"Pitkän elämäni aikana olen huomannut, että miehet suhtautuvat perheen hankkimiseen pääsääntöisesti pitkäjänteisesti ja biologiansa perusteella suojeluhakuisesti. Kaveripiirissään he ovat kuitenkin tottuneet näkemään esimerkkejä, joissa suurin ponnistuksin yhdessä luotu koti hajoaa hetkessä. Miehet jäävät näissä tilanteissa usein altavastaajiksi ja menettäjiksi. Nuoret miehet pyrkivät säästämään itseään perhe-elämään liittyviltä pohjattoman kipeiltä kokemuksilta."
0Äänestä
Anonyymi
Ja tämä johtuu siitä, että naiset kyllästyvät mieheen nopeasti ja lähtevät jonkun paskan matkaan. Miehelle jää vain elatusmaksut.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kyllähän ne miehetkin lennosta vaihtavat
0Äänestä
Anonyymi
Kyllä mies haluaa lapsia, jos nainen osoittautuu rakkauden arvoiseksi. Muutoin vaaditaan kekseytystä.
Siinä se vastaus tuli. Miehet jäävät näissä tilanteissa usein altavastaajiksi ja menettäjiksi. Nuoret miehet pyrkivät säästämään itseään perhe-elämään liittyviltä pohjattoman kipeiltä kokemuksilta.
Naiset on aika etuoikeutetussa asemassa, heidän ei tarvitse hyväksyä isää perhepiiriin, lapsen voi halutessaan pimittää isältä kokonaan ja erotessa hyvin usein äidit katsotaan lapselle tärkeämmäksi lähiomaiseksi. En ymmärrä mikä se isä sitten on, jos ei lähiomainen? Siitiöiden luovuttaja? Tässäkin jälleen ne isän tunteet ja oikeudet pitäisi muistaa ottaa esiin. Se penska voi olla miehelle koko elämän tärkein olento.
1Äänestä
Anonyymi
Seurustelun alkuvaiheissa oli vaimon kanssa puhetta tulevaisuuden toiveista ja millaisen perheen haluaisi. Minun (mies) unelmani oli 2-3 lasta omakotitalossa. Toteutui 1 lapsi ja asumme kerrostalossa lähiössä. Vaimo ei halua enempää lapsia, eikä edes omakotitaloa. Muutenkaan homma on ei ole mennyt niin kuin Strömsössä. Mitään syrjähyppyjä ei ole ollut (tietääkseni). Erokin on mainittu. Minä haluan olla lapseni kanssa, joten en halua erota. Sen nyt tietää miten siinä erossa kävisi, Minusta tulisi parhaimmillaankin viikonloppuisä ja ihan oikeesti minä en sitä kestäisi.
Kun lapsi muuttaa omilleen ja siivet kantavat niin sitten pistän tämän pelleilyn poikki. Enkä piru vie aio enää toista kertaa astua samaan ansaaan jota avioliitoksi kutsutaan. Olen sitten lapsen elämässä tukena miten vain pystyn.
Olen aivan kypsä suomalaisiin naisiin ja ns. parisuhteisiin (seurustelukokemukset ennen nykyistä avioliittoa). Kokemusta on myös ulkomaalaisista naisista, ne suhteet ovat toimineet, ja aikanaan päättyneetkin asiallisesti. Vaikka mistä sen tietää millaisen italialaisen pirttihirmun sitä olisi saanut ajan kanssa. Mutta nyt on nuoruuden juttuja myöhäistä haikailla.
1Äänestä
Anonyymi
Jos olisit tehnyt lapsia italialaisen kanssa lapset olisi italiassa nyt.
0Äänestä
Anonyymi
" Kokemusta on myös ulkomaalaisista naisista, ne suhteet ovat toimineet, ja aikanaan päättyneetkin asiallisesti. "
Ei suhde silloin ole toiminut jos se on päättynyt...
Onhan se aikansa toiminut. Mikä täällä on ikuista?
Varsinkin kun suhde päättyy asiallisesti, niin silloin tietää että siinä on ollut kaksi asiallista ihmistä asialla.
0Äänestä
Anonyymi
Thymallus kirjoitti:

No jotain siinä oli pielessä kun se lopetettiin.

Eli vain aina ja ikuisesti kimpassa pysyvien suhde on toimiva? Vaikka riideltäisiin koko elämä? Ja suhde joka ei säily kuolemaan asti ei ole toimiva vaikka se olisi ollut elämän parasta aikaa?
Ihmiset voivat lopettaa suhteitaan monista syistä, varsinkin jos kyes on nuorista eri kulttuurien edustajista. Toinen haluaa jatkaa opintojana jossain, toinen on saanut työtarjouksen toiselta mantereelta. Yksi haluaa pysyä aloillaan, yksi on ei halua pysyä paikallaan. Joku ei voi lähteä mielitiettynsä mukaan maailman ääriin koska perhe/suku on eri mieltä. Monessa maassa nuorempi sukupolvi pitää huolen vanhemmasta ja mihinkään ei lähdetä jos on mummot ja papat ovat takahuoneessa hoidettavana. Joku ei halua pimeään ja kylmään, toinen on kiinni taloudellisesti sukutilassaan. Onhan näitä syitä.

Nähdään asia eri tavalla. Mielestäni suhde ei toimi jos toinen haluaa pysyä paikallaan ja toinen ei, persoonassa eroja silloin.
"Kaveripiirissään he ovat kuitenkin tottuneet näkemään esimerkkejä, joissa suurin ponnistuksin yhdessä luotu koti hajoaa hetkessä. Miehet jäävät näissä tilanteissa usein altavastaajiksi ja menettäjiksi. Nuoret miehet pyrkivät säästämään itseään perhe-elämään liittyviltä pohjattoman kipeiltä kokemuksilta."
No niinpä, se on vähän niin kuin hyppäisi ohuelle nuoralle keikkumaan, nuoran toisessa päässä on nainen sakset kädessä ja se saattaa nipsaista sen nuoran poikki ihan milloin vaan sille tulee tylsää, tai jos olhi kävelee joku toinen mies naista saatta huvittaa nähdä sekin mies nuoralla ja se nipsaisee sen nuoran sitten poikki ihan vaan nähdäkseen miten kauan se toinen jaksaa viihdyttää.
Mies tota minulle tekee hauskotelleen lapsille, äitistä lähtee kiva ääni ja lapset tekee perästä
0Äänestä
Anonyymi
Elikkä miehet on pelkureita!
Mutta mistä se sitten johtuu? Tietenkin siitä, että naiset on kasvattaneet miehet pelkureiksi.
No miksi ne naiset on niin tehneet? NAiset ovat oppineet kasvatustyönsä kotoansa.....
Ei mutta nyt hoksasin yhden asian, jota ei ehkä ole osattu ottaa huomioon. Miksi juuri Suomessa on nyt lapsikato esimerkiksi muihin pohjoismaihin verrattuna. Sota, sodassa kuolleet ja vammautuneet, sodan aiheuttamat traumat. Nämä siirtyvät sukupolvilta toisille.
0Äänestä
Anonyymi
Mitäpä niillä tekisi?
Paras tapa ryhtyä isäksi on sperman luovutus spermapankkiin
0Äänestä
Anonyymi
On taas kyseenalainen aloitus. Jos menette yhteen jonkun naisen kanssa ja molemmilla tulee olo suojaamattomasta sukupuoliyhteydestä niin totta kai siitä pitää olla valmis kantamaan vastuunsa. Hyvältä se on kuitenkin tuntunut, ainakin miehestä:)
Syntynyt lapsi on aina isän vaikkei isä pystyisi lasta näkemään. Olemme antaneet lapselle elämän lahjan ja sitä annettua lahjaa tulee vaalia.
Mitäs siitä jos nainen ottaisi eron hetkellä lapsen itselleen ja isälle jäisi tukeva rooli? Joka tapauksessa isä pääsisi helpommalla joten äidin kuormaa pitää helpottaa ainakin kasvatuksellisessa mielessä ja jos rahaa on niin tuskin äiti on huonolla tuulella jos isä ostaisi lapselleen seuraavan talven talvivarusteet jotka maksavat jo alennusmyyntienkin aikana 800 euroa vuodessa. Lämmintä pitää olla jotta lapset hymyilevät paukkupakkasissakin. Isyyttä ei viedä, se luovutetaan. Se on joillekin miehille helppoa jos ei ole sisäistänyt omaa vastuutaan. On helppoa mennä sen taakse jos ei asu samassa paikassa lapsen kanssa, äiti olisi vähän outo yms.
Elämä on tehty elettäväksi ja voimme jakaa hyvää ympärillemme vaikka elämä meitä joskus olisi kouluttanut.
AsianVierestä
0Äänestä
Anonyymi
Tulee vain mieleeni se miten helppoa onkaan erota jos ei ole yhteistä jälkikasvua. Tuossa vaiheessa mikään ei pelota, ei voi jäädä tappiolle muuten kuin henkisesti jos itse olisi toiminut jotenkin väärin. Paha saa palkkansa, myös erotilanteissa.
Jos nainen on vakuttaanut että ehkäisy on kunnossa ja jättää tahallaan pillerit syömättä, niin on syyllistynyt rikokseen.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nainen on vakuttaanut että ehkäisy on kunnossa ja jättää tahallaan pillerit syömättä, niin on syyllistynyt rikokseen.
Kuka edes syö pillereitä, itse en pumppaisi hormoneja kehooni. Niihin liittyy kaikenlaisia riskejä.

Älä vaihda puheenaihetta.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vaihda puheenaihetta.
Keskustelu elää, voi siirtyä myös sivuraiteille.
0Äänestä
Anonyymi
hmm joo mietin aloitusta... niin onhan se aina suuri vastuu jos päättää lapsen tehdä että pitää hänestä sitten huolehtia siihen vähintäänkin 18-ikävuoteen asti turvata kokonaan elämä, ostaa autot sun muut vempeleet.
Sinkuilla joilla on jostain edellisestä suhteesta lapsia jo, voi olla hyvin vaikeaa saada uutta pitävää parisuhdetta.
0Äänestä
Anonyymi
Todennäköisesti asia on juurikin päinvastoin. Että nykyään ei ole niitä ponnisteluita kodin luomiseksi tehtykään, vaan vain tyydytty olemiseen niin miten sitten onkaan. Ettei ole noususuhdannetta, tai sellaisen tavoitteluakaan, koko elämässä.
0Äänestä
Anonyymi
Tai sitten on vain valittu olla yksin vaikka se on erittäin kallista, käyttäen vain toisia tarvittaessa, sitten seksiin tai ihmissuhteisiin... tämänlaisen ihmisen tyyppi olisi varmaankin psykopaattien hyväksikäyttäjä, käyttää siis heitä hyväkseen tuolla tavoin....
0Äänestä
Anonyymi
Nainen jättää koska haluaa rikkaamman miehen.
1Äänestä
Anonyymi
Ensin pitäs miesten päästä panemaan että voisivat edes miettiä perhettä. Kuinkahan moni parisuhteessa sitten ehdottomasti käyttää ehkäisyä, ehkä nainen pillereitä mutta tuskin mies kumia kuitenkaan.
0Äänestä
Anonyymi
Se on oikein että nuoret ovat viisastuneet. Nuoret ottavat oppia räppäreistä jotka nussivat pilluun ja lähtevät menemään eivätkä kuvittelekaan että perustaisivat perheen!
Nuoret välttävät turhia epätoivon kokemuksia. Näin se on! Mitä siitä jos ei enää kansa pysykään elossa!
Minun puolestani kuolkoon ja maatukoon tämä surkea kansa!
Ihan varmasti aiheellinen pelko, mutta väestöliiton kyselyn mukaan suurin syy on miehillä kumppanin puute, taisi olla puolilla miehistä tämä suurimpana syynä.
Jos miettii että ensin tekee "töitä" kumppanin löytämiseksi ja kun sellaisen saa niin sitten ei haluakkaan lapsia koska sen koko paletin voi menettää. Tuohon kun lisää että miesten lapsettomuus kulkee rinnan mm koulutuksen kanssa niin mietin että paljonko se oikeasti vaikuttaa vaikka isä nyt virastoissa ja oikeuslaitoksissa olisikin samalla viivalla äidin kanssa.
0Äänestä
Anonyymi
Kuolema suomen kansalle! Hahha kun suomen kansa kuolee yhden sukupolven aikana! hahahhahaha maadutte kaikki hautausmaalla hahahahhahaha! Suomi kuolee ja tulevaisuutenne kuiolee myös! Hahahahhahahahahhahahah omaisuutennekin katoaa tuuleen!
0Äänestä
Anonyymi
Jos nyt ollaan ihan tosissaan niin mies haluaa vain panna ja sitten edustusvaimokin olisi kiva näyttelyesineenä. Eivät miehet halua lapsia oikeasti. Nykynuoret ovat siitä jänniä että myöntävät tämän suoraan.
Joku homo itsensä pettäjä mies sanoo haluavansa lapsia (=haluaa panna, olla hyväksytty yhteiskunnassa)
Naiset haluavat lapsia oikeasti mutta ei mies. Kyllä sukupuolet ovat erilaisia senhän kertoo jo naisten älytön alistumis fantasia suosio: olla pantu likainen pano esine (fantasia tasolla)
0Äänestä
Anonyymi
Kuka hullu enää kehtaa lapsia tehdä, itse kun tehtiin toista lasta niin sanoin vaimolle että tästä ei sitten lähdetä minnekään, mutta kun poika täytti 1,5v niin vaimo ihastui nuorempaan mieheen ja erohan siitä syntyi, eikun maksa ruokot molemmista lapsista 18 v. asti nyt jos ajattelisin järjellä (kun muna ei seiso) en missään nimessä tekisi lapsia kenenkään naisen kanssa, ainoastaan kirjallinen sopimus voisi sitoa, jossa todettaisi ,että en maksa ruokkoja eron sattuessa.
0Äänestä
Anonyymi
Mitenkäs se parisuhde liittyy elatusvelvollisuuteen, voi ukkokin ne lapset ottaa niin ei tartte elatusmaksuja maksella.
0Äänestä
Anonyymi
Kaikista hurjimmat tapaukset on kun mennään yhteen, jossa on meidän ja teidän lapset sitten tehdään vielä omat mukulat niin voi sanoa ,että on täysi HELVETTI irti.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
"Pitkän elämäni aikana olen huomannut, että miehet suhtautuvat perheen hankkimiseen pääsääntöisesti pitkäjänteisesti ja biologiansa perusteella suojeluhakuisesti. Kaveripiirissään he ovat kuitenkin tottuneet näkemään esimerkkejä, joissa suurin ponnistuksin yhdessä luotu koti hajoaa hetkessä. Miehet jäävät näissä tilanteissa usein altavastaajiksi ja menettäjiksi. Nuoret miehet pyrkivät säästämään itseään perhe-elämään liittyviltä pohjattoman kipeiltä kokemuksilta."
Ja tämä johtuu siitä, että naiset kyllästyvät mieheen nopeasti ja lähtevät jonkun paskan matkaan. Miehelle jää vain elatusmaksut.
Kyllähän ne miehetkin lennosta vaihtavat
Kyllä mies haluaa lapsia, jos nainen osoittautuu rakkauden arvoiseksi.
Muutoin vaaditaan kekseytystä.
Siinä se vastaus tuli. Miehet jäävät näissä tilanteissa usein altavastaajiksi ja menettäjiksi. Nuoret miehet pyrkivät säästämään itseään perhe-elämään liittyviltä pohjattoman kipeiltä kokemuksilta.
Naiset on aika etuoikeutetussa asemassa, heidän ei tarvitse hyväksyä isää perhepiiriin, lapsen voi halutessaan pimittää isältä kokonaan ja erotessa hyvin usein äidit katsotaan lapselle tärkeämmäksi lähiomaiseksi. En ymmärrä mikä se isä sitten on, jos ei lähiomainen? Siitiöiden luovuttaja? Tässäkin jälleen ne isän tunteet ja oikeudet pitäisi muistaa ottaa esiin. Se penska voi olla miehelle koko elämän tärkein olento.
Seurustelun alkuvaiheissa oli vaimon kanssa puhetta tulevaisuuden toiveista ja millaisen perheen haluaisi. Minun (mies) unelmani oli 2-3 lasta omakotitalossa. Toteutui 1 lapsi ja asumme kerrostalossa lähiössä. Vaimo ei halua enempää lapsia, eikä edes omakotitaloa. Muutenkaan homma on ei ole mennyt niin kuin Strömsössä. Mitään syrjähyppyjä ei ole ollut (tietääkseni). Erokin on mainittu. Minä haluan olla lapseni kanssa, joten en halua erota. Sen nyt tietää miten siinä erossa kävisi, Minusta tulisi parhaimmillaankin viikonloppuisä ja ihan oikeesti minä en sitä kestäisi.
Kun lapsi muuttaa omilleen ja siivet kantavat niin sitten pistän tämän pelleilyn poikki. Enkä piru vie aio enää toista kertaa astua samaan ansaaan jota avioliitoksi kutsutaan. Olen sitten lapsen elämässä tukena miten vain pystyn.
Olen aivan kypsä suomalaisiin naisiin ja ns. parisuhteisiin (seurustelukokemukset ennen nykyistä avioliittoa). Kokemusta on myös ulkomaalaisista naisista, ne suhteet ovat toimineet, ja aikanaan päättyneetkin asiallisesti. Vaikka mistä sen tietää millaisen italialaisen pirttihirmun sitä olisi saanut ajan kanssa. Mutta nyt on nuoruuden juttuja myöhäistä haikailla.
Jos olisit tehnyt lapsia italialaisen kanssa lapset olisi italiassa nyt.
" Kokemusta on myös ulkomaalaisista naisista, ne suhteet ovat toimineet, ja aikanaan päättyneetkin asiallisesti. "
Ei suhde silloin ole toiminut jos se on päättynyt...
Onhan se aikansa toiminut.
Mikä täällä on ikuista?
Varsinkin kun suhde päättyy asiallisesti, niin silloin tietää että siinä on ollut kaksi asiallista ihmistä asialla.
No jotain siinä oli pielessä kun se lopetettiin.
Eli vain aina ja ikuisesti kimpassa pysyvien suhde on toimiva? Vaikka riideltäisiin koko elämä? Ja suhde joka ei säily kuolemaan asti ei ole toimiva vaikka se olisi ollut elämän parasta aikaa?
Ihmiset voivat lopettaa suhteitaan monista syistä, varsinkin jos kyes on nuorista eri kulttuurien edustajista. Toinen haluaa jatkaa opintojana jossain, toinen on saanut työtarjouksen toiselta mantereelta. Yksi haluaa pysyä aloillaan, yksi on ei halua pysyä paikallaan. Joku ei voi lähteä mielitiettynsä mukaan maailman ääriin koska perhe/suku on eri mieltä. Monessa maassa nuorempi sukupolvi pitää huolen vanhemmasta ja mihinkään ei lähdetä jos on mummot ja papat ovat takahuoneessa hoidettavana. Joku ei halua pimeään ja kylmään, toinen on kiinni taloudellisesti sukutilassaan. Onhan näitä syitä.
Nähdään asia eri tavalla. Mielestäni suhde ei toimi jos toinen haluaa pysyä paikallaan ja toinen ei, persoonassa eroja silloin.
"Kaveripiirissään he ovat kuitenkin tottuneet näkemään esimerkkejä, joissa suurin ponnistuksin yhdessä luotu koti hajoaa hetkessä. Miehet jäävät näissä tilanteissa usein altavastaajiksi ja menettäjiksi. Nuoret miehet pyrkivät säästämään itseään perhe-elämään liittyviltä pohjattoman kipeiltä kokemuksilta."
No niinpä, se on vähän niin kuin hyppäisi ohuelle nuoralle keikkumaan, nuoran toisessa päässä on nainen sakset kädessä ja se saattaa nipsaista sen nuoran poikki ihan milloin vaan sille tulee tylsää, tai jos olhi kävelee joku toinen mies naista saatta huvittaa nähdä sekin mies nuoralla ja se nipsaisee sen nuoran sitten poikki ihan vaan nähdäkseen miten kauan se toinen jaksaa viihdyttää.
Ei sinun takia kyllä pidä katki pistää narua.
Pitää löytää sinun kukkasi.
https://media.giphy.com/media/fvN5KrNcKKUyX7hNIA/giphy.gif
😁
Sit teidän meno on tälläinen
https://media2.giphy.com/media/Ln90jBbPRCiCC4sWKJ/giphy.gif?cid=19f5b51ae2201878197696c3fdd0faa56e9437b65ef4df12&rid=giphy.gif
Tai sit se on tämmöinen
https://media3.giphy.com/media/SvLilTu0hG5qpHxd5A/giphy.gif?cid=19f5b51a630141df93260cc6260dd71c3573e9e144a18445&rid=giphy.gif
No on sitten mahotonta mennoo :D
Sinä se olet optimisten ajatusten mestari, aina ja ikuisesti... amen!
Mies tota minulle tekee hauskotelleen lapsille, äitistä lähtee kiva ääni ja lapset tekee perästä
Elikkä miehet on pelkureita!
Mutta mistä se sitten johtuu? Tietenkin siitä, että naiset on kasvattaneet miehet pelkureiksi.
No miksi ne naiset on niin tehneet? NAiset ovat oppineet kasvatustyönsä kotoansa.....
Ei mutta nyt hoksasin yhden asian, jota ei ehkä ole osattu ottaa huomioon. Miksi juuri Suomessa on nyt lapsikato esimerkiksi muihin pohjoismaihin verrattuna.
Sota, sodassa kuolleet ja vammautuneet, sodan aiheuttamat traumat.
Nämä siirtyvät sukupolvilta toisille.
Mitäpä niillä tekisi?
Paras tapa ryhtyä isäksi on sperman luovutus spermapankkiin
On taas kyseenalainen aloitus. Jos menette yhteen jonkun naisen kanssa ja molemmilla tulee olo suojaamattomasta sukupuoliyhteydestä niin totta kai siitä pitää olla valmis kantamaan vastuunsa. Hyvältä se on kuitenkin tuntunut, ainakin miehestä:)
Syntynyt lapsi on aina isän vaikkei isä pystyisi lasta näkemään. Olemme antaneet lapselle elämän lahjan ja sitä annettua lahjaa tulee vaalia.
Mitäs siitä jos nainen ottaisi eron hetkellä lapsen itselleen ja isälle jäisi tukeva rooli?
Joka tapauksessa isä pääsisi helpommalla joten äidin kuormaa pitää helpottaa ainakin kasvatuksellisessa mielessä ja jos rahaa on niin tuskin äiti on huonolla tuulella jos isä ostaisi lapselleen seuraavan talven talvivarusteet jotka maksavat jo alennusmyyntienkin aikana 800 euroa vuodessa. Lämmintä pitää olla jotta lapset hymyilevät paukkupakkasissakin.
Isyyttä ei viedä, se luovutetaan. Se on joillekin miehille helppoa jos ei ole sisäistänyt omaa vastuutaan. On helppoa mennä sen taakse jos ei asu samassa paikassa lapsen kanssa, äiti olisi vähän outo yms.
Elämä on tehty elettäväksi ja voimme jakaa hyvää ympärillemme vaikka elämä meitä joskus olisi kouluttanut.
AsianVierestä
Tulee vain mieleeni se miten helppoa onkaan erota jos ei ole yhteistä jälkikasvua.
Tuossa vaiheessa mikään ei pelota, ei voi jäädä tappiolle muuten kuin henkisesti jos itse olisi toiminut jotenkin väärin. Paha saa palkkansa, myös erotilanteissa.
AsianVierestä
Entä, jos ei roolia ollenkaan?