain dumpattu eri nappeja naamaan ja sillä hyvä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti perussyy miksi olet joutunut sinne on edelleen olemassa ja sen poistamisen eteen ei ole tehty yhtään mitään? On vain dumpattu eri nappeja naamaan ja sillä hyvä?

        Tietenkin. Ei psykiatriaa kiinnosta todelliset syyt.

        Psykiatrian tarkoitus on nimenomaisesti peittää todelliset syyt ahdistukseen, suruun ja muuhun, ja korvata todellisuus sairaus-mallilla. Siten mahdolliset vaikeammat ihmissuhdeasiat, eksistentiaaliset kysymykset, moraaliset konflkit ja niin edelleen saadaan muutettua yksilön fyysiseksi viaksi, sairaudeksi. Siten niihin todellisiin, usein varsin monimutkaisiin ja vaikeisiin asioihin ei tarvitse mennä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin. Ei psykiatriaa kiinnosta todelliset syyt.

        Psykiatrian tarkoitus on nimenomaisesti peittää todelliset syyt ahdistukseen, suruun ja muuhun, ja korvata todellisuus sairaus-mallilla. Siten mahdolliset vaikeammat ihmissuhdeasiat, eksistentiaaliset kysymykset, moraaliset konflkit ja niin edelleen saadaan muutettua yksilön fyysiseksi viaksi, sairaudeksi. Siten niihin todellisiin, usein varsin monimutkaisiin ja vaikeisiin asioihin ei tarvitse mennä.

        Niinpä ja nämä psykiatrian aasiakkaat tulevat tulevaisuudessa vain lisääntymään kun päätä kuormittavia asioita ei osata purkaa eikä selvittää itse, tosin ei ehkä myöskään aidosti haluta selvittää koska luullaan että taikanappi naamassa hoitaa murheet puolestani.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti perussyy miksi olet joutunut sinne on edelleen olemassa ja sen poistamisen eteen ei ole tehty yhtään mitään? On vain dumpattu eri nappeja naamaan ja sillä hyvä?